Haag, osa 2/3 >> Osa 3/3 >> Linkkisivu Gunwritersin etusivu
29.01.2000:
HAAG 1899 -
Satavuotias kieltodirektiivi:
Haagin Sopimuksen taustat, ja kuinka se kierretään
Osa 1/3
Teksti ja piirrokset: P. T.
Kekkonen
Venäjän tsaari Nikolai II kutsui vuonna 1899 kaikkien itsenäisten
kansakuntien täysivaltaiset edustajat koolle Hollantiin, Haagin kaupunkiin,
aiemman Pietarin Julistuksen elähdyttämänä. Jalona aikomuksena oli kaikkien sotien
kieltäminen, mutta "plörinäksi meni koko vot harashoo", kuten kupletissa
lauletaan. Puolisen vuosisataa kului, ja niiden aikana käytiin kaksi maailmansotaakin,
ennenkuin sotimiskielto viimein julistettiin kaikelle maailmalle Tikkurilan
Demokraattisten Naisten yksimielisellä päätöksellä. Kokouksen päätteeksi laulettiin
tietenkin "Internaali": Olisivathan huomispäivänä kansat jo veljet
keskenään, kunhan maailman valtionpäämiehille saatettaisiin viesti aseet lopullisesti
vaientavan käskyn olemassaolosta. Noudatettiinko arvovaltaisen yhdistyksen ankaraa
ukaasia? Vastaus voidaan katsoa TV:n / kuulla radion uutislähetyksistä vähintään
tunnin välein.
Kaikenkaltaiset "kieltosopimukset" ovat olleet kuin sana
"kiertosopimus" taannoin puhumaan oppineen lapsen lausumana. Lapsellisia siis...
Lapsenkielisiä ja -mielisiä... Haagin julistustakaan ei noudatettu erityisen
orjallisesti myöhemmissä historian vaiheissa, joista ensimmäinen laajamittaisempi alkoi
15 vuoden ja kahden vuorokauden kuluttua korkeiden sopimusosapuolten hajaantumisesta
Haagin rauhanhieromosta, heinäkuun 29. päivänä 1899, aikaansaannoksiinsa
tyytyväisinä.
USA:n ja Englannin valtuuskunnat olivat poistuneet jo aiemmin. Etenkin vastavirran
kiiskeksi osoittautuneen amerikkalaisen kapteeni GROZIERin ulosmarssi oli ollut
politikoitsijoita ja diplomaatteja, ynnä muita ylimyksiä ilahduttava välikohtaus.
Karskipuheinen sotilashenkilö oli herättänyt, ellei ehkä aivan pahennusta, niin
ainakin pahoinvoinnin tuntoja kukkaiskieleen ja korulauseisiin jo lapsuudestaan saakka
totutetuissa jalosukuisissa valtuutetuissa. (Sata vuotta sitten ei diplomaatin uralle
vielä harjoittauduttu, vaan SYNNYTTIIN !). Useimmilta oli monituntinen esitelmä mennyt
enemmän tai vähemmän "yli hilseen". Aihe oli outo - ja tarkoitushan oli
käsitellä myös "DumDum-luotikielto" enemmittä keskusteluitta.
Pääasia unohtui kättelyssä
Rauhankonferenssin pääasiasta, sotien kieltämisestä, ei saatu aikaan konsensusta.
Saksa kieltäytyi ehdottomimasti lakkauttamasta armeijaansa, koska oli syytä olettaa
Ranskan hakevan hyvitystä lähes 30 vuoden takaiseen nöyryytykseensä. Keisari NAPOLEON
III oli 1870-luvun vaihteessa aloittanut hyökkäyksen hajaannustilassa vielä olleita
saksalaisvaltioita vastaan, koska Ranskan sisäpolitiikka oli epämukavasti rempallaan,
yhteisen kansan ja vaikutusvaltaansa paisuttaneen lehdistön haikaillessa tasavaltaisen
hallitusmuodon perään. Lehdistön mielenkiinto haluttiin suunnata pois politiikasta -
tietenkin voitollisen sotaretken vaiheiden uutisointiin. Sotaseikkailu päättyi rajuun
selkäsaunaan Saksan yhdistyessä ja valloittaessa Ranskan. Molempien tulevien
maailmansotien siemenet itivät elinvoimaisina siis jo vuodesta 1871 alkaen. Armeijoiden
lakkautussuunnitelmat vaikuttivat arveluttavilta monien muidenkin konferenssin
valtuutettujen, eikä pelkästään saksalaisten, mielestä.
Mitenkä ylimystö työllistäisi "ylimääräiset" poikansa, jos
upseerinvakansseja ei enää olisi tarjolla ? Kuinka pidettäisiin hallussa siirtomaat
ilman sotavoimien uhkaa ? Ankea Aatekin nosteli päätään yhtäällä ja anarkismi
toisaalla. Millä mahdilla nuo uskontojen tasoiset hurmos-liikkeet lyötäisiin, jos ne
sopisivat edes väliaikaisesti keskinäiset riitansa, ja nostaisivat yhtynein voimin
kapinalipun ? Suojeluskuntien tai "järjestäytyneen militian" kaltainen
järjestelmä oli käytäntönä vain Sveitsissä ja muutamissa USA:n osavaltioissa,
joissa armeijana oli yhtenäinen kansa. Noissa valtioissa ei ollut etuoikeuksia
sukupolvesta toiseen perivää ylimystöä, eikä "samurai-yhteiskuntaluokkaa",
josta upseeristo rekrytoidaan.
Lillukanvarsia kitkemään
Konsensus saatiin pian aikaan siitä, että armeijoita tarvittiin vielä toistaiseksi,
eikähän sotilaskunniaa tietenkään voida kirkastaa ilman ajoittain - mieluusti jossakin
kaukomailla - käytäviä voitokkaita hyökkäyssotia. Englannilla oli sopivasti aluillaan
kahinointi Etelä-Afrikan valkoihoisen uudisraivaajaväestön kanssa ja USA oli
palauttamassa järjestystä Filippiineillä, saatuaan Espanjalta valloitettujen
laivastotukikohtien kaupanpäällisiksi lauman huume-houreissaan raivoavia musulmaaneja: "Los
Moros Juramendados". Kiinan boksarikapina kohdistui erottelemattomasti kaikkiin
valkoihoisiin: "Pyöreäsilmäisiin paholaisiin" Pekingin
suurlähetystö-kortteleissa. Tällainen oli viitekehys kesällä 1899.
Vielä ei siis aika ollut kypsynyt maailmanrauhaan pakottamisen keinojen pohdiskeluun,
mutta joitain tekstirivejä piti saada aikaan konferenssin julkilausumaankin. Sopimus
pysyväisen Kansainvälisen Tuomioistuimen taikka välimieskunnan perustamisesta Haagiin
oli saatu ylös-kirjatuksi, mutta tulosten niukkuus ei ehkä olisi tyydyttänyt
konventiosta kiinnostunutta julkista sanaa..?! Näin ainakin uskottiin. Tosiasiassa sai 23
valtion edustajien "tynkäparlamentti" näperrellä julkilausumiaan
sopuli-lauman pahemmin häiritsemättä. Ketäpä olisi kiinnostanut jokin
rauhankonferenssi ? Lehdistä ja sähkösanomista voitiin sentään lukea innoittavia ja
sensaatiomaisia sota-uutisia. Jos uutisaiheista tuli pulaa, oli mahtavilla
lehtikeisareilla jo valta ja voima sytyttää uusi sota. Näin oli käynyt vuotta aiemmin,
USA:n ja Espanjan välisen kiistan kuumennuttua erään sotalaivan, risteilijä
"MAINE:n", räjähdyksestä helmikuussa 1898.
