<< Uusimmat    Edelliset, osa 4 >>   Lisää, osa 3 >>   Vielä  lisää, osa 2 >>    Ensimmäiset, osa 1 >>     Gunwriters    Kickback - Q&A in English    Linkkisivulle

TOKKO TIETOA ON ?

"G.O.W." -verkkolehden kysymys- ja vastauspalstaa toimittaa: P. T. Kekkonen

Osa 5, 11.11.1999 asti

TIETOVISA 3:

Wanhan grafiikkalehden kuvateksti voisi kuulua:

"Keisarillisen Meri-Ekipaasin suomalaiset matroosit ampumassa turkkilaista pantsari-laiwaa upoksiin Konstantinoopelin satamassa Gorloffin jetjinoroogilla wuoden 1877 tappelussa". Montako asiavirhettä löytyy tekstistä, ja itse kuvasta ? Oikeat vastaukset visitor-kysymyksen käsittelyn jälkeen.  Pete.


Kakkua vai ehtoollista ?

Terve, P.T. ! Muistelen vielä viimeiseksi jäänyttä kirjoitustasi ASE & ERÄ-lehdessä susien tuhonnasta kemiallisilla aseilla, kun niiden kaatolupia pihtailtiin, ja kirjoituksesta SEURAnnutta polemiikkia muutamissa viherpipertäjien lehdissä. Niissähän ennustettiin rankkaa linnatuomiota metsästysrikokseen yllytyksestä ja kai miljoonienkin (?) markkojen korvausvaatimuksia, koska onhan täällä EU-Suomessa suden henki arvokkaampi kuin ihmiselämä.

Onko asiaa käsitelty oikeusasteissa ja tuomioita langetettu ?

Nimim. "Punahilkan isäpappa"


  Viimeinen kirjoitukseni ASE & ERÄssä koski ns."Nukutusnuolia". Artikkeleitani ei ole vastaanotettu elokuun 15. päivästä 1996. Lukijanpalsta-pakinoita en luokittele "artikkeleiksi", eikä kyseinen lehti julkaise enää milloinkaan mitään tekstiä, joka on "epäiltävissä P.T.K:n tai hänen kätyrilaumansa tuottamaksi". Sudentuhonta-pakinan motiivina oli vastineen laadinta Suomen aseharrastajakunnan kavalimman vainolaisen aiemmin julkaistuun tekstiin, koska A & E:n lukijoista eivät läheskään kaikki tienneet, millaiset taustat olivat k.o. "metsästäjä/ampujalla". Rikosilmoitus oli todellakin tehty. Kantajana Luonto-Liitto, josta en ollut aiemmin koskaan edes kuullut, mutta nykyään jo tiedän yhtä ja toista kompromettoivaa.

Poliisikuulustelussa piti käydä: Tein itseni melkein vikapääksi kuolemantuottamukseen kuulustelupöytäkirjaa laadittaessa. Onneksi Suomen rikoslaki ei tunne henkirikoksen tekotapaa nimeltä: "Kuoliaaksi naurattaminen", koska henkirikostapauksissa on yrityskin rangaistava. Jouduin jopa välillä tarjoutumaan kuulustelupöytäkirjan puhtaaksikirjoittajaksi, mutta sitä ei poliisilaki salli. Jonkinmoinen protokolla saatiin toki aikaan; jopa sisällöltään asiallisena, kun muutamat lausumat katsottiin viisaimmaksi jättää siitä pois oikoluku-vaiheessa.

Esimerkkejä: "SEPE SUSI vaiko PIKKU HUKKA olisi asianosainen ?" tai: "Mistäpä susien tuhontaan kirjoituksessa kehoitetut venäläiset (SIC !) saisivat haltuunsa mono-etyleeniglykolia ? Pakkaspäivinähän he joutuvat tyhjäkäyttämään GAZ:ejaan ympäri vuorokauden, ettei moottori jäädy halki, kun pakkasnesteet on jo aikoja sitten juotu, tai myyty vielä juopommille ! " Syyteharkinta kuului Lohjan Kihlakunnanviraston Syyttäjäosaston toimenkuvaan, johtuen ASE & ERÄ-lehden painopaikasta Vihdin ja Nummi-Pusulan rajamailla. Myöskin lehden päätoimittaja oli joutunut kuultavaksi. En tiedä, onko poika tunnustanut, ettei hän ole milloinkaan lukenut YHTÄKÄÄN lehdelle tarjottua tai siinä painettuna julkaistua kirjoitusta. Hänen vastuunsa lehden sisältöön on nimellinen: "De jure", vaan ei "de facto". 80 vuotta vanha painolakimme tuottaa tällaisia, sivistyneessä maailmassa railakkaa riemastusta herättäneitä paradokseja.

Lohjan Kihlakunnanvirasto totesi taannoin (päätös syyttämättä jättämisestä, N:ro 174/99, diaarinumero D 98/1218, päivämäärä 5.10.1999), ettei rikosta tai rikokseen yllyttämistä ole tapahtunut: Puuttuu esimerkiksi päärikos, johon olisi yllytetty ! Korostettakoon VIELÄ kertaalleen, että Venäjä ja Karjalan Autonominen Tasavalta EIVÄT kuulu petoja ylisuojelevan Bernin Sopimuksen allekirjoittajavaltioihin. Siellä on susiongelmaan yksi lääke nimeltään: "Kartjetshij" = lyijyhaulit, läpimitaltaan 5.25 - 10.00 mm. Myös ASE & ERÄn päätoimittaja vapautui syyte-uhkan alaisuudesta, mutta hänhän olikin täysin sivullinen "de facto": Käyttäisin jopa lakitermiä: "Syyntakeeton"..!

Niille veronmaksajille, jotka ihmettelevät, millaisiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin heidän markkansa hupenevat kuin pohjattomaan suohon, tulkoon lystin vuoksi mainituksi, että asiasta oli pyydetty ja saatu lausunto Oikeusministeriöstä saakka. (OM:n päätös 4518/74/98; annettu 26.8.1999: "Esitutkintapöytäkirja ei anna aihetta syytetoimiin painovapauslain nojalla"). Luonto-Liittokin kuuluu valtiontuen piiriin, mutta kerää myös 50 mk/ lukukausi "tarvikemaksuja" 7 - 12 vuoden ikäisiltä oppilailtaan - tulevilta E.V.R-aktivisteilta (= rikollisjärjestö: Eläinten Vapautus-Rintama).

Nyt on minun vuoroni ojentaa syyttävä sormeni, ja lausua jyrkät sanat: "J'Accuse !" (= Minä Syytän !). Prosessin alkuunsaattaja oli Perhelehti SEURAn ase- ja erätoimittaja Mikko Veli NISKASAARI: Aseharrasteisiin liittyvien skandaali- ja sensaatiojuttujen sepittelijä jo 1980-luvun alkuvuosista alkaen. "Hoplofobian" lietsoja N:o 1. virkakunnan ulkopuolella. Lehdissä ASE & ERÄ ja SEURA on kyseinen "kolleega" syytellyt minua lukuisissa kirjoituksissaan muunmuassa myrkkysyöttien kylvöstä Pohjois-Karjalan maaseudulle (joka on kai aiottu ihmisistä tyhjiin evakuoitavaksi petolaitumeksi), sekä "mielenvikaiseksi"; ym. ym.! Kaikkia itseäni koskevia solvauksia en liene ollut tilaisuudessa lukemaankaan, koska lukuharrastus on supistunut vähäiseksi, siirryttyäni tekstien tuotantopuolelle.

Nooh; mielenvikaisuushan olisi pelkästään hyödyksi: "Hullunpaperithan" ovat kuin LOTTO-veikkauksen päävoitto, ajatellen eläkkeelle pääsyä (= niukan mutta varman toimeentulon lähteelle, ensimmäistä kertaa yli puolivuosisataisen maallisen vaellukseni aikana). Perhanan psykoloogit tuputtavat kuitenkin aina vain "mieleltään terveen papereita", eivätkä fyysisetkään sairaudet oikeuta eläkevaarin kiikkustuoliin istahtamiseen ennen vuotta 2013. Siispä on vain sinniteltävä 1733 mk/kk toimeentulotuen varassa. Niillä tienesteillä ei susisafareja järjestetä. Muutaman KARHUn kaatamiseen on varaa joskus tilipäivän jälkeen.

Kolleega M.V.Niskasaari on ilmeisen tietämätön ainakin vapaa-ajan harrastuksistani: Niihin ei lukeudu, eikä ole koskaan lukeutunut, luonnossa liikunta, sudenmyrkkysyöttejä kylvämässä, tai yleensäkään.! Pohjois-karjalaisesta metsäluonnosta minut vieroitti varusmiespalvelus 25.2 - 22.9. 1967 - ainiaaksi! Päättyvän vuoden maaliskuusta alkaen minulla ei ole ollutkaan vapaa-aikaa, käsitteen tavanomaisessa merkityksessä: Useimmat vuorokauden valveillaolon tunnit vietän "näppiksen" takana. (Julkaistu teksti on noin 1/3 tuotetusta aineistosta; muu on viestinvaihtoa visitorien kanssa kautta maailman). Sikäli se on antoisaa askartelua, että työn jäljet NÄKYVÄT ! Eivät näy itselleni, koska kotiini ei ole nettiliitäntää, vaan heille, joita kaupallisuudesta vapaa aseteknologian tuntemus viehättää, ja väärentämätön historiakin kenties huvittaa.

Monista rikoksista julkisen sanan palstoilla syytellyt M. V. Niskasaari lienee itse lukenut lakikirjansa huolimattomasti, koskapa ei ilmeisesti tunne käsitteitä "herjaus" ja "solvaus", joiden tunnusmerkistön täyttää hyvinkin monipuolisesti ainakin kolmen kiistakirjoituksen sisältö. (Arvio ei ole omani: Ystäväpiiriini kuuluu osastopäällikön tasoinen lakimies painovapautta valvovassa Oikeusministeriössä. Vaikeaa uskoa ?! Tosi on !). Herjat voivat koitua kalliiksikin - nyt, kun on esitettävänä virallinen pumaaga siitä, ettei mitään väitettyä rikosta ole voitu toteennäyttää. Tietenkin: "Asianomistajalla on itsenäinen, syyttämättä jättämispäätöksestä riippumaton syyteoikeus", mutta koska sekä "SEPE SUSI" että "PIKKU HUKKA" ovat satusetä WALT DISNEYn mielikuvituksen luomuksia, on todennäköistä, ettei yksikään asianomistaja tallustele Poliisi- ja Oikeustalolle "turkkiansa pöyhistäin, sekä rintaa röyhistäin", peräänkuuluttamaan syyteoikeuttaan.

Itse päätöksessäkin on kohdassa: "Asianomistajat" pelkkä lyhyt ranskalainen viiva. Rikosilmoituksen tehnyt Luonto-Liitto ei tiettävästi ole maanomistaja, tai ylimalkaan metsästysoikeuden haltija missään, ja susiahan ei maaseudulla halua omistaa kukaan: Ei laitumillaan, eikä jahtimaillaankaan. Metsästysrikos-tapauksissa on asianomistajana metsästysoikeuden haltija, eikä rikosta ole tehty. Mitä lieneekään EVR hyötynyt ryhtymisestään M. Niskasaaren "tsuppariksi" ? Ainakin yhden pirullisuudestaan maailmankuulun julkisen sanan edustajan "kiusallisen mielenkiinnon" sai kerho osakseen. ("Ennemmin Helvetti jäätyy, kuin P.T.K. leppyy !" on kai jo muodostunut sananparreksi). Väärä ilmianto on myöskin rangaistava rikos; rinnastettavissa herjaukseen. Rangaistus on lähinnä muodollinen, mutta mahdolliset vahingonkorvaukset voivat jo jossain tuntuakin. Jospa jokunen turkistarha-isku jäisi suunnitelman asteelle "yllättävien rahoitusvaikeuksien takia" ? Toivotaan; toivotaan..!

Erästä seikkaa en lakkaa ihmettelemästä: Miksikähän muutamia aikakauslehtiä, jotka ovat asettuneet EVR:n ja Suomen maaseutuväestön välisessä sotatilassa terrorin harjoittajien ymmärtäjiksi ja puolustajiksi, yhä luetaan, ostetaan ja tilataankin Suomen maaseudun kotitalouksissa ?! Puuttuuko valinnanvaraa ? (MAASEUTU = Kehätien N:o III ulkopuolelle jäävä erittäin laaja maa-alue; yli 335 000 neliökilometriä). Tietenkin on hyvä olla selvillä vihollisten ajatusmaailmasta, ja niiden suunnitelmista, mutta vihollisen rahallinen tukeminen on jo omankin leipäpuun rungon - eikä pelkästään sen oksan - poikkisahaamista.

01111999; P.T.Kekkonen


"Kohtuuden Raja"

Mitä tarkoittaa puolenlitran KARHU-tuopissa ylimmän merkkiviivan kohdalla oleva kirjainsarja "SQHm" ? Esimerkiksi olutmitta "Pint" lyhennetään käsitykseni mukaan jollain muulla tavalla.

