<< Haag, osa 1/3   << Osa 2/3     Linkkisivu      Gunwritersin etusivu

29.01.2000:

HAAG.  3. osa: Spitzer-villitys lännessä ja idässä

Teksti ja piirrokset: P. T. Kekkonen

Lähtönopeudet lisääntyivät luotien keventymisen ja ruutien palamisominaisuuksien kontrolloitavuuden seuraamuksena, kun oli siirrytty 1900-luvun puolelle. SalaDumDum-vaikutus saatiin joskus aikaan luotien kehittelyn sivutuotteena, mutta toisinaan tietoisina siitä, mitä oltiin tekemässä.

Kohta, kun Arthur Gleinich työryhmineen sai S-luodin lastentaudit parannetuiksi, virisi kiinnostus keksintöä kohtaan USA:ssa. Uudella Model 1903 SPRINGFIELD-kiväärillä oli aluksi ammuttu patruunaa .30-03 (josta harva on koskaan edes kuullut). Uuden kärkiluodin omaksumisen kautta syntyi kaikkien tuntema patruuna ja kaliberi .30-06 vuonna 1906. S-luotia jenkkipatruunaan ei kehitelty itse. Valmistuslisenssi ostettiin A. Gleinichilta, jonka perillisille jouduttiin maksamaan royalty-maksua muunmuassa jokaisesta saksalaisia kohti I maailmansodassa ammutusta 150-grainisesta .30-06:n luodista vuoteen 1919 saakka, takautuvasti, Haagin kansainvälisen tuomioistuimen päätöksen velvoituksella. Maailmansota ei ollut "force majeure" lisenssimaksusta luistelemiseen.

Ameriikankieleen kotiutui pysyväisesti saksankielen sana "Spitzer", ruotsinkieleen "spetskulan", ja meille lyhenne "S-luoti", jota käytetään yhä ainakin NAMMO-LAPUAn mallimerkeissä, kun kyseessä on tasaperäinen kärkevä kokovaippaluoti. Venäläiset omaksuivat luotityypin vuonna 1908, nimeten sen "L-luodiksi". ("Ljohkaja" = "kevyt". Päätettä: "..ja" käytetään tavallisen "yi:n" tilalla, koska seuraava sana "pulja" = "luoti" päättyy "jaa"-kirjaimeen, eli "humalassa kirjoitettuun R:ään").

Venäläinen 7.62-mm L-Pulja on "tehostettu S-luoti", eli sen osumatarkkuudesta on tingitty mitoittamalla luoti reilusti alimittaiseksi aseiden urakaliberiin verrattuna. Läpimitta on 7.80 mm, kun sen pitäisi olla tarkkuuden kannalta katsoen jopa 7.95 mm. L-luodin liereän peräosan pituus on 8 mm:n luokkaa, ja sen ohjauspituutta vähentää leveä niippausura. Siis vain kaksi kapeahkoa vaipan kohtaa pureutuu rihloihin. Luoti ei lähde milloinkaan tarkalleen samansuuntaisena piipunreikään nähden, vaan kärkipää aina hiukan "vipattaen".

Kuvan variaatio on luoti L 1908/10, niippi-uralla, joka omaksuttiin, kuten Saksassakin, konekiväärin myötä. Luodin perässä oli kartiomainen syvennys, jonka helman tarkoitus oli tiivistää alimittainen luoti piipunreikään rihlanpohjia myöten, ehkäisemättä sen hoippaustaipumusta. MINIÉ-tyyppinen tiivistys ei toteutunut toivotulla tavalla läheskään aina, koska esimerkiksi ruuti kehitettiin kesken luodin tuotekehittelyn aiempaa hitaammin syttyväksi.

Luoti m/1908 olisi vaatinut laajetakseen vanhanaikaisen ruudin, joka kehitti nopean paine-iskun luodin perään. "Oikea käsi ei tiennyt, mitä vasen teki": Ruutikemistit ja ammussuunnittelijat puuhastelivat toistensa kehitelmistä tietämättöminä. Ruuteja paranneltiin vanhanmallisen luodin m/1891 lähtönopeuden lisäämiseksi, vaikka tuo luotityyppi oli jo vanhentuneena hylättävien listalla. SalaDumDum-luodeista oli Ljohkaja Pulja kenties aikansa paras, mutta sen osumatarkkuus oli vaatimaton. 9.65 gramman painoista luotia ei liene tarkoitettukaan todellisiin armeijoiden välisiin sotatoimiin, vaan "matalan intensiteetin sotaan", jonka KARL MARX julisti ihmiskuntaa vastaan vuonna 1848.


Lapsentauti" paljastui valokuvasta

Jo Arthur Gleinich katseli kauhistuksella pikavalokuvia omasta luomuksestaan, S-luodista malli 1903, joka lähti piipunputkesta jopa 45 asteen verran vinossa: "Donnerwetter! Kuinka tuollainen luoti voi osua edes ladonseinään kymmenenkään metrin päästä ammuttuna ?!" Hän ehkäpä epäili valokuvaajan tehneen ns. "SOVERIn". Melko tarkoin piippuun sopiva luoti kuitenkin vakautui lentoon kärki edellä pian aseen suupaineen vaikutuspiiristä päästyään. Pikavalokuvia ei oltu mitenkään manipuloitu. Luotien peräpään rakenne jouduttiin muotoilemaan uudelleen. Se oli muotoutunut piippuvaiheessa lievästi epäsymmetriseksi, mikä sittemmin havaittiin testiammunnoissakin, kun luotien lyijytäytteet olivat irtoilleet vaipoista joskus kokonaan. Gleinichin luoti oli mitoitettu uudistetun Mauser-kiväärin rihlauksen pohjiaan myöten täyttäväksi, joten sen osumatarkkuus oli tyydyttävä, kun lastentaudit oli hoidettu pois.


Venäjä lähti syyhyttä saunaan

Venäläiset arvelivat tarvitsevansa L-luotejaan vain lähietäisyyksiltä suoritettavaan tulitukseen aseistamattomia poliittisten hurmos-aatteiden villitsemiä väkijoukkoja kohti. I maailmansotaan mukaan joutuminen (kun oli sitouduttu auttamaan sotaan suistuneita serbialaisia uskonveljiä) tuli venäläisille epämiellyttävänä yllätyksenä. Politikoitsijat, tsaarin neuvonantajat, olivat olleet taas kerran autuaan tietämättömiä armeijan tilasta. Vain hovin GRIGORI RASPUTIN vastusti sotaan ryhtymisestä, ennustaen katastrofia, mutta hän jäi vähemmistöön. Rasputinilla oli taianomainen ennustajan lahja muiden kykyjen ohella: Hänen JOKAINEN profetiansa osui "nappiin", ilman yhtään tunnettua poikkeusta! Siksipä kadehtijoita ja pilkkaajia riitti; murhaaja-ylimykset mukaanlukien. (Huomattakoon analogia nykyaikaan: Kolmaskin maailmansota syttyy - jos on syttyäkseen - Serbian ja Venäjän heimoveljeyden seuraamuksena).

Koko suursodan aikana ei venäläisillä ollut mahdollisuuksia harrastaa esimerkiksi tarkka-ampujatoimintaa muilla aseilla kuin konekiväärillä, "sattuma korjaa satoa"-menetelmällä. Tarkoitukseen sopivia luotityyppejä alettiin tuottaa vasta vuonna 1930. Tarkkuusaseet pesitettiin vielä 1920-luvulla japanilaisille 6.5 mm ARISAKA-patruunoille. Venäjän sisällissodan ajan "Puna-Snaipperien Marssi" -tyylisiä uho-iskelmiä on vaikeaa kuunnella hymyilemättä hieman vinosti.


"Nutatsioni" ja "prekessioni"

Useimpien "salaDumDumien" tehovaikutus perustuu nutaatioon, eli luodinkärjen vähäiseen "vispaamiseen" lennon aikana. Nutaatioliikkeen laajuus on pieni. Se ei vaikuta lainkaan luodin osumatarkkuuteen tai ilmanvastukseen, koska kierrosnopeus on yhtä kuin luodin rihloista saama pyörimisnopeus. Jos rihlannousu on vaikkapa 250 mm eli neljä kierrosta juoksumetriä kohti, ja luodin lähtönopeus 800 m/s, vispaa sen kärki 3200 kierroksen sekuntinopeudella, eli 192 000 kierroksen minuuttivauhdilla, kunnes ilmanvastus hidastaa kierroksia.

Elävään kohteeseen, tai vaikkapa vain veteen uppoavan luodin nutaation laajuus lisääntyy ja kierrosnopeus alenee. Vesi onkin "kovempi" vastus kahlaavalle luodille kuin vaikkapa elollinen pehmytkudos. Esimerkiksi suurriistaluotien lujuuksia vertailtaessa on vesi osoittautunut ihanteelliseksi väliaineeksi. "Ballistisen gelatiinin" käyttöä rajoittaa hinta, ja hyytelön lämpötilavaatimus + 4 Celsiusta. Ampumaradoilla ei ole yleensä kellaria, eikä kellarien läheisyydessä saa yleensä ammuskella, mikäli asuu tiuhaan rakennetussa taajamassa.

"SalaDumDum"-luodit eivät hajoa vedessä, mutta niiden kulkusuunta muuttuu kaarevaksi tai vaikkapa spiraalimaiseksi. "Löffelspitz"-luoteja uimahallissa (SIC !) testattaessa kerrotaan muutaman kattolampun särkyneen, kun jotkin kovametalli-keernaiset 4.7 mm luodit tekivät altaassa yli 150 kulma-asteen kurvan ja pomppasivat takaisin ilmatilaan, singahtaen kattoon asti. Umpimessinkiset kauhakärkiluodit kahlasivat spiraalimaista rataa, vaipuen lopulta verkkaan altaan pohjalle, kärki vain hieman taipuneena.

Prekessio eli presessio on epätoivottava ilmiö, vaikka luodin osumavaikutus tehostuu senkin kautta. Ilmiö on rinnastettavissa nopeasti pyörivän hyrrän verkkaisaan huojuntaan alustallaan.Prekession aiheuttaa epäsymmetria aseen piipunsuussa, jolloin se ilmenee joka laukauksella, tai luodin virheellisyys. Selvimmin on ilmiö havaittavissa huonolaatuisia tai iäkkäitä valojuovaluoteja ammuttaessa: Luotien lentorata on spiraalimainen.

Tohtori Franklin Mann ja piippuseppä/diploomi-insinööri Harry M. Pope (kapteeni Grozierin neuvonantajat) tiesivät kumpikin tahollaan, että luodin kärkipää saa olla hirmuisella tavalla silvottu, kunhan silpominen on yhdenmukaisesti suoritettu, eli luotien paino ja niiden ilmanvastus on jokseenkin yhdenmukainen. Osumatarkkuus ei huonone ehkä lainkaan. Syntyy siis vain nutaatio. Jos taas luodin peräpää on jotenkin virheellinen siltä kohdalta, johon vaikuttaa ruutikaasun paine piipunreiässä tai sen etupuolellakin, kärsii luodin tarkkuus, koska syntyy prekessio. Yksi kevyt hipaisu hienohakkuisella viilalla luodinperän särmään voi tuottaa "kärpäsen" kymmenien senttimetrien etäisyydelle markan kolikon alle muutoin peittyvästä virheettömien luotien osumakuviosta.

Prekessio hidastaa myös luodin nopeutta, koska se ei lennä nuolimaisesti kärki edellä, vaan viistossa asennossa lentolinjaan nähden, jolloin ilmanvastus kasvaa. Prekessio läheskään aina vähene ampumaetäisyyden pidentyessä, ja jos luodin kiertoliike pystyykin prekessiota hillitsemään, on luoti jo poikennut syrjään aiotulta radaltaan. Sanottu pätee etenkin luotisyntyiseen prekessioon.


"Noiduttujen pyssyjen" mysteerio

Jos prekessio on asesyntyinen, saattaa käyntitarkkuus olla hyvinkin tyydyttävä tietylle etäisyydelle ammuttaessa, ja aina samaa latausyhdistelmää käytettäessä.
Kertomukset "noidutuista pyssyistä, jotka ovat tarkkoja 300 metriin, mutta roiskivat hehtaarihajonnan 150 metriin", eivät ole välttämättä legendaa. "Hehtaarikasan" luodinreikien soikea muoto kertoo, että luonnonlait ovat kyseessä, eikä suinkaan henkimaailman demoonien ilkikurinen kiusanteko. Aseen suusta löytyy yleensä jonkinlainen epäsymmetria, kuten puhdistusrassilla hangattu, muita matalampi rihlanpalkki, mutta syy voi olla syvemmälläkin; jopa tyystin piipun ulkopuolella. Esimerkiksi MADSEN-pikakivääri, jonka jokainen patruuna vääntyy lievälle mutkalle ylös-alas kiikkuvan lukon syöttökuurnassa, ampuu melko pienen "kasan" keskelle taulua tähtäinten kohdistusetäisyydelle, mutta kauas maalitaulun keskiöstä pidemmille tai lyhyemmille ampumamatkoille, peränpitäjän taidosta riippumatta. Aseen tappavuus oli aikoinaan legendaarinen sen luotien "hoippaamisesta" johtuen, mutta sillä osui vain sille etäisyydelle, jolle tähtäimet oli kulloinkin kohdistettu.