WILLIAM RANDOLPH HEARSTin perustama "keltainen" sensaatiolehdistö
kirkui kostoa "kawalan kala-torpedon" ampuneille espanjalaisille,
vaikka räjähdys oli selvitysten mukaan alkanut U.S.S. "Mainen" omista
ruutivarastoista: Savuttoman tykkiruudin epävakaisuus, tai "suklaaruudin"
kyvyttömyys sietää kolhuja taikka hankausta, unohdettiin tarkoitushakuisesti.
"Mainilan Laukaukset" eivät olleet laatuaan ensimmäinen tai ainutlaatuinen
tapaus historiassa. Analogiaa voidaan havaita viime aikojenkin uutisista: "Aina susi
syitä löytää, kun lammaspaistia mielii".
Ryhdyttiin vesomaan lillukanvarsia - tai siivilöimään hyttysiä, kun kameli oli saatu
nielaistuksi - raamatullisemman sanonnan mukaisesti. Jotkin ampumatarvikelajit ja
ennakoitavat sodankäynnin menetelmät olivat olleet, sopivasti, julkisen keskustelun
kohteina bulevardien lehtipoikien kaupitsemissa sensaatiolehdissä. Niiden otsikoista oli
jo poimittu konferenssin esityslistan täytteeksi joitain teemoja, jotka nostettiin aivan
yllättäen keskustelun pääasioiksi, kun sukset olivat jo menneet ristiin, eikä
konferenssin varsinaista tarkoitusta muistanut enää kukaan.
TULEVIEN TAISTOJEN TEHOKEINOT:
1: Taistelukaasut
Kemianteollisuus oli vuonna 1899 kehkeytymässä ennennäkemättömään kukoistukseen
kuorestaan; erityisesti Saksassa. Tilanne tunnettiin hyvin Ranskassa, missä myös
vaikutti joukko eteviä kemistejä; myöhempiä NOBEL-palkinnon vastaanottajiakin. Eräs
heistä, HENRI MOISSAN, oli saanut kitkerät maistiaiset mahdollisesta tulevien taistojen
kemiallisesta aseesta, fluorivetyhaposta, jonka huurua hän veti vahingossa keuhkoihinsa,
liuottaessaan siihen suurta rautamöykkyä keinotekoisten timanttien valmistusta
kokeillessaan. Moissan ei toipunut koskaan tapaturman seuraamuksista, vaikka elikin
vuoteen 1907.
Muitakin tukahduttavia taistelukaasuja kyettiin valmistamaan ja nesteyttämään helposti
varastoitaviksi ja rahdattaviksi, tai tuotettaviksi raaka-aineistaan sotanäyttämön
läheisyydessä. Niiden käyttö kiellettiin yksimielisellä päätöksellä. Lähes
kaikki läsnäolleiden Euroopan sotavaltioiden armeijat rikkoivat tätä pykälää
sittemmin - I maailmansodan aikana.
Taistelukaasujen käyttöä oli ehdotettu ja kokeiltukin Amerikan sisällissodassa 1861 -
65, mutta kranaatintäytteenä käytetty kakodyylihappo oli melko tehotonta, koska
"hajupommien" puiset aikasytyttimet toimivat milloin mitenkin. Liian korkealla,
tai maahan jo uponneena, paukahtanut mörssärin kaasukranaatti ei saanut aikaan toivottua
vaikutusta. Viholliselle tuotti sentään tappioita muutamien
"nokkari-kranaattien" osuminen miehiin. ("Nokkari" = aikasytyttiminen
ammus, jonka sytytin toimii viivästyneenä, ammuksen jo upottua maahan, tai maahan
osuessaan). Umpirauta-kuulakin olisi tuottanut saman lopputuloksen.
2: Ilmapommitukset
Toinen yksimielisesti kielletty taistelumenetelmä oli pommien pudottelu ilmapalloista. Jo
vuonna 1883 oli kokeiltu lentopommitusta "MOLOTOVin Leipäkorin" tapaisia,
merimiinan tapaan muotoiltuja rypälepommisäiliöitä ilmapallokolonnasta tiputellen -
tosin vain harjoituskentälle, jonne oli sijoitettu ruotuihin asetettuja puisia
maalitauluja.
Pikkupommien täytteenä voitiin käyttää tehoräjähteitä, kuten dynamiittia,
nitroglyserolia, puuvillaruutia ja 1890-luvun lopulla myös pikriinihappoa. Kukin säiliö
levitti sata pikkupommia, joista useimmat räjähtivät lennossa kuin hyppymiinat.
Rypälepommien teho suljettuun rivistöön olisi ollut ennennäkemätön. Säiliössä oli
jo varmatoimiset iskusytyttimet. Säiliön muotoilu ja sytyttimien konstruktiot oli
kehitelty Amerikan sisällissodan (1861 - 65) aikaan, etupäässä Konfederaatin kapteeni
MacENVOY:n aivoituksina, merimiinoihin. Myöhemmän lentopommin - jopa Nagasakiin
pudotetun plutonium-latingin - muotoilu tulee helposti mieleen. Pyrstöä ei ollut, mutta
ei tarvittukaan: Eri suuntiin "tojivia" sytyttimiä saattoi olla
toistakymmentä. Vähintään yksi osui väistämättömästi maahan, mutta pelkkä
tärähdyskin laukaisi useita muita detonaattoreita.
Saksassa tiedettiin olevan valmisteilla aiempia "dirigiibeleitä" edistyneempi
ohjailtava ilmalaiva, joka teki tarkkuuspommitukset mahdollisiksi oikukkaiden tuulten
suunnista riippumatta.Erityisellä ankaruudella kiellettiin asutuskeskusten pommitus
ilmapalloista. Suomessakin vuonna 1888 julkaistussa lehtikuvassa voitiin nähdä
"RODECK-ilmatorpeedon" pudotus ilmapallosta taajaan rakennetun kaupungin yllä.
Uus-aikaisen sodankäynnin menetelmät osattiin ennakoida Haagissa vuonna 1899... Kieltoa
rikottiin jo I maailmansodan aikaan, kuten yleisesti tiedettäneenkin.
Kuva: Lentopommitus.
RODECK-ilmatorpeedo oli tunnettu jo 16 vuoden ajan ennen Haagin ensimmäistä
rauhankonferenssia, joten kieltolistalle pääsy oli taattu "läpihuutojuttuna",
ilman tarvetta keskusteluihin. Sähköisesti ilmapallokolonnasta irroitettava
"torpeedo" oli oikeastaan rypälepommisäiliö; "Cluster Bomb Unit",
joka sisälsi sata itsenäisesti räjähtävää taistelukärkeä. "C.B.U:n"
irrotessa irtaantui myös sitä kantanut ilmapallo liekaköydestään, kohoten
keventyneenä korkeuksiin, mutta alkaen samalla tyhjentyä kaasusta, pallon
"pohjoisnapa-lämsän" avauduttua. Pikkupommit sisälsivät 500 - 750 grammaa
oman aikansa vahvimpia räjähteitä. Teho olisi ollut parhaimmillaan avomaastossa,
suljettuun muodostelmaan järjestettyä sotilasostoa pommitettaessa.
