<< Uusimmat ruutiset   Osa 6 >>   Osa 5 >>   Osa 4 >>  Osa 3 >>   Osa 2 >>   Osa 1 >>   Gunwritersin etusivulle  guns.connect.fi  Linkkisivulle

Ruutiset Osa 7, päivitetty 13.05.2000, täydennetty 25.05.2000

"G.O.W." -verkkolehden ajankohtaiset, toimittaa  P. T. Kekkonen

Markuksen evankeliumit:

Supulatinkeja 7,62 mm RK:n patruunaan ja havaintoja Sako M92 S:stä

Monesti on kysytty G.O.W.:ltä testattuja latausohjeita rk:n supupatruuunoihin, myös oman kielialueemme ulkopuolelta. Nyt niitä tulee, alkuun suomenkielisinä, huolimatta Helsingin Kihlakunnan Nassulan eli Kyttiksen taannoisista yrityksistä estää luvan saaminen ko. aseeseen, ikä-rasistisin ja aseteknisesti virheellisin perustein. Herää kysymys, onko rikoslain 40. Luku vain kokoelma kuolleita kirjaimia?! Asiaa pohditaan vielä varmaan laajemmaltikin, odoteltaessa muutosta. Kuinka kauan? Se on mahdotonta ennustaa. Sitä ennen touhutaan arkipäiväisissä askareissa, ballistisen tutkimustyön kimpussa, joka on jo vaatinut ensimmäisen uhrinsa (onneksi vain luotinopeusmittarin) sovelletun tieteen alttarille...

Sako M92 S

Ko. aseesta on ase-aiheisissa lehdissä ollut monta esittelyä, joten en viitsi kerrata jokaista yksityiskohtaa. Keskityn lähinnä eroihin RK 62 verrattuna, sillä se on tuttu useimmille armeijan käyneille. Painotan koeammuntaa tässä testissä, koska lehtien julkaisemissa testeissä ko. aseella on ammuttu vain tehdaspatruunoita, eikä ollenkaan kotilatinkeja. 7,62 x 39 mm tehdaspatruunoiden ballistiikka on samanlainen idän ja lännen valmisteissa, sekä kotimaisissa kaupallisissa latauksissa. Niiden perusteella on jo syntynyt virheellinen käsitys aseen ja patruunan suorituskyvyn yksipuolisuudesta.

RK 62 vs. M92 S

Oleellisimpana erona RK 62:seen (kuva alla) on sarjatuli-asennon puuttuminen varmistimesta. M92 S on pelkästään kertatuliase, eikä siis rynnäkkökivääri. Sarjatulta ampuvaksi se ei muutu millään yksinkertaisella toimenpiteellä, vaan osia joudutaan lisäämään, ja jyrsimään aseen runkoon tiloja uusille rakenneosille, vaarantaen aseen toimivuus ja kestävyys. Vähemmällä vaivannäöllä ja paremmalla menestyksellä voi valmistaa konepistoolin. RK:n tunnusmerkkinä on siis sarja- ja kertatulen ampumisen mahdollisuus; ollut Fjodorovin mallista 1916 alkaen. Helsingin taannoinen lupa-viranomainen väittää M92 S:ää kuitenkin edelleen rynnäkkökivääriksi.

Ei sentään kehdannut ko. väitettään kertoa HHO:lle kirjallisena. Minulle puhelimitse kyllä väitti niin. Valitettavasti ko. puhelua ei tullut nauhoitettua - vai tulikohan.?! Olikohan se kasetilla, joka sisältää Moskovan Tiltun ja Armas Äikiän taltioituja repliikkejä mm. "Radio Lahti/Suomen" aaltopituuksilta Jatkosodan ajalta? Puheet ovat tällöin sopivassa seurassa, niinkuin Suomen puolelta vastineeksi lähetetty merimieslaulun pätkäkin: "Juttele sinä vaan/ Kyllä sinut tunnetaan/ Ja vaikka sen valeheksi vannotkin/ niin kyllä sua kuunnellaan!"


"Tappavan vaarallinen" taittoperä?

Myöskin aseen perä on on muotoitu paremmaksi kuin RK62:n perä. RK95:ssä on taittoperä, jonka luja sarana mahdollistaa kiväärikranaattien ampumisen maahan tai puuhun tuetulla aseella. Lakeja säätävät tai niitä tulkitsevat nassut kuitenkin kielsivät Sakoa myymästä siviileille taittoperäisiä aseita. Sako suunnitteli kiinteän perän M92 S:ään. Tosin yhtäkään rikosta ei ole voitu estää kieltämällä taittoperät, eivätkä rikolliset hanki aseita nassulan luvilla, kun saavat helposti, ilman byrokratiaa, suojeluskunnan luvilla olevia aseita käsiinsä, tai pöllimällä luvallisiakin.

Kapean Suomenlahden takana sijaitsee myös Rääveli, eli Tallinnan kaupunki, jonka Mustamäe Turgulta saa miltei mitä tahansa "mustaa" sopivalla määrällä vihreällä painettua paperia: kuvina nuori Jean Sibelius, tai jotkut USA:n edesmenneet mahtimiehet. Benjamin Franklinin kuvaan voisi ehkä vaihtaa vanhentuneena hylätyn, vaikkakin tehtaanrasvaisen AKM:n, satunnaisten matkailijoiden yhtäpitävien kertomusten mukaan...


"Kamalaa! Se on myös kranaatinheitin!"

M92:n suujarru on melkoisen tehokas; monessakin suhteessa... Se vähentää kyllä rekyyliä, mutta lisää ääntä huomattavasti: 162 desibeliin. Suujarrussa on sisäpinnalla kierre esim. vaimenninta varten. Sako suurensi suujarrun ulkohalkaisijaa viimeisissä tuotantosarjoissa 0,5 mm, että aseella ei voitaisi ampua kiväärikranaatteja. Toimenpide oli naurettava, koska suujarrun sorvaaminen ohuemmaksi on minuutin operaatio. Pyrstövakautuvia kiv. kranaatteja ei edes saa mistään, laillisesti tai laittomasti. Hiukan vaikeita tehdäkin kotoisilla askarteluvälineillä. Konepajan kalustolla valmistetun ylikaliberiammuksen pyrstöputken sisämitta olisikin helppo kalvaa 22,5 mm:n läpimittaan; StaNag-mitoitus + 0,50 mm. Kieltoja vaatineiden naskien älykkyysosamäärä ja kengän numero on todellakin samaa suuruusluokkaa, eikä omaperäistä teknistä ymmärrystä ole yhdelläkään hallintopuolen mahtikarjulla?!


"Juridinen Ongelma"

Sakon .308 Win.-kaliberisen pulttilukkoisen luodikon muutamien variaatioiden piipunsuihin käy Nato:n kiväärikranaatti sellaisenaan. Ihme, että niiden ostoluvan saannille ei ole edes ehdotettu esteitä, vaikka kiv. kranaatin kantama on melkein kaksinkertainen, verrattuna siihen, mikä M92:n patruunalla on saatavissa. Kiväärikranaatin ampumismahdollisuus oli tulossa M92 S:n siviilimyynnin esteeksi, kunnes joku asetekniikkaa tunteva lainsäätäjien neuvonantaja muistutti, että Mosin-Nagant M 1891:lläkin voi ampua ylikaliberisia kiv. kranaatteja, ja niitä aseita on Suomessa "pilvin pimein":

Jos M 1891:n hallussapitolupia alettaisiin peruuttaa kranaatinammunta-option takia, syntyisi vähintään "lainopillinen ongelma", koska lupien myöntäminen perustuu vuoden 1985 jälkeen Korkeimman Hallinto-oikeuden ennakkopäätökseen. Katajaisen kansamme kärsivällisyys vieraiden, vastenmielisten aatteiden kannattajien mielivaltaa kohtaan ei ole ääretön, vaikka niin luullaan: Kerran ennenkin on "vieteri" pimahtanut poikki. Seurauksista on sepitetty valitusvirsiä ja kirjoitettu "Luokkasota-kirjallisuutta" jo 82 vuoden ajan.

Ilo oli silloin lyhyt. Itku on ollut pitkä. Nykyistä hirmuhallintoa on kestänyt vuodesta 1966. Suomalaisten kärsivällisyys, sopeutuvuus ja v..tuilun sietokyky on käsittämätön, mutta rajaton se ei ole. Kun paineet sitten lopulta purkautuvat, muistuttaa pamaus alilataus-detonaatiota, jonka räjähdyspaineen todelliset huippulukemat ovat vain arvailujen varassa...


Parannuksia alkuperäiseen järjestelmään

Lukkokopan eli mekanismilaatikon kansi on varustettu ruuvilla, joka kiristää kannen laatikkoon, estäen tähtäinten siirtymisen kannen toleranssien takia tai sen käydessä väljäksi laatikkoon. Kranaatinammunta-optiota ajatellen omaksuttu puolalaisesta Kalashnikovin variaatiosta kopioitu kaasuportin sulkuventtiili on tarpeellinen varsinkin itselataajille, jotka ampuvat aliäänisiä patruunoita sekä täystehoisia patruunoita ammuttaessa, mikäli haluaa uudelleenladata hylsyt. Automaattinen ulosheitto kolhaisee hylsyyn kolon, ja vaikka loveutuminen estetään kumibufferilla, lyhentää hylsyn käyttöikää sen uloslennon äkkipysäys ampumaradan betonilattiaan tai makadamilla eli sepelisoralla päällystettyyn kenttään.

Hienorakeisemmasta sorasta tai hiekasta saa hylsy myös epätoivottua tilapäistä täytettä, jonka rassaaminen tai karistelu pois ruutitilasta ja hylsyjen tiskaus vie aikaa moninverroin enemmän kuin manuaalisen latausliikkeen tekeminen ennen joka laukausta. Varsinkin itsenäinen lataustutkimuksien tekijä, jonka tarvikehankintoja eivät sponsoroi veronmaksajat tai patruunatehtaan tuotteiden ostajat, oppii pian arvostamaan kaasuportin venttiilin tapaista pikku yksityiskohtaa.


Koeammunnoista

Ensiksi kokeilin Sakon ja Lapuan tehdaspatruunoita. Hajonta oli 7 - 8 cm molemmilla patruunoilla 75 metriin 5 laukauksen kasoissa, en saannut eroja tarkkudessa vakiotähtäimillä. Kasat ammuin (huonolta) tuelta, ilman hiekkasäkkejä. Tarkkuus olisi luultavasti huomattavasti parempi kasa-ammuntatuelta. Mittasin supulatauksista nopeuksia noin 3 metrin päästä. Valitettavasti eräs kahdeksangrammainen S-luoti sattui pari cm:ä liian alas keskeyttäen nopeusmittaukset ja tuhoten mittarin käyttökelvottomaksi. Chronystä lensi takimmaisen valokennon yläosa pois: Tieteenharjoitus on vaatinut aina kuolonuhreja...

