<< Uusimmat   Osa 37 >>   36 >>  35 >>  34 >>  33 >>  32 >>  31 >>   30 >>  29 >>  28 >>  27>>  26 >>  25 >>  24 >>  23 >>  22 >>  21 >>  20 >>   19 >>    18 >>   17 >>   16 >>  5 >>  14 >>  13 >>  12 >>  11 >>  10 >>   9 >>   8 >>   7 >>   6 >>   5 >>   4 >>   3 >>   2 >>   1 >>     Gunwritersin etusivu >>    In English >>   guns.connect.fi >>   Linkit >>

TOKKO TIETOA ON?

"G.O.W.":n kysymys- ja vastauspalstan toimittajan P. T. Kekkosen poismenon johdosta postia tälle palstalle ei enää vastaanoteta.

Osa 38, päivitetty 24.11.2001

    - Gunwriters - Tiede on totuuden etsintää. Kaupallinen julkaisutoiminta on tilaajien ja mainostajien etsintää.

MISTÄ VAIMENNIN KEIKKAPIIPPUPISTOOLIIN

Hei Pete. Olen pitkään miettinyt vaimennetun käsiaseen (erit. Glock) hankkimista, ja ajattelin nyt Sinulta asiasta enemmän tietävänä kysyä neuvoja kyseiseen asiaan. Onko Glock soveltuva hiljaisempaan ammuntaan, jos ei, niin mikä on parempi ysimillinen? Onko esim Walther P99:ään (toinen harkitsemani ase) saatavilla piippua, jossa on kierteet, vai pitäisikö ne teettää, voiko niitä teettää jne. Mikä vaimennin kannattaa ostaa? Entä kuinka onnistuisi hiljaisempien latausten tekeminen kotikonstein? Olen myös kuullut että kunnon vaimentimet eivät ole kovin pitkäkäyttöisiä, onko asia näin? Kiitokset jo etukäteen!

Hessu.

Kuva: Glock 10 ja kevyt vaimennin MG12.

  Ennenwanhaan oli vallalla käsitys, ettei "keikkapiippuisiin" aseisiin voi asentaa piippuun kiinnittyvää vaimenninta, ellei patruunaa ole ladattu niin mietotehoiseksi, että ase ei edes yritä tehdä automaattilatausta. Kyseisenlaisten patruunoiden kotilataus ei ole mahdotonta, eikä edes vaikeaa, mutta on tyytyminen esimerkiksi 6-grammaiseen 9 x 17 mm Browningin luotiin. Ruudiksi käy N310 tai ehkä N320, mutta ei mikään hitaammin palava, "jäykemmin" syttyvä pistooliruutikaan. Australialainen ADI AP-30N voisi olla ihanteellista, mutta kierrätettynä Jenkkilän kautta, HODGDON-merkkiseksi muuttuneena, se voi olla perin hintavaa.

Palonopeudeltaan lähinnä vastaava NORMA R-1 on myös jokseenkin "täpsis" tuplahintaista VV N310:een verrattuna. Kolmesatakymppiä kannattaa siis hamstrata, koska kotimaisen ruutituotannon kohtalo keikkuu "veitsenterällä": YT-neuvotteluihin ainakin jo varaudutaan VihtaVuorella. Koko firman alasajo häälyy vakavasti otettavana uhkana. Niin käy toisinaan, tai ehkä useimmiten, kun fuusioidutaan lyhytnäköisesti ja isompien ehdoilla.

Latausreseptit on viisainta kysyä ballistiikka-gurultamme Markukselta; "eemeli-osoite" < markuspnk@hotmail.com >, kertoen tarpeelliset esitiedot, eli luodin paino ja valmistaja, piipunpituus suusta luistin iskupohjaan mitattuna (siis patruunapesä mukaanlukien) ja käyttämiesi hylsyjen tilavuus (hylsyyn mahtuvan vesimäärän paino grammoina tai graineina). Ainakin ruudille N310 löytyvät annostusohjeet helposti. NORMA R-1 annostellaan samalla reseptillä. AP-30N lienee niin uusi valmiste, ettei sille ole vielä kehitelty reseptuuria QUICKLOAD-ballistiikkaohjelmaan - tai mistäpä tuon tietää.



Brügger & Thomet-impulssikiinnikkeen toimintakaavio. Aseen piipun mukana perääntyy vain kevyehkö kiinnikeholkki, joka puristaa kokoon palautusjousen. Vaimenninpönttö ei peräänny käytännöllisesti katsoen lainkaan massansa hitauden eli inertiansa takia piipun perääntymisvaiheessa. Jouseen varastoitu liike-energia edesauttaa automaattilatauksen viime vaihetta, eli patruunan pesäänsyöttöä ja piipun kääntymistä jäykkäyhteyteen, mutta jo ennen sitä kiihdyttää vaimentimessa viipyilevä jäännöspaine hylsyn ulostumista patruunapesästä ja sen kautta luistin perääntymistä. "Marginaalitehoisia" kotiladattuja 9 x 19 mm vaimenninpatruunoita ammuttaessa nämä kikkaskonstit ovat useinkin tarpeen, jos halutaan aseen lataavan automaattisesti.



Jos haluat GLOCK-pistoolin automatiikankin toimivan, siinä on oltava erityisen kevyt vaimennin, tai sitten voit hankkia siihen vaimentimen, jossa on ns. joustava impulssikiinnike malli Brügger & Thomet. Perusperiaate on se, että vaimenninpönttö ei peräänny aseen piipun mukana, vaan pelkästään suhteellisen kevyt piippuun asennettu kiinnike liikkuu taaksepäin. Kun piippu on irronnut jäykkäyhteydestään luistiin, toimii vaimennin eräänlaisena sysäyksenvahvistimena, kooten sisälleen ruutikaasun jäännöspainetta, joka edesauttaa hylsyn työntymistä ulos patruunapesästä ja kiihdyttää täten luistin perääntymistä. Ase suorittaa automaattilatauksen hyvinkin miedoiksi ladatuilla patruunoilla. Suomessa on toki pystytty panemaan B & T:n konstruktio paremmaksi; olemmehan vaimenninteknologian ja -tietämyksen "pieni suurvalta", mikä myönnetään nykyään kautta sivistyneen maailman - ja Noblesse Oblige..!



Piirros: Glock on sikäli poikkeuksellisen ronkeli pistooli keikkapiippujen joukossa, että se ei toimi itselataavana raskaan suujarrun tai muun ylimääräisen piippumassan kanssa, ja sittenkin asennus edellyttää aseen jousien virittelyä. Alempi minirefleksivaimennin MG12 on riittävän kevyt Glockiin. Pienestä koosta johtuen se ei tietenkään ole kovin hiljainen. Sensijaan esimerkiksi CZ-75 ja sen kehitelmät toimivat hyvin myös kookkaammalla vaimentimella tyyppiä MG16.



Keikkapiippuisten pistoolien (mm. Glockin) iäisyysongelmana on ollut piipun kääntyminen irti jäykkäyhteydestään vauhdilla ja voimalla. Jos piipunsuussa on vaimennin, rasittuvat sen kiinnikekierteet ylenpalttisesti. Niin myöskin piipun keikahduksen aikaansaavat rakenne-osat (COLT-tyyppisen aseen piipun kääntölenkki tai uudenaikaisempien aseiden kiila- tai käyräpinnat, sekä piipun kääntösokka aseen kahvarungossa). BR-Tuotteen konstruktööri on kehitellyt keikkapiippuisiin pistooleihin vaimenninkiinnikkeen, jonka nivelrakenne mahdollistaa vaimenninpöntön pituusakselin käännöksen piipun pituusakseliin nähden, joten kiinnityskierteisiin ja aseen liikkuviin osiin sekä niiden vastakappaleisiin (tavallisimmin keikkapiipun kiinnityssokkaan) kohdistuvat rasitukset minimoituvat.

Toiseltakin ongelmalta vältytään: Raskaita, alhaisella lähtönopeudella matkaansaatettuja luoteja ammuttaessa voi keikkapiipun suuhun asennettu vaimennin ehtiä kääntymään piipun myötä yläviistoon, ennenkuin luoti on ennättänyt tulla ulos vaimentimesta. Luoti "näykkäisee" vaimentimen etummaisia väliseinämiä tai sen suutulppaa, jolloin sen osumatarkkuudelle ja lentovakavuudelle joudutaan heittämään hellät jäähyväiset. Pahimmassa tapauksessa turmeltuu vaimenninkin käyttökelvottomaksi. Nivelrakenteisella kiinnikkeellä varustettu vaimennin pysyy piipun alkuperäisen pituusakselin suuntaisena koko lataussyklin ajan, joten se pysyy myöskin luodin lentoradan suuntaisena. Luotihan lähtee piipusta huomattavasti ennen piipun "keikahdusta" irti jäykkäyhteydestään luistiin.



GLOCK 17-pistoolin luisti taka-asemassaan, piippu käääntyneenä irti jäykkäyhteydestään luistiin. Piipun ja luistin välinen kulma on selvästi havaittavissa. Piipun nopea keinahdus rasittaa aseen rakenteita sekä vaimentimen kiinnityskierteitä, ellei vaimennin ole varustettu "artikuloidulla" kiinnikkeellä, jollainen on jo kehitelty Suomessa.



Hyvien uutisten jälkeen yksi Jobin postikin: BR-Tuotteen vaimentimia keikkapiippupistooleihin valmistetaan vain yksittäistuotantona, ja ne asennetaan asekohtaisesti, joten hintaa kertyy valitettavasti vähintään saman verran kuin Brügger & Thomet'n vaimentimelle. Valmistajalla Ase Utralla on myös kiireitä vakiovaimentimien vientitoimitusten kanssa, joten varauslista voi olla pitkä. Asennettaessa piippuun joko juotetaan jenkapidennys tai vaihtoehtoisesti joudut hankkimaan Glockiin ylipitkän vaihtopiipun vaimenninkäyttöä varten. Niitä lienee saatavina ASETALO Oy:ltä.