Ilmatorjunta olisi ollut hyödytöntä patruunoiden haaskausta: Pommisäiliöiden
pudotuskorkeus oli 1000 metriä, joten jalkaväkiaseiden tulitus oli jokseenkin tehotonta
osumatarkkuuden vajavuuden takia: Laukaukset menivät kymmeniä tai satoja metrejä
pallokolonnan ohi. Vain osuma johonkin pommisäiliön sytyttimistä olisi ollut tehokas.
Torjunta oli siis mahdoton tehtävä, mikä todettiin maailmansodan alkuvaiheessa.
Ilmalaivapommitusten alettua v. 1915 oli tosin jo unohtunut niin sähköinen
pomminirroitus, kuin myöskin rypälepommijärjestelmä.
DumDum-luotikiellon esihistoria:
"Pietarissa kerran oli kokous..."
Räjähtävien kiväärikaliberisten luotien kuin myös sytytysluotien käyttö
"siwillisten waltakuntain säännöllisten sota=wäen osastoiden wälisissä
tappeluissa" oli kiellettyä jo aiemmalla Pietarin Julistuksella v. 1868. Edellä
siteerattu reunaehto oli jouduttu laatimaan tekstiin siirtomaavaltioiden ja toistuvista
kapinoista kärsineiden maiden houkuttelemiseksi Venäjän tsaari ALEXANDER II:n
aloitteesta solmittavan julistussopimuksen osapuoliksi. Huomattavin siirtomaavaltio oli
Englanti, joka hallinnoi muunmuassa väkirikasta Intiaa. Sisäiset kapinat ja metelit
olivat alituinen vitsaus Ranskassa. Venäjänkin rajaseudulla, Puolassa, oli kukistettu
kansannousu viisi vuotta ennen Pietarin kokouksen koollekutsumista.
Mainitut maat olivat aikansa huomattavimpia sotilasmahteja. Niiden joukkoon oli
liittymässä myöskin Preussi. Saksa oli vielä hajanainen rykelmä erikokoisia
"saksalaisvaltioita", joista pienimmät olivat kaupunki-valtioita tai
ruhtinaskuntia, mutta puhuttu kieli yhdisti, ja hankkeet yhtenäisen hallinnon alaisen
liittovaltion perustamiseen olivat peittelemättä vireillä. Ajatus Suur-Saksan
valtakunnasta ei ollut ehkä enää täysin vieras 1860-luvun lopullakaan.
Itävalta oli myös saksalaisvaltio, ja sekin jo jollain lailla huomioonotettava
sotilasmahti, jos kohta se oli valloittanut alueita mieluummin hallitsijasukujen välisten
avioliittojen kuin sotatoimien avulla. Armeijan rapa-kunto ja aseistuksen vanhentuneisuus
olivat käyneet ilmi kahakoinneissa Italiaa ja Preussia vastaan. Taistelukyvyn
kohennustoimet olivat kuitenkin käynnistyneet. "ANSCHLUSS", joka
viimein toteutti haaveen Suur-Saksasta, toteutui vasta 60 vuotta myöhemmin v. 1938, mutta
Saksan ja Itävallan sotilasliittouma jo I maailmansodan aikaan.
Alexander II todennäköisesti katui, hetken mielijohteesta ja amerikkalaisten
("jenkki"-osapuolen) viikkolehtien kauhukertomusten tutkistelusta virinnyttä
päätöstään konferenssin koollekutsumisesta, päiviensä loppuun asti. Hän oli
tunnetusti Preussin ystävä ja ymmärtäjä, sekä erilaisten kapina-aatteiden
leppymätön vastustaja. Julistuksen reunaehtojen hyväksyminen ilman lehmänkauppoja oli
osoitus alkavasta katumuksesta, kun eräiden sopimusosapuolten pyrkimys politikointiin ja
propagandan lietsontaan oli käynyt ilmi jo avauspuheenvuoroista.
Preussi kohteena - USA syntipukkina
USA ei uhannut mitään Euroopan maata. Toipuminen taannoisesta sisällissodasta tulisi
vaatimaan aikansa. Siksipä oli helppoa viitata "remahtawaisten luotein
hillittömään käytäntöön Ameriikan Waltojen sisällisessä sodassa", vaikka
kieltohankkeiden todellinen kohde oli Preussi. Täsmennettynä: 22 mm DREYSE-kranaattikivääri
tai linnakepyssy, jonka teho oli osoitettu ennen aseen virallista omaksumista: Muutama
kivääri oli ollut jo kokeiltavanakin sotaretkellä Tanskaa vastaan vuonna 1866.
Braunschweigilainen kapteeni EBELING oli suunnitellut räjähtävän luodin myös
jalkaväen neulasytytyskivääriin, joka oli tosin mekanismiltaan vanhentunut ja joutuisi
pikapuolin hylättäväksi, kunhan ajanmukaisempi asemalli löydettäisiin siitä
valtavasta valikoimasta, joka oli jo vuonna 1867 tarjolla. Kranaattipyssy oli myös
syntyessään vanhentunut, ainakin patruunansa osalta. Paperihylsy kuului auttamattomasti
menneisyyteen. Messingin aikakausi oli jo alkanut.
KAIKKI kiellot perustellaan AINA valheilla!
Yksikään aseisiin tai ampumatarvikkeisiin kohdistuva kielto tai rajoitus ei ole syntynyt
tunnetun historian aikana niistä syistä, jotka on kieltojen syiksi ilmoitettu.! Tässä
tapauksessa olivat kieltomotiivit suurvaltapoliittisia, jollaisia ne usein ovat, elleivät
sitten kaupallisia, eli korruptio-syntyisiä. Ainahan pyritään tekemään edes pientä
kiusaa jollekin asianosaiselle, tai tuottamaan rahallista hyötyä jollekin edunsaajalle,
tai pelkästään keräämään lisää verotuloja, tulleja, tuulaakeja taikka
sakkotuloja. Väkisinkin herää kielto-julistuksia kuultaessa aina sama kysymys:
"KUKA NYT RAHASTAA ?!" Kiellot tai rajoitukset saavat kohdistua mihin tahansa
elämän alaan; kysymys on aina sama, ja vastauskin löytyy aina.
Pietarin Julistus oli siis saksalaisvaltioihin kohdistettu "näpäytys";
kohteena ensisijaisesti Preussi, mutta myös Itävalta, ja Baijeri, missä
rä/sy-tyyppisiä kiväärinluoteja oli valmistettu suulatauskivääreihin jo 1850-luvulta
alkaen. Von PODEWILS-tyyppisin räjähdeluodein varustetuista 13.9 mm patruunoista lienee
useimmat myyty Amerikkaan, suhteellisen tasapuolisesti sisällissodan kummallekin
osapuolelle, 13.9 mm ylijäämäkiväärien myötä. Amerikkalaisten omissa
räjähdeluodeissa oli 1.25 sekunnin läpipalava aikasytytin ja kaliberi .58.
Itävaltalaisissa ja baijerilaisissa rä/sy-luodeissa oli herkkä kärki-iskusytytin ja
kaliberi .54 tuumamitoituksen mukaan. Muutamat Amerikan sisällissodan dokumentit tai
puolidokumentit tuntevat ".54 caliber Bavarian Bullets" ja ".58
caliber Musket Shells", sekä niiden toimintojen yksilölliset mekanismit.