Nim. "Merkkiuskollinen Karhun kaataja"


  Käsillä olevat sivistys- ja lyhennesanakirjat olivat tietämättömiä asiasta, joten on turvautuminen päätelmään. Lyhenne tulee todennäköisesti latinankielen sanoista: "Satis Quantum Homini moderatum" = "Riittävä/tyydyttävä määrä kohtuulliselle ihmiselle". Quantum Satis (Q.S.) on lääketieteellinen termi lääkkeen annosteluun, jos määrä on - tavallisesti poikkeustapauksissa - arvailujen varassa. Usein on peräkaneettina vielä sulkeisiin merkittynä sana: (SIC !) = "Näin (on) ! / Tosi on !"

Pienin kirjaimin kirjoitettuna "q.s." tarkoittaa "tarvittava määrä" esimerkiksi jonkin lääkevalmisteen tehotonta liuotinta tai sideainetta. Olisivathan esimerkiksi puolen millimetrin läpimittaiset tabletit epäkäytännöllisiä, ja vaikeita puristaa riittävän kiinteään olomuotoon. Jos ne sisältäisivät jotain todella vahvaa teho-ainetta yksistään, voisi tabletin koko olla todellakin vajaan millimetrin luokkaa, mutta vaikutus ehkä yliraju nopean liukenemisen ja imeytymisen takia.

Siksipä tehoava ainesosa sekoitetaan johonkin vaarattomaan, helposti kiinteäksi kikkareeksi puristuvaan jatke-aineeseen, josta sitten prässätään varsinaiset "mömmöt". Lääkepakkauksen tuoteselosteessa usein esiintyvä maininta: "constit. q.s." tarkoittaa, että jatke-ainetta, latinaksi "constitutio" (= rakenne), on tarvittava paljous sopivan kiinteän rakenteen aikaansaamiseksi. Nestemäisissä lääkevalmisteissa merkitään liuotin-aineen määrä: "q.s. ad 1 ml" , eli millilitran tilavuuteen saakka tehty laimennus, ja yleensä liuottimen laatu, vaikkapa "aq. dest." (= wanhin woitehista - ja laimein), tai "spir. fort.", joka edustaa toista äärimmäisyyttä.

Arvata voi, että latinankielen ja farmakologian alkeita jonkin verran itseopiskellut henkilö on joutunut vastaamaan sen seitsemät kerrat kysymykseen, että: "Mitähän yleisrohtoa se semmoinen KONSTITUUTIO on, kun sitä sotketaan melkein kaikkiin mömmöihin ?". Laktoosia eli maitosokeria se oli aikoinaan useimmiten, kun kaupanmaitoa ei vielä homogenoitu: Laktoosi-intoleranssi oli lähes tuntematon ilmiö. Nykyisin on jouduttu monipuolistamaan rakenneaineiden valikoimaa, ja ilmoittamaan laktoosittomuus erityisellä pakkausmerkinnällä.

Lasi on lasi, eikä tuoppi: Kahvallista mukia voisi ehkä kutsua tuopiksikin, tai kolpakoksi, taikka haarikaksi. Aikoinaan oli tuoppi tilavuusmitta: ½ kannua, 2 "halstuuppia", 4 korttelia, 8 jumprua tai 16 "ryyppiä/liukkua". Vieläkin vetää 1/3-litrainen limu- tai olutpullo tasan korttelin nestettä. Tuoppi on 1.3086 litraa, tarkalleen. Ravintolan "terävä paukku" on sama kuin ruotsinvallan aikainen "ryyppi" = 4 cl, ja tupla tai viinilasillinen jumprun vetoinen annos, eli perinteitä noudatetaan.! Sitaatteihin kirjoitetut "halstuuppi" ja "ryyppi/liukku" eivät kuuluneet viralliseen mittajärjestelmään, mutta olivat yleisiä puoliannoksia: Puolituoppi oli olutmitta; ryyppi tavallisin väkevien kerta-annos, kuten se on nykyäänkin. Pintin tilavuuksia on kahta luokkaa: Englannin pint = 0.568261 litraa ja USA:n pint = 0.473176 litraa. Varovasti piripintaan täytetty ½ litran KARHU-lasillinen vetää Englannin pintin nestettä, mutta asteikko loppuu mainitsemaasi "kohtuuden rajaan".

05111999; Pete


TIETOVISAN VASTAUKSET:

Vuonna 1830 perustetun värvätyn laivasto-osaston, Meriekipaasin, miehistöä ei tiettävästi osallistunut Turkin Sotaan. Ekipaasin alas-ajo oli jo meneillään vuonna 1877, ja osasto lakkautettiin kokonaan v. 1880. "Balkanin vuorilla" taisteli pataljoonan verran Suomen Kaartin tarkk' ampujia, pääasiallisesti nykyisen Bulgarian alueella, kaukana Istambulista, silloisesta Konstantinopolista. (Virhe n:o 1.).

Kymmenpiippuinen veivattava GATLING-"luotiruisku" tunnettiin todellakin nimellä GORLOFFin luotiruisku, koska aseet USA:sta ostanut venäläiskenraali Gorloff oli teettänyt aseisiin uudet nimikilvet - tietenkin omalla nimellään varustettuna - ja kiinnityttänyt ne alkuperäisten messinkilaattojen tilalle laivassa, matkalla Atlantin yli. Alkuperäisissä nimikilvissä oli teksti: "GATLING BATTERY GUN, Pat. May 9. 1865, MANUFACTURED BY COLT'S PT. FIRE ARMS Mfg. Co. HARTFORD, CONN. U.S.A." (Ei virhe).

Bolsheviikkivallan aikaisissa asehistoriallisissa teoksissa mainitaan usein kenraali Gorlov aseen keksijäksi ja Richard J. GATLING keinottelija-kapitalistiksi, joka valmisti laittomia, usein huonolaatuisia, piraattikopioita nerokkaan venäläisen konstruktöörin suunnittelemasta "patteripyssystä". Kenraali Gorloff ja kapteeni HUNNIUS olivat jo kunnostautuneet suunnittelemalla 4.2 linjan kiväärit malli 1868 ja 1870. Muuan amerikkalainen HIRAM BERDAN oli toiminut suunnittelijoiden apupoikana, ehkäpä samovaarin lämmittäjänä. Näitä tarinoita siis kerrottiin "Virallisessa Historiankirjoituksessa" neuvostovallan aikaan, ja vieläpä sen päätyttyä esim. D.N. BOLOTINin teoksissa, joista yksi on käännetty englanniksi, ja julkaistu Suomessa - todennäköisesti päivittämättä tekstiä tosiasioita paremmin vastaavaksi. Muutama poisto on sentään tehty tekstiin.

Aseen syöttörumpu ei ole anakronismi, vaan oli olemassa jo ainakin vuonna 1873. Ehti siis hyvin mukaan Turkin Sotaan. (Ei virhe). 10.75 mm Berdan-patruunoita mahtui "pönttöön" 368 kappaletta. Kuvamme ase on Englannin Laivaston omaksuma malli 1874, kaliberi .45 Martini-Henry. Laivaston patteripyssyissä oli tavallisempi kaliberi .65 Gatling, mutta pienireikäisempiäkin aseita tarvittiin tulitukseen laivan "märssykorista", joka sijaitsi melko korkealla isomastoon kiinnitettynä. Aseen malli on tasan sama kuin "Gorloff-luotiruiskunkin", joista yksi on tallella myös Woolwich Arsenalin kokoelmissa. Kaliberi .42 Berdan, nimikilpi alkuperäinen, Coltin tehtaan kiinnittämä.

Panssarilaivojen ja "uivien pattereiden" kannet eivät olleet panssaroituja, joten jonkinasteisia vaurioita olisi voitu saada aikaan tulituksella märssykorista; ei kuitenkaan upotusta - ja entraus-etäisyydelle olisi tuskin päästy: Vihollisalus olisi tervehtinyt jopa 12-tuumaisten ammusten täysilaidallisella. "Uivien pattereiden" pää-ase oli sijoitettu pyörivään torniin, ja pienempiä putkia ojentui kaikkiin kompassisuuntiin. Ensimmäinen tämäntyyppinen alus oli Amerikan sisällissodassa käytetty "jenkkien" panssarilaiva MONITOR. Uivana tykkipatterina tunnettu sota-alus oli tyyppinimeltään "monitori" monissa kielissä 1870-luvulla. Tykkitornillinen alus oli myös modernin taistelupanssarivaunun muotoilullinen esikuva. Miinat ja torpeedot alkoivat saada merkitystä merisodankäynnissä. (Virhe n:o 2.)

"Jetjinoroogi" ei ole sanan "luotiruisku" synonyymi, vaan väännös venäjänkielen sanasta "jedinorog" (= yksisarvinen; hevosta muistuttava tarueläin). Moinen otus esiintyy mm. Englannin valtionvaakunassa. Se oli myös venäläisen Shuvalov-ruhtinassuvun vaakunaeläin. Eräs ruhtinas harrasti 1700-luvulla tykkien suunnittelua, valmistuttaen omalla kustannuksellaan myös keksintöjensä prototyypit, joiden putken nosto-korvakkeet sekä "kaskaabeli" (= putken peränuppi) oli valettu yksisarvisen muotoiseksi. Eräässä tykkimallissa oli putkenreikänä kapea rako. Onnistunein keksintö oli täysin uudenlainen tykkimalli, kanuunahaupitsi (= yläkulmillekin ammuntaan pystyvä kanuuna), joka tunnetaan yhä tyyppinimellä "jedinorog", ainakin tykkimiesten ammattislangissa. (Virhe n:o 3).

Muinaissuomeksi oli konekivääri siis alkuaan luotiruisku. 1880-luvulla ammuttiin kiväärikaliberisilla aseilla luoteja, ja tykistöaseilla kuulia (vaikka ne olivat jo pitkänomaisia muodoltaan ja yleensä "onsikuulia", joista kartessit olivat lieriönmuotoisia; granaatit ja granaattikartessit kärkevämpiä). Vuosisadan vaihteen tienoilla rappeutti ruotsinkielen vaikutus asetekniikan sanastoa, muuttaen ammukset "kuuliksi", paitsi tykinammuksia, jotka muuttuivat "ammuksiksi" ylimalkaan.

Vapaussodan jälkeen alkoi saksalaisvaikutteisuus, joka muutti luotiruiskut konekivääreiksi; saksankielen "Kugelspritz" kun tarkoitti BERGMANN MP 18.I-konepistoolia jopa puolivirallisessa kielenkäytössä. Uusimmassa historiankirjoituksessa alkaa termi "kuularuisku" olla hissuksiin palailemassa jopa asiatyylin termiksi, milloin kerrotaan tarinoita noin vuotta 1920 edeltäneiltä aikakausilta, vaikkapa ensimmäisestä Vapaussodastamme eli Kapinasta. Historioitsija HEIKKI YLIKANGAS aloitti tämän nimityksen renesanssikauden teoksessaan "Tie Tampereelle". Humoristisessa pakinatyylissä on kuularuiskulla ammuttu tauottomasti sadan vuoden ajan. Anteeksiantamattomalta tyylirikolta kuulostaakin viehkon "Kuularuisku-valssin" Jatkosodan aikainen uudelleensanoitus "A. AIMON" (= AIMO ANDERSSONIN) levytyksessä, jossa: "konekiväärit lauloi Tärärät-tät-tät-tää!", kun salaperäisen "ILMARI SITARIN" (= MARKUS RAUTION ? tai MARTTI SIMILÄN ?) alkuperäislevytyksen sanaan "kuularuiskut" oli totuttu vuosikymmenen ajan, ja alkuperäiseen sanoitukseen jo noin vuodesta 1921 alkaen.

Kuvassa esiintyy "kardinaalitöppäys"-luokan virhe: Ylimmässä asemassaan oleva piippu on lauennut. Gatling-kk:n lukkopiippu oli lauetessaan alimmaisessa asemassaan. Ylimpään lukkopiippuun tipahti juuri tässä vaiheessa patruuna. Sen lukko oli kokonaan auki. (Virhe n:o 4; yhteensä neljä virhettä). Piirroskuva: Kemigraafinen laitos Ward & Lates, Lontoo 1875. Piirtäjä tuntematon.

Pete


Tervehdys, Pete !

Paljon on tarinoita kuunneltu ja jotakin jopa käytännössä kokeiltu aiheesta: "Ukko-Mauserin patruuna nyky-Suomesta hankittuna". Edellä mainitun jälkeen on ase vielä ehjä ja keräilykuntoinen, joten onnellisesti jatkuvan harrasteen jatkuvuuden takaamiseksi ajattelin saattaa itseni naurunalaiseksi kysymyksellä mistä/ koska/ millä kielellä/ mihin hintaan kannattaisi kysellä em. patruunaa.? (9mm ; 300 m/s).

Jukka.


