<< Uusimmat Ruutiset osa 4 >> Osa 3 >> Osa 2 >> Osa 1 >> Gunwritersin etusivulle Linkkisivulle
Ruutiset OSA 5, 01.03.2000 asti.
"G.O.W." -verkkolehden ajankohtaiset, toimittaa P. T. Kekkonen
Markuksen evankeliumit 01.03.2000:
Alku-oppia säästölataajille
G.O.W:n uudet visitoorit HUOMIO ! Jos olette aloittelijoita kiväärinpatruunain
lataajina ja haluatte ryhtyä tuottamaan mahdollisimman vähämeluisia, mutta
osumatarkkoja patruunoita, suosittelemme perehtymään aivan aluksi tähän
helppotajuiseen esitykseen ! Kokeneemmatkin lataajat voivat löytää tekstistä yhtä ja
toista tietoutta aiemman opitun kertaukseksi. Jos Suomi ei olisi kaupallisuuden ja
ennakkoluulojen piinaama Rähmä-Suomi, julkaistaisiin tämä esitelmä valtakunnallisessa
METSÄSTÄJÄ-lehdessä, mutta olosuhteethan ovat meillä ne, mitkä ovat, eli vain
kaupallinen kansanvalistus sallitaan. (Toimituksen esipuhe).
KIVÄÄRIN "PUOLIPANOS"- JA ALIÄÄNIPATRUUNAT: NAHPATRONEN
Tämä teksti on tarkoitettu itselataamista aloitteleville lataajille, joten suurin osa
tästä voi tuntua itsestäänselvyyksiltä kokeneille kotilataajille. G.O.W.- sivun
löytävät kuitenkin päivittäin monet kymmenet suomenkieliset nettisurffailijat.
Aloittelija olisi jokseenkin ymmällään, lukiessaan jotakin kvantti-mekaanista
selostusta alilatausdetonaation syvistä synnyistä, kun ainoa tähänastinen tieto on
ollut se, että: "Kiväärinpatruunat ladataan kivääriruudilla ja
pistoolinpatruunat pistooliruudilla", koska joku on niin joskus kirjoittanut
Metsästäjän Oppaaseen. Joku aseopin ja ballistiikan muinainen (joskaan ei riittävän
muinainen) huipputason asiantuntija kuitenkin.
Nahpatronella (saksaa, "nah" = lähi, Patrone = patruuna)
tarkoitetaan yleensä kiväärin erikoispatruunoita, jotka on ladattu lähtönopeudeltaan
normaalia hitaammiksi. Niitä käytettiin, ja käytetään yhä, jopa enenevässä
määrin, metsästykseen ja tarkkuusammuntaan. Myös poliisi ja puolustusvoimat
käyttävät niitä erikoisoperaatioihin.
Edut täystehoisiin latingeihin verrattuna
Kevytlatauspatruunoilla on huomattavia etuja verrattuna täystehoisiin patruunoihin:
Yleensä parempi tarkkuus, huomattavasti pienempi rekyyli, pienempi laukausääni.
Hinnassa on noin 30 prosentin ero kevytlatinkien hyväksi (itseladattuna).
Tehdaspatruunoiden hintaan verrattuna on ero joskus monia kertaluokkiakin. Parempi
tarkkuus selittyy lähtönopeuksien pienemmällä vaihtelulla, sillä nopeapaloiset
paukkupanos-, haulikko- ja pistooliruudit, joilla kevytlataukset ladataan, palavat
yhdenmukaisesti. Tarkkuuteen vaikuttaa myös rekyyli, joka on kevytlatauksilla olematon,
kun taas täystehopatruunan potkaisu ehtii liikuttamaan asetta jonkin verran ennen kuin
luoti jättää piipun.
Rekyyli johtuu luodin painosta, luodin lähtönopeudesta ja ruutipanoksen painosta.
Ruutimäärä on huomattavasti pienempi kevytlatauksissa verrattuna täystehoisiin,
esimerkiksi kaliberissa .308 Win enimmäislataus Vihtavuoren N140 kivääriruutia on noin
3,0 grammaa, kun N310 pistooliruutia se on 0,90 - 0,95 grammaa (asekohtaisin vaihteluin).
Tämä siis 8 grammaisella Lapuan S-luodilla. Sama annostus käy myös 7,62 x 53R-
patruunaan, samanpainoisella mutta paksummalla rynnäkkökiväärin luodilla.
Pienempi laukausääni johtuu pienemmästä ruutiannoksesta sekä aliäänisillä
patruunoilla luodin lentoäänen huomattavasta vähenemisestä. Patruunoilla, joiden
luodin lähtönopeus on alle äänennopeuden (340 m/s +15 C lämpötilassa) sanotaan
aliäänipatruunoiksi. Lentoääni, joka johtuu luodin edellään työntämästä ilmasta,
kuuluu vain luodin lentäessä yliäänisenä. Vaimennetulla kiväärillä (siis
äänenvaimentimella varustettu kivääri) aliäänipatruunaa ammuttessa laukausääni on
olematon, hiljaisempi kuin ilmakiväärin laukaus. Tämä tietenkin edellyttää tarpeeksi
nopeasti palavalla ruudilla ladattuja patruunoita. Ruudin palonopeushan vaikuttaa luodin
lähtönopeuteen ja patruunan ammuttaessa kehittämään paineeseen.
Nopeasti palavaa ruutia laitetaan patruunaan huomattavasti vähemmän kuin hitaammin
palavaa, koska muuten patruunan paine nousee liian korkeaksi, mikä saattaa johtaa aseen
rikkoutumiseen. Toisaalta palaa herkästi syttyvä ja kiivaasti palava ruuti hyvinkin
alhaisen paineen vallitessa, mikä mahdollistaa sen käytön muunmuassa haulikoissa tai
heikkorakenteisissakin pistooleissa ja revolvereissa. Kevytlatauksiin sopiva ruuti voi
palaa täysin puhtaasti niin matalan huippupaineen alaisena, että useimmat
kivääriruudit eivät edes syttyisi vastaavissa olosuhteissa. Todella vaarallinen tilanne
syntyy, kun ruuti syttyy vain kytemään ja palaa räjähdysmäisesti, sauhuttuaan ensin
kaasuseokseksi. Ilmiö tunnetaan nimellä "alilatausdetonaatio", ja sen
seuraamukset voivat olla tuhoisat.
Ruudeista, rihloista ja latauksesta
Kotimaiset patruunatehtaat, Lapua ja Sako, käyttävät liian hitaita ruuteja
ääntähitaampien eli subsonic-patruunoiden lataamiseen, parhaimmillaan vain N110
kivääriruutia, kun sopivimpia olisivat N300-sarjan huokoisruudeistakin vain
nopeapaloisimmat. Usein on luodin lähtönopeus myös liiallinen, äänennopeutta
suurempi, koska huomioon ei ole otettu aseiden yksilöllisyyttä, eikä kai myöskään
äänennopeuden vaihtelevuutta ilmassa, mikä on riippuvainen ilman lämpötilasta, ja
vakio vain vakiolämmössä. Kolmas virhe, minkä patruunatehtaat ovat tehneet, on
raskaiden torpeedoluotien käyttö aliäänipatruunoissa. Kaliberi .308 Win on yleisin
vaimenninaseiden kaliberi, .22 LR:n eli ns. pienoiskiväärikaliberin jälkeen. .308
kaliberisissä aseissa rihlannousu on joskus liian loiva.
Nousu on se piipun pituussuuntainen matka, jonka aikana rihlat aseen piipussa tekevät
täyden kierroksen. Rihlojen tehtävänä on antaa luodille pyörimisliike pituusakselinsa
ympäri, jotta luoti lentäisi suoraan, kuin nuoli, keihäs tai tikkapelin
"dartsi". Pyörivä luoti säilyttää asentonsa samaan tapaan kuin pöydällä
tai lattialla pyörivä hyrrä, joka sekin kaatuu nurin kun kierrosluku alenee liian
pieneksi. Tuo nousu on joskus 12 tuumaa tai loivempikin: Ehkä vain kolme kierrosta metrin
matkalla. Kyseinen rihlannousu ei anna tarpeeksi suurta pyörimisnopeutta raskaalle ja
pitkälle luodille 300 m/s lähtönopeudella.
Vaimenninlatauksiin soveltuvat parhaiten suhteellisen kevyet luodit, kuten Lapuan S374, ja
nopeat pistooliruudit, kuten Vihtavuoren N310, N320, Hodgdonin Clays, HP-38 ja Norman R-1.
Uutuuksia on luvassa, ainakin Hodgdon Titewad, mutta sen saatavuus Suomeen ei ole taattua,
vaikka vaatimuksia supernopeasti palavan ruudin saamisesta kauppoihin on esitetty
kiukkuisimmin nimenomaan Suomesta käsin.
Kivääriruuteja tai hidaspaloisia pistooliruuteja ei tule käyttää kevytlatauksissa
painoltaan tarkoituksenmukaisimpien luotien ammuntaan, koska ne ovat vaikeasti syttyviä,
jonka seurauksena on alilatausdetonaation uhka. Edes oikeanlaisten ruutien
vähimmäisannosta ei saa alittaa, sillä sen alittaminen saattaa johtaa
alilatausdetonaatioon: Paineen äkilliseen nousuun huippulukemiin, jollaisia ei saada
aikaan voimakkaimmillakaan kiinteillä tai nestemäisillä räjähdysaineilla. Rajumpi
voima on ehkä vain radioaktiivisten aineiden ketjureaktiolla.
Vaaralliset viidesosalatingit
Suomessa on sattunut pari yleisesti tunnettua detonaatiotapausta, molemmat 0,20 gramman
annoksella N320 ruutia kaliberissa .308 Win., toisessa luotina 8 g kokovaippa ja toisessa
Lapuan 11 g D-46. Jälkimmäinen tapaus sattui tunnetulle asetoimittajalle, joka on
kirjoittanut kokemuksestaan lehdenpalstoillakin. Räjähdyksen seurauksena hän oli
menettää näkönsä. Vain hyvät suojalasit pelastivat sokeutumiselta. Tuolloin (vuoden
1984 keväällä) oli jo tiedossa tutkittu vähimmäisannos, mutta käytetty annos oli
alle PUOLET siitä.
Niin kauan, kuin aseen piippu oli liukas varastorasvasta tai öljystä, sujui ammunta
moitteettomasti, mutta kuiva kitka aiheutti luodille sen, minkä voiteluöljyn pois
vuotaminen tuottaisi autonmoottorin liukulaakereille: Se "leikkasi kiinni". Kun
muutkin osatekijät olivat vaikuttamassa, tapahtui detonaatio. Viisinkertainenkaan ruudin
N320 annostus ei saisi aikaan vastaavaa tuhoa. Yhden gramman annos 8 gramman luodin takana
on täysin turvallinen lataus vaikkapa jokapäiväiseen käyttöön .308 Winchester- ja
7,62 x 53R-patruunoihin, jos luodin perä on oikein muotoiltu: Vaipan ja sydänlyijyn
väliin ei siis vuoda ruutikaasua.
Lyijykärkiluoti tässä suhteessa turvallisin. Vanhimmissa vaippaluotisissa
sotilaspatruunoissa estettiin "ilmapatjavaikutus" pahvitiivisteellä ruudin ja
luodin välissä. Pahviin imeytetty vaha myöskin voiteli piipunreikää, ja saattoipa
itse ruutikin sisältää vaseliinin tai tinajauheen tapaista liukastetta. Tinadioksidia
on yhä joidenkin konetykkiruutien hivenaineena, joka pelkistyy tinakalvoksi
piipunseinämien pinnalle.
Reseptit eivät löydy käsikirjoista
Latausohjeita kevytlatauksiin ei löydy "Virallisesta Valistuksesta" (=
patruuna-/ luoti-/ ruutitehtaiden latausoppaista) mistään päin maailmaa, koska
ruudinvalmistajat pelkäävät menettävänsä myyntituloja
"säästölatingeiksi" kutsuttujen kevytlatauksien yleistyessä. Vielä
1980-luvun loppupuolella julkaistiin latausohjeita pistooliruudeilla kiväärikalibereihin
asealan lehdissä, Vihtavuori Oy:n testaaminakin. Lataustietämyksen yleistymisen
epätoivoinen ehkäisytoiminta ei hyödytä ketään. Ruudinvalmistajille ja ruutien
jälleenmyyjillekin siitä aiheutuu konkreettista, helposti toteennäytettävää
taloudellista tappiota:
Vaikka kevytlatingit yleistyvät, eivät ruutivalmistajat menetä tuloja, sillä ampujat
ampuvat enemmän, koska pienemmän tai oikeastaan olemattoman rekyylin vuoksi jaksaa
ammunnan harrastaja ampua enemmän laukauksia, eli ruudin kulutus pysyy suunnilleen
samana, ja tuotto ruudin valmistajille sekä sen jälleenmyyjille 1 ½-kertaistuu,
pistooliruudin korkeampaa kilohintaa vastaten. Tätäkin enemmän hyötyvät luotien
valmistajat, koska ammuttavien luotien kappalemäärä moninkertaistuu. Muutamat
luodinvalmistajat vastustivat myös aikoinaan säästölataustietämyksen julkistamista.
Vastustus on selitettävissä siten, että samat tehtaat lataavat myöskin valmiita
patruunoita, ja toki myisivät mieluummin pidemmälle jalostettuja tuotteita kuin niiden
erillisiä osia. Hylsyjen menekki vähenee myös väistämättömästi.
Pienipaineisia säästölatauksia ammuttaessa voidaan samat hylsyt ladata uudelleen jopa
kymmeniä kertoja. Siksi juuri kevytlatauksia vastaan on käyty propagandataistelua,
vaikka ne luotien menekkiä lisäävätkin. Täystehopatruunoiden käsinlatausta ei
uskalleta vastustaa, koska sillä on Suomessa pidemmät perinteet kuin tehdaslatauksella.
Kevytlatinkejakin osattiin tosin laatia jo 1900-luvun vaihteessa, käytettäviksi
aktiivisen vastarinnan valmistelijoiden salaisiin ampumaharjoituksiin. Tarkoitukseen
sopivia luoteja oli sata vuotta sitten saatavina paremmin kuin vielä takavuosien
Suomessa.
Eräs kehä voikin kiertyä umpeen, kunhan Eugen Schaumanin ja Lennart Hohenthalin
päivistä tulee kuluneeksi täysi vuosisata: Vähitellen saattaa luodinvalmistus eriytyä
kokonaan itsenäiseksi yritystoiminnaksi, joka on täysin riippumaton tehdasladattujen
patruunoiden ja patruunahylsyjenkin tuotannosta, niinkuin sen pitäisikin olla. Nimenomaan
sellaiset luodit, jotka soveltuvat poikkeuksellisen hyvin kevytlatauksiin, valmistettanee
jo lähivuosina itsenäisissä tuotantoyksiköissä. Tämä ei ole enää pelkkä
tulevaisuuden visio, vaan jo toteutunut eräiden Suomessa harvinaisten pistoolikaliberien
tapauksissa, joihin ei ladata kotimaisia tehdaspatruunoita, eikä valmisteta luotejakaan
patruunatehtaissamme.
Valaiseva vertailu
Eräitä tietoja kaliberissa .308 Win, luotina Lapuan S374 8 g:
täysteholataus kevytlataus
Ruuti:
N140 N310
Vähimmäislataus:
2,70 g 0,40 g
Lähtönopeus em. latauksella:
800 m/s 270 m/s
Enimmäislataus:
3,00 g 0,92 g
Lähtönopeus em. latauksella:
875 m/s 560 m/s
Itseladatun patruunan hinta:
0,95 mk 0,65 mk
Ruudin kalorinen energia:
3700 J/g 4200 J/g
Max. latauksen lämpöenergia: 11100
Joulea 3864 Joulea
Piipua kuumentava energia:
1665
Joulea 579,6 Joulea
Ruutien lämpöenergiasisällöt ovat Vihtavuori Oy:n "Reloading Manualissa"
(3rd Edition, v. 2000) julkaistuja likiarvoja. Aseen hyötysuhde lasketaan korottamalla
nopeuslukema toiseen potenssiin (= neliöön) ja kertomalla saatu lukema luodin
grammapainolla sekä jakamalla saatu tulo luvulla 2000. Esimerkiksi ruudin N310
max.-latauksesta saadaan luodin liike-energia, laskien 560 x 560 x 8 / 2000 = 1254,4
Joulea, joka kerrottuna 100:lla ja jaettuna 3864 Joulen energialukemalla antaa
hyötysuhteeksi 32,46 %
Se on varsin lähellä laskelmallista kiväärien hyötysuhteen likiarvoa: 33 % - eli noin
kolmannes ruudin lämpöenergiasta muuttuu luodin liike-energiaksi. "Piippua
polttavan" hukkaenergian osuus on noin puolet hyötyenergiasta. Vertailussa on
käytetty vaatimatonta 15 % kerrointa. Rk:n (Valmet M62) tapauksessa on kerroin 22,25 %
koska hukkalämpö kuumentaa myös kaasukanavan ja -sylinterin seinämiä. Luodin
liike-energiaksi muuttuu M62:ssa 32,0 % ja automaattilataukseen hyödynnetyksi energiaksi
0,48 % ruutiin kemiallisesti sidotusta energiasta, eli hyötysuhde on parin promillen
kymmenyksen erolla sama kuin rk:n tapauksessa.
Kuten taulukosta huomaa, kevytlatauksilla on etua erityisesti minimi- ja maksimilatausten
välin suhteen, sillä mitä suurempi tämä väli on, sitä enemmän on kehittelyvaraa
latauksissa omaan aseeseen tarkan latauksen löytämiseksi. Kivääriruudeilla ladattaessa
väli on pieni, ja joskus käytännössä pienempi kuin käsikirjojen resepteissä
mainitaan. Aseet ovat yksilöitä, jonka takia jokaiseen täytyy etsiä tarkin lataus, jos
lataa itse. Itseladaten voi saada aikaan huomattavastikin tehdasladattuja tarkempia
patruunoita. Koeampumalla lataukset tuelta saa hyvän käsityksen ko. latauksen
tarkkuudesta.