Pula-ajan viritelmät

Luodin painonjakauman epäsymmetrisyys perässä ja reuna-alueella voi myös aiheuttaa prekession, eli huonon tarkkuuden. Eräiden "pulakauden luotikehitelmienien" epämuotoisten rautakeernojen epäsymmetriat on sijoitettu viisaasti lähelle luodin keskiötä ja sen kärkipäähän. Tarkkuus on tyydyttävä, joskaan ei kilpailupatruunan luokkaa. Monet näistä luodeista voidaan luokitella hyvällä syyllä "salaDumDumeiksi", joskin ne yleensä ehtivät lävistää elollisen kohteensa ennen kääntymistään kahlaamaan kylki edellä. Rynnäkkökiväärien 7.9 x 33 mm POLTE- ja 7.62 x 39 mm JELISAROV & SJEMIN -patruunain vakioluodit olivat Saksassa ja Venäjällä tällaisia niukkalyijyisiä säästöluoteja tuotannon alusta alkaen. Ne ovat kuitenkin suhteellisen lyhyitä läpimittaansa ja aseiden rihlausjyrkkyyteen suhteutettuna, eli huomiotaherättävää salaDumDum-vaikutusta ei tavoiteltu, vaan päähuomio kiinnitettiin läpäisykyvyn maksimointiin luoteja kehiteltäessä.


Vikuroivat valojuovaluodit

Valojuovaluotien spiraalimainen tai muutoin kiemurteleva lento aiheutuu valomassan palamisesta liian vilkkaasti tai hitaasti lähellä vj-kapselin jotain reunaa - siis epäsymmetrisesti - tai kapselin pohjalaatan puhkeamisesta reunastaan. Kehittyneimpien vj-luotien kapselihan on suljettu hermeettisesti; Saksassa jo II maailmansodan aikaan PVC-muovilaatalla ("Mipolam"-muovi) ja lännessä kuparifoliolla, jonka ruutikaasun paine halkaisee - mieluiten keskeltä tiivistelaattaa. Jos laatta repeää reunastaan, on seuraamus vj-panoksen liekkisuihkun epäsymmetrisyys.

Aluksi luoti lentää suoraan, mutta kun vj-massan rakettimainen "työnti" alkaa, ryhtyy luoti vikuroimaan, etenkin valojuovan palamisen loppuvaiheessa. Normaalipituisilla ampumaradoilla ei ilmiöstä ehdi tekemään havaintoja. 150 metrin radan pituudella ehtii tavallisimpien .30 kaliberin luotien kytöpanos juuri palaa loppuun, mutta vj-massa syttyy vasta luodin upottua taustavalliin. Yläkulmille voi ampua vain maaseudulla, vuodenvaihteen hetkellä. Muina aikoina voi tulla syyte "hätäraketin ilkivaltaisesta ampumisesta". Liekin värilläkään ei ole väliä...


Kevennystä kärkipäähän

Käytettävissä oleva kirjallisuus ei kerro, milloinka Japanissa otettiin käytäntöön aiempaa kärjistetympi 6.5 mm Arisakan luoti, jota kutsutaan "bambuporaksi" tai "puolipanssariluodiksi", sepittäen myös satuja "Mantshurian valloitukseen kehitetystä erikoisluodista, joka lävistää metrinpaksuisen jäisen mäntypuun". Hyvinhän tämä kärjestään paksuvaippainen luoti varmaan kahlaa. (Suomessa on kokeiltu ammuntaa veden allakin. "Japin" tehokas kantama oli testatuista aseista pisin: Noin neljä metriä + maalina ollut kakkosnelonen. HUOM ! Koko ase on upotettava vedenpinnan alle; muutoin seuraa räjähdys !!).

Suunnittelijan tavoitteena on kuitenkin ollut sala-DumDum. Luodin vaippametalli on kevyempää kuin täytelyijy. Peräpäästään on luodin vaippa poikkeuksellisen ohut. Jos rihlaus olisi yhtä syvä kuin Mauser M/1898:ssa tai Mosin-Nagant M/1891:ssä, leikkaisivat rihlanpalkkien särmät kahdeksan vaipan läpi ulottuvaa viiltoa: Luoti olisi muuttunut "laittomaksi DumDum-ammukseksi". Arisakan pyöristetty "krysanteemirihlaus" ei tee tätä, mutta luodin peräpää kylläkin laajeni usein osumasta luihin, eikä luotien katkeaminen ollut myöskään harvinainen tapaus. Kevytkärkinen luotihan pyrkii "kaatumaan" osuessaan. Miltei kaikki salaDumDumit vaikuttavat heittäytymällä kyljelleen...

Japanilaisen 6.5 mm ARISAKAn alkuperäisluotia kärkevämmän "bambunporaajan" kehityshistoria on tuntematon. SalaDumDum-vaikutus on helposti pääteltävissä kärjen ja peräpään vaipanpaksuuden erosta: Kärki on kevyt, ja vaipan peräosa kyllin ohut laajetakseen jopa pehmytkudos-osumista lähietäisyyksille. Japanilaiset käyttivät varsinaisia räjähtäviäkin luoteja sotatoimissa miltei yhtä estottomasti kuin neuvosto-venäläiset omia ZR-luotejaan. Kuvan esittämä luotityyppi on kuitenkin Pietarin Julistuksen ja molempien Haagin sopimusten mukaan täysin "laillinen", vaikka se kääntyi osuessaan poikittain ja katkesi helposti kahtia, tai laajeni ja kenties pirstoutuikin peräpäästään.


Haagin Sopimuksen 1899 ja toisen konferenssin IV konvention 23e artiklan (v:lta 1907) KIRJAINTA on noudatettu jopa orjallisesti, koska kiellettyjä ovat vain kärjestään laajenevat luodit, eikä japanilaisen luodin vahvennettu kärki laajene ehkä missään ratakiskon pystyseinämää pehmeämmässä/hennommassa kohteessa. Artikla ei mainitse mitään luodin peräpään paisumisesta tai repeämisestä halki. Kapteeni Grozierin esitelmässä tuotiin tämäkin mahdollisuus esiin, mutta USA:n valtuuskuntahan - kuten tunnettua - joutui marssimaan ulos kesken istunnon jo ensimmäisestä konferenssista, läpikotaisin turhautuneena.


.303 Mark VII

Kenties kuuluisin salaDumDum-luoti kehiteltiin Englannissa juuri I maailmansodan edellä v. 1914, eikä edes viitsitty ryhtyä sepittämään "topeliaanisia" selityksiä kevytkärkisten luotien käyttötarkoituksista. Luoti Mark VI oli jo edeltäjiään terävämpi. Mk VII:n kärki oli yhtä suippo, mutta hieman pidempi. Luoti oli edeltäjäänsä kevyempi (11.34 grammaa) ja nopeampi (743 m/s). Edeltäjänkin (Mk VI) nopeutta oli lisätty aiempia kehittyneemmällä CCORDITE M.D.-ruudilla, lukemaan 625 m/s, ammuspainon ollessa entiset 14 grammaa.

Luodin Mark VII täyte koostuu kahdesta erillisestä kappaleesta, joiden ominaispaino eli tiheys on huomattavasti erilainen. Taaempi lyijytäyte painaa runsaat 11 grammaa per kuutiosenttimetri. Etutäyte oli joko fiiberiä tai alumiinia. Fiiberi lienee "Fenoplast"-valumassaa, eli puujauholla tai vaikkapa hamppukuidulla seostettua bakelliittimuovia. Mahdollisten seosaineiden lista oli pitkä jo v. 1909, kun kemisti LEO BAEKELAND tarjosi fenoli-formaldehydi-polymeerinsa teolliseen ja kaupalliseen käyttöön. Ominaispaino on 1.5 - 1.8 grammaa/ ccm, kun se on alumiinin tapauksessa 2.55 - 2.80 g/cc, muovaustavasta ja puhtausasteesta riippuen.

Luodit, joiden kärkitäyte oli fiiberiä, pantiin jakeluun ilmeisesti siirtomaissa, joissa voitiin kohdata fanaattisia, omasta hengestään piittaamattomia vainolaisia. Fiiberi- ja lyijytäytteiden sauma muotoutui hieman epäsymmetriseksi. Kärkitäyte voitiin myös valaa hiukan muotopuoleksi fenoplastista, kun taas alumiinista sorvattu täyte oli yleensä symmetrinen.


"Pata kastrullia sättii..."

Vaikutuksiltaan hieman "kesympää" luotia, jossa oli alumiinitäyte, käytettiin Euroopan sotanäyttämöllä taisteluun toisen Euroopan maan säännöllistä sotavoimaa vastaan. Luoti Mk VII, jonka painopistettä oli siirretty hiukan taaksepäin, kääntyi osuttuaan kyljelleen, reväisten huomattavan leveän ulostuloaukon pehmytkudokseen. Japanilaisesta luodista poiketen se ei laajentunut kärjen takaa, eikä yleensä myöskään katkennut, mutta salaDumDum-vaikutus pantiin kuitenkin pian merkille. Sotapropaganda alkoi tietenkin huudella "TILTUmaisia" syytöksiään: "kansainvälisen oikeuden vastaisten ampumatarvikkeiden estottomasta kylvämisestä", mihin englantilaiset vastasivat tyynesti sanonnalla: "Pata kastrullia soimaa; musta kylki kummallaki !" (Huom! Sanonta tunnetaan myös englanninkielisenä, juuri tässä muodossaan).

Itsepähän saksalaiset olivat juntanneet DumDum-kiellon läpi Haagissa 15 vuotta aiemmin, jolloin Spandaun varikolla oli jo ainakin aloitteen asteella "Spitz-Geschossin" kehittely. Jo lokakuun 1. päivän 1905 inventaariosta voitiin todeta pelkästään Baijerissa ladatun patruunoita S-luodeilla 23 miljoonaa kappaletta. Vuotta myöhemmin oli S-patruunain tuotanto ylittänyt reilusti patruunan M/1888 tuotannon Saksan lataamoissa: Vanhanmallista patruunaa oli ladattu 163 miljoonaa kappaletta ja S-patruunoita 197 milj. kpl. vuoden kuluessa.

Mistäkö Englannin vakoojat olivat tilastotietonsa onkineet ? Sanomalehdistä TIETENKIN..! Keisarillisen Saksan puolustusvalmiutta kuvaavan lokakuun 1. päivän inventaarion pitkäveteinen luettelo oli täysin julkista tietoa. Yhteiskuntien avoimmuus on suhteellinen käsite: Rähmä-Suomessa ei olisi - "relata refero" - saanut paljastaa synkkää salaisuutta puolen miljoonan 7.62 mm "S-puolipanospatruunan A0230" lataamisesta, kevättalvella 1942, vielä runsaat 50 vuotta myöhemminkään.! (Nykyään tuo kauhistuttava sotasalaisuus on koko verkottuneen maailman yhteistä tietoa. Koskahan nousee maanpetossyyte ?)


"Pätkä" ja "meisseli"

Kuten kapteeni Grozier jo osasi ennustaa, pystytään täysin soliidista luodistakin muovaamaan DumDum-vaikutteinen ammus. Erillistä porailtavaa, viilattavaa tai viilloksin heikennettyä vaippaa, sekä näillä keinoin paljastettavaa lyijytäytettä ei tarvita. Luodinkärjen laajeneminen tai ammuksen muunlainenkaan deformoituminen ei ole tarpeen. DESALEUX-luodin suhteellinen pituus oli LEBEL-kiväärin piipun läpi kulkeneena jo melkein 5 x kaliberi, ja koska sen materiaalin ominaispaino on n. 8 grammaa/ ccm, oli luoti verraten "horjuva" lennossaan. Materiaalin keveys vähentää lentovakautta, ja ennätyksellisen syvät rihlanjäljet luodin vyötäröllä hidastivat ilmanvastuksellaan kiertonopeutta pitkillä ampumaetäisyyksillä. Tätä jo tuntemaansa ammusta tarkoitti kapt. Grozier, mainitessaan luodin, joka tekee lähilaukauksella siistin haavan, mutta repii ja raastaa risaisen reiän kauempaa ammuttaessa, kaatuen kyljelleen vainolaisen pintakudoksiin upotessaan.

Ranskassa oli omaksuttu Haagin konferenssin edellä 1898 torpeedoluoti "BALLE DESALEUX", jonka materiaaliksi mainitaan kupari tai pronssi, ja joissain lähteissä messinki. Täsmällistä koostumusta ei kerro yksikään käytettävissä oleva lähdeteos. Lieneekö sekin yhä sotasalaisuus ? Kuvassa harvinainen alkuperäinen mittapiirros toleransseineen.

Pitkän sukkulamaisen luodin tehokas kantama oli useita kilometrejä; mainitaan jopa viisi, vaikka luoti oli soliidia kupariseosta ja lähtönopeus kohtuullinen 725 m/s 12.83 gramman luodille. Täyspituisen Lebel-kiväärin ylin tähtäinasetus oli 2400 metriä D-luodin käyttöönottoa seuranneen tähtäinuudistuksen jälkeen. Siirtymäkausi oli vuosi 1898.

