Uusimmat Ruutiset   Gunwriters      Linkkisivulle

Ruutiset I 17.09.1999 asti

"G.O.W." -verkkolehden ajankohtaiset, kertojana  P. T. Kekkonen

TIEDONJULKISTAMINENKO RIKOS ?

Kiertoteitse saamamme palautteen vastineeksi: Olemme kuulleet "G.O.W:n" sisällön joidenkin yksityiskohtien herättäneen huolestuneisuutta tietyissä virkamiespiireissä: "Kuinka tuollaista hirveen-kauheen-kamalaa tekstiä voidaan ylimalkaan julkaista suomenkielellä, tai in English..??!"

Olemme kiinnostuneita tietämään, mitkä osuudet julkaisemiemme artikkelien sisällöstä ovat olleet totuudenvastaisia, tai jopa "rikoksellisia tai rikollisuuteen yllyttäviä" ? Olemme saaneet vajaan vuoden kestäneen toimintamme aikana monia tiedusteluita mm. synteettisten huumeiden valmistuksesta, mutta pätevimmän orgaanisen kemian asiantuntijamme vastaus on ollut aina yhtä kategoorinen: "Näistä aiheista/aineista ei tihku tietoja meidän sivujemme kautta, vaikka tietoa voisi ollakin !" Toimituskuntaamme ei hyväksytä idiootteja: Provokaatiot huomaa provokaatioiksi meistä jokainen, vaikka toimituskunnan ikäjakauma on 15 - 51 vuotta...

Niin kauan kuin "Gunwriters On The Web" ilmestyy Internet/WWW- verkostoissa suomenkielisenä ja in English, meillä kaikilla on velvollisuus noudattaa tätä omaksumaamme journalistista linjaa. Jos toimintamme lakkaa taloudellisista syistä tai viranomaisten toimenpiteiden kautta, hakee jokainen kirjoittajamme erittäin todennäköisesti jonkin muun julkaisukanavan erikoistietämykselleen ulkomailta. Valinnanvara on melkein ääretön. Tiedostothan voidaan kierrättää amerikan- tai kanadansuomalaisten ystävien kotisivujen välityksellä. Jotkin lyhyet ohjeet voivat olla myös suomenkielisiä, vaikka pääteksti olisikin in English, in Deutsch, Portugese, Latinii, en Esperanto, på Svenska, tai po Russkij. Kemialliset kaavat sekä numerot ovat ainakin kielistä riippumattomia, ja milloin sanat eivät riitä kertomaan, piirrellään kuvia tai taivutellaan ohutta fosfatoitua rautalankaa kolmiulotteisiin muotoihin.

Tietoa on yritetty aina kahlita, mutta tehtävä on toivoton, ja nykyään jo mahdoton: Internet-sivujen päätymistä alamaistensa kuvaruutuihin ei ole pystynyt estämään edes Kaikkivaltias, Kaikkitietävä ja Kaukaa Viisas Kiinan Kommunistinen Puolue, tai vielä sitäkin vaikutusvaltaisemmat President of The United States, and her husband "Liukas-Ville" Clinton. Tokkopa siis tuo ratkaiseva isku sananvapautta vastaan onnistuu Suomessakaan, vaikka stalinismin elävässä ulkomuseossa asummekin.

"Audiatur et altera pars". Tähän kehoittivat jo muinaiset viisaat latinalaiset, eli: "Molempia osapuolia kuultakoon". Tiedustelemme siis poliisihallintoon tai poliisikuntaan lukeutuvilta arvostelijoiltamme, mitä vallitsevan lainsäädännön rikkomuksia "G.O.W:n" sisällöstä on havaittu ? Mitkä ovat olleet ne rikoslain tai painorajoit.. (korjaamme) paino""vapaus""lain pykälät, joita olemme rikkoneet ? Emme ole ainakaan tietoisesti loukanneet sukupuolikuria tai yllyttäneet ketään rikollisiin tekoihin taikka tuottamuksiin !

Huomautamme myös, että paino""vapaus""laki koskee vain musteella paperille painettuja kirjoituksia tai kuvallisia esityksiä, koska ilmiötä nimeltä Internet ei tunnettu vuonna 1919, jolloin tuo laki Suomessa vahvistettiin. (Sana "vapaus" ei ole kaksoissitaateissa sattumalta, vaan tuottamuksellisesti. Se kuvastaa ilmaisunvapauden tilaa Suomessa 80 vuoden kuluttua kyseisen normiston tulemisesta lainvoimaiseksi).

Ennenkuin toimituskuntamme hajaantuu muiden Internet-sivujen kirjoittajiksi, kukin taitoineen - ja tietoineen, tarvitsematta enää noudattaa minkäänlaista itsekontrollia tai itsesensuuria, pyrimme tietenkin, vähintään "pro forma", neuvottelu-yhteyteen niiden virkakunnan edustajien kanssa, jotka ovat joitain asiavirheitä tai lainvastaisuuksia teksteistämme havainneet. E-mail-postilaatikkomme on käytettävissä.

Virkakunnan taholta tulevat toiveet tai huomautukset otamme toki huomioon, mikäli ME katsomme tarpeelliseksi tai aiheelliseksi poistaa, lisätä tai muuttaa tiedostojemme sisältöä. Monet artikkelithan ovat jo aiemminkin eläneet täydennettyjen ja tarkennettujen tietojen saannin kautta. Kohtuuton ei liene toivomuksemme, että huomautusten tai toivomusten esittäjät kääntyvät toimituskuntamme puoleen suoraan, avoimesti, omilla nimillään esiintyen, eivätkä kiertoteitse, kuten tähän mennessä on ollut Suomessa vallitsevana käytäntönä vähintään kahden vuosikymmenen ajan.