Etelän sissit patruunavarkaissa
Todistusaineistona Pietarin kokouksessa usein siteeratuissa kenraali ULYSSES S. GRANTin
sotamuistelmissa mainitaan kumpaakin luotien perustyyppiä käytetyn
"mieltä=kääntäwällä tawalla" muunmuassa Vicksburgin kaupungin
piirittäjiä vastaan. Tuon "Mississippin Veräjän" urhoolliset puolustajat
olivat hankkineet .58 kaliberin GARDINER-luodein varustetut patruunansa
"RYHMYn & ROMPPAISEN menetelmällä". Paperipatruunat ladanneella varikolla
vakoili joku Konfederaatin (= etelävaltioiden liittouman) agentti tai
"COPPERHEAD" (= sotaa vastustava pohjoisvaltiolainen), ilmoittaen Konfederaatin
tiedustelupalvelulle patruunoilla lastatun junan kulkureitin ja aikataulun.
Jopa se vaunu, jossa oli kuormana erikoispatruunoita, oli merkitty helposti
tunnistettavaksi samaisen vakoojan toimesta. Agentit olivat todellakin asialla. Pelkällä
"lennätinkuuntelulla" ei olisi saatu riittäviä tietoja, ja joku oli käynyt
korvamerkitsemässä patruunavaunun. (Lennätinsanomien vakoilua harrastettiin
"maakuuntelulla": Varusteina oli kuparilanka-kela ja pieni kompassi, joista
koostui herkkä galvanometri, sekä muutamia kymmeniä metrejä eristettyä kuparipiuhaa,
ja kaksi maakiilaa; useinkin BOWIE-puukko ja kenttälapio).
Rintamalle matkalla olleen junan pysäyttäneet Konfederaatin sissit tyhjensivät vain
merkityn vaunun lastin. Juna sytytettiin palamaan, kun patruunat oli kuormattu
vankkurikolonnaan, joka kuljetti ne Mississippi-joen rantaan jossakin Memphisin (TENN.)
korkeudella. Lauttamatka myötävirtaa Vicksburgiin oli helpoin - joskaan ei vaarattomin -
sissiretken vaihe. Siitä, kuinka patruunalasti muilutettiin piiritettyyn kaupunkiin, ei
ole sattunut silmiin kertomuksia. Lieneekö koskaan kirjoitettukaan ?!
Gardiner-luodit oli valmistettu kaukana New Yorkin valtiossa, Unionin armeijan
tilauksesta, mutta räjähdeluoti-patruunoilla oli merkillinen taipumus päätyä Etelän
sissien operaatioiden kautta Konfederaatin asevoimien haltuun. Luotitehtaallakin lienee
toiminut joku "copperhead" etelävaltiolaisten laskuun... (Kuuluisin näistä
rauhanopposition kannattajista Pohjoisessa oli Tri RICHARD JORDAN GATLING; kuularuiskun
keksijä. Copperheadit eivät salanneet mielipiteitään. Nimitys johtui heidän kauluksen
upslaakissa kantamastaan pronssisesta vapaudenjumalattaren päätä esittävästä
pinssistä, eikä siis eräästä käärmelajista, vaikka nimen lienee keksinyt joku
sotakiihkoilija).
Kenraali - sittemmin USA:n presidentti - U.S. GRANT kauhisteli nimenomaan
aikasytyttimellisten räjähdeluotien vaikutuksia, vaikka von Podewils-luodinkaan osuma ei
mikään kirpunpurema ollut. 13.9 mm luodin messinkisen räjähdekapselin täyteaineen
määrä oli kuitenkin vähäinen ja sen koostumus pikemminkin sytyttävä kuin
kiukkuisesti "remahtava". Palamaan syttynyt univormu oli merkkinä
iskusytyttimisen luodin osumasta. Aikasytyttiminen luoti räjähti yleensä syvemmälle
kahlattuaan, mutta liian kaukaa tai ohi ammuttuna lennossa 200 - 250 metrin etäisyydellä
ampumapaikasta. Sirpaleiksi ei pehmolyijyluoti "remahtanut", mutta se laajeni
epäystävällisen näköiseksi rosoreunaiseksi laataksi.
.58-kaliberinen räjähtävä GARDINER-luoti läpipalavalla
aikasytyttimellä. Valmistettiin Amerikan Unionin armeijalle sisällissodan aikaan, mutta
luodeilla ladatut patruunat päätyivät melkein aina vastustajien käyttöön
Konfederaatin sissien kaappaamista junakuljetuksista. Sisällissodan osapuolilla oli
tehokkaat tiedustelupalvelut, ajanmukaisine varusteineen, ja Konfederaatilla täysin
julkisesti toiminut "Viides Kolonna" Pohjoisessa, missä sota ei ollut
läheskään niin suosittu, kuin voittajien kirjoittama historia antaa ymmärtää: Jotkut
pohatat rikastuivat varustelu-bisneksestä. He lietsoivat sotakiihkoa omistamansa, tai
"rappariveljiensä" omistaman lehdistön kautta. Konfederaatin soturit
puolustivat tavallisimmin kukin omia tiluksiaan, joten taistelutahtoa riitti ilman
erityisempää kiihotustakin.
Vapaaherrallinen keksintö
Preussin ja Itävallan välisen sodan jälkeisessä kritiikkipalaverissa 1866 arvosteltiin
itävaltalaisia ase- ja patruunatehtaita siitä, että: "kiwärejä ja patronia
waihdettiin American waltojen wälisen sodan aikaan Unionin kultaan ja Confederatin
puu=willaan, unohtaen oman maan puolustajien tarpeet!" Tosiasiassa perustui
Preussin helppo voitto heidän pulttilukkoisten "peräsuisten" eli
"takatuppari"-kivääriensä (DREYSE M/1841) ylivoimaiseen etevämmyyteen.
Tulivoima oli voittanut osumatarkkuuden. Itävaltalainen LORENZ-kivääri oli
toistakymmentä vuotta nuorempi malliltaan; M/1854 ja tarkkakäyntisempi, mutta se oli
yhä suustaladattava.
Baijerilaisen PODEWILSin vapaaherra PHILIPPin (huom. oikeellinen kirjoitustapa)
suunnittelemalla rä/sy-luodilla varustetut patruunat lienee myyty Atlantin taakse, koska
Preussin sodan historiikeista ei löydy mainintoja räjähdysvaikutteisten luotien
joukkomittaisesta käytöstä. Lorenz-kiväärien tarkkuutta ja kantamaa
kiiteltiin, mutta lataamisen hitautta kirottiin. Luodit olivat liian tiukkasovitteisia
piipunreikiin. Suulataus-asetta oli myös vaikea ladata makuulla tai matalaksi kaivetussa
poterossa.
Alkuperäinen patenttipiirros "baijerilaisluodista", vuodelta 1863.
Fig.2. esittää lyijyisen, puristusmuovatun ammuskuoren halkileikkausta. Mittalukemat jo
millimetrejä.
