Linkkisivu >> Gunwritersin osittainenkin
luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on
kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat
pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä
tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n
toimitus.
Tekniikkaa ja historiaa, osa 4.
21.04.2001:
Norsupyssyn kunnostus ja käyttöönotto
Muuan USA:ssa asuva visitoorimme oli aikoinaan hankkinut suomalaisen
pst-kiväärin L-39, joita myytiin Ameriikassa 1960-luvun vaihteessa lupavapaasti
hintaan $ 99:50; kaupanpäällisinä patruunoitakin maistiaisiksi. Luvanvaraisiksi
muuttuivat aseet vuonna 1968, jolloin erään presidenttiehdokkaan ja erään kommunismiin
hurahtaneen neekeripastorin fyysiset eliminoinnit nostattivat laajan hoplofobian
hyökyaallon Jenkkilässä. Panssarikiväärejä ei oltu käytetty murhatöihin, mutta
saatiinpa tekosyy niidenkin hallussapidon raskaaseen verotukseen länsimaiselle
oikeuskäsitykselle vieraalla "taannehtivalla lainsäädännöllä"! Noin puolet
vähittäismyyjien varastoissa olleista tai yksityisomistetuista kivääreistä L-39
deaktivoitiin poraamalla reikä poikittain patruunapesän seinämien läpi ja iskemällä
siihen poikittainen terästappi, joka hitsattiin paikalleen.
Nykyisin "regeneroidaan" deaktivoituja L-35:siä varsin yleisesti, koska aseiden
käyttöönotto-lupien saatavuus on helpottumassa, johtuen mm. USA:n taannoisten
presidentinvaalien tuloksesta, joka on elvyttämässä aseharrastelua ohimenneiden
kahdeksan sortovuoden jälkeen. Viestinvaihto-kumppanimme aikoi aluksi porata estetapin
pois, avartaa piipun peräpään, varustaa sen kutistusliitoksella kiinnittyvällä
holkilla jonka sisälle olisi työstetty uusi patruunapesä, ja tukkia tapinreiät
hitsaamalla. "Entiijjän paikka" tuli kuitenkin eteen, koska L-35:n
piipputeräksen koostumus ja sen lämpökäsittelyn menetelmät olivat ja ovat yhä
tuntemattomia. Metallurgiaan perehtyneet kokeneemmat "norsupyssy-fanit"
kehottivat kauhomaan jäitä hattuun.
Tapinreikien umpeenhitsaus olisi pitänyt suorittaa piippumateriaalia lähinnä
vastaavalla lisäaineella, ja suorittaa piipun peräpään lämpökäsittely samalla
tavoin, kuin se on suoritettu piippuaihion tuottaneen "rautaruukin" ja
mahdollisesti vielä Valtion Kivääritehtaan toimesta. Mm. AIMO J. LAHDEN muistelmien
mukaan oli ainakin ruotsalainen teräs nuorrutettu eli normalisoitu liian alhaiseen
päästölämpötilaan kuumentaen, joten teräs jäi tarpeettoman kovaksi ja
"rapeaksi": Nuorrutusprosessin päästövaihe piti uusia vielä VKT:lla,
aseteräksen sitkeyden lisäämiseksi ja lastuavaan työstöön käytettyjen terien
ylinopean kulumisen ehkäisemiseksi. Siltikin hämmästelee visitoorimme suomalaisen
piipputeräksen erikoislaatua, postitse lähettämässään kirjeessä:
"Myöntää täytyy, että suomalainen teräs on mitä mainiointa! Omistamieni
piippujen kovuus on vain hieman vähäisempi kuin sen uuden seosteräskangen kovuus, jonka
hankin korjaustyön aihioksi. Lujuus on erilaista lujuutta: Pystyin työstämään uuden
pesäkappaleen käyttäen vain yhtä kovametalli-teräpalaa, joka on yhä
käyttökelpoinen. Sensijaan piipputeräs kulutti ensimmäisen uuden teräpalan loppuun jo
lastuamisvaiheen puolivälissä, ja se tuhosi kolme kierteensorvaus-teräpalaa. Olen
havainnut saman ilmiön myös työstäessäni suomalais-tekoisia Maximin piippuja: Niistä
leikkautuu sorvattaessa yksi katkeamaton lastu työstön alusta sen loppuun saakka.