Aina sopii tietysti epäillä, että kritikoijat ovat sittenkin olleet provokaattoreita eli "sala-ampujia", joilla vieläpä on aseinaan leveästi hajottavat väkipyssyt, eikä kiikarikiväärit, kuten on oikeilla tarkka-ampujilla. Painetun sanan julkaisijat ovat reagoineet joskus yliherkästi sala-ampujien väkipyssyjen haulien ropinaan peltikatoillaan, edes yrittämättä ottaa selvää kriitikoiden todellisesta henkilöydestä ja heidän todellisista tarkoitusperistään. Voihan esimerkiksi puhelimen välityksellä yhteyttä ottava urputtaja esiintyä lähes millä tahansa protokollaprokuraattorin tai yli-esi-erikois-rikoskeskus-kivalterin nimikkeellä. Auktoriteettien edessä nöyristely onkin nimenomaan Suomessa jo ammoin ohittanut täydellisen selkärangattomuuden asteen. Kepin vastapainoksi on tietenkin tarjoiltu myös porkkanoita; vaikkapa arvostettu J.V. Snellman-palkinto...

Päätoimittajia on hyllytetty ja kirjoittajia merkitty mustille listoille 1980-luvun alkuvuosista alkaen, pyrkimyksenä pitää painettu sana siinä pysähtyneisyyden tilassa, jossa se oli joitain vuosia aiemmin, asetekniikan ja -historian tiedonjulkistamisen osalta. 1970-luvun "kulta-aikaan" aseista kirjoitti vain yksi, sovinnainen, tiedonhankinnassaan täysin kaupallisista intressipiireistä riippuvainen toimittaja yhteen ainoaan lehteen. Yksipuolisesta tiedonjulkistamisesta hyödyn saaneet kaupalliset etupiirit tietenkin vastustivat kaikin mahdollisin keinoin 1970-luvun lopulla alkanutta aselehtijournalismin kehitystä; tiedon tarjonnan monipuolistumista ja kirjoittajien lukumäärän runsastumista. Seuraavalla vuosikymmenellä runsastui myös alan julkaisujen lukumäärä. Syykö lienee, vaiko seuraus, että alan muukin yritteliäisyys lisääntyi ? Asiaa ei ole tutkittu vielä.

Kun on harpattu seuraava edistysaskel, päätyen Internetviestintään, on myöskin muutosvastarintaa jälleen odotettavissa. Tuon vastustuksen menetelmät ja sen alkulähteet lienevät tasan samat kuin ne olivat ennenkin, painetun sanan ollessa silloin vielä ainoa asetietouden välittäjä. Joku virkahenkilö, jonka älykkyysosamäärä ja saappaan numero ovat lähes yhtä suuret, voi tietenkin olla ylipuhuttavissa kaupallisten etupiirien työrukkaseksi; niiden sanansaattajaksi. Sellaisiakin löytyy yhä.

Satunnaisten sananvapauden tuokioiden kestäessä saatiin siis aikaan yhtä ja toista hyödyllistä. Eipä ihme, että Internetin myötä syntynyt PYSYVÄISEN ilmaisunvapauden mahdollisuus kauhistuttaa niitä etupiirejä, joita pysähtyneisyyden ja sensuurin aikakausi on hyödyttänyt - rahallisestikin - vaikka 65 %:n myyntikatteiden aika urheilutukku-portaassa on peruuttamattomasti ohi.

"G.O.W:n" sisällön aihevalinnat ja aiheiden käsittelytapa poikkeaa jyrkästi painettujen joukkoviestimien journalismista; sen myönnämme. Mutta se ei ole meidän syntimme, vaan asealan lehtien "uudistumisen" seuraamusta. Muutamien pikaisesti läpi selattujen lehdenvihkojen kanteen kuuluisi teksti: "Valtion Asehallinnon Virallisia Tiedoituksia". Lehtijournalismi ja Internet-journalismi ovat kaksi tykkänään erilaista tiedonjulkistamisen lajia. Vaikka niiden vertailijan saappaannumeron ja hänen ÄO:nsa ero ei olisikaan kuin parin numeron suuruusluokkaa, niin sen verran oivallusta voitaneen otaksua jopa "från svinhufvud" löytyvän, ettei ole epäilystä siitä, kumpiko tiedonjulkistamisen tyyli ja tekniikka edustaa menneisyyttä, ja kumpiko tulevaisuutta.

12. 9. 1999: Gunwriters

P.S. Asetiedon julkistamisen monopolisointipyrkimyset olisivat messevä tutkimusaihe jollekulle tiedotusopin sovellutusten historiasta kiinnostuneelle, aihepulan kanssa tuskailevalle, opinnäytteen antamista suunnittelevalle tutkijalle.

Perehtyminen vaikkapa "TEKNIIKAN MAAILMA"-lehden vuosikertoihin 1974 - 80, keskittyen ase-esittelyartikkeleihin ja kysymys- /vastauspalstan asekysymyksiin, voisi valottaa pysähtyneisyyden aikakauden kuvioita. "Millaista oli silloin/ mitä oli välillä/ mikä on nykyinen tilanne"- tyyppisiä vertailuita ovat tehneet monet yksittäiset aseharrastajatkin, kokien "ahaa"-elämyksiä.