Piippukitkan yhdenmukaistaminen
Luotien vahaus (myöskin vaippaluotien) vähentää niiden kitkaa piippuun, jonka ansiosta
nopeushajonta vähenee ja tarkkuus ilmeisimmin parenee, ainakin pitkille matkoille.
Luotien kuivavoitelu jo tehtaassa, tavallisimmin jauhemaisella liukasteella on
yleistymässä kaikkialla maailmassa. Liukasteena käytettävä ohut metallisulfidikerros
ei korvaa luultavasti milloinkaan vahavoitelua, koska erityisesti lyijyvaluluoteja
ammuttaessa on pyrkimyksenä koko piipun rihlatun osuuden kitkan pitäminen mahdollisimman
alhaisena ja yhdenmukaisena joka laukauksella. Vaikka voidellaankin luotia, on liukaste
kuitenkin tarkoitettu piipunseinämiin, vähentämään vasta seuraavana ammuttavan luodin
piippukitkaa.
Piipunreiän voitelu olisi mahdollista muinkin keinoin, mutta liukastaminen käy
kenttäolosuhteissa helpoimmin päinsä antamalla luodin toimia "pensselinä".
Vanhoissa sotilaspatruunoissa oli siveltimenä vahakyllästeinen pahvikiekko ja vielä
vanhemmissa (mm. Berdanin patruunoissa) talitulppa tai mehiläisvahan ja talin seoksesta
valettu välitulppa luodin takana. Aikoinaan käytettiin vahavälitulppaa myös
Vihtavuoren haulikonpatruunoissa, kunnes Suomessakin omaksuttiin joustimelliset
muovitulpat. Vahatulppa vähensi piipun lyijyttymistä, mutta se aiheutti kovanpuoleisen
rekyylin joustamattomuutensa takia ja joutui sen takia epäsuosioon.
Varo tupla-annostelua !
Kaksoisannostusta on varottava, sillä ainakin max. latauksella kaksinkertainen annos
tuottaa varmasti aseräjähdyksen. Vaimenninpatruunoita ammuttaessa huomaa
kaksoisannostuksen ehkä vain normaalia kovemmasta laukausäänestä ja luodin lentoradan
suoristumisesta, mutta jos ladataan raskailla luodeilla ja niitä vastaavilla
ruutimäärillä, kehittää kaksoisannostus tuhoisan paineennousun muunmuassa luodin
tyssäytymisen tai "ilmapatjavaikutuksen" tehostamana. Huolellinen vasta-alkaja
voi ladata kevytlatauspatruunoita yhtä turvallisesti kuin täysteholatinkejakin, mutta
varomaton "veteraaniharrastelija" voi kokeneisuudestaan huolimatta - tai siihen
liikaa luottaen - saada aikaan korvaamattoman vahingon.
Juuri kaksoisannostelun riskillä on yritetty jo lähes 20 vuoden ajan säikytellä
aseharrastajia pidättäytymään "vaarallisesta kevytlatauspuuhailusta".
Esimerkiksi revolverinpatruunoiden huolimaton lataaminen on tosiasiassa paljonkin
riskialttiimpaa askartelua. Revolverinhylsyynkin voi joutua huomaamatta (ainakin
nopeatoimisia progressiivi-latauslaitteita käytettäessä), kaksoisannos nopeapaloista
ruutia, joka räjäyttää aseen takuuvarmasti. Kiväärin vaimenninpatruunan
ruutimäärä on useimmiten alle puolet, ja joissain tapauksissa vain kolmasosa
enimmäisannoksesta. Ase yleensä kestää vähäiset max.-annoksen ylityksetkin, koska
kivääri on revolveria lujarakenteisempi.
Tuottamuksellinen ja kontrolloimaton paineennousu
Todella konkreettisen riskin lähde on alilatausdetonaatio, ja latausyhdistelmää omaan
aseeseen kehiteltäessä onkin tärkeää tietää: "Mistä alkaisin ?"
Ruutipanosta pienin askelin lisäiltäessä ase kyllä kertoo sen, mihin latingin
virittely on viisainta lopettaa, ja pienentää hiukan ruutimäärää siitä annoksesta,
millä korkeapaineen merkkejä alkaa esiintyä. Alkavista paineenmerkeistä on vielä
matkaa todella vaarallisiin ylipaineisiin, eli hylsyn ja aseen kestokyvyn rajoille, koska
ruutia lisättäessä paine kohoaa asteittain, ja ennusmerkit lisääntyvät painetta
vastaavasti: Nallin pohja leviää nallipesän täyteen halkaisijaan ja hylsyn ulosveto
vaikeutuu jo ennen hylsynkannan rikkoutumisen aikaansaavan ylipaineen saavuttamista.
Alilatausdetonaatio on puolestaan täysin kontrolloimaton ilmiö, jonka sattuessa
kehittyvien huippupaineiden mittaamiseen eivät tavanomaiset laitteet riitä alkuunkaan,
vaan hajoavat. Jos jonkin latausyhdistelmän vähimmäisannos on tiedossa ja julkaistu, ei
sitä saa alittaa (puolittamisesta puhumattakaan), ja jos latausresepti on annettu
lyijyluodille, on lataukseen käytettävä vastaavanlaista lyijyluotia. Jos ammuksena on
vastaavanpainoinen vaippaluoti, joudutaan latauskokeilut alkamaan huomattavasti
suuremmilla ruutimäärillä, ja mitä raskaampi tai kitkaisempi on luoti, sitä suurempaa
ruutimäärää joudutaan käyttämään lähtönopeusvaihteluiden vähentämiseksi.
Tässä suhteessa poikkeavat kevytlataamisen periaatteet täystehopatruunoiden
latailemisen säännönmukaisuuksista.
Lyijyluoteja tarjolla 7,62 mm aseisiinkin
Lyijyluodit soveltuvat erityisesti aliäänipatruunoihin, sillä niiden kitka on
huomattavasti pienempi kuin vaippaluotien, lisäksi ne ovat pehmeämpiä. Mm. Tussari/Villikarju Oy (puh 08-220 072)
valmistaa lyijyluoteja, 8,4- ja 11,7-grammaisina. Ko. lyijyluodeista tulee lisätietoja
lähiaikoina G.O.W.- sivuille.
Lopuksi
Kevytlatingit ovat tarkkoja ainakin sataan metriin asti, eli sopivalla latauksella hajonta
on alle 25 mm sadalta metriltä; vajaa kulma- eli kaariminuutti siis, tai alle 1/4 piirua.
Harvemmalla tykilläkään pystyttäisiin parempaan osumetarkkuuteen. Itse olen ampunut
satoja kevytlatauspatruunoita ja kokemuksieni mukaan niiden edut verrattuna täystehoisiin
latauksiin ovat huomattavat. Tulevaisuudessa kevytlatausten suosio tulee ilmeisimmin
kasvamaan ja erikoiskomponentteja niihin tulee paremmin saataville Suomessakin.
Markus 2022000.
Peten kommentteja: Tällainen oli 16-vuotiaan lukiolaisen kouluaine, vähäisin
täydennyksin! Pakko uskoa! Jos koulujen opetusohjelmaan kuuluu yhä ns.
"rauhankasvatus", eli sivistyssanoilla ilmaistuna: "Hoplofoobinen
indoktrinaatio", voidaan sen opettajille suositella siirtymistä vaikkapa
lastentarhan "aivopyykkäreiksi", ettei totaalinen turhautuminen aiheuttaisi
varhais-eläköitymistä. "Burn out" uhkaa myös ruuti- ja
patruunatehtaiden myömämiehiä, koska 80-luvulla syntyneille sanankuulijoille ei enää
riitä väittämien perusteluksi puhki-kulunut fraasi: "Tauno V. Mäki on
kirjoittanut, että..." Eihän mitään kevytlatausten vastaista julkaistua
kirjoitusta edes ole esitettävänä dokumentiksi.
(Muistini mukaan ei "METTÄ-KALA:n Vaarinpalstalla" ehditty ottaa kantaa
ilmiöön nimeltä "säästölatingit". Palstan kolumnistin kuollessa v:n 1983
lopulla oli kevytlatailu vielä harvojen harrastus; tunnettu vasta noin vuoden ajan.
Asevaimentimia vastaan omilla palstoillaan rähissyt Lapin riistapäällikkö vaipui
myöskin vaineeseen 1980-luvun alkupuolella. Metsästysaseiden kymmenvuotisen
vaimenninkiellon sai aikaan silloinen opetusministeri Kaarina Suonio;
Sos.Dem./hoplofob., mikä kummastutti suuresti eräkansaa, koska asetusmuutos olisi
kuulunut hallinnon hierarkian mukaan Maa- ja Metsätalousministeriön toimenkuvaan; olihan
kyseessä metsästysasetuksen "osittais-uudistus").
Parikymppiset ja heitä nuoremmat aseharrastajat erottavat säälimättömästi
"myyntipuheet" ja matemaattis-luonnontieteellisiin itsestäänselvyyksiin
perustuvan asiallisen valistuksen toisistaan tykkänään erilaisiin uskottavuusluokkiin,
tunnistaen "hugan hugaksi" wanhan witzin intiaanien tavoin, ja
pystyen myös jo itsekin toimimaan (konsulentteja paljonkin viisaampina) koulumestareina.
Esityksen lopulla mainittujen erikoiskomponenttien kotimainen tuotanto on jo alkanut.
Materiaalin postituspäiväksi ehtii sopivasti valmistua pakina
"Tussarinluotien" ensimmäisistä maistiaisista.
Kalevalanpäivänä MM; Pete
Markuksen evankeliumit 01.03.2000:
Lyijyluodit kal. .30 kokeilussa ja havaintoja "tippaluodeista"
Lyijyluodeilla on huomattavia etuja kiväärin aliäänipatruunoissa, verrattuna
vaippaluoteihin. Ne ovat pehmeitä ja niiden vahakerros vähentää huomattavasti luodin
kitkaa piipunseinämiin. On muistutettava, että luotivahan tarkoitus on piipunseinämien
kitkakertoimen pitäminen sellaisena, kuin se on varastorasvatussa piipunreiässä, eli
rasvaurista hankautuva luotivaha voitelee piipun seuraavaa laukausta varten; mieluusti
pitkänkin piipun suuhun saakka. Tämä mahdollistaa pienempien ruutiannosten käytön
kuin vaippaluodeilla. Vaimenninkäytössä tästä taas on hyötyä, sillä pienempi
ruutiannos tuottaa vähemmän ruutikaasuja, jolloin vaimennin toimii tehokkaammin, eli
syntyy pienempi laukausääni. Lisäksi piipun kuluminen on vähäisempää kuin
vaippaluodeilla.
Tussarin luodeista
Tussari / Villikarju Oy valmistaa valamalla
lyijyluoteja kahta eri painoa, 8,4 g (140 gr) ja 11,7 g (180 gr). Nämä luodit on
tarkoitettu .30/ 7,62 mm aseisiin, eli mm. 7,62 x 39,.308 Win., 7,62 x 53R ja .30-06.
Luodeissa on yksi leveä rasvaura (2,0 mm) ja 8,4-grammaisten luotien muoto muistuttaa 8
gramman kokovaippaluodin muotoa. Ko. luoteja valmistetaan .309"/ .310"/
.311" läpimittoihin kalibroituina. Luodit on varustettu tulikilvillä (gas check),
joten lähtönopeudet voidaan säätää n. 500 m/s tasolle tai hieman suuremmiksikin
ilman piipunreiän lyijyttymisen riskiä. Lyijyseos on kovaa: Kynsi ei pysty naarmuttamaan
luotia. Joidenkin lyijypuristeluotien tyssäytyminen on tuottanut yllätyksiä
ulkomaalaisille kotilataajille, jotka ovat luulleet ohuen kuparisilauksen tekevän
luotivaipan tehtävän ja myöskin pystyvän korvaamaan lyijyluotien vahauksen.
Uhkarohkeimmat kokeilijat ovat sitten ihmetelleet, kun piippu on kuumentunut ammuttaessa
ja reikä lyijyttynyt paksulti, ammuttuaan luoteja melkein kolminkertaisella
suositusannoksella nopeasti palavaa ruutia. Kovemman valuluodin tyssäytymistaipumus on
vähäisempi kuin lyijypuristelyodin laajeneminen ruutikaasun paineiskusta. Kohtuullisesta
ja kontrolloidusta tyssäytymisestä on toki usein hyötyä ampumatarkkuuden
osatekijänä, jos luoti on lievästi alimittainen piipun urakaliberiin.
Kokeilin .309" läpimittaisiksi kalibroituja 8,4 gramman luoteja .308 Win.
kaliberisessa kiväärissäni (Sako 75 Varmint, piipunpituus 660 mm, rihlannuosu
1:11"). Latauksena oli 0,44 grammaa Vihtavuoren N 310 ruutia, eli 140 grainin
vaippaluodeille suositeltu minimimäärä, ja nallina Lapuan (eli CCI:n) iso
kiväärinalli. Latauspituus oli aluksi 66,1 mm.
Koeammuntaa - ja hehtaarihajontaa...
Menin ampumaan 100 metrin radalle ko. latauksella. Tukena käytin bipodia, lisäksi aseen
perän alla oli hiekkapussi. Tällainen tuki on helposti liikuteltavissa, mutta silti
melkein kasa-ammuntatuen veroinen. Ammuin viisi laukausta. Hajonta oli 203 mm eli yli
kaksi piirua! Aluksi epäilin aseessa olevan jotakin vikaa. Ammuin normaalisti
käyttämälläni ratalatauksella 5 laukauksen kasan. Se oli alle 30 mm k-k, joten vian
täytyi olla latauksessa tai luodissa.
Kotona aloin tutkia luoteja ja huomasin kalibroinnissa virheen: Luodin ohjauslieriön eli
kalibrointiholkissa kiillottuneen kyljen pituus saattoi vaihdella jopa 3 mm samassa
luodissa, jolloin myöskään luodin perä ei ole kohtisuora ohjausosuuteen nähden.
Liekkikilven pohjassa oli usein pieni painuma lähellä reunaa, kun sen pitäisi olla
tarkasti keskellä Hornadyn Crimp-On Gas Checkin lievästi kuperaa pohjaa. Totuushan on,
että pienikin epäsymmetria tai kaltevuus luodin peräpäässä huonontaa osuvuutta:
Tämä on tiedetty jo toistasataa vuotta. (Tutkijoita FRANKLIN MANN, HARRY POPE &
al.).
Luotien kastovahaus sulatetussa KOKKI-rasvassa, patruunan luotipää kastettuna
hylsynsuuta myöten, vähensi jo hajontaa, sillä seuraavalla ratakäynnillä ammuin 5
laukauksella noin 7 cm k-k kasan 100 metriin. Tällä latauksella kuului luodin
lentoääni, eli tämä oli jo yliääninen patruuna. Lisävahaus oli kasvattanut luodin
lähtönopeutta, vähentämällä piippukitkaa. Lämpötila koeammunnan aikana oli nollan
tienoilla, eli äänennopeus ulkoilmassa 331 metriä sekunnissa joitain metrejä
Suomenlahden pinnan yläpuolella.
Patruunatehtaan koeampumalaboratoriossa on Machin luku suurempi, jopa toistakymmenen
metrin verran sekunnissa. (+ 20 Celsiuksessa on äänennopeus 343 m/s). Sisätiloissa
testatut subsonic-patruunat tuottavat sen vuoksi usein yllätyksiä "elävässä
erällisessä elämässä" eli ulkoilmassa, ja kun aseiden piipunpituudet ovat usein
käytännössä toisenlaisia kuin tehtaiden testiaseissa. Siksi on erittäin vaikea
löytää vaikkapa .22 Long Rifle-patruunoita, jotka olisivat taatusti
"subsoniceja" kaikissa aseyksilöissä, ja käyttöolosuhteissa ulkosalla.
"Pitkät penniläiset" eli .22 CB Longit ovat taattua tavaraa. Samoin Aguila .22
SSS, jonka luoti tosin lentää kalikkana kieppuen loivarihlaisimmista aseista ammuttuna,
mutta on käyttökelpoinen niissäkin lähietäisyyksille, ja sitä rumempi osumajälki,
mitä epävakaampi luoti sen tekee.
Latausten kehittelyä ja käynnin parannus
Sain PTK:lta ohjeeksi kasvattaa latauspituutta niin paljon, että luoti koskettaa
ylimenokartiota ja rihloja. Omassa aseessani max. latauspituudeksi ko. luodeilla tuli 67,6
mm. Sain myös luvan vaippaluodeille annetun ruudin vähimmäisannoksen alitukseen, koska
lyijyvaluluodit ovat moniltakin ominaisuuksiltaan vaippaluodeista poikkeavia
a-tarvikkeita. Ruutiannos oli tällä kertaa 0,39 g/ 6,0 gr/ 0,7 cc N310:ta. Kastovahasin
taas luodit. Ampumarata oli nyt poikkeuksellisesti 25 metrin sisärata, sillä ulkoradalle
ei kannattanut mennä pakkasen ja tuulen takia. Tuelta ammuttut kolmen laukauksen kasat
olivat 10-15 mm (k-k) väliltä. Käynti oli jo harjoituskäyttöön riittävä. Luotien
lentoääntä ei kuulunut, joten lataus on aliääninen, eli vaimenninkäyttöön
soveltuva ainakin sisäradan lämmössä.