Wanha väritetty opetustaulun kuva kartio-hanaisesta C 96:sta, jota valmistettiin v.v. 1897 - 99. Noin puolet tuotannosta myytiin Transvaalin ja Oranjen tasavaltojen puolustajille, jotka sonnustautuivat sotaan maihinsa tunkeilevia, englantilaisten riistäjien ja huijareiden turvaksi apuunhuudettuja Imperiumin sotureita vastaan. Puolustustaistelu tunnetaan nimellä Buurisota: Se oli monissa suhteissa Suomen Talvisodan "déjà-vu"..! Aseen iskuripiikin kiinnitys lukkoon on toteutettu myöhemmistä malleista poikkeavalla tavalla, jonka sittemmin omaksui John Moses Browning. Mauser-pistooleissa tuli käytäntöön iskurin bajunettilukitus. Erillinen lukituslaatta katosi turhan helposti, ja rutiiniluontoinen huoltopurkaminenkin edellyttää nallipiikin poistamista lukon pidättimen irrotamiseksi ennen lukon saamista pois luistin sisältä. Tällaiset pikku hankaluudet johtivat aseiden puhdistuksen laiminlyönteihin, ja laiminlyönnit etenkin Sk.Y.-luvilla myytävien aseiden piipunreikien säälittävään syöpyneisyyteen.

  On erittäin epätodennäköistä, että aseesi olisi kaliberia 9 x 25 mm Mauser "Export", vai uppoaako 9 x 19 mm Parabellumin patruuna/hylsy sen pesään lukonpään ja iskurin ulottumattomiin ? Jos kahvaan on kaiverrettu kookas numero 9, joka on ehkä maalattu punaiseksi, on kaliberi tullut selvitetyksi kertasilmäyksellä. 9 x 19 mm Ukko-Mauserin puolivirallinen nimitys on C 96/16. Puolivirallisesti se jouduttiin omaksumaan ensimmäisen maailmansodan aikaan, eräänlaiseksi "täydennysaseeksi", kun "Virallisesti Omaksuttuja" pistooleja P-08 (9 mm Parabellum/Luger) ei ehditty tuottaa yllättäen pitkittyneen sodan tarvetta vastaavalla vauhdilla. Numero 9 kaiverrettiin kahvankuoriin lähinnä 7.63 x 25 mm patruunan vahinkokäytön estämiseksi.

Aseen makasiiniin saattoi panostaa tämän, alkuperäisemmän, patruunan ja jopa ampua sen. 7.63 mm patruunoita ei ollut virallisessa jakelussa, mutta monilla upseereilla oli sotaretkellä mukana yksityisomistettuja 7.63 mm pistooleja ja omalla kustannuksella hankittuja patruunoita, joita saattoi joutua sivullisten haltuun - vaikkapa kaatuneilta "besorgattuina". Omilta tai vastustajilta: Itärintamalla oli varsin monilla venäläisillä upseereilla yksityisvara-aseena Mauser C 96.

7.63 mm patruunan ampuminen ei ollut sinänsä hengenvaarallista, mutta alimittaisen luodin teho oli heikko, osumien hajonta hirmuinen, aseen automatiikan toiminta kyseenalainen, ja pitkittynyt väärinkäyttö saattoi polttaa piipunputkenkin pilalle. Mauserin piipputeräs oli tunnetusti valikoitu lastuttavuuden helppouden perusteella, koska luistikin oli jyrsitty samasta aihiosta. Teräs on arkaa korroosiolle (= syöpyminen) ja eroosiolle (= ruutikaasun ohivuodon aiheuttama "höyläytyminen"). Korroosio johtuu aikalaisten nallimassojen syövyttävistä palamisjätteistä + puhdistuksen laiminlyönnistä. Piipunputkeen olisi pitänyt suorittaa "riivaajankarkoitus-perähuuhtelu" kiehuvalla vedellä aina ammunnan jälkeen, mutta monetkaan aseiden yksityisomistajat eivät viitsineet edes voidella piipunreikää.

Eroosio taas johtui osaltaan piipun seinämävahvuuden ohkoisuudesta 9 mm aseissa: Piipun ulkomitat olivat kuten 7.63 mm pistoolissa, mutta reikä suurempi. Seinämä joustaa piippuvaiheessa etenevän luodin kohdalla. (Kivannäköinen ilmiö pikafilmattuna nopeudella 100 000 kuvaa sekunnissa ja katseltuna 24 k/s nopeudella; muistuttaa jotain piirrettyä "maakäki & kojootti"-leffaa, joissa usein ammutaan tykillä ylimittainen ammus"). Ruutikaasua falskaa luodin ohi. Rihlauskaliberi eli uraläpimitta on myös usein luokkaa 9.10 mm tai jokunen mikrooni sitäkin enemmän. 9 x 25 mm Export-patruunaa ei voisi laukaista tahattomasti 9 x 19 mm aseessa: Lukko ei sulkeudu jäykkään yhteyteen saakka, eikä laukaisukoneisto ole niinollen kontaktissa liipaisimeen. Myöskään hana ei pääse lyömään nallipiikin perään saakka.

Jos aseesi kaliberi on 9 x 19 mm, ei patruuna-ongelmaa ole.! Melkein mikä tahansa tavanomainen pistoolikäyttöön ladattu 9 mm Parabellum/Luger-patruuna on turvallinen. SAAMI-normien mukaan ladatut pohjois- tai etelä-amerikkalaiset tehtaanpatruunat voivat joskus olla jopa liiankin kesyjä: Mauser C 96:n lukon jäykkä yhteys aukeaa rekyylin vaikutuksesta, mutta lukon työntää taakse piipunputkessa vielä oleva ruutikaasun jäännöspaine. Jos se jää vajavaiseksi, voi ase tehdä "lyhyitä syöttöjä", etenkin kun makasiini on ahdettu täyteen. 7 - 8 patruunaa on tällöin suositeltava panostusmäärä. Aliladattujen patruunoiden käyttö pidentää aseen aktiivisen käyttöiän lähes loputtomiin, eli niiden suosimisesta koituu hyötyäkin.

Jos taas ammutaan vaikkapa konepistoolin patruunoita tai joitain "+P+ Police Special"-latauksia, voi jäännöspaine olla ylenpalttinen. Lukon perääntymisnopeus on silloin liiallinen. Sen pysäytyssalvan nallipiikkiä ympäröivä jousilenkki murtuu ja salvan takainen luistin pystyseinämä taipuu taaksepäin. Pahimmissa tapauksissa on lukkoon tullut pituussuuntainen hiusmurtuma oikeanpuoleiseen kylkeen jyrsityn "puhkiraon" etupuolelle. Useista Ukko-Mausereista olen nähnyt pikavilkaisulla, että: "Jassoo; kp:n patruunoita ammuttu useita satoja; ehkä tuhatkin laukausta !", ja katuvainen aseen omistaja on tunnustanut olleensa vikapää moiseen syntiin.

"Ruuperä otsaan"-tyylisiä vahinkoja on sattunut harvoin, nekin yleensä seurausta runsaasta ylitehokkaiden patruunain ammunnasta koteloperän kera, joka lisäksi on voitu painottaa esimerkiksi parikiloisella haulipussilla, eli vaurio on ollut itse aiheutettu, eikä aseen rakenteen huonoudesta johtuva. Mauser C 96 onkin konstruktioltaan huomattavasti vaikkapa Parabellumia ja Lahti L-35:ttä onnistuneempi.


Mauserin, tai oikeastaan Feederlen, "takaisku-lataajan" patenttipiirros vuodelta 1895. Alkuperäinen sarvellinen hana oli myös prototyypissä, joka laukaistiin ensi kerran 15. maaliskuuta 1895. Patruuna oli mieto 7.65 x 25 mm Borchardt 5.6 gramman luodilla, lähtönopeus 410 m/s. Lukossa tarvittiin vain yksi pykälä kytkinkappaletta varten. Kovemman 7.63 mm Mauser-patruunan omaksumisen jälkeen kytkentälovia tehtiin kaksi. Peruskonstruktioon ei tarvittu muutoksia sen koommin. Hanaa muotoiltiin eri aikoina muodinmukaiseksi, ja kokeiltiin erilaisia varmistinratkaisuja, mutta kytkentä- ja laukaisusysteemit olivat onnistuneita alusta alkaen.

Käyttöikää voi pidentää parilla pikku kikkas-konstilla: Ennen ammuntaa on patruunapesä "nuoltava" kuivaksi rasvasta tai öljystä: Petroolilla, bensiinillä tai "kompassinesteellä". (Juomista jaloimman, "American Corn Tradition:in", käyttö tähän tarkoitukseen on kuitenkin synnillistä tuhlausta.! Tavallinen "Sinol" tekee saman tehtävän). Patruunapesän ja hylsyn välinen "kuiva kitka" hidastaa jopa hyvinkin tehokkaasti lukon perääntymistä. Omistin ammoin Ukko-Mauserin, jossa oli porrastettu, eikä siis kartiokas, patruunapesä. Aseella oli ammuttu ainakin 3000 kp-patruunaa, mutta vielä lauloi.! Piippu oli valitettavasti jo tullut matkansa päähän, huollon laiminlyömisen takia: Aiempi omistaja ei ollut koskaan kuullutkaan aseen puhdistuksen tarpeesta elohopea-/kloraattinallillisten patruunoiden ammunnan jälkeen, tai öljyämisestä, tahi varastorasvauksesta. Asetta oli myös säilytetty nahkatupessa, jonka nahan parkituskemikaalien vaikutus kosteahkossa "jemmassa" pidetyn aseen ulkonäköön ei ole tunnetusti pintakoreutta enentävä. Vahinko, että ase tuli myytyä pois ! Porrastettu patruunapesä ei liene kovinkaan yleinen löydös C 96/16:ssa ja keksintönä se on suorastaan nerokas ! (Käsiini ei ole päätynyt yhtään lähdeteosta, jossa kyseinen parannus mainittaisiin edes muutamilla sivulauseilla. Herääkin kysymys, josko muutostyö on ideoitu ja tehty Suomessa ?!).

Koteloperän kera ammutaan kuin SUOMI-kp:lla. Perä nojataan poskeen, mutta sen ei anneta pökkiä olkaan. Perään ei saa lisätä painoa - ainakaan kilokaupalla. Pistoolityyliin ammuttaessa pidellään kahvasta nimettömällä ja pikkusormella, mahdollisimman alhaalta kahvasta. Jos kahvarunko kalvaa haavan peukalohankaan, on ote ollut virheellinen.! Aseen sallitaan hypätä laukauksen jälkeen reilustikin yläviistoon, pitelemättä sitä väkisin tanassa. Tähtäimet on säädetty tällaista ampumatekniikkaa ajatellen, 8-grammaiselle pyörökärkiluodille, jonka lähtönopeus on luokkaa 350 m/s. (Lyhyemmällä testipiipulla 330 m/s).

Mainitsemasi 300 m/s nopeus kehittyy niin kesyllä latauksella, ettei automatiikka mahdollisesti toimi: Jäykkäyhteyden avautuminen toteutuu 7.5 grammaa painavilla, mutta on epävarmaa sitä kevyemmillä luodeilla ammuttaessa, ja herää kysymys: Riittääkö jäännöspaine lataussyklin tuottamiseen ? Rekyylitoimisen aseen toimivuuden kannalta tärkeä "Momentum" lasketaan kertomalla luodin grammapaino lähtönopeudella m/s. 2500 gm/s saadaan 8 gramman luodilla 312.5 m/s lähtönopeudella. Tällä potkulla aukeaa varmuudella lukon kytkentä jäykkäyhteydestä kahvarunkoon: Jäännöspaineesta ja pesän kitkasta riippuu sen jälkeen, tekeekö ase lataustoiminnon, vaiko lyhyen syötön. 7.63 mm ase toimi alkaen 2250 gm/s momentista eli myös 7.65 x 25 mm Borchardt-patruunoilla, koska patruunapesässä on enemmän "päästöä", eli se on kartiokkaampi kuin 9 x 19 mm tai 9 x 25 mm pesä.

On viisainta tyytyä kaikkein tavallisimpiin pyöreäkärkisellä kokovaippaluodilla tulpitettuihin patruunoihin, joiden luodin paino on mieluimmin 8 gramman /123 grainin luokkaa ja nimellinen lähtönopeus 330 m/s luokkaa (100 mm testipiipusta), tai 7.5 gramman painoisen luodin taulukkonopeus rippuset yli 350 m/s. Kartettavia ovat patruunat, joissa on minkäänkokoinen tasopinta luodin kärjessä. Jo vuonna 1916 joutuivat saksalaiset vähitellen luopumaan katkokartio-kärkisellä luodilla varustetuista 9 x 19 mm patruunoista kun Mauser C 96/16-pistoolit alkoivat yleistyä rintamilla, kuin myös Parabellum-pistoolien tuhannesti kirotut rumpulippaat, jotka sittemmin omaksuttiin - parempia odoteltaessa - myös konepistooleihin MP 18-I. 9 x 19 mm Ukko-Mauseria verrataan yleisesti kimalaiseen, joka ei voi teoreettisten laskelmien mukaan lentää, eikä Mauser C 96/16 voinut syöttää 5 mm:n verran alipituisia patruunoita. Kimalaiset ovat kuitenkin lennelleet (laskutaidottomia kun ovat) jo muutaman miljoonan vuoden ajan, ja Ukko-Mauserit syötelleet 83 vuoden ajan tarkoituksenmukaisesti muotoiltuja patruunoita.