Sain rekisteröityä sentään muutamia nopeuksia ennen mittarin rikkoutumista. 4 grainin latauksilla lähtönopeudet olivat 250 - 260 m/s, ruudista (PaPP N305 tai N310) ja hylsyn liekkireiästä riippumatta. Lämpötila oli noin + 17 C mittausten aikana. PTK:n ympäri maailman mainostama 123 + 4 (grains) aloituslataus ehti osoittaa käyttökelpoisuutensa ainakin näillä VihtaVuoren parhailla supu-ruudeilla. Jollakin energisemmällä nitroglyseriinillä tehostetulla ruudilla ladatessa voisi tavoite max. 305 m/s tai 1000 jalkaa sekunnissa olla saavutettavissa annosta lainkaan lisäämättä.


Aseen ja latingin hyötysuhde  (Peten täydentelemä osio)

Esimerkiksi Alliant "Bullseye" sisältää lämpöenergiaa n. 5000 Joulea/gramma. Kotimaiset PaPP ja N310 ovat nekin kivääriruuteja tyrnävämpiä, sisältäen 4200 J/g energiamäärän, josta hieman runsaat 32 % muuttuu luodin liike-energiaksi, eli teoriassa kehittyy grammasta N310 ruutia 1345 Joulea ja 4 grainista n. 337 Joulea luodin lähtöenergiaksi. Kun tiedetään luodin nopeus ja sen paino, saadaan tuon energian likiarvo lasketuksi. Aivan aseen suulta ei luotinopeutta pystytä mittaamaan, mutta esim. kolmen metrin etäisyydeltä mitattu nopeus antaa riittävän tarkan likiarvon. Lähtönopeus on aina laskennallinen, eikä ole kulunut vielä montakaan vuosikymmentä, kun nopeudet jouduttiin mittaamaan 25 metrin etäisyydeltä piipunsuusta.

Luodin energia E 25 omaksuttiin vuosina 1962 ja -69 metsästyslainsäädännön "pyssypykäliin", kun haluttiin estää hirvenmetsästys joillakin ulkomaisilla aseilla tai patruunoilla ja pienriistan pyynti pienoiskiväärillä. Kun 6,5 x 55 mm Ruotsin Mauser ja .22 WMR "magnum-piekkari" uhkasivat yleistyä Suomessa, korotettiin v. 1969 luotien energiavaatimuksia näiden aseiden saamiseksi kielletyiksi: 6,5 mm hirvijahdissa ja .22 WMR muun pienriistan kuin oravien ja Ylä-Lapissa riekon metsästykseen. Kiellot herättivät tietenkin katkeruutta. Muuan kansanedustaja, siviiliviraltaan pappismies, lupasi eduskuntapuheessaan maksaa tapporahan kieltopykälien laatijan, ylimmän metsästyksenvalvoja Tauno Vilho Mäen, terminaattorille. (Joskus ovat hengellisen säädyn edustajatkin kiivailleet yhteisen kansan puolesta, kaupallisten etuoikeuksien kahmijoiden kätyreitä vastaan).

Luvattu summa oli kuitenkin niin pieni, ettei se houkutellut "bounty huntereita". Tuohon aikaan ei vielä tunnettu kieltopykälien todellisia taustatekijöitä: Kaupallista hyödyntavoittelua ja protektionismia. Vasta laatimassaan Tauno V. Mäen muistokirjoituksessa ilmaisi ASE & ERÄ-lehden silloinen päätoimittaja Heikki Syrjälä asioiden todellisen laidan avoimesti. Vihjailuja oli tosin julkaistu mm. ERÄ-lehdessä jo 1980-luvun alusta alkaen. (Eduskunnassa luvatun tapporahan on T.V.M. maininnut omissa jahtimiehen muistelmissaan tai Mettäkala-lehden "Vaarin palstalla", ja kai jo aikoinaan radiopakinoissaan).

Palaten 7,62 x 39 mm latinkien hyötysuhteisiin: Luodin energia lasketaan korottamalla mitattu nopeus (m/s) toiseen potenssiin, eli nopeus x nopeus. Saatu tulo kerrotaan luodin painolla (grammoina). Siis esimerkiksi 260 x 260 x 8 = 540800. Koska ammuspaino on annettu grammoina, siirretään desimaalipilkkua kolmen numeron yli vasemmalle. Lisäksi jaetaan saatu tulo kahdella, koska "E = ½ M kertaa V toiseen (potenssiin)". Näppärimmin käy energian laskeminen huokeallakin taskulaskimella ylläolevan esimerkin mukaisin lähtöarvoin, näppäilemällä 260 x = x 8 per 2000 = .

Laskelma antaa 270,4 Joulen energian, joka ei ole mitenkään mahdoton lukema, jos laukaus on ammuttu kylmän, liukastamattoman piipunreiän läpi, voitelemattomalla kuparivaippaluodilla, latauksena siis 0,25 - 0,26 grammaa ruutia N310. Hyötysuhde on vaatimaton, noin 24.8 %, mutta olosuhteetkin ovat epäedulliset. Kylmä patruunapesä (hylsy) ja piipunreikä imevät ruutikaasusta lämpöenergiaa, alentaen kaasun painetta ja tilavuutta normaalia nopeammin. Kuparivaipalta puuttuu liuku-ominaisuuksia. Kitka hidastaa täysin mekaanisesti luodin kulkua piipussa, mutta kitkalämpö koituu myös hyödyksi seuraavia laukauksia ammuttaessa, koska se lämmittää piipunseinämiä.

Latausten hyötysuhde paranee laukaus laukaukselta, kunnes päästään ihannetapauksessa nopeuslukemaan n. 290 m/s, joka vastaa aseelle ominaista hyötysuhdetta. (RK 62:n tapauksessa 32,00 % ruudin energiasta muuttuu luodin liike-energiaksi normaalilatauksella). Joillain keinoilla voidaan päästä samaan lopputulokseen jo ensimmäistä laukausta ammuttaessa: Jos ammutaan kevyesti öljytyllä tai muuten liukastetulla piipulla, eristää liukastekerros ruutikaasun kylmästä piippumetallista. Piippu voidaan myös esilämmittää muutamalla täysteholaukauksella.

Jos niiden luodit on liukastettu vahaamalla tai rasvalla, jota jää piipunseinämiin, voi ensimmäisen supulaukauksen hyötysuhde jopa ylittää aseelle ominaisen hyötysuhteen, joka on yleensä määritelty liukastamattomia metallivaippaluoteja ampumalla. (Näin on tehty ainakin RK 62:n tapauksessa). Hyötysuhteen laskentakaava on yksinkertainen, mutta tarvitaan tieto lataukseen käytetyn ruudin kalorisesta energiasta. VihtaVuoren ruutien lämpöenergiat on taulukoitu "Reloading Manual:eihin" (ainakin 2. ja 3. laitoksiin, joista uudempi on painettu tämän vuoden tammikuussa).

Quick Load- ballistiikkaohjelmassa on myös listattuna ruutien lämpöenergioita. (Ohjelma esiteltänee G.O.W:ssä jo lähitulevaisuudessa). Kertomalla ruudille ominainen energiamäärä latauksen grammapainolla saadaan selville latingin kemiallisesti sidottu energiamäärä, esim. 4200 J/g x 0,26 g = 1092 Joulea. (Jakoviivan yllä ja alla olevat gramman lyhenteet eliminoivat toisensa). Jos luodin mitattu nopeus on vaikkapa 292 m/s ja sen paino on 8,0 grammaa, lasketaan ensin liike-energia, 341 Joulea tai 342 J, koska valokenno-kronograafilla mitattu "instrumentaalinopeus" on AINA pienempi kuin todellinen lähtönopeus.

Lukemat pyöristetään siis aina ylöspäin, lähimpään täyteen Joule-määrään. Prosentuaalinen hyötysuhde lasketaan lisäämällä kaksi nollaa tähän lukemaan, jolloin saadaan esimerkkitapauksessa 34200 % Joulea ja jakamalla tämä lukema ruutilatingin energiamäärällä 1092 Joulea; siis 34200 % J per 1092 J = noin 31,32 % hyötysyhde. Varsin lähellä täysillä latingeilla lauotun RK62:n lukemia.


Syrjähyppy haulikkoballistiikkaan

Kuinka suuri voisi ampuma-aseen hyötysuhde olla enimmillään? Kirjallisuuslähteet mainitsevat tasalukeman 40 % erittelemättä kuitenkaan asetyyppiä ja -mallia. Harvoinhan sotilasaseiden ballistiikkaan keskittyneissä lähteissä mennään tällaisiin yksityiskohtiin, ainakaan silloin, kun aselajina on haulikko, vieläpä sellainen malli, jota siviili-ostajakuntakin arasteli. Sotilashenkilöille olisi "muovipiippuinen" taisteluhaulikko ollut ajatuksenakin mahdoton. Siis niille kapitulanteille, jotka asehankinnoista päättävät. Ne, jotka asetta joutuvat kantamaan, olisivat ehkä olleet kiitollisia itselataavasta 12 geitsin taisteluhaulikosta, nimeltään Winchester Model 59.

Aseen piippuna oli seinämiltään paperinohuen teräsputken ympäri kääritty runsaan 800 kilometrin pituinen lasikuitu, päällystettynä polyesterimuovilla. Siis komposiittipiippu, kauppanimi Win-Lite Barrel. Paineenkestävyys oli kaksinkertainen parhaaseenkin teräspiippuun verrattuna, mutta arvata voi, ettei "kuttaperkkapiippuinen" ase ollut luottamusta herättävä, tullessaan kauppoihin 40 vuotta sitten. Valmistus lopetettiin huonon menekin takia jo v. 1965. Aseen ylittämättömän hyötysuhteen tärkein tekijä oli komposiittipiipun materiaalin lämpöeristävyys.

Itselataavalla aseella voitiin ampua makasiinillinen toisensa jälkeen, piipun ulkopinnan kuumentumatta kuin hieman haaleaksi. Haulikko on, yleisemminkin katsoen, edullisella hyötysuhteella toimiva asetyyppi, koska sen hylsymateriaali (aikoinaan pahvi, nykyisin useimmiten muovi) eristää kehittymässä olevan ruutikaasun patruunapesän seinämistä. Epämetallinen hylsynkannan sisävahvike estää lämmönhukan iskupohjan suuntaan. Välitulppa eristää haulipanoksen ruutikaasusta, jonka lämpöenergiaa ei mene hukkaan hauleihin sitoutuneena. Piippukitkaa vähentää nykyisen välitulpan hivakka eli haulikuppi.