Myöhemmistä lyhytkantamaluodeista on saatavillamme valitettavasti vain sanallisia toimintaselostuksia 1920-luvulta, mutta ei edes kaaviomaisia piirustuksia tai valokuviakaan. Ranskassa on sittemmin kehitelty pitkäkärkisiä teräskeernaisia vaippaluoteja selvästikin salaDumDum-vaikutusta tavoitellen, mutta yhtään niistä ei ole omaksuttu joukkotuotantoon. Niiden sukua oli myös erikoispitkä espanjalainen 7.9 mm CETME-luoti alumiinikeernalla, mutta sekään ei päässyt massatuotannon asteelle. Vakautumisongelmat keskipitkillekin ampumaetäisyyksille olivat ilmeisesti ratkaisemattomat; riippuuhan luodin vakautuvuus muunmuassa materiaalien ominaispainosta - eritoten peräpainoisten luotien tapauksessa.


Kauaskantoisuus oli hyödyllinen ominaisuus siirtomaiden hiekka-aavikoilla sodittaessa, mutta vitsaus sijoitettaessa ampumaratoja emämaan varuskuntien liepeille. Ikkunoita ja peltikattoja jouduttiin korvaamaan, kun luoteja oli ammuttu yli vallien. Soliidin luodin kimmokealttius oli myös riesana. Pulttilukkokivääreiden patruunoihin keksittiin pian helppo ratkaisukeino: "Pätkäluoti". Automaattisorvin "stikstoolin" asetusta muutettiin siten, että luoti lyheni peräpäästään 16 mm:n verran, alkuperäisestä 39 mm:n pituudesta 23 mm:n pituuteen. Konekiväärin luoteja ei voitu keventää vastaavalla konstilla. Vuosisadan vaihteen jälkeen omaksutut kaasumäntätoimiset kuularuiskuthan eivät suostuneet toimimaan pätkäluotisilla patruunoilla, vaikka ruutipanosta olisi lisätty hylsyn kestokyvyn rajoille asti.

Jonkun nokkelan suunnittelijan mieleen muistui havainto, että lento-vakautensa kadottanut, kylkimyyryä etenevä pronssiluoti menetti pian nopeutensa ja iskuvoimansa, johtuen materiaalinsa suhteellisesta keveydestä (n. 8 grammaa/ccm. Lyijytäytteisen vaippaluodin "densiteetiksi" lasketaan 11.2 g/cc). Lentovakauden rajoittaminen oli helppoa toteuttaa luotia lainkaan keventämättä, vaikka ainakin Hotchkiss-kk:n kaasusylinterin säädettävyys mahdollistikin ammuspainon kevennyksen parin gramman verran. Keinot olivat muinaissuomeksi: "Kursominen tahi likistäminen". Luotien kärkipäähän siis voitiin jyrsiä toiselle tai molemmille sivuille tasopinta, joka jarrutti luodin kiertoliikettä pituusakselinsa ympäri, tai litistää ammuksen kärjen sivuja samalla seuraamuksella, mutta ilman luodin painon vähennystä. Jotkin konekiväärit (St. Etiénne ja Puteaux) toimivat vain patruunoilla, joissa oli täysipainoiset luodit. Litistäminen voitiin suorittaa jo patruunoihin istutetuillekin luodeille. Jyrsintä suoritettiin luotien valmistusvaiheessa.

Kärjestään litteiksi jyrsityt luodit tunnettiin nimellä "ruuvimeisseli", ja niitä käytettiin "sotatoimiin" vasta II maailmansodan aikaan Ranskan vastarintaliikkeen kommunisti-fraktion toimesta, jos nyt sodankäynnistä voidaan yleensä puhua... Pitkät LEBEL-kiväärit ja vain hieman kätevämmät BERTHIÉR-karabiinit olivat kuitenkin epäkäytännöllisiä terroritoiminnassa, joten vain harvoissa puolidokumentaarisissa teoksissa mainitaan "kärjestään talttamaisiksi jyrsityt pronssiluodit, jotka repivät ulos tullessaan kirjeluukun kokoisen, pitkänomaisen ampumahaavan". Kuvauksista päätellen toimi luoti ns. "lumiaura-efektin" kautta, kuten myöhempi LÖFFELSPITZ-ammus (yksipuolisesti) tai vielä uudempi ranskalaissyntyinen Trés Haute Vitésse-käsiaseluoti, Balle THV (levittäen pehmytkudosta kaikkiin suuntiin ympärilleen).


Yhdistetyt toiminnot

HECKLER & KOCH G.m.b.H:n 4.7 mm rynnäkkökivääriin aiottu soliidi Löffelspitz-luoti, jonka kärkeen oli jyrsitty lusikan pesän kaltainen epäsymmetrinen syvennys, ei ollut miltään osin Haagin Sopimuksen 1899 tai toisen konferenssin (v. 1907) IV konvention 23e-artiklan kieltojen kirjaimen vastainen, mutta se, kuten myös sen kovametalli-keernainen panssarintorjunta-variaatio, olivat aivan liian näkyvästi salaDumDum-luoteja. Niiden julkisen esittelyn aikoihin elettiin "hipi-hipi"-kautta, jolloin länsimaidenkin yleistä mielipidettä ohjailtiin Moskovan Kremlistä. Jopa Punaisen Ristin Kansainvälinen Komitea oli noihin aikoihin Kremlin etäispääte. "Uusi KOMINTERN" eli Kansainvälinen Rauhanneuvosto piti päämajaansa Helsingissä.


Löffelspitz-luodin kuva on enemmän "itseselittävä" kuin ehkä yhdenkään muun salaDumDum-ammuksen, poislukien ranskalaisten käsiaseluotien "ARCANE" (90 asteen kärkikulmalla) ja "THV" muotokuvat. Terminaaliballistiikan alkeetkin tunteva kiihkoilija huomasi oitis, millaista vaikutusta tavoiteltiin. Hammaslääkärin "ruusuporan" mallisella pallojyrsimellä työstettiin 4.7 mm luodin kärjen sivuun pyöreäpohjainen kuoppa, joka työnsi pehmytkudoksessa kahlaavan luodin tielle tulevaa kudosta sivuun kuin lumiauran ojanpuoleinen siiveke lunta. Itse luoti kääntyi samalla poikittain, ja kudostuhoa täydensivät kärjen terävien särmien repivä vaikutus, sekä vinhaan pituusakselinsa ympäri pyörivän luodin keskipakoisvoimakin sisääntunkeutumisen alkuvaiheessa. Pienen luodin tekemä reikä on yllättävän kookas.

Löffelspitz-luoti ei ole Haagin Sopimuksen kirjaimen vastainen, koska se on soliidi (messinkiä) tai panssariluoti. Epäsymmetrisen ammuksen tuleminen pystyttiin ennakoimaan jo sata vuotta sitten; muunmuassa se fakta, että luoti voi olla yhtä tarkka kuin on symmetrinenkin ammus. Toteuttaminen viivästyi kuitenkin ihmiskunnan tunnetun historian pelottavimpiin "vaaranvuosiin", ja niin estyi idean tuleminen yleiseen käytäntöön sotatoimissa.

Jotkut metsästäjät osaavat muotoilla kokovaippaisen tai SIERRA-tyyppisen onttokärkiluodin latvan Löffelstitz-malliin. Kukahan kelmi lienee heille konstit neuvonut? Emme kerro..


Neuvosto-Venäjä ei tietenkään mielinyt joutua "pata kattilaa soimaa"-tyylisen kritiikin kohteeksi, joten siellä kehitelty 5.45 x 40 mm patruunan "PS"-luoti (="Pulja s Serdtsje": kirjaimellisesti ja ilman huumorin häivääkään suomennettuna: "Sydämellinen Luoti") on pinnallisesti tarkasteltuna normaalin modernin torpeedoluodin näköinen, mutta toiminnoiltaan eräs maailman etevimmin suunniteltuja salaDumDum-ammuksia. Siinä yhtyvät englantilaisen Mark VII:n ominaisuudet saksalaisten S.m.E.-luotien häijyimpien variaatioiden ja venäläisten oman "LPS"-luodin toimintoihin, sekä kohtalaisen suureen (n. 900 m/s) lähtönopeuteen, joka pysyy suurehkona useiden satojen metrien ampumaetäisyyksiin, ja mukaan voidaan vielä lukea L-luodin malli 1908 nutaatiovaikutuskin.


Lyhenteiden selityksiä

Äsken mainitut muutamat luotien tyyppinimitykset lienee syytä suomentaa ja selittää jonkinlaisessa kronologisessa järjestyksessä. Tämän artikkelin sisältöhän on ylimalkaan informaatiota, jota ei ole julkaistu, eikä taatusti julkaista milloinkaan, kalastus- ja luontoretkeily-painotteisiksi muuttuneissa "aikakautisissa painokirjoituksissa", eli lehdissä. S.m.E.-luodit olivat saksalaisia 7.9 x 57 mm ja 7.9 x 33 mm "säästöluoteja", joiden täytteenä oli vähäisen lyijymäärän ohella pehmoteräksinen keerna - nimenomaan säästösyistä. Itse mielin käyttää niukkaseoksisesta teräksestä nimitystä "rauta", kuten seppänä toiminut äidinisäni eläessään käytti: Teräs oli hänen mielestään materiaalia, joka karaistuu, kun se heitetään vaikkapa veteen tai öljyyn punahehkuun kuumennettuna. Muutamat teräslaadut karaistuvat huonelämpöisessä ilmassakin.

Saksankielinen termi "Spitzgeschoss mit Eisenkern" tarkoittaa nimenomaan "rautakeernaista kärkiluotia". "S.m.K." tarkoittaa panssariluotia, karkaistulla teräskeernalla ja "S.m.K./H." luotia kovametallisella keernalla. Kovametalli on sintrattu lasia paljonkin kovemman wolframkarbiidin ja koboltin seoksesta; erityisominaisuutena keernan lähes kaksinkertainen ominaispaino teräkseen verrattuna, ja panssarin lävistäneen luodin räjähdysmäinen hajoaminen pieniksi mutta pirullisiksi sirpaleiksi, sekä materiaalin harvinaisuudesta johtuva hirmuinen hinta.

Venäläinen lyhenne "LPS" juontuu sanoista "Ljohkaja Pulja s Serdtsje", eli "Kevyt Sydämellinen Luoti". Termi "sydän" tarkoittaa rautakeernaa; panssariluoti on "Broneboinaja Pulja". LPS-luodeilla korvattiin pian II maailmansodan jälkeen lyijytäytteiset L-luodit 7.62 x 53R/Mosin-kaliberisissa aseissa, mutta joskus 1980-luvun alkuvuosina on myös L - kärkiluodillisia patruunoita vielä ladattu patruunoihin. Venäläiset patruunat tulivat tutuiksi suomalaisillekin monien ikäluokkien varusmiehille aikana, jolloin "luokka-ammunnat" suoritettiin runtuisilla Ukko-Pekoilla 762 kiv 39. Kirjoittaja ylsi II luokkaan, koska omaan aseyksilöön ei venäläinen "YYA-patruuna", luodilla LPS, ollut oikein maullaan. VPT:n patruunoita piisasi vain tarkk'-ampujakoulutukseen hyväksytyille ykkösluokan ampujille vuonna 1967. (Konepistooliammunnat sujuivat paremmin, mutta niiden ykkösluokan suorituksistakaan ei saanut kuntoisuuslomia. Asetta väheksyttiin jo silloin...)

LPS-luodillisilla patruunoilla oli ilmeisesti jonkinasteinen DumDum-vaikutus lyhyillä ampumaetäisyyksillä, kuten myös niillä saksalaisilla S.m.E.-patruunoilla, joiden luodin rautasydän oli vain leikkurilla katkaistu ja kylmämuovattu pätkä 6 mm:n läpimittaista rautatankoa. Joissakin tehtaissa rautakeernat sorvattiin INDEX- tai GILDEMEISTER-automaattisorveilla täsmäkokoisiksi ja symmetrisiksi. Osumatarkkuus oli erittäinkin tyydyttävä, mutta luotien "terminaaliballistinen vaikutus" oli vähäisempi.

Afganistanin sodan kokemuksien viisastuttamat venäläiset alkoivat arvostaa uudelleen 7.62 mm Mosin-patruunan luotien osumatarkkuutta. Sangen sattumanvaraisesta salaDumDum-vaikutuksesta oli varaa tinkiä, koska se saatiin aikaan 5.54 mm:n yksilöaseen luodeillakin. LPS-luotien keernat alettiin siis sorvata karaistuvasta teräksestä erittäin mittatarkoiksi vuodesta 1983 alkaen, ja keernat myös karkaistiin koviksi - luodeista irronneiden keernojen kimpoilu-taipumuksen lisäämisen aikomuksessa. Vuoristoisessa maastossa taisteltaessahan on tällainen vaikutus useinkin hyödyllinen, ja venäläiset ehkä jo osasivat ennakoida tulevat tapahtumat: Sotatoimien siirtymisen entisen Neuvostoliiton vuoristoseuduille, joita asuttavat kapinointiin aina tilaisuuden tullen halukkaat "musulmaanit".


"Räjähdysmäinen osumavaikutus"

Mahdollisimman vakavien, joskaan ei välttämättä kuolettavien, ampumahaavojen aikaansaamiseen on pyritty sekä lännessä että idässä. Ainahan on edullisempaa haavoittaa kuin tappaa, mutta haavoittamisenkin seuraamuksena tulisi olla sotainvaliidin tuottaminen, eikä pelkästään lievä "rokotus", joka hoituu laastarinvaihdolla päivittäin viikon ajan, ja parin viikon toipumislomalla, jonka jälkeen vihollishenkilö taas kelpaa palvelukseen.

