<< Uusimmat Osa 8 >> Osa 7 >> Osa 6 >> Osa 5 >> Osa 4 >> Osa 3 >> Osa 2 >> Osa 1 >> Gunwritersin etusivulle guns.connect.fi Linkkisivulle
Ruutiset Osa 9, päivitetty 09.08.2000
"G.O.W." -verkkolehden ajankohtaiset, toimittaa P. T. Kekkonen
Lehdistötiedotteen valittuja paloja/ ASETALO Oy
Snaipperin "Pitkäsilmä"
Asetalo Oy:n (puh. 03-475 5371) maahantuomien japanilaisvalmisteisten
BSA-tähtäinkiikareiden valikoima on täydentynyt mallilla BSA PT, variaabeli
suurennusaste 10 - 50 x 60 TS. (Peräkaneetti tarkoittanee
"T-Star"-linssipinnoitetta, joka oli aikoinaan Zeiss-kiikareiden valovoiman
tärkeä osatekijä. Japanilaisten tiedossa oli pinnoitemenetelmä ollut jo kauan, mutta
he tohtivat omaksua sen käyttöönsä vasta taannoin, patentin vanhennuttua. Carl Zeiss
oli ja on kyllin äveriäs firma käymään käräjiä patentinloukkaajia vastaan ja
voittamaankin juttunsa). Putki on tarkoitettu erityisesti kasa-ampujille, sekä
yleistyvään urheilulajiin: Pitkänmatkan sniping-ammuntaan normaalia huomattavastikin
järeämmillä aseilla, aina 20 x 138 mm Solothurn Long-kaliberin panssaripyssyihin
saakka.
Tähtäinkaukoputken voidaan siis olettaa sietävän suuria rekyylikiihtyvyyksiä.
Retikkeli on mallia "dot", eli pyöreä piste. Parallaksi on korjattavissa
putken vasemmalta sivulta löytyvää säätönuppia kiertäen 10 m:stä äärettömään.
Runkoputken läpimitta on 30 mm. Kiikarin kokopituus on 460 mm ja paino 1088 grammaa, eli
seinämävahvuudet ovat ilmeisen riittävät, mutta kiinnikkeiltäkin vaaditaan
kestävyyttä. Hintaa on 4500 mk, laatua vastaten. Huomioitakoon myös, ettei BSA PT:n
käyttäjä tarvitse erillistä ratakaukoputkea osumien tähystykseen tavanomaisille
ampumaetäisyyksille.
Hehkua BSA:n "Kissansilmään"
BSA Catseye-valikoima on täydentynyt valopiste-retikkelillä varustetuilla IR-malleilla.
(Infrapuna-snaiperskooppi ei sentään ole kyseessä: Lyhenne IR tulee sanoista
"Illuminated Reticle"). Variaabelit suurennusasteet ovat mallikohtaisesti: 1.5 -
4.5 x 32 IR (soveliain hirvijahtiin), hinta 990 mk, 3 - 10 x 44 IR (yleiskäyttöön),
hinta 1350 mk ja valovoimaisin 3.5 - 10 x 50 IR (peurankytikselle ja ketun
haaskapyyntiin), hinta 1490 mk. Tähtäinten runkoputki on standardikokoa, läpimitta
1" eli 26 mm. Hinta-laatusuhde on kohdallaan. IR- tähtäinkiikareilla on rajattu
elinikäinen takuu. Kauppojen hyllyille ovat uutuudet odotettavissa metsästyskauden
alkamisen edellä.
HUOMAA! Asetalon muuttuvat nettisivu- ja E-mail -osoitteet: Elokuun
keskivaiheilla muuttuvat Asetalo Oy:n Internet-sivun ja sähköpostin osoitteet
seuraavanlaisiksi: http://www.saunalahti.fi/asetalo,
e-mail: asetalo@sci.fi
2607 MM; PT.
Testiraportti:
AGUILA .22
SSS pikatestissä
Testasin alustavasti Aguila .22 SSS-paukut. Brno ZKM 452 ei vakauttanut luoteja: Jo 25 m
matkalla oli joka kolmas poikittain taulussa. Remington Nylon 66 tuotti myönteisen
yllätyksen: Automatiikka toimi ja kasat olivat noin 25 mm/ 5 lauk. 50 metristä. Aseessa
on Vaime II- suputin ja 3 - 7 x 32 Alvar-kiikari. Hylsyt tosin poistuivat salaman ja
poksahduksen kera, paskoittaen aseen mekanismin perusteellisesti.
Metsästyskäyttöä silmälläpitäen on patruuna hankalahko: Tuuli tuppaa herkästi
viemään luotia. Lentoratakin on sen verran kaareva, että järkevä käyttöetäisyys
jää melko lyhyeksi; ehkä jopa alle 50 metrin, jos vaikkapa variksen kokoiseen lintuun
pitäisi osua varmuudella. Osumajälki on kylläkin vaikuttava: Varis repesi pahemmin kuin
.22 WMR CCI Maxi-Mag + V:n 33 grainin reikäpääluodilla. Aikomukseni on jatkossakin
jakaa mielenkiintoisimpia omakohtaisia havaintojani sivujenne kautta.
Menestyksekästä jatkoa, t: "Makke"
Kommentit: Tulipa pikku ongelma, kun toinenkin samanniminen testiampuja alkaa lähetellä
raporttejaan, jotka toki ovat tervetulleita. "Evankeliumeitaan" jo vuoden ajan
kirjoitellut Markus joutuu omaksumaan nimilyhenteen "MPP", ja hänen kaimansa
käyttänee jatkossakin kutsumanimeään "Makke".
Suosittelemme tutkimus-yhteistyötä, koska kumpikin Markus asuu ja vaikuttaa
pääkaupunkiseudulla. Mahdollisesti muodostuva "parivaljakko" on kykenevä
tekemään tiedettä - ja historiaa! Milloinkaan ei tietoa kerry liikaa esimerkiksi .22
SSS:n käyttäytymisestä erimerkkisissä ase-yksilöissä. Se jo tiedetään, että
patruuna pääsi myyntiin hieman keskentekoisena (ennen keskipitkän hylsyn omaksumista
käyttöön), ja että luoti on liian pitkä vakautumaan lähimainkaan kaikkien aseiden
rihlauksissa.
Liian lyhykäinen .22 Shortin hylsy aiheuttaa sen, että jopa raskaslukkoisesta Remington
Nylon 66:sta lähtee hylsy "takatulen" ja poksahduksen kera, ynnä paskoittaen
aseen mekanismin. Myöskin on raportoitu ballististen ominaisuuksien
latauserä-kohtaisista vaihteluista (ruutilajikin on vaihdettu välillä?) ja saman
latauserän patruunoiden ruutimäärien vaihteluista, jonka selityksenä on patruunan
ruuditus "savolaisen eläinrääkkäyksen" tapaan ( = kolmekiloinen kalakukko
sullotaan kahden kilon pussiin).
Aguila .22 SSS:n hylsy täytetään todellakin kukkuroilleen, joten muutamista hylsyistä
varisee pois ruutia, ennenkuin luoti rutistetaan paikalleen. Myös niippauksen tiukkuus
saattaa vaihdella. Ruuti on pakostakin suhteellisen hidaspaloista, joten osa siitä jää
aina syttymättä, tai se palaa vajavaisesti. 2.5 - 3 mm lisää hylsynpituutta, ja yhtä
paljon pois luodin pituudesta olisi kaikkien ongelmien nippuratkaisu, mutta kaikkihan on
nähtävästi aina opiskeltava "kantapään kautta": Järkipuhe ei mene perille!
Riesana lienevät myös CIP:it ja SAAMI:t, joiden normit eivät tunne keskipitkää
hylsyä. (Ylipitkien .22 Stinger-/ Xpediter-hylsyjen omaksumista ne eivät estäneet, eli
ennakkotapauksia voidaan toteennäyttää pituudeltaan poikkeuksellisten piekkarinhylsyjen
hyväsksymisestä "standardeiksi").
Nooh, odotetaan aikaa parempaa, jolloin piekkarinpatruunoiden irtokomponentteja alkaa olla
yleisemmin saatavina. Kovinkaan monimutkaista putkileikkuria ei tosin tarvita .22
LR-hylsyn lyhentämiseen vaikkapa 12.7 mm:n pituuteen, ja ruutimäärän voi kukin
annostella kotilatinkeihinsa asekohtaisesti. 45-grainisia luoteja voi harrastelija tuottaa
jo itse (valumuotti Lyman N:o 225 415; luodit valetaan esim. pyöränpainolyijystä;
liekkikilvelle tarkoitettu luodin peräkavennus työnnetään hylsyn suuhun ja niipataan
kiinni), eli periaatteessa on jo mahdollista tuottaa kotitarpeiksi .22 ALSS-patruunoita.
Hylsyn voi trimmata jopa asekohtaisesti optimaaliseen pituuteen 12.0 - 13.0 mm:n
haarukassa.
Nallitettuja hylsyjä on mahdollista saada joistain ale-hintaan ostetuista .22
LR-patruunoista, joiden ruutikin voi olla käyttökelpoista kotilatinkeihin -
kirjaimellisesti puolipanoksina. Puhdasta palamista vaadittaessa kirjoitetaan reseptiin
"yleislääkkeen" tuotenumero N310. Annoksen määrää Brömel QuickLOAD, mutta
hienosäädöt suoritetaan tietenkin aina asekohtaisesti.
2407 MM; PT
Ruutisten Evankeliumit:
Lisää supulatinkeja "rynkkyyn" & taskuaseluodit
"kolmenollakasissa"
Koeaseena oli Sako M92 S varustettuna Tikka 3-9 x 40 kiikaritähtäimellä ja
BR-Tuotteen vaimentimella. Kaliberi on 7,62 x 39 mm. Hylsy: Sako, liekkireikä 3,5 mm
halk. Nalli: CCI 200. Ruuti: N310 0,5 cc/ 0,29 g/ 4,5 grs. Luoti: Lapua S405 8 g kv.
Latauspituus: 55,8 mm. (Tämä lataus oli verrokkina seuraavalle).
Hylsy: Sako, liekkireikä 3,5 mm halk. Nalli: CCI 200. Ruuti: N310 0,5 cc/ 0,29 g/ 4,5
grs. Luoti: Gunhill Bullets (entinen JJ Gunhill) valuluoti 8,7 g .311" halk.
Latauspituus: 55,8 mm.
Hajonta molemmilla latauksilla oli noin 60 mm (k-k)/ 5 lauk/ 100 m. Koeammunnan aikana
puhalsi puuskikas sivutuuli, joka lisäsi hajontaa. Tyynellä säällä hajonta olisi
ilmeisesti 40 - 50 mm. Molemmat lataukset olivat aliäänisiä + 22 C lämpötilassa.
Alle 5 cm hajonta riittää jo metsästykseen aivan hyvin. Suomen kaikkien aikojen
arvostetuin metsästys(ase)asiantuntija Tauno V. Mäki kirjoittikin aikoinaan:
"Metsästysluodikko, joka pystyy alle 5 cm käyntiin sadalta metriltä, on
poikkeuksellisen tarkka ase, joita tapaa varsin harvoin".
Gunhillin luotien (.311" halk.) käynti
oli huomattavasti parempi kuin aiemmin kokeiltujen .309 halk. luotien tarkkuus. Näissä
.311" luodeissa ei ole kalibrointivirheitä; niinpä tarkkuus on Lapuan 8 g S-luotien
tasoa. Itselataaviin aseisiin ko. luodeilla ladattuja patruunoita ei pidä syöttää
lippaasta, ainakaan täydellä jousivoimalla räväyttäen, sillä pehmeä lyijyluoti
vahingoittuu ja vääntyy vinoon helposti. Lyhyestä hylsynkaulasta johtuen on hylsyn
kontaktipinta luotiin varsin vähäinen.
Wadcutterillakin piti yrittää...
Hylsy: Sako (supistamaton, myös suustaan), liekkireikä 3,5 mm halk. Nalli: CCI 200.
Ruuti: N310 0,3 cc/ 0,162 g. Luoti: valuluoti, LWC 85 grs .314" halk. Latauspituus
43,0 mm.
Tämä lataus on sopiva lyhyen matkan harjoitusammuntoihin sekä pienriistan
metsästykseen, joskin soveltuu myös 100 metrin harjoitusammuntoihin, tosin edellyttäen
tyyntä säätä. Latauksella on nimittäin mahdollista osua säännöllisesti 10 x 10 cm
kokoiseen laudanpalaan 100 metriltä. Luodit eivät lennä kauas, eivätkä ne kimpoile
maasta. Kasoja ei tullut ammuttua ko. latingilla, johtuen sen vaikeasta syöttämisestä
patruunapesään. Mutta ovathan 7,62 x 39 mm pulttilukkokiväärit tulossa muotiin.
Näitä .32 kaliberin wadcutter-lyijyluoteja on mm. Riistamaa Oy:llä.
(http://www.riistamaa.fi/).
"Tasku-Browningin" luodit
Riistamaalla on muitakin kiinnostavia luotiuutuuksia, kuten Gunhill Bullets:in
5,2-grammainen .30 taskuaseluoti, joka on valamalla tehty ja kuparoitu valun jälkeen.
Kuparointi on muistaakseni teetetty Suomen Luodilla aliurakointina. Halkaisijaltaan nämä
luodit ovat 7,80 - 7,86 mm (mitattu 10 kpl). Kokeilin niitä Sako 75 Varmintissani (.308
Win). Hylsyinä olivat lapualaiset, joiden liekkireikä oli porattu (3,5 mm) ja
latauspituus oli 60,0 mm. Aloituslatauksena käytin 0,20 g N310:ta ja luodit voitelin
Break Free -aseöljyllä.
Ruutiannoksen valitsin PTK:n aiempien (joskus 1980-luvun alkuvuosien)
lyijyluoti-kokeiluiden perusteella. Ruudista jäi osa palamatta, koska aiemmat kokeilut
oli tehty 6-grammaisilla luodeilla, mutta silti luoti upposi noin 4,5 cm syvyydelle
sanomalehtinippuun puolenmetrin etäisyydeltä ammuttuna. "Tappokriteeri"
täyttyi kaksinkertaisesti. Pienoiskiväärin patruunoissakin on ruudin epätäydellinen
palaminen pikemmin sääntö kuin poikkeus, eli se ei sinänsä ole huolestuttava ilmiö.
Lisäsin annosta 0,29 grammaan/ 0,5 kuutiosenttimetriin. Ruuti paloi nyt puhtaasti, ja
menin kokeilemaan tarkkuuttakin 25 metrin pistooliradalle. Huonolta tuelta ammuttu 5
laukauksen kasa oli 20 mm (k-k). Lataus oli aliääninen +20 C lämpötilassa. Nopeudeksi
sain QuickLOADilla laskien tasan 300 m/s. Nopeusmittauksia en ole pystynyt viime aikoina
suorittamaan, mutta tilanne on nyt korjautumassa, kun tilattu mittari tuli hovihankkijani
puotiin ja on jo käytössä tätä kirjoitettaessa.