Fig.3:een on kuvattu messinkinen räjähdekapseli, joka o.t.o. toimi myös luodin
laajennuskarana. Luoti työnnettiin aseen piippuun suun kautta, ympäröitynä vahatulla
hylsypaperilla, joka: "Wähensi luodin kihnutusta, sen kiitäessä piipunputken
läwitse", ja niinmuodoin myös piipun lyijyttymistaipumusta.Paperivaipoitetun luodin
läpimitta oli sama 13.90 mm kuin aseen porauskaliberikin, joten nämä patruunat eivät
olleet "arkiruokaa". Ne voitiin ladata vain puhdistettuun kivääriin, mutta
piippuun keskitetyn luodin osumatarkkuus oli erinomainen.
Fig.4: Iskuri-piikki.
Fig.5: Kootun luodin halkileikkaus. Iskuri on piilossa luodin sisällä, latausrassin
työnnön tai iskujen tavoittamattomissa. Räjähdekapselin pohjalla on perkussionalli N:o
12, iskuherkkä massa iskurinkärkeen päin, ja täytteenä jauheruudin sekä hartsin tai
bitumin seos, ynnä kantena guttaperkkalaatta.
Fig.6: Armeerautunut eli toimintavalmiuteen virittynyt luoti.Ajopanoksen paine työntsi
räjähdekapselin eteenpäin. Sen kantalaippa laajensi luodin piipuntäyttäväksi
rihlanpohjia myöten.Iskuri tuli näkyville. Guttaperkkakiekko ja räjähdeseos
pehmenivät kitkalämmöstä. Vähänkin ilmaa kiinteämmän vastuksen sattuessa luodin
tielle, painui iskurinkärki sytytysnallin massaa peittävän kuparifolion läpi. Nallin
räjähdys työnsi palavan täytemassan ulos kapselista.
Vaikutus esimerkiksi olkikattoon tai kuivaan ruohikkoon oli sytyttävä. Kuivat jäykät
ruohonkorretkin riittivät vastuksiksi hipaisuherkälle iskurille. Tavoitelluin maalitaulu
oli tosin vihollistykistön ruutipanos-pusseilla täytetty etuvaunu, tai ruutivankkuri
yleensä. Patruunat olivat liian arvokkaita tuhlattaviksi eläviin maaleihin, ellei
kohdehenkilö ollut esim. korkea-arvoinen upseeri.
Elävään maaliin oli räjähdysvaikutus suhteellisen vähäinen, mutta kärventynyt
ampumahaava tulehtui "komplisoiduksi tapaukseksi" ja kärjestään laajentunut
luoti pahensi vaurioita. Varsin tavanomainen osumamerkki oli vaatteiden syttyminen
palamaan tai ainakin kytemään osumakohdan ympärillä. Jos kyseessä ei ollut
kosketuslaukaus lähitaistelussa, voitiin vaurio tunnistaa heti varmuudella
"baijerilaisen luodin" tuottamukseksi: Välskärin lisäksi tuotiin tällöin
paikalle myös sotilaspastori, mikäli haavoittunut oli uskossa...
*******
Viereinen kuva: Kiväärin M/1854 LORENZ-vakioluoti,
A: ennen laukausta, ja B: tyssäytyneenä sekä piipunputken täyteiseksi
peräpäästään laajenneena. Luodin läpimitta oli 13.7 mm, pituus 25 mm ja paino 30
grammaa. Laukaus levitti läpimitan rihlankuurnien kohdilta 14.3 mm:iin, luodin
lyhentyessä 22 mm:n pituiseksi. Neljän gramman mustaruutilataus antoi 373 m/s
lähtönopeuden. Ettäkö vähän ? Luoti upposi 450 metrin etäisyydeltä kuivaan
honkapuuhun ammuttuna 130 - 150 mm:n syvyyteen. Tämän kokoiset ja painoiset luodit
tiedettiin tappaviksi sotatoimissa, jos niillä oli riittävä nopeus 25 mm:n paksuisen
mäntylaudan läpäisyyn. (Tämä peukalosääntö pätee 4.5 mm ilmapyssyn luodin tai 4
mm haulinkin tapauksessa, kun ammus osuu "hengenpaikkaan").
Kiväärin M/1854 kartuusipatruuna oikealla. Hylsy oli tiivistä
"karttapaperia". Sen taivutettu lieve revittiin irti hampailla, ruuti kaadettiin
piippuun ja "karkki syötettiin papereineen" aseeseen, kun tyhjennetty hylsy oli
mytistetty etutulpaksi. Luoti työnnettiin latausrassilla piipun perille ruutiin asti, ja
hylsypaperi juntattiin tiukaksi tulpaksi luodinkärkeä vasten. Piipun puoliväliin
juuttunutta luotia ei saanut ampua ulos, koska vajaa lataustiheys saattoi aiheuttaa
alilataus-detonaation: Piippu poikki, ja ampujalla ehkä jopa "ruuperä" otsassa
kierretulppaa myöten..! Hylsyn luotipäähän oli imeytetty talilla notkistettua vahaa
noin 13 mm:n pituudelta. Se vähensi mustanruudin karstan kerrostumista piipunseinämiin.
Nokisella piipulla oli sallittua (= pakko) ampua paljaitakin luoteja, kuten
mustaruuti-urheilijat ampuvat nykyisin. 1850-luvulla oli irtoluotien käyttö
poikkeuksellinen hätäkeino. Lähes kaikissa kärkiluodillisissa suulatausaseiden
patruunoissa oli luoti hylsyssä väärinpäin; terävämpi pää ruutia vasten.
Baijerilaisen AMBERGin Kivääritehtaan johtaja, PODEWILS:in vapaaherra PHILIPP
(1809 - 85), oli menettänyt vasemman kätensä kehitteillä olleen ilma-hirvikiväärin
painesäiliön räjähdettyä. Tapaturman jälkeen hän keskittyi vaarattomampien
ruuti-aseiden ja niiden ampumatarvikkeiden, kuten räjähdeluotien, tuotekehittelyyn.
(Kuva: Baijerin Sota-arkisto 1863, kuvaaja tuntematon).
"Hen, cuin synnitöin on, heittäkön esimmäisen ciwen..."
Englantilaiset olivat yllättävän vaisuja Pietarin kokouksessa, vaikka amerikkalaisten
solvaaminen ja sorsiminen oli ollut aiemmin heidän kansallishuvinsa. Eihän ollut kulunut
sataakaan vuotta Atlantin takaisten siirtokuntien itsenäistymisestä kapinan kautta.
Takaisinvaltaushaaveet olivat virinneet Pohjois-Amerikan etelävaltioiden
itsenäistymispyrkimysten johdettua täysimittaiseen sisällissotaan, josta Englanti
hyötyi aluksi, niin kauan kuin Etelän puuvilla kulki kutomoteollisuuden raaka-aineeksi,
ja se voitiin maksaa erilaisilla hyödykkeillä, joiden hintoihin lisättiin "kalliin
ajan korotuksia". Etenkin aseteollisuudella kulki lujaa...
Sitten alkoi "jenkkien" merisaarto: Puuvillan ja Virginian tupakan alennusmyynti
loppui. Kehräämöt ja kutomot olivat "postauksen" partailla, kunnes
raaka-ainetta alettiin saada muunmuassa Egyptistä ja Kehruu-Jennyt käynnistyivät
jälleen. Muukin kaupankäynti Konfederaatin kanssa vaikeutui, ja nahistui viimein. Myös
Unioni alkoi omavaraistua, havaitessaan pystyvänsä valmistamaan itse monia sellaisia
teollisuustuotteita, jotka aiemmin oli tuotu Englannista tai ainakin Englannin kautta.