Korean sota (1950 - 53) opetti amerikkalaisille sen, minkä vasta Afganistan neuvoi venäläisille: Fanaattisia, oman henkensä menetystä pelkäämättömiä vihollisia kurmotettaessa on yksilöaseen luodin voitava aiheuttaa joko sankarikuolema tai "räjähdysmäinen osumavaikutus", joka poistaa vihollisyksilön ruodusta lopullisesti, eikä vain muutamien viikkojen toipumisajaksi! USA:ssa sulateltiin tätä kauhistuttavaa sotilaskirurgian asiantuntijoiden julkijulistamaa tosiasiaa vuoteen 1957 saakka, tai oikeastaan vuoteen 1964, jolloin 5.56 x 45 mm aseet ja patruunat lopulta omaksuttiin virallisesti käyttöön, ladattuina 3.63 gramman painoisilla kokovaippaluodeilla M 193 nimelliseen lähtönopeuteen 990.6 m/s ARMALITE AR 15-automaattikivääristä.

Alkuperäisimmät aseet olivat todella tehokkaita lähietäisyyksiltä, koska niiden rihlannousu oli nipin-napin riittävä luodin vakauttamiseen suotuisissa olosuhteissa. Vähäisimmänkin vastuksen kohdatessaan luoti kaatui poikittain, repäisten elävän maalin pehmytkudokseen lähes nyrkinkokoisen tilapäisen haavaontelon ja tuottaen melko kookkaan pysyväisenkin haavakanavan, jonka seinämät olivat laajalti "kuollutta lihaa". Se alkoi mädäntyä etenkin viidakkosodan epähygieenisissä olosuhteissa jo vajaan vuorokauden kuluessa. Laaja tilapäinen "sykähtelevä" kavitaatio-ontelo nimittäin imaisi sisäänsä litran verrankin ilmaa osumakohdan ympäristöstä, ihon pinnalta - ja metsäsissien vaatteista jotka ovatkin mitä monipuolisin mikroobi-viljelmä. Pyykkipäivien väliajathan saattavat olla jopa usean kuukauden pituisia, ja puserot sekä housut pestään yleensä sameavetisessä purossa, eikä rumpukoneessa nykyaikaisilla pesuaineilla.

Erittäin likeltä ammutut luodit pirstoutuivat varsin usein osuessaan. Viidakkotaisteluissa olivat ampumaetäisyydet useimmiten alle ja perin harvoin yli sata metriä, kuten metsäsodissa yleensäkin. Alkuperäisen 5.56 x 45 mm aseen luodin marginaalinen vakautuminen tuotti hankaluuksia risukoissa ammuttaessa. Luodin hipaisu mihin tahansa lentoradalla olevaan esteeseen suisti sen kyljelleen ja kenties sivuun aiotulta lentoradaltaan.


Paukkupakkasia Etelä-Vietnamissa?!

Armalite 15-kiväärit olivat koekäytössä Vietnamissa, jonka sisäisiin asioihin presidentti J. F. KENNEDY oli ehtinyt sotkea USA:n asevoimat hieman ennen omaa edesmenoaan, ehtimättä antaa kotiinpaluukäskyä. Aseiden rihlauksen jyrkentämisen "Virallinen Selitys" oli kuitenkin "marginaalisesti vakautuvan luodin täydellinen epävakavuus erittäin kylmissä ilmasto-olosuhteissa. Pakkassäällä on ilman tiheys lisääntynyt, ja sen vastus kasvaa kyllin suureksi aiheuttamaan luodin keikahduksen muutamien kymmenien yardien lennon jälkeen". Selitys pitää paikkansa, mutta Kaakkois-Aasiassa on pakkanen perin harvinainen luonnonilmiö (paitsi ehkä vuoristossa, missä ilma tosin on varsin ohutta - korkeudesta johtuen. Vuoristoheimot olivat lisäksi "omia").

USA:n erikoisosastot, eli sotilaalliset neuvonantajat, olivat juuri ehtineet vapautua pienireikäisiin "hiiripyssyihin" kohdistuneista ennakkoluuloistaan, todettuaan niiden kykenevän tappamaan vihollisyksilön tasan yhtä kuolleeksi kuin tappoivat 7.62 mm aseetkin. 5.56 mm aseet olivat helpommin kontrolloitavia sarjatulta ammuttaessa kuin amerikkalaisten M 14-kiväärit, tai vihollis-osapuolen KALASHNIKOVit, joten niitä käytettiin konepistoolin tapaan. Muutamien risuihin hipaisseiden luotien harhautuminen hakoteille ei tällöin haitannut, jos muutamat muut luodit menivät perille asti. Tokkopa taistelijat edes huomasivat aiempaa jyrkemmän rihlauksen vaikutusta luotien käyttäytymiseen. Heidän kannaltaan tärkeämpi uudistus oli BALL-C (2)-ruudin koostumuksen muutos, joka vähensi aseiden alttiutta toimintahäiriöihin.


Lyhyt historian kertausoppitunti

Luoti M 193 säilyi entisellään. "DumDum-vaikutteisuus" väheni, mutta ei eliminoitunut tyystin: Esimerkiksi suurikokoiseen luuhun (lonkkaan tai lantioon) osunut luoti saattoi yhä paukahtaa pirstaleiksi. Tietenkin nousi "älämölöö" kiellettyjen luotityyppien käytöstä - jopa USA:n omissa joukkoviestimissä, jotka olivat alkaneet purra ruokaa tarjoilevaa kättä. Mekkalointi laantui kuitenkin, kun esiin tuotiin kaksikin historiallista tosiasiaa:

1) USA ei kuulunut Haagin kummankaan sopimuksen vaikutuspiiriin, koska muu maailma ei ollut suostunut sen esityksiin erinäisiä sotilasampumatarvikkeita koskevien rajoitusten laajentamisesta. Haagin "DumDum-kieltoa" USA oli noudattanut omaehtoisesti jopa Korean sodassa jota sentään käytiin kommunisteja, eikä siis inhimillisiä olentoja, vastaan.

2) Kumpikaan Haagin sopimus ei määrittele kokovaippaluodin vaippamateriaalin paksuutta tai sen lujuutta. Kiellettyä on vain vaipan poistaminenn luodin kärkipäästä lyijytäytteen paljastavilla työstötoimenpiteillä, tai vaipan läpäisevillä viilloksilla luodin kärkipään kyljissä.

Millainen tahansa kokovaippaluoti särkyy joissakin olosuhteissa, vaikka ei olisi kuvaillulla tavalla ennalta heikennettykään. Luoti voi rikkoutua täysikasvuisen ihmisen lujimpiin luihin suurella nopeudella osuessaan - ja jos ammus on vaikkapa soliidi rauta- tai kupariseosluoti, taikka panssariluoti, ovat tällaisen osuman seuraamukset kahta kauheammat: Vaikka itse luoti ei muuttaisi lainkaan muotoaan, toimisivat "sekvesterit" eli luun kappaleet sekundaarisina ammuksina.

Amerikkalaiset pystyivät toteennäyttämään dokumenteilla sen, että nimenomaan USA:n valtuuskunta oli Haagissa vuonna 1899 vaatinut ylimmän rajan asettamista kiväärinluotien lähtönopeuksille, mutta muut valtuuskunnat olivat haukotelleet tai pyöritelleet päitään kapteeni Grozierin perusteluita kuunnellessaan. Sotilashenkilöt olivat sentään ylös-kirjoittaneet muistiinpanoja. Grozier toisti usein kehotuksensa: "Merkitkää tämä pöytäkirjaan !". Lieneekö hänelläkin ollut ennustajan lahja, kuten Grigori Jehkimänpoika Rasputinilla ?!


Kaikki eivät seuraa muotia

Vietnamin konflikti päättyi tunnetulla tavallaan. USA:laisia ei voitu painostaa mihinkään historialliseen faktaan perustuvilla vakuutteluilla luopumaan nopealuotisista patruunoistaan. Muut valtiot alkoivat enemmän tai vähemmän vastahakoisesti seurata "jenkki-imperialistien" esimerkkiä yksilöaseiden tuotekehittelyn alalla. Kiinan (ja esimerkiksi Suomen) kaltaiset maat ovat joutuneet toistaiseksi pidättäytyneet uudistuksista, taloudellisista syistä. Suomessa on juuri saatu 7.62 mm rynnäkkökiväärien varastot lähelle määrävahvuuttaan, eikä lopullista ratkaisua NATO-liitännäisyyden suhteen ole vielä näköpiirissä. Kiinassa olisi kaliberinvaihdos massiivinen ja hintava operaatio, johon ei ryhdytä ilman todella päteviä perusteita.


Eräs vanha ennakkopäätös

Jo ennen Vietnamin kärhämää ja 5.56 mm luoteja koskevan ennakkopäätöksen tekemistä jouduttiin Haagin sopimuksen sanamuoto tutkimaan kirjain kirjaimelta. Saksalaiset protestoivat, kun I maailmansotaan yhtyneiden amerikkalaisjoukkojen aseina havaittiin olevan lyhennettyjä pumppuhaulikoita, joilla ammuttiin lyijyisillä hirvihauleilla ladattuja patruunoita. Protesti esitettiin USA:lle puolueettoman Sveitsin välityksellä, koska: "Ensi päivä elokuuta/ vuonna neljätoista/ valot Haagin palatsissa/ sammui ikkunoista..."

Kansainvälinen tuomioistuin oli todellakin joutunut, maailmansodan alkamisen todettuaan, vetäytymään pakkolomalle, ja Haagin Kansojen Palatsin valaistus sammui yli neljän vuoden ajaksi. Saksalaisten kanteen joutui käsittelemään USA:n oikeuskansleri, jonka päätökseen saksalaiset olivat sitoutuneet tyytymään. "Attorney General" ilmoitti vastineessaan, että Haagissa lopullisesti vuonna 1907 vahvistetussa 2. Rauhankonferenssin IV Konvention 23 e Artiklassa tarkoitettu luotityyppi olisi lyijyä kovemmalla metallivaipalla varustettu, pitkänomainen kiväärinluoti. Haulikon hirvihaulissa ei sitävastoin ole vaippaa, jota viilaten, poraten tai viiltäen syntyisi 23 e Artiklan mukainen tarpeettomia kärsimyksiä aiheuttava ammus.

Hirvihaulissa ei ole myöskään selvästi erottuvaa perä- tai kärkipäätä, ja se on yleensäkin rinnastettavissa tykistön kartessi- tai shrapnelli-laukauksen täytekuulaan, jollaisten käyttöä sotatoimiin Haagin sopimukset 1899 ja 1907, tai mitkään aiemmat julistukset eivät ole koskaan tuominneet. "Saksan Keisarikunnan esittämä protesti on aiheeton, eikä se johda taholtamme enempiin toimenpiteisiin. Asia on loppuun käsitelty.!" Saksalaiset tyytyivät lupauksensa mukaisesti tähän päätökseen, ryhtyen tahollaan kehittelemään konepistoolia.


Englannin revolveriuudistus

Englantilaiset aloittivat asevoimiensa käsiasekannan uudistuksen 1930-luvulla, pienentäen revolveriensa kaliberia aiemmasta .455:stä ballistisesti varsin onnistuneeseen .38/ 200:an. Patruuna oli alkuaan amerikkalainen .38 Smith & Wesson, mutta varustettuna tylppäkärkisellä 13 gramman painoisella kovalyijyluodilla se tunnettiin nimellä .38 Colt Super Police. Englantilaiset tykästyivät tähän lataukseen. Nimitys .38/ 200 oli puolivirallinen. Lukema 200 tuli luodin grainipainosta. Joidenkin kenttäkokeilujen mukaan pienikaliberisempi, hieman .455 kaliberin ammusta nopeampi 13-grammainen luoti oli melko tarkoin "yhtä vaikuttava" kuin aiempien asemallien hieman kärkevämpi .455 Revolver/Webley Mk-2:n 265 grainia (17.2 grammaa) painava lyijyluoti, jonka nimellinen lähtönopeus oli 600 jalkaa (183 metriä) sekunnissa.

Melko vaatimaton oli myös .38/ 200:n nimellinen lähtönopeus: 630 jalkaa eli 192 metriä sekunnissa, joten "vaikuttavuuden" merkittävin osatekijä oli ilmeisesti luodin kärkimuoto. Aivan wadcutter se ei ollut, mutta melkein: Reunoja oli hieman pyöristetty patruunan rullaantyönnön helpottamiseksi. Erityisesti korostettiin sitä, että koska kovalyijyinen luoti ei laajentunut osuessaan, se läpäisi vihollisyksilön osumalla edestäpäin keskivartaloon noin 600 jalan sekuntinopeudella "penetroivalla mutta ei perforoivalla tavalla, koska se energia, joka luodilla on vielä perforaation jälkeen, olisi haaskattua energiaa". Mitäkö se on selkokielellä ? Sitä, että luodin läpäisykyky oli tarkoin mitoitettu ihmisvartalon lävistämiseen ventraalipuolelta (rinnan suunnasta) dorsaalipuolelle (selkäpuolelle), täysin, mutta ei yli tarpeen.