Tällainen käynti olisi kivääriin tarkoitetulle luodille surkea, mutta
pistoolinluodille hyväksyttävä, jopa hyväkin. Jos joku pystyy ampumaan
avotähtäimisellä 7,65 mm taskupistoolilla alle 20 mm kasoja 25 metriiin, niin silloin
luoti ei olisi tarpeeksi tarkka ko. ampuja-/ aseyhdistelmän käytettäväksi. Tosin ei
ole vielä tullut vastaan sellaista ampujaa, ja useimpien taskupistooleiden luontainen
hajontakin on jo 5 - 10 cm/ 25 m. Ja pistoolillahan ammutaan käytännössä alle 3 metrin
matkoille, joille luodin tarkkuus on täysin riittävä.
Kokeilin luotia vielä .32 H & R Mag:issa. Aseena oli S & W M16-4 kuuden tuuman
piipulla. Lataus oli 0,162 g / 0,3 cc N310 ja latauspituus 34,0 mm sekä nallina
poikkeuksellisesti Federal Small Pistol. En tehnyt tarkkuuskokeita juurikaan, mutta
käynti oli samaa luokkaa muiden patruunoiden kanssa pystystä kahden käden otteella
ammuttuna.
Break Free on osoittautunut soveliaaksi luotien voiteluun myös palviljonki- ja
kisuntirsku-patruunoissa. Kokeilu Break Free:n käytöstä luotien voitelussa lähtivät
liikkeelle unohduksesta: Naudanrasva oli unohtunut kotiin radalle lähdettäessä, ja
ainoa mukana oleva liukasteeksi sopiva aine oli Break Free-aseöljy. Siksipä ei muuta
kuin sitä luotien pintaan. Myöskin piippuun sopivasti Break Free:tä ja ampumaan.
Tuloksena havainto: Se toimii! Monet suuret keksinnöt ovat olleet sattuman satoa. Tämä
on pieni, mutta voi hyödyttää muitakin harrastajia.
Verrokkina FMJ
Edellisestä luotikokeilusta heräsi mielenkiintoinen kysymys: "Mihin kevyt
pistoolinluoti pystyy kivääristä ammuttuna?" Luodiksi valitsin Lapuan 4,8
grammaisen .309"-kaliberisen, jo tuotannosta poistetun taskuaseluodin, joka tosin on
korvattavissa vastaavalla Sierran luodilla. Niitä saa mm. Riistamaalta tilaamalla, mutta
hintaviksi ne tulevat taalan korkean kurssin takia: Hintaa saattaa kertyä jopa
tarkkuusluodin verran.
5-grammainen Sierran taskuaseluodit tosin valmistetaan samoilla laatustandardeilla kuin
.308 kaliberin kiväärien tarkkuusluoditkin, koska: "Laadusta tinkimisellä ei synny
suurta säästöä, mutta firman tuotteiden maineen tahriintuminen voi koitua pitkässä
juoksussa kalliiksi; jopa firman tuhoksikin". Tätä voidaan ehkä jo kutsua
terveeksi yritysfilosofiaksi.
Ruutiannos oli 0,84 g N310:tä, koska kyseessä oli vaippaluoti. Hylsyt olivat Norman.
Latauspituus oli lyhyt: 60,0 mm. Ammunta suoritettiin samalla kertaa kuin
Gunhill-taskuaseluotien kokeilu. Jouduin tyytymään 3 laukauksen kasan ampumiseen,
johtuen ko. luotien ja ladattujen testipatruunoiden vähyydestä. No, se kasa oli joka
tapauksessa 12 mm (k-k) 25 metriin. QuickLOADin mukaan painetta on 2242 bar ja nopeutta
685 m/s tällä latauksella. Luodin yleisesti tunnettu "räjähdysvaikutus"
alkaa ilmetä noin 700 m/s nopeuksilla, riippuen kohteesta ja osumakohdasta, mutta
latinkia olisi vara viritellä ainakin 1.10 grammaan asti, jos pelkkä paine on
maksimilatauksen rajana.
Tietolisä:
Jäisessä puunrungossa luoti pirstoutuu jo taskuaseella ammuttuna noin 300 m/s
iskunopeudella. Testattu F.N. Modéle 1910/22 -pistoolilla joskus 1970-luvulla. F.N.
1910/22, eli "Mihailovitsh-Browning", on piipunpituudeltaan (114 mm) hieman
varsinaisen taskuaseluokan yläpuolella. Voidaan luokitella "virka-aseeksi" tai
jopa "upseeripistooliksi", mutta myös säädettävillä tähtäimillä
varustettuja tarkkuusversioita on ollut tuotannossa Browning-merkkisinä melko
äskettäinkin. Ase nimittäin on varsin tarkkakäyntinen, jos patruunat ovat laadukkaita;
mieluimmin kotilatinkeja. (PT:n täydennystieto).
Nämä kaksi luotia eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia, sillä Gunhillin
luoti on lyijyluoti ja Lapuan on vaippaluoti. Gunhillin luoti soveltuu kiväärin
supulatinkeihin, toisin kuin Lapuan kokovaippainen, jolla ei ilmeisesti päästä
turvallisesti alle 400 m/s nopeuksiin kiväärinpatruunoissa: Lähtönopeudet vaihtelevat
älyttömästi .308 Win.-kivääreissä, kunnes niiden ka. on yli 450 m/s. Molemmat luodit
soveltuvat kyllä hyvin taskuaseen patruunoihin ja lisäksi mm. .32 S & W Longiin
sekä .32 H & R Mag:iin.
Luotien hyvät ja huonot puolet:
Lapua 4,8 g kv .309 "
Plussat: + Kestää korkeat nopeudet. + Piilo-ERVA (= särkyy suurilla iskunopeuksilla
osuessaan. Silti laillinen ilman ERVA-lupia) + Tarkkuus. / Miikat: - Ei supulatinkeihin. -
Tuotanto lopetettu (kuitenkin korvattavissa Sierran vastaavalla luodilla). - Ei saatavissa
paksumpana ( esim. 7,92 mm).
Gunhill Bullets 5,2 g .308"
Plussat: + Lyijyluoti. + Pinnan kuparointi. + Supulatinkeihin soveltuva. + Saatavissa. +
Hinta (verrattuna Sierran taskuaseluotiin). + Riittävän tarkka pistoolin patruunoihin ja
lyhyen matkan kiväärin supulatinkeihin. + Monikäyttöinen. / Miikat: - Läpimitan
vaihtelut. - Joissakin luodeissa epätasainen kuparointi. - Ei saatavissa paksumpina.
Luoti voi kuitenkin tyssäytyä jyrkästi kohoavassa laukauspaineessa (supu-ruudeilla
ammuttaessa) piipuntäyttäväksi. Arvioitu tyssäytymispaine on 1700 ilmakehää tai yli,
jolloin nopeus kehittyy jo pahasti ylisooniseksi. Maksimi-lähtönopeutta, jonka luoti
kestää lyijyämättä piippua ja riistäytymättä rihloista, ei ole vielä tutkittu.
Muutamien luotiyksilöisen alimittaisuus ei rohkaise kokeiluihin yli 400 m/s nopeuksilla.
"Tasaista laatua saa vain kylmäpuristuksella!"
Asianmukaisella muovausvälineistöllä ("bullet swage") voidaan luoti tietysti
laajentaa vaikkapa latauspuristimessa absoluuttisen muoto- ja mittatarkaksi, eli myös
osumatarkaksi, ja vaikkapa 8.0 mm:n läpimittaan. "Heijarimuotissa" puristaminen
poistaa valuluodista myös kuplat ja huokoset, joita tulee metalliin etenkin lyijyseoksen
kaatoaukon kohdalle. On vahinko, että kylmäpuristusvälineet ovat Made in USA, eli
kalliita, eikä kotimaista tuotantoa ole. Hintavaksi tulisi heijarin yksittäistuotanto
Suomessakin, ellei joku tee sitä "firaabelihommina".
PTK on joskus suunnitellut kavereilleen joitain kylmäpuristusvälineitä mm. 10.75 mm
Berdanin luodeille. Hänen näkemyksensä mukaan lyijyluodit ovat kuin oliivi- tai
pellavaöljy: "Hyvää laatua saa aikaan vain kylmäpuristamalla. Valettu luoti on
parhaimmillaankin vain aihio, josta voi toki muovata todellisia tarkkuusluoteja melko
yksinkertaisilla välineillä". Berdan-luotien heijari eli upukka on alkuperäisintä
Billinghurstin mallia, joka toimii lekalla lyöden, mutta muovattu luoti poistetaan
muovausontelosta hydraulisella paineella, 3 mm:n halkaisijaisella männällä.
Nykytekniikka on yhdistetty perinteeseen.
CIAn lahtiinko?
Taskuaseluotien käyttötarkoitus on pääasiallisesti tarkkuusammunta, pienriistan
metsästys, sekä todellinen "prättikaali" (eikä tässä tarkoiteta mitään
kilpailuja tahi harjoituksia). Eli siis lähes kaikki mahdollinen, tarkan/ tehokkaan
kantaman rajoissa. Luodit ovat täysin soveliaita lahtaustyöhönkin lyhyeltä matkalta:
Luotiliivejä ne eivät lävistä, mutta "päästä se matokin kuolee".
Sierra-luotien vaippametalli (Ms 95) on lapualaisten tombakkia sitkeämpää, eli ne
eivät mahdollisesti pirstoudu osuessaan yhtä herkästi kuin lapualaiset, mutta asia on
toistaiseksi arvailuiden varassa ja lopullinen totuus selviää vasta kokeilemalla.
Monissa käyttötarkoituksissa olisi hyödyllinen pieniksi siruiksi ja peltisuikaleiksi
hajoava luoti, jonka alkuperäistä kaliberiakaan ei voida määrittää osumajäljestä,
tai ammuksen jäänteitä tutkittaessa. Reikäpääluodit, vaikka ne käsiaseissa
ERVA-luokkaan kuuluvatkin, sirpaloituvat harvemmin riittävän perusteellisesti.
"Räjähtävääkin räjähtävämpi"...
Avokärkiluodin peräpään vaippa jää useimmiten ehjäksi niin pitkälti, että jopa
aseen rihlanjälkien yksilölliset mikronaarmut erottuvat vertailumikroskoopilla. Ase
voidaan tunnistaa niiden perusteella jos se joutuu tutkittavaksi, ennenkuin
piipunseinämät on ehditty kolvata tunnistamattomiksi 400 Mesh Karborundumilla ja Bolus
Alballa. Ylisuurella nopeudella ammuttu kokovaippainen perästään avoin taskuaseluoti,
joka uhkaa hajota jo lennossa keskipakovoiman vaikutuksesta, pirstoutuu ERVA-luoteja
tehokkaammin. Vaikutusta voi tehostaa loveamalla vaikkapa puukon terällä luodin
peräpään vaippaa; mieluiten symmetrisesti. Kärkipäähän kajoaminen ei ole yleensä
tarpeellista, ja esimerkiksi neljä pientä puukonterällä ja pienellä vasaralla
lyötyä pykälää riittää saamaan aikaiseksi luodin perusteellisen repeämisen
siltäkin kohtaa, joka muuten jäisi ehjäksi.
Varsinaiset räjähtävät luoditkaan eivät tuhoudu yhtä perinpohjaisesti, ellei niiden
kuori ole jotain hehkuttamattoman sorvimessingin tai kylmään veteen karkaistun
Linotype-kirjasinmetallin tapaista haurasta materiaalia. Taskuaseluodin iskunopeuden
pitää tietysti olla riittävä, eikä sitä saada aikaiseksi tavallisilla käsiaseilla;
ei ehkä Ukko-Mauserillakaan. (Metsästyspistoolit, kuten esimerkiksi .30-30 WCF-kaliberin
T/C Contender, eivät lukeudu "tavallisiin" käsiaseisiin).
... jos iskunopeus riittää!
Kivääreillä kehittyy kyllä riittävästi vauhtia, alkaen US .30 M1
Carbine-kaliberista, johon löytyy latausresepti ainakin Hodgdon-käsikirjasta 77 grainin
(5-grammaiselle Sierran) luodille: 17 grainia (1.10 grammaa) ruutia H110, luotinopeus 726
m/s. Karbiinin rihlauksen loivuuden takia ei luoti mahdollisesti pirstoudu - joskaan
sovinnaisissa latausmanuaaleissa ei kerrota läheskään kaikkea oleellista, vaan
luovutetaan sovulla keksimisen ilo, eli "Heureka-elämys", lukijalle/
latausreseptin kokeilijalle.
PTK; 1907 MM
Ruutisten Evankeljuiluja:
TST-ammunnat haulikoilla ja kivääreillä
Varoitus: Tästä eteenpäin luette omalla riskillänne!
Eli siis jatkoa aiempaan tstpist-ammunta artikkeliin. Kivääriammunnat on suunniteltu
itselataaville ja pulttilukkoisille(lippaalla tai makasiinilla varustettuihin)
kivääreille. Toki voi osallistua vaikka suustaladattavalla piilukkomusketilla, mutta
sillä tuskin saa kovinkaan hyviä sijoituksia "repeeteripyssyin eli
aitta-kiwärein" sarjassa. Omassaan ehkä kyllä, mutta muskettisarja on kaukaista
(?) tulevaisuutta.
Jottei näistä tulisi mitään "Sako M92 S Cup -otteluja", niin pidettäköön
näitä harjoituksina, ei niinkään kilpailuina. Jos halutaan järjestää kilpailut,
niin aseistus voidaan jakaa yhdeksään luokkaan:
Kivääriluokat:
- Konekiväärit/pikakiväärit
- RK/itselataavat aseet*
- Lippaalliset aseet (pultti-, & vipulukkoiset, ja pumppulataus-)*
- Lippaattomat kertalaukausaseet
- Pienoiskivääri (tarkka-ammunta; säännöt kehitteillä)*
- Suustaladattavat mustaruuti-aseet.
- PST-kiväärit (pitkänmatkan snaipperikiväärit)
Haulikkoluokat:
-Taittopiipuiset (kaksipiippuiset haulikot, haulikkorihlat, drillingit)*
-TST (pumppu-, revolveri- ja itselataavat) -haulikot*
- Käsihaulikot(max. kokopituus 60 cm)
Käytännössä luultavasti vain tähdellä merkittyihin luokkiin tulisiriittävästi
osallistujia johtuen cikaloiden aselupien pihtaamisesta.Piekkari TA -luokassa
ampumaetäisyydet olisivat pisimmillään 250m. "Vain" viisinkertainen
disipliini-ampujien ampumaetäisyys. Ilmeisesti kalkkeutuneimmat rata-ampujat jopa
luulevat, ettei piekkarin luoti edes lennä niin kauaksi, puhumattakaan osumisesta. Sata
vuotta sitten ammuttiin USAssa 200 metriin pystyasennosta jopa .22 Short
mustaruutipatruunoilla. Kivääreissä oli tuohon aikaan yleensä diopteritähtäimet.
250 metrin etäisyys ei siis ole mahdoton piekkarille. Etuna olisi,että ko. luokan
ampuminen onnistuu useimmilla 300 metrin kivääriradoilla. Aseistustakin tähän luokkaan
löytyy lähes jokaiselta ampujalta. Asia erikseen on se, löytyykö nykyajan
kiikaritähtäimistä "koroa" riittävästi. Varsinaiset TA-harjoitukset
vaativat mieluiten yli 0,5 kilometrin radan tai korkeareunaisen sorakuopan, mieluusti
loitolla taajamista - tai asutuksesta yleensä.