Raskaita, alhaisella nopeudella lähteviä 9 x 19 mm vaimenninpatruunoiden luoteja ammuttaessa voi käydä näin kehnosti, tai vieläkin höperömmin: Piippu on ehtinyt kääntyä irti jäykkäyhteydestään ennenkuin luoti on tullut kokonaan ulos vaimentimesta. Valokuvan esittämässä tapauksessa vain vaimentimen etummainen päätytulppa on saanut "nirhaman", mutta luodin osumatarkkuus ja sen lentovakavuus ovat mennyttä. Jos luoti nirhaisee jotakin vaimentimen taempaa väliseinämää, se voi poikittain kääntyneenä rikkoa vaimentimen koko etupään.

Keikkapiipun kirous: Luoti lähtee lentoon piipun pituusakselin suuntaan. (Ylempi piirroskuva). Ellei se ehdi ulos vaimentimesta ennen piipun kääntymistä irti jäykkäyhteydestä luistiin, se voi kolahtaa vaimentimen sisärakenteisiin tai etutulppaan, kenties hyvinkin vakavin seuraamuksin.

Klikkaa kuva suuremmaksi

Kuvasarja nivelöidystä BR Worx -pistoolivaimentimesta. Suomalainen ratkaisu edellä kuvailtuun ongelmaan: "Nivelellä" varustettu eli "artikuloitu" vaimennin malli BR-Tuote, design J. HARTIKKA: Vaimennin pysyy massanhitautensa ansiosta koko ajan piipun alkuperäisen keskiakselin suuntaisena, koska sen nivelrakenne mahdollistaa kontrolloidun kääntymisen piippuun nähden jäykkäyhteyden katkeamisvaiheessa. Varsinainen vaimennin pysyy siis luodin lentoradan suuntaisena, vaikka sen kiinnike kääntyy piipun mukana yläviistoon asentoon automaattisen latausvaiheen ajaksi. Impulssitoiminnot ovat samat kuin B & T -vaimentimessa (= "sysäyksenvahvistin-efekti") ja patruunan syötön tehostus, sekä piipun jäykkäyhteyden kytkeytyminen vaimentimen kiinnikkeen jousivoimalla tehostettuna, eli "loppunykäys". Vaimenninpatruunoita ammuttaessahan voi patruunapesässä olla nokea ja jopa puoliksi palaneita ruutijyviä, jos lataukseen käytetty ruuti on ollut liian hitaasti palavaa. RIITTÄVÄN herkkäsyttyiset ja nopeapaloiset ruudit kuuluvat joko historiaan tahi tuntemattomaan tulevaisuuteen.

(Kuva: J. HARTIKKA. Muut kuvat ovat kirjasta "SCHALLDÄMPFER. Geschichte. Technik. Modelle", kirjoittaja D.I. MARTIN ERBINGER, kustantaja VS-BOOKS, Saksa; julkaistu tekijän ja kustantajan luvalla).


About copyrights of illustration:

Printed drawings and photographs are scanned from a book "SCHALLDÄMPFER. Geschichte. Technik. Modelle" by Dipl. Ing. MARTIN ERBINGER. Code ISBN 3-932077-02-4. Published in 1998 by VS-BOOKS Carl Schulze & Torsten Verhülsdonk GBR. Address: Postfach 20 05 40, 44635 HEME, GERMANY. Text in German. Material is published on GOW by permissions of author Engineer Graduate M. Erbinger, and VS-BOOKS.


0911 MMI; PT



RAAKAAN RIISTO-KAPITALISMIIN; MARS-MARS!

Kuka hiivatti tekee jutut enklanniksi ja ranskaksi, eikö näitä saisi suomenkielelle? Mikä teillä on täällä systeemi? Jos rahasta on kiinni, kuten PT narisee, pistäkää sivut maksullisiksi, salasanat käyttöön, niin varmasti olisi maksajia. Tämä on kyllä ihan turhaa, talkootyö ei kannata! Ei muuta kuin kapitalistinen käytäntö peliin..!

t. Riistoporvari Pohjanmaalta

  Ranskankieliset jutut tekee avustajamme GASTON. Ne ovat jo kertaalleen julkaistuja jossain pariisinkielisessä ase-alan lehdessä, eli (ainakin toivon mukaan) kielellisesti oikeellisia; siis oikoluettuja ennen painoon menoa. Niiden englanninkieliset käännökset "tölkitaan" myöskin Ranskassa - talkootyönä. Ne olen joskus käynyt läpi, ja vaikka käännöksien sanontatavat poikkeavat joskus omistani, en ole yleensä joutunut teksteihin kajoamaan, koska ne ovat ymmärrettäviä. Yhden valikoidun artikkelin olen kerran kääntänyt luumäenkieliseksi. Palautteeksi sain huomautuksia, että "kyllä sitä ARMS MORAVIA:n pistoolia Suomeenkin tuodaan! Tyhmä ei ole hän, joka ei tiedä: Se on tyhmä, joka ei kysy...!" (= siis ei soittele kerran viikossa Suomen KAIKILLE aseiden maahantuojille kysyen, että "mitäs teillä on uutuuksia hyllyssänne?" Puhelinlaskuni joudun maksamaan itse, joten lankapuhelimeni toimii pelkkänä "interaktiivisena vastaanottimena", enkä ole ottanut kännykkää käyttööni milloinkaan). Ja harvassapa ovat ne asefirmat, jotka haluavat/uskaltavat olla minkäänlaisessa yhteistyössä GOW:n kanssa. Aselehti-journalismilla ja Internet-journalismillahan on "tietty eroavaisuus".

Kun GOW:n historiaa kelataan taaksepäin vuoden 1999 kevättalveen, päädytään havaintoon, että sivumme oli alkuaan pelkästään englanninkielinen ja sellaiseksi aiottukin. Aluksi siinä julkaistiin - tietynpituisen "karenssi-ajan" päätyttyä - uusintoina jo kertaalleen englanninkielisissä alan lehdissä julkaistuja artikkeleita. Oma "esikoiseni" oli Suomi-konepistoolin esittely-artikkeli, joka oli julkaistu melko pienilevikkisessä australialaisessa asekeräily-lehdessä, aluksi englanninkielisenä (toki lehtiartikkeliin verrattuna laajempana). Mutta nousipa päähäni ajatus tarinan kääntämisestä myös suomenkieliseksi. Hetken mielijohteesta syntyi siis "GOW/ SUOMEKSI" - alkuaan vain yhden juttusarjan julkaisukanavaksi. Alkoi kuitenkin toimia ns. "autoverolaki-ilmiö", eli tilapäiseksi aiottu kokeilu muuttui pysyväiseksi käytännöksi.

Korostan korostamasta päästyäni, että suomenkielinen sivumme syntyi yhteensattumien kautta, kun taas lontoonkielinen GOW oli perustettu tarkoituksellisesti! Se oli siis niin päin, ja "siihen on kaikkien asianosaisten tyytyminen", kuten ylimpien tuomioistuinten ennakkopäätöksiin. GOW/UNIVERSAL-sivun kielivalikoima voi laajentua vielä nykyisestäänkin, kunhan esimerkiksi saksalaiset tulevat mukaan "talkoisiin" tietämyksellään, jota joudun usein itsekin kadehtimaan. Venäjältä löytyy myös runsaasti tietoutta, jota länsimaista ei löydy, mutta toistaiseksi on kirjaimiston erilaisuus tiedonjulkistusta ehkäisevä tekijä.

Universal-sivullamme julkaistun materiaalin julkaiseminen myös suomennettuna on ollut monien muidenkin visitoorien haave, joka ei valitettavasti toteudu kuin poikkeustapauksissa. Kysymys ei ole niinkään rahasta kuin ajasta. Toimitamme sivuja pienellä porukalla, ja vuorokaudessa on vain 24 tuntia: Kynttilä palaa molemmista päistä! Olemmekin jo alkaneet harkita GOW:n myyntiä jollekin öky-rikkaalle porvarille tai firmalle, jolla on varaa värvätä puolijoukkueen verran valantehneitä kielenkääntäjiä suomentamaan "kielisiä" tekstejä ja kääntämään luumäenkielistä tekstiä ulkomaankieliseksi. (Asetekniikan erikoissanasto voi kuitenkin tuottaa vaikeuksia, mikä ennakkovaroituksena mainittakoon. Kaikkia termejä ei voi tulkata sanalla: "Special"). Suomenkielisen sivumme juttuja on monikin "kielinen" visitoori myös haikaillut lukeakseen lontooksi, niiden kuvitukseen ihastuneena.

Toinen puolijoukkueellinen tarvitaan tietenkin myös tietäviä ja taitavia kirjoittajia. Kyllähän heitä Suomesta löytyy, mutta he tuskin tyytyvät tekemään talkootyötä, tottuneina hinnoittelemaan juttunsa Journalistiliiton "Freelancer-tariffien" mukaan. Jos joku innostuisi ostamaan GOW-sivut (edes Sisäasiainministeriön tarjousta emme torju, jos hinta katsotaan käyväksi, eikä kukaan tarjoa enempää), niin sivujen toimituskuntaan on tietenkin odotettavissa ns. "saneerauksia". Itse olen onneksi jo aloittanut eläköitymis-valmistelut. Toimitussihteerimme, sotakissa MIMMI, saisi arvatenkin myös ulos-sanomisen osakseen sivumme uudelta omistajalta.

Titarille olen jo antanut ohjeet, että kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen painetaan kolmea tiettyä näppiksen näppäintä, ja kun näyttöön tulee kohtalokas kysymys "IRREVOCABLE TOTAL BLACKOUT: YES/NO?", painetaan tangenttia "Y". GOW-sivujen uusi omistaja pääsisi parin sekunnin kuluttua aloittamaan puhtaalta pöydältä: Kaikki "wanhat synnit" häippäisivät historiaan! LINJANMUUTOS, eli todennäköinen ja tiukka 180 kulma-asteen U-käännös visvaiseen kaupallisuuteen, ja/tai virkavallan orjallisen nöyrään tottelemiseen, toteutuisivat "ilman häiriötekijöitä".

Ylläolevat ennustelut eivät ole pelkkää witzinwääntöä: Onhan jopa VMS ("Vesan Metsästyssivu") ilmoitettu joko lakkautettavaksi kuluvan vuoden Sylvesterinpäivän päättyessä, tahi myytäväksi uudelle ylläpitäjälle. Ja VMS on sentään VAIN suomenkielinen, nykyään lähinnä kriminaalipoliittiseen "joopas-eipäs" -inttämiseen urautunut keskustelufoorumi eli, "chatter site". Ei siis "Universal", eikä ainakaan tiedonjulkistamis-kanava.