Hämmästyttävää, kun otetaan huomioon se, että piiput on valmistettu aikavälillä
1920 - 45."
Koostumukseltaan tuntematonta, ominaisuuksiltaan "hämmästyttävää" terästä
ei visitoorimme siis ryhtynyt hitsailemaan, vaan valitsi "pidemmän kaavan"
deko-piippujen regenerointiin. Hän hankki riittävän paksun kangen aseteräksenä
tavanomaista nuorrutettua 4140-terästä (seostettu kromilla ja molybdeenilla), josta hän
työsti uuden pesäkappaleen deaktivoinnilla turmeltuun piippuun.
Piipun peräpää ja siihen kierteillä kiinnittyvä
pesäkappale. Piipun perästä on katkaistu pois deaktivoinnilla pilattu osuus ja sorvattu
kolmi-portainen kavennus sekä keskiportaaseen ulkopuolinen pesäkappaleen
kiinnityskierre. Piipun peräpään taimmainen, kapein osuus ulottuu patruunan
hylsynkaulan tyveen asti, joten ruutikaasua ei pääse vuotamaan pesäkappaleen saumaan.
Pesäkappaleen ulkokierre olakkeineen on samanlainen kuin aseen alkuperäisen piipun
kiinnityskierre. Sisäpuolelle on työstetty patruunapesä ja piipun peräpään
kierrettä vastaava sisäkierre.
Visitoorillamme on kaikkiaan kolme L-39:n deko-piippua, joista yksi on nyt varustettu
"proteesipesällä" ja ilmeisesti asennettu aseeseen. (Odottelen raporttia
testiammunnoista). Toinenkin aseyksilö on visitoorimme tiedossa; mahdollisesti jo
ostettu. Se on myös deaktivoitu, mutta aikomus regeneroida, asentamalla piipun
amputoituun peräpäähän pesäkappale, pesitettynä 20 x 103 mm VULCAN-revolveritykin
patruunoille. Ensimmäinen täten kunnostettu ase on alkuperäiskaliberinen, 20 x 138 mm
Solothurn Long, mutta eräät käytännölliset syyt houkuttelevat kokeilemaan Vulcanin
hylsyyn kevytladattua patruunaa.
Pelkät 20 mm Solothurn Longin hylsyt maksavat USA:ssa alkaen $ 17:50/ kpl (hylsy
ilmeisesti kangesta sorvattu), aina 45 dollariin asti kerran ammutuista
alkuperäishylsyistä, joiden nallipesäänkin joudutaan tekemään muutoksia
.50-kaliberisen kk-patruunan nallin käytön mahdollistamiseksi kotilatingeissa. 20 x 103
mm Vulcanin hylsyjä on yleisemmin kaupan, ja hintataso liikkuu 80 - 95 centin haarukassa;
alle dollarin kuitenkin. Saatavuus on taattu pitkälle tulevaisuuteen. Ongelmia tuottaa
riski, että joku voi yrittää ampua tehdasladattuja 20 mm Vulcanin patruunoita, tai
oikeastaan niiden ruutiannoksilla ladattuja kotilatinkeja. Tehdaspatruunoiden
ruutimäärät ovat yleisesti tiedossa: Laukauspaine niissä on luokkaa 4100 ilmakehää,
kun se on 20 x 138 mm SL-patruunoissa max. 3100 baria ja käytännössä 3000 ilmakehää.