Ase- ja ratamääräykset
Kivääri: Aseen tulee olla tst-käyttöön soveltuva kivääri. Teho ja toimintavarmuus
ovat kriteereinä, mutta tarkkuuskaan ei ole haitaksi. Tehon minimivaatimus, eli
"tappokriteeri", on vedetty niin alas kuin suinkin voidaan vetää
sotilaskirurgisin perustein, jotka on tunnettu jo useiden satojen vuosien ajan. Muita
rajoituksia asetyypin suhteen ei ole. Siis pst-kiväärit, RK:t, järeät ITKK:t ja
mustaruutikivääritkin soveltuvat ammuntaan. Kuitenkin suosittelenkäytettäväksi
repeeteri- tai itselataavaa kivääriä. Repeteerikivääri on makasiinista tai lippaasta
syöttävä ase pultti- tai vipulukolla, suoraveto-lukolla tahi pumppulatauksella.
Haulikko: Metsästys- tai taisteluhaulikko.
Suosittelen pumppuhaulikkoa sylinterisupistuksella, mutta itselataavakin ase on sallittu,
ja kaksipiippuisella ejektorihaulikolla on mahdollista menestyä myös monilla stageilla.
Maalitaulut: Sama(t) kuin
tst-pistooli-ammunnoissa. Tarkkaa tähtäystä helpottava "naamari" on
kehitteillä ja myöskin anatominen tauluntausta, josta näkee helposti osumien
pisteluvun.
Pisteitys: Toistaiseksi sama kuin tstpist.-
ammunnoissa
Kaliiperit: Minimi on .410, koska 9 mm Flobert
ei riitä pitkille matkoille. Patruunatkin ko. kaliiperiin ovat suhteettoman kalliita ja
harvinaisia. Maksimi-kaliiperi on 4, tavallisin lienee 12. Nelisatakympillä on
onnistumisen mahdollisuudet lähinnä täyteispatruunalla tai ERVA-patruunoilla, joissa on
kolme luotia peräkkäin hylsyssä. Pisteitä laskettaessa myönnetään niiden
käyttäjälle ERVA-hyvitys, yksi lisäpiste/ osuma.
Kaliberit: Käytännön minimi on .22 LR
(poikkeuksina Aguilan .22SSS, sekä vastaavat kehitteillä olevat tai kotiladatut
patruunat, jotka hyväksytään), sillä .22 Short läpäisee juuri ja juuri 20 mm
mäntylaudan 100 metriin. Jo ohut vaatetus riittäisi pysäyttämään luodin, eli se ei
täytä "tappokriteeriä". Suurin sallittu on 20 x 138mm Solothurn Long (vaikka
virallisesti on jo tykinlaukaus, ja konetykkiin alkuaan suunniteltukin).
Patruunat (kiv). Läpäisykriteeri:
Läpäistävä 25 mm mäntylauta, tai sitä vastaava materiaalivahvuus (esim. 22 mm upotus
kuiviin sanomalehtiin) 100 metrin päästä. Räjähtävien-, sytyttävien-, panssari-,
osavaippa-, reikäpää- ja valojuovaluotien tai kärjestäänviistoksi viilattujen
luotien käytöstä saa yhden (1) lisäpisteen/osuma. (älä silti yritä saada
rä-sy-vj-panssariluodin käytöstä 4 lisäpistettä/osuma, sillä korkeintaan yksi
lisäpiste/osumahyväksytään luotivalinnan johdosta. Vj-rä-p-sy:t alkavat myös olla
ikääntyneitä, ja ne olivat jo aikoinaan melko epätarkkoja).
Patruunat (haulikon): Minimi-haulikoko 6 mm (
käytännössä N:o4 Buckshot). Täyteiset, hirvi- ja peurahaulit ovat siis sopivia
tässä käytössä, mutta lintuhaulit eivät. Flesetin tapaiset erikoisammukset ovat
sallittuja ja jopa suositeltavia.Erikoisammusten käyttäjälle myönnetään 2
lisäpistettä/ ammuttu(ja osuttu) taulu. Hauleilla ammuttaessa saa pisteitä seuraavilla
kertoimilla:
Haulikoko: pisteet/osuma,
6 - 7 mm: kerroin 1
7,5 - 8 mm: kerroin 1,5.
8,2 - 9 mm: kerroin 2.
>9 mm: kerroin 3
Haulienkin tulee läpäistä 25 mm mäntylauta tai vastaavan vastuksen tuottava
materiaalivahvuus (esim. sanomalehtinippu; upotus 22 mm +ammuksen jäännösten pituus)
säännöllisesti siltä ampumaetäisyydeltä, jolta ko. stage ammutaan.
Supulatingin/ vaimentimen käytöstä saa
ampuja itselleen niin paljon etua (pienempi rekyyli, ääni, suuliekki ym.), että
pisteissä ei hyvitystä siitä anneta, mutta pisteitä ei myöskään veroteta.
"Tappokriteerin" täyttyminen on kuitenkin näytettävä toteen rajatapauksissa.
Tähtäimet: Kaikki sallittuja. Suositellaan
kuitenkin (tst)diopteri- tai kiikaritähtäimiä. (Vakioselitys:
"Punapistetähtäimestä paristo lopussa/ jäätynyt pakkasessa !", ei kelpaa
näissä riennoissa).
Lisävarusteet: Sallittuja, myöskin pistoolin
käyttö (maalitauluihin; ei kanssakilpailijoihin) joissakin stageissa.
Muita määräyksiä: Muilta osin säännöt
tstpist-ammunnoista (esim. pisteytys A-osuma 6 p., B-osuma 3 p. ja C-osuma 2 p ja
hengenpaikka 10 p.)
Ampuma-asennot: Kaikki sallittuja, ellei toisin
määrätä Ase ladattuna aloituksessa, ellei toisin määrätä
Minimipisteet: Jokaisesta taulusta tulee saada
vähintään 6 pistettä, muutoin ampuja julistetaan sankarivainajaksi
Asehäiriöt: Asehäiriöiden (tai muullakaan,
esim. tähtäin-peton) perusteella ei saa ajassa tai osumissa hyvitystä, eikä suoritusta
saa uusia. Lajin tarkoituksena on opettaa kantapään kautta huolellisuutta asehuollossa
ja mm. patruunoiden kotilatauksessa tai tehdaspatruunoiden valinnassa. Alan miehen aseet
ja a-tarvikkeet eivät saa tuottaa "siuvatteja" toiminnan hetkellä.
Stageista 1 - 9 ovat lähinnä käytännön ammunnan harjoituksia, staget 10 ja 11 ovat
osittain "huvittelua", joskin myös niissä on käytännön ammuntaa. Stageja
voi yhdistellä sopivaksi "sotapoluksi" tai vaikkapa keksiä uusia. Kaikki
jäljempänä mainitutstaget on suunniteltu pulttilukkoisille kivääreille, joskin niitä
voi tokiampua RK -tyyppisillä aseillakin, ja muutamat niistä on sovitettu erityisesti
haulikoille. 200 metriä alkaa olla liian pitkä matka Avtomat Kalashnikova-klooneille
(tarkkuus ei tunnetusti ole niiden vahvin puoli). Stageja 5,6 ja 8 en suosittele ko.
asetyypillä ammuttavaksi, mutta mikäpä estää yrittämästä: Sattumakin voi korjata
satoa. Mustaruutiaseille ja haulikoille ampumaetäisyydet kannatta pitääalle 100
metrissä, joten niitä varten ampumamatkoja lyhennettäköön. Käsihaulikoilla
ammuttakoon 1 - 25 metrin etäisyyksille. Periaatteena on pidettävä, että kullakin
asetyypillä on voitava ampua puhdas suoritus, tuottamatta liikaa "omia
kaatuneita", eli puutteellisen pistemäärän takia kuolleiksi kuulutettuja
kilpailijoita. Jos jokin stage osoittautuu "Kuolemanlaaksoksi", on
ampumaetäisyyttä lyhennettävä tai aikaa lisättävä. Mahdottomien suoritusten
vaatiminen karkoittaa harrastajat, mutta niin myös sotapolku-kierroksen liiallinen
helppous. Vasta kokemus voi osoittaa sen, missä kulkee "Kultainen Keskitie".
Ehdotuksia etapeiksi "Taistojen Tielle"
stage 1 "Cikojen Lahti"
Kaksi taulua noin 30 metrin etäisyydellä, molemmilla "luotiliivit". Aseen
nosto äänimerkistä. Mahdollisimman nopeasti ammutaan molemmat taulut (vain pää-osumat
huomioidaan). Aikaraja 6 sek.jonka jälkeen ammuttuja laukauksia ei huomioita. Jos ei ole
vähintään 6 pistettä/ taulu, niin kilpailija julistetaan kuolleeksi. Ammutaan
pystyasennosta. (Tukena saa kylläkin käyttää esim.puuta). Tauluissa on oltava
Cika-naamari tähtäyksen helpottamiseksi; vähintäänkin "lärsäkärsä" ja
silmät, joiden mukaan määräytyy 10 pistettä antava hengenpaikka.
stage 2 "Pihtipudas Special"
Vain pulttilukkokivääreille. Neljä taulua 100 - 120 m etäisyyksillä. Ajanotto lähtee
ensimmäisestä laukauksesta. Käytettävissä 8 patruunaa. (Arvatkaapa, mistä tuo luku
tulee ?). Kaliberin 7 x 33mm Sako käytöstä saa "perinnehyvitystä" yhden
lisäpisteen/ taulu. Aikaraja 24 sek. Tauluissa oltava Cika-naamari. Myös vartalo-osumat
huomioidaan pisteitä laskettaessa.
stage 3 "Desanttien Tuhonta"
7 taulua porrastettuina 20 - 50 metrin etäisyyksille. Ajanotto lähtien 1.
laukauksesta. Aikaraja 28 sek. Automatiikkaa siis tarvitaan, tai nopea pumppukäsi. Jos
yhdestäkin taulusta löytyy alle 6 pisteen verran osumia, kuulutetaan kilpailija
"kaatuneeksi taistontuoksinassa".
stage 4 "Politrukin Nitistys"
Maalitaulu 10 metrin päässä. Tästä taulusta saa pisteitä ainoastaan hengenpaikkaan
osumisesta (10 pist.). 1. laukauksesta alkaa ajanotto. Kun politrukki on likvidoitu,
ampuja kääntyy 90 astetta ja ampuu kaksi taulua, jotka ovat 15 - 20 metrin päässä
(huom. pistoolin/ revolverin käyttö sallittu). Aikaraja 7 sek. Ohiampunut tai
vitkastellut kilpailija kuulutetaan sankarivainajaksi.
Politruk-taulussa on oltava naamari ja myös vartalon hengenpaikka (50 x 50 mm ympyrä
keskiviivalla, kainaloiden korkeudella) on merkittävä rajaviivoilla pisteityksen
helpottamiseksi. Vartalon hengenpaikan sijainti ei kuitenkaan saa olla ampujan
nähtävissä.
stage 5 "Laaki ja Vainaa"
Ampuma-asento makuulta. Ammutaan yksi laukaus 80 - 120 metrin päässä olevaan tauluun.
Aikaa "tuliasemaan" tulosta 15sek. Ajastin käynnistetään kun ampuja koskettaa
asetta.(Aloitetaan seisaaltaan noin 2 metriä tuliasemasta). Ase saa olla lipastettu,
mutta patruunapesän tulee olla tyhjä ja lukon etuasemassa. Poikkeuksina mustaruuti- ja
kertalaukauskiväärit. Ainoastaan osuma päähän tai vartalon hengenpaikkaanhuomioidaan.
(Sijainti: Ks. stage 4). Jos osuma siis ei ole pään A-alueella tai vartalon
hengenpaikassa, kilpailija ei saa pisteitä, vaan hänet julistetaan kuolleeksi.
stage 6 "Salametsästys"
Ammutaan kaksi laukausta. Maalitauluina luonnollisen kokoiset istuvat jänikset (toinen
sivulta, toinen edestä). Taulut 25 ja 40 metrin päässä. Osuma kuolettavalle aluelle
(piirretään maalitaulun taakse, suositeltava halk. 6 cm) 10 pist. Ohiampuminen tai
"haavoittaminen" aiheuttaa ampujan hylkäyksen tällä stagella. Aikaraja 10
sek. Ampujan tulee käyttää supulatinkeja. Varattava 3 (kolme) patruunaa
nopeusmittaukseen (max. sallittu luodin nopeuska. 305 m/s). Vaimentimen käyttö
suositeltavaa.
stage 7 "VEEVA:n Painajainen"
Kaksi taulua noin 50 metrin päässä. Tauluihin Cika-naamarit, mutta niillä ei ole
"luotiliivejä", eli vartalo-osumatkin huomioidaan. (10 pisteen osuman sijainti:
Ks. Stage 4:n taulun selite). Kiväärin/ haulikon (hirvihauli-, täyteis- tai
flesetti-/naulankärki-) patruunoita on käytettävissä kolme. Ajanotto alkaa 1.
laukauksesta. Aikaraja 7sek. Ammunta tapahtuu makuulta. (Aikaraja on jouduttu asettamaan
Vapaaehtoisten Erävalvojien nykyisestä aseistautumisesta johtuen).
stage 8 "Simo Häyhä Special"
Kolme taulua 100 - 200 metrin etäisyyksillä. Ammutaan pystystä tai polvelta.
Luonnollisen tuen (esim. puun) hyödynnys on sallittua. Aikaraja 20 sek. Ajanotto alkaa 1.
laukauksesta.
stage 9 "Kaksintaistelu ála Spetsnatz"
Kaksi osumasta kaatuvaa taulua (laitetaan kaatumaan ristikkäin) ja kaksi ampujaa. Yksi
laukaus/ ampuja. Matka 30 - 50 m.Äänimerkistä ampujat nostavat aseet ja ampuvat
mahdollisimman nopeasti osuman omaan tauluun. Se, jonka taulu on alimmaisena,on voittaja.
Ei aikarajaa.
Tällaisiin leikkimielisiltä kuulostaviin, mutta tosiasiallisesti vaativiin
käytännöllisen ampumataidon ylläpitoharjoituksiin kuuluvat erottamattomana osana
loppurymistykset eli "Mad Minutes". Tämä oli tapana Suomessakin esimerkiksi
siluettiammuntojen pioneerivuosina. Emme salli perinteen katkeavan, vaan esittelemme kaksi
vaihtoehtoista stagea, huomioiden ampumaratojen sijainnista riippuvat
toimintamahdollisuudet.
stage 10 "Öinen Rynnäköntorjunta"
Tarvittavat välineet: 1 kpl rinne, noin 10 - 20 taulua, valopistooleita +ammuksia,
valojuovapatruunoita, sekä mielellään hiekkasäkkejä (tuliaseman rakennusta varten).
Ampujia vähintään viisi. Ensiksirakennetaan tuliasema(t) 100-200 metrin päähän
rinteestä. Rinteeseen pystytetään maalitaulut (mitä enemmän, sitä parempi).