Gunwriters

Ruutiset 09.09.1999

Uuden gunwriterimme testiammunnat jatkuvat tarkaksi todetulla kevytlatauksella, erilaisilla ammuspainoilla, ja nyt myöskin kronograafilla mitattujen nopeustietojen kera:


Puolipanoslatauksia .308:aan

Teksti ja mittaukset: Markus

Tässä on nopeuksia joillekin latauksille (.308 Win.). Nopeudet mitattu 4 metriä piipunsuulta Chronylla. Lämpötila mittausten aikana oli +17 C. Aseena oli Sako 75 Varmint (piipunpituus 660 mm). Nallina oli CCI 200. Ruutiannos oli kaikissa latauksissa 0,66 g / 10,2 grains Vihtavuoren N 310. Käytin osasupistettuja hylsyjä. Jouduin käyttämään osassa latauksista Norman hylsyä, koska Sakon hylsyt loppuivat.

Lapua 6,5 g G477. Latauspituus 66,0 mm. Hylsy Sako:

V4 m/s:
498,6  516,9  510,7  505,2  499,8   ka. 506,3

Lapua 8 g S374. Lat. pit. 67,0 mm. Hylsy Norma:

V4 m/s:
441,6  440,2  450,7  449,2  457,4   ka. 447,8

Lapua 9,7 g B466. Lat.pit. 70,4 mm. Hylsy Norma:

V4 m/s:
424,2  445,6  433,2   ka. 434,3

Lentorata (latauksena 0,66 g ruutia N310 ja Lapuan 6,5 gramman luoti) kyseisellä aseella.

Matka    25m    50m    75m     90m    100m   
Osumat     5       32        27        0        -13 mm             tähtäyslinjan yläpuolella.

Kun ase on kohdistettu e.m. tavalla niin osumat ovat tähtäyspisteessä, latauksella 0,66g ruutia N310 ja Lapuan 9,7 gramman luodilla, 60 metrin matkalta.


Kommentteja: Käytetty lataus voi olla hieman liian mieto moniin muihin aseyksilöihin. Detonaation riskiä ei kuitenkaan ole, koska lähtönopeuksien vaihtelut ovat siedettävällä tasolla. Luotien lentomelu on näillä latausmäärillä vielä dominoiva ääni-ilmiö, eikä se sanottavammin voimistu, vaikka luodin nopeus lisääntyisi "äänivallin rikkomisen" jälkeen aina 1200 m/s tasolle saakka, jonne on päästy kontrolloidussa, tieteellisten kriteerien mukaisessa testitilanteessa vuonna 1992.

Kevytlatauksia käytettäessä tavoitellaan parasta mahdollista osumatarkkuutta, sekä ampumamukavuutta (rekyylin mietoutta ja suhteellisen hiljaista laukausääntä - myös ammuttaessa ilman vaimenninta). Kohtuullinen ruutimäärän lisäys nyt käytettyyn lataukseen verrattuna on omiaan vähentämään sekä suhteellista, että absoluuttista luotien nopeusvaihtelua.

Ihanne, eli vaihtelua ei mitattavissa viidestä perättäisestä laukauksesta, on aikoinaan saavutettu 8 grammaa painavalla vahatulla luodilla Lapua S374, latauksena 1.10 grammaa ruutia N 320, joka oli muodissa 1980-luvun alussa. Ruuti oli hylsyssä irrallaan, pitkin sen pituutta. Nallina oli Kemira n:o 28 ja hylsyt Lapuan. Nopeuksien V3 keskiarvo oli 640.0 m/s, suurin nopeus 641 m/s ja pienin 636 m/s, tasa-metreiksi pyöristäen.

Käytettäessä ruutia N 310 ja Magnum-nallia sekä kenties avarrettua nallipesän liekkireikää, on syytä pysyttäytyä alle yhden gramman latausmäärissä. 9.7 gramman luodin taakse on 0.75 - 0.80 grammaa N 310:tä sovelias tarkkuuslataus.
Kevytlatauksista syntyvistä säästöistä voidaan mainita myös hylsyjen käyttöiän (= jälleenlatauskertojen lukumäärän) lisääntyminen. 43 kertaa on jo hyvä saavutus, vaikkakin vaatimaton entisaikojen "tussariampujien" ennätyksiin verrattaessa.
Kestohylsyjen tehdas-takuu saattoi olla 20 tuhatta laukausta ja jälleenlatausta per hylsy.

Painetaso on siis hyvä pitää huomattavastikin tehdaslatauksia alempana, mikä onnistuu herkästi syttyvillä ruudeilla, mutta voi olla mahdotonta ja vaarallistakin kivääriruuteja käytettäessä. Nehän palavat kunnolla vain korkeassa paineessa.

Kevyimmän 6.5 gramman luodin saatteeksi voi tarjota jopa gramman annoksen ruutia N 310, mutta vähempikin riittää yleensä antamaan hyvän osumatarkkuuden, jota kevytlataaja useimmiten tavoittelee säästöjen ja ampumamukavuuden ohella. Markuksen aseyksilö antaa hyvän käynnin 0.66 grammalla, vaikka luotien nopeuksissa ilmeneekin hieman runsaat 18 m/s vaihtelua, johtuen kenties piipunreiän kitkan vaihteluista. Luotivaippojen kitka ei sekään ole niin yhdenmukainen, kuin se voisi olla vaikkapa käytettäessä kuparia tai kuparoitua rautaa vaippametallina.

06091999; Pete

Ruutiset 31.08.1999

Sammuuko valistuksen lyhty ?

