Uusimmat Ruutiset   Ruutiset osa 1>>   Gunwritersin etusivulle    Linkkisivulle

Ruutiset II 10.10.1999 asti

"G.O.W." -verkkolehden ajankohtaiset, toimittaa  P. T. Kekkonen

Tunnetko sivistyssanoja ?

Voit testata sivistystasoasi, tai jonkun kaverisi tietämystä, seuraavalla visailulla. Huomattakoon, että muutamiin kysymyksiin on useita täysin oikeita vastauksia. Samankuuloisten sanojen etymologia on joskus yhteinen, mutta toisinaan sitten taas ei. Oikeat vastaukset kerromme Ruutisten jälkeen. Osaatko sanoa, mikä on:

- Kartessi ?  - Kartussi ?  - Kartuusi ?  - Karpuusi ?  - Karpaasi ?

Oikeellisia vastauksia löytyy joskus kolmekin per kysymys, mutta jos joku tietää viisi oikein koko kysymyssarjaan, voi hän katsoa lukeutuvansa niinsanottuun sivistyneistöön.


Ruutiset Mikkelinpäivän jälkeen

Tutkimusraportti: Kal. 9 x 19 mm: Haulipatruunoita ja rottalatinkeja

Kokeilin haulipatruunoiden lataamista 9 mm Luger -kaliberiin: Laitoin täyssupistettuun Lapuan hylsyyn CCI:n pienen pistoolinallin ja 0,195 g / 3 grs Vihtavuoren ruutia N 310 (eli .22 LR hylsyllisen). Välitulpaksi asettelinin kolme ohuesta pahvista leikattua lappua (halkaisijaltaan noin 9,2 - 9,4 mm), joiden päälle 31 grs / 2,01 grammaa halkaisijaltaan 2,0 mm hauleja. (38 kpl /.22 LR hylsyllinen). Niitä saa kätevimmin purkamalla 12 kaliiperin haulikon Skeet-patruunan, mutta jos tarvitsee paljon hauleja niin kannattaa tilata esim. Asekauppa Erkki Lähdeniemeltä (puh. 03-3341985). Tarjolla on 2.0 mm:iä pienikokoisempiakin ns. tupruhauleja. 2,5 kilon pakkaus riittää yli tuhanteen patruunaan.

Etulapuksi laitoin yhden pahvilapun, jonka kiinnitin Loctite-pikaliimalla. 9 x 19 mm hylsynsuutahan ei saa supistaa. Koeammuin patruunat 3 ja 5 metrin matkoilta Tanfoglio-pistoolillani (piipunpituus: 114 mm). Kolmen metrin matkalta 21 haulia osui 20 cm halkaisijaa olevaan ympyrään. Ympyrän sisälle jäi 6 kpl 5cm halkaisijaltaan olevia "aukkoja" (= alue, jossa ei ollet yhtään haulin osumaa), mutta vain yksi 7 cm halkaisijaltaan oleva "aukko". Viideltä metriltä osuntakuvio oli harva, vain 11 haulia osui 20 cm kokoiseen ympyrään.

Päätelmiä:

Piipun rihlaus hajoittaa haulit jo viiden metrin matkalta niin laaajalti, että esimerkiksi rotantapossa pistoolin haulipatruunoiden käyttöetäisyys näyttäisi jäävän alle kolmeen metriin. Haulien läpäisy vaikuttaa riittävältä, sillä (Huom!) 25 metrin matkalta ne läpäisivät noin 1 - 2 mm mäntylautaa, ja läheltä on läpäisy huomattavasti suurempi. Haulien pienempi läpäisy on hyödyksi verrattuna luotehin, jos rottien tai hiirien ampuminen tapahtuu sisätiloissa tai pihapiirissä. Ase ei toiminut itselataavasti näillä haulipatruunoilla, mutta silti yksitellen suoraan patruunapesään syöttäenkin tulinopeus on riittävä.

Jos haluaa, että ase toimii automaattisesti, niin yhdistelmää 3 grainia N 310 ja 8-grammainen Suomen Luodin kuparilla silattu lyijypuristeluoti (lat. pit. 28,5 mm) kannattaa kokeilla, sillä se toimi moitteeetta ainakin minun Tanfogliossani ja lataus on melko hiljainen ilman vaimennintakin. Huom ! Tällä latauksella rottia hävitettäessä on syytä pitää mielessä upotuskyky, koska metrin päästä ammuttunana luoti läpäisee 5 cm paksun mäntylankun.

Mikkelisunnuntaina 1999; Markus


Toimituksen kommentteja ja harmajaa teoriaa

Testiraportin jälkihuomautus turvallisuusnäkökohdista on erittäin aiheellinen.! Kahden tuuman paksuisen mäntypuu-seinämän lävistävä ammus - pienempikin kuin yhdeksänmillinen - täyttää kaksinkertaisesti sotilaslääketieteellisen "tappo-kriteerin", joka kiteytettiin jo ammoin lausumaan: "Kuula, joka on kykenewä tunkemaan tuuman=paxun petäjä=laudan läwitse, saattaa kuolettaa tawalliseen kesä=uniformuun sonnustautuneen inhimisen". Osumakohdasta tietenkin riippuu, kuinka pienikokoisella ammuksella "kuolettaminen" saadaan aikaan, mutta Suomessakin tunnetaan tapaus, jolloin yksi ainoa 4 mm lyijyhauli on riittänyt.!

4.5 mm ilmakivääreillä ammuskeltaessa sattuneita kohtalokkaita tapaturmia tai tuottamuksia on rekisteröity maailmalla useita kymmeniä - jo ajalta ennen modernien "super-luftareiden" keksimistä. Hoplofobian riivaamassa Englannissa, missä ammutaan esimerkiksi kaniineja ja jäniksiä jo enemmän ilmakivääreillä kuin ruutiaseilla, on raivonnut jo vuosien ajan metsästäjien välinen oppiriita siitä, onko 4.5 mm vaiko 5.5 mm ilmapyssy etevämpi metsästysase. 6.5 mm ilma-aseet ovat myös tulleet taas tuotantoon vuosikymmeniä kastäneen poissaolonsa jälkeen.

Ilmakiväärin kelvollisuutta jänisjahtiin ei aseta valistuneessa maailmassa kukaan kyseenalaiseksi. Vain Suomessa heristelevät "viralliset valistajat" syyttävää sormea poikasille tai mansikkamaidensa puolustajille, jotka napsivat räkättirastaita tai muita vahinkoeläimiä ilmapyssyillä. "Pumagi pumaga, a praktika jest praktika", totesi jo J. V. Stalin paperille painetuista kuolleista kirjaimista, suhteessa elävään käytäntöön: Metsän pedoillakin on parempi oikeusturva kuin B-luokan kansalaisilla.

Jos Hospodi tai Belsebub elinpäiviä suo, voin joskus muistella muinaisten aikojen sotilas-ilmapyssyjä ja ilma-hirvikiväärejä, joita käytettiin "perinteisen suomalaisen (?) metsästyskulttuurin" esikuvamaissa - saksalaisvaltioissa - pari vuosisataa sitten.


Innovaation kynnyksellä

9 x 19 mm haulipatruunan vaatimaton suorituskyky oli ennakoitavissa jo ennen kokeiluihin ryhtymistä, koska hylsyn tilavuus on pieni, eikä täysin soveliasta haulikapselia ole käytettävissä. Revolverien "kärmes-patruunoiden" kapselit ovat liian pitkiä pistoolinpatruunaan, koska ruutiakin pitäisi saada mahtumaan "kartessin" taakse. Haulit N:o 9 (2 mm) ovat liian suuria, koska haulipatruunan teho perustuu useampien haulien yhtäaikaiseen osumaan. "Millin tupruhauleilla" voitaisiin saada aikaan tiheämpi ja kenties tasaisempi peitto. Sitä kokoluokkaa ovat esimerkiksi .22 LR-haulipatruunoiden haulit, ja ladattiinhan aikoinaan jopa 5 mm LeFaucheux-revolvereihin tupruhaulipatruunoita, joiden haulikapselit olivat paperia tai niini-punosta.

Patruunoita ei tosin mainostettu rotantappokäyttöön, vaan kodinturvatarkoituksiin ynnä muuhun hätävarjeluun. (Katuväkivalta ei ole mikään uusi ilmiö. Vain puolustautumisen kieltäminen "de facto" on uljaan uuden aikamme keksintöjä. Laki ja käytäntö ovat ristiriidassa näinkin päin). Haulien seassa oli yleensä jauhettua cayennenpippuria. 5 mm piikkisytytyspatruunan luotilataus oli teholtaan melko mitätön, mutta kasvoihin osunut haulipanos oli parhaimmillaan oikeudettoman hyökkäyksen tai tunkeutumisen keskeyttävä työtapaturma, kun pippuri sokaisi hyökkääjän hetkellisesti ja haulit kenties lopullisesti.

4 - 5 tupruhaulin samanaikainen osuma rottaan on yleensä tappava, jos iskuteho riittää haulien upottamiseen vaikkapa vain läpimittansa verran mäntypuuhun. Osumien lukumäärän tarve rajoittaa ampumaetäisyyden vain pariksi tai kolmeksi metriksi. Tässä kokeilussa pahensi hajontaa myös liiallinen ruutimäärä: Tilavuussuhdetta 1 : 1 käytettiin aikoinaan mustalla ruudilla ladattaessa. N 310:en teho on lähes kolminkertainen jopa tilavuussuhteilla annosteltuna, vaikka sen tilavuuden ja painon suhde on noin puolet, verrattuna FFFG-karkeusasteen mustaruutiin. On huomioitava myös pistoolin piipunpituuden lyhyys haulikkoon verrattuna, ja rihlauksen varsin jyrkkä nousu.

Painosuhde 1 : 20 olisi "harmajan kirjoituspöytäteorian" mukaan sopiva haulilatauksiin ruudilla, jonka kalorimetrinen energia on runsaat 4000 Joulea per gramma. Tässä koesarjassa oli ruudin määrä lähes kaksinkertainen, joten jos haulimittana on .22 LR:n hylsy, on suositeltava ruutimitta .22 Short-hylsyllinen. Näillä evästyksillä on hyvä jatkaa tuotekehittelyä, jonka tuloksena saattaa syntyä jo toinen maailmanlaajuisesti tunnettu innovaatio muutamien kuukausien juoksussa. Ensimmäinen keksintö, .308 kaliberin säästölataus, herätti jo alan harrastajien keskuudessa mielenkiintoa ja ajatustenvaihtoa yli valtamerien.


Wanhan Rotansurman renesanssi

Markuksen 9 mm rottalatinki luodin kera on alkuaankin kehitelty rottien likvidointiin erään perunanviljelijän varastosiilosta noin 25 vuotta sitten. Lataus oli samaiset 200 milligrammaa ruutia N 14 (N 310), mutta luotina itsevalettu, kalibroimaton, katkokartiokärkinen, rippuset vaille 8 gramman tosi-painoinen LYMAN No.356402. Luodit oli valettu eutektisestä antimoni-lyijylejeeringistä ilman tinaseostusta (= akkulyijystä, joka sisälsi 10 % antimonia) ja karkaistu tipauttamalla luodit valupihdeistä jääkylmään veteen heti niiden jähmetyttyä muottiontelossa.