Kasat sijaitsivat muutaman millin tähtäyspisteen yläpuolellla, joten lyhyen matkan
(alle 50 m) harjoitteluun kohdistusta ei tarvinnut muuttaa. Sakolaiseni on kohdistettu 100
metriin käymään tähtäyspisteeseen latauksella 0,66 g N 310 ja Lapuan 6,5 gramman
reikäpääluoti (G477). Kiikarina ko. aseessa on Shirstone 3,5 - 10 x 45, kiinni aseessa
keskikorkeilla jaloilla.
Kokeilu .311" Tussarin luodeilla
Kokeilin 25 metrin sisäradalla myös .311" halkaisijaisia luoteja. Nämä luodit
ovat em. .309" läpimittaisen luodin kaltaisia muilta ominaisuuksilta, paitsi
läpimitaltaa ja kalibroinnilta. Kalibrointi oli onnistunut näissä luodeissa, niiden
vähemmän muokkauksen takia. Kaikki luodit valetaan ilmeisesti samaan muottiin ja
kalibroidaan sitten haluttuun läpimittaan. "As castina" eli valumittaisina ne
voisivat käydä jopa 8,2 mm aseisiin, kuten 8 x 57 mm Mauser ja 7,9 x 33 mm Polte ?
Komiteakivääriin 8 x 57 mm J M 1888 ne olisivat ainakin sopivia.
Kaliberina oli 7,62 x 53R ja koeaseenani vuonna 1946 Tulan asetehtailla valmistettu
venäläinen karabiini M 44. Hylsyt olivat Lapualaisia ja nalleina Lapuan isot
kiväärinallit (normaali CCI Boxer-nalli no. 200). Latauspituus oli 68,5 mm. Kastovahasin
nämäkin luodit. Ruutiannos oli 0,50 g / 7,7 gr N 310 ruutia, eli 1.0 CC:n kauhallinen
tai 9 x 19 mm hylsyllimen.
Kolmen laukauksen kasa oli 21 mm k-k, mutta tulee huomioida koeammunnassa käytetty ase,
jonka piipun värähtelyn taajuus ja amplitudi riippuvat siitä, onko sen linkkupistin
esillä vaiko taitettuna ja sekin, että koeammunta suoritettiin avotähtäimin. Ko.
lataus on tarkkuudeltaan M44- karabiinissani yhtä hyvä kuin vaippaluodeilla ladatuilla
patruunoilla keskimäärin. Luodin lentoääni kuului, joten luodin nopeus oli yli
äänennopeuden sisätiloissakin, yli 340 m/s.
Vähentämisen varaa on PTK:n laskelmien mukaan jopa 0,35 grammaan asti, eli
Lee-kauhasarjan .7 CC-kuupallinen, mutta 0,40 grammaa / 6,2 grainia voi olla tasapainoinen
yhdistelmä karabiiniin ja täyspitkään Mosin-Nagant 1891:een. Vaimenninpatruunat
ladataan yleensäkin korvakuulolla asekohtaisiksi, ellei käytettävissä ole
luotinopeusmittaria, tai jos lämpö ja valo ei riitä mittarin saamiseksi toimimaan.
Samoin käy 0.40 grammaa N310:tä latauskokeilujen starttiannokseksi suomalaisiin
itsenäisyyskauden kiväärikehitelmiin, joita varten on mitoitettu välikokoinen
Tussari-luoti .310" kalibroinnilla. Ukko-Pekkaan M 39 on taaskin suosituksena
.311" luoti, koska aseen patruunapesää mitoitettaessa oli jo ympäri käyty ja
yhteen tultu, palaten tuttuihin Mosin-Nagant M 91:n pesän ja ylimenon mittasuhteisiin,
vain toleranssialuetta kaventaen.
Aliäänisiä Lapuan 9,7-grammaisella Lock Basella
Samalla ratakäynnillä kokeilin 0,50 gramman / 7,7 gr annosta N310 ruutia ja Lapuan
9,7-grammaista Lock Base luotia. Kaliberi oli .308 Win. Hylsynä oli lapualaiset ja
nalleina Lapuan iso kiväärinallit. Lock Basen voi ampua myös perä edellä, jolloin
luodin muoto on ihanteellinen aliääninopeuksille. Tämä mahdollisuus ampua
kokovaippaluoti perä edellä oli huomattu 1920-luvulla aikalaisilla torpeedoluodeilla, ja
myöhemmillä luodeilla D-46/ D-47. Latauspituus oli 71,3 mm normaalisti ladatun LB:n ja
61,0 mm perä edellä ladatun LB:n kanssa.
25 metrin matkalta normaalisti ladattuilla LB:llä kasa oli 8 mm k-k, ja 5 mm k-k perä
edellä ammutuilla LB:llä, molemmat kasat viiden laukauksen kasoja. LB on siis tarkempi
(ainakin omassa aseessani) perä edellä ammuttuna aliäänisillä nopeuksilla. Luodin
lentoääntä ei kuulunut, eli nopeus oli aliääninen ainakin lämpimällä sisäradalla,
äänen nopeuden ollessa 342 m/s. Ulkona se olisi ollut 326 - 327 m/s lämpömittarin
lukemien ja "Silencer History And Performance"-kirjan taulukoiden mukaan.
(Taulukot ovat Vol. I:n lopussa, sivut 397 - 400, myös metreinä ja Celsiusasteina).
LB osui perä edellä ammuttuna noin 4 mm korkeammalle kuin oikeinpäin ammuttuna, koska
ääntähitaamman luodin ilmanvastus on jo kauan sitten tehtyjen mittausten mukaan
pienempi, ammuttaessa pisaranmuotoinen ammus pyöreä pää edellä ja terävä pää
takana, jolloin äliäänisellä alueella luotia hidastava imuvastus vähenee.
Lentokoneita muotoiltaessa tämä on tiedetty jo kauan, mutta luoteja kehiteltäessä
kymmeniä vuosia kauemmin. Jo preussilaisen Dreyse M 1841-neulasytytyskiväärin
alikaliberiluoti M 1855 eli "Lange Blei" oli muotoiltu virtaviivaiseksi
"tippaluodiksi", ottaen esikuvaksi linnun vartalon muoto.
Pisarana ammutun LB:n maaliballistinen teho lienee melkoinen aliäänisestä nopeudesta
huolimatta. Lähes semi-wadcuttermainen kärki soveltuu (ainakin) pienriistan ampumiseen
hyvin. Oikeinpäin ammutun LB:n tehoa voidaan lisätä viilaamalla kärkeen pieni viiste,
jolloin luoti "kaatuu" osuessaan. Tarkkuuteen tämän viisteen tai loven ei
pitäisi vaikuttaa. 4,7 mm Heckler - Kochin "Löffelspitz"-luotien kärjet oli
jyrsitty pahasti muotopuolisiksi, saamatta käyntiä huonontumaan mitattavissa määrin
kärjestään symmetrisiin luoteihin verraten.
Nämäkin ilmiöt on tiedetty yli 100 vuotta sitten: "Vaikka pienikin virhe luodin
peräpäässä tuottaa hehtaarihajonnan, saa luodinkärjen latvan silpoa rumaksikin,
kunhan silpoo kaikki luodit samalla tavalla. Käyntitarkkuus ei muutu juuri lainkaan. Vain
lentorata kaartuu enemmän tai suoristuu sen mukaan, lisääntyykö vai väheneekö luodin
ilmanvastus muodonmuutoksen seurauksena". Näin raportoivat tutkijat Pope ja Mann
vuonna 1899, sekä heidän havaintoihinsa viitaten kapteeni Grozier Haagin Ensimmäisen
Rauhankonferenssin ikävystyneille poliitikoille ja diplomaateille.
Lopuksi
Luotien nopeuksia en saanut mitattua, sillä ulkoradalla ei ollut tarpeeksi valoa, eikä
Chrony edes toimi kunnolla pakkasessa. Sisäradalla ei ollut toivoakaan nopeuksien
mittauksesta valon puutteeen takia. Tämä ei ollut vielä varsinainen testi, vaan
alustava kokeilu. Kenties kevään lämpimämpien säiden tultua teen lisää kokeiluita
lyijyluodeilla. Nopeudetkin saadaan silloin mitattua ja lataukset viritetyiksi
takuuvarmasti aliäänisiksi "SUPU-latingeiksi". Lyijyseosluotihan sallii
ruudiannoksen alentamisen täysin riskittömästi niin pieneksi, että vastaava
latausmäärä vaippaluodin takana olisi jo visiittikutsu viikatemiehelle.
Markus 23022000
Ps. Monet ovat kyselleet latausohjeita Lapuan 3,7 grammaiselle ALS -luodille. Se on
tarkoitettu "venäläisittäin" rihlattuihin aseisiin, eli isokaliberi 7,91 mm,
enkä suosittele sen ampumista .308" kaliberisista piipuista, ainakaan ennen
omakohtaisia kokeiluja. Vihtavuoren taulukoita ohjeet lyötyvät vain 7,62 x 39 mm
Genschow & Co. -patruunalle (= rynkynpatruuna messinkihylsyllä).
7,62 x 53R:lle ei ole "Virallisia Latausohjeita", mutta tässä muutama:
Vihtavuoren N 133 ruutia 50,0 gr / 3,24 g, latauspituus 68,8 mm. Annoksessa on virittelyn
varaa kumpaankin suuntaan jonkin verran. Nopeuksia en ole saannut vielä mitattua.
Ruudille N 310 on käypä annos 0,9 - 1,0 g ja latauspituus 68,8 mm karabiiniin M 44.
Aliäänipatruunat tuskin onnistuvat luodin keveyden ja piippukitkan epäedullisen suhteen
vuoksi, enkä suosittele niiden latausyrityksiä ko. luodilla, jos ei tiedä mitä tekee.
Aliäänilataus kivääriin ei onnistu edes 4,7-grammaisella .308"
alumiinikeernaisella reikäpääluodilla, eikä samanpainoisella 7,65 mm Browningin
luodillakaan, jonka piippukitka sentään on varsin kohtuullinen. Venäläisiltä temppu
onnistui, mutta 4.8 gramman luoti oli muodoltaan ja halkaisijaltaan omalaatuinen, eikä
sen vaippa-aineesta ole tarkkaa tietoa kenelläkään, vaikka 7.62 mm
"metsästyspatruunoita" ladattiin miljoonittain vielä 2. Maailmansodan
jälkeenkin, jakeluun valtion ammattimetsästäjille. Liukkaaksi vahatulla lyijyluodilla
ladattaessa riittää vähempikin kuin ALS-luodin ammuspaino aliäänisiin latauksiin. 8
mm lyijyinen palloluoti painaa melko tarkkaan 3,0 grammaa ja 7,65 mm hirvihauli on
sitäkin kevyempi.
Markus
Ruutisraportti 01.03.2000:
Sihti puuttuu !
Viimeisten tietojen mukaan PV on ostanut Sakolta yli 500 TRG-42
tarkkuuskivääriä kaliperissa .338 La Ma, mutta nyt vasta on hankinnoista
vastaaville, aivan johtoryppään yläpäässäkin, selvinnyt, että: A) kivääreihin
tarvitaan hyvät tähtäimet, joita siis ei ole vielä valittu, eikä niitä tietysti ole
myöskään tilattu, ja B) tähtäimet maksavat todennäköisesti saman verran kuin itse
aseet. Määrärahaa ei tiettävästi niitä varten ollut varattu aivan riittävästi.
Zeisseista, Schmidt & Bendereistä ja Leupoldeista kyllä puhutaan, mutta en
ihmettelisi vaikka lopputulos olisi joku I.O.R. Valdada:n tai Meopta:n tähtäin.
Raportoi: X.IO. (1st March 2000).
Ruutis-kevennys 26.02.2000:
Wanha witzi
Joskus, referoidessamme jotain viranomais-tiedotetta, tai kokemusperäisesti epätodeksi
ja luonnonlakien vastaiseksikin tiedettyä Virallisen Valistuksen irtipäästämää
"sammakkoa", kuuluu kommenttimme kaikessa lyhykäisyydessään: "HUGAA
!" Mistäkö moinen sana on peräisin ? (Merkitystä tuskin tarvitsee kenellekään
selittää). Termi on lainaa ylimuistoisesta amerikkalaisperäisestä vitsistä, joka on
joskus muunnettu luumäenkieleen nasevammin istuvaksi, joskin sitä kerrotaan myös
sanatarkkana käännöksenä:
Vaalisaarna kiveliössä
Jossain USA:n osavaltiossa, jossa sijaitsi suurehko intiaanireservaatti, olivat tulossa
kuvernöörinvaalit joskus viime vuosisadan alkuvuosina. Reservaatin intiaaneille oli
juuri taannoin myönnetty oikeus rekisteröityä äänestäjiksi. Demokraattien ja
republikaanien kuvernööri-ehdokkaiden punnukset olivat melko tarkoin tasan, eli yksikin
ääni saattoi olla ratkaiseva. Jompikumpi ehdokas hoksasi, että
"injuneillakin" on nyt äänioikeus.! Siispä matkaan vaalipuheen pitoon
reservaattiin. Eikä sinne millään hevoskärryillä menty, e-hei, vaan automobiililla
mentiin. Oppaaksi tuli reservaatin intiaani-asiamies.
Useita satoja intiaaneja oli kokoontunut reservaatin keskusaukiolle sanankuuloon; olihan
kiiltäväksi vahatulla Dodgella matkaava, hienoon kostyymiin puettu kalpeanaama
harvinainen vieras kiveliössä, johon intiaanit oli ahdettu asumaan, asiamiehen
isällisen valvonnan alaiseksi, kuten Fuomen Fof.Vem. Kanfantafavavvan maavaifväeftö
kefkitetään pääkaupunkifeuvun uufiin vähiöihin, kunhan Fuomen maafeutu pian
evakuoivaan ihmififtä tyhjäkfi petovaitumekfi, Vuonto-Viiton vavmifteveman ohjevman
mukaifefti.
Kuvernöörikanditaatti aloitti puheensa lupauksilla reservaatin kunnallistekniikan
tulevista parannuksista, tietenkin edellytyksellä, että hän tulisi valituksi
kuvernöörin tärkeään ja vaikutusvaltaiseen virkaan reservaatin asujaimiston
äänillä: Luvassa oli muunmuassa lämpimiä hirsirakenteisia omakotitaloja
siihenastisten wigwamien ja lautaparakkien tilalle. Intiaanien keskuudesta kuului muutamia
suosionosoituksia: "Hugaa !"
Jokaiseen taloon vedettäisiin tietenkin vesijohdot ja kaikki taloudet liitettäisiin
viemäriverkostoon jo uuden kuvernöörin virkakauden ensimmäisen vuoden aikana.
Vesiklosetit ja lavoiret kuuluvat myös perusparannus-ohjelmaan. "Hugaa !!"
huusivat jo useammat lupauksista ilmeisesti innoittuneet intiaanit. Kuvernööri-ehdokas
pani yhä paremmaksi: "Tässä ei ole suinkaan vielä kaikki. Jokainen reservaatin
talous kytketään osavaltion sähköverkkoon. Enää ei tarvitse keittää ruokaansa
wigwamin nuotiolla tai parakin kamiinan keittolevyllä, eikä odottaa tuntikausia
keittovuoroaan yhteismajoitus-parakin kamiinalla !"
Nyt jopa intiaani-squawit yhtyivät suosionosoituksiin: "Hugaa ! Hugaa !!"
Kuvernöörikanditaattikin alkoi lämmetä: "Jokaiseen intiaanitalouteen tulee
tietenkin osavaltion kustannuksella asennettu telefooni-aparaatti !" Nyt osallistui
myös nuoriso suosionhuutoon: "HUGAA !" Tuleva kuvernööri päätti puheensa
miespuoliselle aikuisväestölle kohdistettuihin auvoisiin tulevaisuuden visioihin:
"Heti virkakauteni alettua kumoan reservaatissa vallinneen kieltolain ! Sallin
tuliveden anniskelun useissa saluunoissa omakustannus-hintaan, ja kanta-asiakkaille
pitkäaikaisella osavaltion takaamalla luotolla, sekä valtiollisina juhlapäivinä
osavaltion anteliaasti tarjoamana.!"
Reservaatin keskusaukiolla jyrisi ukkosmainen riemuhuuto: "HUGAA !! HUGAA !!"
Siihen yhtyivät kaikki intiaanit - paitsi ne, jotka kaivoivat ruosteisia tomahawkeja
esiin parakkien alta tai wigwamien vierustoilta, jonne ne oli joskus haudattu.
Intiaani-asiamies nyhjäisi, jostain syystä selvästi kalvenneena, kuvernööri-ehdokasta
hihasta, ja sanoi: "Oikea aika lähteä.!" Automobiilin luokse tultaessa tallasi
kuvernöörikanditaatti polulla lojuvaan tuoreeseen lehmänläjään, tahrien siihen
kiiltävän lakeerikenkänsä. Intiaani-asiamies vilkaisi olkansa yli, selvästi
huojentuneena havainnosta, ettei kukaan heitä seurannut. Lausahti sitten kenkäänsä
ruohikkoon hinkkaavalle vaalipuhujalle: "Ei tule monta ääntä tästä
vaalipiiristä.! Näitte itse, miten siivoton meininki täällä on vallalla. Lehmänhugaa
joka paikassa. Olen liukastunut ihmishugaankin monet kerrat näinä vuosina.!"
Sen pituinen se..! Alkuperäisessä jenkkiläisessä kaskussa kuului intiaanien riemuhuuto
muodossa: "WAHOO !" (sanatarkassa vitsiversiossa: "VAHU" foneettisesti
kirjoitettuna), ja lakeerikengän tahrinut liukumiina oli tietenkin "bullshit".