Ehdottamasi järjestelyn mahdollisuutta on toki harkittu toimituksessakin, mutta se olisi käytännössä mahdoton toteuttaa. Joku meitä bisnes-henkisempi "myömämies" tekisi pian kohtalaisen potin, kaupitsemalla salasanoja syvällisestä asetietoudesta kiinnostuneille visitooreille, ja tietokone-kohtaisten salasanojen tai tunnusnumeroiden jakelu olisi täysin mahdoton urakka. Mitenkä hitossa voitaisiin laskuttaa esimerkiksi ulkomaalaisten visitoorien yksittäiset käynnit GOW/ Universal-sivulla?!

Toistaiseksi on ainoa toimiva valuutansiirto-systeemi sileiden seteleiden postitus P.O. Box-lokeroomme. MITÄÄN sähköistä siirtojärjestelmää (edes "huokeaksi" kehuttua "PAY PAL:ia") ei ole käytettävissämme, koska jonkin kansainvälisen luottokortin (VISA, tms.) saamiseen vaaditaan runsaat, säännölliset KUUKAUSItulot. On siis tyytyminen enimmäkseen suomalaisten aseharrastajien kannatus-, vuosi-, jäsen- tai tukimaksujen nimellä kulkeviin vapaaehtoisesti suoritettuihin "almuihin", jotka ovat usein pelastaneet GOW-sivut (hyvinkin täpärästi) lopulliselta tuholta. Se on täällä systeemi! En voi kuin valittaa, eli "narista", ja olla alituisessa valmiudessa työntämään pensselit santaan, sekä naulitsemaan työrukkaset seinään nelituumaisilla raaspiikeillä lähelle katonrajaa, ett'ei tulisi kiusausta "kutsumuksen mukaiseen askarteluun" tiedonjulkistamisen alalla.

Internet-systeemin markkinamiehet kehuvat, että "pankkiasiat voidaan hoitaa näppärästi kotoa käsin Netin välityksellä, jopa ulkomailta asti". Mutta kuka kertoisi minulle, SELKOKIELELLÄ, mihinkä järjestelyihin pitäisi ryhtyä "vastaanottavalla puolella", että homma hoituisi? Pelkän tilinnumeron julkistaminen ei tunnetusti riitä: Mitä muita toimenpiteitä tarvitaan, ja koituuko niistä kustannuksia? (Köyhälle on vain ilmainen kylliksi halpaa!). Mitä ohjeita pitäisi jakaa visitooreille? Maksukykyä heiltä ei varmaan puutu, eikä ilmeisesti maksuhaluakaan.

TOTEUTTAMISKELPOISET konstit ovat nyt totisesti tarpeen!

0211 MMI; PT



LUPAUKSEN LUNASTUS

Olenko jäänyt unhoitukseen kun en ole saanut viestiäsi noin kolmeen viikkoon. Ymmärrän, että kiirettä pitää ja saat viestit viiveellä. Viestissäni kirjoitin että saisinko luotitestin tulokset jotka mainittiin jutussa "Schouboen pyssyt ja puukeernakuulat". Sait kai kaavan jolla lasketaan äänen nopeus ilmassa, jos se ei ole ennen ollut tiedossasi? Laitan kaavan kuitenkin jos viestini kohdalla on tullut painettua delete-nappia.

Kaava on 0,6 x T + 332. Kaavassa T on lämpötila Celsius-asteina. Laskentaesimerkki: Jos lämpötila on +20 niin kaava on 0,6 x 20 + 332 = 344 m/s. Jos lämpötila on -20 niin kaava on 0,6 x (-20) + 332 = 320 m/s. Kun on kerrottu 0,6 x (-20) niin tulo on vähennettävä 332:sta. Hyvää syksyn jatkoa sinulle ja muulle toimituksen henkilö- ja eläinkunnalle.

"Ase R".

  Alkuperäinen viestisikin on vielä tallella, tiedostossani "Keskeneräiset Sinfoniat". Tästä onnistuin eristämään julkaistavan osuuden (= kaavan: "Äänennopeuden muutos ilmassa lämpötilan funktiona") henkilökohtaisesta osuudesta. Itse katselen lämpötilojen ja äänennopeuden väliset suhteet pikkutarkasta taulukosta kirjan "SILENCER HISTORY AND PERFORMANCE Vol.1" loppusivuilta. Laskentakaavasi pitää nähdäkseni melko hyvin paikkansa. (Virhe max. 1.0 m/s esimerkkitapauksissa. Veden jäätymispisteessä 0 C lukema MACH 1 on taulukossa 331 m/s. Ilman paineen ja sen kosteuden vaihtelut voivat aiheuttaa hieman suurempiakin, mutta eivät mitenkään järkyttäviä poikkeamia). Itse lisään taulukkotietoihin kertoimen 0.95, huomioiden täten myös ns. transsoonisen luotinopeusalueen, vaikka tosi-ilkeä lentorääkäisy alkaa kuulua, kun nopeus MACH 1.0 on tavoitettu ja ylitetty. Sen jälkeen ei luodin meluisuus enää lisäänny nopeuden funktiona. Tutkittu 1200 m/s lähtönopeuteen saakka vuoden 1992 keväällä/kesällä.

PT kuvassa ennen 1200 m/s ennätyssuoritusta .308:lla (vuonna 1992, vielä ilman "taistelupartaa"). Wanhalla "Rotanhäntä-vintovkalla" ja ALS-luodeilla voitaisiin ainakin laskelmien mukaan yltää lähtönopeuteen 1350 m/s, mutta havainnot tuskin muunlaisiksi muuttuisivat: Luodin lentomelun desibelimäärä pysyy jokseenkin samana, alkaen nopeuden MACH 1.0 ylityksestä. Enempään ei .308 Winchesterillä ylletty edes alumiinikeernaisella luodilla LAPUA L403. Aseen lukko piti takoa auki kalikalla, ja työntää hylsy ulos rassilla. Hylsyt olivat venyneet 1.5 mm:n verran trimmipituudestaan! Kevyemmällä mutta ylipaksulla rynkyn ALS-luodilla ei tohdittu aloittaa kokeiluita: Olisi voinut mennä "n..malla saatu henki" kesken tutkimusprojektin. Hengelläni ei tosin ole paljonkaan arvoa, mutta projektilla oli, ja "Titarin" hieno kasa-ammuntakiväärikin olisi romuttunut.

Sinäpä sen sanoit: Kiirettä pitää ja työt ruuhkautuvat! Viive on pian useampien kuukausien mittainen, mutta ei vielä vuosien, kuten se oli lehdentoimittajana ollessani. En ole ehtinyt saalistamaan tutkittavakseni kirjaa "GUNSHOT INJURIES" by THOMPSON & LaGARDE, painovuosi muistaakseni 1904, josta löytyisi raportti mainituista testiammunnoista käsiaseilla. Haku kirjastosysteemin kautta pitäisi ulottaa Pohjoismaiden ulkopuolelle! Teoksen kieliasukin on hitaasti käännettävää kapula-/kapitulanttikieltä, lukemistani näytteistä päätellen. Uusintapainoksia teoksesta ei ole tiettävästi otettu, ilmeisesti tietoisina siitä, että ampumakokeilujen analyysit olivat alusta alkaenkin eräiltä osin virheellisiä. Epäillään jopa tietoista ja tarkoitushakuista "ukotusta"! Havainnot sinänsä olivat oikeellisia, mutta mielipiteet johtopäätöksistä jakautuivat, eikä esimerkiksi 7.63 mm Ukko-Mauseria ollut vertailtavien aseiden joukossa, kun taas vanhentuneita aseita/patruunoita oli moniakin.

Samanlaisesta markkinaohjailusta epäillään myös "pyssykirjoittajia" MARSHALL & SANOW, kun taas esimerkiksi IPSC-ammunnan säännöt on laadittu Thompsonin ja LaGarden "pysäytysteho-teoreeman" mukaisiksi. Kumpikaan kirjoittajapari ei ole lähestynyt aihetta ottaen huomioon anatoomiset tekijät, ja he ovat tuijottaneet kuin lepakko auringonnousua pelkästään YHDEN täysin sattumanvaraiseen kohtaan osuneen luodin vaikutusta, ikäänkuin tositoimissa käytettäisiin yhä vieläkin yksipiippuista suulataus-pistoolia, jossa ei ole lainkaan tähtäimiä! (Ohje: "Ammu AINA päähän, jos mahdollista!" on sentään luettavissa Thompsonin & LaGarden teoksen rivinväleistä, mutta ei riveiltä. Muutoinhan USA:n sotilaspistooli-kaliberi voisi olla 7.65 mm Parabellum, ehkäpä vuodesta 1910 alkaen - tuntemattomaan tulevaisuuteen saakka). Käsiaseen keskiverto-käyttäjä ei toki tietysti ole mikään mestariampuja ainakaan sota-aikoina, jolloin pistooleja ja revolvereja jaellaan sotilasarvon, eikä niinkään ampumataidon perusteella.

Lyhyen katkelman Thompsonin & LaGarden teoksesta olen sentään onnistunut löytämään uudemmasta kirjallisuudesta, teoksesta "HANDGUNS OF THE WORLD" by EDWARD C. EZELL, ISBN 0-85368-504-5. (C) 1981 by Edward C. Ezell, published by ARMS AND ARMOUR PRESS Lionel Leventhal Ltd. 2 - 6 Hampstead High Street LONDON NW 100, GREAT BRITAIN. (Ylläolevasta riti-rimpsusta voi päätellä, että lupa tekstin ja kuvien käyttöön on pyydetty ja saatu tekijänoikeuden omistajilta jo ammoin, kunhan tietolähde vain tulee mainituksi. Ehto tuli nyt täytetyksi).