"GUNWRITERS" on-line magazine on tuottanut ajanvietettä ja monille visitoreillemme konkreettista hyötyäkin runsaiden puolen vuoden ajan. Kukaan ei ole muistanut kysyä: "Ketkä tämän lystin kustantavat?" Sivun tekijöiltäkin ovat unohtuneet raadolliset pikkuseikat, kuten jokapäiväisen leivän ja sen särpimen tarve. Tiedonhankintakin maksaa meidän päivinämme markkoja; tai parin vuoden kuluttua ecuja. Yhteydenpito tietolähteisiin katkeaa, kun puhelinyhtiö napsauttaa piuhat poikki, läheteltyään turhaan kyllin monta karhumakirjettä. Sähkönjakelu-yhtiö tekee saman tempun samasta syystä. Vanhemmanmallistakaan kompuutteria ei saa toimimaan valopetroolilla. Perinteisemmillä välineillä voitaisiin kyllä tuottaa tekstiä pärevalkean valossakin. Petrooli ja päreet eivät tosin nekään ole ilmaista tavaraa...

On tullut ratkaisujen aika, koska ilman rahallista tuottoa ei tätä modernin tiedonjulkistamisen kokeilua voida enää jatkaa. Joudumme seuraamaan katseella, kun asetekniikan ja -historian tietämyksen tunnetuksi tekeminen taantuu entisille urilleen: Tervetuloa takaisin, Johann Gutenbergin keksintö ja toinenkin keskiajan luomus: "Index Librorum Prohibitorum"..!

Ratkaisumalliksi on joskus harkittu mainosrahoitusta, mutta se toisi myötään ne sidonnaisuudet, jotka rasittavat painettuja joukkoviestimiä. Hehän käskevät, jotka maksavat jopa yli 50 % asealan lehtien julkaisemiskustannuksista: Nuo paljon puhutut "markkinavoimat" sanelevat sen, mitä saa julkaista ja mitä ei, tai keiden hengentuotteita saa julkituoda lukijakunnalle, ja kenet on pantava pannaan eli boikottiin. "Gunwriters" on monissakin suhteissa tähänastisista viestimistä poikkeava media: Se on riippumaton - vaikka kalpeaan kuolemaan saakka! Se on mieluummin "sankarivainaja" kuin rähmällään markkinavoimien jalkojen juuressa.

Viestinnän murroskaudella on vastuksena paitsi erilaisuudesta, myös uudenlaisuudesta johtuva arastelu. Ei tiedetä, tai ei uskota, että ilmoittelu Internet-sivuilla tuottaisi asiakaskontakteja paremmin, kuin tuottaa lukuisiin painettuihin viestimiin siroteltu mainonta. "Nettijutut hukkuvat ylitarjonnan paljouteen". Näin otaksutaan. Joillakin kotisivuilla on kuitenkin jo vakiintunut, uskollinen ja alituisesti kasvava, keskimääräistä ostovoimaisempi lukijakuntansa. Mainosrahoitteisuus on toimeentulon lopullinen lähde "sitten joskus", kun realiteetit ovat voittaneet muutosvastarinnan. Tuota vaihetta odoteltaessa on kuitenkin myös elettävä, ja yritettävä suoriutua laskuista, ettei puhelin mykistyisi ja kuvaruutu sammuisi. Miten? Kas siinäpä pulma..!

Ulkomailla on jo olemassa maksullisia verkkosivuja; sellaisiakin, joiden kautta saa arvokasta teknisen alan tietoa, eikä pelkästään pornograafisia taide-elämyksiä. Mikä tieto on arvokasta, vai onko mikään ? Sen voi harkita itse kukin tykönänsä. Yleistä on kuitenkin sellaisen tietämyksen arvostus, jota ei ole saatavana muista lähteistä - ainakaan ilman vaivannäköä ja kustannuksia. "Gunwriters" - etenkin sen suomenkielinen versio - on erikoistunut niihin aiheisiin, joita painetut joukkoviestimet eivät käsittele, tai joita ne sivuavat vain pintapuolisesti. Erikoisosaamisemme alue on sen tiedon julkistaminen, jota ei saa mistään muualta, ei milloinkaan, eikä millään hinnalla.

Tietämyksen hankinnasta kertyy kustannuksia. Samoin sen muokkaamisesta yleistajuiseen muotoon. Tutkimustyöllä on myös hintansa. Vaatii aikaa, ennenkuin "Gunwriters" ylimalkaan aletaan tunnustaa edes pienilevikkisen ase-amatöörien kerholehden tasoiseksi mediaksi, vaikka levikkialueemme onkin koko maailma. Toimimme tämänkaltaisen julkaisutoiminnan pioneereina. Uudisraivaajan leipä on aina tiukassa, eikä satoa voida korjata, jos ei ole ollut kylvösiemeniä. Niiden puutteesta on nyt puhe.

Edessämme on tasan kaksi vaihtoehtoa:

1) "Gunwriters:in" kehityksen pysähtyminen, eli sisällön päivitysten ja kysymys- / vastauspalstojen, sekä uutisluonteisten kolumnien lakkautuminen syyskuun 1999 lopulla. Pidemmät artikkelit pysyvät sivuilla, ja ne voivat lisääntyäkin, kunnes sähkö katkeaa, kuvaruutu pimenee, ja päreet sytytetään pihdeissään, toivottaen keskiaika jälleen tervetulleeksi.

2) Valoisampia visioita ovat "Gunwriters:in" kirjoittajakaartin täydentäminen nuoruudenintoisilla uusilla voimilla - laadusta kuitenkaan tinkimättä. Asetesti- ja -esittelyartikkeleiden osuuden lisääminen, ottaen käsittelyyn myös uudet ja "kaupalliset" mallit - kuitenkin yleisön pyynnöstä, eikä markkinavoimien vaatimuksesta. Kirjoittajien lähdeteosvalikoiman ajantasaistaminen. Kuva-arkiston täydentäminen modernin välineistön kuvien osalta, mm. julkaisuoikeuksia ostamalla.