Milläkö kielellä patruunoita pitää tiedustella ? Riippuu siitä, missä asut: Helsingissä oli aikoinaan kolmekin asepuotia, joiden "svenska-talande bättre folket"-asiakkaat saivat paremman palvelun kuin "finn-tuppar". Nyt niitä on jäljellä enää yksi, eli kielirasismi kostautui.! (Mainittakoon kuitenkin, että monet pääkaupunkilaiset - gunwriter Markus muiden muassa - asioivat firmassa nimeltä Kirkkonummen Erävaruste, Kyrkslättissä, etenkin jos pitää hankkia PALJON a-tarvikkeita kohtuuhinnoilla. Teini-ikäinenkin asiakas saa siellä korrektin palvelun. Kuinkahan poikaa puhuteltaisiin jossain "Krunikan Rantarosvojen" luolassa?).

Kun näin juveniilin näköinen Gunwriter tulee erävarustemyymälään hankkimaan tarvikkeita seuraavan säästölatausten testiprojektin koeammuntoja varten, punnitaan firman palvelutaso. Testiampujamme Markus on myös tunnetusti hintatietoinen asiakas.

Jos aseesi on 9 x 19 mm Ukko-Mauser, löytyy rehua kotimaasta, ja omalla kielellä tiedustellen. Jos tietäisin asuinpaikkasi sijainnin, voisin opastaa lähimpään rehustuspaikkaan, jossa ostoluvaksi riittää isoisän wanha SkY-lupakin... Jos kodinturvasi kaliberi on 9 x 25 mm Mauser "Export", alkaa kyseeseen tulla patruunoiden käsinlataus lähes ainoana taloudellisena vaihtoehtona. Perushylsyt joudut hankkimaan 7.63 mm Mauser-patruunoiden muodossa, mutta nekään eivät ole enää hinnan kiroissa. Nallittamattomia latausvalmiita hylsyjä on myös saatavana ainakin toiselta puolelta maapalloa, joka tosin on nykyisin ikäänkuin kutistunut. Jatkotoimenpiteisiin löytyvät ohjeet tältä web sitelta: Latausreseptit, y.m.s.

26101999; Pete


Normandia - maailmanlopun sinfonia !

Teillä on todella hyvät sivut pitäkää ne pystyssä ja kyllästäkää niitä vaikka jutulla Normandian maihinnoususta.

Nim. Sotahistoriasta kiinnostunut visiittori


ja kommentti: Normandian maihinnousu oli Oikean Suomen (vastakohta: Nykyinen Rähmä-Suomi) kannalta katsoen "surullinen tarina, joll' ei oo vertoa": Strategia-nero Erwin Rommelin ennustuksia ei oltu otettu kuuleviin korviinkaan maihinnousun kohderannikon tai ajankohdan suhteen. (Pitivät paikkansa miltei tunnilleen ja kilometrin tarkkuudella). Johtajan päämajassa luotettiin niihin "dokumentteihin", jotka oli saatu haltuun erään rantaan ajautuneen vainajan karttalaukusta. Ne olivat huolellisesti harkittua bluffia. Moista kieroilua ei älytty edes epäillä, vaikka jo vuodesta 1925 oli tiedossa, että vastustajaksi tulisi jonakin päivänä terävä-aivoinen huijareiden ja koronkiskureiden lauma, eivätkä enää pelkästään rehdit sotilaat ja heidän päällysmiehensä...

6.6. 1944 aamuvarhaisella potivat Normandian rannikon käskyvaltaisimmat upseerit kauheaa kankkusta, jonkun ison kapitulantin syntymäpäivajuhlien jälkeen, ollen täysin "vieterit suorina". Rannikkoa puolustivat enimmäkseen venäläiset Wehrmachtin riveihin värvätyt joukot, jotka tekivät parhaansa, mutta kun johto puuttui, oli puolustustaistelu perin sekasortoista. Johdonmukaisesti komennettuina olisivat puolustajat pystyneet, alivoimastaan huolimatta, estämään yhdenkään mereltä maihinnousevan vihollisen pääsyn rantahietikolle. Erwin Rommel oli korostanut miltei jankuttamiseen saakka, ettei yksikään elävä vihollinen saa päästä kuivalle maalle, vaan ne kaikki on tapettava veteen niiden uidessa tai kahlatessa.

Rantojen puolustajat olisivat ehkä voineetkin noudattaa tätä ehdottoman oikeellista periaatetta, mutta venäläisiltä sotilailta oli jo Iivana IV "Julman" ajoista alkaen kielletty kaikenlainen aloitteellisuus. Käskyjä he toki noudattivat aina kalpeaan kuolemaansa saakka, kyseenalaistamatta niiden oikeutusta tai laillisuutta. Nyt olivat käskijät kuitenkin tavoittamattomissa tai itsekin aloitekyvyttömässä tilassa, ja alaiset neuvottomia.

Muu historia löytyykin kirjoista. Stalingradin taistelu oli jo ollut alkusoittoa, mutta Normandia varsinainen kohtalonsinfonia, jonka esityksen onnistumisen seurauksena maapallo on ylikansoitettu 12-kertaisesti "kantokykyynsä" nähden, ja täynnä sairautta, saastaa, rumuutta, rappiota ja epäjärjestystä. "Ice-cool sense" hävisi suuren sodan. Seurauksena on ollut ehkä jo tuhat pienempää kahinaa, ja kun yksi loppuu, syttyy vähintään kaksi uutta tilalle. Sen pituinen se...

26101999; Pete


Maschinen-Pistole 41

Omistan MP-41 Schmeisserin (tehty Haenelilla). Kysyisinkin aseen tuotantolukuja ja kuinka arvokas hyväkuntoinen ase on ?
Jos kiinnostusta on artikkelin tekoon niin ase ja patruunoita järjestyy.

T.L. Savommualta


  Tuotantolukemista ei löydy numerotietoja: "Vain pieni valmistussarja ehdittiin tuottaa", mainitsee Hans-Dieter Götz, joka varmaan kertoisi jos tietäisi. Suhlin kaupunki jäi Rautaesiripun väärälle puolelle, joten dokumentit lienee tuhottu. Götzin kirjassa esitellyn aseen sarjanumero on 17 545, mutta numerointi on voitu aloittaa vaikkapa 10 000:sta. Toisaalta oli 20 000:kin asetta MP-40:en tuotantolukemiin verrattuna "pieni valmistussarja". Lähes kulumattoman aseen keräilyhinta pyörii yli 5000 markan lukemissa. "Tyypillisessä kunnossa" olevakin ase on 2500 - 4000 markan arvoinen. Tarkempi arvio edellyttää aseyksilön näkemistä omin silmin - ja kenties koeammuntaa. Artikkelin tekoon ei ole juurikaan mahdollisuuksia. Ymmärtäisit tilanteen, jos näkisit työruuhkan, postin paljouden ja (melkein valmiiden) pienoisromaanin pituisten juttujen suman. Laiskuudesta ei voida ainakaan enää moittia..!

"Kenttätyöt" ovat muutenkin jo taaksejäänyttä elämää: Aselain EURO-harmonisoitu uudistus riisti oikeuden ampuma-aseiden hallussapitoon, ja kai niiden käsittelyynkin. En voi enää esiintyä "asetoimittajana", kun ei ole oikeutta saada juttuja julkisuuteen ase-alan lehdissä ! (Risum teneatis, amici ?) Nettihän ei ole mitään, koska se ei kuulu Painolain ja journalismin sovittujen sääntöjen (lausutaan: SENSUURIN ja kaupallisen hyödyntavoittelun) alamaisuuteen. Nooh; lähivuosinahan nähdään, mille viestintä-medialle kuuluu tulevaisuus..! Kaikella on aikansa.

Siisti, (=julkaisukelpoinen) valokuva MP-41:stä olisi toki tervetullut - myös avuksi hinnan arvioinnissa - kuin myös tieto sarjanumerosta.

24101999; Pete


"Neiti-Mauserin" tarkkuus

Kiitokset tuestasi "uuninpankkoaseen omistajille" sekä Suomi-kp -jutuista! Mainitsit, että 6.35 pikku-Mauser M/ -14 on hämmästyttävän tarkkakäyntinen. Kertoisitko kokemuksiasi ? Patruunataulukoiden mukaan tämä rekyylitön ja korvia säästävä patruuna kantaisi 25 m:iin. Onko Mauser-tyypistä (110 082) kirjoitettu suomeksi jossain? Internet? Tästä Mauserista on lipasta kiinnipitävä "lehtijousi" katkennut pois rungon yläpäästä: ei nojaa patruunantyönnintä vasten. Rekyylijousen karakin puuttuu (jousi meinaa hirttäytyä joskus luistiin).

Setäni luona maaseudulla (aseen jemmapaikka) ammuin lähietäisyydeltä lautaan ja pölkkyyn (osuneet luodit poikittain, näkyvissä pölkyssä). Havaintoni: Luoti kääntyi laudan sisällä vinoon, jääden lautaan, upoten ainakin 2 cm. Patruunat syttyivät hyvin, kestää: on U-tarkastusleima (Untersuchung) mutta tarkkuusammunta: 3,3 g:n Sellier & Bellotin luodit ase nakkasi miten lystää. Luoteja tarkasteltaessa ei näkynyt syviä rihlan jälkiä. Rihlat lienevät kuluneet, eivätkä saa tasaista pyörivää liikettä luoteihin. Pitäisi sorvata uusi piippu tai löytää hyväkuntoinen käytetty. Posauttelu tällä tavalla ei innosta. (Lisäksi ei uskalleta ostaa lisää pateja).

"Sedän luona ammuskellut, ehkä joskus raajarikkoisen Taschenpistolen perivä"


ja kommentit: Perintöaseesi elinkaari alkaa olla väistämättömästi lopussa! Koukkupäisen lehtijousen yläpään puuttumisesta on sinänsä pikemminkin hyötyä kuin haittaa. 70-luvulla omistin itse 7.65 mm "Akka-Mauserin", josta murtui jousen koukkupää. Kun tein itse uuden lippaansalvan 1.5 mm lehtijousesta, katsoin T-mallisen jousen riittäväksi, ja riittihän se.! 7.65 mm Akka-Mauserin ja 6.35 mm Neiti-Mauserin mekanismit ovat samankaltaiset, ja vaikka omassa yksilössäni oli jo hieman syöpynyt piipunputki, se ampui tarkemmin kuin silloinenkaan peränpitäjänsä. (25 vuotta sitten ei sokeutuminen ollut vielä uhkaamassa). Muutamat ansioituneet ampumaurheilun mestaritkin kokeilivat aseen käyntiä, todeten sen hyväksi: Päihitti huokeat sinkkivalu-revolverit.

6.35 mm variaatio pystyy olemaan yhtä tarkka kuin on rakenteeltaan samanlainen 7.65 mm ase, ellei tarkempikin: 6.35 mm luodin ohjauspituus (= liereä osuus kärjen takana) on pidempi kuin 7.65 mm taskuaseluodissa, suhteutettuna luodin kokopituuteen ja läpimittaan. Vasta nyt, wanhana taatana, aloin mittailla Lapuan 7.65 mm luodin dimensioita, havainnolla: "Svataja Boha..! Tämähän on pelkkää kärkeä: Liereää osuutta ei täyttä milliäkään, mutta silti kohtalaisen tarkkakäyntinen.!" (Älköön tulkittako tätä piilomainokseksi ! Taskuaseluotien tuotanto on lopetettu ehkä jo aiemmin kuin 7.65 mm Parabellum-luotien valmistus. Jälkimmäisen menetys surettaa kotilataajia yleisesti, mutta eihän patruunalataamon intressiin kuulu käsinlatauksen edistäminen: Se kiellettäisiinkin, jo voitaisiin).

6.35 mm Neiti-Mauserin osumatarkkuudesta ei ole omakohtaista havaintoa, mutta toisenkäden tietoa kyllä moniltakin kyseisen aseen omistajilta. Aseen pieni koko ei ole ampumatarkkuuden este, vaan kriteeriksi muodostuu tähtäinten rakenne: Monissa liivintaskupistooleissa niitä ei ole lainkaan, tai ne on jyrsitty luistin materiaalista. 6.35 mm Mauser Modell 1910:ssä (SIC !) ne ovat riittävän ulkonevat ja selkeästi näkyvät. 6.35 aseen tarkkuuspotentiaali havaittiin Tulskij Korovin-pistoolia taannoin kokeiltaessa. Siinäkin ovat selkeät tähtäimet. Mistähän johtuukaan erheellinen nimitys Mauser M 1914? Senkin oikeellisuus tuli tarkistettua vasta jälkikäteen, patenttikuvaa tai muuta halkileikkauspiirrosta etsiskellessäni. Ei kai kyseessä ole Mauser WTP ? Se on meillä Suomessa harvinaisehko 6.35-millinen liivintaskupistooli. (Kirjaimellisesti: Nimilyhenne tulee sanoista "WestenTasche Pistole". Vuosimalli 1918).