Everstit Thompson (JOHN TALIAFERRO T., joka osallistui eläköityneena prikaatinkenraalina sittemmin "Juoksuhauta-luudan/ Vähä-konekiväärin" eli konepistoolin tuotekehittelyyn) ja lääkintäupseeri LaGarde kokeilivat kymmentä erilaista ammusta, vaihdellen painoltaan 6 grammasta 18.7 grammaan, läpimitaltaan 7,65 (tosiasiassa 7.85) mm:stä 12 mm:iin (12.1 mm) ja energialtaan 259 Joulesta 563 Jouleen. Ampumatestien kohteina oli 10 ihmis-raatoa (*), 16 elävää härkää tai lehmää ja kaksi elävää hevosta. Eversti Thompson suoritti ammunnat vainajiin, jotka oli ripustettu roikkumaan kauloistaan. Luotien iskuvoima arvioitiin vapaasti keinuvien ruumiiden heilahduskorkeuden perusteella. Ammuntojen jälkeen teki eversti LaGarde haavojen tutkimisen vaatimat leikkaukset. Filadelfialaiset tohtorit A. HEWSON ja W.M. SWEET suorittivat röntgenkuvaukset, auttaen tällä uudella teknologialla LaGardea analyysien suorittamisessa. Ampumaetäisyydet olivat: Kosketuslaukaus, 35 metriä ja 68.5 m.

Filadelfian Poliklinikalla suorittamiensa vainaja-kokeiluiden perusteella vetivät tutkijat seuraavanlaiset johtopäätökset: Ensiksikin, osumista päähän, pienikokoiset, suurella nopeudella iskeneet kokovaippaluodit tuottivat tehokkaamman räjähdysmäisen vaikutuksen kuin kookkaammat ja hitaammin iskevät lyijyluodit. Mutta molempien tapauksessa olisivat haavat kuolettavia, vaikka lyijyluoti pysähtyikin aivoihin, kun taas Parabellumin luoti työntyi pään läpi, vieden puolet pääkallosta mennessään. (7.65 ja 9 mm Parabellumin luodit olivat v. 1904 vielä katkokartio-kärkisiä. Myöhemmin omaksuttujen ogivaaliluotien osumavaikutus on vähemmän dramaattinen. Suomentajan huomautus).

Toisekseen, kaikissa muissa luu-rakenteissa kuin päässä, tuottivat vaipattomat hitaasti iskevät lyijyluodit vaikeampia murtumia kuin siistit läpäisyt, joita Parabellumien luodit saivat aikaan. Kolmanneksi, perustuen ripustettuje raatojen (*) heilahduksiin, järeäkaliberiset tylppäkärkiset lyijyluodit tuottivat osuessaan suuremman iskuvoiman. Nämä ammukset pysähtyivät ruumiisiin, kun taas vaipalliset luodit kahlasivat useimmiten läpi. Eri luotityypit, lyijyiset tai vaipoitetut, muuttivat erittäin vähän muotoaan ihmisruumiiseen tunkeutuessaan. (Poislukien "Man Stopper" ja todennäköisesti myös räjähdeluoti n:o 10, jota käytettiin tosin vain verrokkina, koska sen käyttö sotatoimiin oli kielletty - tietyin reunaehdoin).

(*) Tutkijat käyttivät todellakin nimitystä "raato" (engl. "cadaver") koeammuntojen kohteina käyttämistään vainajista, jotka olivat ruumishuoneeseen kertyneitä tunnistamattomia kulkureita tai rappio-alkoholisteja, joiden omaisiin ei oltu saatu yhteyttä. Suomentajan huomautus).

Vaikka tämä kertynyt tietous riitti jo osoittamaan järeiden vaipattomien ammusten pysäytystehon, halusivat Thompson ja LaGarde ampua myös elolliseen kudokseen näiden kymmenen eri luotityypin vaikutusten toteamiseksi. Tätä tutkimusvaihetta varten he menivät NELSON MORRISin teurastamoon Chicagon karjapihalle. Taitavana pistooliampujana tunnettu armeijan kersantti oli määrätty suorittamaan ammunnat teurasnautojen keuhkoihin ja vatsaonteloihin. 7.65 mm ja 9 mm Parabellumin luodeilla ei näyttänyt olevan minkäänlaista vakavaa vaikutusta nautoihin. Kymmenen laukauksenkin jälkeen kuhunkin nautaan ne seisoivat jaloillaan, olematta nähtävästi millänsäkään. .38 kaliberin COLT- patruunat (vaippa- ja lyijyluodeilla) olivat jo vaikuttavampia. Neljä tai viisi laukausta .45-kaliberisesta Colt-revolverista kaatoi eläimen, kun taas .455 ja .476 kaliberin ammuksilla tarvittiin kaatoon vain vain kolme tai neljä laukausta. Nämä kookkaimmat luodit aiheuttivat eläimille myös verenvuotoa suusta ja sieraimista. Koe-eläimet jouduttiin kuitenkin usein lopettamaan "nuijanukutuksella", ja lahtarinpuukon pistolla, testiryhmään kuuluneen ammattiteurastajan toimesta. Luodit tappoivat koe-eläimet heti vain aivoihin osuttuaan. 7.65 mm Parabellum-luotikin oli tällöin välittömästi kuolettava.

LaGarde kommentoi näitä kokeiluja seuraavasti: "Tämän koetuksen waikeudet hieno-reikäisten automatillisten pistoleitten osalta saattoiwat taas yhden kerran kysymys-merkillisiksi niitten walmistajain kerskan, että heidän pistoliensa yli-wertainen energiia ja luodin nopeus olisi pysäytys-woimuuden määrääwä tekijä. Lautakunnassamme on wallalla käsitys, että pistolin tahi rewolweerin luodilla, jolla on oltawa lyhykäisille ampuma-etäisyyksille sodankäyntiin riittäwä isku-waikutus ja pysähdytys-woimuus, tulee olla kaliberi wähintäin 0.45 tuumaa. Koetukset toiwat ilmi, että 0.475 tuuman kaliberinen rewolweerin lyijyluoti tarjoo suurimman pysähdytys-woimuuden. Se painaa 288.1 grainia, suu-nopeus on 729 jalkaa sekundissa ja suu-energiia 430 jalka-naulaa.

(Englantilainen .475 Eley- patruuna oli jo "vanhentuneena hylätty" kotimaassaankin vuonna 1904. Testiverrokkina käytetyn räjähtävän .475 kaliberin luodin n:o 10 suorituskyvystä ei löydy valitettavasti tietoja tästä tekstikatkelmasta. Suomentajan huomautus).

Tylppä kärki tarjoo etuisuuksia, saattain luodin pureutumaan paremmin, osuessansa kowiin luihin wiistosti, taikka nirhiessänsä weri-suonen seinämää. Ottain huomioon kaikki asianhaarat, tämmöinen luoti on parhaiten sowelias sotilaalliseen käytäntöön lähitappeluissa. Lautakunta on myöski käsityksessä, että kuppi-kärkinen luoti, kuten 'Man-Stopper' (luoti n:o 8 kuwassamme), woitaisiin jaella sota-wäelle tappeluihin willejä alku-asukkaita tahi kiihkoilijoita wastaan pensastoissa taikka wiidakoissa.

(Taistelut ja tappiot Filippiinien Mindanaon ja Jolon saarilla 1899 - 1902 olivat vielä tuoreessa lähimuistissa. Parhaaksi "puskasodan" yhdistelmäksi havaittiin pumppuladattava taisteluhaulikko & hirvihaulipatruunat. Hyväksi kakkoseksi sijoittui .45 Long Colt-kaliberinen revolveri. 6 mm Lee Navy- tai 7.62 mm Krag-Jörgensen-kiväärien ja kuularuiskujenkin luotien pysäytysvoima havaittiin perin vajavaiseksi. Suomentajan huomautus).

Tämä luoti tuotti yli-wertaisen suorituksen eläwiin eläimiin. Se painaa 218.5 grainia, ollen suu-nopeutensa 801 jalkaa sekundissa ja suu-energiiansa 288 jalka-naulaa. Kärki-kupin reunamat tyssääntywät helposti, osuessaan rustoihin ja luitten niwelen-puolisiin päihin, täten enentäin luodin poikkipinta-alaa ja pysähdytys-woimuutta.


Mikään mantteli-luodeista... (joitten kaikkien kaliberi oli pienempi kuin 0.45 tuumaa) ei esittänyt sotilas-aseessa tarpeellista isku-waikutusta tahi pysähdytys-woimuutta. Ne pettiwät erityisesti luitten niwelen-puolisissa päissä, sekä epä-jaloissa ruumiinosissa, joista koostuu suurin osa ihmis- tahi eläin-ruumiin maali-alueesta.

("Jalot ruumiinosat" ovat elimiä, joihin osuma on yleensä kuolettava tai välittömästi lamauttava. Termi on suora käännös vanhasta sotilas-lääketieteellisestä ruotsinkielestä. Alkukielinen termi kuului: "Non-vital parts... of body". Suomentajan selitys).

Siinä tapauksessa, että automatikkinen pistoli tulee omaksutuksi (USA:n) waltio-wallan toimesta, on suositeltawaa, ett'ei sen kaliberi saa olla wähemmän kuin 0.45 tuumaa, ja että luodin kärjen manttelin täytyy olla tehty warsin ohueksi, ynnä että luodin lyjy-täyte on pehmoisempaa lyjyä kuin missään koettamassamme luodissa. Tawoitteena tässä olisi (luodin) tyssäytyminen. Olemme kuitenkin sywästi tietoisia siitä, että tämä suosituksemme ei ilmeisesti tule hywäksytyksi, koska kansain-wälinen kohteliaisuus ("comity of nations") saattaa rypistelemään otsaa kaikille laitoksille, joiden on laskelmoitu enentäwän sota-haawojen wakawuutta".

Ezell: Kaikista kokeiluistaan vetivät Thompson ja LaGarde johtopäätökset, että luotien shokkivaikutus on aina suoraan verrannollinen (1) ammuksen poikkipinta-alaan, (2) kohteen iskulle tarjoamaan vastukseen ja (3) tuhoutuneen kudoksen määrään. Tutkijat päätyivät vakaumukseen, että:

"Täysi-manttelinen luoti, joka tekee siewän murtuman luuhun, mutta läpäisee sen jälkeen ruumiin, käyttää suurimman osan energiiastansa lentämiseensä. Milloin luu tarjoo wahwan wastustuksen, taikka mantteli on turmeltu, saattaa luoti pirstaantua. Tällöin sen poikkipinta-ala enentyy ja se luovuttaa energiiaansa suoraan werrannollisessa suhteessa siihen metallin paljouteen, joka siitä tallentuu murtuman ympäristöön. Milloin luoti jää maaliinsa kokonaisuudessansa, se luowuttaa maaliin kaiken isku-energiiansa".