Luodin kuumentuminen ruutiliekistä ja kitkasta aiheuttaa 7.9 x 57 mm Mauser-kiväärissä jopa 3 % suuruisen energiahävikin. Tätä luokkaa on hävikki myös 7.62 x 39 mm aseissa. Automaattilataus leikkaa RK 62:n tapauksessa ruudin sisältämästä energiasta vain 0,48 % viipaleen, joka lasketaan "hyödynnetyksi energiaksi". Hävikin aiheuttajista suurin, 45 % osuus, menee ruutikaasujen hukatun liike- ja lämpöenergian piikkiin. Ruutikaasussa hukkaan virtaava energia tuottaa myöskin ammunnan haitallisimmat sivuvaikutukset, kuten laukausmelun ja suuliekin.

Piippukitka on haulikossa siis pienempi kuin rihlatussa aseessa, eikä ammuksen rotaatio-energiaa synny lainkaan. (RK 62:ssa sen osuus on tosin vain 0,15 % ja se voidaan käyttää ainakin osittain hyödyksi elävässä maalissa, jos luoti muotoillaan osuessaan kaatuvaksi, esim. kärjestään viistoksi. Myös kärjestään laajenevan metsästysluodin teho "elävässä" perustuu osittain kiertoliikkeeseen, ja rotaatio puolestaan tehostaa keskipakoisvoimallaan luodinkärjen laajentumista). Luodin kitka muuttuu lämmöksi, josta osa siirtyy luotiin, osa taas piipunseinämiin. Tuliputken ja kaasusylinterin kuumennukseen kuluu RK 62:n patruunan ruudin energiasta 22,25 % osuus.

Win-Lite -komposiittipiipun uskomattomalta kuulostava 40 % hyötysuhde on selitettävissä yksinkertaisesti: Piippu, jonka sisältämästä ruutikaasusta imeytyi lämpöenergiaa vain ohutseinämäiseen sisäputkeen (joka olisi ollut turha lujuuden kannalta, mutta katsottiin tarpeelliseksi kaupallisista syistä), käytti 5 - 6 % -yksikköä suuremman osuuden ruudin energiasta haulien lennättämiseen kuin nopeasti läpikuumeneva teräspiippu. Tieteelliset tosiasiat eivät kuitenkaan innostaneet metsästäjiä 1960-luvun alkupuoliskolla: Ovathan monet heistä 2000-luvullakin asenteiltaan kuin keskiajasta karanneita aikamatkustajia.

Komposiittiputket ovat nykyisin käytössä sotilasaseissa, yleisimmin kertasingoissa, mutta siviiliaseissa niitä ei vieläkään hyväksytä. Kokomuovinen pistoolikin on ollut olemassa jo 1980-luvun keskivaiheilta alkaen, mutta vainohullussa maailmassa ei voi kuvitellakaan sitä myytävän joskus yleisesti. Muovirunkoista Glock-pistooliakin vaadittiin kiellettäväksi, vaikka sen kaikki paineenalaiset osat ovat terästä. Kokomuovisen prototyyppipistoolin piippukin on siis muovia, eikä esim. keraamia, kuten aluksi luultiin. Keveydestään johtuen potkaisee .22 LR -kaliberinen muovipistooli kiukkuisesti kuin ysimillinen. Palaamme nyt ikävystyttävän teoreettisen ballistiikan alueelta käytännön toimien kuvailuun.


7.62 x 39 mm erikoislataukset

Nalleina käytin Lapuan isoja kiväärinalleja (CCI 200) ja hylsyinä kokosupistettuja Lapualaisia sekä Sakoja. 4 grainin latauksissa kastovahasin luodit (S405) "Mansikki-vainaan" rasvalla. Niippasin kaikki patruunat, sillä Kalashnikov-sukuisten aseiden latausliikeen voimakkuuden takia luodit työntyisivät hylsyn sisään niippaamattomina. Patruunan piippuunvedon alkuvaihehan vain tehdään käsin eli manuaalisesti, mutta varsinainen syöttö tapahtuu rekyylijousen täydellä voimalla - ellei käyttötilanne vaadi patruunan hiljaista hiivitystä pesään, eli liikkuvien osien etenemisen jarruttelua. Ruudin "positio" hylsyssä on jousivoimalla tapahtuneen syötön jälkeen aina hylsyn etupäässä, jos asetta ei nosteta tuelta ennen laukausta.

Positiolla on lyhythylsyisessä patruunassa vähemmän merkitystä kuin vaikka .308 Win.-patruunassa. Ruudin sijainnin merkitys vähenee edelleen, kun ruuti on herkästi syttyvää ja nallin sytytystehoa parannetaan liekkireikää suurentamalla. Sankkireiän väljennys ei vaikuta kovinkaan paljon luotien lähtönopeuteen, mutta osumatarkkuus paranee, kun sytytysliekki tavoittaa ruutipanoksen mahdollisimman lyhyellä viiveellä, täyttäen pitkänkin hylsyn ruutitilan kuumalla palokaasulla.

Vanhanaikaista Berdan -nallia on suosittu viime aikoihin asti, koska sen kaksi liekkireikää tuottavat leveän, haarautuvan ja pyörteilevän sytytysliekin, mutta sama vaikutus saadaan aikaan liekkireiän väljennyksellä ja sen mahdollisella muotoilulla kartiomaiseksi. Sankkireiän kartiokkaaksi muotoilemisen edut huomattiin jo piilukkomuskettien aikaan, 1700-luvulla.

Hylsy: Lapua, liekkireikä 3,5 mm halk.
Ruuti: N310 4,0 grs/ 0,26 g Luoti: Lapua S405 8 g kv. Lat.Pit: 56,0 mm.

Hylsy: Lapua, liekkireikä muuttamaton, Ruuti: N310 4,0 grs/ 0,26 g Luoti: Lapua S405 8 g kv. Lat.Pit: 56,0 mm.

Hylsy: Lapua, liekkireikä 3,5 mm halk.
Ruuti: PaPP (N305) 4,0 grs/ 0,26 g Luoti: Lapua S405 8 g kv. Lat.Pit: 56,0 mm.

Hylsy: Lapua, liekkireikä muuttamaton. Ruuti: PaPP (N305) 4,0 grs/ 0,26 g Luoti: Lapua S405 8 g kv. Lat.Pit: 56,0 mm.

Hylsy: Sako Ruuti: N110 0,71 g/ 11 grs Luoti: Lapua D166 13 g kv. Lat. Pit: 56,0 mm. Huom: Aliääninen! Ase heitti hylsyt, mutta ei syöttänyt patruunoita.

Hylsy: Sako Ruuti: N133 16,2 grs/ 1,05 g Luoti: Lapua D166 13 g kv. Lat. Pit: 55,6 mm. Huom: Aliääninen! M92 S:n automatiikka toimi silti ko. latauksella. Myöhemmässä kokeilussa todettu tarkkuus: 21 mm 5 laukauksen kasa 75 metrin etäisyyteen aseen vakiotähtäimillä.

Hylsy: Sako Ruuti: N110 24,5 grs/ 1,59 g Luoti: Lapua ALS 3,7 g kv. Lat. Pit: 52,4 mm. Huom: Erityisen pieni rekyyli suuresta lähtönopeudesta huolimatta.

Hylsy: Sako Ruuti: N110 23 grs/ 1,50 g Luoti: Lapua G477 6,5 g HP. Lat. Pit: 55,3 mm

Hylsy: Lapua Ruuti: N110 15,2 grs/0,98 g/ 1,3 cc Luoti: Lapua S405 8 g kv Lat. Pit: 55,8 mm. Huomioita: Lähtönopeus noin 540 m/s. Pieni rekyyli!

Hylsy: Lapua Ruuti: N310 4,5 grs/0,29 g Luoti Lapua S405 8 g kv Lat. Pit: 55,8 mm. Huomioita: Aliääninen + 7 C:n lämpötilassa! Ammuttu liukastamattomina. Kuiva piippu. Osumat 75 metriin: Noin 100 mm tähtäyspisteen alapuolelle 300 metrin diopterilla.

Kokeilussa käytetyt D166 -luodit olivat halkaisijaltaan 7,86 mm, vaikka ne ovat nimellisesti 7,91 mm, pakkauksen merkinnän mukaan. Liekö sattunut Lapualla moka luotien kalibroinnissa? Ko. luoteja myy Kirkkonummen Erävaruste Oy (puh. 09 - 298 5073). Lapuan 6,5 grammaisia (G477) voi ampua lievästä alimittaisuudesta huolimatta (piipun isokaliberiin nähden). Kaikki em. lataukset ovat rekyyliltään normaaleita tehdasladattuja patruunoita miedompia.

Noin 4,3 - 4,5 grs/ 0,28 - 0,29 grammaa N310:ta tai muuta supulatausruutia antanee noin 300 m/s nopeuden 8 grammaiselle S-luodille. Vaihtoehtoisena luotina voi käyttää mm. Sakon kuparivaippaista 145A:ta, jonka viehko tuotenimi "CUTHEAD" viittaa erääseen pariisilaiseen koneeseen, jollaisella rajattiin ylevän aateliston niskavilloja Ranskan vallankumouksen aikaan.

Ensimmäisistä Kumouksen Sankareistakin moni sai myöhemmin tuntea kolmionmuotoisen terän viileän kosketuksen kaulallaan viimeisenä muistumana senkertaisesta reinkarnaatiostaan. Yksikään vallankumous ei ole kumonnut valtaa, ja melkein jokaista vallankaappausta on seurannut valtataistelu kaappareiden välillä.

Saksankielinen luodinkärjen stanssausreunuksen nimi "SCHNITTHAAR" viittaa myös "karvankatkaisuun". Keksijä oli Wilhelm Brenneke ja keksinnöllä ikää ainakin 90 vuotta. Sako ja Lapua kiistelevät turhaan siitä, kumpiko on kopioinut kilpailijansa idean. Alkuperäinen patentti on rauennut jo 77 vuotta sitten, joten stanssausreunus on jokaisen luodinvalmistajan vapaasti käytettävissä "wanhastaan tunnettuna kexintönä".

Supulatingeilla en tullut kokeilleeksi tarkkutta ajanpuutteen ja patruunoiden loppumisen takia. Esimerkiksi D166 -luodilla tarkkuus on ilmeisimmin alle 2 MOA, eli 0.05 mm:n alimittaisuus ei aiheuta vielä hajonnan lisäystä, koska luotia piipussa ohjaava lieriömäinen kylkiosa on pitkä. (Myöhemmin suoritetussa pikaisessa tarkkuuskokeilussa 75 metriin, lipas-tuelta ampuen, sain aikaan jo varsin lupaavan kasan: 21 mm viidellä laukauksella, osumat noin 30 mm tähtäyspisteen alle; tähtäimenä aseen oma 300 metrin diopteri eli "apertuuritähtäin"). Lähiaikoina kirjoittelen G.O.W:iin lisää latauksista 7,62 RK:n patruunalle, sekä kenties nopeustietojakin, kunhan saan hankittua uuden nopeusmittarin.