Latauksen alkuperäinen kehittelijä on Sveitsin Valaliiton kuuluisasta E.T.H.-korkeakoulusta valmistunut kemisti-insinööri, jonka asiantuntemus metallurgian alalla on kiistaton. Valuluotien jälkikäteis-karkaisuun on nyttemmin kehitelty erilaisia menetelmiä USA:ssa, ja esitelty niitä alan kirjallisuudessa "käänteentekevinä uusina keksintöinä", mutta tätä kaikkein yksinkertaisinta konstia ei ole toistaiseksi muistanut mainita kukaan. Luotien ampuminen "as cast" (valu-läpimittaisina) ja esimerkiksi niiden kastovahaus tekisivät kalliit ja hankalat LubriSizer-laitteet pian tarpeettomiksi, mutta aseharrastajille säästöä tuottavista menetelmistä on jenkkiläisten kolleegoiden pidettävä "mölyt mahassaan", vaikka jotain sattuisivat tietämään tai joskus jopa keksimään. Suomessakin loppuu leipä asetoimittajalta, joka asettuu aseharrastajien etujen peräänkatsojaksi. (Kokemusperäinen havainto).

Alkuperäisistä rotantappo-patruunoista muutama muistelus: Sisätiloissa ei luoti saanut kimpoilla, ja yleensä ammuttiin betonilattialla piipertävää rottaa, siilon hyllyllä väijyen, mieluiten hieman "lyhyillä" laukauksilla. Rotat tapettiin siis sirpale-osumilla. Siksi piti luodin olla hauras, pieniksi siruiksi hajoava. Aseena oli FN GP-35 eli Browning High-Power, johon vaihdettiin rottajahdin ajaksi hieman lyhennetty rekyylijousi, automaattilatauksen luotettavuuden takaamiseksi. Tanfoglioon ei nähtävästi tarvita "pehmeämpää" jousta, koska aseen luistin johteet ovat pidemmät kuin FN:ssä, ja luistin kitka kahvarunkoon on niinmuodoin vähäisempi, kuten CZ 75:n klooneissa yleensäkin.

Valuluoteja ei saanut (mutta ei tarvinnutkaan) kalibroida, koska mekaaninen puristus olisi vähentänyt metallin kovuutta ja haurautta. Lyijyseokset käyttäytyvät tässä suhteessa tasan päinvastoin kuin vaikkapa kupariseokset, jotka kovenevat kylmiltään puristusmuovattaessa. SAKO Oy valmisti 1930-luvun lopulla sotilaskiväärin matalapainepatruunan luoteja "110A LYIJYÄ" 10 % antimoni-lyijyseoksesta (kierrätettyjen akkulevyjen lyijystä) mutta koska luodit kylmäpuristettiin lopulliseen muotoonsa, eikä aihioitakaan oltu karkaistu, olivat luodit huomattavasti valuluoteja pehmeämpiä. Niiden pintaa voi naarmuttaa kynnellä, kun taas karkaistun luodin pintaan ei kynsi pysty. Luodin karaistuminen äkkijäähdytyksen jälkeen jatkuu vielä kolmen viikon ajan (21 vuorokautta huoneenlämmössä. Pakastaminen voisi ehkä lyhentää odotusaikaa, mutta asia on toistaiseksi tutkimaton).


Historian kertausta ja eksaktia tiedettä

SAKO 110A (L) oli kyllin mukautuvainen laajenemaan väljentyneenkin kiväärin rihlankuurnat täyttäväksi kompression kautta, kun ruutipanos kaksinkertaistettiin alkuperäisestä 0.30 grammasta 0.50 - 0.60 grammaan ruutia N 14. Huokoisruudin kipakkaa paine-iskua luodin perään osattiin hyödyntää jo vuonna 1936.! Mitattu mp-patruunain paine oli vain noin puolet 7.62 mm Mosin- taistelupatruunan käyttöpaineesta, mutta "aaltovallin" painehuippu vastasi hyvinkin normaalilatauksen kehittämää, pikemminkin puristavaa kuin iskevää painetta.

Niinsanottujen säästölatausten tarkkuuden salat alkavat nyt vähitellen paljastua: Hieman alimittainen luoti laajenee aaltopaineen iskusta, ylimenokartioon ja piipunreikään tarkoin keskittyväksi ja tiiviiksi, ennenkuin se lähtee "kiitämään pitkin piipunputkea". Normaalilatauksia ammuttaessa joudutaan luodin "vapaahyppy" hylsynsuusta rihloihin minimoimaan, jos suinkin mahdollista, jopa siten, että pesään syötetyn patruunan luodin kärki koskettaa kevyesti rihloihin. Lyhyillä luodeilla ei patruunaa voida mitoittaa useinkaan näin, koska erityisesti 1800 -luvun puolella suunniteltujen alkuaan sotilaskäyttöön tarkoitettujen aseiden patruunapesien ylimenokartiot ovat pitkiä ja loivia aikalaisten luotien muotoilun takia. Aikalaisissa luodeissa oli pitkähkö ohjausosa eli "vartalo" ja lyhyehkö ogivaalikärki.

Niinkin "uudessa" keksinnössä kuin Springfield M/1903-kiväärissä on pitkänpuoleinen ylimenokartio (muinaissuom: "koonillinen suppelo"), koska patruunoissa .30-03 käytettiin vielä vanhanmallisen Krag-Jörgensenin pyörökärkisiä luoteja. Kun Saksasta ostettiin terävämpien S-luotien valmistuslisenssi, ja kehiteltiin patruuna .30-06, olisi aseiden "suppelot" voitu mitoittaa yhtä lyhyiksi, kuin ne ovat uudemmissa .308 Winchester-aseissa, mutta koska kiväärejä M/-03 oli jo ehditty valmistaa paljon, ja kun "suppelon" lyhentäminen olisi ollut hankalampi prosessi kuin sen pidentäminen, vaatien uudelleenpiiputuksen, jätettiin muutos tekemättä.

S-luotien maaliballistinen "salaDumDum"-vaikutuskin lyhyillä ampumaetäisyyksillä olisi huonontunut, koska se perustui luodin hiukkasen horjuvaan lentoon ja suurehkoon lähtönopeuteen, jota olisi jouduttu alentamaan käyttöpainetason pitämiseksi normien rajoissa, jos S-luoti ei olisi hypähtänyt vapaasti suppelossa. (Artikkeli DumDum-luodeista, niiden kieltämisestä, ja sala-DumDumeista v.v. 1898 - 1974 on enää päätöslukua ja kuvitusta vailla).


Miksi tehtaanpatruunat aliladataan Jenkeissä ?

.30-06 kaliberin patruunan käyttöpainetasoa jouduttiin vielä alentamaan I maailmansodan aikana, kun kahdenkin asetehtaan tuottamat kiväärit alkoivat räjähdellä valmistus- tai lämpökäsittelyvirheiden seuraamuksena. Yhä vieläkin ovat SAAMI-normien mukaiset .30-06 kaliberin tehdaspatruunat aliladattuja.! Kotilataajat voivat viritellä .30-06:n tehon likelle .300 Win. Magnumin tehdaspatruunan energiatasoa, kunhan vain välttävät ampumasta kehitelmiään vuosikerran 1917 kivääreillä M/-03.

Muista alilatauspatruunoista lienee tunnetuin 7 x 57 mm Mauser. Pelkona on, että joku kahjo ampuu patruunoita Amerikan-Espanjan sodan aikaisella espanjalaisella 7 x 57 mm läppälukko-Remingtonilla, joita tuotiin - muutamia yksilöitä - sata vuotta sitten (1898-99) sotamuistoiksi Kuuban hurmeisilta kentiltä.


Staattinen paine ja aaltovalli

Jos sallitaan - ja kukapas sen estäisi - asetekniikan ja ballistiikan sanaston uudistaminen, tai yli 110 vuoden takaisen, nykyiseen "kapitulanttikieleen" verrattuna liukkaasti soljuvan terminologian uudelleen-lanseeraus, voin opettaa uusina asioina myös käsitteet "staattinen paine" ja "dynaaminen paine". Ensinmainittu on se, mitä yleensä mitataan, ja voidaan mitata antiikkisillakin menetelmillä, kuten kupari- tai lyijylieriön tyssäytymisellä patruunapesän keskikohdalle porattuun reikään asennetun kaasumännän iskusta. Patruunahylsyn kylkeen on myös porattu määrämittainen reikä, josta ruutikaasu pääsee männän kanavaan. Kupari- tai lyijylieriö on nyttemmin yleensä jo korvattu "pietzo-sähköisellä paineanturilla" eli kvartsikiteellä, johon kohdistuva puristus synnyttää mitattavissa ja jopa kuvattavissa olevan sähköjännitteen kvartsikiteen päätyjen välille.

Staattisen paineen nousu- ja alenemisvaiheet saadaan näkyviin oskilloskoopiksi kutsutun laitteen kuvaruutuun käyräviivana. Muutaman millisekunnin kestävää laukaustapahtumaa ei silmä ehtisi nähdä ruudulla, mutta oskilloskooppi voidaan "lukita" toistamaan siihen piirtynyt painekäyrä noin 1/25 sekunnin välein, aina uudelleen ja uudelleen, samaan tapaan kuin TV:n kuvaruutu näyttää testikuvaa. Samanaikaisesti nakuttaa painemittariin koplatun tietokoneen printteri paperille painekäyrän huippulukeman kussakin maassa käytettävin mittayksiköin: Aikoinaan bareina (= teknisinä ilmakehinä); nyttemmin kai megapascaleina ja jossain muinaisiin mittayksiköihin piintyneessä maassa (esim. vanhoillisessa USA:ssa) vaikkapa "pisseinä" eli nauloina neliötuuman alalla.


Paineisku lekana - inertia alasimena

Sivistynyt web visitor voi olla nyt äimän käkenä: "Staattinen paine ? Nousee ja laskee millisekuntien aikana !" Nooh, "kaikki on suhteellista ja latingit varsinkin", sanoi kai jo Albert Einstein silloin, kun atomipommin periaatteen keksi. Dynaaminen paine, eli luodin perään kohdistuva "aaltopaineen" isku, kestää vain joidenkin mikrosekuntien ajan; siis sekunnin miljoonasosien. Silti se ehtii laajentaa luodin piipuntäyteiseksi ja suppeloon kaasutiiviisti sopivaksi, ennenkuin hitaammin kohoava staattinen paine alkaa työntää luotia suppeloon, ja sen lävitse piipunreikään - läpimitaltaan tasan sopivana, jos luoti on laajenemiskykyinen rakenteeltaan ja materiaaleiltaan.

Aaltopaine junttaa siis kuin Nasmythin höyryvasara. Missäs sitten on alasin ? Luodin kärkipäässä: Ominaispainoltaan suurehkon luodin inertia, eli massan hitausvoima..! Hylsynsuusta irronnut luoti ei lennä ohjaamattomana suppelossa, eikä se siis työnny rihloihin milloin mihinkin suuntaan vinossa asennossa, vaan joka puoleltaan suppelon seinämien tukemana.