Ammunta aloitetaan pimeän tultua, yhtä aikaa, kun muutama ampuja valaisee maalialueen
valopistooleita käyttäen. Muut ampuvat helvetisti siihen suuntaan. (Tähtääminen on
suositeltavaa osumien saamiseksi). "Tuli seis !" kuulutetetaan 120sek. kuluttua
aloituksesta, tai ammutaan väriltään poikkeava valopistoolin ammus. Tämä stage
soveltuu päivän ammuntojen päätösriehaksi tarkoitukseen soveltuvilla
(syrjäisillä)ampumaradoilla, joita ovat mm. armeijan taisteluampumaradat. Suositeltavia
lisävälineitä ovat konekiväärit, suorasuuntaustykit jasingot. (Huom. Patruunoiden
kulutus on tunnetusti SUURTA ainakin sarjatuliaseilla. Maximilla 09/32 ehtii paahtaa
kolmekin vyöllistä, 200 patruunaa).
stage 11 "Teloitusryhmä"
Taulu 10 - 20 metrin päässä (ampujien määrästä riippuen; mitä enemmän ampujia,
sitä enemmän etäisyyttä). Taulun "naamari"valitaan ennakolta
äänestämällä: Yleensä joku politikoitsija tai aselupia pihtaava fallesmanni.
Vähintään 6 ampujaa +"teloitusryhmän" johtaja, jonka käskystä ampujat
lataavat aseet komennolla "La-TAA !", tähtäävät komennosta "Täh-TÄÄ
!" ja ampuvat yhden laukauksen/ ampuja, kaikki samanaikaisesti, komennosta:
"Tul-TA !"
Ammutaan vartalon hengenpaikkaan, jonka saa merkitä taulusta selvästi erottuvaksi
"pilkaksi" 50 x 50 mm neliöllä, taulun keskiviivalle, kainaloiden
korkeudelle.Maalina voidaan käyttää osumasta reagoivaa taulua. Suositellaan vaikkapa
vesimeloonin väärinkäyttöä: Se asetetaan IPSC-taulun taakse rintakehän hengenpaikan
korkeudelle. Myös veteen liuotettua punaista elintarvikeväriä tai punamulta lietettä
sisältävä muovipussi tuottaa realistisen, tai hieman liioitellunkin, osumavaikutuksen.
Stage 11 soveltuu ilta-riehaksi radoille, joilla ei voida järjestää maantieteellisistä
syistä stage 10:tä. Mainittakoon lopuksi, ettei TST-ammunta ole meidän
"asennevammaisen jengimme" keksintöä, vaan realistisen ampumaurheilun
harrastajille on olemassa kansainvälinen lajiliittokin(IDPA http://www.idpa.com/ ): Se
muodostettiin USA:ssa niiden turhautuneiden "prättikaali-ampujien" toimesta,
jotka jo varhain huomasivat IPSC:n olevan pikemminkin röyhkeää rahastusta kuin
käytännöllisen ampumataidon ylösrakennukseksi tarkoitettua harjoittautumista.Uuden
liiton alaisille yhdistyksille on kehkeytynyt Suomessakin jopa yllättävän vahva
"sosiaalinen tilaus", joka tuli ilmi kun TST-pistooliammunnan sääntöjen
alustava luonnos julkaistiin taannoin GOW-sivulla, herättämään odotettua keskustelua.
PTK 2707 MM
Ruutiset
25.07.2000
Ruutisten Evankeljuiluja:
Uusia ampumalajeja
Taistelu-pistooliammunnat (Intin "slangilla" kai olisi tstpistamm)
kaipaavat kuulemma uudistuksia, jos ampumaurheilu halutaan yleensä pitää kiinnostavana
harrastuksena. Disipliinithän ovat kaikenlaisista "Kultajyvä-projekteista"
huolimatta tuomittuja kokemaan wanhan soturin kohtalon: "Old soldiers never die.
They'll just fade away". Siis: "Haalistuvat pois".
Ensiksi varoitus: Allekirjoittanut tai G.O.W. ei ota vastuuta henkisistä kärsimyksistä
ja vaurioista, joita seuraava artikkeli aiheuttaa sosialisteille, viherpipertäjille,
sivareille ja disipliini-ampujille, tai liian kireäpipoisille IPSC-ampujillekin. Arvata
saattaa, että keskustelua syntyy!
Asiaan: Kyseessä on siis artikkeli pistoolin käytöstä käytännön tilanteissa, sekä
harjoituksista niitä varten. Eikä tässä tarkoiteta "käytännön
tilanteilla" rata- tahi kilpa-ammuntaa.Jos joutuu ampumaan käytännössä yli 10
metriin, on pistooli tai revolveri väärä ase siihen tilanteeseen. Silloin aseeksi
soveltuisi paremmin kivääri tai haulikko. Muutama seka-aseistuksellakin ammuttava
"stage" on siksi ideoitu maistiaisiksi. Olosuhteet käytännön tilanteissa ovat
erilaiset kuin ampumaradalla.
Pistoolia ei pidä kantaa mukanaan patruuna piipussa kahdestakaan syystä. Ensinnäkin on
aina olemassa (erittäin pieni) vahingonlaukauksen vaara. Toiseksi aseen latausliikkeen
metallinen kilahdus ilmaisee oikeudettomalle hyökkääjälle aseen aitouden. "Ei se
ollukkaa kuttaperkkaa!", kuuluvat tulevaisuudessa monen nykyisin vielä pelätyn
Kulmien Kingin viimeiset sanat.
Harjoituksista
Nykyiset ampumalajit ovat vieraantuneet melkoisesti käytännön aseen käytöstä.
Myöskin IPSC, eli tuttavallisemmin Practical. Mm. taulu-uudistuksen ja Adidas-pykälän
takia Jeff Cooperkin taitaa olla eronnut IPSC:n kansainvälisestä lajiliitosta,
juuri lajin nykyisen epärealistisuuden takia: "Prättikaali" ei ole enää
harjoittautumista pakkotilanteiden varalle tai edes mitään urheiluun viittaavaa, vaan
raakaa rahastusta erilaisilla varusteiden pakollisuuksilla, hologrammitähtäimillä,
kompeilla ja muilla epäkäytännöllisillä varustimilla. Niiden, ja aseiden
"customoinnin" hinnalla kerskailu näyttäisi jo olevan pääasia, ja itse
ampuminen vain välttämätön paha. TST-ammunta palauttaa harrastuksen alkujuurilleen:
Harjoittautumiseen tositilanteita varten, päämääränä vihollisen lopullinen
tuhoaminen.
Maalitauluna on Wanhasta Hywästä IPSC-taulusta muokattu taulu (kuva ohessa mittoineen).
Ei siis mikään päättömäksi "pyövelöity" ja pyöristetty IPSC
"Classic". Taulu on jaettu kolmeen osuma-alueeseen. Osumasta A-alueelle saa 6
pistettä, B-alueelle 3 ja C-alueelle 2 pistettä. Laukausmäärää ei ole rajoitettu,
ellei siitä erikseen mainita.
Jokaisesta taulusta tulee kuitenkin saada vähintään 6 (kuusi) pistettä, muutoin ampuja
itse julistetaan "kuolleeksi". Tauluun voidaan lisätä "hengenpaikat"
eli kohdat joihin osumisesta vastustaja nukahtaisi heti ja ainiaaksi. Näihin kohtiin
osumisesta saa 10 pistettä. "Anatomia-tauluntausta" on jo kehitteillä:
Kiinnitetään taulun taakse, irrotettavaksi helposti tuloksien tarkistusta varten. Maksa,
haima, munuaiset ja perna eivät tietenkään näy ampujalle, joten niiden sijainti on
opittava arvaamaan, tai oikeastaan tietämään!
Taustaan kuvataan siis ihmisen sisäelimistö, antaen kullekin elimelle kylmän
tieteellisesti (traumatologisesti) harkittu pisteluku sen mukaan, mikä olisi osuman
vaikutus tositoimissa kyseiseen kohtaan. Ampujien välisiä vertailukelpoisia tuloksia
haluttaessa pisteet voidaan lisäksi jakaa ajalla. Näin saadulla kertoimella on helppo
vertailla ampujien välisiä eroja. Toki näitä voi ampua ilman timeriäkin. Käytännön
toimissa pätee Viljam Pylkkään ikimuistettava ohje: "Ole NOPEA, mutta älä
hätähinen! TÄHTÄÄ ensin; tähtää TARKKAAN..!".
Taitoa ja etenkin harjoittelua vaatii tähtääminen nopeasti mutta silti tarkasti
aseella, jossa ei ole kenties lainkaan tähtäimiä. Monissa 7,65 mm:nkään taskuaseissa
ei ole, ja .25 ACP pistooleissa ovat tähtäimet harvinaista ylellisyyttä, vaikka
"liivintasku-pistoolien" käynti sinänsä voi olla yllättävän tarkkakin.
TST-ammunta ei siis ole enää pelkkää paukuttelua ja varusteiden
hinnalla/tuotemerkeillä kerskuntaa: Puhtaaksiviljellyssä muodossaan se edellyttää mm.
huomattavan hyvää ihmiselimistön tuntemusta, jota ei esimerkiksi Intissä opeteta kuin
valiojoukkojen varusmiehille.
Kaliberirajoituksista.
Minimikaliberi on .22 (myös mustaruuti-) Short, sillä .22 CB ei välttämättä riitä
läpäisemään tarpeeksi. Suurin sallittu kaliberi on 20 x 138 mm Solothurn Long, sillä
sitä isommat ovat tykkejä (teoriassa ja käytännössä). Suositeltavimpia kalibereja
ovat .25 ACP, 7,65 Browning, .380 ACP, 9 x 18 mm (Makarov PM vastaa esim. PTK:n
käsitystä ihanteellisesta puolustusaseesta), sekä 9 x 19 mm, ynnä piekkarinpatruunat
tietenkin. Jotkut alkavat nyt urputtamaan, että: "Eihän surkea .25 ACP riitä
mihinkään. TahTOO ainakin 10-millisen!" Niin vain on, että .25 ACP:llä ammutaan
kuoliaaksi vuosittain h-vetisti rikollisia, eivätkä ne ruumishuoneella patologin
asiakkaina protestoi ko. kaliberin vajavaisen tehon takia. Obdusentti voisikin kysäistä
potilaaltaan, veitsiä ja sahoja valikoidessaan, että: "Onko kuus-kolme-vitonen
riittävä kaliberi?". Vaitiolo tulkitaan myöntäväksi vastaukseksi. Säännöt
eivät tietenkään estä esim. .50-kaliberisella pistoolilla osallistumista kisoihin.
"Tappokriteeri" on luodin tietenkin ylitettävä: On läpäistävä 25 mm:n
paksuinen mäntylauta, tai vastaava paksuus kuivaa paperia (upotus puhelinluetteloon 22
mm:n syvyyteen + luodinjäänteiden pituus), taikka muuta suunnilleen vastaavaa
materiaalia. Vaadittavat upotussyvyydet taulukoidaan testiammuntojen perusteella, kunhan
lajin sääntöjä aletaan muotoilla yleismaailmallisiksi. Voidaan asettaa myös
"prättikaali"-ammunnan tyylinen momentti-minimi, mutta paljonkin
Prättikaali-Minor -luokkaa alemmalle tasolle. Ammustyyppi on vapaavalinnainen.
ERVA-luotien käyttäjille voidaan myöntää etua erityisen "ERVA-kertoimen"
mukaan, mutta ei paljoa.
Erityisen "custom & komppi"-kertoimen mukaan voidaan myöskin vähentää
pistemäärää siten, että 6,35 mm Baby-FN:än ja kustomoidun, hologrammitähtäimellä
varustetun "Ipsi-pistoolin" käyttäjät osallistuvat kisaan jokseenkin
tasavertaisina. Omatekoisen aseen käyttäjälle tulee olla tarjolla reilusti
"tasoitusta", tai erikoispalkintoja. Onhan myös "Virallinen Suomi"
alkanut vähitellen ymmärtää, että varttuvalle nuorisolle ei riitä pelkkä
kirjaviisaus, vaan käsityön taitojakin on alettava elvyttää. Mikäpäs olisi
motivoivampaa askartelua koulun metallityöpajassa, kuin on iki-oman pikapistoolin
rakentaminen...
Seuraavat harjoitukset on suunnitelu pistoolille, joskin niitä voi käyttää
revolverillekin sovellettuna. Niitä, joihin tarvitaan vain yksi laukaus, voi ampua ns.
paviljonki-patruunoilla, sisätiloissakin. Ohjeet niiden lataamiseen löytyvät
vanhemmista Ruutisista. Sisärata-ammuntaan kehitellään jatkossa omat sääntönsä ja
harjoituksensa, kuten myös ammuntaan omatekoisilla aseilla, jotka ovat yleensä
kertalaukeavia ja usein hitaasti ladattavia (esim. kiertämällä piippu kokonaan irti).
Stage 1 "Perinteinen"
Taulu kolmen metrin päässä. Ase lipastettuna kotelossa tai vyössä. (Ei patruunaa
pesässä). Veto ja latausliike timerin "piipistä" sekä mahdollisimman
nopeasti laukaus/laukaukset tauluun. (Kertalaukaus-aseilla ammutaan omassa
"Sankkitussari" -sarjassaan. Niissä saa olla patruuna tai irtopanos piipussa jo
kilpailun alkaessa). Ase voi olla työnnettynä vaikka housuvyön alle, saapasvarteen tai
puseron sivutaskuun. Se saa myös roikkua kaulahihnasta "lyyssin" helman alla.
Kotelo-pakkoa ja "kuperkeikka-diktaatteja" ei TST-ammunnassa tunneta.
(Kolme metriä ylittää jo sen neljän askeleen etäisyyden, jota kauemmaksi ei
harjoittautumattoman keskiverto-kansalaisen kannattaisi yrittääkään ampua oikeudetonta
hyökkääjää "rjevolvjeerillä" tai "pistaljotikilla". Realistinen
arvio on peräisin Venäjältä 1890-luvulta. 1 arshin = 0,7112 metriä x 4 = 2,845
metriä. Todellakin: Äärimmäinen matka, ammuttaessa pakkotilassa nopeita laukauksia
käsiaseella. Ks. myös liiteosuus! Toimituksen huomautus).
Stage 2 "Tuplaperinteinen"
Taulut 2 ja 4 metrin päässä. Ase lipastettuna kotelossa tai "suolivyön" alle
työnnettynä. Veto ja latausliike timerin "piipistä" sekä mahdollisimman
nopeasti laukaus/laukaukset kumpaankin tauluun.
Stage 3 "Cika Special"
Taulut 4 ja 7 metrin päässä. Tauluilla on "luotiliivit", eli vain
pää-osumat lasketaan. Ladattu ja varmistettu ase kotelossa tai vyön alla. Veto ja
laukaukset timerin "piipistä". Aikarajana 3 sekuntia, jonka jälkeen ammuttuja
laukauksia ei lasketa pisteisiin. Osuma kärsälevyyn tai silmiin tuottaa 10 pistettä.
Nykyinen "prättikaalitaulu" on jo kokonaan päätön, ja
aina se on ollut kasvoton. Käytännöllisessä ammunnassa ovat silmät, nenä ja suu
kuitenkin erittäin tärkeitä kohteita tähdätyn laukauksen sijoituksessa: Nenän tai
silmien kohdalle edestä osuva laukaus on yleensä välittömästi tappava. Nykyisessä
IPSC-ammunnassa on väheksytään osuman sijaintia ja ylikorostetaan aseen nimellistehoa -
tietenkin kaupallisin motiivein. TST-ammunnan taulut saavat ajan myötä pään lisäksi
myös kasvot. Kuvassa extempore-luonnos stage 3:n "naamariksi". Kärsän
sieraimet helpottavat tarkkaa tähtäystä. Osuma silmiin tuottaa myös täyden
pistemäärän.