Ampuma- ja lataustarvikkeiden hankinta, sekä sisäampumaradan käyttömaksut. (Käytettävissämme olevalla Joensuun SA-radalla on sallittua ja mahdollista ampua jopa kivääreillä puolipanos- ja vaimenninlatauksin. Täysteholataukset onkin kehitelty jo muiden toimesta ruuti- ja luotitehtaissa). Rahanreikien luettelo olisi pidempikin. Ilmoitettakoon tässä välissä asetesti-artikkeleiden ronkujille, että testien tekeminen on hintavaa hupailua, eikä edes kovin huvittavaa. Pakkotyöstä se käy pikemminkin - paitsi konepistoolin laulattaminen ilmaisilla, ammuttaviksi tuomituilla, latausvirheellisillä patruunoilla.

Siitä, millainen "Gunwriters:in" sisällön laatutaso voisi olla, on tähänastisen tuotannon välityksellä voitu antaa jo valju aavistus. Nytkö on jo tullut aika "sammuttaa valo" Leo Tolstoin Anna Kareninan tavoin ? Ehkä..! Ehkä ei vielä..! Edellä luetellut toiveet ovat täytettävissä kohtuullisella panostuksella: Yhden tai parin keskinkertaisen kotimaisen aseharrastelehden irtonumeron hinnalla voi itse kukin sivuillamme vieraileva ja niiden sisältöön tykästynyt ase-amatööri turvata "Gunwriters"-sivujen tuotannon jatkuvuuden vuosiksi eteenpäin, sekä kohentaa niiden laatua siltä osin, kuin se on parannettavissa lähdemateriaalin runsastumisella ja ajanmukaistumisella, sekä uusien, kyvykkäiksi havaittujen kirjoittajien värväämisellä rivistöömme.

Emme ole anelemassa almuja. Työmiehet ovat palkkansa ansainneet jo tämän pitkälle edistyneen vuoden 1999 askareista. Jos verrataan "Gunwriters"-sivujen aseteknisen sisällön määrää vaikkapa 72-sivuiseen harrastelehteen, jonka irtonumerohinta on 35 markkaa, ja poisluetaan painetun julkaisun mainossivujen sekä miekka- & mitalijuttujen osuudet, osoittavat laskelmat parin irtonumeron hinnalla syntyvän melkein vuosikerran verran tarinaa, kun vielä julkaisemattomat mutta tekstin osalta jo valmiit artikkelit saadaan kuvitetuiksi ja verkkoon.

Kaupanpäällisiksi on "kielisille" lukijoille tarjolla englanninkielinen "Gunwriters" itsenäisine sisältöineen. Tämä tekstipaljous on syntynyt pienen työryhmän toimesta. Mitä saataneenkaan aikaan, jos varat joskus sallivat muutamankin kirjoittajan pestaamisen joukon jatkoksi? Vapaaehtoinen avustushan on "korvamerkitty" tulevaisuutta eikä menneisyyttä silmälläpitäen, mahdollistamaan "Gunwriters:in" julkaisutoiminnan varsinainen aloittaminen koetuotantovaiheen lähestyessä nyt loppuaan.

Varsinaista pääsymaksua sivuillemme emme voi koota, emmekä haluakaan ryhtyä keräämään, mutta toimintamme tukijat voivat kertoa vielä lapsenlapsilleenkin olleensa mukana aktivisteina, kun sensuurin muuri murrettiin ja tiedonjulkistaminen vapautettiin Suomessa "silloin kolmen ysin vuotena".

Vapaan viestinnän "toimeentulotuki" on kanavoitavissa tilille: 800028 - 6450 515; LEONIA, haltija: P. T. Kekkonen/ G.O.W. Jälkimmäinen kirjainlyhenne on tarpeellinen, koska toimituksella ei ole toistaiseksi omaa pankkitiliä. Ei ole ollut mitään tilille pantavaa.


31081999; Pete

Ruutiset   21.08.1999:

Uutis- ja ajankohtaispalstaa on toivottu monien ystävien ja kylänmiesten taholta GUNWRITERSin suomenkieliseen versioon. "Aateluus velvoittaa", sanotaan, ja moititaan tekijöitä sen vuoksi, että ajatuksen ja valon nopeudella viestejä välittävää mediaa väärinkäytetään törkeästi pelkkään puisevan historian kertaukseen: "Jokainen aseharrastajahan nuo jutut on jo ennestään kuullut ja lukenut korkealaatuisista, Gunwritersia paljonkin asiantuntevammista kotimaisista aseharrastelehdistämme". Kyllästyneinä ainaiseen urputukseen käännämme esiin uuden aukeaman GUNWRITERSin omassa aikakirjassa, aloittamalla ruutispalstan. Yleisotsikko ei ole oikolukuosaston lapsus: Ruutiset ovat uutisia aseharrastajille ja erityisesti kotilataajille. Tämänkertaiset ruutiset eivät ole ajankohtaisia, vaan lähinnä ennenaikaisia, mutta eivät toivottavasti pahoin liioiteltuja.