Kehityskulku kävi niin päin, että Neiti-Mauserin tuotanto alkoi vuonna 1910, ja aseen onnistuneisuuden (mm. tarkkuuden) innoittamana alettiin v. 1914 valmistaa 7.65 mm Akka-Mauseria. Kumpainenkin variaatio tunnetaan kuitenkin Mauser M 1910:nä. Alkuaan oli mekanismi patentoitu ajatellen kaliberiksi peräti 9 x 19 mm Parabellumia (esimerkiksi U.S. Pat. vuodelta 1909), jokseenkin italialaisen 9 mm Glisenti-patruunan tehotasoon aliladatuilla patruunoilla, luotina mahdollisesti 9 mm Browning Longin 7.13 -grammainen luoti; lähes gramman verran Pb-luotia kevyempi siis - ellei peräti .380 Auton 6-grammainen ammus. (Aikalaisista täysitehoisista 9 x 19 mm patruunoista olisi kevytlatauspatruunat erottanut sokeakin: Alkuperäisessä Parabellum-patruunassa oli luodinkärjen muoto katkokartiomainen. Browning-luotien kärki oli puolipallon muotoinen).

Mauser 1909 patenttipiirustus (U.S.Pat.)

Pieni erä 9 x 19 mm Mausereita malli 1912 valmistettiinkin, ja useamman sadan kappaleen sarja mallia 1912/14, eli Brasilian vientimallia, jossa oli massasulun täydennyksenä inertialukitus, kuten aikalaisissa itselataavissa 7.9 x 57 mm Mauser-kivääreissä. Pistooleja ajautui joitain kappaleita myöskin Venäjälle: Brasilian Mauser 12/14:n lukitus-klaffien kekseliään rakenteen omaksui siellä asekonstruktööri Vasili A. Degtarjev pikakiväärinsä DP-27:n, eli kuuluisan "Emman", symmetrisiksi kytkinkappaleiksi. Tämä plagiointi ei ole kovin yleisesti tunnettu, koska Mauser M 12/14:n sisärakenne ja toimintaperiaate ovat olleet synkkä, ratkaisematon mysteerio jopa läntisen maailman johtaville käsiase-asiantuntijoille.(Esimerkiksi Edward C. Ezell ei tuntenut koko käsitettä "inertiasulku", vaan tyytyi mainitsemaan Mauser M 12:n ja M 12/14:n väliseksi eroksi vain Brasilian mallin takatähtäimen sivusäätöisyyden kirjassaan "Handguns of the World" v. 1981. Inertiasysteemi oli esitelty suomenkielisessä ERÄ-lehdessä jo v. 1978 sanoin ja kuvin, tehden tykö myös Mauser-järjestelmä. Deutsches Waffen-Journalissa siitä oli ollut pakinaa hieman aiemminkin).

Suomenkielinen materiaali Mauser M 1910:stä oli muistaakseni Bertel Flinckin kirjanen "Automaattipistoolit" 1920-luvulta. Luettu joskus e.m. aseen omistamisen aikoihin 70-luvun puolivälissä. Nettiin ei ole välitöntä pääsyä, eikä yhtään lehtijuttuakaan ole jäänyt mieleen. Vain todella kiinnostavat artikkelit painan muistiluuhun, mutta niitä on harvassa. "Ampujainlehden" replika-aseartikkelit muistan lähes sanatarkasti yli 30 vuoden takaa, eli kovin pahaksi ei dementia ole edennyt..!

6.35 mm aseen saaminen jälleen käyttökelpoiseksi on toivoton tehtävä, koska sopivankokoisia piippuaihioita ei löydy juuri mistään. Rihlatkin pitäisi vetää itse. (Kyseisestä hommasta on kyllä kokemusta: Kuurnat tehtiin kaikki kerrallaan ns. "nappivedolla"; kylmämuovaamalla. Sukkulamaiset vetotuurnat hiottiin 7 mm:n konekalvaimista, joiden "hampaiden" välisten lastu-urien vinous oli tasan sopiva 6.35 mm rihlan nousua varten). 7.65 mm aseeseen saa piipun 7.62 mm kiväärin piipunpätkästä, johon voi kiinnittää tarpeelliset ulokkeet hitsaamalla.

Hyväkuntoista vaihtopiippua ei löytyne mistään. Yleensähän aseista turmeltuu nimenomaan piipunreikä. Ihmettelen mainintaasi jousenkaran puuttumisesta ! Purukumilla vaiko liimalla piippu pysyy yleensä paikallaan ? Jousenkara yhdistää sen kahvarunkoon sekä suun, että peräpään korokkeen puolelta. Lienee viisainta haudata haaveet aseen kunnostamisesta, ja lopettaa enemmät ammunnatkin. Vielä löytyy Suomesta toimiviakin aseita "S.k.Y:n luvilla", ykkös-satasilla tai parhaalla onnella "vie se hittoon"-hinnalla.

25101999; Pete


NAKAANI

MIKÄ OLISI KÄYPÄ ARVO NAGANT VM. 1931, UPSEERIMALLI, ERITTÄIN SIISTI, ILMEISESTI EI TULAN TEHTAILLA VALMISTETTU

Seitsemästilaukeava


Vastaus: Haarukka on 1000 - 1500 mk asetta näkemättä ja valmistajaa tietämättä. Kyseessä tuskin lienee esimerkiksi puolalainen RADOM-NAGANT, jonka hinta on omaa luokkaansa harvinaisuudestaan johtuen. 1931 ei ole vuosimalli, vaan valmistusvuosi. Ase on rauhanajan tuotantoa. Sota-aikaiset ovat huonompaa laatutasoa; hinnat kolminumeroisia.

25101999; Pete


Tahtoo P.O.W.E.R.I.A !!

Onko tietoa teholatauksista .44 Magnumiin? Ruuti ja ruutityyppi ?

Nimim. "V.O.I.M.A.A !"


ja kommentti: Kysymykset herättävät noin sata vastakysymystä, joista näppäilen tähän muutamia: Millaiseen aseeseen "teholataukset" on tarkoitettu ? Revolveriin ? Itselataajapistooliin ? Kertalaukauspistooliin ? Luodikkoon ? Aseen merkki ja malli ? Piipunpituus ? Mihin käyttötarkoitukseen haluttua tehoa tarvitaan: Suurriistan pyyntiin ? Häijyn eukon/anopin/naapurin menoksi ? Panssariauton/muun ajoneuvon tuuletuksen parantamiseen ? Metallisiluetti-ammuntaan ? Pitkänmatkan pahvinpuhkontaan ? Muuhun käyttöön ? (Tieto on tärkeä ensisijaisesti oikeellisen luotityypin valintaan opastettaessa. "PASI"-hyrysysyn kyljen läpäisevä ammus tuottaisi turmeluksen siluettikuvioille, ja ikuisen porttikiellon siluetti-ampumaradoille. Lohdutukseksi ratamestareille sanottakoon, ettei .44 kaliberin panssarinmurto-luoteja voi ostaa kaupasta millään hinnalla: Ne on tehtävä itse).

Onko teho tarpeen ensisijaisesti kosketuslaukaukseen/ lähilaukaukseen/ kaukolaukaukseen ? (Matkat: 0 - ½ metriä ->... 3 m ->... jopa 200 metriä. Sekään ei ole yläraja.! Kosketuslaukauksen etäisyys .44 Magnumilla ammuttaessa voi olla puolikin metriä, jonne suuliekki ulottuu kärventävänä. Kolme metriä on yleisesti hyväksytty lähi- ja kaukolaukauksen välinen raja. Pakkotila-tapauksia käräjillä puitaessa tuomitaan kaukolaukaus AINA vähintään "hätävarjelun liioitteluksi", ellei hävinnyt vastustajakin ole varustautunut ampuma-aseella. Ruudinsavu ja -jyvät ulottuvat selvästi osoitettavina noin kolmen metrin etäisyyteen, joskin niiden ulottuvuus vaihtelee suuresti aseen ominaisuuksista ja patruunan latauksesta riippuen. Kolme metriä on karkea keskiarvo; ei täysin todistusvoimainen lukema savun tai ruudinjyvien ulottuvuuden perusteella arvioituna).

Onko läpäisykyky tarpeen/haitaksi/merkityksetön ?
Koituuko pitkästä kantamasta hyötyä/haittaa tai vaaraa ?
Oletko jo hankkinut luoteja ? Merkki ? Painoluokka ? Tyyppi ?
Teetkö luodit itse ? Valamalla ? Kylmäpuristamalla ? Vaipallisia ? Vaipattomia ? Sorvaamalla ? Soliidiluotien materiaali ?
Oletko jo hankkinut nalleja ? Valmistaja ? Tuotekoodi ?
Onko jo kertynyt hylsyjä ? Merkki ? (Kantaleima)
Oletko jo hankkinut ruutia ? Valmistaja ? Tuotekoodi ?
Millaiseksi arvioit käsinlatauskokemuksesi/ -taitosi ?

Ennenvanhaan katsottiin jostain lataus-opaskirjasta resepti, joka antaa testipiipulla ammuttuna suurimman liike-energian Jouleina, ja siinähän se oli "teholataus". Alan lehtien asetoimittajien menettelytapa lienee tällainen vieläkin: "Yli siitä, missä aita on matalin", huomioimatta sitä, että .44 Magnumin latauskomponenttien valikoima on monipuolinen, eikä kaikkea saa kaupasta, ja esimerkiksi turvallisuusnäkökohdat on otettava huomioon KAIKISSA ennakoitavissa aseen käyttötilanteissa ja -tarkoituksissa, juridiikan lillukanvarsiin sotkeutumatta.

Suurin saatava Joule-määrä ei kaikissa käyttötarkoituksissa tarkoita parasta mahdollista tehoa. On olemassa sellainenkin "tehon" lajityyppi kuin MOMENTTI eli luodin liikemäärä (ammuspaino grammoina x luodin iskunopeus maalissa metreinä sekunnissa). Momentti ilmaistaan yksiköllä gramma-metriä sekunnissa; gm/s. Metallisiluetit kaadetaan "gamsseilla" eikä Jouleilla. Samoin hirvet (jotka voi kaataa myös taidolla, ja hirven anatomian tuntemuksella. Hommaan tarvitaan lisäksi jonkinlainen pyssyn-krapa. Mieluusti tietenkin tarkkakäyntinen). Myöskin Practical-ammunnan latausteholuokat "Major", "Minor" ja "lälläri" (= alitehoinen lataus) jaotellaan momentin mukaan, eikä latauksen Joule-määrän perusteella. "Rättikaali"-ammunnan pioneerikaudella teho mitattiin useinkin ns. ballistisella heilurilla, joka osoittaa momentin suoraan, ilman tarvetta laskelmien tekemiseen tai tietoa ammuspainosta tahi lähtönopeudesta.


Siluetti-ammunta kuin tykistötekniikkaa

Siluettiammunnan etäisyydet ovat vakioita, joten jos tiedossa on luodin lähtönopeus, tai mitattu nopeus lähellä aseen suuta (yleensä 3 - 4.5 metriin), sekä luodin ballistinen kerroin ja ehkä poikkipintakuormitus, pystytään laskemaan tai jopa silmäilemään valmiista taulukosta, suuriko on momentti kullakin etäisyydellä, ja arvioimaan, josko tätä tehon lajia on riittävästi kauimmaisen/ painavimman kippurasarvisen "päkä-kuvion" pudotukseen puomiltaan hiukkasen epäonnistuneellakin laukauksella. Edelleen voidaan laskea tai katsoa taulukosta luodin lentoradan korkeus eri ampumaetäisyyksille, ja säätää tähtäimet kutakin etäisyyttä varten tasan sopivaan koroon, eikä "summanmutikassa mutjauttaen" - ja mumisten loitsuja tai rukouksia, että sattuma korjaisi satoa, eli säätö osuisi kohdalleen moukan tuurilla.


"Yleispätevää" luotia ei ole olemassa !