"Harmajaa kirjoituspöytäteoriaa ?" Niinhän olivat arvostelijain mukaan aseseppä William Greener Seniorin, kapteeni Claude E. Minié:n ja tehtaantirehtööri Josef Lorenz:in pähkähullut ideatkin lähes 150 vuotta sitten. Hyvin ne kuitenkin toimivat myös käytännössä - eivätkä fysiikan lait ole muuttuneet miksikään kuluneiden 15 vuosikymmenen aikana. Gravitaation kiihtyvyysvakio oli silloin ja on tänäänkin n. 9.82 metriä sekunnin neliössä Pielisjoen suiston korkeudella, koska esimerkiksi maapallon kierrosnopeus on pysynyt vakiona, ja tarkalla jousivaa'alla punnittu kilon punnus painaa yhä vieläkin 1000 000 milligrammaa.


Huippupaineet arvailujen varassa ?

C.I.P.- tai S.A.A.M.I.-normien mukaiset paineenmittaustavat eivät kerro dynaamisen paineen todellista suuruutta. Niillä mitataan vain staattista painetta, hylsyn keskivaiheilta tai tietyltä etäisyydeltä hylsynkannasta. Esimerkiksi SAAMI:n mukaan sijaitsee .308 Winchester-hylsyn kylkeen poratun ruutikaasun ulosottoreiän keskiö tasan tuuman päässä hylsynkannasta, mutta .300 Win. Magnum-patruunasta otetaan mitattava paine ulos 44.45 mm:n päähän hylsynkannasta keskitetyn reiän kautta, eli ei hylsyn puolivälistä, vaan sen hartian takaa. Jos haluttaisiin ja voitaisiin mitata dynaamisia paineita, pitäisi kaasureikä porata hylsynkaulan tai -hartian sille kohdalle, jossa patruunan luodin perä sijaitsee, eikä siltikään saataisi esiin koko "kauhistuttavaa totuutta" luodinperään kohdistuvasta paineiskusta.


Paineisku on kuin valokiila

Aaltovalli käyttäytyy pikemminkin valon kuin kaasuvirtauksen tavoin, edeten hylsyn pituussuuntaan ja vain siroten sivuille, luodin perään törmättyään. Eihän valokaan heijastu peilin sivuille heikentymättömänä. Tavanomainen, pietzo-sähköinenkin, mittauslaitteisto on ehkä liian hidas rekisteröimään kaikkein lyhytkestoisimpia painehuippuja. Jonkinmoinen interferenssi staattisen ja dynaamisen paineen välillä on toisinaan havaittu painekäyrän "sahaamisena" oskilloskooppikuvissa. (Vrt. valon interferenssi). Havainnolle on etsitty turhaan selitystä jo vuodesta 1980 alkaen, ainakin Vihtavuorella. Tulkoon se nyt selitetyksi. W.W. Greenerin sata vuotta vanhat teokset lienevät jääneet lukematta ? Aaltovalli-ilmiötä on sivistyneemmissä maissa tutkittu jo 1850-luvulta alkaen. Etenkin ruudinkeksijä Paul Vieille teki lukuisia mielenkiintoisia havaintoja 1880-luvulla, apunaan juuri keksitty ultranopea valokuvaus.

Mittausmenetelmien vajavuuksista koituu toki myöskin hyötyä: Jos esimerkiksi jokin ruutitehdas voi toteennäyttää, että jotain turvalliseksi todettua säästölatausta ammuttaessa iskeytyy luodin perään ja hylsyn pohjaan joka laakilla esimerkiksi kymmenentuhannen ilmakehän paineisku, vaikka staattinen paine on ehkä vain 2500 ilmakehää, niin joku tieteitä pintapuolisesti tunteva kotilataaja voi jopa säikähtää ja "suomettua" Virallisen Valistuksen siunaamien, pahasti paukahtavien ja rajusti potkaisevien ruudintuhlausparuunain suosijaksi, vaikka olisikin käyttänyt säästöpatruunoita jo yli kymmenen vuoden ajan, ja voittanut niillä monet pokaalit ratahirvi-kilpailuissa.

Staattisen ja dynaamisen paineen suhdeluku saattaa olla hyvinkin tuo 1 : 4, ja aaltovallien hetkellinen paine reilusti yli 10 000 ilmakehää, mutta korostettakoon sanaa: "HETKELLINEN" ! Paine-isku laantuu yhtä nopeasti kuin se syntyykin, ja aseiden sekä hylsyjen metallin joustavuus ehkäisee pysyvät muodonmuutokset tai aserikot. Pehmoisessa lyijyssä ja luotien vaippametalleissa on muodonmuutos mahdollinen. Tiettyyn rajaan asti siitä koituu pelkkää iloa ja hyötyä erinomaisen osumatarkkuuden muodossa.


Vaippa on vaimenninluodin vitsaus

"Subson"-latausten eli tosihiljaisten vaimenninase-latinkien staattisen paineen taso jää usein murto-osaan täystehoiselle patruunalle ominaisesta käyttöpaineesta, eikä dynaaminenkaan painehuippu riitä laajentamaan vaippaluoteja suotuisalla tavalla. Vaippa-aineen paksuus on mitoitettu ajatellen vain ja ainoastaan luotien käyttöä täysitehoisissa patruunoissa, ainakin kiväärinluotien tapauksessa. Vaippametallin kovuuden ja sen joustavuuden sekä läpikulkukitkan yhdenmukaisuuteenkaan ei tarvitse kiinnittää erityisempää huomiota, jos esimerkiksi 7.62 mm luodin takana on säännönmukaisesti lähes tai yli 3000 ilmakehän staattinen huippupaine luodin painuessa suppelon läpi, ja piipunsuussakin useiden satojen atmosfäärien paineen "raiku ja pamaus", luodin siirtyessä ulkoballistiikan alueelle.

Vaikeudet tulevat eteen, kun staattisen paineen lukemat alenevat jonnekin puoleen tai allekin luodin lähtövaiheessa, ja ruutimäärän pienuudesta ( = ruutikaasun tilavuuden vähäisyydestä) johtuen jää aseen suupaine ehkä vain muutaman kymmenen ilmakehän tasolle. "Silent without a silencer" (SWAS = vaimea ilman vaimennintakin) -tyypin latauksissa, joita etenkin vaimenninkiellon tai -verotuksen riivaamissa maissa kipeästi kaivataan, ei kiväärin suupaine voi, eikä se saa, olla kovin korkea.

Luodin läpikulkukitka voittaa kesyyntyneen ruutikaasun paineen työnnin kenties jo piipunpituuden puolivälissä. Piipun etupään läpi joutuu luoti kulkemaan saamallaan alkuvauhdilla. Ei tarvita kovinkaan merkittävää kitkan tai vaippametallin jouston vaihtelevuutta, ainakaan kevyiden luotien tapauksissa, kun joka toinen luoti karkaa ylisooniselle nopeusalueelle, rääkyen lentäessään rantapirun kimiällä äänellä, ja jo seuraava luoti voi juuttua piipunputkeen, paineiden suhistessa ulos rihlannurkkien kautta.

Yleensä ovat ne luoti-yksilöt, joiden vaippametalli on liian kova, joustava ja kitkaisa, myöskin alimittaisia, eli piippuun juuttumisen luotisyntyisiä syitä on vaikuttamassa samanaikaisesti jopa neljä. Jos tuuri on todella huono, eli mukaan tulee vielä viides osatekijä (= ruudin vajaa annostus tai nallivika), väijyy kovaonnista peränpitäjää jopa alilataus-detonaation vaara. Kyseinen ilmiö ei kuulu Grimm-veljesten kokoamien viehkojen iltasatujen uskottavuusluokkaan, vaan riski on konkreettinen.


"Itsemurha-laturien" kootut uroteot

Tähänastiset kaksi (2) tunnettua detonaatiotapausta (Suomessa 1980-luvulla) ovat olleet itse-aiheutettuja: Ruudin EHDOTON minimi-annos oli PUOLItettu, vastoin nimenomaista varoitusta.Ensimmäiset laukaukset olivat lähteneet piipusta jotenkuten, mutta kun piipunreikään oli kertynyt ruutijyviä ja muuta töhkää, ja kun piipun varastorasvan viimeisetkin jäänteet olivat hankautuneet pois, oli tullut pian asiaa ensiapuklinikalle.

Muistakin tapauksista on toisen tai kolmannen käden tietoja, mutta detonaation aiheuttajana on ollut tehdaspatruuna täysteholatauksella, jonka ruutimäärä on ollut syystä tai toisesta vajavainen, tai alkusyynä on ollut ilmeinen nallivika. (Aseena on monasti ollut detonaatiolle myötäsyntyisesti altis .243 Winchester-kaliberinen luodikko). Itse-aiheutetuissa tapauksissa oli kaliberi .308 Win. Molemmilla "Kamikaze-latureilla" oli ruutiannos 0.20 grammaa N 320:tä; toisella 8-grammainen luoti ja toisella 11-grammainen ammus.

Ensinmainittu yhdistelmä aiheutti aseräjähdyksen, jälkimmäinen hylsyrikon, jolloin ampuja oli ollut vaarassa sokeutua. Tapauksen hän selosti julkisessa sanassakin, mainitsematta kuitenkaan yksityiskohtia käyttämästään - ohjeiden vastaisesta - latausyhdistelmästä. Tarkoitushakuisuus oli mitä ilmeisin: Pyrkimyksenä oli jälleen kerran säästölatausharrastusten hillitseminen, mikä kuuluu kaikkien etuoikeuttujen julkisen sanan edustajien "virkavelvollisuuksiin" vielä nykyäänkin, jos on mieli hankkia lisäansioita painetun julkisen sanan edustajana.


Kauanko luistaisi kuiva laakeri ?

Vähimmäisannos ruutia N 320 on 11-grammaisen D-46:n saatteena 0.55 grammaa "kuivalla" tai 0.45 grammaa öljykostealla piipulla tahi voidelluilla luodeilla ammuttaessa .308:lla. Tässä vaiheessa herää kysymys, kauanko liukulaakeroitu akseli pyörisi täysin voitelemattomana "leikkaamatta kiinni" ?! Lyijyseokset, kuin myös kuparilejeeringit ovat yleisesti käytettyjä laakerimetalleja. Aseenpiipussa niihin kohdistuvat huomattavasti suuremmat pintapaineet kuin raskaimminkaan rasitettuihin liukulaakereihin. Yksikään tunnettu detonaatiotapaus ei ole sattunut "Per Primam Intentionem" = ensimmäistä laukausta ammuttaessa, ellei kyseessä ole ollut YLIlatausdetonaatio, vaan vasta piipunreiän "kuivuttua" ja likaannuttua epätäydellisesti palaneen ruudin rääppeistä.

Kevyehkön VAHATUN lyijyseosluodin takana on 0.20 gramman annos ruutia N 320 täysin turvallinen .308 Winchester-kiväärissä. Ellei olisi, niin tuskinpa näitä rivejä enää kirjoittelisin. Ampumakokemusta valetuilla 6-grammaisilla luodeilla ja 6.4 gramman painoisilla puristelyijyisillä .32-kaliberisilla revolverinluodeilla on sentään kertynyt vuodesta 1981 alkaen. Laukausmääriä ei ole tullut laskettua. MONTA kuitenkin...