Joidenkin aiheiden valikoiminen tälle palstalle voi myös olla jopa kuin kuuman sikaarintuhkan karistelua avoimeen ruutitynnyriin - jonka pohjalla olevat "porohkat" ovat tosin jo ammoin kostuneita ja typpidioksideistakin on kiukkuisin osuus jo haihtunut ambienttiin ilmaan, jättäen jälkeensä silkat selluloosat. Palstalla on sana vapaa myös visitoreille, mutta pidätämme oikeuden arviointiin ruutisten paikkansapitävyydestä, ja voimme jopa vaatia vedenpitäviä näyttöjä, ennenkuin julkaisukynnys ylittyy. Välineiden, tarvikkeiden tai palveluiden tarjontaa koskevat tiedotteet, joita painetut joukkoviestimet kovin hanakasti julkaisevat, eivät yleensä ole ruutisia, vaikka joskus voidaan havaita piristäviä poikkeuksia. "Nisujen seulominen lusteden joukosta" jää toimituksen harkinnan varaan.

Kun alamme julkaista maksullisia ilmoituksia, teemme selvästi tiettäväksi, ettei kyseessä ole toimituksellinen teksti, vaan todellakin ilmoitus jonka sisällöstä vastaa sen copywriter, eikä yksikään gunwriter. Painetuissa viestimissähän menevät usein mainokset ja puffit suloisesti sekaisin, mutta gunwriterit noudattavat vanhoillisen journalistisen moraalin wanhentuneita normeja, koska tiedoitusopin yliopistotasoinen koulutus jäi meiltä aikoinaan hankkimatta. Aseharrastajien etu on kaikki kaikessa, eikä millään muulla ole pätkääkään merkitystä.

Elokuun 16:ntena p:nä 1999 anno Domini: Gunwriters.


"Savikuoppa" löydettiin !

Jo vuosia sitten lunttasimme Hodgdon CLAYS-yleisruutia sisältävän muoviastian etiketistä pienellä präntillä painetun maininnan: "Made in Australia". Asia jäi silloin silleen, koska erikoislataushavaintojen julkaiseminen oli kiellettyä Suomessa, kuten se on yhä painetussa sanassa. Tutkimustyöhön ja ruudin ominaisuuksiin perehtymiseen tai tiedonhankintaan ei siksi ollut motiivia. Nykyisin on "aika toinen, toinen tunto".


Viesti Telluksen kääntöpuolelta

Eräs uusseelantilainen aktiivinen aseharrastaja sähkötteli kokemuksiaan kotimaansa olosuhteista, mainiten käyvänsä ruuti- ja luotiostoksilla salmen takana Australiassa, missä valikoimat ovat runsaammat kuin New Zealandissa, vaikka lainsäädäntö on tasan päinvastainen: Uudessa Seelannissa voi esimerkiksi asevaimentimen hankkia yhtä helposti kuin jäätelötuutin.

"Ausseissa" on vaimentimen omistus täysin kiellettyä, eikähän siellä kohtapuolin ole yksityisomistettuja aseitakaan, joihin pöntön voisi kiinnittää. Menestys rohkaisi lainlaatijoita, kun yhteinen kansa alistui nurkumatta lainsäädännön tiukennuksiin, joten "japanisoimisen" pyrkimykset jatkunevat Australiassa. Japanissahan on yksityisomistettuja ampuma-aseita ehkä vähemmän kuin Suomen kurjimmassa ryysyrannassa: Pohjois-Karjalassa!

Ampumatarvikkeita on tarjolla Australiassa sentään toistaiseksi runsaasti; myös Vihtavuoren ruuteja ja Lapuan luoteja. Luodikkonsa ja vaimentimensa on uusseelantilainen ystävämme Chris tilannut Suomesta; välineet tietenkin Made in Finland. Sähkeenvaihdossa kävi ilmi myös australialaisten ruutien olemassaolo, ja pian oli ruutitehdas A.D.I. Ltd:n sähköpostiosoite tiedossa. "Savikuoppa" oli löytynyt kansainvälisellä yhteistyöllä - ja ehkä jotain muutakin aseharrastajakuntaa kiinnostavaa.?

Tutkimusyhteistyö-houkutukseen tuli tehtaalta apologisoiva vastaus, ettei ruutien monikäyttöisyyttä ole tutkittu edellämainitun vaimenninkiellon takia, mutta ruutia AS-30N purkittava ja kaikkeen maailmaan (MYÖS Australiaan !) myyvä Hodgdon Powder Co. voisi ehkä olla jo kiinnostunut alisoonisten kiväärinpatruunain latausten kehittelystä, ettei Vihtavuori kahmisi koko ennakoitavissa olevaa jättipottia haaviinsa. Hieman myöhemmin sähkötti Hodgdon Powder Co., luvaten avunantoa tutkimuksissa.


Suomalaista suositaan erikoislataamoissa

Ruudilla N 310 panostavat muutamat USA:laiset erikoislataamot sotilas-, poliisi- ja muuhun virkakäyttöön tilatut vaimenninaseiden erikoispatruunat, ja lieneepä niitä tarjolla myös ns. suurelle yleisölle. Nimenomaan siellä, missä asevaimenninten hankinta on mahdotonta, tai vaivalloista ja kallistakin, on erikoispatruunain tarve suurimmillaan. Sanasta: "subsonic" onkin jo kehkeytynyt suoranainen mantra 1990-luvun jälkipuoliskon kuluessa lähelle loppuaan, ainakin kaliberiluokissa 9 mm Luger ja .22 Long tai LR, eikä "aliäänivillitys" ole vielä edes kunnolla alkanut. Ollaan vasta "esileikkien" eli valmistelevien toimenpiteiden vaiheessa. Meneillään on maailman parhaan kevytlatausruudin valinta, tai sen tuotekehittely, mikäli halutaan supistaa valikoima yhteen ainoaan lajiin, mikä olisi ihanteellista.