2402 MM; Pete
Ruutis-kevennys 29.01.2000:
Otteita Maan Äidin ohjelmajulistuksesta
Koska jopa TV-uutisiin liittyy joillain kanavilla loppukevennys, niin suotakoon sellainen
myös Ruutistoimitukselle. Netistä oli muuan visitoorimme löytänyt Presidentillisen
Ohjelmajulistuksen eli "Tovevitav Tavjan Agendan", josta poimimme pari
ase-aktivisteja kiinnostavinta harrastustoimintoja koskevaa yksityiskohtaa. Seuraavana
julkaistavat agendan otteet on transkriboitu sanelukoneen nauhalta sellaisina, kuin ne on
sanoiksi virketty Maan Äidin kruunajaispuheen harjoituksista, eli foneettisesti
ylös-kirjoitettu. Ensinnä kai herää kysymys: "Mitä kieltä tuo on ?", mutta
politiikan uus-aikaiseen kirkkoslaaviin tottuu kyllä pian.
Suosittelemme tekstiin ja erityisesti sen asiasisältöön keskittymistä. Se avautuu
lukijalleen keskimäärin viidennellä läpilukukerralla (ääneen luettuna nopeammin), ja
se on sensuroimaton ennakkokatsaus siihen, mitä eräille kansalaisryhmille tuleman
pitää seuraavalla 12-vuotiskaudella. Tuon ajanjakson päätyttyä Suomi on oleva
monissakin suhteissa "toisenlainen" kotimaa kantaväestölleen, eli kurjimmille
luusereille, joiden varat eivät ole sallineet loikkaamista pakolaisiksi Itävaltaan...
Tai edes Itäiseen Valtaan...
MAANPUOVUFTUFVÄKI: Vetevaanit, vefevviväifet,
ja muutkin vahtavikaavtien jävkeväifet faavat makfaa vanhoifta fynneiftään.
Punakaavtivaifet ifovanhempani ovifivat fuovaftaan yvpeitä nähdeffään, mitä Tovevitav
Tavja faa vavtionpäämiehenä aikaan. Puovuftufvoimien kafvaneet budjettivavat
jäädytetään, ja afehankinnat vakkautetaan kanfojen vävifen fovidaavifuuden nimeffä.
Oven jofkuf aiemmin ovvut ovganifoimaffa fuomavaiften vevovavoja fotaa käyvävve
Nicavaguan Fandinifti-havvitukfevve, mutta täffä fodaffa ovikin kyfe impeviavifmin
kätyvien tappamifefta, ja fiten täyfin hyväkfyttäväftä afeevvifefta toiminnafta.
POVIIFIVIVANOMAIFET: Myöfkin poviifin vivkojen vähentämiftä jatketaan,
fivvä jof noufeva nuovifo havuaa toteuttaa itfeään, ja havjaantua Kanfanvavtaifen
Fuomen havvintomenettevyyn jo vavhaifeffa nuovuudeffaan, pikku vahingonteoivva,
huumekokeivuivva tai povvavien omaifuutta fofiavifoimavva, ei fiihen pidä pikkumaifefti
puuttua. Poviifitoimen painopifte afetetaan hevoiinivuifkuja ja cväkkipiippuja pavjonkin
vaavavvifempien huvittevuvävineiden, kuten ykfityifautojen ja ampuma-afeiden
havvuffapidon vajoittamifeen ja vähittäifeen kievtämifeen, fekä näiden vaavavviften
uvheivumuotojen havvaftufvävineiden takavavikoimifeen vavtion omaifuudekfi. Avkavan
prefidenttikauteni tai viimeiftään toifen kauden enfimmäifen vuoden, päättyeffä
pitää noiden vävineiden, kuten kaikkien moottoviajoneuvojen, omiftuf ovva vajoitettu
ykfinomaifefti vavtioon.
Vaalikarjaa kutsui Tovevitav Tavja jo ennakolta kokoon seuraavanlaisella, agraarisesta
"ptrui Mansikki, Mustikki, ptrui Heluna, ptrui ptru-hui" -tyylistä
edistyksellisesti poikkeavalla 2000-luvun seireenilaululla:
Muiftakaa fiif ääneftää! Etenkin povvavifnaifet, muiftakaa tunnufvaufeemme:
"Mieftä vaftaan - vaikka itfe Pivun puovesta!" Minä ja
päävuottamufmiefkabinettini muiftamme Teitä evityifevvä vämmövvä yhtyneen
vafemmifton voitonjuhviffa, vavintova Kappeviffa kuudef hevmikuuta, avkaen kevvo
kaksikymmentä veikä-veikä: Pafka haifee ja haitavi foittaa "Kanfainväviftä"
ja "Vapavenäjää" väpi yön. Vopukfi on kakfi tuntia tanffia,
fuofitevtavimmin daami- ja poikapaveiffa !
G.O.W./Ruutistoimitus. Ankkurina: APKAH II
Ruutiset 26.01.2000
"Bjelaja Smjert" puhuttaa yhä
Haluaisinpa minäkin pikku kommentin keskusteluun S. Häyhä -kirjasta "Valkoinen Kuolema". Kun tekijä on päässyt jututtamaan
itse Häyhää, olisi kannattanut tehdä kirja kunnolla ja perinpohjaisesti. Nyt tarina
jää turhan pinnalliseksi ja mukana on tarpeetonta, jo aiemmin tuttuja juttuja,
esimerkkinä Marokon Kauhu- Juutilaisen vaiheet.
Enemmän olisi kaivannut tietoa tarkka-ampujan arjesta. Miten Simo hiippaili asemiin,
mihin aikoihin, miten pysyi lämpimänä, oliko evästä, mitä ajatteli jne. Jotkut
yksittäiset keikat olisi voinut selostaa hyvinkin yksityiskohtaisesti - jos mahdollista.
Entä mitä mies mietti sodanjälkeisinä vasemmistovouhottajien aikoina ja mitä nyt, kun
veteraaneja on alettu arvostaa siten kuin heille kuuluu.
Kirjasta syntyy vaikutelma, että paljon jäi puuttumaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta
on lopun tarkka-ampujalista, mutta se olisi kaivannut lähdeluettelon, mistä tiedot on
kaivettu, mitä lähteitä kirjoittaja pitää uskottavina ja miksi.
Terv. HK; Jämsä
Kommentti: Jonkinmoinen "hosumalla tehdyn työn" leima oli todella
havaittavissa. Asiavirheet tulivatkin huomioiduiksi jo kriittisessä esittelyssäni. Simo
Häyhän haastatteluun varattu aika oli ollut täysin riittämätön, ottaen huomioon mm.
vammasta johtuvat puhevaikeudet. (Joulukuussa TV:ssä nähty lyhyt haastattelukatkelma
jouduttiin tekstittämään). Teoksen kustantaja oli myöskin hoputtanut kirjoittajaa
saamaan kirjan painovalmiiksi otollisimpaan myyntisesonkiin (isäinpäivään ?).
Kaupalliset vaatimukset ovat lähes yhtä viheliäinen vitsaus kuin sensuuri, joka ei
liene ollut vaikuttamassa tässä tapauksessa.
Tarkka-ampujien "saalistilastot" olivat
pääsääntöisesti peräisin Internetistä, ja todella vajavaisia; lähinnä
amerikkalaispainotteisia. Saksalaiset 1. maailmansodan "snaipperithan" puuttuvat
luettelosta tyystin, vaikka heidän toimintansa oli järjestäytynyttä heti sodan
muututtua asemasodaksi. Pyrimme kertoilemaan lisää snaipperitoiminnasta (ehkä jo
30-vuotisesta sodasta alkaen) G.O.W:ssä, jos saamme mobilisoitua työryhmän.
Lähdekirjallisuus on tosin valitettavan yksipuolista; anglo-amerikkalaista, kuten
sotahistorialliset teokset yleensä. Ja painottuneisuudet sen mukaiset.
En muista esimerkiksi yhtään lontoonkielistä teosta 2. maailmansodasta, jossa
saksalaisiin suhtauduttaisiin edes neutraalisti, saati ymmärtämyksellä. (Selitys on
yksinkertainen ja uskottava: Englanninkielinen julkaisutoiminta ja elokuva- sekä
TV-ohjelmatuotanto on pääsääntöisesti seemiläisvähemmistön rahoittamaa, eli
kontrolloimaa)... Simo Häyhä-kirjan suhteen on pakko todeta, että "myöhäistä on
rypistellä reikää, kun housut ovat jo likaantuneet". Kirjoittajan kerrontatyyliin
olen kyllä tykästynyt, ja yllytellyt häntä kokoamaan Viljam Pylkkään
("Antero Rokan") elämänkerran, johon on olemassa runsaammin lähdemateriaalia
kuin Häyhän tarinaan. Toivottavaa toki olisi, että Pylkäs-kirjan tehtäisiin
kiireettömämmin, ja ilman aseteknisiä erheitä.
Löydettävissä on jopa kuuluisan kilju-kaljan valmistusresepti, sekä kertomus
Pylkkään ja sotamies Ruunan ("Suen Tassun") riemastuttavasta
rotanpyynnistä, jonka Väinö Linna oli jättänyt pois "Tuntemattoman
Sotilaan" lopullisesta käsikirjoituksesta, koska tapaus oli
"epä-uskottava" ja "liian viihteellinen" vakavahenkiseen
sodanvastaiseen romaaniin. Jäämme odottamaan, josko jotain syntyy: Kukkokaan ei käskien
laula, ja ilman omakohtaista mielenkiintoa aihetta kohtaan ei synny lukijat mukaansa
"imevää" teosta. (Huomautettakoon, että en ole ollut välittömässä
kontaktissa "Valkoisen Kuoleman" kirjoittajaan, mutta G.O.W:n
ansioitunut tekninen toimittaja/testiampuja on P. Sarjasen oppilas. Välillinen yhteys on
siis olemassa, sattumalta).
2101 MM; Pete
TERVEHDYS SUOMUSSALMELTA !
No nyt kai se onni ja autuus koitti (?) kun allekirjoittanutkin pääsi
"surffailemaan" - pysyneekö laudalla vai vajoaako tiedon hyökyaaltoihin.
Viimeisenä pisarana sopivan koneen ja nettiyhteyden hankinnalle oli joulukuun Small Arms Review:ssa ollut artikkeli 2030-patruunasta. Olin toki loppusyksystä asti tiennyt sivujenne
olemassaolosta, mutta kun ei ollut sopivaa konetta (maksavat - käytettyinäkin) niin
täytyi vaan kärsiä.
Mainitset ruutisissa, että tilinumero on voimassa ainakin vuoden 1999 loppuun. Onko se
sitä edelleen? Jos voisit laittaa viestiä, niin saisin kantaa oman korteni kekoon
nollalla terästettynä (olen työtön ainoana tulona KELA:n kautta saatu korvaus, mutta
minä ARVOSTAN...). Jos millään muotoa olisi vielä mahdollista saada Räsy- ja
Haag -paketteja, niin olisin syvästi kiitollinen (vai tulleneeko pian yleiseen
levitykseen?). Oman asekiinnostukseni alkuvaiheet ovat olleet samanlaiset kuin eräällä
kysyjällä. Oli vuosi 1984 (olin lukion ekalla muistaakseni) ja ensimmäinen Ase &
Erä ilmestyi. Vilkaisin sitä lehtihyllyllä ja jutut näyttivät kiinnostavilta.
Kotona aloin lukea ja "sata salamaa iski tulta". Legendaariset artikkelit "Kun
ruuti muuttui savuttomaksi" sekä "Tuleeko kevytluoti takaisin"
nostivat kipinän, joka ei ole sammunut (harrastin toki hullun lailla metsästystä jo
aikaisemminkin, mutta aseet ja ampuminen muuten eivät olleet kiinnostuksen ensisijaisia
kohteita). Siitä KIITOS! (tosin asiaa voisi ajatella taloudellisestikin, jolloin
nostaisin syyttävän sormen pystyyn ja sanoisin "Minä syytän...")!
Epäilyksesi, että lehtijuttusi olisivat olleet turhia, ja helmien heittämistä sioille,
ei siis pidä paikkaansa (ainakaan turhuuden osalta).
Olen nyt pintapuolisesti katsellut sivuja, mutta joitakin kommentteja haluan jo antaa
sillä vähäisellä kokemuksella mikä allekirjoittaneelle on kertynyt. (Näytöltä
lukeminen on todella suivaisaa puuhaa: tulee silmät ja pää "tokkuraan";
hengentuotteesi tulee ainakin täällä päässä painetuksi - korjaan tulostetuksi -
sanaksi tarkempaa tutkiskelua varten). Vastauksessasi 12 kaliiperin räkättilatauksesta
toteat, ettei savuttomalla ruudilla saa teholtaan yhdenmukaisia patruunoita. Tämä ei
pidä paikkaansa. Vaatii vain perehtymistä asiaan. Valitettavasti tietoa ei ole liiemmin
ollut saatavilla kotokielellä, vaan se on täytynyt kaivaa rapakon takaisista
julkaisuista.
Tietenkin tietyn latausvälineistötason omistaminen tai lainaksi saaminen on tarpeen.
Kuvassa olleen Leen puristimen, jota itsekin käytän, hinta lienee tällä hetkellä
hieman alle 400 FIM. Rullastuukkauskaluston saa halvemmalla, vaikkakin Lymanin vehkeen
hinta taitaa olla päälle kahden huntin. Vanhoja käsin veivattavia saa asemessuilta tai
"naapurin" puolelta saturaisen pintaan tai allekkin. Itse kyllä suositteleisin
haulikonpatruunoiden latausta harkitseville ensin Leen puristinta ja vasta jos tarvetta on
rullastuukkauskaluston hankkimista. Säästön takia kenenkään ei kannata ruveta puuhaan
lukuunottamatta erikoispatruunoita. Mutta saapahan kuitenkin aseeseensa sellaiset
patruunat kuin haluaa.
Hylsyjä saa ampumaradoilta, jonne sikarikkaat suomalaiset niitä viskovat. Jenkeissä
jopa alan liikkeet ostavat hyväkuntoisia käytettyjä hylsyjä! Pitää vain poimia
ennenkuin kerkiää ruoste raiskata. Eurooppalaisia hylsyjä ei jälleenladata kymmeniä
kertoja, mutta eipä nuista ainakaan ratojen likellä asuvilla ole pulaa. Kyllä ne
kuitenkin pystyy kerran tai kaksi lataamaan, jopa useamminkin (riippuen voimakkaasti
hylsymerkistä). Uusien hylsyjen saantipaikkoja on mm. Ballistic Products Inc., 20015 75th
Ave. North, Box 293, Corcoran MN 55340, USA ja Precision Reloading Inc, P.O. Box 122,
Stafford Springs, CT 06076-0122, USA.
Samoista paikoista saa myös muita lataustarvikkeita: muovivälitulppia, huopatulppia,
irrallisia tiivistehelmoja yms. Ainakaan näiden firmojen huopatulpat ei ole alimittaisia
muovihylsyihin (ei ainakaan niihin joihin olen kokeillut, osaan pikemminkin turhan
paksuja; olen tosin puuhaillut enimmäkseen muovitulppien kanssa, joten en nyt mene
jokaisen hylsyn kohdalla vannomaan, jotta en syyllistyisi harhaanjohtamiseen).
Muovitulppien kohdalla ongelma tulee pikemminkin esiin.
Jenkkitulpat tahtovat olla horoja (ja ovatkin) osaan tilavista erillisen pohjavahvikkeen
omaavista hylsyistä. Hienojyväiset ruudit, kuten 3N37 valuu ohi tiivistehelman. Näihin
sopii Vihtavuoren tulpat (joita ei puolestaan saa menemään suosiolla ruutiin saakka
osaan painevaletuista hylsyistä). Valitettavasti ko. tulppien hinta on huomattavasti
vastaavia jenkkitulppia kalliimpi. Hintaa tarvikkeille tietenkin tulee. Dollarinkin hinta
hipoo taivaita. Hylsyjen kohdalla hinta tasoittuu latauskertojen kasvaessa. Huopa- ja
pahvitulpat ovat itseasiassa muovisten hinnoissa tai jopa kalliimpia. Niitä voi toki
askarrella itsekin, mutta silloin pitää hankkia tai teettää oikeankokoiset meistit,
ettei tule horo-ilmiötä.
Lisäksi aivan mikä tahansa pahvi ei sovellu tarkoitukseen (joutuu nääs jonkinmoisen
rasituksen alaiseksi). Etulaput tai haulikupin pohjalle laitettavat laput saa tietenkin
vaikka maitotölkeistä. Lisäksi eri pahvi- ja huopapaksuuksia pitäisi olla käytössä
(näiltä kulmilta ei oikein sopivaa materiaalia löydy, normaali laatikkopahvi ei sovellu
ja paksumpia huopiakaan ei ole näkynyt). Itse aloitin latailut vuoden 1995 syksyllä,
josta lähtien olen ladannut kaikki metsästyksessä ja haulikkopractical-kisoissa
käyttämäni patruunat itse. Olen myös suorittanut lataustutkimusta vuoden 1998 alusta
lähtien käyttäen venymämittaria apuna (made by Scientific Fabrique, Steve Faber, P.O.
Box 536, Batavia IL 60510 USA; www.mcs.net/~sfaber, email:sfaber@mcs.net, hintaa paketilla
noin tonnin verran eli kymmenesosa "Öylerin" hinnasta eikä tartte
tietokonetta).
Laskeskelin muutama päivä sitten kappalemääriä ja päädyin seuraaviin lukemiin:
kirjoista & kansista löytyy latausmerkinnät 2019 patruunalle, joista 384 kappaletta
on painetestattu venymämittarin avulla. Nopeudet löytyy jonkin verran suuremmalle
määrälle (en laskenut). Lataamieni kokonaismäärä nousee ainakin 2500 kappaleeseen,
kun otetaan huomioon kaikki metsästys- ja practical-patruunat, joita ei ole tullut
merkittyä muistiin. Tehdaspatruunoita olen ampunut venymämittausten verrokiksi reilut
100 kpl.