Ezellin yhteenveto: Täten, sotilaallisessa mielessä, paras ammus oli sellainen, joka tunkeutui maaliinsa ja pysähtyi siihen. Tämän vaatimuksen täytti .45-kaliberinen (11.43 mm) luoti, painoltaan 12.96 - 14.90 grammaa, ollen lähtönopeutensa 245 metriä sekunnissa.

PT jatkaa tästä eteenpäin: Thompsonin ja LaGarden testiraporttia epäiltiin - kenties aiheellisesti - COLT-tehtaan piilomainonnaksi. Pian sen julkaisemisen jälkeen valmistuivat ensimmäiset .45-kaliberisten Colt-pistoolien prototyypit. Patruunaa kehiteltäessä oli noudatettu liiankin orjallisesti tutkijoiden neuvoja: Luodin paino oli 15.23 grammaa, eli se oli liian pitkä, vakautuakseen aseen rihloissa ja kiihtyäkseen tavoiteltuun 245 m/s lähtönopeuteen, vaikka .45 Long Coltin hylsyistä urakantaisiksi sorvattujen hylsyjen pituus oli noin 30 millimetriä. Pistoolien lujuuskin havaittiin epätyydyttäväksi: Ne oli modifioitu kiireen hopussa .38-kaliberisista Colt-Browning Military Model 1902 -pistooleista. Konstruktööri JOHN MOSES BROWNING kehitteli pikaisesti rakenteeltaan lujitetun mallin Colt Model 1905, mutta vasta malli 1909 alkoi kiinnostaa USA:n "sotavaltiota". Siitä edelleenkehitelty malli 1911 on edelleen tuotannossa, ainakin lukuisien klooniensa hahmossa - yleensä variaationa M 1911A1 - kautta maailman, muunmuassa Kiinassa.

Patruunaa .45 Colt Auto (11.43 x 30 mm) ei koskaan valmistettu paljoudessa. Tiedossa ei siis ole, noudatettiinko Thompsonin ja LaGarden neuvoja sen luodinkärjen vaipan mitoituksesta mahdollisimman ohueksi ja lyijytäytteen valmistamisesta mahdollisimman pehmeästä (= puhtaasta) lyijystä. Tutkijoiden ennakoimia kansainvälis-oikeudellisia esteitä ei lopultakaan ilmennyt: Toinen Haagin Rauhankonferenssi vuonna 1907 tyytyi vuoden 1899 julistuksen sanamuotoon "DumDum-luotien" käyttökiellon osalta, joka koskikin lähinnä sotilaskiväärien luoteja.

Kärjestään ehytvaippainen luoti, jossa siis ei ole näkyvissä täytelyijyä kärkipäässään, eikä vaippaa ole heikennetty läpi ulottuvilla pituussuuntaisilla viilloksilla, on täysin laillinen ampumatarvike sotatoimissa. Vaipan paksuudelle ei ole asetettu vähimmäisnormeja. Se riittää, että vaippa on ehjä luodin kärjessä. Vaipoittamattomien lyijyseos-luotien käytölle ei ole esteitä vieläkään. Laajenevien tai osuessaan särkyvien luotien käyttöä sotatoimiin ei siis ole kielletty, poislukien varsinaiset räjähdetäytteiset kiväärikaliberiset ammukset, jotka kiellettiin Pietarin Julistuksella jo 1860-luvulla, jättäen tosin julistuksen sanamuotoon moninaisia varaumia ja porsaanreikiä. Eikähän USA:n valtuuskunta allekirjoittanut ensimmäistäkään Haagin julistusta. (Ks. juttusarja "HAAG 1899").

Patruunaan tehtiin tarpeellisiksi havaitut parannukset vuonna 1905: Hylsyn kantaa lujitettiin. Luodin painoa kevennettiin 12.96 grammaan, jolloin hylsykin voitiin lyhentää 23 mm:n pituiseksi. Lyhennetyssä hylsyssä paloi ruuti intensiivisemmin, tuottaen paremman hyötysuhteen. Aseen piippua voitiin lyhentää tuuman verran, pituuteen 127 mm (= viisi tuumaa). Mallia katsottiin ilmeisesti saksalaisesta 11.35 mm Bergmann-patruunasta, joka jäi lyhytikäiseksi kuriositeetiksi, kun taas .45 ACP:n suosio on pysyväistä laatua siviilikäytössä sekä poliisitoimissa. USA:n armeija tosin siirtyi kaliberiin 9 x 19, luopuen Thompsonin & LaGarden "pysäytysvoima-teoreemasta" lipaskapasiteettia lisätäkseen. Nykyiset 9 mm luodit ovat myöskin kärkimuodoltaan pysäytys-voimattomampia kuin vuoden 1904 testeissä käytetyt 9 mm Parabellum-luodit, eli ogivaalikärkisiä. USA:n laivasto sentään omaksui aseisiinsa patruunat, joiden luodit ovat likimain alkuperäis-mallisia: Kärki on katkaistun kartion muotoinen, kuten GEORG LUGER oli sen määrännyt muotoiltavaksi jo sata vuotta sitten. Ympäri siis käytiin ja yhteen tultiin.

1111 MMI; PT



De LISLE- tyyppisen vaimentimen yksityiskohtia.

Vaimennintyypin ainoa(?) järkevä (hinta/paino) valmistusmateriaali lienee alumiini, mutta onko sellaisia alumiinityyppejä jotka kestävät myös aliäänilataus-ruuteja tai onko sellaisia aliäänilataus-ruuteja joilla ei syöpymisongelmia olisi? Työstökin aiheuttaa tietysti omia vaatimuksiaan.

Jos ajattelee pitkällä tähtäimellä, olisiko jokin eksoottisempi ja kevyempi materiaali mahdollinen, materiaalin kulutus kun ei aivan hirveä ole. Vaatimuksina: Syövyttäviä aineita kestävä, mekaanisesti kestävä, suht' hyvä työstää, jne.

Kiittäen, A.S. "PV"

  Lähestulkoon puhdas alumiini voisi tulla kyseeseen. Myös titaani näyttää tulleen muotiin vaimenninmateriaalina. DeLISLE- tyyppinen ase (rakenneltuna käyttäen aihiona vaikkapa Mosin-Nagant M 1891:tä) ei tule kuitenkaan kohtuuttoman painavaksi, vaikka vaimenninyksikkö olisi teräsrakenteinenkin. Niukkaseoksisen teräksen etuna on ainakin helppo ja yllätyksetön hitsattavuus: Tähtäinjyvän tai optisen tähtäimen kiinnityskiskon voi hitsata kiinni vaimenninvaipan "selkään".


Mutta rautahan RUOSTUU!

Toki niin voi tapahtua, jos vaimenninaseen käyttäjä on huolimaton huoltotoimien suhteen, mutta meltoteräksisiä vaimentimia on käytetty jo yli 90 vuoden ajan, kohtaamatta mainittavampia korroosio-ongelmia. Esimerkiksi teräsrakenteisia MAXIM-vaimentimia ei voi purkaa kuin rautasahalla halkaisten, mutta monet niistä ovat olleet aktiivikäytössä 1920-luvulta nykypäiviin asti, vaikka niiden luvaton hallussapito ja käyttö kiellettiin Jenkeissä jo vuonna 1934: "Pumagi pumaga, a praktika jest praktika" korpiseuduilla, sielläkin...

DeLISLE- vaimenninkarabiinin patenttipiirros. Vaimenninyksikkö oli hieman ylimitoitettu ja turhan monimutkainen, koska ase ampui "synnynnäisesti" aliäänisiä .45 ACP-patruunoita (luodin VO 290 metriä sekunnissa; kaasunvuotoreijillä varustetusta erikoispiipusta ehkä 250 - 270 m/s). Huomaa erityisesti tähtäimien ja kantohihnan lenkin kiinnitys hitsaamalla meltoteräksisen vaimenninvaipan pintaan. Kolmestatoista väliseinämästä koostuva "spiraali-diffuusori" eli ruutikaasun "pyörresekoitin" oli koottu jonoksi kahdella pituussuuntaisella terästangolla ja putkenpätkillä, jotka pitivät väliseinämät (osat 50) loitolla toisistaan.

Vaimenninyksikön epäkeskeinen kiinnitys hankaloitti aseen valmistusta, mutta vaimennusteho oli mitä parhain: Kuuluvin "ampuma-signatuuri" oli LEE-ENFIELD -tyyppisen lukkomekanismin iskurin lyönti, ja luodin lätkähdys kulloiseenkin kohteeseensa. Aseen suunnittelija demonstroi usein karabiininsa vaimennustehoa ja tarkkuutta ampumalla sorsia (ilmeisesti ankkoja; sana "duck" suomentuu kummaksikin lintulajiksi) työpajansa läheiseen lampeen. Satunnaiset ohilaukaukset tuottivat "kauhistuttavan poksahduksen" veteen osuessaan, verrattuna aseen laukausääneen. Ampumaetäisyys uiviin ankkoihin oli parhaimmillaan yli 180 metriä, mutta "hutilaukaukset" olivat harvinaisia (ja mahdollisesti tahallisia). Esittelyiden silminnäkijöinä ja korvinkuulijoina olleet Britannian armeijan kommandojoukkojen upseerit vakuuttuivat karabiinin suorituskyvystä, mutta yhtä laajaan massatuotantoon, kuin STEN-konepistoolien vaimenninvariaatiot (kolmella erityyppisellä vaimenninyksiköllä), ei DeLisle-karabiineja omaksuttu. Niitä riitti jakeluun vain kommandojoukkojen valioyksilöille - vaativimpiin erikoistehtäviin.