Vaimentimista ja kuulonhuollosta

Uusi suujarru lisää laukauksen ääntä 153 dB:stä (RK 62) 162 dB:in. Kuulosuojainten käyttö on välttämätöntä ilman vaimenninta ammuttaessa. Jo kaksi laukausta ilman kuulosuojaimia vaimentamattomalla Sako M92:lla saa korvat soimaan puoleksi päiväksi. (Onneksi ei ole omakohtaista kokemusta, vaan kuulin sen eräältä toiselta ampujalta). Tuo lievältä tuntuva oire on merkki mitattavissa olevasta, parantumattomasta kuulovauriosta sillä äänitaajuuden alueella, jonka korkuinen on sen tuottaneen aseen pamaus. Ampuja itse alkaa huomata arkielämässään kuulovaurioiden salakavalan "kumulaation" eli kasautumisen ehkä vasta silloin, kun 90 % aistista on menetetty - lopullisesti.

Kun taustahälyn häiritsemän puheen ymmärtäminen alkaa olla vaikeaa, hätääntyy ammunnan harrastaja ehkä viimein audiometriseen tutkimukseen, joka ilmaisee karmean totuuden, silloin jo liian myöhään. Tunnetuista tosiasioista huolimatta löytyy metsästysseuroista vieläkin kalkkivaareja, joiden mielestä asevaimentimet pitäisi kieltää. Ruuti- ja patruunatehtailla (kautta maailman) on yhä diplomi-insinöörejä tai muita kirjanoppineita, joiden mielestä myöskin kevytlatausten tekemisen taidon opettaminen on "vaarallista salametsästelyyn ja väkivaltarikoksiin yllyttämistä", koska supulatinkieen käytöllä voidaan kiertää vaimentimen hallussapitokieltoa tai vaimenninverotusta.

Onpa ollut ministereinäkin sellaisia poliitikkoja, jotka ovat säätäneet lakeja urheiluampujien ja metsästäjien terveyttä ylläpitämään suunniteltujen teknisten apuvälineiden valmistuksen kieltämiseksi, tai niiden myynnin rajoittamiseksi siten, että hankintaan on varaa vain ylhäisellä aatelilla tai järjestäytyneen rikollisuuden mahtimiehillä, jos noilla vähemmistöryhmillä on yleensäkään mitään eroa. Totisesti, minä sanon teille: Olisi oikeus ja kohtuus, että vielä elossa olevat kieltojen ja rajoitusten puolestapuhujat ja toteuttajat pantaisiin tuntemaan kaulallaan ranskalaisen niskaharjasten parturointikoneen liikkuvan osan viileä hipaisu.

Itselläni, omassa Sakossani, on BR-Tuotteen TR8S -vaimennin. Se on toiminut hyvin, aseen latausliike on kovin ääni täystehoisilla patruunoillakin ammuttaessa. Supupatruunoilla laukausääni on todella hiljainen: 4 grainin napsauksilla kovin ääni on tosiaan iskuvasaran lyönti. Lukiessani tuon väitteen ensi kertaa, luulin sitä vaimennin-konsulenttien myyntipuheeksi, mutta oman aseen "puhetta" on pakko uskoa. Kun ruutimäärä on huomattavasti suurempi (esim. 0,70 grammaa tai enemmän), laukausääni on selvästi em. 4 grainin latinkeja voimakkaampi, vaikka luodin nopeus olisikin aliääninen.

Ruutikaasun tilavuudella on merkitystä vielä sen paineen lauhduttuakin: Mitä vähemmällä kaasumäärällä luoti kiihdytetään kulkemaan piipun läpi, sitä hiljaisempi ääni, käytetäänpä vaimenninta tai ei. Ja ruutikaasu on vain toiseen olomuotoon muuttunutta ruutia. Jos kaasu punnitaan, on sen paino sama kuin jyvämuodossakin olleen ruudin paino. Ainetta ei voida luoda tyhjästä, eikä hävittää muuten kuin muuttamalla osa aineesta energiaksi, mikä tosin onnistuu vain fissio- tai fuusioreaktioilla monimutkaisin järjestelyin, joiden ensimmäisiä sovellutuksia olivat atomi- ja vetypommit.

Ruudin palaessa muuttuu vain aineen olomuoto kiinteästä kaasumaiseksi. Kemiallisesti sidottua lämpöenergiaa vapautuu tietty määrä tietyllä nopeudella. Energian vapautumisen nopeus saa aikaan eroavaisuuden kelvollisten "supu-ruutien" ja hitaammin palavien kivääriruutien välillä. Hoplofoobisen sortovallan hallitsemissa maissa, joissa vain rikkailla (tai rohkeilla) ihmisillä on hallussaan asevaimentimia, on tällä ominaisuudella jopa enemmän merkitystä kuin niissä maissa, joissa vaimentimien hallussapidolle ei ole rajoituksia. Kun ruuti on herkästi syttyvää, nopeasti palavaa ja se kehittää lämpöenergiaa mieluusti vähintään 4000 Joulea/gramma, on sen muodostaman kaasun tilavuus jo piippuvaiheen aikana lauhtuneena niin vähäinen, ettei häiritsevän kovaa pamausta synny, mutta ei myöskään haitallisen suuria lähtönopeuksien vaihteluita, eikä alilatausdetonaation riskiä.


Hylsynpoistonopeuden säätö

Vaimentimen kanssa ammuttaessa kannattaa huomioida Kalashnikovin sukuisten aseiden ripeämpi hylsyjen ulosheitto, varsinkin täystehoisilla patruunoilla. Hylsyt lentelivät M 92 S:stä noin 7 - 8 metriä aseen sivulle, kun kaasuportti oli täysin auki. Kun kaasuventtiiliä sulki hieman, hylsyjen poisto rauhoittui ja ne lentelivät 2-3 metriä aseen sivulle, eivätkä kolhiintuneet. Tässä vaiheessa on mainittava, että venttiilin asennot eivät ole vain "AUKI" tai "KIINNI", vaan kaasumäntään vaikuttavaa painetta voidaan säätää väliasennoillakin. Aiemmin julkaistuissa M92 S:n esittelyissä on säätömahdollisuus joskus unohtunut mainita.

13 gramman luodilla ladatuilla supupatruunoilla M92 S toimi moitteetta 1,05 gramman annoksella Vihtavuoren N133:a. Hylsyn poisto oli maltillista; hylsyt lensivät noin 2 metriä aseen sivulle. 0,71 grammalla N110:tä ase poisti hylsyt juuri ja juuri, muttei syöttänyt uutta patruunaa. Kalashnikov Avtomat 47:ssä, AKM:ssä ja niiden DDR:ssä tai Kiinassa tehdyissä kopioissa on suurempi kaasuaukko piipussa, joten ne toiminevat ko. latingilla. Toimivuuteen vaikuttaa aseen mahdollinen uutuudenjäykkyys tai likaisuus ja liikkuvien osien voitelu. Käyttölämpötilalla on myös merkitystä, eli mitään ei voi mennä vannomaan, jos lataus on marginaalinen. Aseiden yksilölliset ominaisuudet ja niiden käyttöolosuhteet ovat silloin vallan päällä.


Lopuksi

Sako M92 S on hyvin tehty ja tarkkakin ase, mutta eräät yksityiskohdat siinä on menty pilaamaan liialla "sivilisoinnilla". RK95 sinällään olisi parempi, mutta sitä ei myyty siviileille, koska sillä voi ampua sarjatulta. Suomen aselait ovat mm. tältä osin p...seestä. Sinällään ei sarjatulen ampumismahdollisuus tee aseesta sen vaarallisempaa kuin vain kertatulta ampuva versio on. Eivät rikolliset lupia "nasulasta" hae, ja pulttilukkoisellakin ehtii kyllä, jos tarve vaatii. Vuodesta 1841 on ehditty... Pihtiputaalainen pienviljelijä Tauno Pasanen ehti myös, kun hän saavutti TÄHÄNASTISEN Suomen Ennätyksen huokealla avotähtäimisellä 7 x 33 mm lintuluodikollaan:

Neljä "naskia" kahdeksalla kuuluisalla surmanluodilla. Vihollisilla oli aseina konepistoolit, viritettyinä, vaihtimet säädettyinä sarjatulelle, ja käsky: "Tappakaa!". Toinenkin äärimmäisyys tunnetaan: Vietnamin sodassa ammuttiin kai jopa 50 tuhatta sarjatuliaseen luotia jokaista kaatunutta vihollista (tai viholliseksi epäiltyä alkuasukasta) kohti. Pulttilukkoisia kiväärejä käyttäneet tarkka-ampujat kaatoivat keskimäärin kolme aseistetuiksi Viet-Kongeiksi selvästi tunnistettua kohdetta neljällä tai enintään viidellä patruunalla. Sepä siitä aseiden vaarallisuudesta, joka riippuu lähinnä peränpitäjän taidosta ja motivaatiosta: Henkeään tai kotinsa koskemattomuutta puolustava ihminen tekisi todennäköisesti rumempaa jälkeä suustaladattavalla piilukkoisella musketilla, kuin joku tuhannen sarjatuliaseen kokoelman omistaja, joka voikin peräännyttää sika-rynnäkön "muurari-veljeyteen" vetoamalla.

M92 S on tarkkuudeltaan riittävä metsästykseen, ja se soveltuu myöskin siihen. EU:n diktaatit tosin kieltävät sen käytön niissä metsästystilanteissa mihin se sopisi parhaiten. Mutta syytä on muistaa, että diktaatit ovat paperia ja käytäntö käytäntöä. Venäjällä käytetään 7,62 mm Kalashnikovia mm. karhujahdissa. Suomessa soveltuu M92 S laillisesti ja käytännössäkin mm. haahkanmetsästykseen, peura- ja jänisjahtiin. Laillisenkin hirvilatauksen mahdollisuudesta on valettu kannuja jopa valtakunnallisessa virallisessa metsästysalan lehdessä. Käytännöllinen teho hirvenkaadossa lienee todettu monet kerrat, ainakin Suomen rajaseudulla ja itärajan tuolla puolen.