Tehdaspatruunoista mainittakoon sen verran, että Vihtavuoren Ukkometson (joka on eräs
markkinoiden äkäisempiä patruunoita muutenkin) ruuti kuivuu kuivassa huoneilmassa
erittäin herkästi. Tuoreiden patruunoiden antama mittariarvo venymälle on luokkaa 780,
kun taas pari viikkoa huoneessa kuivunut antaa 950 -luokkaa olevan lukeman (V3 = 405 m/s;
piippu 30") ja eräs kuukauden huoneilmassa ollut patruuna antoi lukeman 1077 (V3 =
409 m/s; 50 g hauleja!!).
Mainitset, ettei annetuissa resepteissä ole virittelyn varaa. On tosi, että
kiväärinpatruunoiden joustavuuteen ei pääse, mutta ruutilatauksen hienoinen
vähentäminen on mahdollista (en tiedä yhtään tapausta, jolloin alilatausdetonaatio
olisi tapahtunut haulikonpatruunoilla). Haulipanoksen päälle voi aina laittaa etulapun
(voi kyllä heikentää kuviota, mutta se jokaisen täytyy itse tutkia; voin vain todeta,
että kuvionmuodostus on hyvin asekohtaista, lähes henkimaailman hommia; jopa
vehnäjauhomerkistä kiinni (sic!)) tai asettaa haulikupin pohjalle korokepahvin, jolloin
saadaan aikaan asianmukainen stuukki. Myös haulikokoa muuttamalla voi hieman pelata, jos
käyttötarkoitus antaa siihen mahdollisuuden (erikokoiset haulit vievät hieman eri
tilavuuden painomäärän ollessa sama).
Näkemykseni mukaan metsästyskäytössä yli 3 mm:n hauleille riittää lähtönopeudeksi
360 m/s. Lopullisen tuomionsa lataukselle sanelee (tai ainakin pitäisi sanella) kuvio,
jonka laadun määrää puolestaan käyttötarkoitus. Jotkin haulikot diggaavat
patruunoita, joiden lähtönopeus on 390 m/s, kun taas toisten kuviot menevät kauniisti
sanottuna poskelleen, kun lähtönopeus ylittää 375 m/s. Itse olen omissa kokeiluissani
keskittynyt luomaan metsästykseen soveltuvaa pitkän matkan patruunaa (pitkä matka =
45-70 m), tavoitteena 100 %:n kuvio 36 metrin matkalta. En vielä ole tavoitteeseeni
päässyt, mutta suht koht likelle kuitenkin. Paras lataukseni antaa 93-95 %:n kuvioita
4,3 mm:n hauleilla. 3,5 mm:n hauleilla kuvio on luokkaa 90 %. Kun vielä jostain saisi
pyöreitä 3,5 mm:n hauleja! Ainakaan Suomesta en ole kummaltakaan maahantuojalta niitä
löytänyt. Soikeita, pahasti soikeita... Kuparoidut haulit olisivat toivelistassa
ykkössijalla, mutta lienee turha toivoa...
No jääköön enempi kommentointi tällä kertaa (alkaa tuo ruudun katselu käymään
silmiin, en ole vielä tottunut). Jos annat mulle osoitteesi voin postittaa sulle
mustavalkokopiot artikkeleistasi "Mestarien mietteitä tarkkuuspiippujen tuotannosta,
osa II" ja "suuri tuntematon" (suurin piirtein kaikki Ase & Erät,
joissa on juttujasi, löytyvät; lukuunottamatta erikseen tilattavissa ollutta
SUULIEKKI-liitettä, joka jäi pöljyyksissäni tilaamatta; olen katunut!) Samalla voisin
laittaa (jos kiinnostaa?) kopiot venymämittarin avulla saaduista painekäyristä sekä
nopeusarvoista käyttäen Vihtavuoren ruuteja N 320, 340, 350, 3N37. Luoti Lapuan S 374.
Kaliberi .308 Win. Latausarvot minimistä maksimiin. Valitettavasti kivääripuolella on
venymämittarin hyödyntäminen jäänyt tiiron osalle, kun haulikkopuoli on vienyt ajan
(haulikkoon kun ei liiemmin ole ollut latausohjeita Vihtavuoren ruudeilla ja
mikrometristäkään ei ole apua) ja työ on vielä pahasti kesken. Valitettavasti ei
kesällä näy kerkiävän ja talvella ei muuten tahdo onnistua (vaikka mies tarkenisi
niin laitteet tai niiden patterit meinaavat jäätyä). Käytännössä suurin osa
kokeiluista näyttää vuosi toisensa perään ajoittuvan maalis-toukokuun alkupuolen
aikoihin, kun pakkaset alkavat hellittää. Kivääri- ja pistoolipuolella nyt onneksi
saan patruunaan kuin patruunaan suuntaa antavat ja usein jopa tarkat (ainakin nopeuden
osalta) latausarvot Quikload-ballistiikkaohjelmalla.
Vain asekohtaisen hienosäätämisen tarve jää. Lienet kuullut? Ohjelmaan on syötetty
mm. kaikki Vihtavuoren ruudit. Jos kaveripiirissäsi ei kellään ole kyseistä ohjelmaa,
niin latausarvoja tarvitessasi ota yhteyttä laittamalla postia allaolevaan
email-osoitteeseen. Kun tarvittavat tiedot on syötetty ja enteriä painettu kuluu vain
sekunti niin käytössä on suuntaa antavat latausarvot! Sabot-patruunoista en
kylläkään tiedä...
Lopuksi pari kysymystä: 1) Saako Euroopasta jenkkiruuteja, esim. Alliant ? 2) Mitä
on ollut liuotin, jota on käytetty Suomessa kevytlatauspatruunoissa sulattamaan
ruutijyvien pintakerros ja sitomaan ruuti hylsyn takaosaan ?
Terveisin KJA
Peten kommentit ja vastaukset: Kiitokset
yhteystiedoista erilaisen informaation & välineistön lähteille, lähinnä
kiihtyvällä vauhdilla enentyvän visitoorikuntamme puolesta. Itselläni on niukat
kokemukset haulikonpatruunan käsinlatauksesta, messinkihylsyihin, liian
pieniläpimittaisia, tiiviistä pahvista stanssattuja välitulppia käyttäen.
Mustaruutilataukset tulpitin sanomalehtipaperilla: Ne toimivat kyllä moitteettomasti.
Joitakin asealan osa-alueita joudun yksinkertaisesti "delegoimaan" kyseisistä
aiheista kiinnostuneemmille tutkijoille proosallisista kustannussyistä: Kun ansiotulot
olivat vuonna 1996 noin 1000 mk vuodessa, v. 1997 0:00 mk, v. 1998 myös 0:00 mk ja v.
1999 peräti 250 mk per annum, (ja toimeentulotuki, vasta syyskuusta 1999 alkaen 1733 mk/
kk), ei mihinkään kalustohankintoihin ole eikä enää milloinkaan tule varaa.
Koska en metsästä, enkä savikiekkoile, ei haulikon ryynilatinkien kehittelyyn ole
motivaatiota - eikä toisaalta ole haulikkoakaan omistusaseena, tai edes laillista
oikeutta sellaisen lainaamiseen. Haulikkoa asetyyppinä en mitenkään halveksi, mutta
erä- ja urheiluammunta on minulle vierasta, ja niihin tarkoituksiin, joissa eniten
haulikkoa arvostan, on esimerkiksi KP/-31 tai MP-40, tai (erityisesti) 9 mm "Pelti-Heikki"
M/ -44 vieläkin verrempi.
Luodikonpatruunain lataustietoutta huokoisruudeilla ei ole koskaan liikaa ! Oma
testiampujammekin (Markus) on monissa
kokeiluissaan käyttänyt luotia S374 (Lapua .308" kokovaippainen kärkiluoti). Minä
myös, 1980-luvun alkuvuosien kokeiluissani, jotka jumiutuivat testitulosten
julkaisukanavien tukkeutumiseen.
Olet tervetullut kirjoittajaporukkaamme! Aktiivinen kirjoittaja, jolla on
"tuliaisina" erikoistietämystä, on luonnollisesti vapaa vuosimaksuista.
Haulikonpatruunain jälleenlatauksen kokenut asiantuntija meiltä vielä puuttuukin, ja
näyttävätpä luotipatruunainkin lataustutkimustesi välineistöt olevan enemmän
"hi-tech", kuin meillä milloinkaan. Useimmat omat .308 Win- kevytlataukseni
kehittelin mittaillen nopeuksia "Öylerin Mustalla Laatikolla" (= Chronotach
M-12), joka oli meidän leveysasteillamme varsinainen maankaato-ihmevekotin vuonna 1980,
jolloin tutkimustoiminta alkoi - tunnetuin seuraamuksin: Jo puoli vuotta myöhemmin tuli
ensimmäinen "ajolähtö" ERÄ-lehden freelancer-kirjoittajan tehtävistä.
Vastaukseksi kysymykseesi 1.) voin mainita vain, että Euroopasta saa mm. Alliant's-
ruuteja, mutta sitä, mistä maista, ei ole vielä kartoitettu. Hodgdon-ruutienkin Suomeen
tuonnin kohtalosta on vallalla epätietoisuus. Peräänkuulutetuinta haulikkoruudeista
voisi nykyisen dollarinkurssin (= jenkkiruutien kalleuden) takia olla venäläinen Sokol
Poroha - sekin myös rihlattujen aseiden säästölatauksiin. Sokolin merkittäviä
ominaisuuksia on sen energian sidonnaisuus mustanruudin kalorimetriseen (ja
käytännössäkin saatavaan) energiaan, tasasuhteissa 1 : 3 painon mukaan, ja
herkkäsyttyisyys mm. hiutalemaisten jyvien koon ja muodon ansiosta. Venäläiset 7.62 mm
Mosin-Nagantin "Ohotnitsje Patronit" ladattiin
tällä ruutilajilla ja palloluodilla tai kevyellä (4.7 g) vaippaluodilla
aliääninopeuteen.
Vertailu "Sokol versus NORMA R1" voisi olla kovastikin
mielenkiintoinen. Ongelma on kummankin ruudin epäsaatavuus Suomessa. Pieniä näyte-eriä
voisi tietenkin jostain "ronkua", mutta sellainen tutkimustoiminta, joka ei
hyödytä ainakaan suomalaisia kotilataajia, voisi tuntua turhauttavalta.
Kysymykseen 2.) kuuluu vastaus, että savuttomien ruutien eräänlainen yleisliuotin oli
asetoni, joka on suositeltavinta. Vaimenninpatruunain ruutipanosten pintakuorrutusta ei
harrastettu Suomessa, vaan Neuvosto-Venäjällä muutamissa partisaanien
kenttälataamoissa; ei siis tehtaissa sielläkään. Liuotinkemikaalit olivat mitä
kulloinkin saatiin hankituksi: Asetonia pidettiin parhaana, mutta käyttökelpoisia olivat
etikkaeetteri (etyyliasetaatti) ja Hoffmanin tipat, eli eetteri-alkoholiseos, milloin
eetteriä satuttiin saamaan vaikkapa saksalaisten JSP:lle tehdyn kommando-iskun saaliina.
Alkoholina käytettiin seoksessa vaikkapa "ootekolonkin" (parfyymintuoksu oli
tuntunut joskus väkevänä), tenttua, tai jopa pontikkaa, joka absolutisoitiin
vedettömäksi, suodattamalla ponu sammuttamattoman kalkin läpi. (Ei-suositeltava konsti
kotoisen keittotaiteen harrastajille ! Kovin vetinen korpi-roju voi aiheuttaa
räjähdyksen suodatettaessa, ja absolutisoitu alkoholi polttaa ruokatorven karrelle.
Soveltuu VAIN tekniseen käyttöön; ei nautintoaineeksi !).
Muutamat tuttavat ovat kokeilleet ruutipanoksen sidontaa hylsyn peräpäähän asetonilla,
mutta onnistuneet yleensä vain kastelemaan ruudin pilalle, jolloin sen palonopeus
vaihtelee kuin naisen mieli. Joskus ei ruuti ole syttynyt lainkaan. Nalli ehkä
turmeltunut ? Asetoni pitää levittää ruudin päälle sumuttamalla, eikä tiputtamalla.
Myöhempien kokeilujen tuloksista ei ole saatu raportteja. Lienevät epäonnistuneet nekin
? Suomessa on Lapuan patruunatehdas joskus ladannut kuparisiin .22 LR:n hylsyihin
teurastus- ja naulapistooleissa käytettyjä ajopanoksia, joiden ruutilatingin pinnalle
oli puristettu tampilla ohut kerros nitroselluloosa-lakkaa, jonka väri ilmaisi patruunan
lataustehon.
Ruutipuriste ei ollut kiinteä kikkare, vaan kuoren alta löytyi tavallista jyväruutia (N
14:ää ?). Vaikka ruutipanos oli oli tiiviiksi puristettu, sitä ei saatu toimimaan
nallimassan "alasimena", vaan patruunat olivat reunasytytteisiä.
Keskisyttyvyyttä toki kokeiltiin. (Mitäpä me EMME olisi kokeilleet ?!) Ei suostunut
"kukkumaan", vaikka nallimassaa oli hylsynpohjan keskiössäkin riittävästi.
"Alasin" oli liian pehmeä. Riittävän kova ruutipuriste toki saataisiin aikaan
jostain erikoisruudista, vaikkapa Nipoliitista, mutta ideat tuskin kiinnostavat Lapuaa:
Kaupallisesti "takuuvarmempiakin" ideoita on hylätty, kuten taatusti
alisooninen, kaikissa automaattilataavissa aseissa taatusti toimiva .22 LASS-patruuna 7
vuotta sitten...
Ruutipanoksen "sitomisella" hylsyn peräpäähän on lähinnä historiallisen
kuriositeetin arvo käsinlatauksen kannalta katsoen. Tärkeämpää on löytää (tai
tarvittaessa vaikka tehdä itse, jo olemassaolevista ajoaineista) ruutilaji, jota
tilavassa/pitkässä hylsyssäkin voi hölskyä irrallaan wanhojen keittokirjojen
resepteistä tuttu "veitsenkärjellinen", sijoittuneena milloin mitenkin hylsyn
ruutitilaan, mutta syttyen silti yhdemukaisesti ja palaen "puhtaasti", eli
täydellisesti alhaisissakin paineissa. On moisia ihmeruuteja jo ollut joskus muinoin
olemassa, eli "mikään ruudinkeksijä" ei kukaan voi enää olla.
Vaikeutena onkin saada jokin "jo ammoin vanhentuneena ja tarpeettomana hylätty"
valmiste uudelleen tuotantoon. Tai voihan "posiition" vaihteluista
huolimatta täsmätoiminen säästölatausruuti ollakin olemassa ja tuotannossa, mutta sen
valmistaja ei jostain tuntemattomasta syystä halua valmisteensa erityisominaisuuksien
tulevan yleiseen tietoon. Äskenmainittu sivistyssana "posiitio" tarkoittaa
ruudin sijaintia hylsyssä, joskus aivan luodin takana, toisinaan taas hylsyn
peräpäässä, tai vaikkapa pitkin patruunan pituutta. Posiition vaihtelut eivät
useinkaan aiheuta mitenkään dramaattisia poikkeavuuksia luotien lähtönopeuksiin.
Joskus nähdään kuitenkin osumien hajonnan eriskummainen enentyminen maalissa, vaikkapa
100 metriin ammuttaessa, kun ruudin posiitio on ollut milloin mikäkin samaan kasaan
ammutuissa patruunoissa. Kun posiitio on yhdenmukaistettu, vaikkapa vain nostamalla
wanhojen "tussari-ampujien" tyyliin aseen suu ylöspäin ja ehkä
läpsäyttämällä aseen perää kämmenellä ennen aseen laskemista rauhallisesti
tanaan, saadaan aikaan täysin tyydyttävä käynti. Merkitystä on ilmeisesti sillä,
tavoittaako nallin sytytysliekki ruudin miljoonasosasekunnin murto-osan verran ennemmin
tai myöhemmin kuin edellistä tai seuraavaa laukausta ammuttaessa.
Ilmiön syntymekanismiin on osuutensa myös aseen laukaisukoneiston rakenteen
onnistuneisuudella, mutta hajonnan minimoinnin yksinkertaisimmat ratkaisumallit ovat
"ruutitieteellisiä", tai yleensä sisäballistisia, eivätkä niinkään
aseteknisiä. Ruutitehtailijoiden lisäksi ovat "temppelin harjalla" hylsyjen
valmistajat (= käytännössä yleensä patruunatehtaat). Kaikki yhtä penseitä, ja
hitaita ymmärtämään, ettei kehitystä voida estää painostuksella sensuuritoimiin,
tai tietoja pihtailemalla, koska kotilataajat pystyvat itsekin tekemään yhtä ja toista,
minkä tarvikevalmistajat ovat laiminlyöneet jo kauan.
Esimerkiksi Boxer-nallipesän "sankkireikä" mitoitettiin vuonna 1867
optimaaliseksi mustaruutipatruunan sytytykseen. Vajavaisesti hylsyntäyttävä savuton
ruutipanos vaatisi säännöllisesti syttyäkseen mahdollisimman leveän nalliliekin
äkillisen leiskahduksen, sytytysliekin seassa mieluusti kipinöitä. "Säkenöivä
voima" lähtee yleensä Magnum-nallista, jonka liekkimassa sisältää
borosilikaattia tai muuta kipinöivää lisäainetta, mutta tehokkain menetelmä
sytytyksen nopeuttamiseksi on nallipesän liekkireiän avartaminen jopa niin, että
"sankkireikä" on vain 1.5 mm:n verran nallipesän läpimittaa pienempi. Ison
nallin liekkireikä siis halkaisijaltaan jopa 4.0 mm ja pikkunallin sankkireikä 3.0 mm.