Ei ehkä enää uutinen ?

Ameriikankielisen G.O.W:n tutkistelijoille ei "Ruutisten" viime hetken uutisissa ole mitään varsinaista uutta tällä kertaa. Kerrattakoon sentään myös "härmäksi", että .30 kaliberin/7.62 mm luodikoiden tai kiväärien vaimenninlatauksiin soveliaita luoteja alkaa pikapuoliin olla saatavina. Valmistaja on USA:ssa, Washingtonin osavaltiossa, toimiva Rainier Ballistics. (Osavaltio sijaitsee Tyynen Meren rannikolla, rajoittuen pohjoisessa Kanadan aluevesiin. Ei siis ole se värillisen väen ghetto District Columbian pienellä tontilla, jonne kukaan isänmaallinen amerikkalainen ei halua muuttaa senaattoria vähäisemmäksi fiskaaliksi).

Luodeilla ei ole vielä vakiintunutta maahantuojaa Suomessa, mutta tilanne korjautunee piakkoin. Tukholmassa, Ruotsissa, on R.B:lla jo edustus; ei siis enää kohtuuttoman kaukana... Luodit on kehitelty alkuaan patruunoihin .30 U.S. M1 Carbine ja 7.62 mm Kalashnikov (oikeastaan 7.62 x 39 mm Jelisarov & Sjemin M-43). Karabiinin luoti on pyörökärkinen, läpimitta ilmeisesti luokkaa 7.83 - 7.85 mm ja paino 110 grainia eli 7.13 grammaa.

Rynnärinluoti painaa melko tasan 8 grammaa eli 123 grainia, ja voidaan olettaa läpimitan olevan runsaat 7.90 mm. ("Ai hitto, miten sopiva..!", sanoisi edesmennyt Viljam Pylkäs). Luotien materiaalitkin ovat erinomaisen soveliaita vaimenninlatauksiin: Ne ovat kylmäpuristettuja lyijyseosluoteja; kauttaaltaan galvaanisesti pinnoitettuja ohuehkolla kuparisilauksella, kuten kotimaiset SUOMEN LUOTI Oy:n käsiaseluodit 9 mm - .45". Luodit tyssäytyvät suurempaan tai puristuvat pienempään läpimittaan, kulloisenkin tarpeen mukaan. Eivät milli-tolkulla, mutta kymmenyksen verran sentään ehkä, ja sehän riittää.!

Rainier-luodit on kehitelty alkuaan karabiinipatruunoiden ja Kalashnikov-patruunain kotilatauksiin, todennäköisesti normaaleilla ruutiannoksilla, mutta lyijyluodin "mukautuvuus" ja kuparisilauksen läpikulkukitkan yhdenmukaisuus piipunputkessa, sekä tarkoituksenmukaiset (= eivät ylenpalttiset) ammuspainot herättävät varmaankin kiinnostusta vaimennin- ja säästölatausten suosijoiden keskuudessa kautta sivistyneen, valistuneen ja verkottuneen maailman.


Säästöpatruunoita tehdasladattuina ?

USA:ssa on jo vireillä hanke 7.62 x 53R-patruunan erikoisvariaatioiden (puolipanos-, partisaani- ja pienriistapatruunain) tehdaslataamiseksi; ei enää pelkästään keräilijöille tai virkakäyttöön, vaan yleiseen myyntiinkin, tulpitettuina Rainier-luodeilla. Tuonnempana tulevat ohjelmaan arvatenkin yleisemmät kaliberit .308 Winchester ja .30-06 -> kenties .300 Weatherby Magnumiin saakka. Useimmissa tapauksissa on pyrkimyksenä kehitellä alisoonisia patruunoita, joiden laukausääni on vaimea ilman vaimennintakin - ja "con sordino" lähestulkoon olematon.

Onhan 33:ssa USA:nkin osavaltiossa sentään jopa yksityishenkilöillä teoreettinen oikeus asevaimentimen lailliseen hankintaan ja hallussapitoon, ja kun USA:n nykyinen presidentti aviomiehineen muuttaa aikanaan pois Valkoisesta Talosta, saattaa tuo teoreettinen oikeus muuttua jälleen konkreettiseksi, kuten se oli "Reigänin" valtakaudella. (Jenkkilän nykyinen meno ja meininki alkaakin jo muistuttaa Stalinin aikaisen Venäjän olosuhteita - aseharrastajien näkökulmasta katsoen. Sikäläisen vaikutusvaltaisimman "hoplofoobikkojen lobbauskerho" HCI:n viisivuotissuunnitelmaan on selvästikin katsottu mallia entisen Neuvosto-Venäjän aselainsäädännöstä - paikoin sanatarkasti).


Aivoitusten vientiä sinne, minne kelpaavat

Erikoislatausten kehittely suoritettaneen paljolti Suomessa, tosin yksityishenkilöiden harrastustyönä ja suomalaista ruutia käyttäen, ellei N 310:en valmistusta lopeteta tyystin "koska sitä väärinkäytetään arveluttaviin tarkoituksiin jatkuvasti ja yleistyvässä määrin - nykyään jo ulkomaillakin". Onhan joku "Tiitus J. Nyppylä", tai hänen hengenheimolaisensa, ehkäpä joskus kirjoittanut, että säästölataukset on kehitelty yksinomaan salametsästystarkoituksiin, mutta jätettäköön kalkkivaarien kähinät omaan kyseenalaiseen arvoonsa.!

Ainakin USA:ssa on metsästysoikeus likimain jokamiehen oikeus, kuten meillä marjojen poiminta: Sallittua, ellei maanomistaja ole sitä nimenomaan, ja pätevin perusteluin, kieltänyt. Kohtuuhintaisen metsästyslisenssin voi lunastaa vaikkapa erätarvikemyymälästä. (Suomessa on tilanne päinvastainen metsästysoikeuden osalta). Metsästyskieltojen tavanomaisin perustelu USA:ssa on ammunnan aiheuttama meluhaitta, ja myös tarpeettoman kauas lentävien luotien aiheuttamat vaaratilanteet tai vahingot. Niiden ennaltaehkäisy alkaa nyt käydä mahdolliseksi, osittain Suomessakin tehtävän tutkimustoiminnan kautta. On valitettavaa, ettei meidän oma a-tarviketeollisuutemme ole lainkaan halukas hyötymään talkootyön tuloksista: "Ei kelpaa räkä pirulle !"

Nähtäväksi jää, maistuuko se Belsebubille, jonka tuotemerkkinä ovat punainen tähti ja "Orjalan Kalut", sekä venäjänkielinen teksti patruunarasioissa, lukuunottamatta petiitillä painettavaa mainintaa:"Entirely Made in U.S.A." Joissain rasioissa voi sentään lukea: "SUOMI A0230" ja näkyä tuttu leijonavaakunakin.

08101999; P.T.Kekkonen <ptkekkonen@hotmail.com>


Sivistyssana-visailun vastaukset:

- KARTESSI on tykillä ammuttava raehaulipanos, jonka osa-ammusten läpimitta oli yleensä 12 - 14 mm. Oikeaksi vastaukseksi hyväksytään myös yksittäinen osa-ammus; kartessinkuula. (Venäjänkielessä "kartetsh" tarkoittaakin karkeaa susi- tai hirvihaulia, läpimitta 5.25 mm - 10.0 mm. 5.0 mm:iin asti on hauli: "drob" ja yli 10 mm:n palloluoti: "kruglaja pulja").

Kartessilaukauksilla torjuttiin maataisteluissa tavallisimmin vastustajan ratsuväen rynnäkkö tykistön tuliasemaa kohti. Lähilaukauslatingin kuori oli alkuaan paperia (latinaksi: "Charta" = paperi; alkuaan papyrus-kaislan lehti), tai puuta. Puukuorisen kartessin täytteenä saattoi olla vaikkapa särmikkäitä pikkukiviä tai epäsäännöllisen muotoisia metallinkappaleita, esimerkiksi ruosteisia nauloja tai pataraudan kappaleita.

Kuorimateriaaliksi vakiintui sittemmin rautapelti, tai ohueksi valssattu sinkkilevy. Kartessinkuori oli tykin putkeen väljähkösti sopiva lieriö, joka särkyi putkessa. Täytekuulat lähtivät tykistä ryöppynä, kuten haulit haulikosta, ja osa-ammusten muodoksi vakiintui pallonmuoto. Alkuaikojen puukuoriset kartessit olivat esimerkiksi nelikulmaisia, etupäätään kohti kapenevia laatikoita, taikka osa-ammuksia sisältäviä paperipusseja. Tykinputkeen pantiin niitä ammuttaessa tiivistävä puukiekko välitulpaksi. Peltikuorinen kartessi voitiin työntää putkeen sinällään. Kartessi ei sisällä ruutipanosta ja sytytintä, mutta täytekuulat oli useimmiten valettu jonkin hauraan sideaineen (rikin tai hartsin) sekaan.

Kuulat saattoivat olla rautaa, kovalyijyä, valusinkkiä tai jopa puuta. Edelleenkehitelmä oli "kranaattikartessi" eli shrapnelli, joka lensi yhtenäisenä pakettina vihollisjoukkoa kohti, missä se vasta purki sisältönsä läpipalavan aikasytyttimen laukaiseman ruutipanoksen voimalla. Keksintö on vuodelta 1803.

- KARTUSSI on tykin "laukaus", eli panos, johon kuuluu ammus, ruutilataus sekä hylsy nalleineen, kuten patruunalaukaukseenkin, mutta ammus ei ole kiinnitetty hylsyyn. Latausvoimakkuutta voidaan täten säädellä ruutipusseja lisäämällä tai vähentämällä tykin tuliasemassa. (Patruunalaukaukset on "laboroitu" eli ruuditettu tehtaassa tai varikolla). Kartussilaukauksen hylsy voi olla lyhyt "puolihylsy", jonka tehtävänä on patruunapesän tiivistäminen, sekä toiminta sytytysnallin pitimenä. Vain osa ruutipanoksesta mahtuu puolihylsyyn. Etenkin täyspanoksesta tungetaan suurin osa suoraan tykin panospesään, jonka kautta on ensin tyrkätty tykkiin irrallinen ammus niin syvään, että sen "ohjaamis=wanneke takertuu tuliputken koonilliseen suppeloon".

Sanan "kartussi" arvellaan periytyvän, tässä merkityksessään, ranskankielen termistä "gargousse", joka tarkoitti ruutipussia, ja sittemmin mm. dynamiittipötköä. Suomentuu lähinnä muotoon "latinki". Kartussin muita merkityksiä ovat esimerkiksi mainos- tai muun tekstin kehyskoriste, joka muistuttaa päistään rullattua paperi-rainaa (latinankielen "charta" = paperi) tai kirjakääröä, sekä ranskankielen termin "cartouchiére" mukaan patruunalaukku, jonka sisällä olevan puisen harkon reikiin sijoitettiin paperihylsyiset kartuusit suojaan sateelta ja rypistelyltä. (Ks. seuraava kohta).