Huolella harkittu läpäisykyky

USA:ssa, missä patruuna oli alkuaan kehitelty, kertoivat monet oikeuslääketieteen laitosten ruumiinavaajien raportit tapauksista, jossa rikollista oli ammuttu .38 Colt Super Police- patruunalla kohtalokkain seurauksin: "Luoti oli läpäissyt ylävartalon. Kun oli tehty anatomisella veitsellä kaksi ristikkäistä ihoviiltoa selkäpuolella erottuvaan, purppuran väriseen, kohoumaan, voitiin poimia sormilla esiin vahingoittumaton 200 grainin painoinen projektiili, joka oitis saatettiin tunnistaa .38 Colt Super Police-patruunan lyijyluodiksi".

Useinkin luoti oli todellisuudessa osunut dorsaalipuolelle, ja poimittu ulos ventraalipuolelta, koska pakeneva rikollinen ei yleensä juokse selkäpuoli edellä, jouduttuaan yllätetyksi itse teosta.! Pikku erheet lääketieteen termien oikeinkijoituksessa voinemme ymmärtää. Luodin läpäisykyky oli kuvailtu poikkeuksitta täysin totuudenmukaisesti, koska jonkin ylitehokkaan aseen luotia ei olisi löydetty edesmenneen konnan (vaan pahimmissa tapauksissa jopa jonkun läpiammutun luodin eteen sattuneen viattoman sivullisen henkilön) ruumiinavauksen löydöksenä.


Pupu puikahti housuihin

Pian englantilaisten revolveri-uudistuksen jälkeen nousi äänekäs "älämölöö", jälleen kerran saksalaisten taholta. Vaikka .38/200:n luodin huolellisesti kontrolloitu upotus oli saatu aikaan seostamalla luotilyijy niin suurella antimonipitoisuudella, ettei luodin kärki laajentunut pehmytkudos-osumasta (= "lihashaavasta"), tai edes kylkiluun katkaisevasta osumasta, riekkui saksalaisten propaganda valtoimenaan. Sen periaatehan oli tunnetusti: "Kun valhe ylittää röyhkeydellään terveen järjen tuntemat kolme astetta: 1 = valhe, 2 = emävalhe ja 3 = tilasto, niin massat tulkitsevat sen totuudeksi. Muistakaa tämä: Massat ovat AINA ja KAIKKIALLA järjettömämpiä kuin eläimet !".

(Tämä JOSEPH GOEBBELSin väittämä pitää - valitettavasti - paikkansa. Se ei ollut suunnattu massoille, vaan Goebbelsin alaisille; propagandisteille). Saksalaiset alkoivat levittää kauhukertomuksia: "kielletyillä räjähtävillä luodeilla ladatuista uusista revolverinpatruunoista", ja kun sana oli mennyt perille Euroopan kaikille hoplofoobikoille, oli seuraava vaihe vetoaminen Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen - tai ainakin uhkaaminen kantelulla Kansojen Palatsiin.

Englannissa oli vallitsevana politiikkana "paasikiveily" eli "suomettuneisuus"= arkuus tai suoranainen pelkuruus. Esimerkiksi I maailmansodan aikaiseen haulikko-ennakkopäätökseen ei edes vaivauduttu perehtymään, vaan Brittiläisen Imperiumin asevoimat pakotettiin lokakuun 22. päivänä 1937, oman valtiovaltansa käskyllä, luopumaan patruunasta .38/200 ja omaksumaan revolvereihinsa kevyemmillä vaippaluodeilla varustetut patruunat. Armeija ei noussut kapinaan, koska se oli jo omaksunut pragmaattisen ja realistisen näkemyksen pistoolin tai revolverin roolista nykyaikaisessa sodankäynnissä: "Revolverilla torjutaan teräaseella tai astalolla varustautuneen vastustajan hyökkäys, ennenkuin vihamies ehtii pistämään, viiltämään tai lyömään.! Tulitaistelun instrumentti on kivääri tai karabiini..!" (Konepistoolia ei vielä vuonna 1937 osattu arvostaa: Vasta Suomen Talvisota karisti suomukset silmistä kaikkialla maailmassa). Monilla britti-upseereilla oli lisäksi yksityisvara-aseenaan .455-kaliberinen revolveri lyijyluodillisine patruunoineen. Niiden luotien materiaalista ei noussut "haloota" missään historian vaiheessa.


Lyijyluodin asema "en-tiijjän" varassa

Englannin politikoitsijain raukkamaisen paasikiveilyn seuraamusta on vieläkin jatkuva epätietoisuus kovalyijyisen luodin kansainvälisoikeudellisesta asemasta sotatoimissa: Ei ole selkoa siitä, onko soliidin lyijyluodin käyttö tosiaan kiellettyä Haagin tuomioistuimen päätöksellä, vai jäikö Saksan uhkaus kanteen nostamisesta vain uhkauksen asteelle.?

Selviö on sentään se, että vaippaluoti on vaippaluoti, vaikka "vaippa" olisi kuinka ohut tahansa ja muodostettu millä keinolla hyvänsä luodin pinnalle, kunhan se on kärjestään ja kyljistään ehjä. Kolmen tai neljän molekyylin vahvuinen galvaanisesti muodostettu kuparikerros on jo vaippa, ja sen sisällä olevan täytelyijyn puhtausaste saa Haagin sopimuksien sanamuodon estämättä olla vaikkapa 99.99 %, jolloin se on varsin pehmeää ja mukautuvaa: Tuo jotenkin mieleen jonkun ARTHUR NEVILLE CHAMBERLAINin luonteenlujuuden...(Lepsuilija saattoi tosin olla tässä asiassa jo häntä edeltänyt pääministeri STANLEY BALDWIN).



5.45-mm Pulja s Serdtshje = "Rauhanluoti"

Maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen artikkelisarjamme tässä osassa keskitymme tekemään selkoa sen kiväärikaliberisen ammuksen rakenteesta ja toiminnasta, joka - ainakin toivottavasti - saattaa politikoitsijain ja diplomaattien sanelemat julistukset homeerisimman röhö-naurun alaisiksi. Omat naurunpirahduksensa ovat tietenkin ansainneet myös roskalehdistön sopulit, jotka mielivät aina ja kaikkialla esiintyä asetekniikan ja ballistiikan etevimpinä asiantuntijoina.

Huomautettakoon viimein, koulutuksen tässä vaiheessa, että artikkelimme on tarkoitettu aseharrasteisiin syvällisesti perehtyneiden henkilöiden tietolisäksi. Aloittelijoille ei teksti ehkä ihan vielä avaudu. Se kannattaa silti taltioida tuleviin tarpeisiin, kunnes "tiivistelty johdanto aseteknologian alkeisiin" on ensin omaksuttu ... noin 30 vuotta kestäneillä opinnoilla. (Edelläoleva herja on suunnattu "sopuleille", eikä siis GUNWRITERSin säännöllisille visitoreille, jotka ovat vähän niinkuin väkisin edistyneet asetekniikan asiantuntijan tiedontasolle saakka. Tyhmät ovat pudonneet kärryiltä jo avausjakson aikana).

Jos alle 200 m/s nopeudella osuva kovalyijyluoti, jonka muoto tai läpimitta ei muutu, eikä painokaan vähene pehmytkudokset ja rintakehän luuston läpäisyn seuraamuksena, on todellakin "hirmuinen ja tuomittava DumDum-luoti", niin mitäpä mieltä ollaan eräästä Haagin Rauhankonferenssien 1899 ja 1907 kirjaimen mukaan joka suhteessa hyväksyttävästä ammuksesta ? Kehittelynsä aikoihin, 1960- ja 70-lukujen vaihteessa, sitä olisi kai kutsuttu Suomessakin tietyissä arvosalolaisissa piireissä "Rauhanluodiksi", jos sen olemassaolo olisi tunnettu. Olihan silloin myös "Rauhanohjuksia" ja "Työväenluokan Puolustusvaunut" jyräsivät jo aiemmin Prahan duunareita telaketjuillaan litteiksi katuun, koska "sosialismi ei saa olla ihmiskasvoinen" BREZHNEVin Opin mukaan. Nooh; eihän se VOI sitä ollakaan - edes bernsteinilaisessa ilmenemismuodossaan..!

Rynnäkkökiväärien AK-74 ja 5.45 x 40 mm patruunan Rauhanluotien voimalla alettiin vuonna 1979 viedä rauhaa ja demokratiaa Afganistaniin, jonne aluksi oli perustettu "KUUSISEN Hallituksen" kaltainen juntta. Jatko onkin lähihistoriaa, jota lienee turha kerrata, paitsi patruunan ja luodin osalta, toki muistaen ne sensaatio-hakuiset tarinat, joita punikki-pelosta pikkuhiljaa vapautuneet, mutta hoplofobiaa elämänsä loppuun asti potevat "sanantoimittajat" aikoinaan sepittelivät.


Roskalehti-sopulit "ballistiikka-guruina"

Luodit herättivät tehokkuutensa takia huomiota kautta maailman, ja koko joukon erheellisiä päätelmiä aseen ballistisista ominaisuuksista etenkin sensaatiolehdistössä, joiden "asetoimittajien" tietämys on tunnetusti kärpässarjan tasoa muuallakin kuin Suomessa. Luoteja kuvailtiin: "Räjähtäviksi, ja tappavaa rotanmyrkkyä - ARSENIKKIA - sisältäviksi". Luodin lähtönopeus oli: "Takuulla vähintään 1200 metriä sekunnissa", ja koska maastosta noukitut hylsyt olivat pienenpuoleisia: "Niiden ruudissa on varmastikin vähintään puolet painostaan T.N.T:ia", jne...jne.

Joku oli onnistunut hankkimaan muutamia hylsyjä ja vuorenseinämissä pirstoutuneiden luotien jäänteitä, joiden täytelyijy oli analysoitu "a-haa"-elämyksin. Analyysin suorittanut kemisti tosin kertoi, että laadukkaimpien veteenvalettujen haulien lyijyseos sisältää arseenia tuplatenkin enemmän kuin luodintähteiden lyijy, ja että luodit ovat hajonneet kivikkoon kolhiuduttuaan. Hylsyjen sisäpintaa peittävän karstan analyysi ei sentään sulkenut pois vähäistä trotyylipitoisuutta ajopanoksen ruudissa.Siinäpä olikin riittävästi tietoa GRIMM-veljesten satujen sensuroimattomaan painokseen rinnastettaviin kauhukertomuksiin..!


Käännettyjen takkien aikakausi alkoi

"Hipster"-aikakausi, jolloin Neuvosto-Venäjän arvosteleminen oli poliittisesti epäkorrektia "kapitalistien valhepropagandan levitystyötä, ja epätoivoista ponnistelua sosialismin väistämättömän voittokulun jarruttamiseksi", alkoi olla ohi 20 vuotta sitten. Itsesensuuriin aiemmin pakotetut sensaatiokirjoittelijat ottivat nyt vahinkoa takaisin, ajautuen päinvastaiseen äärimmäisyyteen: Ase-vastaisuus pysyi toki peruslinjana, mutta enää se ei ollut pelkästään osa anti-amerikkalaisuutta. Näin ulkomailla..! Suomessa ovat Tampereen Yliopiston Tiedotusopin Laitoksen korkeaa sivistystä nauttineet journalistit sentään säilyttäneet aatteensa puhtauden. Vain takki on kääntynyt, ja sarvikuonoinen vasemmistolaisuus vaihtunut vihreyteen. (Sinänsähän on kyseessä yksi ja sama aate: Kaikenlaisen yritteliäisyyden tuhoaminen: Ihmiskunnan palautus takaisin keskiaikaan - ellei suorastaan kivikauteen..!). Hoplofobian lietsonta on tietenkin yhä journalistien kutsumustehtävä.! Kaikkialla.! Ihmiskuntahan saattaa jonain kauniina päivänä rohkaista mielensä, ja ryhtyä puolustautumaan öykkäröiviä vähemmistöjä vastaan. (Veikkaan, että prosessi käynnistyy aluksi USA:ssa. Sen merkkejä on jo ilmassa..!) Siksipä pitäisi ihmisiltä riistää puolustautumisen tekniset edellytykset ja välineet.


Mutta mikä olikaan totuus?

Vuonna 1980 onnistuttiin rynnäkkökiväärejä AK-74 ja niiden patruunoita, tämänhetkisen salaDumDum-tuotekehittelyn terävintä huippua edustavine PsS-rauhanluoteineen, hankkimaan USA:n asevoimien ja etevimpien asespesialistien tutkittaviksi ja arvioitaviksi. Siviili-spesialisteista oli NATIONAL RIFLE ASSOCIATION -etujärjestön tutkija C.E.HARRIS tietenkin etuoikeutettu muunmuassa koeampumaan yhden aseyksilön. Hän oli kirjeenvaihtokumppanini 1970-luvun lopulta alkaen. Heti, kun AK-74:ää ja sen patruunaa koskevat tutkimustiedot oli lupa lanseerata julkisuuteen, ja välittää ne ulkomaalaisille tutkijakolleegoillekin, sain C.E:lta kopion tutkimusraportista. Leikattiin vuosi 1983.