Liekkireiän muotoilullakin voidaan leventää sytytysliekkiä, mutta helpoin konsti on
reiän näivertäminen takakautta niin avaraksi, että sen reunoihin tehtaassa suoritetun
lävistyksen jälkeen jäävä vaihtelevanpituinen purse porautuu kokonaan pois.
Sankkireikää muotoileva poraus joudutaan suorittamaan hylsyn suusta sisään
työnnetyllä, kärjestään erikoismuotoillulla poranterällä, koska reikä muotoillaan
eteenpäin laajenevaksi/ nallipesään päin kapenevaksi kartioksi. Tasa-läpimittainen
reikä voidaan näivertää tavallisella (mieluusti tietenkin messinginporausta varten
optimoituun kärkikulmaan hiotulla) metalliporan terällä, varoen syöttämästä poraa
liian ahneesti, jolloin se helposti "haukkaa", voiden jopa murtua tai irrota
porakoneen istukasta.
Sytytysliekin vaikutuksen tehostaminen sankkireikää väljentämällä on monissakin
maissa testattu ja toimivaksi todettu ruutipanoksen posiitiovaihteluiden haittojen
vähennyskeino. Sen etuisuus ruudin position yhdenmukaistamisen tavallisimpiin konsteihin
(= hylsyn tyhjätilan täytteen käyttöön tai ruutipanoksen "kuorrutukseen")
verrattuna on, että reiän avarrus joudutaan suorittamaan vain kerran hylsyn elinkaaren
aikana, eikä jokaisella jälleenlatauskerralla. Jos hylsyä ei ylirasiteta tarpeettomilla
muovauksilla (supistelut --> suunlaajennukset --> niippaukset), ei sadankaan
jälleenlatauskerran tavoite ole yli-optimistinen.
Posiitiovaihteluiden haittojen torjuntaan käydään suositeltavimmin kahdella toisiaan
täydentävällä menetelmällä, joista toinen on nallipesän "sankin"
väljennys (+ Magnum-nallien suosiminen) ja toinen mahdollisimman herkästi syttyvän,
nopeasti (puhtaasti) palavan ruudin käyttö säästölatauksissa; erityisesti
vaimenninpatruunoissa. Tällöin "lasketellaan Perkeleen kelkassa Belsebuubia
vastaan", koska tarkoituksenmukaisimmat ruudithan nimenomaan aiheuttavat
posiitio-ongelmia tavallisimpien käyttölatausten pienen tilavuuden takia. Viattomia
olemme kuitenkin siihen väistämättömään faktaan, ettei maapallon kaasukehä ole
esimerkiksi vetyä, vaan paljonkin sakeampaa typpi-happiseosta (+ pienet pitoisuudet muita
kaasuja). Äänennopeus moisessa paksussa sotkussa on 320 - 350 m/s, lämpötiloissa,
joissa luoteja ulkosalla ampuillaan, testiammunta-laboratorioissa yleensä 343 m/s ja
fysiikankirjoissa 340 m/s - "vakioksi" uskoteltuna.!
Varman päälle pelaten on luodin nopeus viisainta viritellä keskimäärin 300 m/s
tasolle, koska lentomelua alkaa muodostua jo ennen äänennopeuden ylittymistä, ja
lähtönopeudet tuppaavat vaihtelemaan, etenkin vaippaluoteja "kuiviltaan"
ammuttaessa. (Tutkimuksen alaisina ovat luotien erilaiset voitelumenetelmät, ohuesta
kuivavoitelusta molybdeenisulfidi-jauheella, aina kasto-voiteluun naudanrasvasulatteessa
tai vaseliinissa). Aliääniseen luotinopeuteen pyrittäessä on sääntönä ollut jo
sadan vuoden ajan, että mitä tilavampi/pidempi on hylsy, sitä nopeapaloisempaa ruutia
tarvitaan latingiksi.
Pikkupatruunoita, kuten 7.62 x 39 mm M-43, voidaan ladata raskaimpien luotien kera jopa
kivääriruudilla, mutta esimerkiksi .30-06 vaati kaikkein räyhäkimmän pöly-Bullseyen
9.73- grammaisten vakioluotiensa saatteeksi, eikä aliäänisiä patruunoita saatu enää
aikaan kiekkojyväisellä Bullseye-ruudilla, jolla ladattujen suojeluskuntapatruunain
lähtönopeus piti viritellä reilusti yliääniselle tasolle 366 m/s - pahimmoilleen
juuri ennen toimivien MAXIM-vaimentimien tulemista yleiseen myyntiin. Muuan Ruotsissa
asuva visitoorimme on kehitellyt .30-06:een erinomaisen aliäänilatauksen 8-grammaiselle
Lapua S374-luodille ruudilla Norma R1, joka on ilmeisesti yleisesti myytävistä ruudeista
kaikkein herkimmin syttyvää ja palonopeudeltaan jotain Hodgdon (Original) CLAYS-ruudin
luokkaa, ellei häjympääkin.
Jostain selittämättömästä syystä R1 puuttuu kaikista palonopeuksien
vertailutaulukoista, joita käsiini on päätynyt, ja yleensäkin siitä on tarjolla
sangen niukalti tietoja. Joitain latausreseptejä löytyy jopa .45 ACP:lle
"Virallisesta Valistuksesta" Saksasta, mutta pelkästään valuluodeille, mikä
tosin ei tarkoita sitä, etteikö vaippaluotejakin voitaisi käyttää suunnilleen
samoilla annoksilla... Tiedossani on, mitenkä posiition vaihteluista lähes tai täysin
"piittaamaton" ruuti voidaan valmistaa kahdellakin vaihtoehtoisella
menetelmällä, joista toinen vaatii "synnytyslaitoksekseen" kalliin
pallojyväruutien tuotantolinjan, mutta perinteisempi konsti vain kahvimyllyn...
Olemassaolevista, purkkitavarana myytävistä ruudeistakin voi tosin löytyä vaatimukset
täyttäviä valmisteita, jopa Made in Finland. Kokeilut paukkupanosruudilla N 305 ovat
olleet lupaavia, joskin vasta alustavia, koska ruutia saa toistaiseksi vain
puupää-patruunoita purkamalla. Pölyksi jauhettu N 310 tulee kokeilujen kohteeksi joskus
alkaneen vuoden mittaan. Kuten jo mainitsin, on ruutilatingin sitominen hylsyyn liuotinta
sumuttamalla ainakin toivottavasti ja ilmeisen todennäköisesti menetelmä, jolla on vain
"akateemista merkitystä" eräänä historiallisena kokeiluna, jonka vain harvat
länsimaiden ihmiset tunsivat, ja joka oli liian epäkäytännöllinen omaksuttavaksi
yleiseen tai ainakaan teolliseen käyttöön.
2301 MM; Pete
Ruutiset 15.01.2000
"Paviljonkipatruunat" 9 x 19
-pistooleihin
Ns. "kissanaivastuspatruunoiden" (eli pelkällä nallilla ammuttava piipun
pienkaliiberin halkaisijan kokoinen hauli) latausohjeet kivääreihin ovatkin olleet jo
nettilehdessämme, mutta pistooliinkin on mahdollista ladata vastaavanlaisia patruunoita.
Ne tosin ladataan piipun isokaliberin halkaisijan kokoisilla hauleilla. Ongelmaksi
muodostuu joidenkin kaliberien (yli 9mm/.357) kohdalla haulikokojen puute, sillä
suurimmatkin Suomessa myytävät haulit ovat 9,1 mm halkasijaltaan. Kuitenkin näitä
"paviljonkipatruunoita" voi ladata yleisimpiin keskisytytteisiin
pistoolikalibereihin, kuten:
Kal. Soveltuva hauli/luodin halkaisija
9 x 19 Parabellum/ Luger/ Glisenti/ kp 9,1mm
9 x 21 mm 9.1mm
.38 Auto ja Super Automatic 9.1mm
.38 Special ja .38 S & W (.38/200) 9,1mm
.357 Magnum ja .357 Super Mag./Maximum 9,1mm
9 x 17 Browning/ .380 Auto/ 9mm Kurz 9.1mm
9 mm Makarov/ 9.25 x 18 mm 9.1mm *)
7.65 Browning (7,65 x 17mm/.32 ACP) 7,65mm
7,65 x 21 Parabellum/ .30 Luger 7,65mm
7,62 x 25 Tokarev/ 7.63mm Mauser 7,65mm
.32 S & W Long/ .32 H & R Mag. /.32-20 7.65mm *)
6,35 Browning/ .25 ACP 6,45mm
*) = "Kissanaivastus"-tyyppinen lataus. Hauli on lievästi alimittainen
isokaliiberiin, mutta ohjautuu rihlanharjanteissa.
Luodiksi siis tulee karkea hauli, joita voi tilata mm. Aseliike Erkki Lähdeniemeltä
(puh.03 - 334 1985). Niiden hinta on 20 mk/kg eli yhden haulin (halk. 9,1 mm, paino 4,5 g)
hinnaksi tulee noin 9 penniä. Nalleja saa 13 - 14 pennin kappalehintaan eli patruunan
hinnaksi tulee 0,22 - 0,23 mk (joskin luotirasvan hinta tulee lisäksi, mutta se on
korkeintaan pari penniä patruunaa kohden, jos käyttää Alox-mehiläisvahaseoksia).
Nämä haulit ovat jonkin verran (= 0,1 - 0,2 mm) soikeita, mutta se ei haittaa, jos
noudattaa seuraavia latausohjeita:
Latausohjeet:
1) Hylsyn supistus (kuten normaalisti patruunoita ladatessa. Seuraavilla latauskerroilla
ei supistusvaihetta yleensä tarvita, koska laukaisupaine ei jaksa laajentaa hylsyä
pysyvästi).
2) Hylsyn nallitus (pienellä pistoolinallila, yleensä).
3) Hylsynsuun avarrus (reilusti. Haulin keskikohdan eli "ekvaattorin" tulee olla
hylsynsuun alapuolella, hylsyn sisällä).
4) Hauli painetaan käsin hylsyn suulle, niin että sen "ekvaattori" on hylsyn
suun reunan alapuolella.
5) Luoti/hauli niipataan hylsyyn kiinni. Suosittelen kartioniippausholkin käyttöä.
Lee:n luodistusholkilla kartioniippaus onnistuu, kun poistaa luodituskaran. Niipatessa
luoti kalibroituu halkaisijaltaan noin 9,10 mm:ksi (ainakin Lee:n luoditusholkilla
niipatessa).
6) Kastovahaus, eli luoti ja mielellään muutama milli hylsynsuuta kastetaan sulaan
rasvaan tai vahaan, taikka liuosvahaan Lee Liquid Alox tahi valopetrooliin liuotettuun
pötkövahaan. Varsinaisista luotivahoista tulee kuitenkin paha käry sisätiloissa
ammuttaessa, ja ovat kalliita. Mehiläisvaha ja juustonkuorivaha ovat sopivia voiteita
sellaisinaankin.
Sulatettu naudanrasva kelpaa hyvin, sitä saa ruokakaupoista hintaan noin 12 mk/ 0,5 kg.
Sulatus onnistuu joko kattilassa hellella tai (helpommin, ja vähemmällä tiskillä)
mikroaaltouunissa kahvikupissa tai vastaavassa astiassa. Vinkiksi: pese sulatusastia,
ennenkuin rasva ehtii jäähtyä/ kovettua, kuumalla vedellä ja pesuaineella.
Koeammunta
Kokeilin näitä "paviljonkipatruunoita" kaliberissa 9 x 19. Latailin ne em.
ohjeiden tavoin. Luoteina käytin 9,1 mm nimellismittaisia hauleja. Hylsyt olivat
Lapualaisia. Nallina käytin Lapuan (eli CCI:n) pientä pistoolinallia (CCI N:o 500) ja
luotirasvana oli Kokki-nimellä myytävää naudanrasva, jonka sulatin mikrossa
kastovahausta varten. Aseena käytin Tanfoglio-pistooliani (piipunpituus 114 mm). Nopeudet
mittasin Chronylla, metri piipunsuulta. Lämpötila oli +21 C mittausten aikana, koska
testi suoritettiin sisätiloissa. Nopeudet olivat seuraavat (kolmella laukauksella):
Min: 44,7 m/s. Max: 47,4 m/s. Ka: 45,8 m/s
Eli nopeudet olivat melko pieniä, mutta tarkkuus oli hyvä 5 metristä ampuen. Osumat
pysyivät kahden käden otteella ampuen pystystä 3 - 4 cm kasoissa (k-k). Nämä
patruunat siis soveltuvat alle 10 metrin matkoille harjotteluun hyvin. Yksikään luoti ei
jäänyt piippuun alhaisesta nopeudesta huolimatta. Syynä oli luotien vahaus ja
suhteelisen lyhyt piippu, jossa luotien nopeus ei juuri ehdi hidastua. Näiden
patruunoiden ääni (vaimentamattomasta !) pistoolista oli hiljaisempi kuin ilmapistoolin
räpsähdys, eli ne sopivat ammunnan harjotteluun sisällä, kuhan pitää huolen
tuuletuksesta ja kehittelee jonkinlaisen luotiloukun.
Trasselilla löyhästi täytetty pahvilaatikko tai muovikassi on käytännöllinen
luodinpyydys: Luodit saa talteen ehjinä. (Köyhä tai pihi ampuja voi pyöristää luodin
kahden tasopintaisen esineen välissä rullaten, kunnes rihlanjäljet siliävät, ja
käyttää uudelleen lukuisia kertoja). Trasselin korvikkeeksi käy palloiksi puristeltu
sanomalehtipaperikin. Sisätiloissa ammuttaessa on tarpeen myöskin
"kaasuloukku", johon aseesta tulevat nallin palamiskaasut ja luodeista
hankautunut pöly sekä luotirasvan roiskeet pyydystetään. Nallin "savu"
sisältää lyijypölyä, ja kehitteillä olleet "EKO-nallit" pöllyttävät
ehkä vieläkin epäterveellisempää vesiliukoista bariumsuola-pölyä.
Pistooli ei tietenkään ladannut näillä nopeuksilla (ja luodin painolla), joten
patruunat täytyi syöttää suoraan patruunapesään, "papu kerralla".
Lippaasta syöttö jousivoimalla voisi vaurioittaa hirvihaulia ja/tai hylsynsuuta.
Tehovertailua; teoriassa ja käytännössä...
Vaikka luotien nopeus oli taljattomalla 30 paunan jousella ammuttavien nuolten nopeuden
luokkaan, ja miehenmittaisella puhallusputkella lentoon hönkäisty ½-tuumainen lasikuula
lähtee paljonkin sypäkämmin, niiden tehoa ei saa väheksyä. Seuraavasta ilmenee
teoreettinen teho verrattuna tavalliseen tarkkuus-ilmakivääriin (luodin lähtönopeus
200 m/s). Liikemäärät (momentum): Ilmakivääri: 0,5g x 200 m/s=100 gm/s. Em.
paviljonkipatruuna: 4,5g x 45,8 m/s= 206,1 gm/s.
Siis paviljonkipatruuna (kal.9 x 19) on TEORIASSA teholtaan kaksinkertainen ilmakiväärin
verrattuna. KÄYTÄNNÖSSÄ teho on huomattava yhdeksänkertaisesti raskaaman ammuksen
takia. Kokeilin läpäisyä nippuun Ilta=Sanomia. Läpäisy oli 5,2 mm. Huom!
Ampumetäisyys oli 15 cm ! Luoti kimposi pois lehtinipusta, mutta onneksi käytössäni
oli ns. "ratavaimennin" (= käytännössä pahvilaatikko, mitat 10cm x 15cm x
25cm), jonka päädyissä on 6cm x 6cm kokoiset reiät tähtäämistä ja luodin kulkua
varten, sekä sisällä kolme pahvista, pakkausteipillä kiinnitettyä haittalevyä
hidastamassa palamiskaasuja ja keräämässä luotirasvat.
Haittalevyissä oli tietysti myös 6 x 6 cm reiät, ja työnsin aseen ratavaimentimen
takimmaiseen "kammioon" melkein liipaisinkaarta myöten. Kimmokkeet eivät siksi
tehneet mitään vahinkoa, vaan kopsahtelivat ratavaimentimen etummaisissa kammioissa.
Suojasilmälasien käyttö on tietenkin itsestäänselvyys kaikissa aseellisissa
harrastuksissa, patruunoiden lataamisesta alkaen, mukaanlukien myös aseiden purkaminen ja
kokoaminen.
Joskus aikoinaan olen kokeillut vastaavanlaiseen lehtinippuun ilmakiväärin läpäisyä.
Se läpäisi noin 4-6 mm, parhaiten läpäisivät teräväkärkiset metsästysluodit
suuremman painonsa takia. Tuollainen 5 mm läpäisy sanomalehteä riittää jo pienimpien
eläinten "tainnuttamiseen", varsinkin haulin suuremman 9 mm:n halkaisijan ja
sen painon ansiosta. (Kimmoke-osumakin silmään voisi aiheuttaa verenpurkauman ja ehkä
verkkokalvon irtoamisen jostain reunastaan. Suora osuma lähietäisyydeltä on riittävä
lävistämään sarveiskalvon ja tuottamaan pysyvän näönmenetyksen. Pysyviä
silmävammoja on tuotettu lelupistoolien 6 mm muovikuulillakin useita myös Suomessa.
Toim. huom.).
Ruutia ? EI kiitos!!
Paviljonkipatruunoissa voisi käyttää myös pientä annosta nopeapaloista ruutia, joskin
ruuditettujen patruunoiden ääni on huomattavasti voimakkaampi kuin pelkällä nallilla
ammuttuen patruunoiden. Voimakkaamman äänen lisäksi ruuditettuen patruunoiden ongelmana
on ruudin palamattomuus. Kokeilin 2 grainin/ 0,13 gramman annosta Vihtavuoren
nopeapaloisinta pistooliruutia, eli N 310:tä. Koeammuin ko. latauksen pystyasennosta
kahdenkäden otteella, ilman tukea, 25 metrin matkalta. Hajonta oli 13cm/ 5 laukausta, ja
ruudista jäi syttymättä, tai sammui kesken palamisensa, suurin osa.