Amerikan sisällissodan lopputulos oli viimeinen naula sen haaveen arkkuun, että Englanti
vielä liittäisi ensin eteläiset ja sillanpääasemiin päästyään myös pohjoiset
kreivikunnat emämaan suojelukseen, ylhäis-aatelistonsa loordien läänityksiksi. Aihetta
katkeriin tunteenpurkauksiin olisi ollut...
Räjähdeluoti-kysymyksessä olivat englantilaiset kuitenkin koko senaikaisen maailman
ryvettynein kansakunta. Iskusta räjähtävä NORTON-luoti oli englantilainen keksintö
1820-luvulta ja Intian Sepoy-kapinaa kukistettaessa oli käytetty kauaskantoisten
JACOB's-norsupyssyjen räjähtäviä ammuksia moninaisiin huvituksiin vuonna 1857.
Englannin valtuuskuntakin siis suostui räjähtävien kiväärinluotien käyttökieltoon,
kun muu maailma taipui julistuksen reunaehtoon, jolla jätettiin "willien
alku=asukasten kuranssaus, ynnä kapinoitten tukahduttaminen" kiellon ulkopuolelle.
Reunaehto on lainvoimainen tänäänkin ! Tiedoksi niille, jotka uhoavat nostattavansa
"viher-kapinan" Euroopassa: Kukistajilla on RAJATON valinnanvapaus
välineistönsä suhteen.!
Kiväärien kaliberit olivat kutistumassa kuin pyy maailmanlopun edellä, suorastaan
mehupillien luokkaan, jonnekin 44 tai 45 sadasosatuumaan. Epäillä sopi, taltuttaisivatko
hädintuskin raaspiikki-naulaa paksummat luodit hurjimpien villien rynnäköt, joiden
pysäyttämisessä oli ollut täysi työ jopa .75 kaliberin BROWN BESS-muskettien
aikakaudella, jonka vanha kansa vielä hyvin muisti. Räjähtävillä luodeilla arveltiin
saatavan aikaan jonkinlainen vaikutus, koskapa niistä oli sanoma- ja kuvalehdissä
Amerikan Kapina-sodan aikana paljon kirjoiteltu, kuin myös sotilaskirurgian
oppikirjoissa, ja kenraali Grantin muisteluksissakin.
400 grammaa; puolitoista tuumaa
Johonkin oli vedettävä kivääri- ja tykkikaliberien välinen raja, sillä tykistö ei
tyytyisi umpirauta-ammuksiin, käytettyään "pommeja" jo vuosisatojen ajan.
Kärkevät kranaatit ja niiden varmatoimiset sytyttimet olivat juuri kesken kehittelyn.
Nytkö jätettäisiin työ kesken ja taannuttaisiin keskiaikaan ?! Rajapaalu pystytettiin
(ilmeisesti täysin umpimähkään) 400 gramman vähimmäis-ammuspainon kohdalle jonkun
metrijärjestelmän jo omaksuneen valtion edustajan aloitteesta. Naula-perusteisesta
painosysteemistä, kuin myös tuumajärjestelmään pohjautuvista pituusmitoista
luopuminenhan olisi tekniikan alalla kaikkein jälkeenjääneimmissäkin maissa vain
muutamien vuosien kysymys: Kaipa myös takapajuinen USA uudistaisi mittasysteemit vuoteen
1900 mennessä.? Siirtymäaikaa oli sentään runsaat 30 vuotta...
Englantilaiset laskeskelivat sormillaan, ja lyijykynillä lautasliinoihin, muistellen
ajanmukaisimpien tykkien "onsikuulien" rakenteita. (Valtuuskuntiin kuului
joitain sotilashenkilöitä tai vähintään ase-amatöörejä). Laskelmien tulos oli 1½
tuuman kaliberimitta, eli 38 millimetriä. Sittemmin varsin yleinen kaliberiluokka, 37 mm
poraushalkaisijaltaan, sikisi siis Pietarin Julistuksen sivutuotteena. Kieltomääräys
oli painoperusteinen: Vähemmän kuin 400 grammaa painava ammus ei siis saisi sisältää
räjähtävää, sytyttävää taikka myrkyllistä täytemateriaalia, eikä edelleenkään
esimerkiksi väkänuolia tai lasinsirpaleita, jotka jo joissain aiemmissa yhteyksissä
olikin tuomittu "epä-ritarillisiksi" täytteiksi ammuksissa ylimalkaan - niiden
kokoon katsomatta.
(Tyhjiä olutpulloja matkaansaattava vastamassa-sinko olisi viehko lähitaisteluase, mutta
käyttö rajoittuu avomaastoon. Häijy korvillekin.! Prototyyppi on jäänyt siksi
rakentamatta. Vm-sinko on - sivumennen sanoen - maailman yksinkertaisin ja helppotekoisin
ruutitoiminen ampuma-ase..."Tussarikin" vaatii enemmän suunnittelutyötä ja
käden taitoja, ollakseen käyttöturvallinen ja edes jotenkuten tehokas, vaikka
siinäkään ei tarvita välttämättä yhtään liikkuvaa osaa).
Porsaanreikiä kuin riukuaidassa!
Ahtaan tulkinnan mukaan on esimerkiksi valojuovaluoti yksiselitteisesti kansainvälisen
oikeuden vastainen sotilasampumatarvike, mutta porsaanreiäksi löydettiin I maailmansodan
aikaan julistuksen sanamuoto, joka kuuluu muistinvaraisesti: "...wastustajan
suojaamatointa eläwää sota-woimaa wastaan".
Valojuovaluodeilla tavoiteltiin niiden kehittelyvaiheessa vihollisen lentokoneita,
sytytysluodeilla ilmalaivoja tai tähystysilmapalloja, ja räjähtävillä luodeillakin
ilma-aluksia. Niitä piisasikin vain ilmavoimille jaeltuihin patruunoihin. Alkuun olivat
1910-luvun räjähdeluodit suunniteltuja lähinnä konekiväärien kimpoilemattomiksi
harjoitusammuksiksi ja paljon savua kehittävät 30-luvun rä/sy-luodit
tulentähystystarkoitukseen, kun muodissa oli ajatus konekiväärin tykistömäisestä
käytöstä epäsuoralla suuntauksella, näköesteiden ylitse, kilometrien etäisyyksiin.
Näiden Neuvosto-Venäjällä ja Saksassa v.v. 1932 - 34 syntyneiden 7.62 mm ja 8 mm
torpeedoluotien toimivuuden ehto oli lentoradan yhdenmukaisuus konekiväärin
pitkänmatkan vakioluotien ratoihin nähden. Tyynellä säällä vaatimus toteutuikin.
"Obs-luoteja" on valmistettu, ja tuotetaan edelleen, monissa maissa.