Kuvassa ylhäällä vasemmalla
20 x 103 mm Vulcanin hylsynkanta sorvattuna sopivaksi L-39:n lukon iskupohjan
syvennykseen. (Syvennyksen sorvaaminen leveämmäksi poistaisi tämän tarpeen, mutta
"tyyliuskollinen asediggari" ei sitä tee!). Nallipesä iskunallille. Keskellä
on muuttamaton Vulcan-patruunan hylsynkanta. L-39:n alkuperäislukko ei sulkeutuisi sen
taakse, eikä patruuna laukeaisi, vaikka ase latautuisikin normaalisti: Patruuna on
nimittäin varustettu sähkönallilla. Iskunallilla varustettujakin hylsyjä on toki
viljalti saatavina USA:ssa. Oikealla on 20 x 138 mm SL:n hylsynkanta.
L-39:ien regenerointi on siis yleinen harrastus USA:ssa. Menetelmiä on lukuisia, mutta
tässä pakinassa kuvattu keino on ehkäpä koetuin ja parhaaksi havaittu, jos mieli ampua
täysteholatauksia. Visitoorillamme ei ole tietoa 20 mm Vulcanin patruunoille pesitettyjen
aseiden toimivuudesta. Patruunoihin tarvittaisiin kevytlataus, mutta tietoa soveliaista
ruudeista ei ole toistaiseksi. Mikäkö selitys? Vulcan-patruuna on lähes tuntematon
Suomessa, joka "on erikoislataus-tutkimuksen pieni suurvalta ja maailman napa
Tuhatvuotisen Valtakunnan sorruttua Saksassa", kuten asia on ilmaistu romantisoiden -
taikka hampaita kiristellen - riippuen intressipiiristä, johon lausuman keksijä kuuluu.
Visitoorimme käyttämiä 20 x 138 mm SL-ampumatarvikkeita viereisessä kuvassa alhaalla.
Vasemmalla patruuna ladattuna fosfatoituun ja lakattuun tehdastekoiseen teräshylsyyn.
(Alkuperä ei tiedossamme). Takarivissä on myös kaksi tehdastekoista, ilmeisesti
kangesta sorvattua messinkihylsyä, made in USA. Luodit on visitoorimme sorvannut itse
sorvimessingistä. Makuulla olevan luodin kannassa on .50 kaliberin kk:n luodista
irtikatkaistu peräpää valojuovakapseleineen. Vj palaa 2000 metrin etäisyyteen saakka.
Luodeissa on terävä kärki ja torpeedoperä. Umpiluoti painaa 153.5 grammaa; vj-luoti
137.3 grammaa.
L-39:llä voitiin ampua myös ilmatorjunta-konetykkien patruunoita, mutta paras tarkkuus
saavutettiin aseeseen erityisesti räätälöidyillä ammuksilla. Niitä valmistettiin
Suomessa jatkosodan vuosina. Myöskin USA:ssa on havaittu ammuksen - yleensä messingistä
sorvatun umpiluodin - sovitteen merkitys osumatarkkuuden kannalta. Visitoorimme pystyy
sorvaamaan aseensa piipunreikään liukutiukkuudella eli "nolla-toleranssilla"
sopivat luodit. Ilmatorjunta-aseiden ammusten ohjauspaksunnoksen halkaisija kärjen takana
vaihtelee 19.85 - 19.90 mm:n välillä. Tätä luokkaa oli läpimitta myös italialaisissa
vj/ps- ammuksissa, joilla suomalaiset tulittivat Stormovikeja, mutta tarkkuustöihin
käytettiin kotimaisia erikoisammuksia, joiden ohjauspaksunnoksen läpimitta oli 20.0 mm +
pintamaalauksen paksuus. ** Viite norsupyssyn erikoispatruunoihin** Visitoorimme kaikissa
kolmessa piipussa on tarkalleen sama porauskaliberi, nimittäin 20.04 mm.