DeLISLE-karabiinin vaimenninyksikön väliseinämä, edestä tai takaa nähtynä. Kookkain reikä on luodin läpikulkuaukko; läpimitta puoli tuumaa (12.7 mm). Sen ylä- ja alapuolisen halkion reunat on taivutettu eri suuntiin. (Ks. vaimentimen halkileikkaus, osat n:o 50). Väliseinämät muodostavat spiraalin, joka ohjaa ruutikaasun kiertoliikkeeseen vaimenninvaipan pituusakselin ympäri. Sivureikien kautta kulkevat väliseinien kiinnitystangot vaipan päästä päähän. Vastaavanlainen spiraalidiffuusorin rakenne omaksuttiin sittemmin myös STERLING/PATCHETT MK 5- konepistoolin vaimenninyksikön pyörresekoittimeen, tosin luopuen epäkeskeisestä vaipan sijoituksesta piipun keskiakseliin nähden, koska vaimennustehon vähäisen parantumisen hintana on tuotannon vaikeutuminen. Automaattilataavan aseen vaimentimen tehon ei tarvitse olla "absoluuttinen", koska lataussykli tuottaa väistämättömästi kovanlaisen metalli-sointuisen helskähdyksen, ja massalukkoisen aseen piipusta karkaa ruutikaasua useimmiten myös takakautta ns. "sprägäyksenä". Ilman tätä jäännöspainetta ei automaattilataus toimisi; ei ainakaan kovin luotettavasti.



Aliääni-patruunoihin soveliaita ruuteja, joista ei erkane alumiiniseoksia syövyttävää potaskaa, tuotetaan monin paikoin maailmassa. Tällä hetkellä kiinnostavin on australialainen ADI AP-30N. Analyysitietoja siitä lienee kuitenkin turha kysyä valmistajalta, ja jos sitä Suomeen alettaisiinkin tuoda, se ilmeisesti kierrätettäisiin USA:n (HODGDON:in) kautta, jolloin kilohinta nousisi hirmuiseksi. (En käsitä sitä, miksikä ruutia ei voida ostaa suoraan Australiasta, tai kivääriruuteja Skotlannista: Kaupan kuviot käyvät ylimalkaan "yli hilseeni", kuten pää-täit). "Suolaamattomien" ruutien tehostusaineena käytetään nitroglyseroolia, joka aiheuttaa ruudin tehon ja syttymisherkkyyden heikkenemisen kylmissä sää-olosuhteissa. Niillä ladatut patruunat pitäisi säilyttää talvi-olosuhteissa lämpiminä, vaikkapa aluspaidan povitaskussa, käyttöhetkeen saakka.

Niin kauan kuin kotimaista suosikkiruutia VV N310 valmistetaan, se on suositeltavinta aliäänisten patruunoiden lataamiseen ja suositeltavia ovat myöskin asevaimentimet, joiden materiaali (teräs) on taatusti immuunia ruudin palojäännösten vaikutuksille. Salpietarilla suolattuja ja potaskaa tuottavia ovat vaihtoehtoisista ruudeista myöskin NORMA R-1 (kirouksenaan kaksinkertainen kilohinta N310:een verrattuna) ja venäläinen SOKOL POROHA, joka olisi huokeaa, ja siksi epäsaatavaa länsimaissa. Ruutikartelli ei salli "markkinahäiriöitä", joita myöskin "polkumyynniksi" eli "dumppaukseksi" kutsutaan.

Niiden torjuntaan luotiin jo vuonna 1914 MAFIA:an rinnastettava järjestö nimeltään C.I.P., jonka valtapiiriin Suomikin liitettiin pakkokeinoin, eli vaientaen liittymishankkeen vastustajat lehdistösensuurin uudentyyppisillä keinoilla liitännäisyyden läpijunttaamisen ajaksi: "Sisällöltään epäilyttävien" kannanottojen julkaisemista ei tyydytty estämään, vaan estettiin niiden kirjoittajan kaikensisältöisten artikkelien julkaiseminen siiheksi, kunnes C.I.P.-liitännäisyys oli tullut lainvoimaiseksi.

1711 MMI; PT



POHOJALAASEN VAPAUSTAISTELIJAN UTELUITA

1. Meneekö dynamiitin nallit vanhaksi, minulla olisi vajaa laatikko tulilanka-nalleja, iästä en tiedä, olisko jotain 20 - 30 vuotta vanhoja. Ei mielellään viitsisi hävittää, koska saanti on kiven alla, mutta ajattelen myös terveyttäni. Tömäytänkö, vai säästänkö?

2. Kiinnostusta olisi aseitten pintakäsittelyihin, joskus kauan sitten kirjoittelit "EVÄ"-lehdessä näistä, olisko mahdollista saada uusinta painosta tänne nettiin näistä, tietenkin päivitettynä nykyiselle tiedolle.

3.Tietoa tarvittaisiin myös American 180 piekkarista, josko alettaisiin tekemään vaikka Finnish 180...

4. Sariinin valmistus kiinnostaa, mitäs ainesosia tähän tarvitaan, siis ei mitään kemiallisia nimikkeitä, vaan rautakauppatavaraa. Samoin muut taistelukaasut, miten tehdään??

t. S. Hussein (ibn Saddam).

: Jos nallien (alumiiniset?) kuoret ovat vain lievästi hapettuneet, mutta eivät aivan puhki-syöpyneet, ne ovat vielä käyttöturvallisia. Alumiinikuori on nalleissa, joiden räjähteenä on jokin lyijy-yhdiste (styfnaatti tai atsiidi). Aiemmin käytetyissä elohopeafulminaatti-nalleissa oli kuorimateriaalina kupari. Asianmukaisesti säilytettyinä ovat nallimassat periaatteessa ikuisia: 20 - 30 vuotta ei ole ikä eikä mikään! Sytytysmassa voi hieman epäherkistyä, tuottaen kenties laukeamattomia pelkällä tulilangan pistoliekillä sytytettynä, mutta kun nalliin laittaa virikepanokseksi pikku ripauksen jyvitettyä mustaaruutia (2 - 3 mm:n kerros riittää), tuottavat pinnaltaan jo harmaiksi ja täplikkäiksi hapettuneetkin alumiininallit varman "kukunnan", kokemuksieni mukaan. Tulilangan nallinpuoleista päätä ei tarvitse tunkea aivan virikeruutiin asti. Langanpäätä ei siksi häädytä katkaisemaan tarkoin kohtisuoraan, kuten se pitäisi leikata ennen työntämistä nallin sytytysmassaan saakka. Nallit kannattaa siis säilyttää: Ellei omaa käyttöä ole, niin ostajia todennäköisesti riittää. Sotahan on tulossa.

2. Menetelmät eivät ole juurikaan kehittyneet viime vuosikymmeninä. Uutta on mustaus- ja fosfatointikemikaalien saatavuus valmiiksi sekoitettuina Suomessakin. Myytävät määrät ovat kuitenkin suurehkoja, tarkoitettuja ammattikäyttöön.

3. Kone-pienoiskiväärin rakentamisen hankaluutena on syöttövarman lippaan kehittely ja valmistus. VOERE AMERICAN 180:stä minulla on vain harsuuntuneita muistikuvia lähes 20 vuoden takaa. Asetta ja sen lipasta en päässyt milloinkaan purkamaan, eikä rakenneratkaisuista ole käytettävissäni kirjallista (= KUVALLISTA) tietouttakaan. Ampumakokemusta kertyi sentään muutamia pannullisia. "Varsinaisen pienois-kk:n" pystyisin toki suunnittelemaan, mutta syöttösysteeni on iankaikkinen tenkkapoo. Joskus neljännesvuosisata sitten haaveilin vyösyöttöisen kuularuiskun rakentamisesta, mutta projekti jäi laskelmien ja piirustusten asteelle. Laskelmieni mukaan ase olisi niellyt sadan patruunan vyöllisen kerrallaan.

Nylon-kangasvyötä (pestyä kirjoituskoneen nauhaa) ei olisi kuljetettu patruunan niukalla energialla, vaan jousivoimalla, joka vetää vyön tyhjää päätä kelalle (samalla mekanismilla kuin rullamitta nielee mittanauhan sisäänsä). Latausluistin eli "patruunankannattajan" rakenteen olisin kai kopioinut MAXIM-kk:sta, mutta ehdolla oli myös BROWNING Model 1917:n mekanismi. Laippahylsyinen patruunahan on vedettävä taaksepäin irti vyöstä (mieluusti ei liian rajusti riuhtaisten, ett'ei luoti irtoa), ja siirrettävä T-uraa pitkin patruunapesän tasalle. Pesästä poistunut hylsy putoaa, tai mieluummin lentää, tässä vaiheessa pois aseesta. Massasulkuisen .22 LR-kaliberisen aseen (pakostakin suuri) tulinopeus olisi tuottanut - näin jälkikäteen ajatellen - mieliharmia ja päänvaivaa, joten taitanee olla viisainta tyytyä lipassyöttöön ja pienempään patruunakapasiteettiin kuin se oli American 180:ssä (= 177 patruunaa).

Tällöin voi aseen konstruktio olla yksinkertaisempi kuin yhdessäkään itselataavassa pienoiskiväärissä! Mallia voi katsoa vaikkapa SUOMI-konepistoolista, mutta liipaisinmekanismin voi yksinkertaistaa pelkkää sarjatulta ampuvaksi. Valmiita rumpulippaita tuotettiin ainakin aikoinaan Italiassa (FRATELLI PIETTA), ja tietenkin Jenkeissä ennen "CLINTONin Lakia". (Mm. SANFORD-lippaita, joiden toimivuudesta oli tosin vähintään kahdenlaisia näkemyksiä ja kokemuksia; sekä RAM-LINE:n "pisaralippaita").

3. SARIN-kaasun aineksia ei valitettavasti saa rautakaupoista, eikä kaikkia edes apteekista - ilmeisesti edes ns. toimitusmyyntinä. Kemiallisilta nimikkeiltä ei voida välttyä! Isopropanoolia voisi tislata pontikkaa keitettäessä (prosessin viime vaiheessa) syntyvästä sikunasta, "perä-löröstä" eli "harakkavedestä". Natriumfluoriidin saatavuus on hankalampaa. Hammaskarieksen ennaltaehkäysyyn käytettävissä pursku-tableteissa tai huuhdeliuoksissa sitä on, mutta "surkkian vähän". Metyyli-fosfori-oksikloriidi on aineksista vaikeimmin saatavaa. Se on Sarin-kaasun varsinaista "tehotippaa"! Tuo "kaasu" muuten ei ole kaasumaista, vaan nestettä, kuten jo 1. maailmansodan aikainen sinappikaasu. Näiden aineiden oikeellisempi nimitys olisikin "agenssi". Mutta siirtykäämme nyt perinteisempiin kemiallisiin aseisiin.