- KARTUUSI oli paperihylsyinen patruuna, joka alkuaan sisälsi vain suulataus-aseen kertalaukauksen ruutiannoksen. Tyhjää paperikuorta käytettiin kokoon mytistettynä latingin etutulppana, estämässä luodin putoaminen pois aseen piipusta. Sittemmin sijoitettiin kartuusiin myöskin luoti tahi haulipanos - taikka sekä/että. (Kuulan ja hirvihaulien yhdistelmät olivat yleisiä myös Ruotsi-Suomen sodissa 1700-luvulta alkaen, ja esimerkiksi vuoden 1808 doktriinin mukaan ladattiin pistooli jo yleisemmin karkeilla hauleilla kuin täyteisellä palloluodilla).

"Peräsuisien" aseiden eli "takatupparien" kartuusien paperi oli usein käsitelty itsestäänpalavaksi sätkäpaperin tapaan. Menettely oli tunnettu toki jo suulatauskauden lopulla. Takatupparipyssyjen kartuusit olivat metallihylsyjen omaksumisen edellä toisinaan kangasta, tai jopa ohutta kumia. Paperossi eli sätkä keksittiin jossain sotanäyttämöllä, kun joku piippunsa hukannut taistelija kääri annostupakkinsa patruunahylsyn paperiin "korvikesikaariksi" (= "cigarette"). Keksinnön ajankohdaksi mainitaan Krimin Sodan (1854 - 56) vaihe, mutta se on jo vanhempi innovaatio, koska 1850-luvulla mainostettiin tehtaassa käärittyjä paperosseja Suomessakin.

Latinaan perustuvissa kielissä on nimi säilynyt alkuperäisessä merkityksessään nykypäiviin saakka; esimerkiksi englanninkielen sana "cartridge" tai ranskankielen "cartouche". Suomessa ovat kenties tunnetumpia merkityksiä paperinen tupakkapakkaus, sekä sellaisessa myyty ohuiksi, kähäräisiksi rihmoiksi leikattu piipputupakka. Aikoinaan olivat kartuusitupakoita "INDIA" ja "JENKKI". Muut "pirunheinät" oli rouhittu yleensä karkeammiksi. Nykyisiä rihmoiksi leikattuja sätkätupakoita voitaisiin myös nimittää "kartuusiksi", vaikka pakkaus onkin plastiikkia.

- KARPUUSI on sikäli ongelmallinen kapistus, ettei sitä löydy sivistyssanakirjoista. Kielellinen alkuperäkin on sen takia tuntematon. Joskus on sana selityksineen tarttunut korvien kautta muistiin. (Jostain radio-ohjelmasta kenties ?). Karpuusi oli korkea, usein metallisella otsakilvellä varustettu lieritön krenatöörien päähine ajalta, jolloin muiden aselajien sotilailla oli päässään lierihattu, ellei kypärää. Töyhtöhatun leveä lieri olisi vaikeuttanut käsikranaattien heittelyä, ja korkea karpuusi oli muutenkin kookkaiden krenatöörien pituuden lisänä, kohentamassa heidän taistelumoraaliaan sekä aselaji-ylpeyttään, ja "peljättämässä wihollisia".

Amerikan Vapaussodan aikana koitui englantilaisten krenatöörien karpuusien välkkyväksi kiilloitettu otsakilpi monen päähineenkantajan kohtaloksi. Se oli liian ohutta läkkipeltiä, ollakseen Kentuckyn raiffelin luodin pysäyttävä panssarilaatta, mutta erinomainen napakymppi siirtokuntien tarkka-ampujille. Krenatöörien kuolleisuus oli suuri, eivätkä useimmat ehtineet tajuta, mikä heihin osui. Sankari-kuolo Britannian korskeimman ylimystön investointien turvaamiseksi oli tällöin armelias äkkilähtö, jota monet vartaloon haavoittuneet sotatoverit suorastaan kadehtivat... 1700-luvun jälkipuoliskon englantilainen karpuusi muistutti muodoltaan ja kooltaankin edestäpäin nähtyä piispanhiippaa.

- KARPAASI on nykyajan muotisana, merkitys: "Kova jätkä", tai jotain sensuuntaista. (1970-luvun lopulla viljeltiin ainakin Juuan seuduilla tässä merkityksessä termiä: "Karpaatti"). Muotisanoja ei kuitenkaan hyväksytä sivistyssanojen joukkoon, koska ne ovat liian "vulgaareja" eli arkipäiväisiä. Sana "karpaasi" on lähtöisin Venäjän suunnalta. Se on joko arkaaista kieltä tahi ukrainaa, koska ei esiinny käytettävinä olevissa sanakirjoissa. (Ukrainan- ja venäjänkieli ovat samalla tavoin sukua keskenään kuin suomen- ja eestinkieli: "riskisanoja" molemmin puolin. Esimerkiksi paikannimi Tshernobyl haetutti itseään turhaan "toisen kotimaisen" sanakirjoista, koska se on ukrainaa, tarkoittaen - apokalyptisesti - katkeraa koiruohoa).

Vanhemman venäjänkielen sana "kara" viittaa kuritukseen tai rankaisemiseen. "Kara-kii !" kuului sotahuuto Turkin Sodassa. Peräkaneetti "...pas" lienee kasakka-slangia; johdettu sanasta "pasti" = "paimentaa". Yhteensä siis: "Karapast". Yhdyssanan saanee suomentaa muotoon: "raippa", koska karpaasissa ei ole siimaa, kuten piiskassa/ruoskassa, saati yhteensä kolmea lyijykärjin painotettua nahkasiimaa, kuten on nagaikassa, joka oli alkuaan lintujahtiin käytetty heitto-ase kasakoiden kotikonnuilla. Hieman kuin etelä-amerikkalainen "bola". Sonninsuoroisella, notkeaksi voidellulla karpaasilla hoputettiin ratsuhevosta ja palautettiin järjestys torppaan, jos vaimo tai kakarat unohtivat sosiaalisen asemansa perheyhteisössä.

Karpaasiksi voi nimittää myös tervatusta köydestä pätkäistyä "kasakan pamppua", jolla hillittiin lievimpiä väkijoukkojen mellakoita "kurituksella paimentaen". Ellei pamppu palauttanut järjestystä, turvauduttiin nagaikaan. Jos ei kolmisiimainen ruoskakaan riittänyt, oli eskalaation seuraava aste sapeli. Sitäkin käytettiin alkuun astalona, eikä teräaseena, lyömällä joko säilän (= terän) lappeella tai sen hamarapuolella. Jos mellakka yhä yltyi, alkoivat irtopäät vieriä kaduilla tai kujilla, mutta ampuma-aseiden käyttöön jouduttiin turvautumaan varsin harvoin ennen kapina-vuotta 1905, jolloin vastustajina olivat raivohulluiksi kiihotetut punikit, eivätkä ihmiset.


Oikeat vastaukset tiivistelmänä:

KARTESSI:
Tykin raehaulilaukaus
Tykin haulilaukauksen osa-ammus
Venäläinen haulikoko, > 5 mm - max. 10 mm

KARTUSSI:
Tykin lataus irtokomponentein, hylsytiivistyksellä
Kehyskoriste-kuvio, mallia "kirjakäärö"
Patruunalaukku pehmeille paperipatruunoille

KARTUUSI:
Paperi- tai kangashylsypatruuna (ei pahvinen)
Paperinen irtotupakka-pakkaus
Rihmaleikattu tupakka

KARPUUSI:
Krenatöörin lieritön päähine (ei kypärä)

KARPAASI:
Raippa (ei siimaruoska)
Kasakan köysipamppu

Hyväksyttäviä vastauksia on kaikkiaan 12, mutta koska tietovisa on äärimmäisen vaikea, on 5 - 6 oikeaa vastausta jo kunnioitettava saavutus, eikä yli kymmeneen yllä todennäköisesti kukaan, edes sivistyssanakirjasta luntaten.

Tietovisan laati 07101999; Pete

Ruutiset 29.09.1999

Kirjeenvaihtajan ehdotus:

ASETARKASTUS UUSIKSI !

Kaikki ampuma-aseet eivät ole yhtä lujia, ja nykyinen aseiden tarkastusjärjestelmä ei tuo esille niitä valtavia eroja, mitä eri aseiden välillä on. C.I.P:n ohjeitten mukaan jokaisella revolverilla ammutaan rullallinen, ja muilla aseilla 2 patruunaa patruunapesää kohti ylipainepatruunoita, jotka kehittävät 30 % ylipaineen tehokkaimpaan kaupalliseen lataukseen verrattuna. Kuluttajan kannalta nykyinen käytäntö ei ole paras mahdollinen,sillä aseen räjähtäminen koeammuntatilanteessa on äärimmäisen harvinaista, ja lievemmät vauriot, jotka johtavat aseen hylkäämiseen, ovat myös harvinaisia.

Näinollen tarkastusleima aseen piipussa ei ole mikään korkean laadun tai kestävyyden tae, sillä mikä tahansa sinkki- tai muovihökötys kyllä kestää ne 2 miedonlaista ylipainepatruunaa, jos aseessa ei satu olemaan todella karkeaa valmistusvirhettä. Ehdotan seuraavia muutoksia asetarkastukseen: Tavanomaisesta koeammunnasta, joka tehdään jokaiselle aseelle, voitaisiin luopua kokonaan, muutamia poikkeustapauksia lukuunottamatta.

Jokaiselle aseelle tehtäisiin ainoastaan sulkuväli- ynnä muut mittaukset ja tarkistukset. Uusi tarkastustapa olisi se, että jokaisesta markkinoilla olevasta ja markkinoille tulevasta uudesta asemallista otettaisiin satunnaisotannalla esimerkiksi 3 asetta äärimmäisen rajuun kestotestiin. Tässä testissä aseilla ammuttaisiin ylipainepatruunoita niin monta kuin ase kestää, kuitenkin korkeintaan esim. 300 patruunaa.

Aseet lajiteltaisiin viiteen eri lujuusluokkaan. Lujuusluokat ilmoitettaisiin yksinkertaisesti tähtinä yhdestä viiteen ja asetarkastuslaitokset huolehtisivat siitä, että myyntiin meneviin aseisiin tulisi lujuusluokkakin merkittyä, tai koeammuntatulokset tuotaisiin jollain muulla tavalla julkisuuteen. On tietenkin selvää että perusteellisten tutkimusten jälkeen määriteltäisiin ne laukausmäärät jotka oikeuttavat kuhunkin lujuusluokkaan. Myös patruunoissa käytettävä ylipaine pitäisi määritellä tarkasti, se voisi olla jopa kaliberikohtainen.

Ajatellaanpa nykyistä tilanetta: Uuden aseen ostoa suunnitteleva, joka on jo valinnut aseensa, tietää kyllä lehtijuttujen perusteella, miten tarkka testiin valikoitu aseyksilö on, värähteleekö piippu vapaasti vai ei, ja kuinka kaunis ase on, mutta jos hän haluaa tietää sen, kuinka luja lukkorakenne tai runko aseessa on, huomaa hän tietoa etsiessään pian joutuneensa rajatiedon hämärälle alueelle.