"Norsupyssyä" enemmälti tuntemattomille visitooreille Suomessa tulkoon
mainituksi, että aseissa, joilla ammutaan johtorenkaallisia ammuksia, alkaa rihlaus
johtorenkaan leveyden verran patruunapesän etupuolelta. Ammuksen etuosa työntyy siis
pitkälle rihloihin, kuitenkaan uppoamatta kuurniin. Englanninkielinen termi "bore
riding point" kuvaa tilannetta parhaiten. Vastaava luumäenkielinen sanonta voisi
olla "palkkeja pitkin luistava kärki". Tykistön ammuksissa tällainen rakenne
on lähes säännönmukainen. Jotkut USA:laiset luotisorvarit tekevät ammustensa
kärkikaarroksen ja johtorenkaan välisen liereän osuuden porauskaliberin
läpimittaiseksi koko pituudeltaan. Tällaisella mitoituksella voidaan kuitenkin
aikaansaada korkea/vaihteleva laukauspaine ja piipun pikainen kuumeneminen sekä
kululuminen.
Visitoorimme sorvaa tehdasvalmisteisten ammusten esikuvan mukaisesti luodin kärkikaarteen
(ogivaalin) taakse tasan porauskaliberin läpimittaisen ohjauspaksunnoksen, läpimittaan
20.04 mm, ja sen takaisen liereän osuuden läpimittaan 19.86 mm, johtorenkaaseen asti.
Lähes kuurnanpohjiin asti rihloihin uppoavan johtorenkaan läpimitta on 20.68 mm. (L-39:n
nimellinen urakaliberi on 20.70 mm varsin pienellä plus-toleranssilla). Messinkiluodissa
ei tarvita erillistä johtorengasta, vaan sen mukaisesti mitoitettu paksunnos luodin
peräpäähän. 20.68 mm:n läpimittaan sorvaavat "norsupyssy-diggarit" USA:ssa
myöskin 20 mm Vulcanin ammusten johtorenkaat, joiden halkaisija on lähemmäs 21 mm:iä,
johtuen Vulcanin piippujen syvemmistä rihlankuurnista. (Joissain Vulcanin ammustyypeissä
on ainakin kokeiltu muovisia johtorenkaita. Rihlakuurnan nimellinen syvyys on 0.508 mm).
Näin tarkoin piippuun sopiva luoti ei keiku liikkeelle lähtiessään tuliputkessa, eikä
lennossakaan, joten odotettavissa on erinomainen tarkkuus pitkillekin
ampumaetäisyyksille. Toivorikas visitoorimme ennustaa (ja on jo havainnut)
"tykkikaliberisilla kivääreillä" ammunnasta kehkeytyvän hyvinkin suositun
harrastuksen kotimaassaan, kunhan deaktivoidut aseet saadaan "elvytetyiksi
eloon". Kilpailuitakin on tiemmä jo järjestetty. Maahantuoja, jolta ase oli
ostettu, hankki aikoinaan varastoon tuhat kappaletta pst-kiväärejä L-39, joista 500
myytiin toimivina ja 500 deaktivoituina. Viimeksimainittuja kunnostetaan laulukelpoisiksi
enentyvällä innolla Rapakon takana.
Kuinkas Suomessa? Erääseen maailmanaikaan myivät Puolustusvoimat 20 mm ja järeämmät
aseet pelkästään deaktivoituina. Jokunen vuosi sitten liennytettiin myyntiehtoja
kaikessa hiljaisuudessa, poistaen L-39 "deko-pakon" alaisuudesta.
Hoplofoobikko-politikoitsijamme olisivat nostaneet "älämölöön", kuullessaan
keräilijöille myytävän aseita, joiden ammus puhkaisee PASI-auton kyljen lähes yhtä
helposti kuin pistoolinluoti läpäisee 22 mm:n mäntylaudan. Ampumatarvikkeet ovat tosin
kiven alla - tai sen sisällä: Hajavarastoituina sotilasläänien varikoihin, joissa
ehkä piileksivät yhä Sotavaltion hallussa olevat L-39:tkin.