Riittihän Valmet Orava- pienoiskiväärikin ja Lapuan .22 LR Championship-patruuna entisaikoina, jos peränpitäjillä vain oli tietoa, taitoa ja mielenmalttia, jota suuretkaan Joule-määrät eivät voi korvata. Itse "Tauno Suuri" (ei Palo, vaan Mäki) toi julki ajatuksen, että "on aivan samantekevää, mitenkä järeällä aseella hirven ohi ammutaan", mutta pakinat olivat pakinoita ja teot tekoja. Pakinoitsija itsehän toi, kaupallisten etupiirien ukottamana, yksinvaltaisesti valmistelemaansa metsästyslainsäädäntöön luotien liike-energiaan perustuvat rajoitukset.

Sako on lopettanut hienon aseensa, M 92 S:n, valmistuksen pian sen tuotannon käynnistymisen jälkeen "kustannussyistä", vaikka kotimaista kysyntää olisikin ollut: Ratkaisevan tärkeiden USA:n vientimarkkinoiden ovet sulkeutuivat. SakoBeretta-fuusion takia voidaan M 92 S:lle kuitenkin veisata lopullinen hautajaishymni: "Matkansa päähän toverimme/ Saapunut on"...

Markus  26042000


Luotiruutisia:

Osuva, hintava Scenar-luoti

.308 Win. kaliberin supupatruunoihin hyväksi luodiksi on osoittautunut Lapuan 10,0 gramman moly-pinnoitettu Scenar. Sopiva annos N310 ruutia on 0,53 grammaa/ 8,3 grs/ 1,0 cc, asekohtaisin vaihteluin. Tarkkuudeltaan ko. Scenar on tähän mennässä kokeilemistani luodeista paras. Sako 75 Varmintillani hajonta oli 18 mm (k-k)/ 7 laukausta 100 metriltä.

Lisäksi sillä on suorin lentorata. Osumapiste oli 75 mm tähtäyspisteen alla. (Ase kohdistettu 100 metriin käymään tähtäys- pisteeseen latauksella 0,66 g N310 ja Lapuan 6,5 g HP). Muut testaamani luodit aliäänisillä nopeuksilla ovat osuneet 100 - 200 mm tähtäyspisteen alle em. kohdistuksella, 100 metrin etäisyydeltä. Pituudeltaan on 10-grammainen Scenar äärirajoilla vakautumaan 11 tuuman nousuisessa rihlauksessa. "Rimaa hipoen" kiertovakautuva luoti on kuitenkin kasa-ampujien käsityksen mukaan kaikkein tarkkakäyntisin luoti heidän tarkoituksiinsa. 12 tuumaa kierrosta kohti (= 305 mm nousu) voi olla jo liian loiva. 10 tuuman nousuisissa rihloissa on vakautuminen jotakuinkin taattua, ja 7,62 mm aseiden 240 mm rihlannousu voi jo aikaansaada ylivakautumisen täystehoisilla latauksilla ammuttaessa.

Oman aseensa rihlannoususta on syytä ottaa selvää, ennenkuin hankkii enemmälti luoteja. Hintaa niillä voi olla markankin verran kappaleelta eli melkein, tai melkeittäkin, jonkin .308 Win. (7,62 x 51 mm NATO) -ylijäämäpatruunan hinta. Toistaiseksi ei ole tietoa, saadaanko luoteja joskus kuparivaippaisina ja ehkä nikkelöityinä? Moly-peittaus innoitti joitain historian tutkijoita tonkimaan risaisista, kellastuneista kirjoistaan esiin muistelmia vaippaluotien aikakauden alkuvuosien tutkimuksista, joilla etsittiin ja kai myös löydettiin ominaisuuksiltaan ylitsekäymätön vaippametalli ja sen pinnoitemateriaali.

Saksassa, Spandaun varikolla, vertaili Gewehr-Prüfungs-Kommission, joka ei ollut "kiväärien tarkastuslautakunta" vaan Puolustusvälineiden Suunnittelukomissio, vuosina 1886 - 87 luotien vaipoiksi soveltuvia metalleja ja niiden metallisia pinnoitteita, joista kaikkein parhaita ei kuitenkaan voitu hyväksyä käytettäviksi sotilaskiväärin patruunoiden luodeissa, koska vaippojen ja pinnoitemetallien saatavuus Saksassa olisi ollut vaikeaa sotien aikana. Vuonna 1887 voitiin ehkä vielä muistaa keisari Napoleon Bonaparten Englantiin kohdistama "mannermaan sulkemus" ja ajallisesti läheisempi etelävaltioiden Konfederaattiin kohdistettu merisaarto Etelävaltioiden Itsenäisyystaistelun aikaan 1861 - 65.

Parhaaksi vaippametalliksi havaittiin 99,9 %n puhdas kupari, tasaisen pehmeäksi lämpökäsiteltynä, jolloin sen joustavuus on täysin olematon. Lämpötilasta ei ole mainintaa, paitsi että luotien sydänlyijy hitsautui kiinni juotosnesteellä sisäpuoleltaan puhdistettuun vaippaan. Lyijyn sulamispiste on + 327 C puhtaana, mutta hitsautuminen kiinni kupariin vaati kuumennuksen hehkuvaksi asti. Spandaun vertailutestien aikana oltiin jo luopumassa puhtaan lyijyn käyttämisestä, koska luotivaipat olisi jouduttu tekemään melkoisen paksuiksi. Niidenhän piti kestää savuttoman ruudin kehittämä paine, joka oli kaksinkertainen entiseen 11 mm Mauser M 1871- kiväärin mustaruutipatruunan paineeseen verraten.

Tavoite oli myös lyijyn puristaminen vaippaan kylmänä, eikä enää hitsaaminen, tai tinalla juottaminen, jota oli myös kokeiltu kaksi tai kolme vuotta ennen vertailuita. Kylmäpuristettava luotilyijy oli kovetettu antimonilla. Paljas kuparivaippa kehitti piipussa niin kovan kitkan, että kovalyijy alkoi sulaa reunoiltaan ja luodin kannassa, johon vaikutti myös kuuma ruutikaasu. Vahamaisia liukasteita ei enää haluttu ottaa käytäntöön, koska niistä haluttiin juuri päästä eroon kiväärinpatruunoissa. Revolverinluodeissa suvaittiin vahaliukastusta vuoteen 1908 saakka, koska revolveri oli ammattisotilaan ase. Käsiaseita jaeltiin vai upseereille ja alipäällystölle.

Kun värvätyistä armeijoista oltiin siirtymässä asevelvollisista koostuviin massa-armeijoihin, tarvittiin uusiin kivääreihin patruunat, joiden luoteihin ei takertunut hiekkaa tai roskia, vaikka kömpelökourainen mosatramppari pudottikin tehtaassa esitäytetyn patruunakamman ampumaradan hietikkoon tai juoksuhaudan pohjalle. Luotivaippojen metallipinnoitetta alettiin etsiä, ja sopiva materiaali löytyikin. Se oli nikkeli. Pintapuoliset lähdeteokset unohtavat mainita, päällystettiinkö luotivaipat sähkökemiallisella niklauksella, vaiko kuumavalssaamalla ohut nikkelipelti kuparilevyn pinnalle, joka on tosin hankalaa metallien sulamispisteiden eron takia.

Ilmeisintä oli valmiiden luotien sähkökemiallinen niklaus. (PTK:n kokemuksen mukaan saostuu ohut nikkelikalvo luotivaipan pintaan jo noin kolmessa sekunnissa, jos käsitellään yksittäisiä luoteja. Joukkomittaisessa rumpuniklauksessa tarvittanee muutamien minuuttien käsittelyaika. Esikäsittely, eli rasvan ja hapettuman poisto vaatii myös aikansa. Samoin jälkihuuhtelu puhtaassa vedessä ja kuivaaminen). Eräs vaihtoehto oli tietysti kuparilevyn pinnoitus puhtaan nikkelin asemasta nikkelikuparilla, jonka matalampi sulamispiste mahdollisti kuumavalssauksen. Kirjallisuudessa sivuutetaan Spandaun valintatestien ihanteelliseksi osoittama vaippametalli ja sen pinnoite lyhyillä maininnoilla.

Saksassa oli kuparivaippa sopimaton sotilaskiväärien luoteihin, koska kuparia piti käyttää mahdollisimman kitsaasti ainakin sota-aikoina. Joskus tuli pulaa myös nikkelistä. Lopullinen vaippa-aine oli huokea rauta, joka päällystettiin ohuella nikkelikuparisella pinnoitteella, kuumavalssaamalla. Joskus myös pelkällä kuparilla tai pelkällä nikkelillä ja toisen maailmansodan viimeisinä aikoina jopa kuumasinkityksellä, riippuen metallien saatavuudesta kunakin aikana kunkin vaippapeltiä tuottavan valssaamon tarpeisiin. Varsinainen vaippametalli oli aina kuitenkin melto teräs eli melkein puhdas rauta, josta muovattu luotivaippa sai olla verraten ohutseinämäinenkin.

Raudalla alettiin myöhemmin täyttää myös suurin osa luotien sisätilavuudesta. Arvokkaampaa lyijyä käytettiin vain pehmusteena rautavaipan ja rautasydämen välissä, ja lyijykalvo oli myös välttämätön luodin peräosan tiivisteenä, estämässä ruutikaasun vuoto vaipan alle luodin sisään. Niklattu kuparivaippa joutui siis yli vuosisataiseen unohdukseen, koska kupari arvioitiin Saksassa liian harvinaiseksi luonnonvaraksi sotilaspatruunoiden vaippametallina käytettäväksi. Suomessa on kemiallisesti lähes puhdas kupari mahdollisesti jopa halvempaa kuin nykyisin käytettävä 90 % kuparia sisältävä vaippatombakki, jonka seostaminen kuparista ja sinkistä tuottaa kustannuksia.

Joskus se tuottaa myös kovuudeltaan vaihtelevia luotivaippoja. Kokemuksia piippuun jääneistä luodeista on itsellänikin. Myös luotien piippukitkan yhdenmukaisuuteen on alettu kiinnittää huomiota aivan viime aikoina. Moly-peitattu Scenar-luoti on eräs vaihtoehto, mutta ei ainoa. Historiankirjoista, tai jopa wanhoista kemianharrastajien reseptikokoelmista, on etsitty ja löydetty toteuttamiskelpoisia vaipanpinnoitteita. Kuparivaippaluodin niklaaminen on mahdollista suorittaa kotioloissakin. Samoin Winchesterin patentilla suojattu Black Talon- luotien oksidipeittaus. Patentti ei estä peittauksen suorittamista kotitarpeiksi.