Rajatiedon tunnusmerkkejähän ovat muunmuassa selittämättömät ilmiöt, epämääräiset valokuvat (räjähtäneistä aseista), vakuuttelut, selittelyt, hämärissä olosuhteissa sattuneet tapahtumat,uskottavat vaikutusvaltaisten henkilöiden todistajalausunnot, ja tietenkin erittäin epätieteelliset tutkimusmenetelmät (kuten dynamiitin nallien räjäyttelyt aseiden patruunapesissä, joiden lopputuloksen tietää jokainen jo ennen moista kestotestiä). Kaikkea edellämainittua rajatietoa on kyllä runsaasti saatavilla.

Autoillekin on tehty ja tehdään edelleen kolaritestejä, joilla selvitetään autojen turvallisuuserot. Testitulokset ovat julkisia ja kuka tahansa auton ostaja voi helposti saada selville, onko jossain tietyssä autossa hutera vai tukeva korirunko. Eräänkin laitoksen törmäystesteissä autot saavat aikaisemmin mainitsemiani tähtiä sen mukaan, miten ne pärjäävät testissä. Olisi jo korkea aika saada aseittenkin lujuustiedot rajatiedon alueelta "tähtitieteen" piiriin. Tulevaisuus voisi olla sitä että aseiden lujuustiedot olisivat aivan tavallista yleistä asetietoutta, ja kaikki aseen ostajat 15 vuotiaista poikasista alkaen voisivat olla varmoja ostamansa aseen turvallisuustasosta.

Kimmo.


Toimituksen kommentit

Ehdotettu luokitustapa olisi todellakin kannatettava.! Asetarkastustoiminta Suomessa on painettujen asealan julkaisujen uutisoinnin mukaan jonkinlaisessa käymistilassa. Riveillä ei ole vielä mainittu, mutta rivien välistä voidaan lukea, että C.I.P.-järjestelmästä/ organisaatiosta luopumisen esivalmistelut ovat jo alkamassa.Jo ennen asetarkastustoimintaa koskevan asetuksen antamista röyhkenivät jotkut "huutavat äänet korvessa" julistaa julki kerettiläisen ajatuksen, että Suomi on menossa väärän systeemin alaiseksi: "C.I.P.-järjestelmä syntyi vuonna 1914, raa'an protektionismin hengessä, kun taas S.A.A.M.I./A.N.S.I.-normisto luotiin myöhemmin, palvelemaan ja hyödyttämään kaikkia asianosaisia; aseiden valmistajia, myyjiä ja käyttäjiä..." Mutta eipähän Suomessa yleensä olla kaukaa viisaita. Jälkiviisastelijoita kyllä riittää, sitten aikanaan, ja he ovat niitä samoja etuoikeutettuja lehtijuttujen kirjoittajia, jotka aikoinaan toivottivat sylet levällään nyky-tyylisen asetarkastustoiminnan tervetulleeksi Suomeen. (Pankaapas merkille nämä profetiat..!).

Kimmon mainitsemat reikäsinkit ja guttaperkka-pyssyt (joista viimeksimainitut voivat tosin olla - parhaimmillaan - laadukkaita ja kovaakin käyttöä kestäviä), ovat yleensä C.I.P.-järjestelmän siunaamia, eli tuotavissa Suomeen ilman täällä suoritettavaa katsastusta. Kestotestauksesta eivät selviäisi ainakaan starttipistoolien laatuluokan sinkkivalurevolverit, jos kestotestin tyylisiä tyyppikatsastuksia ryhdyttäisiin järjestämään. Kehnoimpien asemallien kohtalo olisi: "nolla tähteä ja myyntikielto". Voisimme luetella montakin mallia jo tässä ja nyt...

Todella rankkaan kestotestiin joutui sitävastoin itselataava muovirunkoinen pienoiskivääri Remington Nylon 66, jolla muuan amerikkalainen trikkiampuja saavutti tiettävästi yhä rikkomattoman puu-palikoiden lentoonammunnan maailmanennätyksen, jo ennen asemallin tulemista yleiseen myyntiin. Guttaperkkapyssytkin voivat siis olla hämmästyttävän sitkeähenkisiä, ja vain käyttökokemuksen kautta on saatavissa täysi selko kunkin asemallin kestävyydestä. Ennakkoluulot pettävät...

Nähtäväksi jää, eikä ehkä kovinkaan kaukana tulevaisuudessa, mihin suuntaan asetarkastustoiminta kääntyy, vai loppuuko se kenties tykkänään. Eräs mahdollisuus on täysin kotoperäisen tarkastusnormiston luominen, jolloin Suomessa syntyneet ideat ovat sovellutettavissa käytäntöön - mukaanlukien vaikkapa edellä kuvailtu "tähtitieteellinen" luokitussysteemi. Mittanormisto toki tarvitaan, ja sen tulee olla yhteensopiva jommankumman jo olemassaolevan normiston kanssa. Koska muutkin radikaalit uudistukset ovat väistämättömiä, voitaisiin ehkäpä samalla omaksua SAAMI/ANSI-systeemi, koska se on nykyaikaisempi ja helppotajuisempi kuin vuoden 1914 merkantilismi-henkisissä olosuhteissa alkunsa saanut CIP-normisto, ja SAAMI-järjestelmä on käytössä monissa suomalaisen aseviennin kohdemaissa.

CIP-systeemistä voitaisiin toki poimia talteen ne yksityiskohdat, jotka on havaittu hyviksi ja yhä käyttökelpoisiksi: Voisimme noukkia rusinat pois pullasta, ennen vanhan pitkon lopullista heittämistä kompostoriin homehtuneeksi havaittuna. Tehdasladattujen patruunoiden painetasot ovat asianmukaisemmat CIP:n kuin SAAMI:n normien mukaan ladattaessa. Patruunapesien ja sulkuvälien mitoituksessa on tilanne joskus päinvastainen: Tarkkakäyntiseksi äärimmäisellä huolella tehty ase on useinkin jouduttu "poraamaan horopesäiseksi", vaikka sen tiukahkoista sovitteista ei koituisi haittaa tai vaaraa aseen käyttäjälle, vaan silkkaa iloa ja hyötyä kenties vuosikymmenien ajaksi, ja luonnollinenhan kuluminen hoitaisi pois muutamien millimetrin tuhannesosien "naftiuden" jo ensimmäistä patruunarasiallista tyhjennettäessä.

Ajankohta ampuma-aseiden tämän lujuusluokitusta koskevan "kansalaisaloitteen" julkituomiseen on tällä hetkellä mitä sopivin. Monissakin asioissa voivat suomalaiset näyttää mallia muulle maailmalle, koska tähänastinen - päinvastainen - menettely ei ole läheskään aina johtanut suotuisiin lopputuloksiin. Suomalaista taitotietoa kehutaankin usein aiheettomasti niillä elämän aloilla, joilla ei ole kerskailun aihetta sen enempää, kuin on muillakaan kansakunnilla, mutta vastavuoroisesti meillä ei pidetä minkäänlaisessa arvossa sellaista erikois-osaamista, jota muu maailma kiittelee, kunnioittaa ja arvostaa.

22nd Sept. '99: Gunwriters.

P.S. Toivotamme uuden kirjoittajan tervetulleeksi joukkoomme ! G.O.W:n toimituskunta.

Ruutiset 23.09.1999

Kenttäkokeita laboratoriolämpötilassa

Kokeilin Lapuan 8 gramman kokovaippaluotia (S 374) muutamassa latauksessa Vihtavuoren N 310 ruudilla, kaliberissa .308 Win. Aseena Sako 75 Varmint (piipunpituus: 660 mm). Hylsyinä käytin osasupistettuja Lapuan hylsyjä, ja nallina oli CCI 200. Latauspituus oli 67,0 mm. Mittasin nopeudet 4 metriä piipunsuulta Chronylla. Lämpötila oli mittausten aikana +21 C.


Ruutiannos: 0,42 g. Ruuti irrallaan hylsyssä.

Nopeudet V4:
302,0 (suurin V) 299,4 287,6 m/s (pienin V)
Keskiarvo: 296,3 m/s.
Nopeuden vaihtelut: +5,7 m/s, -8,7 m/s.

Havainnot ja päätelmät: Hiljainen ja mietorekyylinen lataus vaimentimella varustettuun aseeseen. Laukaus on hiljainen myös ammuttaessa ilman äänenvaimenninta. Melukkuustaso on kuin pienoiskiväärin laukauksessa .22 LR tarkkuuspatruunalla.

Ruutiannos: 0,45 g. Irtoruuti.

Nopeudet V4:
306,4 (pienin V) 322,4 (suurin V) 311,4 313,6 m/s.
Keskiarvo: 313,5 m/s.
Nopeuden vaihtelut: +8,9 m/s, -7,1 m/s.

Havainnot ja päätelmät: Laukausääni ei ole havaittavasti voimakkaampi kuin ensimmäisen latauserän patruunoita ammuttaessa. Jos aseen piippu on lyhyempi kuin testiaseessa, voivat jotkin luodit lähteä ääntä nopeammin alemmissa lämpötiloissa, koska äänennopeus ulkoilmassa alentuu ilman kylmetessä ja luotien nopeus voi olla suurempi lyhytpiippuisemmilla aseilla ammuttaessa pienillä ruutimäärillä. (Vrt. pienoiskivääri: Monilla .22 LR "subsoniceilla" on luodin lähtönopeus 25 - 30 cm piipunpituuksilla kaikkein suurin, joskus jopa 40 m/s taulukkonopeutta suurempi, jolloin vaimennin ei kuulosta toimivan lainkaan). Omaan aseeseeni on tämä lataus vielä sopiva lämpimällä säällä ja 0,42 gramman annos kylmemmässä lämpötilassa.


Kaksinkertainen lataus

Testasin myös kaksois-annostetun patruunan vaarallisuuden. Useinhan pelotellaan vaimenninpatruunoiden lataajia vuoroin alilatausdetonaation ja toisinaan taas ruudin tupla-annostelun mahdollisuudella.


Ruutiannos: 0,91 g.

Nopeudet V4:
556,9 (pienin V) 567,2 (suurin V) 566,5 558,2 566,1 m/s.
Keskiarvo: 563,0 m/s.
Nopeuden vaihtelut: +4,2 m/s, -6.1 m/s.
Painemerkit: Kuten tehdaspatruunoita ammuttaessa.

Havainnot ja päätelmät: Maksimilataus testiaseen patruunoihin, mutta ei vaarallisempi tai asetta enemmän kuluttava, kuin olisi täysitehoinen kivääriruutilataus luodilla S374. Kelpaisi tarkkuuslataukseksi säännölliseen rata-ammuntaan, myös liikkuvaan maalikuvioon, kuten ratahirveen, koska nopeusvaihtelut olivat pienet keskiarvonopeuteen verrattuina.


Havaintoja luodista S374

Luodin vaipan takareuna yltää tiivistämään lyijysydämen sauman riittävän leveälti, ja luodinperän muotoilu estää ruutikaasun vuodon vaipan ja sydämen väliseen saumaan, tai luodin kannan liiallisen laajenemisen, vaikka kaasun paineisku luotiin onkin normaalia nopeampi. Vastaavan painoisilla Sako-luodeilla 120 A (Speedhead) ja lataukseen verraten yliraskailla Nosler Partition-luodeilla on kuvattu vaarallisen korkeiden paineiden muodostumisia luotien perän laajenemisesta johtuen.