Pelkästään eläviin maaleihin tarkoitettuja Pietarin Julistuksen paheksumia
räjähdeluoteja tuotettiin ehkä Pietarissakin, mutta Venäjällä joka tapauksessa:
Ensimmäinen tuotanto-erä n. vuonna 1908 ja toinen v.v. 1915 - 16. Nämä 7.62 mm
R-luodit (= Razryivnaja Pulja) lienee tarkoitettu käytettäviksi anarkisteja,
sosialisteja ja muita mellakoitsijoita vastaan, eli Pietarin Julistuksen reunaehdon
"siunaamaan" tarkoitukseen, mutta patruunoita luodeilla R- 15/16 tavattiin myös
rintamalta I maailmansodan aikana. Räjähdeluotipatruunain jakelu säännöllisen
armeijan joukoille, jotka taistelivat säännöllisen armeijan sotilaita vastaan, oli
yksiselitteisesti kansainvälisen sopimuksen rikkomus, joka ei ollut puolusteltavissa
millään uskottavalla selityksellä.
Venäläisten vanhojen 7.62 mm R-luotien rakenne on
paljolti arvailujen varassa, mutta mitat ja painot tunnetaan hyvinkin tarkoin. Luodit oli
muunnettu poraamalla alkuperäisestä kokovaippailuodista M/1891 (1.), eli ne olivat vasta
koetuotannossa. Räjähdeluodin M/1908 täytteenä oli "meliniitti" eli
pikriinihappo. Luotiin (2.) kuului myös nalli ja iskuri, mutta täsmälliset tiedot
niiden rakenteesta puuttuvat saatavilla olevista lähteistä. Räjähde-ontelo oli
suhteellisen tilava ja syvä.
R-luoteja M/1915/16 saatiin sotasaaliiksi I maailmansodassa. Saksalaiset analysoivat ja
julkistivat niiden räjähteen koostumuksen: Meliniittiä, kaliumpikraattia, ja
"merenvahaa" (= vuolukivijauhetta) stabilointiaineena. Seos oli iskuherkkää,
joten erillistä nallia ei tarvittu. Luodissa (3.) oli sisäpinnaltaan tinattu tai
lakeerattu kuparinen räjähdekapseli (A), täynnä jauhemaista räjähdettä (B)
upotettuna täytelyijyyn (C) porattuun syvennykseen. Kuvaan on piirretty myös
melkhjor-metallinen vaippa (D), jollainen oli jo luodissa M/1908. Iskuri (E) oli tinaa tai
tinattu, koska muut metallit muodostaisivat meliniitin kera hipaisuherkästi
räjähtäviä yhdisteitä. Räjähdekapseli ulkoni luodinkärjestä, mahdollistaen
tunnistuksen jopa pimeässä sormituntumalla. Vanhempaa R-luotia ei jaettu
joukko-osastoille. Tutkimuskokoelmissa niillä ladattuja patruunoita lienee vain yksi
kappale, ja RP M/-15/16- patruunoitakin varsin niukalti. Vastaavanrakenteisia luoteja
valmistettiin massatuotanto-volyymilla maailmansodan aikana mm. Ranskassa ja USA:ssa.
Tulkinnanvaraa ja kostotoimia
Räjähdeluotien hyväksyttäviä käyttötarkoituksia ovat esimerkiksi: lentokoneen,
ilmalaivan, tähystysilmapallon tai motorisoidun maa- tahi vesikulkuneuvon tulittaminen
maasta taikka ilmasta käsin, ja vaikkapa konekivääripesäkkeen tai sala-ampujan
piiloluolan tuhonta. Sama sääntö pätee sytytysluodin käyttöön. Vastustaja ei ole
näissä tapauksissa suojaton.!
Suomalaiset pyrkivät vielä 1990-luvun vaihteessa salailemaan panssaripyssyn L-39
trotyyli- ja fosforikranaattien olemassaolon ja aseiden moninaiskäytön vuosien 1941 - 44
sodan aikana.Erikoisammuksia esittelevän artikkelin kirjoittajaa ja julkaisijaa vastaan
esitettiin jopa maanpetossyytteen nostamista jossakin "asekyräilijäin"
kabinetissa vuonna 1990. Hanke raukesi, koska rikoslaista ei löytynyt pykälää, jota
olisi voitu soveltaa. Tyydyttiin tiukentamaan julkaisuboikottia ase-alan lehdissä
entisestäänkin.
Salailu oli "stalinismin ulkomuseolle" ominainen ylilyönti, koska
kansainvälisen oikeuden loukkaukseen ei oltu syyllistytty norsupyssyn käyttöalaa
laajentamalla. Suomalainen "maan tapa" on vain ollut, ja on yhä, kaikenlaisten
diktaattien ja direktiivien noudattaminen orjallisemmin kuin niiden laatijat ovat
tarkoittaneet. "Tietämättömyys" ulkomailta saneltujen säännösten
väljemmistä tulkinnoista kaikissa muissa samojen säännösten alaisissa maissa on myös
yleistä ja tarkoitushakuista. Tämä ylikireä hallintomenettely periytyy jo Ruotsin
vallan ajalta. Se ei siis ole nykyisten "pikku-bobrikoviemme" keksintö..!
Pietarin Julistuksen ensi tulkinnat
Tulkinnanvaraisten yksityiskohtien vanhimmat
ennakkotapaukset jouduttiin käsittelemään Saksa-Ranskan sodan aikaan, jolloin oli
ammuttu sotilaskuljetus-junan veturin höyrypannu ja sylinteri hajalle 22 mm
Dreyse-linnakepyssyillä, ja sittemmin eliminoitu montakin taloissa tai kirkontorneissa
väijynytta sala-ampujaa kranaattikivääreillä Pariisin Kommuunia puhdistettaessa.
Kaikissa tapauksissa katsottiin Dreyse-pyssyjen käyttö oikeutetuksi.
Arkistokuva: DREYSE-linnakekivääri joudutti olemassaolollaan
Pietarin Julistuksen kokoonkutsumista ja räjähdeluotikiellon yleistä hyväksymistä.
Todelliset syyt olivat valtapoliittiset: Saksan yhdistumispyrkimyksiä piti häiritä
naurettavillakin tekosyillä.
Pietarin Julistus oli tuohon aikaan vajaan kolmen vuoden ikäinen. Näihin
ennakkotapauksiin viitattiin, kun oltiin omaksumassa itävaltalaiset 8 mm Ü/13
-räjähdeluodit ilmataistelukäyttöön konekivääreillä aseistetuissa tähystys- ja
hävittäjäkoneissa. BUCKINGHAM-fosforisytytysluotien käyttöönoton oikeutusta ei
häädytty edes miettimään, eikä kyselemään oikeusoppineiden mielipidettä: Englannin
kaupunkeja pommittavien ZEPPELINien toiminta oli Haagin Sopimuksen tietoinen rikkomus,
johon oli lupa vastata Pietarin Julistuksen rikkomuksella: Potut pottuina..!
"Mustalaisleirin Erikoiset"
Intiassa, Kalkuttan kaupungin lähistöllä, sijaitsi siirtomaavallan aikaan
englantilaisten asevarikko ja patruunalataamo Dum-Dum Arsenal. Kuuluisan
luotityypin nimitys ei siis johdu laukaksen ja luodin osuman aiheuttamista jysäyksistä,
mikä yleinen harhakäsitys täten oikaistakoon..! Nimi pitäisi lausua muodossa: "damdam".
Paikallisen kielimurteen sana "dama" tarkoittaa savea ja "damadama"
esimerkiksi linnoituksen savivallia, mutta murteen loukkaussana "dama"
on yhtä kuin "mustalainen" (ihonväriin viitaten) ja "damdam"
suomentuu sanatarkasti muotoon "ManneManne". Vähemmän pejoratiivinen, täysin
asiatyylinen käännös on: "mustalaisleiri" tai "romanighetto".