Joissain käyttötarkoituksissa on luodin rakenteellakin merkitystä. Esimerkisi raskas, hyvin koossapysyvä luoti on hyvä valinta suurriistan kaatoon, mutta vaikkapa kodinturva-käyttöön tai henkilökohtaisen koskemattomuuden turvaamiseen se on liian hyvin kahlaava. Tiivissyisestä puusta sorvattu tai meistetty vaipaton lieriömäinen ammus on lähestulkoon ihanteellinen kodinturva-käytössä. Arvannet varmaan, että sen kiihdytykseen sovelias ruutilaji on kokopaljon erilaista palonopeudeltaan ja syttymisherkkyydeltään, kuin on 17.17 grammaa painavan hirviluodin taakse annosteltava, huipputehon kehittävä ruutilaji. (Käsite "kodinturva" ymmärrettäköön presiis kirjaimellisesti: Kynnyksen yli omavaltaisesti astuvan tunkeilijan lamaaminen.! Suojeluskuntia pitää jo kutsua suojeluskunniksi, ilman svetisistisiä kierto-ilmaisuja, etteivät käsitteet sekaannu).

Suurteholatauksia laadittaessa erottuu ruutivalikoimasta kaksi äärimmäisyyttä: Nopeapaloiset, energiset kivääriruudit "Virallisen Valistuksen siunaamissa" latauksissa, ja herkästi syttyvät, äärimmäisen kiivaasti palavat pistooliruudit latauksissa sellaisilla ammuksilla, joita ei kaupanhyllystä löydy. Tokkopa moisia tähän kaliberiluokkaan edes valmistetaan missään...


Kaksi ruutia ylitse muiden

Kautta linjan antaa tavanomaisille .44 Magnumin vaippaluodeille (180 - 300 grainia) suurimman tehon Hodgdon-ruuti H 110, joka kehiteltiin (muulla koodinimellä) .30 M1 Carbine-patruunoihin Olin-Mathiessonin ruutitehtaassa vuonna 1940. Epäkohdaksi tiedetään, että se vaatii täsmällisesti syttyäkseen ja kutakuinkin puhtaasti palaakseen ammuspainon mukaan määräytyvän maksimilatingin, joka kehittää korkeimman patruunalle sallitun painetason, ja rasittaa myös asetta vastaavasti. Max. Load voi olla esimerkiksi 27 grainia. Samaisen latausyhdistelmän suositeltu minimi-annos on 26 grainia, eli "haarukka" on kapea.

Vuoden 1928 tienoilla kehitelty kotimainen N 110 (ent. N 19; alkuaan Vierling-ruuti) on jyvämuodoltaan, koostumukseltaan ja pintarakenteeltaan erilaista, joten sitä voi ladata tarvittaessa - esimerkiksi parhaan osumatarkkuuden antavaa latausta etsittäessä - enimmäisannosta pienemmillä ruutimäärillä. Minimin ja maksimin välinen "haarukka" on 2 grainin suuruusluokkaa, eli tuplaten leveämpi kuin tiivisjyväisen, särmättömän H 110:n tapauksessa. N 110:n energia ei jää paljoakaan jälkeen H 110:stä: Kaipaamaasi "tehoa" löytyy! Huomattakoon, että N 110:n latausohjeet alkavat 13 gramman ammuspainosta. Kevyimpien 180 grainin luotien taakse suositellaan uutta, hieman N 110:tä herkemmin syttyvää ruutia N 105. Ammuspainoille 200 grainista 300 grainiin voidaan siis käyttää ruutia N 110.

Annostusohjeita löytyy Vihtavuoren latausopas-vihkosesta, joka lienee jakelussa kauppiailla, ja Hodgdon-ruudille lähes kaikista latauskäsikirjoista; onhan H 110 tämän kaliberiluokan "perusruuti", johon kaikkia muita lajeja vertaillaan. Skannaisimme mielellämme tähän väliin ainakin Vihtavuoren ruutien lataustaulukon, mutta koska tekijänoikeuksista voisi taas nousta "älämölöö", niin jätämme reseptien etsimisen lataajien oman aktiviteetin varaan, koska niitä on saatavilla. Gunwriters-työryhmän testaamien latausten "copyrighteja" ei pihtailla: Ne ovat kaikkien ase-amatöörien yhteistä omaisuutta kautta maailman. Tämä koskee myös aikoinaan painettuina julkaistuja reseptejä: Tekijänoikeudet kuuluvat tekijälle, eivätkä ohjeiston joskus julkaisseelle viestimelle.


Jumalattoman pyssyn puukuulat

Käsikirjoista ei tietenkään löydy ohjeita epätavallisimpien erikoislatausten laadintaan, esimerkiksi .44 Magnum "Kodinturva Specialin" lataukseen katajapuisella luodilla ja paukkupatruunaruudilla. "Vampyyriluotia" ei häädytä sorvaamaan, vaan se "stanssataan" irti poikkisyin sahatusta ½" paksuisesta laatasta. Puuluodilla voidaan aikaansaada (tosin vain alle metrin ampumaetäisyyksille) räjähtävän luodin kaltainen osumavaikutus, mutta vaarallinen kantama on lyhyt, ja läpi-ampumisen riski varsin vähäinen. Kappas kummaa, ettei EU-diktaatilla ole älytty julistaa puupää-patruunoita ERVA-ampumatarvikkeiksi! Aukkoja tiedoissa on ollut myös omaa lainsäädäntöämme sorvanneilla "Pikku-Bobbaneilla". Hyvä niin..! Kohtahan muutoin olisi ½ tuuman lastulevylaatan ERVA-luvaton hallussapitokin "ampuma-aserikos" - tai rikoksen valmistelua vähintään: Levystä voi kairata luoteja irti putkiporalla...

7.62 x 53R-paukkupatruunaa, jonka ontto haapapuuluoti oli korvattu solidilla kovapuuluodilla (kaksinkertaistaen ruutimäärä), on kokeiltu johonkin maailmanaikaan jopa oksaisten koivupölkkyjen pilkontaan saunapuiksi, kun oikeat venäläiset räjähdeluotipatruunat "Zazhigateljno-Razryivnaja Pulja"-luodeilla olivat loppuneet - pahimmoilleen - kesken puunpilkonta-urakan. (Kyseessä on ns. toisen käden tieto, ei siis oma testihavainto, mutta uskomattomalta kuulosti myös 2 x 4" parrun läpi ampuminen steariinilla etupäästään kyllästetyllä paperiklöntillä. Se tieto on puolestaan empiirinen, siis kokemusperäinen..!).

Näiden erikoispatruunoiden luotinopeudet jäävät ainaisiksi salaisuuksiksi tavanomaisten mittauskeinojen käyttäjille. Yleensähän nopeus mitataan 3 - 4 metrin etäisyydeltä piipunsuusta, jolloin kevyen luodin nopeus on voinut alentua ilmanvastuksesta jo satojakin metrejä sekunnissa. Luotien nopeus puolestaan kasvaa piippuvaiheen jälkeen - "väliballistisella alueella" - suunnilleen suuliekin pituisella etäisyydellä, mahdollisesti yli 1 %:n verran suunopeutta suuremmaksi - ja jos suunopeus on vaikkapa 1800 metriä sekunnissa, on reilun prosentin lisäys jo merkittävä lisä. Vaipoitettuja puuluoteja ampuneen 11.25 mm Schouboe-pistoolin luotinopeudesta on yhtä monta kertomusta, kuin on kertojaakin.

Aikalaisella (1907) Le Boulenge-kronograafilla mitattiin luodin nopeuden keskiarvo yleensä 50 metriin ampuen, saaden keskinopeus, V25. Puusydämisen luodin ballistisesta kertoimesta ei päästy milloinkaan täyteen yksimielisyyteen, ja kun aseen tarkkuus ei piisannut mieheen tai hevoseenkaan osumiseen, edes MUUTAMAN SADAN metrin etäisyydelle, ei asetta kelpuutettu sotilaskäyttöön. Luodilta puuttui myös "pysäytysvoima", jota on taas nykyään alettu peräänkuuluttaa mm. virka-aseiden luodeille. Välillähän olivat valttia fysiologinen vaikutus realistisille ampumaetäisyyksille, kohtuullinen "upotus" ja minimaalinen kimmokeriski. "Koulukuntien" välinen väittely alkoi jo Krimin Sodan aikaan, eikä se osoita laantumisen merkkejä vieläkään. Suomessakin on valmistettu puolivaippaisia puusydänluoteja rynnäkkökiväärin lyhytkantamapatruunoihin, mutta ne lienee korvattu ALS-luodeilla. Ballistisista ominaisuuksista ei ole tietoa, eikä 7.62 mm "vampyyriluoteja" ole myyty suurelle yleisölle.

Ystävällinen varoitus: Puu- tai puukuitu-luodillisen revolverinpatruunan laukausmelu ylittää kuulovaurio-kynnyksen ! Latausteho on syytä "virittää" alemmalle tasolle, kuin mitä paineenmerkit sallisivat. Nykyiset pistooliruudit tuppaavat olemaan liian hidaspaloisia kevytluotipatruunoihin, kuten ne ovat kiväärien vaimenninpatruunoihinkin. Aikoinaan ladattiin Schouboe-patruunat E.C.-paukkupanosruudilla. Nykyisellä teknologialla syntyisi sitä vastaava valmiste helposti ja turvallisesti, mutta innovatiivisuus puuttuu länsimaiden ruutitehtailta. Onneksi myös Venäjällä on know-how huokoisten pallojyväruutien valmistukseen, joten tarve ja tarjonta kohdannevat muutamien vuosien "jahkailuvaiheen" kuluttua.

19101999; Pete


Toinen tietovisa

Jos oli ensimmäinen vaikea, niin toinen on ihan kauhea. Ainakin yksi kysymys rönsyää asetietämyksen ulkopuolelle, edes limittymättä siihen mitenkään. Asediggarit eivät ole fakki-idiootteja; ainakaan Gunwriters. Seitsemän knoppitäyteistä kysymystä kuuluvat:


1) Mikä on RUNKKA ?

2) Uraansa aloittelevan kosketinsoitin-virtuoosin repertoireen kuuluu yleensä Carl Michael Bellmanin laulelma: "UKKO-NOAK". Montako kertaa se on julkaistu suomenkielisinä laululevytyksinä aikavälillä 1901 - 72 ? ("Rimakauhua" synnyttävä vihje: Oikeita vastauksia on kolmekin!).

3) Minkä niminen aseseppä valmisti COLT-revolverien ensimmäiset toimivat prototyypit ?

4) Mihin uskontokuntaan kuului JOHN MOSES BROWNING ?

5) Mitä uskoa tunnusti automaatti-kuularuiskun keksijä HIRAM S. MAXIM ? (Taas kaksi hyväksyttävää vastausta... Sika-kieroa..!)

6) "Räkä-rock" on eräänlaista melusaastetta, mutta aikoinaan se oli jotain muutakin. Mistä aineksista se koostui ?

7) Lehtiotsikossa luki: "2-wuotias tyttönen räjähytti Helwetin portin !" Millä tavoin uutinen liittyy edelliseen kysymykseen ?


Oikeat vastaukset seuraavan visitor-kysymyksen ja vastauksen jälkeen. Pete.


12 kaliiperin räkättilataus

Hyvä P.T.K: Olen seurannut G.O.W:in ns. kevytlatauskeskustelua alusta asti ja siten saanut paljon arvokasta tietoa, soveltaen sitä käytäntöönkin. Yhtä puuttuu ! Haulikon kevytlataus esim. rastaille. Kevyimmätkin skeet-lataukset saisi miltei puolittaa tiuhaan asutulla maaseudulla. Normaali 12 cal. skeet-lataus painaa 24 g ja lähtee n. 400 m/s piipunsuulta, lentäen n. 200 m.

Olisiko ruudin vaihtaminen esim. johonkin N 300 -sarjan ruutiin kevennetyllä annoksella apu ongelmaan ? Rastaan ampumismatkan ei tarvitse ylittää 20 m. En ole nähnyt missään haulikon kevytlatauksesta sanaakaan, joten olisin kiitollinen vinkeistä kokeilujen aloittamiseksi. Haulikko on Valmet 412 S 28". Revolverinpatruunoiden haulilataukset kalibereissa .38 ja .44 Mag. eivät ole tarpeeksi tehokkaita rastaille kuin 3 - 4 m päästä.

PS. En omista haulipatruunain latausvehkeitä.

T.L. Savosta

  Tässä tapauksessa pätee sanonta: "Se, joka ei itse osaa, opettaa muita". Haulikonpatruunan käsinlatausta olen kokeillut sen verran, että tiedän teholtaan yhdenmukaisia patruunoita syntyvän VAIN mustalla ruudilla. Muutamat messinkihylsyihin lataamani täyteispatruunat, joissa oli (teoriassa) "lähes hengenvaarallinen yliannos" Hodgdon HP-38:aa, äänsivät, että: "PFFLUT !", ja 32-grammainen slaksi lensi korkeassa kaaressa suunnilleen 100 metrin ampumaradan puoleenväliin. Hyvillä tappo-stritsoilla lingottu luoti kantaisi kauemmaksi...

