Osa 2 Osa 3 Osa 4 Linkkisivulle Gunwritersin etusivulle Suomi History in English
SUOMALAINEN SUOMI - KP/-31:N HISTORIA
I OSATeksti: P. T. Kekkonen
Kuvitus: J. Hartikka
Pikku-uutinen tamperelaisessa "AAMULEHDESSÄ" N:o 106. toukokuun 10. päivänä 1925, Keski-Suomen kirjeenvaihtaja Saarijärven Paavolta:
HUOMATTAVA KOTIMAINEN KEKSINTÖ:Jo edellä kuvailtu KP/-26, josta juuri uutisoinnin aikoihin alettiin
käyttää nimitystä "SUOMI-konepistooli", oli suunniteltu ikuisesti
kestäväksi varusesineeksi, ja sen edelleenkehitelmä KP/-31 täytti toiveet lähes
täydellisesti: Särkyneet tai loppuunkuluneet osat oli helppo uusia. Niitä olivat
hylsykiskurit, piiput, rekyylijouset, lukot, iskurikärjet ja puuperät.Lukko-uurna
(=lukonkehys) ja vaippa kestivät lähestulkoon ikuisesti kovassakin käytössä. Samoin
monien muiden konepistoolimallien arka "Akilleen kantapää", liipaisinkoneisto,
johon vain harvoin jouduttiin uusimaan pieniä akselitappeja tai hakaneulajousia.
KEHITYS ALKOI "PÄRINÄPYSSYSTÄ"
Nuori asemestari AIMO JOHANNES LAHTI (1896 - 1970) viilaili firaabelityönä ensimmäsen
kp-prototyyppinsä joskus vuonna 1920 tai -21. Ase ampui 7.65 mm taskuasepatruunoita. Sen
pituus oli noin 30 senttimetriä. Se valmistettiin armeijan asekorjaamolla Kouvolassa.
"Pikapistooli" oli yllättävän varmatoiminen ase, mutta 7.65 x 17 mm
Browning-patruunaa aliarvostettiin sotilaskäytössä ja sarjatulen nopeus oli
todennäköisesti liiallinen: Lipas pärähti tyhjäksi yhdellä hätäisellä
kertaliipaisulla.
Aseprototyyppi ja sen piirustuksetkin ovat kadonneet ainiaaksi, joten sen ominaisuudet
jäävät arvailujen varaan. Sarjatulen hidastinta ei "pärinäpyssyssä" liene
ollut. Niinpä hidastinlaitteen välttämättömyys tämänkaliberisessa kevytlukkoisessa
aseessa tuli erittäin todennäköisesti tiedostetuksi alusta alkaen.
PROTOTYYPPI M/-22 L & K
Seuraava mallikappale oli jo ajalle ominaista "karabiinikokoa" ja patruunakin
oli tyrnävämpi, 7.65 x 21 mm Parabellum, joka tuona aikana oli yleistymässä maamme
asevoimien pistoolinpatruunaksi. Pienen koetuotantosarjan valmistajaksi valikoitui
tamperelainen KONEPAJA LESKINEN & KARI. Aseet valmistettiin yleis-työstökoneilla ja
niiden osat sovitettiin yhteen käsityönä. Osien keskinäistä vaihtokelpoisuutta
aseyksilöiden välillä on mahdotonta havainnoida: Tallella on vain yksi konepistooli
L.L. & K. M/-1922, museoituna Saksassa, WEHRTECHNISCHE STUDIENSAMMLUNGin kokoelmiin
Koblenzissa. Yhteismäärä lienee ollut enintään viisi aseyksilöä.
SUOMALAINEN SUOMI
Konepistooli malli 1926 oli varsin kansainvälinen ase, vaikka sen markkinointi maailmalle
ei käynnistynytkään odotetussa laajuudessa. Piiput teetettiin pääsääntöisesti
Birminghamissa, jos kohta myös kotimaasta oli löydetty kaksikin keski-suomalaista
yritystä, joilla oli homma hanskassa, eikä "ryssänhajuisia luteita pajan
nurkissa". Viimeisinä valmistettujen aseiden piiput sekä varaosa-piiput olivat jo
kotimaista tekoa. Piipputeräs saattoi olla ruotsalaista seosta. Mallin -26 piippu oli 345
mm:n pituinen ja mallissa -22 sitäkin pidempi (ainakin Leskinen & Karin valmistamissa
prototyypeissä noin 40 cm:n pituinen pätkä 7.62 mm MADSEN-pikakiväärin piippua syvine
ympärikiertävine jäähdytysurineen).