Suomennettu tiivistelmäni raportista julkaistiin aikakauslehti "RESERVILÄISESSÄ" jokseenkin samanaikaisesti kuin C.E. Harrisin oma versio "THE AMERICAN RIFLEMAN"-lehdessä. Tämä tiedoksi niille, joiden käsityksen mukaan Internet-juttuni ovat silkkaa "hugaa" kaikki tyynni, kuten nettijutut yleensäkin: "Vain painettu sana on paikkansapitävää !" Mistähän Likaisesta Lähteestä moinen käsitys on ammennettu eräiden herkkäuskoisten massasielujen kireiden pipojen alle ?!


"Mörkötarinat" ja tosiasiat

Olipa riemastuttavaa oikoa mörköjuttuja, joita Afganistanin sodan alkuvaiheen aikaan oli kerrottu "aina luotettavien" roskalehtien palstoilla: Mikään ei ole niin hauskaa, kuin tosiasioiden kertominen, itsesensuurin tai sensuurin kahlitsematta! (Viljelty termi "hugaa" on wanhasta kaskusta periytyvä eufemistinen käännös englanninkielen sanasta: "Bullshit". Amerikkalaisessa sata vuotta vanhassa vitsissä on eufemismina: "Wahoo!").

"Huga N:o 1" koski PsS-luodin lähtönopeutta: "Vähintään 1200 m/s". USA:n armeijan tutkijoille oli ollut suoranainen pettymys mitata keskimäärin 900 m/s nopeus 3.40 grammaa painaville luodeille. Osumajäljet kaatuneista tai teurastetuista afgaaneista olivat antaneet aiheen olettamukseen reilusti yli 1000 m/s:n lähtönopeustasosta, jolloin patruunoissa oleva ruuti olisi jotain todella uudenlaista ajoainetta, joka olisi omaksuttu mieluusti piraatti-tuotantoon. Aseen piipunpituuskin huomioiden saadaan esimerkiksi .222 Remington-patruunasta jopa suurempi nopeus 3.6 gramman luodille ruudilla N 130 tai N 133. Dramaattinen, "mieltäkääntävä", terminaaliballistinen vaikutus olikin tuotettu yksinomaan kadehdittavan nerokkaasti suunnitellun salaDumDum-luodin erikoisominaisuuksilla.

"Huga N:o 2": Laajalti levinnyt "Lumikki-satu" myrkytetyistä luodeista. Analyysissa ei löydetty arsenikkia, joka olisikin vähiten todennäköinen valinta myrkytettyihin luoteihin, koska se ei liukene veteen, eikä siis kudosnesteisiin. Neuvosto-Venäjän hermokaasutuotantoon erikoistuneet kemistit pahastuivat - oikeutetusti - heidän asiantuntemuksensa törkeän aliarvioinnin johdosta, kehiteltyään 35 vuoden ajan analyyseissa havaitsematta jääviä "agensseja". Luodin lyijykalvon seoksessa on kyllä pieni määrä arseeni-metallia; suunnilleen sama pitoisuus kuin haulilyijyssä. Arseenin tehtävänä on lyijyn kiderakenteen muuttaminen rosoiseksi, tuonnempana selitettävästä syystä.

"Huga N:o 3": Usein esitetty väite PsS:n räjähtäväisyydestä. Tahatonkin luodin pirstoutuminen on pyritty ehkäisemään, koska muistissa oli hoplofoobisen "Yleisen Mielipiteen" reagointi Vietnamissa havaittuihin satunnaisiin M 193-luotien sirpaloitumisiin. PsS:n rautavaippa on mitoitettu varsin paksuksi, joten sen murtuminen jopa luu-osumasta on varsin epätodennäköistä. Vaippaa ei ole heikennetty edes niippi-uralla.

Etenkin lastuttu niippaus-ura rautavaippaluodin "vyötäröllä" tuottaa luodin katkeamisriskin. Rauta, eli meltoteräs, on kaikista yleisistä vaippamateriaaleista herkin "lovenvaikutukselle". Jopa vaotus-trissalla painosorvattu niippi-ura voi aiheuttaa lyijytäytteisen luodin katkeamisalttiuden, jos uran pohjan jompikumpi reuna on terävä. Koska täytelyijy on sitkeää, ei luoti katkea irti-poikki, vaan se taipuu loivalle V-muotoiselle mutkalle. Jompikumpi vaipan puoliskoista voi kyllä irrota, tehden oman erillisen haavakanavansa. Paljastunut täytelyijy voi laajentua rumastikin, jos luodilla on vielä jäljellä riittävästi kahlausnopeutta. Luodin rautakeernaisuus ehkäsee kuitenkin katkeamistaipumuksen varsin tehokkaasti.

Luoti ei ole räjähtäväkään: 5.60 mm läpimittaiseen ammukseen on vaikeaa mahduttaa tarvittavaa iskurirakennetta varmistinholkkeineen, jos mieli saada ammukseen mahtumaan myös räjähdyspanos nalleineen. Räjähdys-tyyppinen osumavaikutus elävissä maaleissa on saatu aikaan muin keinoin. Kiveen ammuttu luoti tietenkin pirstoutuu: Särkyyhän umpi-rautainen ammuskin graniittivuoreen törmätessään.

"Huga N:o 4": Jopa arvovaltaisessa "JANE'S INFANTRY WEAPONS"-kirjassa esitettiin teoreema "luodinkärjen säännönmukaisesta käyristymisestä" terminaaliballistisen vaikutuksen selitykseksi. Luoteja oli testattu ampumalla suhteellisen lyhyelle etäisyydelle saippuaharkkoihin, vieläpä hieman viistossa kohtauskulmassa. Saippuan tai muovailuvahan käytöstä on nyttemmin luovuttu testiammuntojen kohdemateriaaleina, koska ne eivät vastaa likimainkaan elävän elimistön pehmytkudosta. Ne ovat vastuksellisempia ja liian kovia pehmytkudos-simulanteiksi.

Luotityyppien välisissä pikavertailuissa niillä on toki yhä käyttöä. Realistisemmissa kohdeaineissa, kuten asianmukaiseen kiinteyteen sekoitetussa ja jäähdytetyssä ballistisessa gelatiinihyytelössä tai silkassa vedessä ei luodinkärjen taipumista ilmennyt kuin poikkeuksellisesti, ja koe-eläimissä (= nukutetuissa sioissa) vieläkin harvemmin.

Myöskin afgaaneista poistetut luodit olivat useimmiten pysyneet ryhdikkäinä, vaikka ne olivat kahlanneet kudoksessa melkein metrinkin matkan. (Osuma tavallisimmin hartiaan; luoti löydetty lantion tai jopa reiden korkeudelta: Seuraamuksena miltei poikkeuksetta pikainen kuolema massiivisen sisäisen verenvuodon seuraamuksena rinta- ja/tai vatsaonteloon).

"Huga N:o 5": Ruudin koostumus "vähintään puolet trotyylia". Sitä kyllä VOISI olla jopa 70 % ruutimassan painosta, mutta TNT-ruudista kehittyvä nokimusta savu häiritsisi etenkin sarjatulen ammuntaa. T.N.T. palaa epätäydellisesti: Palojäänteenä on jopa hiilipölyä. Myöskin suuliekki sukeutuisi suureksi, eli ampujan tuliaseman kavaltavaksi. Trotyyliperustaisen ruudin haitat - "summa summarum" - olisivat samat kuin mustaruudilla aikoinaan, vaikka se onkin sinänsä täysin mahdollinen seos. Kalorimetrinen energia olisi yksikomponenttisen nitroselluloosaruudin luokkaa - vieläpä ruutivalikoiman heikoimmasta päästä: Hiilipöly ei anna "potkua" ammukselle, vaikka se tuottaakin elokuvien tehosteissa nuorimpia pikkulapsia viehättäviä vaikutelmia, etenkin toimintaleffojen tavanomaisissa loppurymistyksissä. Peruskouluikäisiä ei enää petetä: Ken on nähnyt EDWIN LAINEen ohjaaman "Tuntemattoman Sotilaan" oikeat trotyyliräjähdykset, hän huomaa heti RAUNI MOLLBERGin version viisikin sekuntia kestävät tulenpurskahdukset tuontitavaraksi semiittisestä Hollywoodista.


Syrjähyppy ruutikemiaan

Nitroselluloosa ei ainoa mahdollinen ruutimateriaali. Saksalaisessa NIPOLITE-ruudissa oli 64.7 % pentriittiä, joka on paljonkin trotyylia häjympi brisanttiräjähde. Nipoliitilla tai NP-Pulverilla ladattiin LUFTWAFFElle jaetut 7.9 x 57 mm suurtehopatruunat, "v-Patronen". Niiden kehittämä pesäpaine oli täysin normaali, mutta esimerkiksi kiväärin rekyyli lähenteli ihmisen sietokyvyn rajaa. Silti etenkin tarkka-ampujat himoitsivat haltuunsa v-patruunoita, käyden usein varkaissa tai ostoksilla Luftwaffen a-tarvikevarikoilla. Laukaus oli suuliekitön ja savuton. Kantamaa satakin metriä lisää.! Kiikaritähtäinten käyttöikä tietenkin lyheni, joten NP-patruunain käyttö kivääreissä kiellettiin. Tarkka-ampujat suhtautuivat kieltoon, kuten "Jostain Kaukaa" saneltuihin kieltoihin pitääkin AINA suhtautua: He tulkitsivat sen yllytykseksi... Nipoliittia ei ole valmistettu, jostain syystä, koskaan siviilimyyntiin, vaikka sillä olisi käyttöä Magnum-luodikkokalibereissa. Hinta olisi tuskin este; käytettiinhän Nipolite-ruutia 900 kg:n latinkeina V 2 -ohjusten taistelukärjissä trotyylin korvikkeena, eikä TNT:kään ole sentään pahemmin hinnan kiroissa tuotantokustannuksiltaan. Nooh; onhan LIIAN HUOKEA HINTA tietenkin aina tarjonnan este - eli ns."lainvastainen markkinahäiriö", kun asiaa tarkemmin ajatellaan...


Paremmaksi pantua BALL-C Kakkosta

5.45 mm patruunan palloruutijyviä mikroskoopilla tutkittaessa herättivät huomiota ruutimassasta erottuvat keltaiset mikrohiukkaset. Analyysi osoitti niiden olevan trotyylin esiastetta, dinitro-tolueenia, joka toimii ruudin stabilointiaineena. Ruudin koostumus vastasi muilta osin amerikkalaista BALL-C (2):ta, josta se on ilmeinen kopio. Esikuva-ruudissa oli alkuaan ollut stabilisattorina huokea, arkipäiväinen liitujauho, mutta Armalite AR-15:n omaksumisen jälkeen se oli pakko korvata orgaanisella materiaalilla, sentraliitilla. Liitupöly tukki AR-15:n ahtaan kaasutiehyen ja enensi aseen luistin sisällä sijaitsevan kaasumännän (= lukon peräpään) kitkaa. Sentraliitti on "passiivinen" materiaali: Se tosin palaa kaasumaisiksi lopputuotteiksi, mutta ei edistä palamista hapettomassa tilassa, vaan hidastaa sitä. (Sentraliitti onkin yleisin kivääriruudin jyvien pintapalamista hidastava yhdiste, jonka omaksuminen mahdollisti "progressiivisten ruutien" lopullisen yleistymisen).

Di-nitrotolueeni on "aktiivinen" stabilisaattori, joka palaa omalla hapellaan, ainakin hiilipölyksi ja kaasuiksi, lisäten jopa ruudin energiaa. Stabilointiaineen tehtävänä on kuitenkin ensisijaisesti varsinaisesta ruutimassasta verkalleen huokuvan typpidioksidin sitominen itseensä, eli nitroselluloosan spontaanin hajaantumisen estäminen. (Tämä prosessi tuhoaa esimerkiksi vanhat elokuvafilmit - ajan mittaan - väistämättömästi.! Nitraattifilmi voi jopa syttyä palamaan itsestään, jos sen itsetuho-prosessi kiihtyy jostain ulkoisesta syystä kyllin rajuksi. Filmikelan räjähdyskin on täysin mahdollista).


Maailmanloppuun saakka säilyvää ruutia

Typpidioksidia itseensä imevä di-nitrotolueeni nitrautuu tri-nitrotolueeniksi eli trotyyliksi. Sen pitoisuus ruutimassasta on kuitenkin varsin vähäinen. Di-nitrotolueeni on wanha tuttu jo Z-1915/16-luotien pyroteknisestä massasta. Ruudin säilyvyys varastossa tai patruunoissa on sen lisäyksen ansiosta todennäköisesti ikuinen.! Säilöihän se strontiumnitraattipitoisen valomassankin vielä yli 50 vuoden ikäisenä täysin toimintakykyiseksi. Muilla sideaineilla sekoitettu punavaloinen liekkimassa turmeltuu yleensä viimeistään 3 - 5 vuoden kuluttua, ellei se ole pakattu hermeettiseen eli ilmatiiviiseen kapseliin.