Kuva: LEE-haulikonpatruunain latausprässi

Savuttomilla ruudeilla lataaminen ei onnistu ilman erikoisvälineitä, joilla on hintansa. Se on myös sidoksissa tiettyyn komponenttiyhdistelmään, ja ruutiannokset ovat "kategoorisia". Resepteissä on vain käyttöannos; ei "virittelyn" varaa. Mustaruutipatruunoita ladattaessa on epäonnistuminen puolestaan lähestulkoon mahdotonta, mutta ongelman muodostaa mustanruudin älytön hinta, ja sen lähtöaineiden kalleus. Hiilen voi miiluttaa itse, mutta hyvälaatuinen salpietari ja valmiiksi jauhettu rikki maksavat hopioita - ainakin apteekista ostettuina. Muutkin nykyisin saatavat latauskomponentit, muunmuassa "hivakat" (= haulikuppimuovivälitulpat joustavalla kaasutiivistehelmalla), on mitoitettu tasan tietyntilavuisilla ruutimäärillä toimiviksi. Eurooppalaisten hylsyjen kirouksena on kertakäyttöisyys, ja jälleenladattavien amerikkalaisten hylsyjen (tai oikeastaan patruunoiden) vitsauksena kalleus, johtuen mm. dollarin korkeasta hinnasta. Hylsyjen uudelleenladattavuudella on myöskin hintansa, jota kertakäyttökulttuuriin totutetut eurooppalaiset ovat kitsaita maksamaan.

Ongelmaasi tullaksemme, on haulikon ylipitkään kantamaan jo olemassa ratkaisu. Haulit n:o 9 (= 2 mm) ovat todellakin liian karkeita rastasjahtiin. Läpimittaa tuplaten liikaa. Kantama /m voidaan todellakin laskea kertomalla haulin läpimitta /mm kertoimella 100, eli 2 mm:n haulit lentävät 200 metriin saakka. Iskuvoima ei ole tuolle etäisyydelle tappava, tai kovin vaarallinenkaan, mutta jos hauli osuu vaikkapa silmään, niin osuma ei jää huomaamatta.! (Ken ei tätä usko, pudottakoon hyppysellisen Skeet-hauleja silmiinsä vaikka vain käsivartensa mitan korkeudelta..! Taivaalta satavien "ryynien" iskunopeus on moninkertainen: Silmän pysyvä sokeutuminen on täysin mahdollista).

Kantama voidaan puolittaa lataamalla räkättipatruunat noin yhden millimetrin läpimittaisilla "varpushauleilla" eli "tupruhauleilla", joita on vuosikymmeniä kestäneen epäsaatavuuden jälkeen saatavana Suomessakin, vaikkapa 25 kg:n säkeittäin, toimintojaan laajentaneelta Asekauppa Erkki Lähdeniemeltä, sekä jälleenmyyjiltä. Jos rastaspatruunain kulutus ei ole erityisen suuri, voit talven mittaan ladata niitä avaamalla Skeet-patruunan suusupistus jostain poimustaan litteäkärkisillä pihdeillä ja karistamalla pois ylisuuret haulit. Niiden tilalle lirutellaan sitten sama PAINOmäärä tupruhauleja. Jos patruunan haulitila jää vajaaksi, pannaan prototyyppipatruunaa seuraaviin latinkeihin haulien alle (HUOM ! ei päälle !) jotakin kevyttä täytemateriaalia (kaurahiutaleet lienevät huokeimpia, mutta riisimurotkaan eivät ole paljoja tyyriimpiä). Kun haulitila on täytetty, painetaan hylsynsuun supistus uudelleen umpeen. Jos sen keskelle jää aukko, josta tupruhaulit mahtuisivat valumaan ulos, tukitaan tuo "kusotin" jollakin liimalla, tahi sulatetaan se umpeen kuumalla raudalla, vaikkapa tinajuotoskolvin kärjellä.

Erinomainen kusottimen tukko on myöskin ampumataulun tarrapaikka (täppätarra); nimenomaan valkoinen "häpeäpilkku", johon voi piirtää huopakärkikynällä vaikkapa T-kirjaimen ilmaisemaan, että patruunoissa on tupruhaulilataus. (Omissa koodauksissani tarkoittaa T terästäyteisluotia, jolla ei taatusti ammuta rastaita! Tupruhaulipatruunan koodikirjain on D = "dust". B = hirvihaulipatruuna; koodikirjaimen perässä myös haulin numero: 4 -> 00. BB tarkoittaa Buck & Ball-latausta = neljä hirvihaulia + ½ tuuman palloluoti, ja S = "slug", eli LEE-muotilla valettu, 12 kaliiperin metsästyspatruunan hivakkaan somasti sopiva täyteisluoti, jonka tuotekehittelyn kekoon kannoin omankin pikku kuusenneulaseni).

Purkkitavarana myytävistä Vihtavuoren ruudeista nopeapaloisinta N 310:tä on testattu muiden toimesta/toimeksiannosta lähtönopeudeltaankin kohtuullisiin haulikon kevytlatauksiin. Testituloksia on julkaistu joitain vuosia sitten ERÄ-lehdessä, mutta ne eivät ole ulottuvillani. (Lehden vapaakappalejakelu minulle päättyi v. 1987, eikä kyläkirjastostakaan löydy tämänvuotisia vanhempia lehdenvihkoja). Savuttomalla ruudilla lataaminen moderneihin keräilyhylsyihin ei onnistu ilman erikoisvälineistöä, joten lienee tyytyminen "valmiiksikäärittyjen" tehdaslatauspatruunain osittaiseen purkamiseen, ja varustamiseen tupruhaulilatauksella.

"Raiku ja pamaus" ei vaimene, eikä haulien lähtönopeus alene kuvatulla keinolla, mutta kantama sentään vähenee puoleen alkuperäisestä Skeet-patruunan kantamasta, ja osumatiheys ainakin riittää. Piipun supistus vaikuttaa sitä tehokkaammin, mitä pienempiä ovat haulit. Jos innostut lataamaan patruunoita mustalla ruudilla, käy se päinsä hyvinkin helposti ilman erikoiskalustoa: Tutki ensin käyttämiesi hylsyjen lataustilavuus jollain kokoonpuristumattomalla materiaalilla, vaikkapa mannaryyneillä. (Lataustilavuus = patruunan tilavuus, kun "tähtisupistus" on painettu tiiviisti umpeen).

Rastaspatruunaan ladataan tilavuusmitoilla: 1/4 mustaa ruutia, ½ välitulppamateriaalia ja 1/4 tupruhauleja. Välitulppia voi tehdä vaikkapa sanomalehtipaperista. (Huopatulpat soveltuvat yleensä vain pahvihylsyisiin patruunoihin. Muovihylsyissä on uhkana ruutikaasun vuoto tulpan ohitse, koska hylsynseinämät ovat ohuemmat, mutta ulkoläpimitta sama kuin pahvihylsyissä).

Välitulpat muotoillaan hylsyyn, johon on ensin vaihdettu nalli ja annosteltu ruuti: Ohuehkosta huonolaatuisesta puuhiokepaperista (esim. "Helsingin Sanomat") revitään kappaleita, mytistetään ne hylsyyn sopiviksi pallosiksi ja juntataan ruutipanoksen päälle tasapäisellä n. 18 mm:n läpimittaisella tampilla (heinäseipään tapin päällä, tms.) tiiviiksi tulpaksi. Paperipalloja lisäillään tarpeen mukaan ja juntataan taas hylsyyn, kunnes 3/4 hylsyn "latinkitilasta" on täynnä. Sitten kipataan tulpan päälle haulit ja suljetaan suusupistus. Jos haulit hölskyvät hylsyä ravisteltaessa, on tulppapaperia annosteltu liian niukalti. Jos supistus ei mahdu kiinni, on tulppa liian pitkä. Useampien patruunain latauskokemus opettaa annostelemaan ja tiivistämään välitulpan materiaalin oikein. Tarvittavan paperimäärän oppii pian arvioimaan silmämäärinkin.

Jahdin päätyttyä on käytävä tallaamassa tai kusemassa sammuksiin välitulppien kytevät riekaleet, jos äskettäin ei ole satanut. Aikoinaan omaksuttiin huopatulpat yksinomaan paloturvallisuussyistä. Tiivistyksellisessä mielessä on paperitulppa yhä vailla vertaa tämänlaisissa latingeissa. Tiiviimpi ruskea käärepaperi olisi vähemmän altista kytemään kui Hesaripaperi, mutta se on melko jäykkää muotoutumaan tiiviiksi lieriöksi hylsyyn. Uhkana on jopa hylsyn pullistuminen tulpan kohdalta aseen pesään käymättömäksi. Messinkihylsyissä voisi käyttää voimapaperitulppaa.

Metsästyspatruunain lataussuhde oli mustalla ruudilla 1/3 tilavuusosaa ruutia, 1/3 väli- ja etutulppia, sekä 1/3 hauleja. Paperi oli yleisin tulppamateriaali 1500-luvulta 1800-luvulle saakka. Haulien lähtönopeus oli 365 m/s luokkaa; tietenkin riippuen ruudin laadusta ja aseen piipunpituudesta. Keskiarvo mitattiin sadoista aseyksilöistä Englannissa 1800-luvulla. Kevytlatauksella vartti/puolet/vartti se jäänee jonnekin 320 m/s:n tienoille, ja laukausmelu on vastaavasti vaimeampi.

Kuulostiko lataus-proseduuri joteskin turhan vaikealta ? Nooh, unohdetaan koko ongelma ! Ilmakiväärihän on kuitenkin paras ja ympäristö-ystävällisin räkättien pyydys; sanokoot diktaatit, direktiivit ja niihin perustuvat EU-lait mitä tahansa: "Luftarin" luodit eivät tapa ihmistä kilometrien etäisyydelle! (Tätä faktaa ei ainainen vainoojani LUONTO-LIITTOkaan pysty kiistämään. Järjestö laatinee taas lausunnon johdosta uutta tutkimuspyyntöä poliisikunnalle: Vähintään kolmatta jo..!)

Nousevatpa mieleen wanhan wirren sanat: "Ah, kuinka onkaan autuas/ Lakia noudattawa.." sekä Vuorisaarnan teksti: "Autuaita owat Henkisesti Köyhät !" - tai jotain sinnepäin... Vuosisata sitten edesmenneen kirjailija/asianajaja Robert Green Ingersollin hersyvää huumoria varauksitta ihaileva pakana ei olekaan velvollinen muistamaan saarnatekstejä sanatarkasti. Mielleyhtymä on tärkein.

13101999; Pete


Tietovisan vastaukset:

1) RUNKKA (ruots. "runka/runkan") on ylimuistoisina aikoina kehitelty pitkävartinen hilparin tai pertuskan variaatio, jonka terän muoto oli vaihtelevainen, alkaen keksin eli puoshaan mallista, mutta aseen terässä oli aina koukkumainen uloke tai väkänen, jolla haarniskoitu ratsastaja kiskottiin alas satulasta. Niinsanotun partakirveen "parta" ei ollut pelkkä koriste, vaan juuri tällainen runkkauskoukku.

Verbi "runka" tarkoittaa mm. keikuttamista: Raskashaarniskainen vastustaja ei aina pudonnut kertanykäisyllä, ja "nylkyttämällä" voitiin kaataa hänen hevosensakin, joka saattoi myös olla haarniskoitu. Ritarin haarniskan paino horjutti ratsukon tasapainon heiluriliikkeen kautta. Runkan vartta tuli pian kiskomaan useampikin mies, kun ritari oli saatu koukkuun. (Nimitystä "ritari" käytän termin lyhyyden vuoksi haarniskoidusta ratsumiehestä. Suomessa oli ainakin Nuijasodan aikaan yleisempi pilkkanimitys: "Sontaryyttäri").

Runkkaa käytettiin vielä 30-vuotisessa sodassa. Vasta pistimen yleistyminen ja raskaiden haarniskoiden jääminen pois käytöstä poisti runkat jalkaväkiaseiden valikoimasta 1600-luvun lopulla. Vastaukseksi hyväksytään mm. "väkä-hilpari", "pertuska/partakirves/ bardisaani", tai vaikka "koukullinen tappara".

2) Oikeita vastauksia on todellakin kolme:

I: YKSI levytys. GRAMOPHONE 2 - 282432, solisti: IIVARI KAINULAINEN, kaiverrettu 25. tammikuuta 1913.

II: KAKSI levytystä. Ensinmainitun lisäksi ODEON A-228161, vuodelta 1931, duo: KURT LONDEN & HEIKKI TUOMINEN. Nimikkeenä on kuitenkin "EUKKO NOOA". Alkuperäisessä Bellmanin sanoituksessa saattoivat kaksi alkusäkeistöä vaihtaa paikkaa: "Gubben Noak" tai "Gumman Noak". Kainulaisen levyllä alkaa vasta toinen säkeistö sanoin: "Eukko Noak, eukko Noak/ oli kunnon nais..." Pianosäestäjä (OSKAR MERIKANTO ?) on sovittanut melodian valssin tahtiin (= 3/4).