Sähköinen niklaus on yleisesti käytetty menetelmä, jota suojelevat patentit ovat jo ammoin vanhentuneet, eli menetelmä on kaupallisestikin kaikkien hyödynnettävissä. Eräs mahdollisuus on myös "electroless-niklaus", joka saattaisi soveltua kotitarvekäyttöön. Selvittämättä on kuitenkin, tuleeko sillä kerrostetusta pinnasta liian kova, eli piippua kuluttava. Aseteräksen pinnoitteena on electroless-niklaus erittäin kestävä, mutta pintakovuus on voitu saada aikaan varsinaisen asemetallin lämpökäsittelyllä. Sähköllä saostetun nikkelipinnoitteen kovuus ja paksuus on helposti säädeltävissä "elektrolyyttikylvyn" kemiallista koostumusta, virran voimakkuutta ja käsittelyn kestoaikaa järjestelemällä, alkaen "kolmen sekunnin prosessista, papu kerrallaan".

Uusien ja wanhojen konstien vertaileminen alkaa olla ajankohtainen aihe, kun hyviä tuotteita halutaan saada vieläkin paremmiksi, ja toivottavasti silti hinnaltaan kilpailukykyisiksi. Tässä vaiheessa on suurimman kiinnostuksen aiheena se, alkaako kuparivaippaisten luotien valikoima laajentua, ja kuinka ripeästi.

Markus 260400


Kari tutkii:

"Ei meluta saa!" .308 Win./ Osa I

Jouluista suosikki-iskelmää hyräillen virittelin nopeusmittarin kuntoon ja kytkin venymämittarin aseesta roikkuvaan piuhaan. Supu- ja kevytlatinkien etsintä alkakoon!

Mittauskalusto:

Ase: Tikka M595 All-Weather (ruostumaton teräs), piipun pituus 570 mm / 22.4", rihlannousu 1-11". Nopeusmittari: Oehler M35P Venymämittari: "Peak Strain Meter" made by Fabrique Scientific Inc.

Huom! Ilmoitetut painelukemat on laskettu venymämittarin lukemista ja ovat vain suuntaa antavia! Parempi on verrata venymälukemia jonkin tehdaslatauksen tai turvalliseksi todetun kotilatingin antamaan lukemiin. Itse olen valinnut 0-tasoksi Norman hirvimällin 180 grainin Vulcan -luodilla (ostettu 1990), jonka antama keskiarvo venymälukema on 626 (mikä laskennallisesti antaisi painelukemaksi 3782 bar; miten lähellä paine on totuutta, sitä en tiedä).

Huom 2! Taulukoidut ruutimäärät eivät ole ampumajärjestyksessä. Sen sijaan venymä- ja nopeuslukemat kunkin latauksen kohdalla ovat mittausjärjestyksessä.

Testi 1

Hylsy: Lapua. Nalli: Lapua LR (=CCI) Ruuti: VV N310 Luoti: Sako 145A. Latauspituus: 67.00 mm. Ei hylsytäytteitä. Ampumalämpötila: +5 Cels.

Ruutimäärä. Venymälukemat. Nopeuslukemat (V3 m) m/s. Paine-keskiarvot Baria. Nopeus-keskiarvo (V3) m/s.

Ruutia 0,70 grammaa. Venymälukemat: 276, 251, 279, 263, 269. Nopeudet: 465, 488, 492, 494, 497. Paine: 1850. Nopeus ka: 492 (4 ls. Poikkeava V3 "unohdettu". Luodit voitelemattomia, piippu kuiva, ensimmäinen laukaus kylmästä piipusta).

Ruutia 0,70 g. Venymät: 266, 259, 267, Nopeudet: 466, 487, 493. Paine ka: 1829. Nopeus ka: 490. Kuten yllä.

Ruutia 0,70 grammaa. Venymät: 272, 258, 277, 264, 271, 295, 267. Nopeudet: 472, 493, 491, 493, 496, 496, 495. Paine: 1873. Nopeus ka: 494 (6 ls. Ensimmäinen "dementoitu").Kuten yllä.

Ruutia 0,60 g. Venymät: 188, 192, 204, 200, 196, 201, 200, 194, 199, 209. Nopeudet: 418, 443, 445, 441, 442, 447, 443, 441, 448, 445. Paine ka: 1475. Nopeus ka: 443 (9 ls. Ensimmäinen "dementoitu" keskiarvolaskelmista). Kuten yllä.

Ruutia 0,50 g. Venymät: 125, 123, 124, 124, 131, 126, 158, 142, 164, 136. Nopeudet: 337, 380, 387, 385, 388, 381, 388, 385, 390, 381. Paine ka: 1136. Nopeus ka: 385. (Ensimmäinen "lämmityslaukaus" jätetty taas pois laskelmasta). Kuten yllä.

Ruutia 0,50 g. Venymät: 161, 130, 138, 134, 134. Nopeudet: 354, 389, 392, 393, 391. Paine ka: 1158. Nopeus ka: 391 (4 ls. Muista poikkeava ensimmäinen V3 poislukien. HUOM! Luodit oli vahattu Lee Liquid Alox:illa. Ensimmäinen laukaus kylmästä piipusta oli "kuiva", eli piippu oli liukastamaton).

Ruutia 0,45 g. Venymät: 95, 139, 108, 104, 96, 129, 148, 134, 119, 129. Nopeudet: 351, 359, 355, 356, 356, 362, 358, 358, 353, 362. Paine ka: 1054. Nopeus ka: 357. Alussa ammuttu lämmittelylaukaus kovemmalla latauksella.

Ruutia 0,40 g. Venymät: 65, 82, 70, 76, 78, 79, 75, 82, 91, 67. Nopeudet: 313, 307, 321, 317, 325, 314, 318, 306. Paine ka: 819. Nopeus ka: 315. Kuten yllä.

Ruutia 0,40 g. Venymät: 50, 97, 70, 113, 84. Nopeudet: 314, 320, 310, 320, 320. Paine ka: 853. Nopeus ka: 317. Kuten yllä. Luodit rasvattu Hornady "Unique Case Lube:lla". Piippua käytetty ennen laukausta alaspäin = ruuti hylsyn etuosassa.

Ruutia 0,39 g. Venymät: 62, 90, 83, 62, 66. Nopeudet: 318, 322, 318, 317, 326. Paine ka: 798. Nopeus ka: 320. Luodit vahattu Lee Liquid Alox:illa.


Supulatingitkin löytyivät!

Ruutia 0,38 g. Venymät: 68, 51, 60, 95, 64, 66, 68, 77, 76, 66. Nopeudet: 303, 295, 287, 306, 301, 286, 281, 296, 290, 281. Paine ka: 777. Nopeus ka: 293. Kuten yllä, mutta luodit liukastettuttu Hornady Unique Case Lube:lla.

Ruutia 0,38 g. Venymät: 62, 57, 62, 62, 73, 61, 60, 65, 53, 74. Nopeudet: 306, 297, 289, 289, 276, 282, 275, 285, 283, 269. Paine ka: 745. Nopeus ka: 285. Kuten yllä, mutta luodit kuivia.

Ruutia 0,38 g. Venymät: 70, 83, 68, 57, 73, 69, 74, 72, 62, 66, Nopeudet: 314, 312, 316, 318, 312, 309, 315, 317, 306, 304. Paine ka: 780. Nopeus ka: 312. Luodit vahattu Lee Liquid Alox:illa.

Ruutia 0,38 g. Venymät: 83, 53, 67, 53, 56. Nopeudet: 321, 290, 304, 302, 304. Paine ka: 743 Nopeus ka:.304. Kuten yllä, mutta ennen ensimmäistä laukausta oli piippu öljytty kevyesti (öljykosteaksi; ei hölväten).

Ruutia 0,38 grammaa. Venymät: 77, 64, 83, 83, 91, 56, 51, 72, 54, 90. Nopeudet: 304, 299, 303, 308, 307, 306, 309, 303, 302, 306. Paine ka: 795. Nopeus ka 304. Luodit vahattu Lee Liquid Alox:lla. Ruudin sijainti hylsyssä vaihteli.

Ruutia: 0,37 g. Venymät: 75, 69, 64, 58, 70, 61, 48, 94, 77, 73. Nopeudet: 294, 309, 299, 303, 303, 307, 292, 297, 309, 298 metriä sekunnissa. Paineen keskiarvo 778 ilmakehää. Nopeuden keskiarvo: 301 metriä sekunnissa, eli ihanteellinen! Subsonic-latausten nopeudenhan tulisi pyöriä haarukassa 290 - 305 m/s, koska on olemassa "trans-sooninen nopeusalue", ja äänen nopeus ilmassa vaihtelee lämpömittarin lukemien tahdissa.

Neljänneksi alimmaisessa kohdassa kiinnittyy huomio selvästi suurempaan keskinopeuteen kuin mitä seuraavilla vastaavilla ruutiannoksilla on saavutettu. Kyseessä lienee piipun "ylimääräinen" liukastuminen kertyneestä luotivahasta, koska ennen kyseistä sarjaa oli ammuttu pari kovempaa latausta nestevahalla käsiteltyjä luoteja. Piipun liukkauden vaikutus tulee näkyviin hyvin kolmanneksi viimeisessä sarjassa, jossa ennen ammuntaa vetäisin piippuun ohuen kerroksen öljyä (WD-40). Myös ruudin sijainnin ollessa hylsyn etupäässä näyttää nopeus ja paine hieman lisääntyvän.

Käytettäessä kuparivaippaluoteja ja nopeasti palavia ruuteja pieninä annoksina, piipun ollessa kylmä ja kuiva, voi ensimmäisen laukauksen nopeus olla hirrrrrmuisen paljon muita alhaisempi. Kuparivaipalla ei ole todellakaan itsessään juuri liukuominaisuuksia, ja kun vielä ruudin sisältämästä energiasta osa kuluu piipun lämmittämiseen, on ero myöhempiin laukauksiin huomattava. Minimilatausten alueella pyörittäessä vaarana on jopa luodin takertuminen piippuun. Tästä johtuen suosittelen erittäin voimakkaasti (erityisesti kuparivaippaluoteja ampumaan lähdettäessä) öljyämään piipunreiän kevyesti.

Piipun ollessa kuiva ei edes luodin vahaus ole ensimmäistä laukausta ammuttaessa riittävä tae asioiden sujumiselle, koska itse piipussa ei ole liukastetta. (Ks. jälkimmäinen lataus 0,50 grammalla: Vahatusta luodista huolimatta ensimmäisen nopeus oli yli 30 m/s seuraavia alhaisempi). Seuraavilla laukauksilla vahajäänteet toimivat liukasteena. Vaihtoehtona on "lämmittelylaukauksen" ampuminen täystehoiseksi ladatulla patruunalla. Testitoiminnassa tämä käy päinsä, mutta tositoimissa vaaditaan yleensä ensimmäiseltä laukaukseltakin supu-ominaisuuksia ja osumista siihen kohtaan, mihin tähtäin on säädetty.