Pätkä Madsenin piippua oli lähetetty myös B.S.A:lle porauksen ja rihlauksen sekä
rihlannousun mittojen esikuviksi. Pikakiväärien piipuissa oli porausläpimitta yleensä
liiankin tiukka ja urakaliberi ylisuuri. Tämä normienvastainen mitoitus oli ilmeisen
sopiva 7.65 mm konepistoolin piippuihinkin, koska aseiden käyntitarkkuutta ei juurikaan
moitittu.
Aseiden "juohennus-resoorien" eli rekyylijousien valmistukseen luultiin
tarvittavan jokin salatieteellinen "juju". Jouset ostettiin kovalla valuutalla
Sveitsistä, jonne oli evakuoitu suuri varasto Bergmann MP 18-I:n varajousia Saksasta
maailmansodan päätyttyä. Lähempi tutkimus osoitti, että venäläisen kiväärin
M/1891 iskurin jousi olisi toimittanut "juohennusjousen" viran. Niitä olisi
ollut Suomen armeijankin asekorjaamoilla ja -varikoilla useita kymmeniä tuhansia.
Kappalehinta joitain kymmeniä pennejä... Tietämättömyydestä sakotetaan, joskin vain
yhden kerran.
TV:n "Ostoskanavien" tuotteiden markkinointi perustuu tähän samaan
strategiaan..! "Varokaa halpoja jäljitelmiä" on ollut kautta aikojen
humpuukimaakareiden suosikkilause, jolla tuotteita myydään monikymmenkertaisillakin
hinnoilla niiden todelliseen käyttöarvoon verrattuna.
Suomalaisen SUOMI-konepistoolin tuotekehittelyssä pyrki Aimo J. Lahti aseen
kotimaisuusasteen maksimointiin. Jotkin materiaalit, kuten erikoisteräkset, oli hiljainen
pakko tuoda ulkomailta. Niitä saatiin onneksi lähinaapurista, Ruotsista. Jos olisimme
luottaneet vain Englantiin, olisi itsenäisyyspäivänämme 6. 12. 1941 laulettu jenkka
"Kusessa Ollaan" kolmen miljoonan kansalaisen sekakuoron yhteisesityksenä. Sir
WINSTON CHURCHILL julisti tuona päivänä sodan Suomen Tasavaltaa vastaan - mitä
älköön koskaan unohdettako..!
VALMISTAJA LÖYTYI
Asekonstruktööri Lahden toivomus, että rakenteeltaan lopullinen SUOMI-konepistooli
malli 1930 valmistettaisiin kokonaan Suomessa suomalaisella työvoimalla, voitiin
toteuttaa. A.J. Lahden oma senaikainen työnantaja VALTION KIVÄÄRITEHDAS oli pula-ajasta
huolimatta ylityöllistetty L/S 26-pikakiväärien tuotannon alettua erinäisten
viivästysten jälkeen. Tahti oli "pyssy päivässä, kaksi parhaassa + muut työt
siinä sivussa". Tehdas oli alkuaan rakennettu Jyväskylään juuri L/S 26:n
tuotantolaitokseksi.
Jyväskylän seudulla oli enemmältikin aseteollisuutta: Ase- ja piippuseppä JOONAS
MATARAISEN paja, jota saattoi jopa tehtaaksi kutsua, sekä TIKKAKOSKEN RAUTA- JA
PUUTEOLLISUUS Oy, joka oli valmistanut Maxim- konekiväärien varaosia jo maailmansodan
aikana ja laajentanut sittemmin tuotevalikoimaansa, aloittaen aseenpiippujen ja aseidenkin
valmistuksen vuodesta 1928 alkaen.
Tikkakosken "ruukilla" oli kasvava tuotantokapasiteetti. Aimo J. Lahdella ja
Konepistooli Oy:llä oli myytävänä tuote-idea, jonka esiasteet olivat jo käytössä
kokeiltuja ja toimiviksi todettuja.SUOMI-konepistooliksi jo virallisestikin nimitetyn
aseen uusimman mallin 1930 valmistuslisenssi ja patenttioikeudet vaihtoivat omistajaa
keskikesällä 1930 hintaan 65 000 mk käteisenä ja 5 %:n royalty jokaisen valmistuneen
aseen tehtaanhinnasta.