Rynkyn paukkupatruunoita purettua ruutia (N 305:ttä ?) kokeilin 0,3 cc/ 2,5 grs/ 0,16 g
annoksella, joka paloi jo puhtaammin, mutta laukaus alkoi muistuttaa kevytladatun (0,21 g
N310 ja 8 g Suomen Luoti) patruunan ääntä. Nykyistä PaPP-ruutia ei tietenkään myydä
purkitettuna käsinlataajille, eikä palamisen puhtauden suhteen sitä vastaavaa (tai jopa
parempaa ?) NORMA R1:tä ole vielä myytävänä Suomessa. Myöskin nykyisen valikoiman
puhtaimmin palavaksi kiiteltyä HODGDON "CLAYS" (original)- ruutia voi olla
vaikeaa löytää vähittäismyynnistä.
Markus 05012000
Tietotäydennyksiä Peteltä: Palloluotien
käyttö pistoolinpatruunain kellariharjoitus-latingeissa oli "Anno Dazumal"
hyvinkin yleistä muunmuassa Saksassa, ja kenties Suomessakin. Wanhahkoissa
saksankielisissä kirjoissa, joita meilläkin suvereenin itsenäisyyden vuosina ahnaasti
luettiin, oli muunmuassa kuvitettuja ohjeita lyhyen palloluodillisen patruunan
sököttämisestä esimerkiksi Parabellum-pistoolin pesään, pidellen asetta peukalon ja
keskisormen välissä, etusormen pitäessä polvinivelsulkua auki.
Jos tarkoitukseen olisi käytetty lukon aukipitosalpaa, olisivat kyseinen osa, kuin myös
lippaan kiinnityssalpa ja sen kiinnityskolon reunus lippaan sivulla, kuluneet ajan myötä
pilalle. Harjoituslaukauksia "paviljonkilatauksilla" ammuttiin vuosittain jopa
kymmeniä tuhansia ! Ei siis ihme, että lyijykuulat "manklattiin" pyöreiksi
jälleen ja käytettiin ainauudelleen, kunnes ne kuluivat alimittaisiksi jopa
"kissanaivastus"-tyyppisiin latauksiin.
Muistikuva havaintopiirroksesta jäi mieleen kai vuonna 1937, ellei aiemminkin, painetusta
RICHARD MAHRHOLDTin teoksesta: "WAFFENLEXIKON FÜR JÄGER UND SCHÜTZEN" tai
saman tekijän kirjasta: "HANDBUCH FÜR WAFFENFREUNDE", painettu Innsbruckissa
Itävallassa v. 1931. ("Waffenlexikonista" on otettu uusiakin painoksia WALTHER
LAMPELin kirjoittamin täydennyksin, esimerkiksi 5. painos Münchenissä v. 1963).
Teoksissa esitellään muunmuassa erilaisia "latauspihtejä", joilla palloluoti-
ja sisäpiippupatruunoita syötettiin aseisiin; pääsääntöisesti itselataaviin
pistooleihin. Pelkällä nallilla voitiin ampua entisinäkin aikoina, jos kohta myös
herkkäsyttyisiä, nopeasti palavia ruuteja käytettiin pieninä annoksina
ulkoratalatinkeihin.
Mustaruuti oli huokeaa.! Oli myös LESMOK-ruuteja ja haulikon BULK POWDEReita -
kadehdittava valikoima. Palloluotien sortimentti oli suorastaan häkellyttävä.
"Those were THE days, my friends..!" (= "Oi NIITÄ aikoja !").
Aseharrasteiden vastustajiakaan ei ollut enää 1930-luvun viime vuosina: Heille oli
varattuna camping-alueita, missä orkesteri soitti "Böömiläistä
Oluttynnyri-polkkaa" ja muita schlaagereita tauottomasti. Grilleistä nouseva käry
tuotti haittaa naapureille. Valituksen aiheena olivat myös päivittäiset ilotulitukset:
Raketteja tosin ei lennellyt, mutta "papatti-matot" olivat kiusallisen
äänekkäitä. Tuo "julki-jumalatoin meno ja mailmanlopun meininki" hiljeni,
kun Kolmas Valtakunta 60 vuotta sitten oli hankkinut lisää maa-alueita idän suunnalta,
minne meluisimmat ja käryisimmät leirintäalueet siirrettiin, tai perustettiin uusia,
aiempaa syrjäisemmille seuduille.
Jos sini-mustan huumorin puolelta siirrytään taas ballistiikan alueelle, sammuttaen
myös kasettisoitin joikumasta MEYERBEERin ooppera-aariaa: "O, PARADISO"
(solisti ENRICO CARUSO), voidaan tehdä tiettäväksi, että pitkänpuoleisten
revolverinpatruunain paviljonkilatausten lisäpanoksena on hiljainen pakko käyttää
pikku ripaus ruutia, ellei edes Magnum-tehoisen nallin käytöllä pystytä ehkäisemään
9 x 19 mm patruunaa tuplatenkin suuremmasta hylsyn tilavuudesta (tapaus .357 Rem. Maximum/
Super Magnum) ja revolverin rullan sauman vuodon plus pidemmän piipun kitkan
yhteisvaikutuksesta johtuvaa lähtönopeuden alenemista.
Suoraseinämäisten hylsyjen tilavuutta on myös mahdollista vähentää hylsyyn
tungetulla kumi- tai muoviletkun pätkällä; ulkohalkaisija 9 mm tai vähän päälle,
täytekappaleen pituus = hylsyn sisäpituus suusta pohjaan miinus 5 mm. Jesh; ON kokeiltu
käytännössä, peräti .458 WiMa-patruunoissa, aliäänisissä vaippaluotilatingeissa,
kun luotien voitelu-kikkaa ei oltu vielä keksitty (eli leikeltiin 1980-luvun alkuvuosia).
Neuvomani konstin testaajalla lienee muoviletkun pätkillä vuorattuja hylsyjä hallussaan
vieläkin. On unohtunut kysyä, montako jälleenlatauskertaa hylsyt ovat kestäneet, ennen
tavallisesta pehmeästä PVC-muovista pätkäistyjen holkkien turmeltumista ja niiden
uusimistarvetta. Veikkaus: Kymmeniä...
Termodynamiikan kannalta katsoen on epämetallinen täytekappale edullinen, koska se
eristää nallin (+ mahdollisen ruuti-lisäpanoksen) palokaasut hylsynseinämistä, jotka
voisivat jäähdyttää volyymiltaan sangen vähäistä kaasupilveä, alentaen sen
painetta liian nopeasti. Saman vaikutuksen tuottavat liiallinen hylsyn ja piipunreiän
tilavuus. Pelkällä nallilla ammuttaessa ei luodin lähtönopeus kiihdy piipussa juuri
lainkaan, ja se alkaa alentua piippuvaiheen ensimmäisten senttimetrien jälkeen, koska
palokaasuja karkaa myös rullan saumasta ulkoilmaan. Revolverista saataisiinkin suurin
lähtönopeus "kissanaivastus"-tyyppisellä latauksella ruuvaamalla sen piippu
pois kokonaan ja ampumalla pelkällä rullalla. Tarkkuus olisi tosin huonohko... Tätä on
tosiaan kokeiltu USA:ssa, vieläpä tehdasladatulla .38 Special-tarkkuuspatruunalla, jossa
oli ripaus ruutiakin ja kokonaan hylsyyn työnnetty 9.6-grammainen wadcutter-luoti;
arkiruokaa siis. Osumatarkkuus oli vaatimaton lähietäisyydellekin.
Eräitä kikkas-konsteja voidaan kokeilla pitkähylsyisissä revolverinpatruunoissa,
Magnum-nallien käytön ohella, ennen ryhtymistä hylsyjen "vuoraamiseen" tai
kahvimyllyn etsimiseen "divarista" (= osto- ja myyntiliikkeestä, missä ne
maksavat hopioita) tahi mummonmökin vintiltä, N 300-sarjan ruutien muuttamiseksi
tarkoituksenmukaisempaan jyväkokoon syttyvyyttä ja palonopeutta ajatellen, muistoissa L
& R BULLSEYE, jolla latailtiin sata vuotta sitten palloluotipatruunoita aikalaisiin
kivääreihinkin; .30 cal. KRAG-JÖRGENSENeihin ja .30-30 WINCHESTEReihin ja MARLINeihin,
ynnä käsiaseisiin tietysti.
Yksi kikka on patruunan nallipesän liekkireiän avartaminen, vaikkapa 3.0 mm:n
läpimittaan. Toimenpide maksimoi nallin palokaasun iskunopeuden kuulaan - jopa niin,
että piipun urakaliberiin nähden hieman alimittainen lyijyhauli leviää tiiviisti
piipuntäyttäväksi. Äkäisen paine-iskun aikaansaama "työnti" painaa
ammuksen alkuvauhdillaan pitkähkönkin piipunreiän läpi. On syytä muistaa AINA, että
kun "modernien" BOXER-nallipesien liekkireikien läpimitat optimoitiin vuonna
1868, olivat patruunat ladattuja hylsyn ruutitilan kokonaan täyttävillä annoksilla
mustaaruutia, jonka sytyttämiseen riitti pieni kipinäkin.
Toimivathan aiemmat lunttu-, ratas- ja piilukkopyssyt 1 - 1.5 mm sankkireiän läpi
lyövän, sankkipannussa poltetun (lähes paineettoman) ruutiliekin nuolaisusta tiiviisti
piipun perille juntattuun mustaruutilatinkiin. Kun savuttomat ruudit sittemmin tulivat
käyttöön, ei kenenkään päähän pälkähtänyt ajatus nallipesän liekkireiän
mitoituksesta monissa suhteissa mustaruudista poikkeavan ruutilajin vaatimuksia
vastaavaksi, vaan savuttoman ruudin syttyvyys säädettiin entisenlaisten
nallipesärakenteiden asettamia vaatimuksia vastaavaksi: Muhammed ei tullut vuoren luokse,
vaan vuoren piti siirtyä Muhammedin luo...
Systeemit pelaavat toki, kun hylsyt täytetään kokonaan - joskus jopa rutistamalla -
savuttomilla ruutilatingeilla, mutta vajavaisesti hylsyn täyttävät ruutiannokset
saattavat syttyä epätäsmällisesti Boxer-nallipesän sankkireiästä leiskahtavasta
kapeasta tulisuihkusta. Koska irto-alasin vaatii huomattavan osuuden nallikuoren
sisätilasta, on etenkin 4.5 mm läpimittaisen pikku-nallin sytytysmassan määrä kovin
vähäinen, vaikka aine onkin varsin häjyä "pirunpulveria", etenkin Small
Pistol Magnum-nalleissa. BERDAN-nallin (yleensä) kahdesta liekkireiästä tuleva lieska
on leveämpi ja nallimassaakin mahtuisi enemmän, mutta jälleenlatauksen kannalta katsoen
on rakenne tunnetusti vaivalloinen, eikä siksi mitenkään suositeltava.
Hylsyn vuoraaminen ruutitilavuuden vähentämiseksi ei ole aivan takavuosien idea, eikä
sidonnainen hylsymuotoon. Jo noin sata vuotta sitten oli USA:ssa vähintäänkin
koetuotannossa .30-40 Krag-kaliberisia "Duplex Ball"-suojeluskuntapatruunoita,
joiden olakkeellisen hylsyn hartioiden takana oli ennen hylsyn olastusta tehtaassa
paikalleen asetettu paperimassasta (rullalle kääritystä liimapaperista) valmistettu
"mansetti", tukemassa patruunan taempaa luotia. Etuluoti oli asetettu
tavalliseen tapaan hylsynkaulaan. Kaksoisluotipatruunan "maillechort"-vaippaiset
14.3-grammaiset luodit ammuttiin erittäin pienellä panoksella; ehkä pöly-Bullseye:ta,
ehkä mustaruutia. Hupaisaa kyllä, näistä patruunoista ei ole mainintoja USA:laisissa
lähteissäni, mutta eräässä uudehkossa saksalaisessa teoksessapa on - jopa
halkileikkauspiirros.!
Tavoitteena ei ollut potentiaalisen vastustajan tappaminen, tai edes pysyvien vammojen
tuottaminen. Lääkärien virkavelvollisuus oli (ja on) ilmoittaa kaikki hoidettavikseen
tulleet ampumahaavat viranomaisille, ja muutaman senttimetrin syvyydelle (ehkä
poikittain) uponneen sotilaspatruunan luodin osumaa olisi ollut vaikea selittää "se
laukesi, kun minä puhdistin sitä"-iltasadulla. Mellakkaan osallistuminen olisi
voitu näyttää toteen helposti, eikä osumilta olisi välttynyt monikaan
rettelöitsijä.
Poliisin ja suojeluskuntien, sekä suurimpien työnantajien (kaivos- ja
rautatieyhtiöiden) turvakaartien ns. "pyssy-hurttien" tulivoima olisi
tuplautunut kaksoisluotipatruunain omaksumisen kautta ja niiden makasiinisyötön
varmuuden ansiosta. Esimerkiksi GATLING-kk:n poliisimallin tulinopeus oli rivakasti
veivaten 1500 - jopa 1800 laukausta minuutissa, eli 3000 - 3600 luotia/ min. Gatlingin
toimivuus oli riippumaton patruunan latausvoimakkuudesta, toisin kuin myöhempien
rekyylillä tai ruutikaasun jäännöspaineella toimivien kuularuiskujen toiminta.
Siksipä olivat "posetiivit" suosittuja esimerkiksi vankiloissa, pahimpien
hässäköiden varalla. Laajamittainenkin vankilakapina tai työmarkkinaselkkaus olisi
voitu tukahduttaa nopeasti, vähäisillä vastavoimilla, ja tuottamatta montakaan
kuolonuhria.
Näin arveltiin, mutta jo ennen kaksiluotisten sk-patruunoiden jakelun aloittamista
ounastelivat jotkut taannoiseen Espanjan-USA:n sotaan osallistuneet kirurgit niiden olevan
ylitehokkaita mellakanhillintään. Sodassa oli kertynyt kokemuksia pienikaliberisten
luotien läpäisykyvystä alhaisillakin iskunopeuksilla, sekä vaippaluotien
kimpoilu-taipumuksesta asutuskeskuksissa tai sisätiloissa käytävissä tulitaisteluissa.
Uhkana oli luotien harhautuminen osumaan "niin vääriin kuin myös
vanhurskaisiin", kaukanakin taistelupaikoilta. Myös omaisuusarvot, etenkin suuret
näyteikkunat taajamissa, olivat vaarassa.
Kaksoisluotilatauksen idea oli ollut luotien lähteminen lentoon epä-vakautuneina
"kalikoina", ja lyhyt kantama. Koeammunnoissa todettiin vain takaluodin
lentävän kalikkana. Etuluoti lensi useita satoja metrejä kärki edellä,
iskunopeudeltaan tappavana. Jos patruunan latausta olisi miedonnettu entisestään,
olisivat luodit alkaneet juuttua aseiden piipunreikiin. Oli siis pakko "taantua"
varustamaan moniluotipatruunat jo .45-70 kaliberin sk-patruunoista tutuilla
kovalyijyisillä palloluodeilla, joita olisi voitu asettaa pahvimansetilla varustettuihin
hylsyihin neljäkin peräkkäin.
Oli kuitenkin alkuperäisen idean vastaista porata mellakoitsijoihin neljä toisiaan
lähellä sijaitsevaa reikää, koska kaksikin riitti "merkkaamiseen". Neljä
olisi voinut tappaa, mikä ei ollut tarkoitus. Tehtaassa suoritettava mansetin
sijoittaminen hylsyihin ei ollut siis enää tarpeellista, koska tarjolla oli useitakin
ruutilajeja, joilla saatiin aikaan kahdelle 3-grammaiselle lyijyherneelle
tarkoituksenmukainen lähtönopeus. Tulivoima kärsi kovan kolhun, koska patruunoita ei
voitu syöttää edes KRAG-JÖRGENSENien makasiinista, puhumattakaan Gatlingilla
ammunnasta. Jo ennen uusien SPRINGFIELD M/03-kiväärien käyttöönottoa oli patruunat
tyyppiä "Gartridge, Guards" alettu varustaa vakioluodeilla (vain 1
luoti/ patruuna) ja kevytlatauksella nopeapaloista ruutia.
Arkistokuva: Suomalainen
puolipanospatruuna (VPT/Lapua tai Kanavuori). Ladattu paukkupatruunaruudilla N14. V0 noin
430 m/s. 9.6 gramman S-luoti. Esikuva saatu venäläisestä mustahylsyisestä 7,62x53R
-patruunasta, jota ammuttiin Glushitelj S-40 -vaimentimella varustetulla kiväärillä.
Suomalaisia puolipanospatruunoita ladattiin v.v. 1942-43 runsaat puoli miljoonaa
kappaletta. Merkkiväri oli sininen. Hylsynpohjan lisäksi oli hylsynkaula ja sen
etupuolinen osa luotia lakattu sinisiksi. (Luodin kärjen siniväri on panssariluodin
tunnus). Kotilataaja voi jäljitellä alkuperäislatausta 0.65 gramman / 10 grainin
annoksella Vihtavuoren ruutia N310 tai Hodgdonin HP38:aa tahi Clays-ruutia, ja Lapuan
luodilla B466 Lockbase; paino 9.7 grammaa. Lataus on sopiva myös .308 Win. ja .30-06
Springfield-patruunoihin.