Uutta etsitään historian lehdiltä

Nykyteknologialla joudutaan käyttämään kahdenlaista ruutia: Toinen hylkii kosteutta, mutta "jäätyy" pakkassäällä heikoksi ja toiminnoiltaan arvaamattomaksi. Toinen päätyyppi sietää paremmin vilua, mutta kostuu tai kuivuu säilytysolosuhteista riippuen, ja puhaltaa hieman savuakin, eli potaskapölyä, mistä aiheutuva haitta on tosin lähinnä teoreettinen.

Kompromissiruuteja kehiteltiin Saksassa jo toisen maailmansodan tarpeisiin, mutta näiden "DiDi-pulverien" ja "Nipoliittien" olemassaolo on jotenkin pyyhkiytynyt ihmiskunnan kollektiivisesta muistista Kolmannen Valtakunnan peijaisten aikoihin, vaikka tuon jääkylmän järjen valtakunnan tuho ei aikaansaanut maapallon ilmaston pysyvää lämpenemistä, eikä se siis vähentänyt tarvetta pakkaskestävän savuttoman ruudin tuottamiseen arktisiin tai sub-arktisiin käyttöolosuhteisiin.


Savenharmaita kiekkoja ja myllynkiviä

Nimitys "savikuoppa" kaivannee selitystä ? Hodgdon Powder Co. nimesi ADI Ltd:n AS-30N:än CLAYS-haulikkoruudiksi, joka on mitä soveliainta propellanttia kiekkoammuntapatruunoihin, joiden haulimäärä on vähentynyt kai pariinkin otteeseen haulikkolajien sääntömuutosten seurauksena. Ruudin syttymisherkkyyttä on jouduttu parantamaan, ja kiinnittämään aiempaa suurempi huomio ruudin palamisen puhtauteen kevennetyn hyötykuorman takana. Yleisesti tiedettäneen, että aktiivisimmat rata-ampujat jälleenlataavat tyhjentämänsä haulikonhylsyt USA:ssa itse uusiksi patruunoiksi, kierrättäen ne viiteenkin kertaan. Oi köyhyyttä; voi surkeutta.! Eurooppalaisilla on sentään varaa harrastaa kertakäyttökulttuuria. Suomalaisilla erityisesti.

Amerikankielen sana: "claybirds" tarkoittaa savikiekkoja (muinaissuomeksi: "sawi-kyyhkyt"). Puhekielessä se lyhenee muotoon "clays". Siinäpä hyvä ja ytimekäs tuotenimi. Sittemmin se jouduttiin pidentämään muotoon: CLAYS/UNIVERSAL, kun ruudin monipuolisuudesta saatiin alustava aavistus kehittelemällä joitain latauksia muutamiin käsiasekalibereihin. "Universaalisuudesta" eli soveltuvuudesta käyttöön kaikenkokoisissa kiväärikaliberisissa patruunoissa aina 20 mm:iin asti on täällä Suomessa parempi tieto, tai ainakin aavistus, kuin Jenkeissä tai ruudin tuottajamaassa, mutta tietotyhjiö on täyttymässä ripeästi valtamerien takanakin.

Toisen sananselityksen mukaan on litteiden, kiekkomaisten ruutijyvien savenharmaa väri alkuperäisen Hodgdonin pakkaaman "Kleissin" nimen lähtökohtana. Runsas kolmannes, ellei jopa puolet, ruutikiekoista on lävistetty myllynkiven näköisiksi. Tällainen menettely edistää nalli- ja ruutiliekkien kulkua tiiviiksikin tampatun ruutipanoksen läpi.


Riittoisa ruuti: Väärä tynnyri ?

CLAYS-ruudin epätasaisesta laadusta liikkui joitain vuosia sitten julkeita juorupuheita USA:ssa. Jokin ruutierä oli ollut pahoin ylitehokasta erityisesti käsiasepatruunoissa. Joitain aseita oli jopa särkynyt. (Räjähdyksistä ei päätynyt tietoja ainakaan niihin lehtiin, joita tuli selailtaviksi. Tapaus on siis vuosien takainen, eikä se ole sittemmin toistunut). Fiksuimmat kotilataajat älysivät pienentää annoksia heti korkeapaineen merkit havaittuaan, ja kaikkein välkyimmäthän suorittavat normaalit latauskehittelyn rituaalit AINA uuden ruutitölkin korkattuaan. Kovatehoisiin latauksiin ei Clays:iä edes suositella. Niiden laadintaan löytyy sopivampia ajoaineita.

Fiksut ja välkyt laturit kehuivat ruudin riittoisuutta..! Varomattomat kiroilivat hylsyjensä käyttöiän lyhenemistä, ja Magnum-hulluuteen taipuvaisimmat jopa hylsyrikkoja ja aseenkin rasittumista kestokykynsä rajan pintaan. Veikkailuksi menee, mutta veikataan nyt kuitenkin, että jokin tynnyrillinen ruutia AP-30N oli joutunut AS-30N:än sekaan. Ruuti ADI Shotgun-30N on sinällään tyrnävää tavaraa; Vihtavuoren latausoppaan palonopeustaulukon ylärivillä, mutta ADI Pistol-30N on vieläkin verrempää. Enimmäislatausmääristä päätellen AP-30N on maailman herkimmin syttyvä, kaikkein nopeimmin sekä puhtaimmin palava kotilataajille kaupan olevaa savuton ruuti: "Next step down from the dynamite". Siis heti dynystä seuraavaa.!