Pete käyttää kaasun vuodosta vaipan alle saksankielistä nimeä "Gaspolster-Effekt". Saksassa tätä ilmiötä yritettiin hyödyntää halpatuotantoluotien valmistukseen. 7.9 mm Gaspolster-luoteja patentoitiin ainakin neljä tyyppiä vuosina 1943 - 44, mutta ne kehittivät ylikorkeita käyttöpaineita ja ne kuluttivat piipun nopeasti pilalle. (Toimituksen täydennystietoja).


Mittarin varjostusta ja kasa-ammuntaa

Ensimmäisistä mittaussarjoista (5 laukauksen) jäi muutama nopeus puuttumaan, koska mittari ei näyttänyt nopeuslukemaa kaikille luodeille: Aurinko häikäisi valokennoja. Kun laitoin varjostimet mittarin valorakojen päälle, se toimi moitteetta. Lisäksi ammuin 75 metriin viiden laukauksen kasan tuelta 0,91 gramman latauksella. Hajonta oli 31 mm k->k. (Neljä parasta: 22 mm k->k = uloimpien luodinreikien keskiöiden väli, eli kasa-ammuntojen mittaustapa).

15091999; Markus.


Täydennystietoja puolipanos-juttuun:

Luoti: Lapua 4,7 g reikäpää alumiinikeernalla (L 403). Ruuti: N310, irrallaan hylsyissä. Lataus: 0,66 g. Nalli: CCI 200. Hylsy: Norma, osasupistettu. Latauspituus: 67,8 mm. Lämpötila mittausten aikana +21 C.

Nopeudet V4 (=4 metriä piipunsuulta):
570,6 (pienin V) 573,4 585,4 586,3 (suurin V) 572,9 m/s
Keskiarvo: 577,7 m/s.
Nopeuden vaihtelut: +8,6 m/s, -7,1 m/s.

15091999; Markus


NOSLER PARTITION-luoti (ylin oikealla) on hyväksi tunnettu metsästyslatauksiin kivääriruudilla, mutta sen peräpään vaipan tiiviys voi olla riittämätön kovapaineisiin latauksiin nopeapaloisilla ruudeilla.

Luodilla 120 A (keskellä oikealla) on aikaansaatu myös ylikorkeita paineita nopeapaloisen ruudin yliannoksilla. Tapauksia hyödynnetään tietenkin "kauhupropagandassa", jolla vaimenninpatruunain kotilatausharrastusta yritetään estää yleistymästä. Luodin perän muotoilulla pyritään tiivistykseen ekspansion kautta, ammuttaessa luoteja syvärihlaisilla aseilla (7.62 mm Mosin; 7.62 x 39 mm). Nopeapaloisen ruudin yliannostus saa aikaan ylitehokkaan luodinperän laajenemisen luodin piippukitkan lisääntymisen vaarallisen suureksi. "Gaspolster-ilmiökin" on mahdollinen - jopa todennäköinen.

Umpiperäinen lyijykärkiluoti (alhaalla oikealla) on varmin valinta täyspaineisiin kevytlatauksiin.


Lapua S374-luodin (vasemmalla ylhäällä) vaippa on muotoiltu tiivistämään lyijytäytteen sauma nopeankin paineiskun kestäväksi. "Gaspolsteria" eli ruutikaasun kertymää vaipan ja lyijyn väliin ei synny helposti.

Lapuan D-sarjan luodit (vasemmalla keskellä)ovat vanhastaan tunnettuja luotettavuudestaan. 11-grammainen luoti vakautuu aliäänisellä lähtönopeudella useimmissa .308 Win.-kaliberisissa asemalleissa. Raskaammat torpeedoluodit voivat olla ylipitkiä. Huomaa luodin peräpään "hermeettinen" muotoilu.!

150-graininen LAPUA LOCK BASE B466 (vasemmalla alhaalla) tunnetaan .308 kaliberin keskiraskaan sarjan vaimenninpatruunaluotien lähes ihanteellisena ammuksena. Lyijyä on näkyvillä luodin peräpäässä minimaalinen alue, ja paineisku kohdistuu tasapuolisesti luodin perään myös vaipan ulkopuolelta. Erikoistarkoituksiin voidaan luodit ladata myöskin ammuttaviksi peräpää edellä, kuten D-sarjan luoteja on ammuttu jo yli 60 vuoden ajan. Hyvää voisi tietenkin vielä parantaa omaksumalla luoteihin 99.9%:sesta kuparilevystä muotoiltu, tasakovuinen vaippa, mutta toive lienee turha. Esteeksi eivät nouse kustannussyyt vaan asenneseikat, joten este on voittamaton.


Pete: Värssyjä sieltä ja täältä

Viimeksimainittuun testiin käytettyjä .308 kaliberin kevytluoteja L 403 ei enää valmisteta Lapualla. Väitetäänhän niiden olleen jopa ERVA-ammuksia* "Härregyyd !": Nehän läpäisevät luotiliivin, ja ovat kohtuuttoman helppoja muuntaa räjähdeluodeiksi, täyttämällä kärkiontelo vaikkapa vain muserretulla tulitikun "myrkyllä" (jonka sekaan ovat jotkut kokeilijat panneet neliömillimetrin palan tikkurasian raapaisupintaa eli "raappua" eräänlaiseksi herkistimeksi), tai vaseliinilla, t.m.s. "tökötillä". (*ERVA = ERittäin VAarallinen ampumatarvike EU-direktiivien ja niiden kanssa "harmonisoidun" uuden ampuma-aselainsäädännön mukaan - nyttemmin myös Suomessa).


"ERVA" vaiko eikö ?

Autotarvikeliikkeistä saatava kuparitahna mainitaan parhaaksi "liekittömäksi" tehostusaineeksi. Voittaa jopa perinteisen elohopean..? (Tutkimatta emme vahvista tai kumoa tätä väitettä). Liekittömät eli inertit täyteaineet ovat käytössä riskittömiä,eikä niillä tehostettua luotia katsota ERVA-ammukseksi, koska osumavaikutus perustuu luodin iskunopeuteen, eikä "täytteen kemialliseen hajaantumiseen kaasumaisiksi lopputuotteiksi palamisen tai detonaation kautta". Termiittisytytysluodit ovat sentään ERVA-ammuksia, vaikka niiden täytteen reaktio ei kehitä palokaasuja. Kriteerinä on siis liekin tai tulenhehkun muodostus; lämpöenergian vapautuminen.

Yleissäännöstä poiketen eivät valojuovaluodit kuitenkaan kuulu ERVA-luokkaan. Rajatapaus taas on "pyrofoorinen luoti" jonka kärkionteloon on kätkettynä savukkeensytyttimen "kivi", eli pikku lieriö raudan ja cerium-maametallin seosta (ns. "Auer-lejeerinkiä"). "DU"-luodit, joiden keernan materiaali on köyhdytettyä uraania (Depleted Uranium), kuuluvat ERVA-luokkaan, koska ne yleensä ovat panssariluoteja. Niiden pyrofoorisuus on sivuvaikutus; toki kuitenkin hyödyllinen. Radioaktiivisuus on varsin vähäinen, mutta säteilynilmaisin tai Geiger-mittari voi tunnistaa luodin keernamateriaalin, jos laite on kalibroitu herkäksi.

Joistain kaupoista voi yhä löytyä L 403:n jäännöseriä. Luotien hankkiminen tai hallussapito on täysin laillista, vaikka joku kalkkivaari saattaa toisin väittääkin, ellei kärjen täytteenä ole esim. tulitikkumassaa, kiinanpommien salamapulveria, nallipyssyn nallien keskiöiden taikka muovisten starttipatruunain punafosfori-kloraattiseosta, tahi muuta detonoivaa, eli tulta lyöden paukahtavaa materiaalia. Muovailuvahan ja dynamiitin eroavaisuus pitäisi siis oppia tuntemaan. Vahatäyte ei tee luodista ERVAa. Dynamiitti on "laiton täyteaine". Osumavaikutus on kummassakin tapauksessa samanlainen, mutta ampumatarvikkeiden luokitushan perustuukin EU-direktiiviin, jota on väsätty ja näperrelty asiantuntijalausuntoja kuulematta, tai niitä ainakaan ymmärtämättä: Kieltoja kieltämisen vuoksi.


Lainvalvojat leukaan asti lirussa...

Jos äskeinen selonteko tuntuu kovin konstikkaalta aseharrastajallekin, niin arvata voi, millaisessa "lirussa" ovat järjestysviranomaiset, joiden toimenkuvaan kuuluu esimerkiksi takavarikoissa haltuun otettujen ampumatarvikkeiden lajitteleminen "susiin" ja "lampaisiin". Alle kolmikymppinen, asetietämyksen alkeisiin pinnallisesti perehtynyt nuorempi konstaapeli saattaa joutua pähkäilemään sellaisten erikoistarvikkeiden olemusta ja luonnetta, joiden käyttötarkoituksen selvittäminen vaatii yli 40 vuotta ase-alaa opiskelleelta asiantuntijaltakin päiväkausia aikaa, kannukaupalla Karhu III:sta, massillisen pikanellitupakkia, ja kirjallisuuden selailua hyllymetrinkin verran.


Suojeliko Bobrikovin Diktaatti laatijaansa ?

Moni kenttätyöntekijä alkaa jo yhtyä toivomuksiin hiljaisesta paluusta Bobrikovin Diktaattia (1903) edeltäneeseen lainsäädäntöön: Aseongelmathan alkoivat Suomessa vasta ampuma-aseiden hallussapidon luvanvaraistumisen myötä. Asevastaisen hysterian ja mielenvikaisuuden asteelle kehittyneen "hoplofobian" aikaansaamat väärät hälyytykset; aiheettomat ilmiannot ja kotietsinnät; tarpeettomat käräjänkäynnit, y.m.s...

Nikolai Bobrikov oli itse eräs ensimmäisistä ampumatapausten uhreista, eikä monimutkaisella, turhalla lupasysteemillä ole sittemminkään ollut minkäänlaista väkivaltarikoksia ennaltaehkäisevää vaikutusta. Ken aseen tahtoo, hän sen saa - aina. Rahalla tai varastamalla, ellei osaa/viitsi tehdä asetta itse.


Yhä salattu ennakkotapaus

Esimerkiksi katkaistun haulikon hallussapitokielto johti tasan päinvastaiseen lopputulokseen, kuin mikä oli ollut lainlaatijan hurskas tarkoitus: "Käsihaulikosta" tuli marraskuun 1. päivänä 1986 alamaailman koviksien statussymbooli, ja asetyypin käyttö rikosvälineenä yleistyi samaan tahtiin. Lehdistösensuuri esti kuitenkin rikosväline-tilastojen julkituonnin jo aikaväliltä 1. 11. 1986 - 1. 11. 1987, koska lainsäätäjien erheitä ei saa arvostella.! Koko hallinnointi perustuu virkakunnan erehtymättömyyden myytin ylläpitoon. Myytti taas periytyy Suomessa jo uskonpuhdistusta edeltävältä ruotsinvallan alkuajalta.