Patruunoita kalibereissa .30-40 Krag, .30-03 ja .30-06, peräkaneetilla
"Guards", löytyy kirjallisuudesta toistakymmentä erilaista, mutta
ruutifirmojen "konsulentit" kiistävät tietenkin moisten kammotusten
olemassaolon. (Eikä Suomessa "ole milloinkaan ladattu 7.62
mm matalapainepatruunoita, tai puolipanospatruunaa A0230. Mielikuvituksen luomuksia
moiset!"). Mansetilla, tällä kertaa "fiiberistä" eli kai
rätti-bakelliitista valmistetulla, hylsyn pohjaan saakka ulottuvalla täytekappaleella,
olivat varustettuja .2 maailmansodan aikaan USA:n viestijoukkojen käyttämät .30-06
-kaliberiset ajopanokset: "Cartridge, Cal .30, Antenna Erecting".
Niillä singottiin, ilmeisesti pelkän nallin voimalla, kenttäradion antennilanka jonkin
korkean puun latvaan ehkäpä lyijypunnuksen perässään kiskomana, jonkinlaisella
antenninheittimellä, ellei sitten kiväärillä. Antenninpystytys-patruunaa ei löydy
"CARTRIDGES OF THE WORLD"-teoksen 5. painoksen lähes tyhjentävästä
luettelosta (15. lukukappale), mutta sen esipuheessa mainitaankin, ettei kaikkien
joukko-osastojen käyttämistä erikoispatruunoista ole löytynyt detalji-tietoja.
80-luvun vaihteen kirjeenvaihtokumppanini C.E. HARRIS tunsi keksinnön. Hän elätteli
toiveita esimerkiksi polyeteeni-muovista valetuilla manseteilla varustetuista .30
kaliberin/ 7.62 mm:n säästölataushylsyistä, joissa olisi liereä 7.9 mm:n
läpimittainen, kaulasta kantaan ulottuva kanava ruutitilana.
Harris kehitteli tuohon aikaan .30 cal. Schützenplinker-puristelyijyluodin
kevytlatauspatruunoihin, ideanaan sen omaksuminen harjoitusluodiksi kaikkiin
"pullonkaula-hylsyisiin" luodikonpatruunoihin .30 Remingtonista hamaan .300
Weatherby Magnumiin. Monissa tapauksissa olisi kuitenkin tarvittu jo tehtaassa mansetilla
varustettu hylsy, ja patruunatehtaiden suhtautuminenhan säästölataus-ideaan on tunnettu
jo 1980-luvun alkuvuosista lähtien: "Se on kertakäyttö-kulttuurin vastaista
toisinajattelua, taantumuksellisuutta, suoranaista rikollisuutta, tai anarkismia
ainakin". Kovalyijyinen Schuetzenplinker-luotikaan ei vastannut vaatimuksia: Sen nimi
oli vaikea kirjoittaa, lausua ja muistaa.
Tällainen pikkuseikka voi muodostua kaupallisen menestyksen negaatioksi ! (Suomesta
muistettaneen PETER STUYVESANT-savukkeet, joiden nimeä ei opittu lausumaan, eikä lopulta
yritettykään, vaan tyydyttiin BOSTONIIN tai "NORTTIIN"). Luotien lyijyseos
hankautui myös herkästi piipunseinämiin, koska kotilaturit annostelivat niiden taakse
kivääriruutia liekkikilvellä varustettujen valuluotien reseptien mukaan, saaden
suojaamattoman eutektisesta antimoni-lyijyseoksesta puristetun luodin perän
tyssäytymään ja joskus jopa sulamaan lähtökiihdytyksessä. Luotien kuivavaha-pinnoite
oli myös liian ohut estämään lyijyttymistä.
Sen oli kehitellyt luotien valmistaja, firma TAURUS, sittemmin tunnettu nimellä ALBERTS;
jo kauan sitten vaineeseen vaipunut erikoisluotien tuottaja. Schuetzenplinker-luotien
tuotanto lopahti valmistajan kadottua kuvioista, ennenkuin asianmukaisia
kiväärinpatruunain latausreseptejä ehdittiin saada jakeluun. (VihtaVuoren ruuti N 320
antoi erinomaisen tarkkuuden .308 Winchester-kiväärissä, mutta lentopostitse lähetetty
pieni näytepussillinen loppui tietenkin alkuunsa). Lopulliset reseptit olisikin
kirjoitettu mansetilla varustettuja hylsyjä varten, mutta hylsyjä ei suostunut
valmistamaan yksikään suurista patruunafirmoista.
"Ylettömän impulsiivinen" Harris joutui kai erimielisyyksiin silloisen
työnantajansa NATIONAL RIFLE ASSOCIATIONin kanssa, koskapa hänen nimensä katosi
yllättäen THE AMERICAN RIFLEMAN-lehden "apinalaatikosta" (= toimittajien
luettelosta). Arvata voi, että suurilla patruunafirmoilla oli näppinsä pelissä
kulissien takana. Kaupalliset intressipiirithän sanelevat Jenkkilässä(kin) sen, kuka
saa kirjoittaa suurilevikkisiin lehtiin, ja kuka ei! Mutta palatkaamme muisteloista
varsinaiseen aiheeseen. Suorahylsyiset käsiasepatruunat voitaisiin "mansetoida"
omatoimisestikin pelkällä nallilla ammuntaa varten. Muoviletkulla vuoraaminen tulikin jo
mainituksi.
Revolverin hylsy voi olla letkunpätkällä holkitettunakin liian tilava, pituudestaan
johtuen. Eräs kokeilemisen arvoinen konsti on hylsyyn melko tiiviisti sopivan puutapin
työntäminen hylsyn täytteeksi, ja sen liimaaminen kiinni huolellisesti pestyn hylsyn
seinämiin. Kun liima on kovettunut, porataan nallipesän liekkireikä 3 mm:n
läpimittaan, ja jatketaan kairaamista, kunnes poranterä on näivertänyt liekkikanavan
puutäytteen läpi, mieluiten keskelliseksi. Puutäytteen pituus on säädettävä
sellaiseksi, että hylsyn suusta jää 5 - 6 mm:n pituus tyhjäksi hirvihaulin asetusta ja
niippausta varten (ladattaessa 9.1 mm haulilla) tai 4 mm:n pituus (ladattaessa .32
HARRINGTON & RICHARDSON Magnum-patruunoita 7.65 mm haulilla). Täytekappaleen on
ulotuttava tiiviisti hylsyn pohjaan saakka - etenkin jos tulee mieliteko kokeilla
muutamista ruutijyväsistä koostuvaa lisäpanosta, pyrkimyksenä ulottaa tarkka kantama
25 metriin asti.
Hylsyistä supistetaan ja avarretaan vain tätä suun tyhjää osuutta, jos supistaminen
on ylimalkaan tarpeen sen jälkeen, kun hylsyt on "normalisoitu"
täyssupistamalla ennen täytekappaleen kiinnitystä. Suun laajentamisen varteenotettava
vaihtoehto on haulin napauttaminen sisään jollakin astalolla, jolloin suun reuna leikkaa
kuulan "ekvaattorin" ympäriltä ylimääräiset lyijyt pois (kuten panospesän
reuna veistää "eestäladattavan" nallilukkorevolverin luodin tiiviisti
pesään sopivaksi). Tällöin ei niippauskaan ole tarpeen, koska laukaukset ovat
käytännöllisesti katsoen rekyylittömiä, ja niippaamalla vain "peruutetaan"
hylsynsuun laajennus. Mitä vähemmän hylsyjä rasitetaan muodonmuutoksilla, sitä
useampia käyttökertoja ne kestävät. Tämä on jälleenlataustoiminnan sääntöjen 1.
# - ja patruunafirmojen julmimmin vihaama periajatus.
Latauspuristinholkkien nallinpoistokarat eivät tietenkään mahdu 3 mm:n läpimittaiseen
liekkikanavaan, joten nallinkuoret on poistettava esimerkiksi teräksisellä sukkapuikolla
tai muulla sopivankokoisella rassilla. Pitkäpiippuisilla aseilla ammuttavat lyijykuulat
tarvitsevat runsaamman voitelun, joten kokeilemisen arvoinen toimenpide on haulien
"flush"-asetus hylsyihin, eli niiden työntäminen kokonaan hylsynsuun sisään
- ehkä jopa ylisyvyyteenkin. Tällöin voidaan välttää hylsyn täytekappaleen
kehittelyn, valmistuksen ja kiinnityksen tarve, koska hylsytilavuus haulin ja nallin
välillä vähenee pituussuuntaisesti. "Flush"-asetetut kuulat voidellaan
kuumalla rasvalla, jota lirutetaan vaikkapa teelusikan kärjellä kuulan päälle, kunnes
hylsynsuu täyttyy laitaan asti.
Ylisyvään (jopa hylsyn puoliväliin saakka esimerkiksi .357 Magnumin tapauksessa)
työnnettyjä hauleja käytettäessä sivellään voiteet hylsyn sisäseinämiin kuulan
etupuolelle, käyttäen pensselinä vaikkapa vanupuikkoa. Tällaisella luodinasetuksella
on tehty onnistuneita sisäratapatruunoita revolvereihin myöskin tavanomaisia lyijyisiä
wadcutter- tai semi-wadcutter -luoteja käyttäen, aloittaen latauskokeilut usein
pelkällä nallilla ja annostellen ruutia varovaisin lisäyksin, kunnes ruudin puhdas
palaminen puoli- tai jopa 1/3-panoksilla on saavutettu ja latingin osumatarkkuus vastaa
lataajan vaatimuksia. Kikka toimii tietenkin vain suorahylsyisiä patruunoita ladattaessa.
Muutamat massasulkuiset itselataavat aseet voidaan saada toimimaan palloluotilatauksilla
jopa "puoliautomaattisesti" (syöttö patruunapesään käsin; hylsynpoisto ja
virittyminen automaattinen), mutta olen kokenut nuorna miesnä sellaisenkin ihmeen, että
omistamani (poikkeuksellisesti peräti LUVALLINEN !) pistooli F.N. Modéle 1900
pelasi kuin enkeli, syöttäen patruunat lippaastakin. Luoteina oli 8 mm/ 3-grammaisia
HÄNDLER & NATERMANNin pehmolyijyisiä .31 Percussion Revolver-kaliberisia
puristelyijykuulia, sekä itsevalettuja .312-kaliberisia kovalyijykuulia, niidenkin paino
3.0 grammaa, johtuen luotimetallin pienemmästä ominaispainosta.
Kokeilut olivat siinä määrin "sporadisia", etten merkinnyt muistiin edes
ruutimäärää. Laji oli kuitenkin VV N 320, joka oli "muodissa" 1980-luvun
ensi vuosina, eivätkä lataukset olleet mitään kissanaivastuksia, vaan lähes
täysitehoisen tehdaspatruunan meluisuustasolla. Patruunat oli ladattu samaan tapaan kuin
Markuksen 9 x 19 mm nallilatingit: Luoti painettu noin 4.5 mm:n syvyyteen suusta
laajennettuun hylsyyn (latauspituus siis 20.5 mm) ja niipattu "roll crimpin"
tekevällä LYMANin luoditusholkilla. Patruunat olivat kastovahattuja sulatetulla
TAMARACK-pötkövahalla, johon hylsyn suupuoli oli upotettu noin 7 mm:n pituudelta, ja
ulkoneva osa luodista tietenkin.
Lippaan siivoaminen teetti töitä, koska ensiksi oli opeteltava sen hieman
"kinkkinen" purkaminen kenenkään neuvomatta. Vahausmenetelmä muistuu mieleen
tuosta kokemuksesta. Piipun lyijyttymistä ei ilmennyt, mutta vahan ja puoliksi palaneiden
ruutijyvien seosta löytyi reiästä melkoinen kerrostuma. Lähtönopeuksia en mitannut,
mutta etenkin kovalyijyiset kuulat täyttivät "tappokriteerin" vaatimuksen yli
200-%:sesti, läpäisemällä 2 tuuman paksuisen mäntylankun säännöllisesti ja repien
irti pitkiä sälöjä suojanpuolelta. Muutamat pehmolyijykuulatkin lävistivät
kakkosnelosen, ja puuhun jääneet olivat kahlanneet 35 - 40 mm syvyyteen, laajenneina
runsaan 12 mm:n läpimittaan.
Pehmolyijyiset kuulat eivät olleet menettäneet painoaan lainkaan, koska lyijyn
sirpaloitumisen aiheuttavat tunnetusti sen seosaineet kiderajamurtumien kautta. 3 grammaa
painavan puhdaslyijypalan voi ilmeisesti takoa ainakin 20 cm:n läpimittaiseksi laataksi,
ennenkuin reunoilta alkaa lohkeilla irtopaloja. Valuluoteja en saanut talteen
tutkittavikseni yhtään. Menivät menojaan läheisen lammen jäälle lumihankeen, upoten
kevään tultua pohjaliejuihin. Varsinaista käyttölatausta varten oli jo hankittuna
valuluotipihdit LEE 311-93-1R, joten palloluotikokeiluilla oli enintään
"akateeminen merkitys" patruunoiden epämiellyttävän tahma-pintaisuuden takia.
Että mikäkö oli F.N. Mod. 1900:n syöttövarmuuden salaisuus ? Se pieni, kapea,
piipunperästä taaksepäin ulkoneva patruunan ohjauskisko, jollainen on myös F.N. Mod.
1910:n piipun peräpäässä, kääntämässä reilustikin alipituisen, lippaasta
irrottuaan jonkin matkaa vapaasti lentävän patruunan työntymään pesään, eikä
ruttautumaan pystysyötöstä luistin iskupohjan ja piipun takapäädyn väliin.
Asianmukaisesti suunniteltu ase syöttää lippaastaan tai makasiinistaan tyhjät
hylsytkin jousivoimalla tai normaalilla ripeällä latausliikkeellä. (Monikohan
moderneista aseista tämän perusvaatimuksen täyttää ? En tiedä, mutta asia on helppo
todeta, oltaessa valinnan edessä).
Kastovahattujen patruunoiden tahmaisuus oli puolestaan, jälkikäteen arvioiden,
automatiikan toimivuuden selitys: F.N. Mod. 1900-pistoolin luistin massa on jotakuinkin
keskinkertainen, ja rekyylijousi on jopa turhan jäykkä, mutta hylsynpoistohäiriöitä
ei ilmennyt yhtäkään, vaikka ammuspaino oli kovin köykäinen (n. 2/3 normaalista
tehdaspatruunan luodin massasta) ja ruutimäärä niukanlainen. Siitäkin vähästä jäi
osa palamatta, kertyen mm. lippaaseen luotivahaan sekaantuneeksi "mämmiksi".
Hylsyn kitka patruunapesän seinämiin - joka yleensä jätetään vaille huomiota
"lyhyen kaavan" mukaan tehdyissä ballistisissa laskelmissa - väheni
murto-osaan tavanomaisesta.
Normaalisti toimii massasulkuisen aseen hylsy lähestulkoon kytkinkappaleena,
viivyttämässa kitkallaan luistin/lukon perääntymistä, kun piipunsisäinen ruutikaasun
paine on huipussaan, mutta kaasumäntänä, kun siihen vaikuttaa matalampi
jäännöspaine. Kun korkean paineen vaihetta ei ole lainkaan ja hylsyn pinnalle, sen
kantaan asti, levinnyt luotirasva eliminoi suurimman osan hylsykitkastakin, tehostuu
"kaasumäntä-vaikutus" melko kesyilläkin latauksilla, tuottamaan automaattisen
lataussyklin. 8 mm palloluodeilla ovat muutamat isopistooliampujat saaneet toimimaan myös
.32 SMITH & WESSON Long-kaliberisen itselataavan tarkkuuspistoolin automatiikan
täysin luotettavasti, latauksena 0,10 grammaa ruutia N 310. (Vähempikin riittäisi, jos
hylsyjen ulkopinta voideltaisiin). Latausta kehutaan jopa tarkaksi...
Tunnettu riekkuma-temppu oli myös kymmenen reiän tekeminen viidellä laukauksella
kuviotauluun (pisteitä tavoittelematta, koska hajonta oli "hehtaariroiskaisu"),
lataamalla .32 S & W Long-patruunaan puolipanos (0.05 grammaa) ruutia N 310, 8 mm H
& N-palloluoti "flushina" ja rasvaa hylsynsuuta myöten, sekä sen päälle
toinen moinen palloluoti, flushiksi, ja taas luotivahaa päälle hylsynsuun tasalle asti.
Huomattakoon, että tämä lataus kehittää normaalin pesäpaineen, eli ruutimäärää
ei saa ylittää, ja onpa tämä hupi-latinki myös KIELLETTY "Kaikellaisella
Angaruudella", kai jopa 2 vuoden häkkilä-reissun uhalla, EU:n pipertäjien antaman
armottoman ukaasin mukaan, ellei moniluoti-patruunoiden hallussapitoon ole anottu mitä
alamaisimmin ns. ERVA-patruunalupaa, jonka kai armollisesti myöntää lääninhallitus,
tai Sisäministeriö.
Vajavainen laintuntemukseni johtuu täydellisestä piittaamattomuudesta EU-diktaateista.
Älyttömistä kielloista koituu toki hyötyäkin: Erinomainen ennakkotapaus oli
Kieltolaki vv. 1919 - 32, ja koska uusi a-aselainsäädäntömme on paljolti ulkomailta
meille saneltua tekstiä, opittaneen se ajan myötä ottamaan sitäkin löysemmin rantein,
kunhan ensi-järkytys menee ohi.
10012000; Pete
Lisää Ruutisia >>
<< Uusimmat Ruutiset osa 4 >> Osa
3 >> Osa 2 >> Osa 1 >> Gunwritersin
etusivulle Linkkisivulle
Gunwritersin uusimmat Ruutiset: http://guns.connect.fi/gow/ruutiset.html