Valmistettujen aseiden todellisesta lukumäärästä ei ole vieläkään saatu tarkkaa
selkoa, enkä ryhdy enää veikkailemaan sitä, mihin maailmanaikaan norsupyssyjen
tuotanto päättyi - edes vuosikymmenen tarkkuudella. Koska L-39:ää korvaavia aseita on
voitu hankkia ent. itäblokin konkurssipesistä paljon ja halvalla, voi odotettavissa olla
vielä toimivien L-39:ien myyntipyrähdys, ellei hajavarastoja ole jo alettu tyhjennellä,
vähitellen ja hissun-kissun, myytäviksi valikoiduille ostajille. (Toivottavasti
arjalaisille loppukäyttäjille, eikä suomalaisen kulttuuriperinnön maineikkaille
maastaviejille; ns. "Rantarosvoille").
Deaktivoitujen aseiden regenerointi Suomessa on hankalampi prosessi kuin USA:ssa, missä
tyydyttiin pelkästään tukkimaan aseen patruunapesä poikittaisella
"telkitapilla", kajoamatta liikkuviin osiin. Suomessa jyrsittiin tai tahkottiin
aseen lukon iskupohjan reunasta pois melkoinen lohkare metallia ja iskuripiikin kärki
katkaistiin. Pahimmissa tapauksissa hitsattiin myös iskurin kanava tukkoon, ellei sitten
liikkuvia osia täysin liikkumattomiksi.
Nämä toimenpiteet siis patruunapesän tapituksen täydennykseksi. Lukosta poistetun
nurkkauksen voi tietenkin muovata uudelleen hitsaamalla riittävän suuri jööti
lisäainetta ja työstämällä iskupohjan reunus jälleen alkuperäiseen hahmoonsa. Se ei
ole kuitenkaan ongelmien loppu, vaan niiden alku: Lukko pitäisi myöskin karkaista
uudelleen ja nuorruttaa eli päästölämmittää tarkoin oikeellisilla menetelmillä.
Hitsatun lisäaineen tulisi olla jokseenkin samaa (tai ainakin lämpökäsiteltäessä
samalla tavoin käyttäytyvää) metalliseosta, kuin on lukkokin. Se on tiedossa, että
lukko on "ruotsalaista nikkeliterästä", mutta ylimalkainen tieto ei ole
riittävä tieto.
L-39:n piipun katkaistu ja kierteitetty piipun peräpää, sekä uusi pesäkappale,
erillään ja yhdistettyinä toisiinsa. Pesäkappale yleensä sinistetään tai mustataan
ennen lopullista kiinnitystä piippuun.
Tapituksella turmeltu patruunapesä on korjattavissa USA:laisella
"proteesimenettelyllä" niin onnistuneesti, että ase kestää ampua täysiäkin
latinkeja, mutta jos lukko on regeneroitu lisäaine-hitsauksella, on tyytyminen
tavanomaisia huomattavastikin pienipaineisempiin nasauksiin. Uudis-tuotetuilla L-39:n
lukoilla alkaisi olla jo kotimaistakin kysyntää, kuin myös piippujen pesäkappaleilla.
Hylsyjä on valmistettu viimeksi Tshekkiassa ja Jugoslaviassa. Tuotantovälineistöt
lienevät noissa maissa yhä olemassa.
1604 MMI; PT. Taustatiedot ja kuvat: F. H.,
USA.
Edelliset Tekniikkaa ja historiaa -osat:
Mustaruuti tiivistyi "valssin tahdissa" >>
Husovaarnan huoripojat >>
Norsupyssyn ampumatarvikkeet >>
Schouboen pyssyt ja puukeernakuulat >>
Gunwritersin osittainenkin luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n toimitus.
Gunwriters on the Web P.T. Kekkonen