Stage 4 "Huumehörhö"
Matka 7 m, yksi taulu. Ase lipastettuna kotelossa tai housuvyön alla. (Pesässä ei
patruunaa). Veto ja latausliike timerin "piipistä" sekä mahdollisimman
nopeasti laukaukset tauluun. Pisteitä vaaditaan vähintään 20, sillä hörhö ei
välttämättä tunne kipua. Aikaraja 5 sek.
Stage 5 "Jengin Niitto"
Taulut (5 kpl) 3 - 10 metrin päässä. Ampuja selkäpuoli tauluihin päin.
Vapaavalinnainen ase lipastettuna kotelossa tai vyössä/ roikkumassa kantohihnasta
olalta. Pesässä ei patruunaa/ kp:n liikkuvat osat etuasemassaan. Täyskäännös, veto
ja latausliike/ viritys timerin "piipistä", sekä mahdollisimman nopeasti
laukaukset tauluihin, lähimmistä alkaen. Patruunoita saa käyttää enintään 50 kpl.
(Konepistoolimiehet, huom! Ei saa ampua tyhjäksi 70 patruunan rumpua: Lipastettava vain
50 patruunalla).
Stage 6 "Venäläinen Teloitus"
Taulut 2 ja 10 metrin päässä. Ase kädessä ladattuna ja varmistettuna. 2 metrin
päässä olevaan tauluun ammutaan niskalaukaus, josta ajanotto alkaa. Tämän jälkeen
ammutaan 10 metrin päässä oleva (työssään epäonnistunut) "henkivartija".
Niskalaukauksen oikea osumakohta (mitat 20 x 50 mm tuottaa) 10 pistettä. Ohi ampuminen
johtaa tulosten mitätöimiseen, mutta laukausmäärä on rajoittamaton.
"Henkivartija" on kuitenkin eliminoitava 3 sekunnin kuluessa, tai kilpailija
kuulutetaan sankarivainajaksi, ja tulos mitätöidään.
Stage 7 "Yllätyshyökkäys"
Pistooli kotelossa tai vyössä lipastettuna. Kivääri /täyteisillä ladattu haulikko
käsissä. Pst-kivääri saa olla maassa tukiensa varassa. Pitkällä aseella ammutaan 40
metrin päässä olevat taulut (2 kpl). Ajanotto alkaa ensimmäisestä laukauksesta.
Pitkään pyssyyn on käytettävissä 3 patruunaa tai latinkia (yhden voi siis käyttää
lyhyemmälle matkallekin). Tämän jälkeen ammutaan 5 ja 7 metrin päästä taulut
pitkällä aseella/pistoolilla tai pelkästään pistoolilla taikka revolverilla.
Varsinaista aikarajaa ei ole, koska jotkin panssaripyssyt ovat hitaita ladata. Esimerkiksi
L-39:n liikkuvat osat joudutaan veivaamaan taakse kevytlatingilla ammutun laukauksen
jälkeen ja R.A.I.-tyyppisen 12,7 x 99 mm aseen lukko irrottamaan.
"Tulivoimattomien" aseiden käyttäjille kuuluu siis reilu tasoitus. Myös
suulatauskiväärillä ja perkussiorevolverilla saa osallistua tähän kilpailun osioon.
Kullekin "aselajille" joutuu sääntökomitea siis pähkäilemään
oikeudenmukaiset tasoitukset.
Stage 8 "UFOjen Torjunta"
Disipliini-ampujat (ISU/UIT) ampuvat pyöreitä maalitauluja (25 m pistoolitaulu, ym.).
Koska maapallolla ei ole käytännössä mitään pyöreää elävää oliota, paitsi
jotkin kilpikonnat ja mikrobit, niin voimme päätellä, että he valmentautuvat UFOjen
hyökkäyksen varalle. Joten täytynee sitäkin varten harjoitella. No niin:
Maalitauluina kaksi 25 m pistoolitaulua. Matka 10 m. Ladattu ja varmistettu ase vedetään
kotelosta tai suolivyön alta timerin "piipistä" ja ammutaan kumpaakin tauluun
kaksi laukausta. Aikaa viisi sekuntia. Pisteitä saa osumasta "renkaille" 3
pist./ osuma ja osumasta mustalle 6 pist./ osuma. Jos jommastakummasta taulusta ei löydy
kuuden pisteen verran osumia, kuulutetaan kilpailijan joutuneen avaruushirviöiden
ehtoolliseksi ja tulokset mitätöidään.
Saattaa kuulostaa helpolta, mutta "alienit" noukkivat todennäköisesti
naamaansa montakin kilpailijaa...
12 07 00; PTK
Relevantti liite wuosisadan takaa:
Walter Winansin winoiluita:
Moninkertainen isopistooliammunnan Bisleyn kilpailujen voittaja (10
voittoa 12:sta kisasta + 1 jaettu ykkössija), amerikkalainen Walter Winans,
seurasi 1800-luvun lopulla huolestuneena lajinsa kehitystä kohti nykyisenlaisia
"disipliinejä", jotka ovat mahdollisimman kaukana taistelukentän raadollisesta
todellisuudesta tai yleensä tilanteista, joita varten ampuma-aseet on aikoinaan keksitty:
"Heikkojen turwaksi/ Raakalaisten surmaksi".
Täsmällistä tietoa seuraavien rivien kirjoittamisen ajankohdasta ei ole, mutta Winansin
lempilajit, esiinnouseviin ja laskeutuviin tai kääntyviin tauluihin ammunta, sekä
"kävelyammunta" (kohti tauluja 50 yardista lähtien; tulenavaus 15 yardin
etäisyydeltä [Winans tosin ampui laiskana kävelijänä usein jo 20 yardista,
päihittäen silti kilpailijansa]), alkoivat olla Bisleyssä uhanalaisia lajeja jo vuonna
1897, ja Winansin kiinnostus kaupallistuvaa urheiluammuntaa kohtaan oli hiipumassa. Oli
milloin oli, tekstikatkelmat ovat kuitenkin seuraavanlaiset:
REWOLWEERILLÄ AMMUNNASTA NYKY-PÄIWÄNÄ (noin v. 1897)
Minun mielestäni rewolweerillä ammunnossa on warsinaisesti kysymys tulittamisesta
joutuisasti, lyhykäisille etäisyyksille. Werkkaisa ammuskeleminen aloillaan pysywäisiin
tauluihin, semminkin pitkiltä matkoilta, on tyystin erheellistä. Aluksikaan rewolweeri
ei ole kylliksi tarkka tällaiseen työhön. Kun kiwärillä on pikku-lapsen leikittelyä
täydellisten tulosten saanto 20 yardin etäisyyteen kahden tuuman läpi-mittaiseen
pilkkaan, kuin myöski neljän tuuman pilkkaan 50 yardin etäisyyteen, on ammunto niihin
rewolweerillä luku sinällänsä.
(Mittayksiköt: 1 tuuma = 25.40 mm. 1 yard = 0.9144 metriä. 1 naula = 0.4536 kg).
Kun rewolweeriä käytetään järki-peräisesti, sodintaan taikka itse-puolustukseen,
toimitetaan ammunto yleisimmin muutamain yardein etäisyyteen, nopeasti liikkuvaan
esineeseen. Edelleenki käy usein niin, että häädytään ampumaan useampi toistuwa
ammunto kiihkeätä tulta muutamissa sekunneissa. Semmoinenki mies, joka taitaa osata 20
tai jopa 50 yardiin, mutta tarwitsee aikaa yhdestä aina kymmenen minuuttia kutaki
liipaisua warten, tulee tapetuksi aikaa ennenkuin hän ehtii matkaan-saattaa
ensimäistäkään ampumaansa; tietenki otaksumalla, että hänen wastustajansa on
käytännöllinen rewolweeri-ampuaja, joka taitaa ampua tarwitsematta pitkää
sihtaus-aikaa yksittäisille liipaisuillensa.
"Käytännöllinen ampuaja"
Esi-merkkinä tulkoon mainituksi, että semmoinen mies, joka taitaa osua pilkka-tauluun,
sanokaamme: kahdeksan tuuman neliöön, wiiden yardin etäisyyteen nopeilla
heitto-ampumilla, on taitawa käytännöllinen ampuaja. Tämän tähden minusta näyttää
siltä, että werkkaisat ammunnot rewolweeri-kerhoilla tai Bisleyssä owat yhtä tyhjän
kanssa, koska ne opettawat miehen ampuamaan wäärällä tawalla. Bisleyssä "Sarja
Neljä", elikkä ammunto 20 yardiin kiinteään pilkka-tauluun ja "Sarja
Wiisi" 50 yardiin, se myöski kiinteään pilkkaan, sekä rewolweeri-poolit näille
matkoille, pitäisi täydellensä lakkaannuttaa, ynnä paljonki arwokkaammat palkinnot
jakaa kiihkeän tulituksen kilwoitteluissa, sanokaamme kilwassa: "Kuusi ampumaa 12
sekunnissa, tahi lyhyemmässäki ajassa".
Myöski enämpi huomiota pitäisi kiinnittää kilwoitteluihin liikkuwiin taikka
lähentywiin pilkka-tauluihin. Kääntywä pilkka, joka näyttäytyy kolmen sekunnin ajan
kutakin ammuntoa warten, on liian hidas; minun mielestäni se on aloillaan pysywä pilkka.
(Lausunnon viimeinen katkelma siirtyy asetekniikan puolelle):
Toinen seikka, jonka arwelen yhtä huomion-arwoiseksi kuin owat yllä mainitut
näkökohtani, on liipasimen wastustus. Rakennuksensa luonteesta seuraten on rewolweerin
wastustus häilywäisempi kuin kiwärin liipasimessa, ja koskapa Bisleyssä on asetettu
wastustus wähintäin 4 naulaan, säätään aseitten liipasin tosi-asiallisesti 4½
naulan painon kestäwäiseksi, että ne warmuudella selwiäisiwät koeistuksesta. Nytpä
rewolweeri, painawa itse wähemmän kuin kolme naulaa, kohtaa liipaisun painon
mielettömyyden, ollen se melkeinpä kaksi kertaa aseen oma paino.
Asioitten tila on sama, kuin jos kiwärin liipasimen wastustus pakoitettaisiin olemaan 16
tahi jopa 18 naulaa. Ammattimaiset pistoli-ampuajat käyttäwät liipasimen wastustusta
1½ naulaa tai wähemmänki, eiwätkä he warmaan kykeneisi toimittamaan tarkkoja
ammunnoitansa, jos wastustus olisi semmoinen, kuin se on Bisleyssä nyky-aikaan
pakollisena. (Käännösteksti päättyy).
Tuollainen oli mestarin vuodatus, käännettynä ajanmukaiselle luumäenkielelle.
Huomattakoon, että W. Winans viljeli jo noin vuonna 1897 termiä "a practical
revolver shot" (= "käytännöllinen revolveriampuja"), eli
"prättikaali" ei suinkaan ole nykyajan bisnesmiesten keksintöä. Ei
myöskään ampumaurheiluun liittyvä iljettävän raadollinen bisnes: Mainitaanhan
alkutekstissä myös "revolver pools", joita oli jokaiselle ampumasarjalle
erikseen. Kiintomaaliin ampujien poolit olivat ilmeisesti (myös sääntöjä saneltaessa)
liikkuvien maalien pooleja vaikutusvaltaisempia, eli varakkaampia. Ainahan raha ratkaisee:
Se on ihmisarvon ainoa mittayksikkö - paremman puutteessa.
Pooleihin kuului ilmeisesti ase- ja patruunatehtaita, kuten nykyäänkin, ja
kiintomaali-ammunnoissa saaduilla hyvillä tuloksilla oli jo tuohon aikaan mainosarvoa:
"Bisleyn uusi ennätys ammuttiin MEIDÄN walmistamallamme aseella/ MEIDÄN
lataamillamme patruunoilla!" Nykyisissä disipliini-ammunnoissa on systeemi lähes
sama, paitsi että Keski-Euroopan suuret asevalmistajat eivät ole tyytyneet sanelemaan
pelkästään jonkin ampumaradan sääntöjä, vaan myöskin UIT/ISU:n kansainväliset
säännöt on räätälöity muutamien asefirmojen kaupallisten etujen turvaamiseksi jo
vuosikymmenten ajan.
Eipä ihme, että disipliini-lajit ovat "haalistumassa pois" samaan tahtiin kuin
ampuja-veteraanit siirtyvät taivaallisille ampumaradoille - tai helvetillisille. Muutamat
"prättikaalinkin" harrastajat ovat äänestäneet jaloillaan, kyrsiytyneinä
homman kaupallistumiseen, loitontumiseen realismista, ja muunmuassa "ampumaurheilun
ulkopuolelta tulleiden vaatimusten mukaisiin maalitaulu-uudistuksiin", jotka
disipliini-puolella veivät jo hohdon ainoasta hohdokkaasta UIT-lajista,
olympiapistooli-ammunnasta, karsien rankasti lajin harrastajien lukumäärää. Ja
harrastajakunnan vähenemisellä on omat seuraamuksensa:
Nykyään alkaa olympiapistoolien .22 Short-patruunoista jo olla pulaa, ja harvat
kaupoista löytyvät merkit ovat kalliin oloisia. Mielenkiinto on joskus pienestä kiinni,
mutta se pieni voi olla tärkeää: "Pukeutumis-ohjesääntökin", jolla
kielletään esim. maastopuvun käyttö, vaatien "Adidas-asua", on karkoittanut
muutamia aiempia tasokkaitakin aktiiviharrastajia "prättikaalin" piiristä.
Toivotamme heidät tervetulleiksi TST-ampujien, eli Combat Shooterien
itsenäisiin kerhoihin, joiden perustamiselle on huomattava "sosiaalinen
tilaus"! Niissä klubeissa ei ole solmiopakkoa, mutta toki knallihattu päässäkin
saa osallistua kilpailuihin: Kukaan ei katso ketään kieroon.
Walter Winansin ideat 100+ vuoden takaa eivät rajoitu suinkaan yllä siteerattuun
puheenvuoroon, jonka lainasin W.W.Greenerin eeppisestä teoksesta "GUN
And Its Development" (9. painos vuodelta 1910). Kertoilen niistä lisää
joskus, enemmällä ajalla.
Winansin "käytännöllisen ampujan" kriteeri, osumat heittolaukauksin 20 x 20
cm neliöön 4.5 metristä, pätevät yhä: Kun ampuja on harjoitellut riittävästi, ei
enää ole tarpeen edes vilkaista tähtäimiä, vaan ase ojentuu "vaistolla"
kohti taulun keskiötä. Renkaita tai mustaa täplääkään ei taulussa tarvita:
Tarkkaillaan vain osumakuvion kokoa ja sen sijaintia pahvissa. Kun luodinreiät alkavat
muodostaa yhtenäisiä ryppäitä taulun keskiöön, voidaan harkita jopa
ampumaetäisyyden pidentämistä, riippuen tosin siitä, mihin ollaan harjoittautumassa:
Olympolaisiin Kisoihin, vaiko henkilökohtaisen koskemattomuuden tai kotirauhan
tehokkaaseen turvaamiseen.