Suurtehoruutia "aseettomalle kansalle"

Sitä ei tohdita myydä Magnum-hulluille jenkeille, eikä yleensä muualla kuin aseistariisutussa Australiassa. Käytettäneenkö sitä esimerkiksi louhintaräjähteenä opaalikaivoksissa ? Ei ole tiedossa. Yhdestä ominaisuudesta on aavistus: Maailman paras ruutilaji alisoonisten kiväärinpatruunain latailuun lienee jo tuotannossa - tosin toisella puolella Tellus-planeettaa, ja kenties käyttökelpoista vain sulan maan aikana tai talvisin sisäampumaradoilla erikoismietoihin kissanaivastuksiin.

Analyysitietoja ei AP:sta tihkunut tehtaalta vielä ensimmäisellä yhteydenotolla, mutta toivossa on hyvä elää tai vaikka potkaista tyhjääkin. Yksi prosenttilukema kiinnostaisi kaikkein eniten pohjoisen maan kotilatauskonsulttia, joka joutuu valistamaan muunkin maailman erikoispatruunalatureita: Ruudin nitroglyserolipitoisuudesta riippuu sen kelvollisuus talvikelilläkin käytettäväksi. Paradoksaalista kyllä, ruuti on sitä pakkas-arempaa, mitä enemmän se sisältää "soppaa".!


Värikoodauksessa piilee viisaus

Vastavalmistunut savuton ruuti on tavallisimmin lähes valkoista tai luonnonriisin väriin vivahtavaa. Grafitoidut kivääriruudit ovat lähes mustanpuhuvia. USA:laiset Alliant's Dot-ruudit ovat värikoodattuja sekaannusten välttämiseksi: Osa ruutijyvistä on läpivärjättyjä siten, että nopeapaloisimmassa lajikkeessa Red Dot on seassa punaisia jyviä, keskinopeassa Green Dot:issa vihreitä ja jäykkäsyttyisimmässä Blue Dot:issa sinisiä hiutaleita. Väriaineet sinänsä eivät vaikuta syttymis- ja palamisominaisuuksiin. Niitä säädellään huokoisuusastetta vaihdellen tai lisäaineilla: Typpioksidipitoisuuden järjestelyllä tai syttymistä vaikeuttavilla pinnoitteilla.

Väri on vain merkkinä ruudin laadusta, ja se myös paljastaa eri lajikkeiden mahdolliset sekaannukset, opastaen äestämään vaikutuksiltaan arvaamattoman "coctailin" kukkapenkkiin tai peltoon typpilannoitteeksi. Kaikkiaan olisi värikoodaus suositeltava menetelmä. Ihme, ettei se ole sanottavammin yleistynyt: Moni tahaton sekaannus voitaisiin välttää. Joskus voi kahden eri ruutilajin käyttö olla sentään tarkoituksellistakin, jos pelkän nallin sytytysteho ei riitä.


Dupleksit hylsyyn eikä purkkiin!

Ns. duplex-latauksia laadittaessa mitataan tarkoin harkitut annokset erityyppisiä ruuteja HYLSYIHIN, eikä siis ruudin SÄILYTYSASTIAAN ! Tunnetuin duplex-ladattu patruuna oli 20 x 138 mm L-39:n eli "norsupyssyn" panssariluotilataus, mutta järeämpien tykkien laukauksissa on duplexaus lähes säännönmukaista. .454 Casull-revolverin patruunaa kehiteltäessä käytettiin jopa "triplex"-latauksia, joiden idea oli lähtöisin Bazooka- ja Panssarikauhu-heittimien rakettiammuksista.

Satakunta vuotta sitten olivat yleisiä myöskin mustanruudin ja savuttoman ruudin yhdistelmät: Jompikumpi oli virikepanoksena hylsyn pohjalla ja toinen laji hylsyntäyteisenä pääpanoksena. Jos ajopanos oli mustaa ja pohjapanos savutonta ruutia, väheni aseen piipun karstoittuminen ratkaisevasti. Vanhanmallisissa ruutiannostimissa oli erilliset säiliöt molemmille ruutilajeille, ja ne hoitivat ruudin "järjestelyn" hylsyyn automaattisesti yhdellä käyttövivun kääntämisellä.


Perinteitä ei unohdeta

Hodgdon Powder Co:lle lähetetyssä viestissä, koskien alisoonisten kiväärinpatruunain erikoisruudin tuotekehittelyä, tai ADI AP-30N:än omaksumista tähän käyttöön nimellä "SUBSONE", on muisteltu Suomen sankari-aikaa ehdottamalla ruutijyvien värjäämistä kirkkaan sinisiksi. EUGEN SCHAUMAN ja LENNART HOHENTHAL latasivat jo v. 1903 kevytlatauspatruunansa "siniruudilla"... Tällaisella menettelyllä estyy myös Subsone-ruudin ja Clays:in joutuminen vääriin astioihin tai sekaisin, mikäli AP-30N kelpuutetaan mainittuun erikoistarkoitukseen, eikä se erotu riittävän selvästi haulikkoruudista esimerkiksi jyvämuodoltaan ja -kooltaan. "Siniruudin" ja "saviruudin" eron huomaa värisokeakin ihminen.


Odotettavissa...

Tulevissa Ruutisissa voidaan ainakin toivottavasti kertoa lisää tiedonhankinnan edistymisestä, luetella analyysitietoja, joita löytyy toki Suomestakin ns. "ruutikortista" Clays:in osalta (lakisääteisesti), ja ehkäpä joitain erikoislatausten testiammuntatuloksiakin, alkaen kaliberista .223 Remington, jonka kevytlatausohjeista on pulaa kautta verkottuneen maailman.


17081999; Pete

Uusimmat Ruutiset    Gunwriters    Linkkisivulle   

Gunwritersin Ruutiset, osa I: http://guns.connect.fi/gow/ruutiset1.html