SalaDumDum-teknologian huippusaavutus

Toistaiseksi ei tällä erikoisteknologian alalla ole pystytty panemaan 5.45 mm PsS-luotia paremmaksi missään päin maailmaa, jos kilpailuun kelpuutetaan joukkotuotannossa olevat, patruunoihin ladatut pienikaliberiset sotatoimiin käytettävät luodit, joilta vaaditaan osumatehoa jonnekin 600 - 800 metriin asti. Löffelspitz-luoti oli reipas kilpailija, mutta sen pudotti pelistä "pärstäkerroin": Silminnähtävä kärkimuodon poikkeuksellisuus, josta Punaisen Ristin Kansainvälisen Komitean kaltaisen ompeluseuran täditkin huomasivat, millaiseen vaikutukseen luodin muotoilulla pyrittiin. Julkisuudessa esiteltiin Löffelspitz mahdollisimman sopimattomaan aikaan: 1970-luvun keskivaiheilla, kun Vietnamissa häämötti katastrofi, hipster-/ hippie-aate oli vahvoilla ja Sosialistinen Maailmanvallankumous näytti olevan toteutumassa kaikessa kammottavuudessaan...


Susi lampaantaljassa

"Sydämellinen luoti" tai "Rauhanluoti" PsS on ulkonäöltään kuin rauhanomaiseen UIT/ISU- urheiluammuntaan käytettävä torpeedon muotoinen "kilpakuula": Läpimitta 5.58 - 5.62 mm, pituus 25.0 (+ 0.2) mm ja suhteellinen pituus keskimäärin 4.5 x läpimitta. Samanmuotoisen soliidin Balle Desaleux-luodin suhteellinen pituus oli 4.7 x läpimitta. Vuonna 1983 kummastelivat USA:laiset tutkijat, muiden muassa C.E. Harris, sitä helppoutta, jolla patruunasta poistettu luoti voitiin painaa aseen piipunreikään ja työntää rassilla läpi piipunputken. Röntgenkuvaamalla koko joukko ammuttuja ja ehjinä lennosta pyydystettyjä luoteja saatiin vasta selko siitä, mitä todella tapahtuu piippuvaiheessa ja mihin perustuu vahingoittumattomiksi jäävien, vain rihlauksen urittamien luotien aiheuttama räjähdyksen kaltainen osumavaikutus.


Ensi-esittely meillä ja muualla

Ensi-vaikutelma oli ollut, että luoti kääntyy aina hieman vinoon asentoon piipunreiässä, kuten kävi L-Pulja obr. 1908:n tapauksessa. (Tämä teoreema ehdittiin julkaista USA:ssa C.E. Harrisin ja Suomessa kirjoittajan toimesta v. 1984, ennen totuuden paljastaneiden röntgenkuvien päätymistä tutkittavaksemme: Hoppu ei ollut hyväksi !). Kehitystä oli kuitenkin tapahtunut aikavälillä 1908 - n. 1972, ja GEORGE ORWELLin fraasi: "Edistys on taantumusta" piti taas kerran paikkansa. PsS-luoti on ekspansioluoti, lähestulkoon WILLIAM GREENER Seniorin jo vuonna 1835 keksimässä muodossa. Keksinnön omaksui vuonna 1847 ranskalainen CLAUDE ETIENNE MINIÉ, joka onnistui rikastumaankin wanhojen ideoiden sovellutuksella, ja saamaan nimensä ikuisiksi ajoiksi asetekniikan historiaan.


Näin se toimii!

Suuret keksinnöt ovat useimmiten yksinkertaisia, entuudestaan toimiviksi todettujen ideoiden sovellutuksia. Jo Dum-Dum Arsenalin reikäpääluoti Mk II* vuodelta 1897 oli "kärkikevyt" eli peräpainoinen, ja tarkaksi havaittu. Niin myös teräväkärkinen kokovaippainen luoti Mk VII. Pulja s Serdtshen suunnittelijoilla oli mallina myös joitain onttokärkisiä amerikkalaisia tarkkuusluoteja. Ne tosin olivat umpiperäisiä ja kärkipäästä täytettyjä, mikä ei sovellu salaDumDumin rakenteeksi, vaikka kärjen aukko voidaankin ummistaa hädintuskin partakarvan mentäväksi "huokoseksi". Kokovaippaluodiksi naamioidun salaDumDumin tulee olla umpikärkinen, koska politikoitsijat ja diplomaatit olivat niin päättäneet Haagissa vuonna 1899, palatseissa kasvaneiden ylimyksien korskealla arvovallalla, käsittämätöntä kieltä puhuneen jenkkikapteenin esittämiä mielipiteitä ymmärtämättä tai niitä huomioon ottamatta.


Liikkuva painolasti

Peräpäästä täytettävän tyhjäkärkisen luodin valmistaminen ei sinänsä ole vaikeaa, mutta kun ammuksen on oltava myös "s Serdtshe", eli rautakeernainen "sydämellinen säästöluoti", teetti kehittely töitä vuosikausien ajan - noin vuodesta 1969 noin vuoteen 1972. Luodinhan pitää olla myös massatuotantokelpoinen ja kohtuuhintainen. Rautakeernaa ympäröivän tuppimaisen lyijyhelman materiaalin valinta osoittaa pitkälle edistynyttä metallurgian tuntemusta: Arseenilla seostettu haulilyijy on sopivan kovaa, ja pinnaltaan sopivan liukasta. Lyijykalvonhan pitää liukua vähän matkaa eteenpäin vaipan sisäpinnalla eräiden toivottujen vaikutusten aikaansaamiseksi, kun ruutikaasun paine iskeytyy lyijytupen ympäröimän rautakeernan peräpäähän.

Koska luotivaipan kärkiosa on tyhjä, pääsee tämä eteneminen tapahtumaan alkuun esteettömästi, mutta sen pysäyttää tietenkin vaipan kärkitilan suippokaarimaisuus: Lyijytupen etupää joutuu puristumaan soukemmaksi ja pitenemään. Viimeistään rautakeernan kärjen työntyminen vaipan seinämiä vasten pysäyttää "painolastin" siirtymän eteenpäin. Lyijytuppi on tällöin katkennut kahtia, keernaa ympäröiväksi putkimaiseksi tukikalvoksi, ja kärkikappaleeksi, joka työntyy lähelle kärjen huippua, mutta ei kuitenkaan aivan sen latvaan asti.

Kärkitilaan patoutunut ilma ehkäisee lyijypalan etenemisen liian pitkälle. Sehän ei olisikaan toivottavaa, koska kartionmuotoiseksi puristunut lyijypala olisi liian symmetrinen, tuottaakseen toivotun salaDumDum-vaikutuksen - pehmeässä kohteessa kahlaavan luodin kiepahduksen kyljelleen, jolloin terävä kärki repäisee ruman, risareunaisen haavakanavan, joka on usein kaartuva tai jopa loivasti spiraalimainen.


SalaDumDum-vaikutus läheltä ja kaukaa

Elollisen kohteensa kokonaan lävistävä luoti tulee ulos usein peräpää tai kylki edellä, mutta kärki edellä ei juuri milloinkaan. Ulostuloaukko on suuri luodin läpimittaan suhteutettuna. Se on myös reunoiltaan repaleinen ja runsaasti verta vuotava, koska haavakanavassa kieppuvan luodin kärki katkoo lukuisia verisuonia. Kahlaamisen alkuvaiheessa on luodin nopeus vielä suuri, joten verisuonet ruhjoutuvat tukkoon, mutta hidastunut luoti jättää pätkimänsä suonet avoimiksi ja vuotaviksi. Kaukaa ammuttujen luotien tekemä haava vuotaa verta sisäänmenoaukostakin. "Hugaa" ei liene väite, että AK-74:n kaukolaukaus on lähilaukausta vaarallisempi sisäisten verenvuotojen takia niillä sotanäyttämöillä, joilla haavoittuneiden pikainen tehohoito on mahdoton toteuttaa.

Lyijyseoksen valinta on ollut vakain tuumin harkittu: Arseenilla kovetettu lyijy on karkeakiteistä. Lyijytupen etupää ei muotoudu koskaan tasapintaiseksi, vaan aina hieman johonkin suuntaan kaltevaksi, eli epäsymmetriseksi. Alustavasti tämä muotoutuminen on tapahtunut ehkä jo lyijytupen ympäröimää rautakeernaa vaippaan työnnettäessä. Tämän vaiheen jälkeen muovataan luodin peräkartio ja vaipan reunakäännös tarkoin kohtisuoraksi pituussuuntaan nähden.


Sata vuotta tunnettuja faktoja

Luodin perän symmetrisyys on ampumatarkkuuden kannalta elintärkeää: Luodinperän kohtisuoruudesta poikkeava kaltevuuden kulmaminuutti (á 1/60 kulma-astetta) tuottaa pahimmoillaan piirun suuruisen poikkeaman luodin lentorataan. Sadan metrin etäisyyteen ammuttaessa on piirun erhe kymmenen senttimetrin poikkeama johonkin sattumanvaraiseen suuntaan tähtäyspisteestä. Kilometrin päähän ammuttaessa (esimerkiksi konekiväärillä) menee laukaus metrin verran harhaan jo pelkän lähtökulmavirheen takia.

Lyijytupen etupäässä, vaipan sisällä, lähellä luodin keskiakselia, saa epäsymmetria olla monta kulma-astettakin ilman vähäisintäkään haittavaikutusta osumatarkkuuteen, koska ruutikaasu ei vaikuta luodin kärkipäähän "väliballistisella alueella", kuten se vaikuttaa piipusta juuri ulos tulleen luodin peräpäähän. Nämä ilmiöt on tunnettu jo yli sadan vuoden ajan - tai oikeastaan siitä alkaen, kun tasaperäiset kärkiluodit otettiin käyttöön 1840-luvulla.


Turvonnut luoti polygoonirihloissa

PsS-luodin keernan ja lyijytupen liikahdus noin 1.5 mm:n verran eteenpäin vaipassa tapahtuu todennäköisesti silloin, kun luoti alkaa irrota hylsynsuusta, joten se on jo tapahtunut, kun luoti alkaa ahtautua piipun "suppeloon", eli rihlauksen ylimenokartioon. Tällöin ei luoti ole enää alimittainen (5.60 mm; työnnettävissä rassilla läpi piipunputken) vaan se täyttää piipunreiän "polygoonisen" rihlauksen pohjia ja nurkkia myöten. Muistinvaraisen tiedon mukaan on 5.45 x 40 mm aseiden urakaliberi 5.7 mm:n luokkaa; ehkäpä muutaman mikroonin tai sadannesmillin verran avarampikin. Rihlaprofiili on muotoiltu paksuvaippaisten rautavaippaluotien ammuntaa silmälläpitäen: Rihlanharjojen kyljet eivät ole pystyjyrkät, vaan loivennetut siten, että vaippametalli mukautuu niihin kaasutiiviisti.


Tiivistystä piipunputkeen

Tavanomaisten rihlankuurnien terävistä nurkista vuotaa aina kuumaa ruutikaasua luodin ohi; erityisesti rautavaippaluoteja ammuttaessa. Oikeastaan vain lyijy(seos)luodit tiivistävät piipun täydellisesti, mutta todennäköisesti myös puhdaskuparinen vaippa sulkee piipunputken hermeettisesti, mikäli sillä peitetyn luodin läpimitta on asianmukainen (= millinsadanneksen tai parin "satkun" verran suurempi kuin piipun urakaliberi).

"Itämaiseen tapaan" on piipunreikä ja patruunapesä AK-74:ssäkin kovakromattu. "Stop...stop tykkänään!", hihkaisee nyt valistunut visitor: "Kuinkas 5.6 mm:n luoti pystyy tukkimaan 5.7 mm:n reiän ?!" Helposti ! Tuli jo mainituksi luodin laajeneminen "Minié:n periaatteella". Luodin peräpää on kartiomainen, ja kun rautakeerna sekä lyijykalvo ovat lipuneet runsaan millimetrin verran luodin kärkipäätä kohti, tulee peräkartion sisäpuolelle vastaavanlainen tyhjä tila. Lyijykalvon takareuna ulottuu ampumattomassakin luodissa vain liereän osan ja peräkartion väliseen taitekohtaan. Ruutikaasun paine on piippuunmeno-vaiheessa korkeimmillaan. Kaasua työntyy luodinperän sisään. Huippupaineinen kaasu laajentaa paksuvaippaisenkin luodin peräkartion etupuolelta, 2 - 3 mm:n pituudelta, piipunreiän täyteiseksi yhtä helposti kuin muovi- tai paperipussi täytetään puhaltamalla.


"Ilmapatja-ilmiö"

Normaalirakenteisia kokovaippaluoteja muotoiltaessa tämä "Gaspolster-Effekt" pyritään ehkäisemään luotivaipan reunakäännöksellä, mutta Pulja s Serdtshe ei olekaan normaalirakenteinen; paitsi tietysti ulkonäöltään, salaDumDum-ominaisuuksiensa salaamiseksi. Tähän "Gaspolster"-ilmiöön kiinnittyi huomioni vasta melko äskettäin, elokuussa 1999, kun muuan kotilaturi miltei räjäytti aseensa tupla-suurella ylilatingilla NOSLER PARTITION-luodin takana. Kyseisessä luotityypissä on hieman hutiloiden suunniteltu taemman lyijytäytteen ja vaipanreunan saumatiivistys: "Kamikaze-kotilataajien" olemassaolo oli unohdettu muutoin erittäin laatuisaa Partition-luotia suunniteltaessa.!