1607 MM; Pete
Ruutiset
12.07.2000
Markuksen Evankeliumi:
Pulttilukkoinen lemmikkini
Sako 75 Varmint (.308 Win.) on
testiase, jolla tein lataustutkimukset kaliberissa .308 Win. Niistä kirjoittelin tänne
GOW-sivuille. Useimmat ovat lukeneet ko. asemallista testejä asealan lehdistä ja
keskustelua Sako M75 -kiväärisarjan aseista on ollut netissäkin jonkin verran. En siis
viitsi mainita jokaista yksityiskohtaa tässä testissä ja keskitynkin lähinnä
supupatruunoihin.
Tokkopa saisinkaan tehtaalta tietoja aseen historiasta: Kuka sen suunnitteli ja milloin?
Montako on valmistettu? Milloinka milläkin sarjanumerolla leimattu aseyksilö on
valmistunut? Keräilijöitähän tuommoiset epäoleelliset seikat kiinnostavat kovastikin,
mutta tekniikan miestä ja tieteenharjoittajaa vain aseen suorituskyky: Käykö vaiko
eikö?! Kätevä vaiko hankala "käpisteltävä"?! Jyry-latinkien kestävyys
kiinnostaa jo vähemmän, koska omissani ovat paineet lähinnä wanhan Berdanin
käyttöpaineen tasoisia, mutta saattaahan joku muu olla kiinnostunut.
Piipusta
Varmint-mallissa on paksu Appel-prosessilla kylmätaottu piippu. Rihlannousu on 1
: 11" eli kompromissien kompromissi. Nykyäänhän lähes kaikissa Sakon .30 kal.
kivääreissä on 11" nousu, johtuen piipujen valmistusmenetelmästä, sillä yksi
tuurna käy kaikkien .308 kaliberin piipujen rihlaukseen. Tuurnat maksavat tuhansia
markkoja kappaleelta. Rihlahöylään tarvittiin vain kymmenen sekuntia kestävä
ohjauslinjaalin kaltevuuskulman säätö, tai ohjauskiskon vaihto, jos tarvittiin
piipunsuuta kohti jyrkkenevä rihlannousu. Rynnärinpiippujen Appel-tuurnasta voisi
ohentaa mitä parhaimman .308 kaliberin tuurnan, mutta tokkopa Riihimäellä löytyy niin
tarkkanäköistä suunnittelijaa, että huomaa, paljonko kello on ja mitä vuosituhatta
almanakka näyttää?!
240 mm:n tai sitäkin jyrkemmällä rihlannousulla varustetuille .308 kaliberin piipuille
tulee vielä jonakin päivänä kysyntää. Tämän asian povaamiseen ei tarvita
yliluonnollisia ennustaja-eukon lahjoja, vaan silmäys GOW-sivujen vierailijoiden
lukumäärän kertovaan numerosarjaan. Sivujen mainostus on lisääntymään päin netin
keskustelupalstoillakin, ja on yx herttaisen hailee, mitä niillä kirjoitellaan:
Unohduksiin vaipuminen olisi jo vakavampi juttu! (Tämä oli jo modernin industrialismin
isän, Henry Fordin, havainto, mutta soveltuu se myöskin tiedonjulkistamisen
alalle).
Yli 10 gramman luodit eivät yleensä vakaudu 11" rihlannousulla supu-nopeuksilla
ammuttaessa, mutta kevyemmillä luodeilla saadaan hyvä tarkkuus. Voi kun kallispalkkakset
asetehtaiden insinööritkin tajuaisivat, että luodikoilla ei ammuta vain täystehoisia
patruunoita, vaan myöskin erikoislatauksia, joiden luodit saattaavat vaatia jopa 9"
rihlannousun vakautuakseen. Piipun ulkohalkaisija on 22,0 mm piipun suulta, josta se
jatkuu tasaisena kymmeniä senttejä taaksepäin.
Tähän väliin saanen muistuttaa, että NATO-standardin mukaisen kiväärikranaatin
laukaisuun tarvitaan juuri 22,0 mm halk. piippu. Ko. kiv-kranaatteja tosin yksityiset
eivät saa mistään, laillisesti tai laittomasti. Sorvinomistajat voivat itse tehdä
niitä, joskin niiden tekeminen räjähtäviksi on melkoisen vaikeata (ja laitontakin
mukamas! Mutta: "Mikä kielletään/ se ihmisissä himon aikaan saa...", runoili
jo edesmennyt, PTK:n suuresti arvostama sanoittaja Reino Helismaa).
Tasapaksuun piipunsuuhun on helppo tehdä vaimennin kitkakiinnityksellä, joskaan ei ole
täyttä varmuutta kiinnityksen kestävyydestä .22 LR:ää suuremmissa kalibereissa.
Mikäli ko. kiinnitystapa osoittautuisi pitäväksi, sillä voisi toteuttaa helpolla
vaimentimien asennuksia lähes kaikkiin aseisiin, joissa on liereä piipun ulkopinta
piipunsuusta vähintään muutamia senttejä taaksepäin. Onhan helpompaa sorvata
piipunsuuhun tarkkamittainan, piipunreiän suuntainen lieriö-osuus kuin suputtimen
kiinnityskierre.
PTK:n "norsun muistin" mukaan keksittiin kitkakiinnitys, kun kierteitys oli
mennyt sudeksi hänen Remington Nylon 66-piekkarinsa piipunsuussa, eli ½ tuuman
Whitworth-jengan oli joku sorvannut vahingossa metrisen kierteen 60 kulma-asteen
terällä, tai päinvastoin. Piipunsuuhun sorvattiin 11,00 mm halkaisijainen liereä,
sileä osuus. Tuohon aikaan oli ehkä vuosi 1976, koskapa kitkakiinnityksen ideoija oli
silloin vielä mukana metalliteollisessa työelämässä, joka päättyi 15. maaliskuuta
1978 klo. 15:30.
Lippaasta ja lukonkehyksestä
Sakossa on kaksirivinen 5 patruunan lipas. Se on helppo täyttää. Onnistuu myös lippaan
ollessa kiinni aseessa. Patruunat voi painella suoraan lippaaseen kuten rynkyssä.
Menetelmä on kähvelletty Tikka-luodikoista, eli lienee Toivo Pirttimäen keksimä.
Taitava lataaja täyttää aseesta irroitetun lippaan parissa sekunnissa, ja aseessakin
olevan samassa ajassa jos käytettävänä on esitäytetty Mauser-kiväärin
"kampa". Lippaasta kannattaa pitää hyvä huoli, sillä Sako nylkee
varalippaista 450 mk/kpl sikahinnan. (Olisiko hinnoittelijalle tullut
kymmenyspilkku-virhe? Tuotantokustannuksia vastaisi 45 - 50 mk! 450 mk:lla saa jo paksusti
tehtaanrasvaisen, koskaan käyttämättömän ylijäämä-sotilaskiväärin
Keski-Euroopasta).
Lukon kehys on melko avara, mikä helpottaa aseen käsittelyä. Avaralla lukonkehyksellä
on huonotkin puolensa: Se voi vähentää jäykkyyttä, joka saattaa ilmetä
huippukäynnin puuttumisena. Huipputarkat kasa-ammuntakiväärit ovatkin lippaattomia, ja
vailla edes yksirivistä makasiinia. Ongelmia niillä ilmaantuisi metsästystilanteissa,
kun "paikkolaukaus" olisi tarpeen. Silloin kaipaisi aivo-verisuoniltaan
kivettyneinkin kalkkivaari jo automatiikkaa: Kerta- taikka sarja-.!
Sakolla on kuitenkin onnistuttu ratkaisemaan lukonkehyksen notkumisongelma melko hyvin,
sillä käynnissä ei ole moittimista. Lukko Sakossa on kolmi-olakkeinen, kaiketi
edesmenneen asenero Jali Timarin "Finlandian" eli Finn-Riflen konseptien
mukainen. Sen purkaminen on helppoa, ja kaikki lukon osat on purettavissa, toisin kuin
eräissä muissa kiväärien lukoissa. Vihdoinkin myös Sakolla on opittu, että
käyttäjän pitää pystyä purkamaan ja huoltamaan ase itse ilman asesepän apua.
Tämähän oli jo kunnioiettavan J. Timarin kuningasajatus; yksi monista.
Sakon toimintavarmuus on erinomainen, kunhan lipastaa patruunat huolella. Ainut luoti,
jolla olen saanut syöttöhäiriön aikaiseksi, on Lapuan Lock Base väärinpäin
asetettuna. Tosin useimmat aseet eivät syötä ko. yhdistelmällä ollenkaan. Se onkin
tarkoitettu äärimmäisiin hätätilanteisiin, ladattavaksi "papu kerrallaan,
suoraan pesään".
Kiikaritähtäimestä ja lisävarusteista
Kiikarina Sakossani on Shirstone 3,5 - 10 x 45. Se on osoittunut hyväksi valinnaksi 25 -
300 metrin ampumaetäisyyksille. 300 metriä pidemmille matkoille saisi olla suurennosta
enemmänkin, jos on hyvä ampumasää (mm. ei esiinny lämpöväreilyä). Käytännössä
ilmassa on usein luodin lentoradallakin lämpöväreilyä kesäaikaan jopa Suyomessa,
eikä juurikaan yli 10 kertaa suurentavalla kiikarilla silloin tee mitään pitkillä
matkoilla. "Samurain Silmän" erottelukyky on myös riittävä omiin
käyttötarkoituksiini, koska en ammu ylipitkille etäisyyksille.
Kuva on selkeä, joskin jää jälkeen eurooppalaisista (myös venäläisistä)
huippu-laadukkaista kiikaritähtäimistä. Tosin 1200 markan kiikaritähtäimeltä ei voi
odottaa samoja ominaisuuksia kuin kolme-neljä kertaa kalliimmilta putkilta. Mitään
huonoja puolia en ole onnistunut löytämään ko. kiikarista, verrattuna siihen, mitä
ko. hintaluokan optisilta tähtäimiltä voi odottaa. Kokonaisuudessaan hinta-laatusuhde
on siis hyvä.
Sakossani on lisäksi Harris-bipodit, eli pikakiväärin tyyliset etutuet, tosin
säädöiltään monipuolisemmat kuin vaikka Emmassa. Bipodit ovat käytännölliset
metsästyksessä ja pitkänmatkan tarkkuusammunassa, eivätkä ne juuri haittaa muutakaan
ammuntaa. Toki eriäviä mielipiteitä lyötyy ko. asiasta. Etutuellista kivääriä
olivat kalkkivaarit karsastaneet vielä toistakymmentä vuotta sitten, koska "ase on
sotilasaseen näköinen" eli "poliittisesti epäkorrekti". Muutamaa vuotta
myöhemmin jyskytti samalla radalla pyörälavetillinen Maxim malli -09: Kenenkään
mielenrauha ei enää häiriytynyt, rähmäisen punikinpelon väistyttyä. Ja edessä on
aika, jolloin punikkien on vuoro pelätä. Historia on heiluriliikettä.
"Tunteet aseen ostossa
on täysin turhia/ Teetpä reikää pahviin/ tai vaikka murhia..." Näin runoili
joku tuntematon "Wäinämöinen" Vesan Metsästyssivuilla ja GOW:n kulttuuripalstoilla. Vielä 1980-luvun alkuvuosina olisi
metsästysammunta- tai disipliini-radalla tämännäköinen ase saanut kalkkivaarit
kalpenemaan ja vapisemaan raivosta. Nykyisin on custom-kalustoonn jo totuttu paremmin, ja
kun mennään tauluille tutkimaan ampumatuloksia, on moni ampujaveteraani kokenut ns.
kulttuurishokin, alkaen kohta kysellä "Äänettömän Voittajan" patruunoiden
latausohjeita. (Valokuva: Markus).
Metsästyksessä osuman pitäisi olla varma, ja siinä bipodi auttaa usein ratkaisevasti.
On yx huganhailea, kuinka läheltä ampuu OHI, vaikka millaisella Weatherby Magnumilla,
jos laukaus menee "synniksi", ja aina pahempi, jos se vain haavoittaa. Osumat
ratkaisevat metsästyksessä. Nimenomaan osumat varmimpiin hengenpaikkoihin, eivätkä
haavakkoja tuottavat nirhamat. Tämä on luodikkometsästyksen "ratekiija", jota
hehtaaritulittajat ovat halveksineet, laatien myös metsästyslait nurkuen passiin
patistettujen edustusmetsästäjien ampumataidon mukaan.
Huipputapaus oli eräs maineikas metsästys-viranhaltija, jonka luodikko ampui hiukankin
kastuttuaan 75 cm kohdistuspisteestä yli 100 metriin. Kyseinen "fiskaali"
vastusti vielä vuonna 1981 ERÄ-lehden palstoilla kaikkein jyrkimmin
metsästyslainsäädännön uudistusvaatimuksia ja erityisesti ajatusta, että aseen
tarkkuus korvaa moninverroin sen, jos muutama sata Joulea puuttuisikin nimellisestä
energiasta. Hän tuli sentään järkiinsä seuraavan vuosikymmenen kuluessa,
korjautettuaan oman aseensa käyväksi sadesäälläkin: Eihän miehen ampumataidossa
ollut vikaa, mutta puuttui vain tieto siitä, mihin kunnollinen (tai kunnostettu) ase
pystyy. Taas kulki oppi kantapään kautta!
Muista varusteista vielä muutama kokemusperäinen neuvo: Aseiden hihnat ovat monesti
melko lyhyitä, mutta niiden olisi syytä olla pitkätköjä, jos haluaa nopean (ja
tarkan) "tulenavauksen", milloin asetta kannetaan hihnasta ehkä jopa selässä,
eikä olalla, kun halutaan pitää molemmat kädet vapaina vaikkapa hiihdettäessä. Liian
lyhyt hihna hidastaa aseen ottamista olaltakin. Pitää muistaa myös, ettei Suomen
talvessa pukeuduta "paratiisilliseen asuun", vaan pörhistellään mieluummin
turkiksissa tai sunnustaudutaan toppavaatteisiin.
Tarkkuus täystehoisilla
Koska ase on omani, olen tehnyt melkoisesti latauskokeiluita, enkä viitsi jokaista kasaa
mainita tässä tekstissä. Sakon 143A ja Lapuan S374 luodeilla Sakoni käy 2 - 4 cm
kasoja täystehoisilla latauksilla 75 metriin. Ei siis mitään huippukäyntiä.
Lapuan 9,7 gramman Lock Base B466- ja 10,0 g:n Scenar GB491- luodeilla Sako kyllä käy
alle 20 mm kasoja 100 metriin, mutta latauksen tulee olla melko kova. Esim. 2,65 g
N135:ttä antoi 14 mm (k-k)/ 5 lauk / 100 m 10,0 g Scenareilla ja 18 mm (k-k) B466:lla.
Ko. latauksella Scenar kävi 300 metriin noin 55 mm kasaan. N140 on jo liian hidasta
ruutia ko. luodeille, sillä hajonta oli noin 20 mm / 75 m, vaikka kokeilin useita eri
latauspituuksia ja latauksia. N140 on ilmeisesti kehitetty 7,62 mm Mosin-Nagantiin aikana,
jolloin ainoa meillä käytetty nallityyppi oli Large Rifle Berdan, luodit painoivat 12
grammasta alkaen, eikä .308 Winchesteriä oltu kai vielä edes keksitty.
Kevyt- ja supulatingit
Ko. aseen käynnistä säästö- ja supulatigeilla on voitu lukea GOW sivujen vanhemmista
artikkeleista, joten en viitsi kaikkia käydä läpi tässä. VihtaVuoren N310:tä on 0,66
g osoittautunut ko. aseyksilön "suosikkilataukseksi", melkein luodilla kuin
luodilla, ainakin ennen piipun lyhennystä vaimenninasennuksen esivalmisteluna.