Alkuaan oli Dum-Dum eräs Kalkuttan asuinlähiö.
Kiväärikaliberien kutistumiskehitys oli edennyt vuonna 1888 Englannissakin
mehupilli-kategoriaan, ja tuolloin virallisesti omaksutun .303 LEE-METFORDin
luoti oli lisäksi varustettu nikkelikuparisella vaipalla. Metalliseos oli jokseenkin
samaa kuin nykyisissä Suomen tasavallan 10- ja 50-pennisissä. Luodinkärjen laajeneminen
estyi täysin, osuipa luoti mihin ruumiin elimeen tahansa, lukuunottamatta kaikkein
paksuimmat luut. Latauksena oli aluksi 70 grainia eli 4.53 grammaa ontoksi lieriöksi
puristettua punahiili-ruutia, joka antoi 14 gramman painoiselle luodille 570 m/s
lähtönopeuden. Vuonna 1892 omaksuttiin savuton kordiittiruuti. Lähtönopeus lisääntyi
tasan 600 metriin sekunnissa. Tuohon aikaan alkoi uus-aikaisten patruunain lataaminen
myös siirtomaissa ja .45-kaliberisten MARTINI-HENRY -kiväärien väistyminen
ajanmukaisten makasiinikiväärien tieltä.
"Vanha kansa" varoitteli taas kerran kaliberin pienennyksen seuraamuksista,
etenkin kun luodit oli pilattu metallivaipalla. Tulinopeus tai lähtönopeus eivät voisi
korvata suuren, raskaan luodin iskuvoimaa. Tällä kertaa olivat siirtomaahallinnon
veteraanit oikeassa: Kaksi samanaikaista muutosta oli liikaa, eikä
"aittakiväärin" tulinopeus tosiaankaan korvannut luodin poikkipinta-alan
vähenemistä, taisteltaessa inhimillisen olemuksensa hukanneita villiheimolaisia vastaan.
Hyvä, jos kuularuiskulla pärjäsi...
Nikkelikupari-vaippainen luoti .303 Mk I tai Mk II vasemmalla. Luodin
viilaaminen kärjestä noin millimetrin verran lyhyemmäksi paljasti pienen alueen
lyijytäytettä. 30 cm paksuisen hirren läpi ammuttu, viilattu DumDum-luoti
(toinen vasemmalta) muutti muotoaan ja pirstoutuikin osittain. Muuttamaton luoti (toinen
oikealta) kahlasi ehjänä 1.15 metrin (SIC !) paksuisen kelohongan läpi.! Huomaa
vasen-nousuisen rihlauksen jäljet. Oikealla tosi-jyskärin, .577 kaliberin norsuluodikon,
lyijyluoti tiikerinraadosta esiin kaivettuna. Läpimitta laajennut 38 millimetriin. Aivan
aiheetta eivät siirtomaasoturit muistelleet kaiholla .577 kaliberin SNIDER-kiväärejä,
ja jopa suustaladattavia ENFIELDejä, kun .303 kaliberin "hernepyssyt" tulivat
jakeluun kokovaippaluoteineen - ennenkuin DumDum-luodit keksittiin..!
Mitä SYRJÄNTAKA opetti ?
Suomessa kohtasivat Saksan Itämeren Divisioonan sotilaat vuonna 1918
fanaattisia, inhimillisyyden viimeisistäkin rippeistä vapautuneita olentoja Suomessa,
Syrjäntaan taistelussa: Naispuolisia punakaartilaisia. Neljän vuoden ajan
maailmansodassa parkkiutuneet taistelijat tunnustivat pelänneensä noiden sekopäiden
ulkonäköä ja villipetomaista rääkymistä. Ampumataito heillä oli onneksi lähes
olematon, mutta: "Luodit eivät näyttäneet aluksi tehoavan noihin susi-narttuihin
lainkaan: Ne piti ampua kirjaimellisesti kappaleiksi, ennenkuin taisteluvimma asettui
!" (Kymmenien, tai satojen, Baltian Divisioonan veteraanien yhtäpitävien
lausuntojen korutonta kertomaa).
7.9 mm S-luodillakaan ei ollut riittävää "mekaanista pysäytysvoimaa", edes
lähietäisyydeltä ammuttuna.! Pidettäköönpä nuo muistelot mielessä, kun jonakin
päivänä ovat väistämättömästi vastassamme yhtälailla fanaattiset
"kettutytöt". Onneksi ei Pietarin tai Haagin sopimuksia ole tarvis noudattaa
omaa maata siistittäessä.! VÄINÖ LINNAn "Pohjantähti"-romaanissa
kuvaillaan eloonjääneiden Syrjäntaan "amatsoonien" viimeiset vaiheet suo-ojan
reunalla, lähellä Lahden kaupunkia, mutta teos vaikenee tykkänään historiallisen
joukkoteloituksen ymmärrettävästä ja hyväksyttävästä motiivista. Ihmiskunnan
historian hirmuisin naispeto, spartakisti-johtajatar ROSA LUXEMBURG, onnistuttiin
likvidoimaan vuonna 1919 jo uransa alkuvaiheessa. Joku Syrjäntakana mukana ollut
saksalainen ehkä muisti, mitä siellä ja silloin oli ollut heitä vastassa. Siis MITÄ;
ei KEITÄ..!
Parempi nirhata kuin tappaa
Pyörökärkinen kokovaippaluoti, joka lävisti suuntaa muuttamatta vaikka norsun, oli
sovelias Euroopan sotanäyttämöille, missä alkoi jo olla edullisempaa haavoittaa kuin
tappaa vastustajia: Vainaja ei tarvinnut hoivaa tai huolenpitoa taistelun aikana.
Haavoittuneet olivat "pux-pax, pelistä pois" ja heistä huolehtiminen vei aikaa
sekä vaati henkilöstöä. "Kaveria ei jätetty", kuten oli tehty entisinä
aikoina. Ensiaputaidot oli jouduttu opettamaan muillekin taistelijoille, kuin
pelkästään kenttävälskäreille, koska osuman saamisen todennäköisyys lisääntyi
aseiden tarkkuuden ja niiden tulinopeuden myötä.
Unionin ja Konfederaatin välinen Amerikan sota suhteellisen pitkälle kehittyneillä
aseilla, mutta vanhentuneella taktiikalla, oli ollut tehokas opettaja: Koskaan aiemmin tai
myöhemminkään ei ole saatu tietyllä laukausmäärällä aikaan yhtä monta vainajaa
tai haavoittunutta, vaikka tuhkarokko (SIC !) tappoi useampia taistelijoita ainakin
Konfederaatin armeijasta, kuin luodit tai kranaatit. Epidemioilta oli vältytty Etelän
eristyneimmillä seuduilla lähes 20 vuoden ajan. Lastentautina lievähkö rokko oli
murrosiän sivuuttaneille vastustuskyvyttömille ihmisille usein tappava, etenkin
sotilasleirien ja kenttäsairaaloiden puutteellisissa olosuhteissa.
1. osan loppu. Sarja jatkuu >>
Haag, osa 2/3 >> Osa 3/3 >> Linkkisivu Gunwritersin etusivu
Gunwriters on the Web Haag, osa 1: http://guns.connect.fi/gow/haag1.html