Supulatingeilla on Sako 145A syytä vahata tai rasvata tavalla tai toisella. (Eri liukasteiden vertailu tullaan suorittamaan aikanaan). Kun lähtönopeus alkaa lähennellä 400 m/s:ssa, voi erillisestä liukasteesta luopua, ellei ampuja välttämättä tavoittele minimaalista lähtönopeusvaihtelua.


Testi 2

Hylsy: Lapua. Nalli: Lapua LR (=CCI 200). Ruuti: VV N310. Luoti: Sierra Matchking (ent. "International Match") 168 gr (10,9 g). Latauspituus: 73,00 mm. (Ammuttu kärkipäät edellä). Ei hylsytäytteitä. Ampumalämpötila: +5 Cels.


Ruutiannos grammoina. Venymälukemat. Nopeuslukemat V3 m/s. Paine-keskiarvo bar/ilmakehää. Nopeus-keskiarvo (V3) m/s.

Ruutia 0,70 grammaa. Venymät: 298, 294, 316, 298, 293. Nopeudet: 423, 421, 424, 422, 421. Keskiarvo: 422. (Luodit kuivia, piippu kuiva).

Ruutia 0,60 g. Venymät: 226, 229, 235, 226, 256. Nopeudet: 380, 378, 378, 376, 380. Paine ka: 1670. Nopeus ka: 378 m/s. Kuten yllä

Ruutia 0,50 grammaa. Venymät: 161, 174, 148, 186, 195. Nopeudet: 324, 318, 316, 319, 318. Paine ka: 1338. Nopeus ka: 319. Kuten yllä.

Ruutia 0,48 g. Venymät: 144, 145, 148, 151, 153. Nopeudet: 296, 299, 306, 295, 306. Paine ka: 1205. Nopeus ka: 300. Kuten yllä. (Supulatausten ihanne-nopeus m/s! Kukahan sen kertoisi patruunatehtaille? Nooh, nehän lataavatkin supupatruunoita "For Official Use Only"; tarkoittaa: Armeijoille ja Cioille. Peten huomautus).

Ruutia 0,48 g. Venymät 142, 146, 150, 150, 178, 144, 149, 150, 164, 163. Nopeudet 289, 299, 301, 300, 311, 296, 304, 300, 306, 299. Paine ka. 1234. Nopeuden ka. 300. Kuten yllä.

Ruutia 0,47 g. Venymät 147, 142, 139, 146, 141, 145, 139, 165, 153, 177. Nopeudet 288, 301, 295, 294, 300, 291, 294, 298, 292, 304. Paineen ka. 1211. Nopeuden ka. 295. Kuten yllä.

Rihlauksen ollessa kierros per 11 tuumaa on luodin vakautuminen marginaalista aliääninopeuksilla. (Peräpää edellä ammuttuna se voisi vakautua paremmin?! Peten huomautus).


Testi 3: Ruudin sijainnin vaikutus. HUOM! Ruutilaji hidaspaloisempi kuin N310!

Hylsy: Lapua Nalli: Lapua LR (=CCI). Ruuti: VV N320. Luoti: Lapua B416 13g. Latauspituus: 70,90 mm. Ei hylsytäytteitä. Ampumalämpötila: 0 Celsiusta.


Ruutiannos grammoina. Venymälukemat. Nopeuslukemat (V3) m/s. Paineen keskiarvo Baria. Nopeuden keskiarvo (V3) m/s.

Ruutia 0,69 g. Venymät 302, 282, 282, 287. Nopeudet 319, 324, 318, 320. Paine ka. 1960. Nopeus ka. 320 m/s.

Ruutia 0,68 g. Venymät 284, 280, 275, 291, 280. Nopeudet 318, 315, 315, 315, 321. Paine ka. 1923. Nopeus ka. 317. Ruuti hylsyn takaosassa.

Annos 0,68 g. Venymät 284, 273, 281, 277, 277. Nopeudet 315, 318, 310, 317, 317. Paineen ka. 1907. Nopeuden ka. 315 m/s. Ruuti hylsyn etuosassa. (Vastaa esim. Lapua Oy:n näkemystä "alisoonisesta latauksesta" kivääreihin ja .22 cal. aseisiin. Peten huomautus).

Annos 0,67 g. Venymät 264, 266, 270, 301, 269. Nopeudet 304, 308, 306, 305, 305. Paine ka. 1884. Nopeuden ka. 306. (Todellisen aliääninopeuden max.-lukemia, kun tarvitaan marginaalia asekohtaisille ja ilman lämpötilan vaihteluille. Peten huomautus).

Ruutia 0,65 g. Venymät 259, 258, 270, 256, 249. Nopeudet 296, 291, 297, 298, 296. Paine ka. 1800. Nopeuden ka. 296.

Ruutia 0,60 g. Venymät 219, 257, 225, 234, 231. Nopeudet 279, 271, 270, 262, 260. Paine ka. 1667. Nopeus ka. 268. Luodit ja piippu koko ajan kuivia. Testit ovat runsaan vuoden takaisia, jolloin luotien liukastamisen merkityksestä oli julkaistua tietoa vain lyijyluotien käyttäjille kohdennettuna.

B416 on muuten erinomainen supu-luoti, mutta valitettavasti 11" nousulla oleva rihlaus ei riitä vakavoittamaan sitä. Toimii 25 metriin saakka, mutta pyörähtää lentämään kalikkana 30 - 40 metrin välillä. 1 - 10" rihlauksenkin riittävyys on todennäköisesti siinä ja siinä (ei ole kokemusta). Varmempi vakavoituminen tapahtuu 1 - 9" tai 1 - 9,5" noususta.


Tietoisku:

(Luoti on suunniteltu aseisiin, joiden rihlannousu on 240 mm: Nimenomaan rk:n vaimenninpatruunoihin. Luoteja D-166 muovattiin hieman lyhytkärkisemmiksi, jolloin rk-patruunan max. 56 mm latauspituus ei ylity. 7.62 mm Euro-rihlausten varsin yleinen 240 mm nousu kierrosta kohti on ollut todella huolellisesti laskelmoitu, kuin myös rihlausten urien syvyys: Noin 1/50 porauskaliberista. Sveitsiläistä professori F.W. Hebleriä voidaan epäillä vahvimmin perustein mitoituksen isyydestä, ja myös saksalaisen 7.9 mm kiväärin rihlannousuksi omaksuttiin 240 mm.

Urasyvyyteen 0.15 mm päädyttiin Mauser-kivääreissä M/ 1898 vertailutestien kautta: Rihloja syvennettiin pienin lisäyksin 0.10 mm:stä 0.20 mm:iin, havaiten 0.15 edullisimmaksi syvyydeksi lähinnä tuotannollisista syistä. Rihlathan tehtiin tuohon aikaan höyläämällä, ja mitä syvemmät kuurnat, sitä pidemmän konetyöajan höylääminen vaati: Kerrallaan veistetty lastu oli varsin ohut. Kylmätaonnalla syntyy 0.01 mm:n tai 1.00 mm:n syvyinen kuurna yhtä nopeasti. Edes 0.25 mm:n urasyvyys ei olisi ollut liiallinen pelkästään ballistisin näkökohdin arvioituna. Belgiassa ja Venäjällä oli jo päädytty havaintoon noin 1/50 kaliberin urasyvyyden kelvollisuudesta, ilmeisesti tasapainottaen ballistiset ja tuotantotekniset näkökohdat, kuten Saksassakin.

Jos itse päättäisin 7.62 mm supu-aseiden rihlannoususta, voisi lukema olla jopa 15 mutta mittayksikkö ei olisi tuumia vaan senttimetrejä! Tulevaisuus kuuluu kuitenkin rihlaamattomille vaimenninaseille, joilla ammutaan "tikkaluoteja" eli pyrstövakautuvia ammuksia, vapautuen siten sidonnaisuudesta mitoitukseen: "Enintään 5 x ammuksen pituus". Peten tietoisku).

Luotien saatavuudesta ei ole tietoa. Testiluodit olivat kolmen vuoden takaa, ja itse testauskin ruudilla N320 on suoritettu vuoden 1999 huhtikuussa. Ruutilajin vaihtaminen N310:ksi aiheutuu pyrkimyksestä saada eri tutkijoiden testitulokset keskenään vertailukelpoisiksi.


Venymäliuska: Mikä se on?

Allekirjoittaneen käyttämä pesäpaineen arvioitsemismenetelmä perustuu ns. venymäliuskan (strain gage) käyttöön. Liuska on kooltaan n. 14 x 7 x 0,12 mm ja se pyritään liimaamaan patruunapesän keskelle.

Patruunan lauetessa nousee patruunapesän paine, joka venyttää ja paisuttaa patruunapesää sekä pidentää sen ulkopinnalle liimattua venymäliuskaa. Mittarista lähtevä virta kiertää venymäliuskan kautta mitaten liuskan resistanssin eli vastuksen muuttumisen. (Kun patruunapesä pullistuu ja liuska venyy, kasvaa liuskan resistanssi). Resistanssin muutoksen suuruuden mittari muuttaa venymälukemaksi ilmoittaen sen muodossa miljoonasosaa/ yksikkö (esim. mmyy/ mm = millimikrooni/ millimetri).

Saadusta venymälukemasta voidaan kiväärin- ja pistoolinpatruunoiden huippu-pesäpaine arvioida hyödyntäen kaavaa:

P = 17.65 x (U²- 1) x m + t / r x 58000, jossa:

P= patruunapesän huippupaine; yksikkö psi (1 psi = 0,06895 bar) u = patruunapesän ulkoläpimitta / patruunapesän sisäläpimitta (liuskan kohdalta); yksikkö tuumaa (1" = 25,4 mm) m = mittarilukema t = hylsyseinämän paksuus venymäliuskan kohdalla (yleensä keskeltä hylsyä); yksikkö tuumaa r = hylsyn säde liuskan kohdalta (= halkaisija/ 2); yksikkö tuumaa

Litania t / r x 58000 antaa hylsyn itsessään "pidättämän" paineen, joka ei näy mittarilukemassa.

Haulikon ollessa kyseessä käytetään kaavaa:

P = 15 x (U²- 1) x m.

Vaikka yllämainituilla kaavoilla saadaan selville suurin piirtein patruunapesän huippupaine, ei niiden antamiin lukemiin voi kuitenkaan sokeasti luottaa. Esimerkiksi venymäliuskan sijaitessa hyvin jykevän lukkouurnan vieressä voi mittarin antaman venymälukeman kautta laskettu painearvo olla aliarvioitu. Siitä johtuen aina tulee ampua varmasti turvallisiksi todettuja latauksia verrokiksi, joista saatuja venymälukemia voidaan verrata testattavien latausten antamiin. Sittenkään ei lukemiin tule sokeasti uskoa, koska verrokkipatruunat on tavallisimmin ladattu loivemman painehuipun kehittävillä ruutilajeilla!