Kevein luoti, mitä olen ampunut ko. latauksella, on Lapuan 4,7-grammainen
alumiinisydäminen reikäpää (jo tuotannosta poistunut, kaikki hyvähän häviää
tästä maailmasta), ja raskain 12 gramman D-47, joka tosin ei vakautunut, ollen
kelvollinen vain kodinturvaksi kosketuslaukauksella tunkeilijan kaulaan, kasvoihin tai
raajoihin. Tarkoitukseen on tosin suositeltavampiakin luotityyppejä. Rata-ammunassa 100
metriin ja lyhyemmille etäisyyksille käytän yleensä Lapuan 6,5 gramman HP-luotia ja
em. 0,66 g:n annosta N310:ta. Ko. lataus on pienirekyylinen ja tarkka. Pidemmille
matkoilla käytin yleensä 2,65 grammaa N135:ttä ja Scenaria (10,0 g).
10,0 gramman Moly-pinnoitettu Scenar osoittautui tarkaksi kuten jo aiemmin kirjoittelin
siitä Ruutisiin. Myöhemmin koeammunnoissa 75 metriin se antoi kolmella laukauksella
keskimäärin 10 mm kasoja k-k. Paras yksittäinen kasa oli 3 mm k-k! Tosin
korostettakoon, että kyse oli sattumasta 3 mm kasan kohdalla: Kaikki oli mennyt
kohdalleen patruunoita ladattaessa ja ammunnassa. Yleensä aseen käynnistä kertoo
parhaiten vähintään 10 laukauksen kasa, tai mielellään usemmankin kasan keskiarvo.
Vaimentimen asennus
Vaimennin on BR-Tuotteen asekohtaiseksi "customoitu" T8, normaalia lyhyemmällä paisuntakammiolla. Tämä
paisuntakammion lyhennys jouduttiin tekemään etutukin pituuden takia. Muutenhan
vaimennin olisi ottanut kiinni tukkiin, sillä Sakoni piippua lyhenettiin vaimentimen
asennuksen yhteydessä toista kymmentä senttiä, vakiintunutta karbiinipituuttakin
lyhyemmäksi, huolellisen tarveharkinnan jälkeen tietysti. Neuvonantajina oli parikin
tämän kutistuneen maapallon pätevintä alan asiantuntijaa, joilla ei ole "omaa
lehmää LOUHItussa SOLAssa". Lopulliseksi piipunpituudeksi tuli 428 mm. Etutukkiahan
ei voitu lyhentää, johtuen hihnankiinnitys-lenkistä, ja siinä kiinni olevasta
bipodista.
Viekö suputin tarkkuuden?
Monesti kuulee kalkkivaarien sanovan, että aseen piipun lyhennys ja/tai vaimentimen
asentaminen vähentää lähtönopeutta ja lisää hajontaa. Tämä ei pidä kategorisesti
paikkaansa, vaikka mm. eräät Sakon myyntipuhujat näin väittävät. Toki
täystehoisilla patruunoilla lähtönopeus vähenee piipun lyhentämisen myötä.
Säästo- ja supulatingeilla sitävastoin lähtönopeus kasvaa. Piipun lyhennys parantaa
tarkkuutta monesti, sillä piipun suhteellinen jäykkyys kasvaa lyhentämisen myötä.
Piipun värähtelyjen taajuus lisääntyy, mutta niiden amplitudi, eli laajuus, vähenee.
Näin käy siis ammuttaessa ilman suputinta.
Vaimennin sinällään lisää lähtönopeutta joitakin metrejä sekunnissa, mutta
käytännössä useimmiten tällä nopeuden lisäyksellä ei ole merkitystä. Usein aseen
tarkkuus jopa paranee vaimentimen asenuksen yhteydessä, sillä vaimennin toimii
lisäpainona piipussa ja muuttaa piipun värähtelyitä. Muutokset on helppo kompensoida
tähtänten hienosäädöllä. Usein joudutaan suorittamaan myös sivusuunnan pieniä
säätöjä. Piipun värähtelyhän ei ole pelkästään pystysuuntainen, koska ampuja
tukee kiväärin olkaansa, eikä vartalonsa keskiviivalle, mikä kyllä käy päinsä
kasa-ammunnassa, mutta huonommin metsästyksessä.
Pulttilukkoinen ase ei ole myöskään täysin symmetrinen takaa katsottuna: Lukon kampi
ojentuu sen sivulle ja iskurinlyönti voi heilauttaa asetta hieman sivusuuntaan, juuri
ennen luodin liikkeellelähtöä. Tämän liikkeen voi todeta tyhjälaukauksella, pidellen
kiikarin ristikon suunnattuna johonkin n. 100 metrin etäisyydellä olevaan pieneen
tähtäyspilkkaan. Iskurin naksahdettua ei tähtäys ole ehkä enää tarkasti kohdallaan.
Siirtymä voi olla huomattavakin, jos lukkotappia ei ole painettu aivan alimpaan
asentoonsa lukkoa suljettaessa. Tämä ilmiö selittää ne "selittämättömät
kärpäset", jotka pilaavat joskus ennätyksellisen kasan - tavallisimmin viimeistä
laukausta ammuttaessa, kun suorituspaineet herpaannuttavat tarkkaavaisuuden.
Asianmukaisesti muotoillussa aseen perässä on myös aina jonkin verran sivukäyryyttä,
koska ase yleensä nojataan olkaan, eikä rintalastaan tai keskelle leukaa, tueltakaan
ammuttaessa.
Koeammunta
Ensimmäisessä koeammunnassa vaimentimen asennuksen jälkeen parhaan tarkkuuden sain SAKO
A145 luodilla 0,66 gramman annoksella N310:ta. Kolmen laukauksen kasa oli 10 mm k-k 100
metriltä. 50 pennin kolikko peittää apilanlehden muotoisen reiän näkymättömiin. (Hylsy: Norma, liekkireikä suurennettu 3,5 mm halkaisijaan).
Lähtönopeuden pitäisi olla QuickLOADin mukaan 427 m/s ja painetta 1893 baria, eli
"puolipaine", mutta liekkireiän avarrus voi nostaa sen hiukan yli 2000 bariin.
Sekin jää kauas alle tehdaspatruunoiden normaalin painetason. Tuleviin QL:n
päivityksiin saadaan toivottavasti kerroin säästölataushylsyille, joiden
"sankkireikä" on väljennetty ja/tai muotoiltu kartiomaiseksi eräiden
piilukko-muskettien liekkireiän tapaan. On jo pakko uskoa, että kaikki hywät ideat owat
jo wanhoja kexinnöitä. Välillä vain jostain syystä unohtuneita.
Mainittakoon, että ruuti oli annosteltu ruutikauhalla ko. patruunoissa. Eipä
näköjään tarvita ruutivaakaa tarkkuuspatruunoihinkaan, vaikka eräät asekauppiaat
tuomitsevat ruutikauhat epätarkoiksi ja vaarallisiksi välineiksi ruudin annosteluun.
Kaupalliset intressit näköjään menevät taas tosiseikkojen edelle. Kohottakaamme
(jälleen) näille myyntipuheille kolminkertainen "HUGAA!!"- huuto. Kun
kauhomisrutiini on kehittynyt yhdenmukaiseksi, päästään vähintään samaan
annostustarkkuuteen kuin kammella veivattavaa annostinta käytettäessä. Eiväthän
nekään ole pettämättömiä, jos kampea käännellään vaihtelevalla nopeudella, ja
säätövirheen tai säädön muuttumisen riski voi olla myös olemassa. Kauhankuupan
tilavuus on yleensä vakio.
Tavallisella ruutivaa'alla ei punnitusherkkyys useinkaan riitä kauhottujen annosten
painonvaihteluiden havaitsemiseen, ja joidenkin ruutilajien tilavuuspainoa
määriteltäessä on jouduttu käyttämään analyysivaakaa 1,0 ccm:n kauhallisten
annostamien ruutimäärien painonvaihteluiden toteamiseen. (Mm. "Titarin"
laboratoriovaaka pystyy ilmaisemaan 0,1 milligramman erot ruutimäärissä). Aiemmin
ratalatauksena käyttämäni 0,66 g N310:tä ja Lapuan 6,5 g HP-luoti (G477) kävi
säännöllisesti 20 - 30 mm kasoja (k-k)/ 3 lauk. / 100 m.
Lapuan D-47 (12 g) luodit osuivat melko huonosti 100 metriin annoksella 0,66 g N310:tä.
Hajonta oli noin 50 mm ja lataus oli yliääninen. QuickLOAD ohjeman mukaan nopeutta oli
393 m/s, mikä pitänee paikkansa. Perä edellä ammutut D-47 luodit osuivat poikittain
tauluun ja hajonta oli jotain puoli metriä. Onneksi eivät sentään osuneet vaimentimen
haittalevyihin. Luotien lentäminen poikittain selittynee luodin suuremmalla
hidastumisella perä edellä ammuttaessa, jolloin ballistinen kerroin on huonompi tässä
tapauksessa. Luoti kääntyi poikittain onneksi vasta muutamia kymmeniä metrejä ennen
maalitaulua.
Testistä informoitu PTK murisi jotain, että : "Blagodaarju Gospodinam,
ettei sattunut pahempaa! Luotien kolhimia suputtimia on joskus nähty. Jälki voi olla
rumaakin!" ja kielsi ankarasti kokeilut yli 11-grammaisilla torpeedoluodeilla 10
tuuman nousuisia loivemmilla rihloilla. Venättä kun en paljoa osaa, meni toinen
iskulause: "Finljandija besSako, Finljandija bespetshnyij" jo yli hilseen.
Kukapa tuon osaisi suomentaa? Sen sentään ymmärsin, ettei mihinkään 7,62 mm / .308
kaliberin aseeseen kuuluisi rihlaus, jonka nousu on loivempi kuin 240 mm, ja 200 mm olisi
aina vain parempi. Jyrkin mahdollinen olisi 78 mm per kierros, mutta täysteholatinkien
ampuminen olisi mahdotonta. 7.65 x 17 mm pistooleissa on joskus ollut niinkin jyrkkiä
rihlauksia.
Kasa-ampujapiireissä on tosin vallalla näkemys, että piippu, jonka rihlannousu
hädintuskin vakaannuttaa käytettävän luodin (mutta vakaannuttaa kuitenkin), ampuu
kaikkein pienimmät kasat, mutta niissä porukoissa ammutaankin vain hylsyyn rutistamalla
tungettuja latinkeja, ja: "Kaikenlaiset säästölataukset ovat ajatuksenakin
kauhistuttavia".
10,0 grammaiset Scenarit osuivat 30 mm kasaan (k-k)/5 lauk./100 metriin. Ruutina oli
taaskin N310:tä 0,50 g. 0,53 g annoksella osa luodeista lensi yliääni-nopeusalueella ja
osa transsoonisella alueella. Pidemmästä piipusta 0,53 g:n annoksella ammutut Scenarit
olivat olleet aliäänisiä.
Toinen koeammunta
Ruutina käytin kaikissa latauksissa N310:ta. (Annos suluissa luodin jälkeen). Latauksina
kokeilin 10,0 gramman Moly-pinnoitettua Scenaria (0,50 g), Sakon A145
"Pyöweliä" (0,38 g/ 0,7 cc ja 0,84 g) sekä Lapuan Lock Base -luotia B466
(0,50 g). Ampumamatka oli 100 m.
Scenar kävi 33 mm kasaan (k-k), eli käynti oli samaa luokkaa kuin viimeksikin. Täytynee
"viritellä" latausta vähän pienemmäksi (esim. 0,47 grammaan) ja kenties
lisätä latauspituutta, jotta käynti paranisi. 0,50 grammaa N310:ta näyttäää olevan
liikaa Moly-pinnoitetun Silver Jacket Scenarin takana. Osa luodeista oli vieläkin
transsoonisella nopeusalueella. Lock Base ei käynyt ollenkaan nyt: Hajonta oli 10 cm/ 6
lauk./ 100 m. Olinkin jo totuttautunut ajatukseen, että piipun lyhennys tuottaa latinkien
kehittelytarpeita.
Sakon 145A:lla 0,84 g annoksella hajonta oli noin 6 cm. Yleensä ruutiannoksen (ruudilla
N310) ollessa yli 0,75 g, hajonta alkaa lisääntyä. Aiemmin huomasin tämän mm. Lapuan
G477 luodilla. Monet muutkin kevytlatausten käyttäjät ovat ovat huomanneet ko. ilmiön
latausta lisättäessä. Säästölatausten harrastushan on yleistynyt
maailmanlaajuisesti, ruuti-kartellin vastarinnasta huolimatta, koska myyntipuheet on
lopulta opittu tunnistamaan myyntipuheiksi (engl: "Bullshit"), Suomessa ja
maailmalla.
0,38 gramman annoksella hajonta oli 33 mm k-k/ 4 lauk. Nopeuden pitäisi olla QL:llä
laskettuna 303 m/s ja max. paineen 940 bar. Nopeus pitänee paikkansa, sillä mm. KJA:n
testeissä ko. lataus antoi lähes saman nopeuden. Venymäliuska-painemittari antoi 745
bar KJA:n mittauksissa, mutta todellinen lukema lie 900 - 950 baria, sillä venymäliuska
ei rekisteröi terävintä painehuippua. Lisäksi on tietenkin asekohtaisia eroja.
Luotien/piipunreiän voitelukin vaikuttaa lopputulokseen; erityisesti paineeseen. Ko.
lataus oli "siunatun hiljainen" vaimentimen kanssa ammuttaessa. 10,7- grammainen
valuluoti ei enää vakautunut kokonaan 11" rihlannousulla. Luodinreiät taulussa
olivat soikeita, ja tarkkuudesta ei voi juurikaan puhua, hajonnan ollessa noin 80 mm.
Kolmas koeammunta ja kohditusetäisyyksistä
Kokeilin vielä supulatauksia 25 metrin pistooliradalla. Luoteina käytin Moly-Scenaria,
Sakon 145A:ta sekä J.J.Gunhillin valamia 8,7-grammaisia valuluoteja. Ruutina yhä N310
eli "Rowasti". 145A:lle ja 8,7 grammaisille lyijyluodeille ruutiannos oli 0,7 cc
/ 0,382 g ja Scenarille 0,47 g/ 7,2 grs.
Kaikki em. lataukset olivat aliäänisiä, sekä hiljaisia vaimentimen kanssa ammuttaessa.
Suurin ääni kuuluu luodin osumasta maaliin (on se sitten maalitaulun tausta tai jotain
elävää). Tarkkuutta en varsinaisesti kokeillut kunnollisen tuen puuttuessa, mutta
ainakin 145A:t ja Scenarit antoivat alle 15 mm kasoja (k-k) viidellä laukauksella. Itse
kohdistin aseeni ratalatingilla 100 metriin, jolloin ase on kohdallaan noin 30 metrissä
supulatingeilla, ja täystehoisilla tarkkuuspatruunoilla 300 - 320 metriin luotityypistä
riipuen. Esimerkiksi em. kokeilussa Scenar osui tähtäyspisteeseen 25 metriin. Tällä
kohditusmenetelmällä ei tarvitse räplätä kiikarin säätöjä jatkuvasti.