Alumiinikernaluoteja on yhä saatavana

Tuotannossa edelleen oleva kokovaippainen Lapuan 7.62 mm ALS-luoti on tarkoitettu "venäläisrihlattuihin" aseisiin; 7.62 mm Mosin- tai Jelisarova i Sjemina-patruunoihin (= rynnärinpaukkuihin). Tiukkareikäisen .308 kaliberin piipunputken ne voivat ryvettää paksulti vaippametallilla, joten edelläoleva latausohje ei ole sovellutettavissa ALS-luodille, ellei testiammuntojen perusteella (mahdollisesti) toisin ilmoiteta. Luodit jouduttaneen esimerkiksi pintavahaamaan, tai pinnoittamaan MoS2-jauheella.

3.7 grammaa/ 57 grainia painavaa 7.91 mm:n läpimittaista kokovaippaluotia on tilattavissa mihin tahansa vähittäismyymälään, jonka valikoimaan kuuluvat Nammo-Lapuan ampuma- ja kotilataustarvikkeet. Tuotenumero on 4HL7236. Tuotekoodi on siis ALS."Virallisia" latausohjeitakin löytyy 7.62 x 39 mm Je & S-patruunalle Vihtavuoren/Nammon taulukkovihkosesta 2-99. Rynnärinpatruunalle niinkin epätyypillisiä lähtönopeuksia, kuin 950+ m/s on taulukoitu. Ruutina Vihtavuori N 110. Tiedossa ei ole vielä, millaisiin lukemiin ylletään Hodgdon H 110:llä..!

Arvoitus on myös ALS-luodin suorituskyky 7.62 x 53R-kaliberin kiväärissä M/1891, vauhditettuna vaikkapa BALL-C (2)-ruudilla: 1300 m/s:n haamuraja on kenties jo vakavasti uhattuna..! Moisella mällillä läheltä ammuttu hirvi kuolisi seisaalleen, jos vaikkapa 8 mm Marószek-kiväärin luotien osumavaikutuksien kuvauksissa 60 vuoden takaa on lainkaan pontta tahi perää...


8-grammainen on "poikaa" ja N 310 "nannaa"..!

Kuten jo 1980-luvun alkuvuosien testitulokset ehtivät osoittaa, saadaan Lapuan 8-grammaisella kokovaippaluodilla S 374 aikaan käyttökelpoisia alisoonisia latauksia .308 Winchester-patruunaan - odoteltaessa kuparoitujen lyijyluotien saatavuutta. Ruuti N 310 antaa suuremmat lähtönopeudet ja huomattavasti vähäisemmät nopeuden vaihtelut, kuin aikoinaan käytetty N 320 suunnilleen samalla annostuksella, kuten Markuksen testien tulokset varsin vakuuttavasti osoittivat. Eipä ihme, että muutamat USA:n erikoispatruunalataamot ovat jo omaksuneet N 310:en yleiskäyttöruudikseen lataamiinsa "subsonic"-patruunoihin, joiden kaliberivalikoima on jo suuri.

Kuka lurjus on sen omaksumista suurkuluttajille suositellut ? Sitä emme tohdi kertoa..! Ruutitehtaalla voitaisiin vaikkapa pyrjähtää täyteen raivoon, koska kevytlataus-harrastus ei ole erityisen suuressa suosiossa vieläkään, vaikka dollareille löytyy kyllä käyttöä, "Dipl.-Ingen Gör:ien" palkkoihin, ynnä muihin juokseviin kulunkeihin..! Ajatuskin vaimenninpatruunain käsinlataamisesta "hirmuittaa sieluja", vaikka harrastukseen liittyvät riskitekijät alkavat olla melko täydellisesti kartoitettuja; vieläpä harrastelijavoimin.

Luodin peräpään ekspansiotaipumus on todellakin ollut muutamien detonaatioita muistuttaneiden "liki-piti"-tapausten alkusyynä. Ruudin määrässäkin on, tunnetuissa tapauksissa, ollut huomautuksen sijaa, mutta ei sen laadussa - vaikka N 310 tai N 320 onkin "uskonnonvastainen" valinta jopa .308 Win.-patruunaan, saati sitten .375 Holland & Holland Magnumiin.


Luodin rakenteella on merkitystä

Huomautettakoon, että jos on hiukankin syytä epäillä kokovaippaluodin peräpään paine-iskun sietokykyä, on pysyttäydyttävä matalapaineisissa latauksissa. Vaikka mitattu paine olisi tasan samat 3500 ilmakehää, nopeapaloisen ruudin tai jäyhemmin syttyvän ruudin palaessa, on paineenkehityksen luonne koko-lailla erilainen. Nopeapaloisen ruudin paine on iskevä, jäyhemmän ruudin kehittämä paine puolestaan pikemminkin puristava. Jos halutaan pelata "varman päälle", on tarjolla lyijykärkisiä tai reikäpääluoteja, jopa runsaampi valikoima kuin kokovaippaisia ammuksia kussakin kaliberiluokassa, ja riskilähteitähän ovat olleet S-tyyppiset, eli tasa- tai koveraperäiset luodit.

Torpeedoluodit (kuten Lapua D-46 ja D-47) sekä Lock-Base, ovat jotakuinkin turvallisia täysipaineisissakin latauksissa. Kun lyijyluodit (Rainier tai vastaavat) aikanaan tulevat myyntiin Suomessa, on syytä "kaivertaa muistiluuhun" jo ennakolta, että ne ovat vaimenninpatruunoiden erikoisammuksia; latingit sitten sen mukaiset !


Aihetta hamstraushysteriaan ?

Eräs hämmästyttävä havainto on tehty monillakin eri tahoilla, tutkittaessa Vihtavuoren "Kiväärin- ja pistoolinpatruunoiden Latausoppaan 2-99" aukeamaa s.s. 58 - 59, eli "Länkkäripaukkulatausten" reseptejä: Ruuti N 310 loistaa poissaolollaan ! (Niukalti on reseptuuria myös käsiaseiden vakiolatauksille: Taskuasepatruunoitahan ei monikaan enää jälleenlataa nykyisenä halpatuonti-patruunain aikana. Yksi "rotantappolatinki" löytyy 9 x 19 mm patruunaan ja tietenkin "pakolliset" .32 S & W Longin reseptit disipliini-ammuntaa harrastaville viimeisille mohikaaneille. Isopistooliammuntahan kuuluu "hiipuviin lajeihin").

"Cowboy Action Shooting"-lataukset ovat eräiden revolverinpatruunain kevytlatinkeja, joiden laadinnassa herkästi syttyvä ja helposti annosteltava N 310 olisi oikeassa elementissään. Enteileeköhän tämä havainto ruutipulaa ? Kyseisen ruudin tuotantomäärä on ollut alimitoitettu potentiaaliseen kysyntään verrattuna. Kysyntää on rajoitettukin tarkoitushakuisella propagandalla ainakin kotimaassa.

Joko vienti alkaa vetää piankin koko tuotannon Jenkkilään ? Aavisteluihin ei ole saatu vahvistusta, mutta näitä päätelmiä ei ole myöskään kumottu vakuuttavasti miltään varmalta taholta: "Ovat liikesalaisuuksia !" Alkaa ilmeisesti hamstrauksen aika. N 310:tä täysin korvaavaa tuontivalmistetta on nimittäin vaikeaa ryhtyä veikkaamaan.


Valmistussalaisuudet ihmishenkiä arvokkaampia !

Hodgdonin CLAYS-sarjan ruutien keskinäisestä parhaimmuudesta ei ole tihkunut tietoja sen enempää, kuin että peruslaadun lisäksi ovat saatavina variaatiot "International" ja "Universal". Siis jo kolme erilaista versiota, joista "perus-Clays" on ilmeisesti parasta tavaraa vaimenninpatruunalatauksiin. Tämänkin niukan tiedon saaminen muistutti sonnin lypsämistä: Tippui, vaan ei lirissyt, ja kiulun pohjalla on vain pieni lätäkkö.

Etenkään pohjoisten kansojen kannalta elintärkeitä tietoja ruutimassan nitroglyseroli-pitoisuudesta ei ole paljastettu: "Ovat valmistussalaisuuksia !" Vielä ei ymmärretä sitä, kuinka monen sadan tuhannen tai miljoonankin ihmisen terveys, tai jopa elämä, riippuu tiedonsaannista..! Nooh; muutaman kalliiksi koituvan tapaturman jälkeen oltaneen jo jälkiviisaita, mutta ennakkoviisaus tuottaisi toki vähemmän kustannuksia, ja kenties kohtalaisen läjän myyntituottoa.


"Sippi" menee ? Sokol tulee ?

Venäläinen SOKOL-haulikkoruuti olisi eräs lupaavimmista vaihtoehtoisista valmisteista, mutta sen tuonnin esteenä on ollut ruutien "C.I.P.- tyyppikatsastuksen" kohtuuton kalleus. Jos Suomi erkaantuu C.I.P. -systeemistä (johon liittyminen on lopultakin alettu huomata erheeksi ja painetussa sanassa on jo uutisoitu erkanemisen "alustavista järjestelyistä" ainakin rivinväleitse), helpottuu ja halpenee Sokolin tuonti ehkäpä jo mahdollisuuksien rajoille. Laadunvarmuus on kiistaton, mutta toimitusvarmuus tänä "Smutnaja Vremjan" aikana voi vaihdella. "Sumea aikakausi" kestää tuskin Venäjälläkään loputtomiin...

Etteikö Sokolille ole latausohjeita ? Niitähän löytyy; vieläpä nimenomaan meitä kiinnostavimpiin erikoistarkoituksiin! Kaivellaanpa vain joitain historiankirjoja Neuvosto-Venäjän "Suuren Isänmaallisen Sodan" (1941 - 45) ajoilta... Kokeilut voidaan aloittaa N 310:n annostusohjeilla. Tämä tietoon niille, jotka ovat tuoneet Sokolia vaikkapa Tallinnasta.

Kevytlatausreseptit on jouduttu muutoinkin kirjoittamaan ilman ruutitehtaiden tai -tukkureiden myötävaikutusta, ja onhan jokainen käsinlataaja periaatteessa myös ballistiikan tutkija, joka kehittelee omaan aseyksilöönsä mieluisimmat komponenttiyhdistelmät. (Kuinkahan monetta sataa kertaa tämä itsestäänselvyys mainitaan ? Mutta: "Repetitio est mater studiorum" !).

Nämä ovat kuitenkin tulevaisuuden visioita. Tässä ja nyt on "Wanhan ajan PaPP:ia" = N 14-ruutia, eli nykyistä N 310:tä, vielä kauppojen kellareissa tai hyllyillä. Suositeltavaa on kuitenkin käydä ostamassa tavara talteen. Ellei omaa tarvetta ole, niin kyllä joku muu vielä N 310:tä joskus tarvitsee..!

19.09. 1999, sankariaikaa 55 vuotta sitten muistellen; Pete

Uusimmat Ruutiset   Ruutiset osa 1>>   Gunwritersin etusivulle    Linkkisivulle   

Gunwritersin Ruutiset osa 2: http://guns.connect.fi/gow/ruutiset2.html