Konepistooli Oy:n yhtiömiehet jakoivat saaliin, solmivat sopimuksen
"provikoiden" jaosta ja purkivat tarpeettomaksi käyneen yhtiön, hajaantuen
kukin omiin leipätöihinsä "sotavaltion" palveluksessa.
Lahti jatkoi konstruktöörin virassa VKT:lla, mutta myöskään Koskinen ei luopunut
tyystin suunnittelutehtävistä, vaikka ne eivät ilmeisesti hänen päätoimenaan
olleetkaan. Täydellisiä aseita hän ei tiettävästi ole suunnitellut, mutta yhden
kuuluisan "oheislaitteen" sentään, joitain vuosia yhtiön purkamisen jälkeen.
RATKAISEVAT PARANNUKSET
Eräille Suomi-konepistoolin rakenneratkaisuille haki Tikkakosken Rauta- ja Puuteollisuus
O/Y (vielä alkuperäisnimisenä esiintyen) patentteja päiväyksillä 4. ja 5.
heinäkuuta 1930, joten aseen toimintaperiaate kaikkinensa, vaipan viistottu (suujarruna
toimiva) etupääty sekä edestakaisin liukuva vaihdin/varmistin ovat
"perintöä" Konepistooli Oy:ltä ja ilmeisesti A.J. Lahden ideoita. Lahti tosin
tuli myöhemmin katumapäälle, ehdottaen paluuta "GREENER-tyyppiseen"
kierrettävään vaihdinvipuun aseen oikeanpuoleisella sivulla. Liukuva varmistin ja
vaihdin esiintyvät jo L/S 26-pikakiväärissä, joskin toisistaan erillään olevina
osina.
Tärkeintä rakenteellista parannusta ei voitu patentoida, koska se oli jo
"entuudestaan tunnettu keksintö": Sivuiltaan avoin lipassola, joka mahdollistaa
erityyppisten lippaiden, myös rumpulippaan, käytön aseessa. Amerikkalainen
AUTO-ORDNANCE Co. oli selvityttänyt jo vuoden 1930 aikana, josko heidän ideansa
omimisesta voitaisiin nostaa "litigaatio" (= patentinloukkaus-käräjät), mutta
selvitys osoitti, että Thompson-konepistoolin rumpulippaan kiinnitystapa solaansa on
erilainen: "Tommyyn" työnnetään rumpulipas sivultapäin, kun taas
Suomi-kp:iin altapäin. Niinkin vähäinen tekninen eroavuus on riittävä eroavaisuus
pikkutarkoille patenttiviraston tutkijoille.
Toisesta merkittävästä parannuksesta ei myöskään kehkeytynyt litigaation uhkaa. Se
oli kaliberin 9 x 19 mm omaksuminen KP/-31:n pääasialliseksi väljyydeksi. Ase on tosin
muutettavissa 7.65 x 21 mm patruunoita ampuvaksi kymmenkunnan sekunnin ajassa pelkällä
piipun vaihdolla, mutta 7.65 mm vaihtopiippuja ei tilannut juuri kukaan. Kaliberi-optio
poistui esitteistäkin jo ennen 2. maailmansotaa. Ase alettiin ymmärtää juuri sotien
edellä KONEtuliaseeksi, eikä enää itselataavaksi karabiiniksi, jonka tulivaihtimen sai
hätätilassa siirtää esimiehen luvalla sarjatuli-asentoon. KP/-26 ja etenkin malli -22
olivat vielä konekarabiineja piipunpituudeltaan ja kaliberiltaan. 7.65 x 21 mm oli ja on
tunnetusti tarkkuuspatruuna, kun taas 9 mm variaatio mielletään paremmaksi
taistelupatruunaksi.
ERÄS "IKUISUUSKYSYMYS"
"Nelivitos- ja nelikymppis-fanit" aliarvostavat jopa 9 x 19 mm patruunaa
tositoimissa sen luodin "vajavaisen pysäytystehon" takia, mutta tuo usein
peräänkuulutettu "Stopping Power" on kirjoittajan näkemyksen mukaan
riippuvaisempi luodin osumakohdasta, kuin sen läpimitasta, painosta tai
laajenemiskyvystä. Sotavammoihin erikoistuneet lääketieteen asiantuntijat yhtyvät
"in corpore" ampumatarkkuuden merkitystä korostavaan vakaumukseen.