Vaimentimen käytöstä ja latauksista
Vaimentimella on kolme käyttötarkoitusta: Ampumamelun ehkäiseminen, rekyylin
vähentäminen sekä suuliekin poistaminen. Ampumamelun poistaminenhan on näistä
tärkein ja haastavin tehtävä. Luodin tulee lähteä supu-nopeudella eikä latauskaan
saa olla turhan suuri, jottei ääntä syntyisi liikaa. Mm. tästä syystä
kivääriruuteja ei tule käyttää supulatingeissa. Supulatauksilla laukausääni
vaimenee huomattavasti ja sitä on lähes mahdoton havaita kauempaa.
Täystehoisilla patruunoilla vaimenin toimii lähinnä "harhauttimena" sekä
suujarruna. Luodin lentoääni on kuitenkin vallitseva
melun lähde silloin. Hitaita kivääriruuteja ei kannata käyttää vaimentimen kanssa
ammuttaessa, sillä ne palavat vielä osittain vaimentimen sisällä, lyhentäen sen
kestoikää. Netissä näkeekin joskus valituksia, että: "Taas hajosi yksi
mölypönttö hitsaussaumoistaan", mutta patruunoiden kehittämät suupaineetkin ovat
olleet hirmuisia, eli vaimenninrikot ovat itse-aiheutettuja; mahdollisesti tahallisia?!
Esimerkiksi 10,0-grammaiselle Scenarille voi hyvin käyttää N110:tä täystehoisiin
latauksiin. Sopiva aloitusannos on 1,70 g N110:llä. Lähtönopeutta ko. latauksella
saadaan jo 680 m/s ja maksimilatauksella noin 720 m/s. Tämä siis .308 Win:lle.
Supulatingeista vaippaluodeilla
Monesti on kysytty aliäänipatruunoihin parasta luotia. Yksiselitteistä vastausta ei
ole. .308 kaliberiin löytyy monia hyviä luoteja, mutta RK:n tai kolmenlinjan kaliberiin
ei ole niin laajaa valikoimaa. Melko hyviä toki on, esimerkiksi Lapuan S405 ja D166,
muttei parhaita mahdollisia. Toisaalta ko. kalibereissä voi käyttää halkaisijaltaan
.308" luoteja, jotka saattavat käydä hyvin, huolimatta alimittaisuudesta
isokaliberiin nähden. Aina on muistettava, että venäläiset ampuivat .307" luoteja
konekivääreillä ja "Emmoilla", joiden piipun isokaliberi saattoi olla .312
tuumaakin jo tehtaan jäljiltä, ja sarjatulella ammuttujen patruunoiden käyttöpaine oli
moninverroin korkeampi kuin se on kotiladatuissa supulatingeissa.
Pelätty ruutikaasun ohivuoto ei ilmeisesti turmele piipunreikää niinkään pahasti kuin
ylikireän luodin kitkakuumuus. Piipun kestoikä on tunnetusti kääntäen verrannollinen
ruutipanoksen suuruuteen grammoina, ja ruudin energiasisältöön. Piipun käyttöikä voi
jäädä lyhyeksi, jos .30 kaliberin Magnum-luodikolla tulitetaan 7.0 gramman latingeilla
vaikkapa VihtaVuoren ruutia N170, jonka energiasisältö on luokkaa 3900 Joulea/gramma.
Energiaa kehittyy 27300 Joulea, josta muuttuu luodin liike-energiaksi ehkä kolmannes, ja
runsas viidennes ruudin "powerista" kuumentaa piipunseinämiä.
Esimerkki ei ole edes äärimmäinen, mutta pysyttelen siviilikalibereissa, menemättä
vaikkapa puolalaiseen 8 x 106 mm Maroszek-kivääriin Kar. Wz. 1935, jonka piipun pystyi
turmelemaan 500 laukauksella harvakselti ammuttua tultakin (4 ls/min), tai 24 - 28
pamauksella kiihkeää tulitusta. Ampujaakin piti vaihtaa 4 - 8 laukauksen jälkeen, koska
ase potkaisi tosi pahasti. Ruutilataus oli noin 12 grammaa, eli ei paljon vaille 12.8
gramman ammuspainosta. Luodin lähtönopeus oli 1220 m/s.
Luodin piippukitkaan on alettu viime aikoina taas kiinnittää huomiota, etsittäessä
piipun eliniän pidennyskeinoja ja konsteja, joilla voidaan parantaa aseiden
hyötysuhdetta. Mielestäni parhaita supupatruunan luoteja ovat toistaiseksi
Moly-pinnoitetut keveät tarkkuusluodit, kuten Lapuan 10,0 g Scenar. Näiden hinta on
suurin este laajemmalle käytölle. Esim. ko. Scenar maksaa 1,10 - 1,20 mk/kpl. Siis
pelkkä luoti! Sen hinnalla saisi jo 3 - 4 tavallista 8 gramman kokovaippaluotia, tai
NATOn ylijäämäpatruunan käyttövalmiiksi "käärittynä". Suuriko lienee
uutuudenviehätyksen osuus? Nähdään, kunhan alalle tulee kilpailua...
Monet suosivat lyijyluoteja, joilla onkin etunsa, mutta myös haittansa. Eduista
huomattavin on halpa hinta, jos valaa luodit itse. Lisäksi vaippaluoteja kertaluokkaakin
pienemmät ruutiannokset ja useimmissa tapauksissa pienempi nopeushajonta. Haittapuolia on
joskus vaippaluoteja huonompi tarkkuus sekä huonompi kenttäkelpoisuus luotien vahauksen
takia. Harjoituskäytössä valuluotien käyttö on hyvinkin perustelua, mutta
tositoimissa kenties kannattaa välttää niitä. Olisihan melko noloa, jos luoteihin
tarttuisi hiekkaa ja roskia siinä määrin, että ne estävät ampumisen. Luotien
rasvakuurnissa oleva vaha on kyllä yleensä piilossa hylsynkaulan sisällä, mutta joskus
se ei yksinään riitä liukastamaan "tuliputkea" piipunsuuhun asti.
"Kuivavahaus" ajanmukaisten piekkarinluotien malliin edellyttäisi hyviä
suhteita paikkakunnan apteekkariin. Paraffiinivahan ainoaa pätevää liuotinta,
hiili-tetrakloridia, ei liene muuten helppo ostaa, vaikka esimerkiksi lähes puhdasta
lipeää saa jokaisesta lähikaupasta ilman myrkkylupia (= konetiskausaineet) ja
Tolu-puhdistusnesteestä pääsee luultavasti sakeampaan pilveen kuin
"Tetrasta", johon imppaaja kai todennäköisimmin tukehtuisi: Hiili-tetrakloridi
oli ennenwanhaan yleinen täyteaine tulipalojen alkusammuttimissa eli
"extinctoreissa". Tulenarkaa se siis ei ainakaan ole.
TOP 5 (vaipalliset) .308" Supuluodit ovat mielestäni:
1: Lapua Scenar (Moly-pinnoitettu) 10,0 g HPBT. Tombakkivaippa
2: Sako 145A 8 g. "Cuthead" eli "Pyöweli". FMJ S-luoti.
Puhdaskupari-vaippa, ja täyte lähes puhdasta lyijyä
3: Lapua S374 8 g FMJ S-luoti. Tombakkivaippa (Ms 90)
4: Lapua 9,7 g Lock Base FMJBT. Tombakkivaippa (Ms 90)
5. Sako 143A (120A) 8 g FMJ S-luoti. Tombakkivaippa (Ms 90)
Se, ettei listalla ole ulkomaalaisia luoteja, johtuu niiden huonosta saatavuudesta
Suomessa. Niitä kyllä saa tilaamalla, mutta useimmissa asekaupoissa niitä ei ole, joten
niitä on turha sijoittaa ko. listalle. Lisäksi US-taalan korkea kurssi pitää niiden
hinnat pilvissä. Pitää odottaa jälki-clintoniaanista aikaa.
Sakon 145A on osoittautunut tarkaksi ja helposti supunopeuksien alueelle ladattavaksi. Sen
kuparivaippa minimoi nopeuksien vaihtelun. Kuparivaipan piippukitka on suurempi kuin
tombakkivaipalla, mutta hoituu liukastuksella, eikä kitka ole sinänsä pahasta, jos se
ei vaihtele. Paras pinnoite kuparin päällä olisi ehkä ohut niklaus, jonka voisi
toteuttaa kotikonstein, jos "Electroless"-niklauskemikaalia alkaisi saada
kaupoista Suomessakin. Niklattu puhdaskupari on tiedetty hyväksi vaippamateriaaliksi jo
vuodesta 1886 alkaen. 145A on hinnaltaan myöskin kohtuullinen, noin 0,30 - 0,40 mk/kpl
ostopaikasta ja määrästä riippuen. Kuparihan on halvempaa kuin tombakkilejeerinki.
Moly-pinnoite tai niklaus nostaisi hintaa kai muutaman pennin/kpl.
"Harjoitus-supupatruunat"
Supulatingit onnistuvat myös vaihtamalla ruuti NATOn ylijäämäpatruunoihin. Käynti
tosin ei ole kaksinen, Sakossani noin 5 cm 100 metriltä 0,50 g:n annoksella N310:ta.
NATO-patruunat maksavat 1 - 1,50 mk/kpl, eli noin yhden tarkkuusluodin verran. Ne voidaan
muuttaa supupatruunoiksi melko pienellä vaivalla ja niitä voi käyttää ko. tavalla
muunnettuna harjoituspatruunoina. Etenkin, jos käyttää esim. metsästyksessä 9 - 11
gramman luodilla ladattua aliäänipatruunaa. Eikä tarvitse huolehtia hylsyistä, sillä
ainakin englantilaisten NATO-patruunoiden hylsyt ovat Berdan-nallisia. Niitä ei yleensä
säästellä kuin ruutikauhojen aihioiksi.
Ruudin vaihtaminen onkin melko helppo operaatio, jos omistaa latauspuristimen. Luodin
irroitus käy parhaiten laittamalla patruuna hylsynpitimeen kiinni ja nostamalla se ylös.
Luotiin tartutaan mielellään 7,5 mm halk. reiällä varustetuilla sähköjohdon
kuorimiseen tarkoitetuilla pihdeillä. Jos ko. pihtejä ei ole, niin hohtimetkin
kelpaavat, joskin luotiin jää isompia naarmuja, jotka kyllä siliävät "luodin
kiitäessä läpi piipunputkesta". Luodin kärkipuolen naarmuttumisella ei ole
juurikaan vaikutusta tarkkuuteen. Toki voi ostaa kalliiin patruunoiden purkuvasaran, mutta
se tuskin tuo hintaansa takaisin koskaan, ja on monipuolisen epäkäytännöllinen laite,
ellei se ole mitoitettu tasan tietylle patruunalle; mieluiten laippahylsyiselle.
Tämän jälkeen poistetaan ruuti (joka kannattaa ottaa talteen mahdollista myöhempää
käyttöä varten. Jos luodin paino on 9.7 gramman luokkaa, on ruuti jokseenkin kuin VV:n
N133). N310:tä voi annostaa 0,47 - 0,50 g, mikäli haluaa aliäänisiä patruunoita. Jos
taas haluaa "puolipanoksia" niin ruutimääräksi sopii vaikka 0,60 - 0,70 g,
jolta väliltä löytyy useimmiten parhaiten käyvä lataus N310:llä. 0,70 grammaa
suurempia annoksia on turha käyttää harjoituskäytössä, sillä ne kuluttavat asetta
enemmän, eikä mitään todellista lisähyötyä saavuteta. Käyntikin alkaa huonontua.
Mikäli mielii suuria lähtönopeuksia, niin kivääriruutien käyttö on jo enemmän
suositeltavaa. Luoditus tapahtuu normaalisti, kuten tarvittaessa niippauskin.
Kissan aivastuksista vielä
Vaimentimen kanssa voi toki ampua myös "kissanaivastus"-patruunoita. Ääni on
olematon ko. latauksilla, vaimeampi kuin iskurinlyönti tyhjään patruunapesään
(todellakin!). Toki pientä annosta nopeapaloista "öyhettä" voi käyttää.
Suurin suositeltava annos on 0,3 cc / noin 0,16 g, ruutilajista riippuen. Monesti
riittää .22 Short hylsyllinenkin (0,10 g) ruutia. Jo ko. lataus ylittää
"tappokriteerin", läpäisy 27 mm kuivaa sanomalehtipaperia. Ruutina oli
italialaisista haulikon skeet-patruunoista purettua ruutia. Se on N310:täkin parempaa
kissanaivastus-latauksille, sillä ko. annoksella ruuti palaa jo täysin puhtaasti.
Valitettavasti ko. haulikkoruutia ei ilmeisesti myydä kotilataajille.
Eräs toinen tapa lisätä "kissanaivastuksen" tehoa on käyttää
haulikkonallia tai .50 BMG kaliberiin tarkoitettua nallia. Tosin jälkimmäisen haittana
on huima hinta, noin 1,65 mk /kappale. Hylsy on myös porattava pohjastaan kokonaan läpi,
kun se on ensin täytetty jollakin "baddingilla", johon näiverretään noin 5
mm halk. liekkikanava. Haulikkonallit ovat huomattavasti huokeampia, noin 0,25 mk /kpl.
Hinta muuttuu dollarin kurssin mukaisesti, eli voi halventua jälki-clintoniaanisella
kaudella.
.50-kaliberisen nallilla saadaan huomattava läpäisy, 41 mm kuivia sanomalehtiä. Eli
siis puolitoista kertaa "tappokriteeri". Riittäisi jo hyvinkin metsästykseen,
vaikka lakien ja asetusten mukaan ko. lataus ei olisi laillinen edes oravan ampumiseen.
Eipä ministeriöiden virkamiehillä ole juurikaan käsitystä todellisesta elämästä.
Heidän mielestään vain Joulet ratkaisevat patruunan lailisuuden metsästykseen... No
käytäntö on eri asia kuin "diktaatit".
"No, tekeekö sillä Sakolla mitään?"
Vastaus em. kysymykseen: KYLLÄ TEKEE! Kokonasuudessaan Sako 75-sarjan luodikot ovat hyvin
suunniteltu ja valmistettu asesarja, joka on kuitenkin menty pilaamaan muutama kuukausi
sitten uudella "keyconcept" lukitusjärjestelmällä. Näyttää
siltä, että kun Sakolla saadaan valmiiksi hyvä ja toimiva asemalli, se mennään
ennemmin tai myöhemmin pilaamaan joko lukitusjärjestelmillä tai liialla
siviilisoinnilla. Eivät sentään ole pilanneet TRG:tä, vaan parantaneet sitä malleiksi
22 ja 42. Siitä kiitos Sakolle. Sako 75 Varmint on metsästys- ja rata-aseeksi sopiva
kivääri, jossa on kaikki tarpeelliset ominaisuudet ko. tarkoituksiin. Eikä
tarkkuudessakaan ole valitamista.
MPP 19062000
Lisää Ruutisia >>
<< Uusimmat Osa 8 >> Osa 7 >>
Osa 6 >> Osa 5 >>
Osa 4 >> Osa 3
>> Osa 2 >> Osa 1 >> Gunwritersin
etusivulle guns.connect.fi Linkkisivulle
Gunwritersin uusimmat Ruutiset: http://guns.connect.fi/gow/ruutiset.html