Ulkomaisesta kirjallisuudesta löytyi enemmältikin tietoutta pyrkimyksistä hyödyntää Gaspolster-ilmiötä viime sodan aikaisessa Saksassa, sotilaspatruunain luoteja kehiteltäessä; muunmuassa peräti NELJÄ patenttiselostetta. Tavoitteena oli täysin lyijyttömän kiväärinluodin kehittely kelvolliseksi pula-ajan aseisiin, joiden piipunreiän mitoitus vaihteli jo uutena, tai piipultaan jo lähes loppuunkuluneissa aseissa käytettäviksi. "Gaspolsterilla", eli tuottamuksellisella ruutikaasun vuodatuksella rautakeernan ja luodin vaipan välitilaan, tai erityisen tiivistehelman sisään, turvotettiin luoti tiiviiksi horoonkin piipunputkeen: Luoti "kalibroisi itsensä", joten sen valmistustarkkuudestakin olisi vara tinkiä, nopeuttaen täten tuotantoa.

Luotisuunnittelijoiden toiveet täyttyivät - valitettavasti - jopa yli rohkeimpienkin odotusten: 7.9 mm Mauser-kiväärin laukaisupaine saattoi ylittää 6000 ilmakehän rajan, ja kymmenen laukauksen jälkeen syttyivät muutamien aseiden piippua ympäröivät puuosat palamaan ilmiliekillä: Piippu hehkui jo tummanpunaisena. Luodin kitka piipunputkessa aiheutti myös rihlauksen nopean loppuunkulumisen ja reiän venymisen horoksi. II maailmansota päättyi: Saksa kuoli, ennenkuin luodit ehdittiin parannella lopulliseen kuosiinsa. Neuvosto-Venäjällä voitiin siis jatkaa 1970-luvun vaihteessa siitä, mihin Saksassa jäätiin neljännesvuosisata aikaisemmin, ja viimeistellä tuotekehittely onnelliseen loppuunsa saakka.


Tarvittiin vain "sulkuventtiili"

Ehkäpä Venäjälläkin pyrittiin aluksi täysin lyijyttömän, kokonaan raudasta rakennetun luodin kehittämiseen Saksan malliin, mutta vähäinen lyijymäärä on ilmeisesti pakollinen. Kuparinen johtorengas oli tunnettu kiväärin rautaluodissa jo v. 1894, kuten kapteeni Grozier luennoi Haagissa, mutta se olisi ollut hintava ratkaisu: Kupari on "strateeginen materiaali", ja johtorenkaan valmistuskin koituisi kalliiksi. Luoti ei olisi läpimitaltaan itse-säätyvä Gaspolster-luodin tavoin. Liukuvalla painolastilla voitiin myös järjestellä luodin painonjakauma lentovakavuuden kannalta edullisimmaksi, ja painolastimateriaaleista edullisinta on lyijy, koska kulta, platina ja jopa wolframi ovat kupariakin strateegisempia "Sparstoffeja".

Lyijykalvon takareunalla on tärkeä tehtävä Gaspolster-vaikutuksen keskeyttäjänä; sulkuventtiilinä. Ilman sen tiivistävää ominaisuutta kävisi kuin saksalaisten kokeiluissa kävi: Efekti joko jäisi teholtaan vajavaiseksi, tahi se riistäytyisi hallinnasta, tuottaen yli kaksinkertaisesti normaalin laukauspaineen ja luodin hirmuisen piippukitkan. Kitkalämpö on poissa luodin liike-energiasta. Sekin on energiaa, joka menee täten hukkaan! (Ampuma-aseiden termodynaaminen hyötysuhde on 30 - 33 %:n luokkaa. Ruudin kalorimetristä energiaa voidaan arvioida kertomalla sillä ladatun patruunan "hyötykuorman" Joule-määrä kolmella, ja jakamalla täten saatu tulo ruudin grammamäärällä. Saadun - suuntaa antavan - likiarvon "laatu" on Joulea per gramma; J/g).

Arseeniseostetun lyijyn arvellaan jopa sulavan hetkellisesti puristus- tai kitkalämmöstä, koska joidenkin ammuttujen luotien rautakeernat ovat röntgenkuvissa hieman vinoissa asennoissa, oltuaan ennen ammuntaa tarkasti luotien pituussuuntaan keskitettyinä. Luodit röntgattiin ennen koeammuntoja ja niiden jälkeen, kukin vähintään kolmesta eri suunnasta.


Vinoutumakin oikenee

Luodin liikkuvien osien - keernan ja lyijytupen - äkkipysäys etuasemaansa aikaansaa vielä yhden hyötyvaikutuksen, jota kukaan PsS:n esittelijä ei ole muistanut mainita: Patruuna makaa pesässä AINA lievästi vinossa asennossa piipun pituusakseliin nähden. Automaattiaseen pesänhän on oltava välyksellinen patruunan ulkomittoihin nähden syöttövarmuuden takia, eikä sotilasaseita voida muutenkaan varustaa "TARGET-patruunapesällä", poislukien ehkä tarkka-ampujankiväärit.

Kun hylsynsuusta esiin tulleen luodin peräpään piipuntäyteinen osuus alkaa työntyä rihlauksen "suppeloon", on luodin pituusakseli hiukkasen vinossa piipunreiän sisus-akseliin nähden. Luodinkärjen "onsi-tilaan" ahtauduttuaan äkkipysähtyvät liikkuvat täyteosat pystyvät mitä ilmeisimmin korjaamaan tätä lähtökulmavirhettä, jopa ratkaisevassa määrin, koskapa rynnäkkökivääri AK-74 on tyydyttävän tarkkakäyntinen, ja sen pitkä, soukka luoti säilyttää varsin hyvin nopeutensa, ilmanvastuksen voittaen, yksilöaseen järjellisten ampumaetäisyyksien äärirajoille asti; noin 400 metriin.

Mikäli luoti lentäisi "hoipaten", eli hyrrän tapaan huojuen, jarruttaisi lisääntynyt ilmanvastus sen nopeutta pikemmin, ja ase olisi huomattavasti vähemmän tarkkakäyntinen kuin se on näinollen. Aiemmin mainitusta MADSEN-pikakivääristä poiketen olisi hajonta vieläpä suunnaltaan sattumanvarainen: Madsenin lukon syöttökuurnahan väänsi patruunan luodin kallelleen aina samaan suuntaan (yläviistoon piipun sisusakseliin nähden), kun taas AK-74:n variaatioiden luotien vinous olisi suunnaltaan epämääräinen; riippuvainen hylsynsuun seinämävahvuuden ja kovuuden vaihteluista, sekä luodin lyijytäytteen epäsymmetrian sattumanvaraisesta suunnasta.


"...dlja Svataja Voina !"

Näitä epätarkkuuden osatekijöitä on mahdotonta ennakoida, mutta niiden haittavaikutusta voidaan vähentää edelläkuvatulla tavalla. Toiminnoiltaan todennäköisesti PsS-luotia vastaava ammus on sittemmin kehitelty myös 7.62 x 53R-kaliberisen DRAGUNOV-kiväärin erikoispatruunaan, tarkka-ampujien käyttöön. Venäläisten (etenkin neuvostolaisten) suunnittelijoiden kyvykkyyttä on usein vähätelty, ja korostettu vain heidän ilmiömäistä kykyään plagioida muunmaalaisia keksintöjä omikseen. Sotatarvikkeiden ja tappokaluston suunnittelijat ovat kuitenkin usein länsimaisia kolleegoitaan etevämpiä.

Keksintöihin kätkeytyvää suurta viisautta ei useinkaan huomata, milloin ne ovat niinkin omaperäisiä, kuin on vaikkapa 5.45 mm PS-luoti, josta itse käytän nimitystä "PsS". (Pikku - "s" tarkoittaa = "jonkin keralla"; siis "s Serdtshe" = "rautasydämen kera"). Erityisesti länsimaisilta kirjoittavilta asetutkijoilta puuttuu usein päättelykyky.! He ovat "lusikalla syötettäviä" tiedon omaksumisen suhteen; eivät itseriittoisia.! Päätelmien tekoon pystyvät tutkijat taas pitävät usein havaintonsa omina tietoinaan, ehkäpä häpeillen kirjoittajanlahjojensa vajavuutta: Kukapa meistä täydellinen olisi ?! Omakohtainen ongelma on se, ettei tiedonhankinta saa maksaa mitään, koska tiedonjulkistaminen ei tuota mitään. Syvällinen kiinnostus aseteknologiaa kohtaan aiheuttaa myöskin hoplofoobisessa maailmassa tutkijan leimautumisen "poikkeavaksi", ja Suomessa jopa "mielenvikaiseksi"; Q.E.D. - omakohtaisestikin...

Kun nyt taas alettiin "kielilläpuhuminen", tulkoon väliotsikon merkitys tulkituksi. Se on kertosäkeen päätös Suuren Isänmaallisen Sodan 1941 - 45 aikaisesta kerskalaulusta, tarkoittaen: "Pyhää Sotaa varten !" Lause oli myös neuvosto-aikaisen varusteluteollisuuden iskulause ja suunnittelutyön innoittaja !

Ei liene enää poliittisesti epäkorrektia kertoa, että AK-74:n sukuun kuuluvat aseet ja patruunat kehiteltiin "Kaikkein Pyhintä Sotaa", sosialistista maailmanvallankumousta, varten. Ikääntyvä valtionpäämies LEONID I. BREZHNEV halusi "lahjoittaa kaikki maailman rikkaudet neuvostokansalle" - jäähyväislahjanaan. Hän ikääntyi kuitenkin ennenaikaisesti, eikä enää vuonna 1975 olisi kyennyt johtamaan "ihmiskunnan historian Viimeistä Taistoa", joka veisi päätökseensä KARL MARXin jo vuonna 1848 ihmis-sukua vastaan julistaman sodan. Sitä on käyty, milloin kylmänä, milloin kuumana, "korkealla tai matalalla intensiteetillä", yli puolentoista vuosisadan ajan. Aina ei tuota sotaa ole käyty asein, vaikka sitä, näin jälkiviisaasti sanoen, olisi pitänyt saada käydä VAIN ja AINOASTAAN aseilla - ilman minkäänlaisia hiuksia halkovia rajoituksia ampumatarvikkeiden rakenteen suhteen, ja muidenkaan lakipykälien tai direktiivien estämättä.


"DONA NOBIS PACEM !"

Se sota ei pääty milloinkaan, eivätkä muutkaan tappelut, ennenkuin maapallo on muuttunut Ison Kirjan alkusanojen kuvailemaan esi-paratiisilliseen tilaan: "Maa oli autio ja tyhjä. Pimeys liikkui syvyyden päällä". Vasta sellaisissa olosuhteissa toteutuvat Haagin Rauhankonferenssin alkuperäiset ja Tikkurilan Demokraattisten Naisten myöhemmät tavoitteet. Väliotsikossa siteerattu toivomus on katkelma latinankielisestä rukouksesta, joka alkaa sanoilla: "Pater Noster...", ja suomentuu muotoon: "Anna meille rauha.!" Kun toive toteutuu aikanaan, ei ole olemassa "meitä": Aurinko on sammunut tai räjähtänyt super-novaksi, tai jossain ydinaseiden kontrollikeskuksessa on sattunut "vahingonlaukaukseen" johtanut inhimillinen erehdys.

Tämä kertomus päättyy 4. päivänä marraskuuta 1999 klo. 13:33. Sodat sensijaan jatkuvat, ja uusia syttyy - päivittäin.


Jälkihuomautus:

Unohtui mainita se yleismaailmallinen harhakäsitys, että jokin Geneven sopimuksista kieltää "DumDum-luotien" käytön sotatoimissa (ja esimerkiksi Saksan nykyisen lainsäädännön mukaan jopa POLIISItoimissa). Sopimus on kuitenkin päivätty Haagissa 29. 7. 1899, eikä se koske valtioiden SISÄISIIN voimatoimiin tarvittavia ampumatarvikkeita, jotka siis saavat olla lyijykärkisiä, reikäpäisiä, räjähtäviä, sytyttäviä, myrkyllisiä, radioaktiivisia tai täytettyjä vaikkapa väkänuolilla taikka lasimurskeella.

"Sodan Laki" rajoittaa ARMEIJOIDEN väliseen maasodankäyntiin tarkoitettujen a-tarvikkeiden rakennetta, mutta se ei koske rikollisten tai terroristien tuhontaan käytettävien ammusten fysiologisia vaikutuksia. Sotilas lähtee sotaan velvollisuudesta; rikollinen taas tekee rikoksia, terroristi terrorisoi, ja kapinoitsija kapinoi oma-aloitteisesti.

Ei siis sotilaana, eli valtiovallan väkivaltakoneiston jäsenenä - kansainvälisiä sopimuksia noudattaen, mikäli se valtiovalta, jonka laki hänet sotapolulle pakottaa, noudattaa noita sopimuksia. Vastuuta mahdollisista rikkeistä ei tällöin kanna yksilö, vaan yhteisö, joka on patruunat valmistanut ja sotilailleen jakanut; vaikkapa nekin "laittomat" ampumatarvikkeet, jotka sotasaaliiksi jouduttuaan joutuvat käyttäviksi yhteisön omia sotureita vastaan.

10111999; Pete

Sarja päättyy.

<< Haag, osa 1/3   << Osa 2/3    Linkkisivu      Gunwritersin etusivu      

Gunwriters on the Web  Haag 1899, osa 2: http://guns.connect.fi/gow/haag3.html