(Nopeapaloisen ruudin painehuiput ovat liian lyhytkestoisia ehtiäkseen laajentaa kiväärin patruunapesää sen metallimassam paksuudesta johtuvan painon ja "hitauden" vuoksi. Venymäliuskalla mitattu paine voi olla ehkä vain puolet kvartsikidemittauksen antamiin lukemiin verrattuna, mutta nopeasti kohoava huippupaine myös alenee pian, ehtimättä rasittaa massiivista ja joustavaksi lämpökäsiteltyä asemetallia. Venymäliuskamittaus antaa siis todenmukaisemman käsityksen aseen rakenteisiin kohdistuvista, metallin "väsymistä" aiheuttavista rasituksista kuin pietzosähköinen paineenmittausmenetelmä. Peten huomautus).

Jos normaaleja ylipainemerkkejä alkaa ilmetä hylsyistä ja nallinkuorista, tulee ammunta keskeyttää, vaikka mittari näyttäisi miten alhaista lukemaa tahansa.

Ensimmäisenä pääsiäispäivänä 2000, KJA


ValuLuodeista:

Tietoja valuluotien valikoimasta

Valmistaja on todennäköisesti J.J. Gunhill, jonka lontoonkielisestä "taiteilijanimestä" huolimatta ovat luodit Made in Finland. Luotien vähittäismyyjät tuntevat tekijän omalla nimellään, mutta ovat sitoutuneet olemaan paljastamatta sitä sivullisille. Nooh; harrastusten kannaltahan onkin tärkeintä, että tarvikkeita on tarjolla, mieluimmin North-West Washingtonia lähempää, maksettuina FIM:oilla eikä ylen hintavilla USD:eilla.

Pistoolin- ja revolverinluodit:

Tyyppi & Muotti: Gramma- Muoto:
kaliberi paino:

.32 WC RCBS 6,55 wadcutter
.32 RN Lyman 5,4 pyörökärki (kiv?)
9mm RN-TC RCBS 8,55 ----"----
9mm RN-GC RCBS 8,5 -----" --- & liekkikilpi
9 mm HP Lyman 8,6 reikäpää (ERVA!)
9mm FN-BB Lyman 10,1 tasalatva & viistoperä
.38 WC RCBS 9,85 wadcutter
.38 RN RCBS 10,4 pyörökärki
.38 SWC-GC Lyman 10,9 porraskärki & liekkikilpi
.38 SWC-GC RCBS 10,5 ------"-----------"------
.357 SIL-GC RCBS 12,3 siluettiluoti, l-kilvellä
.40 TRC Lyman 11,5 katkokartiokärki
.40 SWC RCBS 13,35 porraskärki
.38-40 FN Lyman 11,5 tasalatva
.44-40 FN Lyman 13,9 ---"----
.44 SWC-GC RCBS 16,3 porraskärki & liekkikilpi
.44 SWC-GC RCBS 21,1 ------"---------"--------
.44 HP-GC Lyman 17,4 reikäpää & liekkikilpi (ERVA)
.45 RN RCBS 15,3 pyörökärki
.45 HP Lyman 12,2 reikäpää (ERVA!)
.45 SWC RCBS 17,5 porraskärki
.45 FN Lyman 16,2 tasalatva
.45 FN-GC Lyman 22,1 ----"---- & liekkikilpi
.32-20 FN-GC Lyman 7,85 ----"---------"--- (kiv?)
.32-40 FN??????????? tuntematon (kiv??)

Kiväärinluodit:

.22 SP-GC RCBS 3,75/ terävä kärki & liekkikilpi
.25 FN-GC RCBS 4,8/ tasalatva & liekkikilpi
.30 SPT-GC RCBS 8,7/ terävä kärki & liekkikilpi
.30 FN-GC RCBS 11,7/ tasalatva & liekkikilpi

Haulikon täyteisluodit (Diabolo-muoto; ladataan hivakkaan):

12 ga. Sabot Lyman 33,5/
20 ga. Sabot Lyman???? /

Suulatauskiväärin luoti; puhdaslyijyä:

.54 Lyman 28,0/ muoto tuntematon

.45-70 ja .458 Magnum- kiväärinluodit:

.458 FN Lyman 27,0/ tasalatva, .45-70:een
.458 FN-GC RCBS 34,3/ ----"---- & liekkikilpi
.458 FN-GC RCBS 19,5 ----"---------"--------

Toistaiseksi testatuin on .30 STP-GC/ RCBS-luoti läpimittaluokissa .309 ja .311. Viimeksimainittu on suhteellisen tarkkakäyntinen .308 ja 7.62 mm aseissa. .311 dia. luotia VOIDAAN siis käyttää myös .308 kaliberin aseissa, kunhan se liukastetaan patruunasta ulottuvalta osaltaan kasto-menetelmällä. Luotityyppiä kehiteltäessä ei tarkoituksenakaan ole ollut tarkkuuden maksimointi, vaan monikäyttöisyys: Mm. 7.62 x 39 mm patruunoiden ladattavuus. Grammapainot on määritelty 8 Hardness Brinell-kovuisista luodeista.

Kovemmista seoksista valetut luodit, joita tarvitaan itselataavien tai putkimakasiinista syöttävien aseiden patruunoihin, ovat hieman kevyempiä ominaispainoltaan. Joitain .32-kaliberisia käsiaseluoteja voitaneen käyttää myös 7.62 mm ja jopa .308 -kaliberisissa kiväärin vaimenninpatruunoissa. Listassa on niiden kohdalla merkintä: (kiv?). "Matalaa profiilia" ylläpitävälle luotien valmistajalle oli kiväärin supupatruunoiden lataustutkijoiden mielenkiinto .30 cal. valuluoteja kohtaan, ja heidän ehkä hieman ylikireä vaativuutensa tarkkuuden suhteen, tuottanut "kulttuurishokin"!

Ensi-reaktio oli aikomus lopettaa .30 cal. luotien tuotanto, koska niitä väärinkäytetään jopa "SWOS:eihin" eli "silent without silencer" -latauksiin, ja lähemmäksi trans-soonista nopeutta viritetyissä varsinaisissa supupatruunoissa, ammuntaan vaimentimellisilla aseilla. 20 vuottahan on kaikunut liturgia moisten latinkien laadinnan rikosluontoisuudesta ja kaikinpuolisesta vaarallisuudesta. Kysyntään lienee kuitenkin pakko vastata tarjonnalla, koska luotien jälleenmyyjiä on kaikkiaan neljä, joista yhteydessä GOW:iin ovat toistaiseksi olleet Tussari Oy; Raahe, ja Riistamaa; myymälät Espoossa sekä Kouvolassa. Myöskin valuluotien tuottajien lukumäärä on enentymässä.

Ammattimaisista luotivalimoista on käynnistynyt uudelleen Intercast Oy. Tietoa 7.62 mm/.30 cal. luotien tuotantovälineistön olemassaolosta ei vielä ole saatu. Yhteydenottoa odotellaan! Puoli-ammattimaisista luodinvalajista on myös jo hieman vihiä, mutta tuotevalikoimasta on tiedossa vain muutama erikoisuus, kuten .455 Webley, ja 12.17 x 44R Ruotsin Remingtonin luoti, joka poikkeaa jenkkiläisestä mitoituksesta .50 tuuman läpimittansa suhteen. Amerikkalainen kaliberi .50 tarkoittaa piipun porausmittaa: Luoti on huomattavasti paksumpi, yleensä yli 13 mm, ja hylsyjenkin saanti Ruåttin Remariin on ollut välillä lähes pelkästään sorvareiden ammattitaidon varassa.

Nyttemmin valmistetaan hylsyjä Australiassa, mistä niitä tuo Suomeen Asekauppa Erkki Lähdeniemi; Hirsilä ja Tampere. Luotien saantipaikka puolestaan on monien erikoistarvikkeiden saantipaikka: Eräliike Riistamaa Oy. Oravannahkatori 1, 02120 ESPOO, puh. 09-4110 1290. Fax. 09-455 5712. Ylläoleva luettelo J.J.Gunhill-luotien valikoimasta on peräisin Riistamaalta.

0505 MM; Pete


Ruutisten kulttuurisivu:

MY RIFLE by Major General W. H. Rupertus, USMC

This is my rifle. There are many like it, but this one is mine.My rifle is my best friend. It is my life. I must master it as I must master my life.

My rifle, without me, is useless. Without my rifle, I am useless. I must fire my rifle true. I must shoot straighter than my enemy who is trying to kill me. I must shoot him before he shoots me - I will ...

My rifle and I know that what counts in this war is not the rounds we fire, the noise of our burst, nor the smoke we make. We know that it is the hits that count. We will hit . . . .

My rifle is human, even as I, because it is my life. Thus, I will learn it as a brother. I will learn its weaknesses, its strengths, its parts, its accessories, its sights, and its barrel. I will ever guard it against the ravages of weather and damage. I will keep my rifle clean and ready, even as I am clean and ready. We will become part of each other. We will...

Before God I swear this creed. My rifle and I are the defenders of my country. We are the masters of our enemy. We are the saviors of my life. So be it, until victory is America's and there is no enemy, but there is just a Peace!


Kotilaturin Räppi

Ensin vanha nallinkuori hylsystä poista/ Vasta sitten alkaa/ työvaihetta voit toista/ Hylsyn supistus on usein tärkeä työ/ Olkoon siinä ura, laippa, taikka vyö/ Myös laajennus pitää tehdä hylsyn suuhun/ Niinpä tietenkin: Mihinkäs muuhun/ Sitten tee hylsynsuuhun sisäviiste hyvä/ Mutta: Tuo viiste ei saa olla liian syvä/ Asenna seuraavaksi uusi nalli/ (Työhuone ei saa olla siivoton kuin vuohitalli).

Nyt mittaa patruunoihin käypä ruutimäärä/ Ja tarkkaan, ettei tule otsaan lukonkampi väärä/ Sitten paina hylsynsuuhun kunnollinen luoti/ Ja niitäpä ei kaupittele ihan joka puoti/ Kun radalla sä ammut viiden laukauksen kasan/ Voit olla tyytyväinen, jos se senttinen on tasan/ Lataustyön aikana ei "KARHUa" saa kaataa! (Tämä kielto tietenkään ei koske PeeTeeKoota).

Anonyymi Räppäri (iski jälleen!).


Lisää Ruutisia >>

<< Uusimmat ruutiset  Osa 6 >>  Osa 5 >>   Osa 4 >>  Osa 3 >>   Osa 2 >>   Osa 1 >>   Gunwritersin etusivulle  guns.connect.fi  Linkkisivulle 

Gunwritersin uusimmat Ruutiset: http://guns.connect.fi/gow/ruutiset.html