III: EI YHTÄÄN levytystä. Uudemman nimi ei ole se, mitä kysyttiin, eikä vanhempi ole suomenkielinen, jos pilkkuja ryhdytään oikein kunnolla viilaamaan. Käännös on tehty jo C.M. Bellmanin elinaikana, pastori KRISTFRID GANANDERin (1741 - 90) toimesta. Kieliasu muistuttaa Savon murretta, jonka omaksumista Suomen uudeksi kirjakieleksi Ganander suositteli moninkin käytännöllisin perustein. Vahinko, eli Pernajan seudun murteen omaksuminen yleiskieleksemme MIKAEL AGRICOLAn toimesta, oli kuitenkin jo tapahtunut peruuttamattomasti. I. Kainulaisen levyllä ovat sanat yli 200 vuoden takaisen "savonnuksen" mukaiset. Londénin & Tuomisen esitys on jäänyt kuulematta milloinkaan.

3) Vuosina 1831 - 35 valmistettujen prototyyppien valmistajia ei tunneta. Ensimmäinen nimeltä tunnettu prototyypin rakentaja oli hienomekaanikko PEARSON. Tämän Englannissa 22. lokakuuta 1835 patentoidun esituotanto-revolverin kuva julkaistiin aikoinaan Suomessa ikimuistettavalla kuvatekstillä: "Colt First Dragoon, jonka nimi tarkoittaa: Ensimmäinen Lohikäärme." Tosiasiassa alkoi rakuuna-sarjan revolverien tuotanto vasta vuonna 1848 mallista 2nd Dragoon. Järeiden mallien ensimmäinen ase oli Walker-Colt, viralliselta nimeltä 1847 Army Model. Samuel Walker ei suunnitellut tai valmistanut aseita, mutta hän teki Coltille tykö aseen sotilaallisen käyttöarvon.

Jos joku onneton erehtyy mainitsemaan "aseseppä PATERSONin", niin nollattakoon hänen piste-tilinsä! Paterson on paikkakunta New Jerseyn osavaltiossa. Siellä sijaitsi ensimmäinen Samuel Coltin johtama asepaja: "Patent Arms Manufacturing Company". Oikea vastaus kuuluu: "En tiedä, eikä kukaan muukaan tiedä !"

4) John M. Browning kuului uskonlahkoon nimeltä: "Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko", josta yleensä käytetään nimitystä "mormoonit". Nimitys johtuu "Mormonin Kirjasta", joka on Raamatun tai Koraanin asemassa uskonnon kannattajien keskuudessa. On tullut joskus luetuksikin, mutta se ei muuttanut elintapoja pikanelli-tupakin, kahvin tai KARHU III:n nautinnan suhteen... Mormooni-usko kieltää monet maalliset nautinnot, mutta se sallii mm. moniavioisuuden maissa, joissa laki ei sitä kiellä.

J.M.B:n isä Jonathan Browning oli seurakunnan aseseppä, joka valmisti erittäin tulivoimaisia repeteri-luodikoita. Niiden avulla lahkolaiset raivasivat tiensä Utahiin, joka tunnetaan vieläkin "mormoonivaltiona". USA:n uskontokunnista lienevät mormoonit kaikkein ase-myönteisimpiä. Korpivaellusreitti Utahiin piti todellakin avata kuumalla lyijyllä. Vastassa oli intiaaneja ja muiden seurakuntien fundamentalisteja.

5) Hiram S. Maxim oli ateisti, mutta joutui kerran tunnustautumaan protestantiksi pakon edessä. Tullessaan ensi kertaa esittelemään kuularuiskuaan Venäjälle, tiedusteli tullivirkailija hänen uskontoaan. Vastaukseksi ei kelpuutettu ilmoitusta: "Ei oo", koska Venäjän tulliohjesäännön mukaan oli 1880-luvulla protokollan jokainen kohta täytettävä; muutoin ei tullipuomi olisi auennut. Maxim murisi: "Protestoin tällaisesta simputuksesta itse tsaari Alexanderille heti Pietariin tultuani !"

Publikaani riemastui: "A-haa; protjestant !" Täydensi protokollan, nosti tullipuomin, teki "smirnaan" kättä lippaan nostaen, ja toivotti hyvää matkaa sekä menestystä liiketoimille. Matka oli onnistunut: Maxim-kuularuisku omaksuttiin Venäjän asevoimien käyttöön. Se oli pääasiallinen "jalustallinen kuularuisku" Neuvosto-Venäjälläkin aina II maailmansodan päättymiseen saakka.

Oikeat vastaukset: Uskomaton. Tarvittaessa protestantti. "Mooses on Mooses, mutta bisnes on bisnes..!"

6) Kun muinaisen louhintaräjähteen nimi RACK-A-ROCK lausutaan hieman huolimattomasti, kuulostaa se "räkä-rokilta". Sekoitettiin kaliumkloraatista ja "mirbaaniöljystä" eli nitrobentseenistä. Tuoksui karvasmantelilta, eli alkuperäiseltä GUNSLICK aseenpuhdistusliuottimelta. Teho vastasi nykyistä aniittia, mutta brisanssi oli vain hiukan rajumpi kuin kiviruudilla. Savu oli kuin taistelukaasua: Tappoi monta kaivosmiestä. "Vesireikiin" piti Rack-a-rock panostaa kuparikapseleissa, joihin se pakattiin yleensäkin, ilmatiiviisti, nitrobentseenin päänsärkyä, pahoinvointia, kouristuksia ja jopa halvauksia aiheuttavan löyhkän leviämisen ehkäisemiseksi. Mirbaaniöljyn syöpää aiheuttava vaikutus havaittiin noin 25 vuotta sitten.

"Ihanimmaksi parfyymiksi" aikoinaan kehuttu Gunslick- aseenpuhdistusliuotin ei enää tuoksu karvasmantelilta, vaan banaani-esanssilta (= amyyli-asetaatilta). HOPPES No. 9 on kokenut saman muutoksen. Rack-a-rock lienee korvattu muilla räjähteillä jo sata vuotta sitten. Keksintönä se oli joitain vuosia dynamiittia nuorempi, muistin mukaan vuodelta 1874 (dynamiitti v:lta 1867, vaikka elokuvissa heitellään dynamiittipötköja jo v:n 1865 keväällä päättyneen Amerikan sisällissodan aikana).

7) LOUIS THOMASin kirjasessa "Kruuti ja Ampuma-aseet" kerrotaan seuraava tarina: "Kymmenkunta vuotta sitten särjettiin ääretön Hellgaten veden-alainen kallio, joka oli esteenä New-Yorkin satamaan pyrkiville laivoille. Emme malta olla mainitsematta tässä kohden erästä omituista seikkaa. Kun kaikki valmistustyöt oli saatu valmiiksi, niin johtavan insinöörin kaksi vuotta vanha tytär se vähäisellä koskettamisella päästi sähkökipinän johtolankoja myöten räjäyskomeroihin, ja silloin oli vuosikausien työ saanut täydellisen päätöksen."

Kallioluoto nimeltä "Helvetinportti" sijaitsi vuoteen 1876 saakka New Yorkin sataman suun pohjoispuolella. Se louhittiin ontoksi ja panostettiin dynamiitilla, sekä Rack-a-rockilla, jolla luhistettiin kallion yläkerrokset, heittelemättä kivenlohkareita ympäriinsä tai rikkomatta kaupungin kaikkia ikkunoita. Luodon "onsiminen" vaati usean vuoden ajan, koska se tehtiin vain tyyninä päivinä, vuoroveden ollessa matalalla. Latinki laukaistiin 4000:lla sähkönallilla, jotka oli jaettu 23 ryhmään. Kukin rinnankytketty nalliryhmä oli varustettu omalla sähköparistollaan, mutta koko kenttä pystyttiin todellakin laukaisemaan yhdellä kevyellä napinpainalluksella.

Räjäytys onnistui täydellisesti. Aikalais-kuvausten mukaan voitiin havaita kolme erilaista aistimusta: Kaksi maan vavahdusta "kantapäiden kautta" (kirjaimellisesti) ja vaisu korvinkuultava jysäys, ikäänkuin kaukainen ukkonen. Ensimmäinen töyssy kulki maata myöten, toinen veden välittämänä ja kolmas (huomattavasti niihin nähden viivästyneenä) ilman halki. Hellgate-kallion räjäytystyö oli huomattavin maanrakennusprojekti, johon Rack-a-rock ehti muodissa ollessaan osallistua. Kun teos "Kruuti ja Ampuma-aseet" vuonna 1884 julkaistiin suomennettuna, oli tapahtumasta kulunut kahdeksan vuotta.

Oikea vastaus on siis: Portinsärkemiseen käytetty räjähde oli muunmuassa "räkärokkia".

Visailun laati 15101999; Pete



"Krupnokalibernyij Patron dlja Protivotankovoje Rutshjom"

Hyvä P.T. Kekkonen: Mistä löytäisin mittapiirroksen venäläisestä 14,5 x 114 mm patruunasta?

Arto H.

Samaa pähkäilen itsekin.! Olen tosin saamassa USA:sta yhden hyödyllisen venäläis-patruunoista kertovan kirjan, ellei se ole jo "out of print". Ranskankielinen; painettu v. -83. Toivottavasti siinä on mittapiirroksiakin. Teksti kattaa ilmeisesti myös "14.5-mm Krupnokalibernyij PTR-Patronin". Kirja voisi järjestyä kaukolainaan Maurinkatu 1:n kirjastosta, nyky-nimeltään muistaakseni Maanpuolustuskorkeakoulun Kirjasto (ent. Sotatieteellinen Keskuskirjasto). Kirjastoverkosto hakee nimeltään ja tekijältään tunnetun teoksen vaikka ulkomailta asti, ellei MPKK:n valikoimista löydy tai kaukolainata.

Teoksen nimihirvitys on: "Munitions soviétiques et des Pays de l'Est", tekijä: Philippe Regenstreif, kustantaja: Crépin & Leblond; Paris 1983. Teksti on varsin helppolukuista. Muutaman Regenstreifin lehtiartikkelin olen lukenut, joutumatta selaamaan sanakirjaa kovinkaan tiuhaan. Joskus ehkä myös nettiin tuleva juttu erikoisluotipatruunoista 7.62 mm Mosin täydentyi artikkelista mukavasti, mutta elätän toiveita myös patruunakirjan saannista omaan hyllyyn.

Usein on mittapiirroksia jouduttu tekemään itsekin, mittailemalla ladatuista patruunoista tärkeimpiä kohtia ja panemalla paperille suurimmat (esimerkiksi viidestä tutkitusta patruunasta) havaitut dimensiot. Kun niihin lisää 0.15 mm, niin - bingo: siinä ovat patruunapesän mitat ainakin kuularuiskuun. Snaipperikivääriin voi tehdä tarkkasovitteisemmankin pesän. Sulkuvälin määritys on vaikein osio, koska se rajoittuu olkakartioon, jonka kulmaa en tiedä. Yleensä se on tasa-asteita, ja mitattavissa hylsystä. Pystyy sen tietysti myös laskemaan trigonometrisesti, jos tiedossa on kaksi tarkkaa halkaisijaa ja yksi pituusmitta.

Ongelma: Ei ole patruunoita, mistä saisi mittoja..! Yhden patruuna-yksilön mitat olen joskus merkinnyt muistiin, mutta ne on mitattu kyläpaikassa (ei kotona/ kaikessa rauhassa) alkeellisin mekaanisin välinein. Tutkitussa patruunassa oli "rautahylsy", eli fosfatoitu ja lakeerattu teräshylsy. Tehdaskoodi oli 3 ja vuosileima 76. Hätäisesti sutaistu luonnos on oheisena. Se on tosin kelvollinen vain tunnistustarkoituksiin; ei ehkä esim. patruunapesän mitoitukseen. Tarvittaisiin optisin tarkkuusvälinein suoritetut mittaukset useammasta messinkihylsyisestä patruunasta.

Kuten tämmöisestä niuhotuksesta voi päätellä, olen toiminut nuoruudessani "Oikeissa Töissä" suorittaen tarkkuustyökalujen (mm. painevalu-muottien) mittojen oikeellisuuden tarkistuksia, ja säätämässä kohdalleen joukkotuotannon mittavälineitä. Homma kuitenkin päättyi osaltani v. 1978. Oli jatkuvaa kränää stalinistien kanssa, ja ne liittoutuivat duunipaikan herrojen kaa. Punikkiviha kasvoi kilpaa herravihan kanssa, ja antipatiat kai joskus vilahtelevat esiin teksteistäkin. Nuo tunnot eivät lauhdu milloinkaan: Helvetti jäätyy ennemmin.! "Punikit" lienevät nykyään jo enimmäkseen viher-pipertäjiä, mutta stalinistinen ajattelu ei parane pelkällä takinkäännöllä.

13101999; Pete

Lisää >>

<< Uusimmat   Edelliset, osa 4 >>   Lisää, osa 3 >>   Vielä  lisää, osa 2 >>    Ensimmäiset, osa 1 >>    Gunwriters    Kickback - Q&A in English    Linkkisivulle