SINAPPIKAASUA voidaan valmistaa suoraan lähtöaineksistaan: Niitä ovat kloorikaasu, rikki, ja et(yl)eenikaasu, jota voidaan tuottaa "pirtusta" (ellei lähtöaine ole hankittu Pärnusta tai Pernajasta: Sen PITÄISI olla melko puhdasta etanoolia). Ensin valmistetaan klooririkkiä, "pulputtamalla" kloorikaasua sulatetun rikin sekaan niin paljon kuin sitä liukenee. Syntyneen iljettävänhajuisen nesteen sekaan pulputetaan et(yl)eeniä; taas niin paljon kuin liukenee. Lopputuotteen tieteellinen nimi on DIKLOORI-DIETYYLISULFIIDI, eli "teknisesti puhdas sinappikaasu"; keltaiseen vivahtava neste, joka tuoksuu murskatuilta valkosipulin kynsiltä (eikä siis sinapinsiemeniltä). Tuoksu on mieto verrattuna klooririkin löyhkään. Sinappikaasun tuotantoon tunnetaan pari muutakin menetelmää, joilla saadaan jopa täysin puhdasta, vedenkirkasta, väritöntä ja hajutonta agenssia.

Sotatoimiin käytettiin kuitenkin huokeaa teknistä valmistetta 1. maailmansodassa, ja vielä SADDAM HUSSEIN Seniorin "poliisitoimissa" kapinoitsevia kurdeja vastaan. Tekninen agenssi tekee samat tehtävät kuin raffinoitu tuotekin, jonka hinta olisi monikymmen-kertainen. Ensimmäisen maailmansodan aikaan, kun sinappikaasua tuotettiin suuressa kiireessä kymmenien tonnien satseja, löytyi kaasuammusten putoamispaikoilta keltaista rikkijauhettakin - osoitukseksi siitä, että klooririkin tuotantoprosessissa oli hieman hosuttu ja hutiloitu. Lopullinen agenssi oli kuitenkin täysitehoista.

FOSGEENI-kaasu on kaasumaista, paitsi hyytävissä olosuhteissa. (Voidaan säilyttää pakastimessa tavallisissa kossupulloissa ja kuljettaa "toimintakohteeseen" termospullossa). Agenssin nimi "phos" + "genos" tarkoittaa "valossa syntynyt". Fosgeenia voidaan valmistaa sekoittamalla kloori- ja häkäkaasua (hiilimonoksiidia) keskenään. Niiden yhdynnän KARBONYYLI-KLORIIDIksi eli HIILI-(MON)OKSIKLORIIDIksi katalysoi kirkas valo (esim. suoranainen auringonvalo), mutta kemianteollisuudessa ei voida luottaa siihen, että aurinko paistaa aina. (Jos se menee pilveen, voi "pannu" räjähtää - kuten TIPPAWAARAn wanhalle isännälle kävi). Katalyyttina toimii luotettavammin aktiivihiili, jos fosgeenia nyt enää ylimalkaan valmistetaan lähtöaineistaan, häkä- ja kloorikaasuista. Paineistettujen kaasujen kanssa puuhasteluhan on hankalaa, eritoten kotikemisteille. Pullotettua häkää ei liene edes myytävänä. Klooria löytyisi, joskaan ei rautakaupoista. Voidaan kuitenkin hankkia tai valmistaa välituotetta: HIILI-TETRAKLORIIDIA.

Kun siihen sekoitetaan väkevöityä RIKKIHAPPOA pontikkatehtaan tapaisessa kaasutiiviissä ja haponkestävässä laitoksessa (kuva), tapahtuu reaktio, joka tuottaa kaasumaista fosgeenia, ja nestemäistä "tököttiä", jonka nimeä en muista. (Kemiallinen kaavansa on S2O5Cl2. Ei kiinnostane ketään, koska on vain jotakin ongelmajäte-kemikaalia). Rikkihappo lirutetaan verkalleen +40 C:n lämpöisen tetrakloriidin sekaan pystykolonnin ja välijäähdyttimen kautta. Muodostuva fosgeeni jäähdytetään +30 C:n lämpötilaan välijäähdyttimessä ja kolonnissa, josta jäännösliemi tippuu alimmaisena laitteistossa olevaan keräilyastiaan. Fosgeeni otetaan talteen kolonnin yläpäästä putkea pitkin kompressoriin, jolla paineistaen se kerätään nestemäisenä kaasupulloon. Kaasu nesteytyy lämpimänäkin melko matalassa paineessa. Kiehumispiste on +8 Celsiusta, eli jääkaapin tai hillokellarin lämpötilassa fosgeeni on nestemäistä jo "ambientissa" paineessa.

Edelläkuvattu tuotantomenetelmä lienee ollut käytössä jo ensimmäisen maailmansodan aikaan, koska jotkut kaasua HIEMAN haistaneet maailmansodan veteraanit olivat aistineet "äsken niitetyn ruohon hajun" seasta "eetteriin tai kloroformiin viittaavan tuoksuvivahteen", joka oli peräisin hiili-tetrakloriidin jäänteistä varsinaisessa (ruohon tuoksuisessa) taistelukaasussa. ENEMMÄLTI fosgeenia nuuhkineet, kaasunaamariin sonnustautumisessa vitkastelleet soturit eivät yleensä jääneet muistelemaan fosgeenin tuoksuvivahteita: Heidän vitkaisa kuolinprosessinsa alkoi muutaman tunnin tai ehkä vuorokauden viiveen jälkeen. Onnekkaammat tukehtuivat suustaan ja nenästään pursuvaan verensekaiseen vaahtoon. Epäonnisemmat "yskivät keuhkonsa pellolle", kituen ja köhien viikonkin ajan, ynnä syljeskellen keuhkojensa limakalvojen riekaleita ennen loppuaan.

Lähtöaineiden seossuhteet ovat: 100 paino-osaa hiili-tetrakloriidia ja 95 p-osaa väkevöityä rikkihappoa ("oleum"; 66%). Siis painosuhteissa noin 1 : 1. HUOM! Olen ottanut vapauden modernisoida muutamat kemialliset nimikkeet nyky-suomenkieliseen muotoon. Enäähän ei ammuskella "pistolilla" tai räjäytellä "dynamitia", eikä matkusteta "Parisiin" tai "Berliniin" kuin humoristisissa pakinoissa. Edesmenneen EMIL LUUKKOSEN kirjassa "TAISTELUKAASUT" esiintyvä nimitys "klori" on sentään muutettu muotoon "kloori" jo oppikirjoissakin, mutta kemiallisten nimikkeiden muuttaminen nyky-suomalaiseen asuun keskeytyi jossakin vaiheessa jo 1930-luvulla. Funtsitaanpas, mitenkä lausutaan esimerkiksi sanat "sulffiidi" tai "kloriidi"; kirjoitettakoon ne kuinka tahansa...

0111 MMI; PT



MIHIN UNOHTUI "TIKKANUOLI-AMMUS"?

Täyteisammuksia löytyi kiitettävästi moneen lähtöön, todellakin odotettuja GOW:n aiheita, mutta minne unohtui "Peenemünde" alikaliiperiset haulikon ammukset. Muistan jutun ollen aiheena Ase ja Erässä joskus 1984 - 86, mutta et huolinut sitä tähän artikkeliin mukaan. Miksi? Juttu kiinnostaisi, koska muotit (proto) on tekeillä (tästä myöhemmin), vai onko aihe arka, ERVA, ja käytännössä kaikki, aina ritsankivistä lähtien, riippuen käyttäjästä.

T: Ilikka

  Jutun sisältävä lehdenvihko lienee ullakkokomerossa metrinkorkuisen rojukuorman alla ja kuva-originaalit on jo lahjoitettu pois. Tekstiin minulla ei ole edes tekijänoikeuksia. Se oli A & E:n silloisen Saksan kirjeenvaihtajan käsialaa. Piirros-originaalit palautuivat toimituksesta jo toistakymmentä vuotta sitten. Lahjoittelin kuva-arkkeja mm. pihapiirin pikkupojille ja joillekin varttuneemmille kavereille kautta Suomen, koska tokkopa niitä olisi kukaan "huoneentauluikseen" ostanut: Käytettyä tavaraa. "Peenemünder Pfeil-Geschossin" mallisista haulikkonuolista ei ole edes sen koommin kuulunut mitään.

Vastaavanlainen, muistaakseni hieman järeämpi ammus omaksuttiin sittemmin ns. "antimateriaali-kivääriin" (valmistaja taisi olla itävaltalainen STEYR-MANNLICHER), mutta senkin tuotanto lienee jäänyt lyhytaikaiseksi pyrähdykseksi, kun huomattavasti tarkkakäyntisemmät 12.7 x 99 mm rihla-aseet tulivat kilpailijoiksi samoille markkinoille, eikä kauaskantoisia "nuolipyssyjä" tietenkään voitu myydä kuin "Vain Virkakäyttöön". Haulikon nuolipatruunoiden selvä epäkohta on soveltuvuus vain taittoladattaviin aseisiin; ei siis makasiinipyssyihin. Ensisijaisella markkina-alueella (= Jenkkilässä) olisi kysyntä jäänyt vähäiseksi, eikähän keksintöä tehty kunnolla tunnetuksi siellä. Keski-Euroopan vallasväestä ei olisi kertynyt riittävän suurta ostajakuntaa nuolipatruunoiden kaltaiselle eksoottiselle uutuudelle.

Keski-Euroopassa on metsästysoikeus tunnetusti vain syntyperäisellä ylimystöllä ja "raha-aatelistolla". Siellä, jos missä, ovat metsästäjät uudistus-vihamielisiä kalkkivaareja, joille pata-vanhoillinen "erällinen korkeakulttuuri" on kuin Raamatun sanaa. USA:ssa puolestaan metsästellään enimmäkseen makasiinihaulikoilla, ja järjettömyyden rajat jo ammoin ylittänyt kuluttajansuoja-systeemi astuisi siellä kuvioihin heti, jos muutamallekin tumpelolle sattuisi itse-aiheutettu tapaturma.

"Tekniikkaa ja historiaa"- jutuissani keskityin täyteisammuksiin, joita on ainakin joskus valmistettu jonkinlaisessa paljoudessa yleiseen myyntiin, ja joista oli tallella kuvia sekä aiemmin julkaisematonta tekstiä. "Tikkanuoli-ammuksista" ei ollut käsillä kummankaan lajista materiaalia.