Suoraan edestä nenänpäähän ammuttu .22 Short-pienoiskiväärinluoti pysäyttää
hyökkääjän paljonkin tehokkaammin ja pysyväisemmin kuin lippaallinen ohi ammuttuja
tai ehkä pinnallisia nirhamia tehneitä .45-kaliberisia ammuksia. Aivorungon tai
selkäydinjatkeen lävistävä pienikin luoti tai sirpale tappaa ihmisen yleensä niille
jalansijoilleen, sadasosasekunnissa. Hän retkahtaa alas velttona, kuin likomärkä
jalkarätti..!
12 kaliiperin haulikontäyteisellä vartalon läpi ammuttu vastustaja voi sitävastoin
kyetä ampumaan takaisinkin, jopa useita laukauksia. Erityisesti piristävien huumeiden,
mutta myös vahvojen opiaattien vaikutuksen alaiset, tai vaikka vain
"ylön-juomisella itzens' raskauttaneet" henkilöt ovat "immuuneja"
sille Stopping Powerille, josta paljon puhutaan ja kirjoitetaan, mutta eivät sille
pysäytysteholle, johon näiden juttujen kirjoittaja varauksettomimmin luottaa.
PIKAVAIHDETTAVA PIIPPU
Eräs patentoitu yksityiskohta oli vielä
1930-luvulla ainutlaatuinen koko maailmassa, vaikka konepistoolien merkki- ja
mallivalikoima olikin alkanut hissuksiin runsastua. Piipun pikavaihdettavuus oli kuulunut
jo mallien -22 ja -26 ominaisuuksiin. Mainittiinhan AAMULEHDEN kirjeenvaihtaja P.
SAARIJÄRVEN uutisessa "ilman työkaluja tapahtuva näppärä ja
silmänräpäyksellisen nopea piipunvaihto".
Lopullisen Suomi-konepistoolin piipun kiinnikerakennetta oli parannettu siten, että
"ovenkääkän" näköistä kiristyssalpaa ei enää tarvittu, vaan
pienikokoinen säppi riitti pitämään piipun ja vaipan sijoillaan. Kiinnityseliminä
toimii neljä jykevää koroketta eli "hammasta" lukkouurnan kavennetussa
etupäässä, ja niitä vastaavat neljä sektoria vaipan peräpään sisäpinnalla.
Kiinnike-elimet tuovat mieleen pienikokoisen tykin kiertosulun. Jälleen on muistutettava,
että Suomi-konepistooli suunniteltiin kestämään IKUISESTI. Siksipä sen tietyt
yksityiskohdat ovat hyvinkin reilusti ylimitoitettuja lujuudeltaan.
KADEHTIJOITA RIITTÄÄ AINA...
Jotkut aikalaiset irvileuat vihjailivat, konstruktööri Aimo J. Lahden "muodollisen
pätevyyden" vajavuuteen viitaten, että "kun ei kansakoulun laskuoppi riitä
lujuuslaskelmien laadintaan, käskee Lahti lisätä rautaa reiän ympärille." Vuonna
1930 oli johtavalla asekonstruktöörillä jo monia insinöörejä ja kai jokunen dipl.
inssikin alaisinaan laatimassa laskelmia. Synnynnäinen nero saattoi keskittyä
olennaiseen ja delegoida lillukanvarsissa räpistelyn niille, joille laskukoneen
veivaamisesta palkkakin maksettiin.
Monetkin maineikkaat keksijät ovat olleet, kautta aikojen, tavallisia kansanmiehiä. Moni
oivallinen idea on myöskin pantu pilalle luovuttamalla se oppineempien
"muodollisesti pätevien" henkilöiden tutkittavaksi ja
"paranneltavaksi". Tavallisin keksintöjen kohtalo on tietysti päätyminen
Mappiin "Ö", koska "muodollisesti pätevät asiantuntijat"
tuomitsevat idean toteutuskelvottomaksi tai kaupallisesti kannattamattomaksi.
Kuvalähteet: Wehrtechnische Studiensammlung.
Valtion Kivääritehdas/ VALMET Oy.
Suomen Patentti- ja Rekisterihallitus.
I osan loppu. 03051999. Artikkeli jatkuu >>