0111 MMI; PT



LYNX 94 TARGET

Suoravetolukko á la Pirkan ase, kokoon .308, onko kokemuksia toiminnasta ja maastokelpoisuudesta esim. Sniper-kivääriin. Lynx 94 Target, .308 Win >T< piippu? "Ase on pesitetty tiukalle .308 Win. T -kaliiperille (halkaisija 8,67 mm, normaali halkaisija on 8,78 mm), mutta aseeseen sopivat myös useimmat tehdasladatut .308 Win. -patruunat." Lainaus Hjorth Urheilutukun sivuilta, ja onko noissa mitoissa hiukan bugia vai? Näihin voisi vastata joku muukin lukija, jos kokemusta ei ole toimituksen puolesta!

Kiitokset loistavasta kys/vast- osasta. A.S. ("PV")

  Aseesta ei ole kokemusta, mutta jotakin EHKÄ tietäisin piipunputkien ja patruunapesien mitoituksesta. Keskisytytteisten aseiden mittanormi-kansiokin (SAAMI/ANSI) löytyi kirjahyllystä. Kaliberin .308 Win. piipunreiän vähimmäismitaksi mainitaan 0.3000 tuumaa eli 7.620 mm ja isokaliberiksi 0.3080 tuumaa eli 7.8232 mm, eli jopahan ovat suuret toleranssit "tiukoissa piipuissa"! Nooh, leikki sikseen: Mittalukema tarkoittaa patruunapesän hylsynkaula-osuuden läpimittaa, eikä siis kumpaakaan piipunputken kaliberimittaa. Sivun laatijan olisi ehdottomasti pitänyt selostaa, mitä nuo mittalukemat tarkoittavat, mutta eihän häneltä voida kauhalla vaatia, kenelle on lusikalla annettu - esimerkiksi taitoa kansantajuiseen tiedonjulkistamiseen.

Kaupallisissa tehdaslatauspatruunoissa on hylsynkaula yleensä reilusti alle enimmäis-läpimittainen, eli patruuna mahtuu pesään voimakeinoja käyttämättä. Ylijäämä-sotilaspatruunoissa voi hylsyn kaulaosan seinämävahvuus olla enimmäispaksuinen ja luotikin max.-läpimittainen, jolloin yhdistelmä ei mahdu TARGET- patruunapesään. Vähänkin epäilyttävistä patruunoista on jokaisen pesäänsopivuus kokeiltava, ja jos vähänkin "ahistaa", ei kyseistä patruunayksilöä saa tyrkyttää Target-pesään. (Normaalipesäisissä aseissa ne voi ampua huoletta: Osumatarkkuus on usein parempi kuin kyseisillä patruunoilla keskimäärin).

Siitä, mitenkä Target-pesään työstetään just' eikä melkein sopivat hylsyt, voisin kertoa pitkänkin tarinan, alkaen "NIEDNER:in periaatteesta", joka tunnettiin Suomessakin jo 1920-luvun keskivaiheilla. Palaan asiaan joskus tuonnempana, jos elinpäiviä ja motivaatiota riittää, lupaamatta enää kuitenkaan mitään "sitovaa". Aihehan ei kiinnostane kovinkaan monia.

0111 MMI; PT



LISÄTIETOJA "NÄÄSVILLEN NIUHASTA"

Aseen piipussa/patruunapesässä on leima TAMPEREEN ASEPAJA vasemmalla puolella. Aseessa on ollut 6-kulmainen piippu kal 9 mm ennen ja TAP on asentanut aseeseen uuden luotipiipun kal 5.6 x 36 eli .22 Hornet koska kyseiselle aseelle ei aikoinaan annettu lupaa. Patruuna on keskisytytteinen. Aseen mitattu paino on 2.9 kg

Pystykiila ja vipulukko aseessa on ja kaikki muutkin luettelemasi tiedot, mutta taitaa olla kuitenkin niin että aseen arvo taisi mennä piipun vaihdon yhteydessä. Aseen ostin itselleni ja siihen täytyi laittaa sarjanumerot uusiksi joten tietysti leimautin oman syntymäajan. Aseseppä M. LÖPPÖNEN tarkisti aseen Savonlinnassa ja koeampui sen, koska edellinen omistaja oli ampunut aseella n. 55 vuotta sitten viimeisen kerran. Myra Löppönen sanoi tietävänsä vain yhden samantapaisen aseen. Ilmeisesti ollut joskus ns. salonkikivääri. Epäili lukkokoneiston ynnä muun perusaseen olevan jopa mahdollisesti 1800 luvun loppupuolelta.

Olen ampunut aseella 7 laukausta ja pakko sanoa että rekyyli on pehmeä ja laukaus herkistimen kanssa erittäin herkkä ja miellyttävä. Toivon ensi syksynä pystykorvani (koiran siis) saavan vanhan aseen eteen hiemen nuoremman metson. Laitan monipuoliset valokuvat aseesta sähköposti osoitteeseesi kun saan digikameran käsiini. Oletettavasti olet kiinnostunut näkemään aseen koska olet etsinyt tietoa aseesta.

ystävällisesti Harri

  Termillä "salonkikivääri" on monta merkitystä, joista yleisin on pienoiskivääri, mutta 1800-luvulla valmistettiin myös salonkipyssyjä, joilla voitiin ampua pelkkiä penniläispatruunoita. Palloluoti-penniläisiä ampuvissa "salonkkareissa" ei ollut välttämättä aina edes rihloja piipunputkessa, mutta tarkkuus oli silti täysin tyydyttävä jonnekin 10 metrin etäisyydelle. Erikoisin variaatio oli THEODOR BERGMANN:in firman salonkipyssy, joka oli periaatteessa ilmakivääri, mutta sylinterin ilmakanavalla varustetun etummaisen päätytulpan tilalle voitiin asentaa iskupohja, jossa oli hylsyn reunaan lyövä nallipiikki. Aseen männän pää iski nallipiikin peräpäähän, laukaisten piippuun asetetun penniläispatruunan. Kaliberit tässä taittoladattavassa aseessa olivat 4.5 tai 5.6 mm. 4.5 mm reunasytytyspatruunoita ladattiin Saksassa vielä takavuosina. Ne olivat aikoinaan suosittuja myöskin pistoolien sisäpiippupatruunoina. Joitakin olen tussautellut 7.63 mm Ukko-Mauserin sisäpiipun kautta, havaiten ne ladatuiksi mustalla ruudilla nallimassan lisäksi. Patruunoiden merkki oli UTENDORFF (myöhemmin RWS). Ikä tuntematon; kenties 1910-luvun vuosikertaa.

9 mm keskisytytteisetkään salonkikiväärit eivät olleet erityisen harvinaisia satakunta vuotta sitten Keski-Euroopassa. TAMPEREEN ASEPAJAN varhaistuotantoon kuuluvassa aseessasi on todellakin 1800-luvulta periytyvä AYDT-kiilasulku, joka oli varsin yleinen pienoiskivääreissä, mutta myös TAP:n valmistamissa 7.62 x 53R -kaliberisissa "maaliinammunta-tussareissa". Valokuva aseesi lukkomekanismista olisi kovasti tervetullut. Voisin arvioida siitä, onko ase käyttöturvallinen Hornet-patruunoilla. Aydt-sulkuja oli nimittäin kahta lajia; toinen kehitelty pienoiskivääreihin ja varsinainen kiilasulku korkeapainepatruunaa ampuviin aseisiin. (Kts. halkileikkauspiirros "METSÄSTÄJÄN ASEKÄSIKIRJA:sta", toimittanut TIMO HYYTINEN; sivu 110 painoksessa vuodelta 1986. Piirros on omia "vanhoja syntejäni". Valitettavaa, ettei sitä julkaistu värillisenä edes uudessa "METSÄSTÄJÄN ASEKIRJASSA". Monet muutkin tekijänoikeuksieni loukkaukset ovat pian tutkimusten alaisina).

Alkuperäistä 9 mm patruunaa en valitettavasti pysty nimeämään, mutta piipunvaihdos 5.6 mm Hornet-kaliberiin ei sanottavammin alenna aseen arvoa, koska operaation on suorittanut aseen alkuperäinen valmistaja. Luvansaannin vaikeutta todennäköisempi syy piipunvaihtoon lienee ollut 9 mm patruunoiden loppuminen kaupoista, ja Hornet-patruunan parempi soveltuvuus pienriistan metsästykseen. Aseesi harvinaisuusarvo on huomattava, eli olet tehnyt onnistuneen ostoksen. Jos sulku on SHARPS-tyyppinen, eli todellakin kiilalukko, joka liikkuu pystysuunnassa lukkokopan seinämiin höylätyissä johde-urissa (eikä siis keiku pelkän akselitapin varassa, kuten Aydt:in piekkarilukko), on aseella myös käyttöarvoa metsästysluodikkona. Mekanismi kestää lähestulkoon ikuisesti. (Ja koska M. LÖPPÖNEN on todennut aseen käyttöturvalliseksi, se on taatusti "sotatoimi-kelpoinen"). Tietämäni mukaan TAP ei ostanut Aydt-mekanismeja Saksasta, vaan valmisti ne itse, mikä on omiaan lisäämään luodikkosi asehistoriallista arvoa entisestäänkin. Erityisesti kiinnostaa siis se, esiintyykö leima TAMPEREEN ASEPAJA myös aseen koneistorungossa (lukkokopassa), vaiko vain piipussa.

0811 MMI; PT



- Gunwriters - suositellaan nautittavaksi omalla järjellä laimennettuna



Lisää >>

Gunwritersin osittainenkin luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n toimitus.

<< Uusimmat  Osa 37 >>  36 >>  35 >>    34 >>  33 >>  32 >>  31 >>  30 >>  29 >>  28 >>  27>>  26 >>  25 >>  24 >>  23 >>  22 >>  21 >>  20 >>  19 >>   18 >>   17 >>   16 >>  5 >>  14 >>  13 >>  12 >>  11 >>  10 >>   9 >>   8 >>   7 >>   6 >>   5 >>   4 >>   3 >>   2 >>   1 >>     Gunwritersin etusivu >>    In English >>   guns.connect.fi >>   Linkit >>