Gunwritersin etusivulle    Gunwriters in English    Linkkisivulle

PeTe   päivittelee!

Osa 1, päivitelty 28.05.1999.  Lisää: Osa 2 >>>

Päivitys eli "up to dating" on eräs parhaita tämän modernin tiedonjulkistusteknologian myötään tuomista ilmiöistä. Painetussa sanassa ei täydennystietojen julkaisemiseen juuri suotu mahdollisuutta (puhuu kokemus lähes neljännesvuosisadan ajalta) ja lisätietojen julkaisu-viive oli pahimmillaan jopa useiden vuosien mittainen.Useimmiten päätyivät jopa äärimmäisen tärkeät päivitykset aikakautisten painokirjoitusten toimituksien "mappiin Ö", koska niiden julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä päättivät viime kädessä kalliita kouluja käyneet "poliittisesti sovinnaisen journalismin" viljelijät, tai julkaisemansa painotuotteen kustantajat, jotka eivät tunne edes sen erikoisalan alkeis-tietoja, joita heidän kustanteensa värikkäille sivuille painetaan. Heitä kiinnostavat vain ja ainoastaan mainossivujen palstamillimetrien määrät ja niistä kertyvät markkamäärät. Raha ratkaisee.. Aina.. Kaiken... (Herää tosin epäilys, että tutkiva ja tarvittaessa hutkivakin journalismi on Suomessa "Killed-In-Action" = Sankarivainaja. Lienee haudattu sananvapauden viereen ? Sananvapaus kuitenkin kummittelee yhä eräänlaisena zombina..."here, on the Web").

Hei Pete, minä taisin istua juuri ruttuun sen sinun korpun tästä sanavapaudesta! Säikyin niin kovasti noita huppupäätyyppejä jotka tulivat ikkunan läpi ja vetivät poikki  tietokoneen kaapelit ja löivät monitorin säpäleiksi! Huhhuh, mikä siivo, sirpaleita ja ketunkarvoja joka puolella!  - Latojan huomautus

********

HIRVIHAULIEN SAATAVUUS PARANTUMASSA

Nyt "päivittelyt" sikseen, ja varsinaiseen päivitys-toimeen (up-to-date). Vihdoinkin on ilmoitettavanani suuri ilosanoma: Ensimmäinen tuonti-erä tunnetusti laadukkaita espanjalaisia lyijyhauleja on saapunut Suomeen, ja tulossa jakeluun. Veteenvalettujen "lintuhaulien" valikoimassa kiinnittävät huomiota Suomessa tähän asti "Ei Oo"-merkkiset ns. "tupruhaulit", numero 10 (= 1.75 mm) ja No. 11 (läpimitta 1.50 mm). Läpimitasta 3.75 mm alkaen ovat haulit kylmäpuristettuja, tai ehkä muotoiltuja niinsanotussa "haulimyllyssä." Näillä menetelmillä on saavutettavissa laakerikuulan luokkaa oleva muoto- ja mittatarkkuus suurikokoisillekin hauleille.

Veteen valetut BB-kokoluokan (= 4.25 mm) haulit alkavat jo olla enemmän tai vähemmän soikeita, eikä BB:tä kookkaampia "ryynejä" pitäisi edes yrittää valmistaa veteen-valulla kauppatavaraksi. Haulimyllyssä pyöristettävien lopputuotteiden "aihiot" voidaan sentään tiputtaa 5.0 mm:n läpimitta-luokkaan asti veteenkin haulitornissa tai -kuilussa.

KEITÄ TIETO KIINNOSTAA - JA MIKSI ?

"Enpä tätä ennen tiennytkään, kuinka hauskaa ja HALPAA huvia voi ammunta olla..!", viestitti taannoin muuan aseharrastaja Etelä-Pohjanmaalta. Hän oli ladannut ja ampunut niinsanottuja "Kissan Aivastuksia" pelkällä nallilla ja palloluodilla, sekä toisen satsin pienen ruutilisän kera .30 M1-karabiiniin, saaden aikaan tyydyttävän tarkkuuden 15 metriin nallin voimalla, ja lähes 50 metriin lisäpanoksen kera (= .22 Shortin hylsyllinen Vihtavuoren "PaPP:ia", alias N 310). Luotivahana juustonkuori.

Testitulokset käyvät yksiin 1930-luvun kokemuksien kanssa. 7.62 mm Mosin-patruunan hylsytilavuus on tietenkin moninkertainen jenkki-karabiinin hylsyyn verraten, mutta olihan niiden nallikin vastaavasti kookkaampi ja "tyrnävämpi"; usein VRT:n ns. pata-nalli, joka oli tasan sopiva venäläisten 7.62 mm hylsyjen nallipesiin. Käyttäjän kommentti lienee riittävä vastaus kysymykseen "MIKSI tämä taitotieto kiinnostaa ?" Kokeilija ei ole ainoa laatuaan, edes omassa kinkeripiirissään.

Entäpä KETKÄ ovat ampumatarvikevalikoiman monipuolistumisesta kiinnostunoita tai jopa innostuneita ? Aika näyttää..! Tai "nähtäväksi jää", kuten puhkikulunut sopuli-sanonta kuuluu... Hirvihaulien läpimittavalikoima antaa joitakin viitteitä, kun siihen huolellisesti perehdymme - S.A.A.M.I.-mittanormiston sisältävä kansio käden ulottuvilla. Herää jopa epäilys, että haulien läpimittoja määriteltäessä ei ole ajateltu niinkään "susipatruunoiden" kotilatausta haulikkoon, vaan rihlattujen aseiden "salonkipatruunain" latailua.

POIMINTOJA LÄPIMITTATAULUKOSTA

5.50 mm:n hauli vastaa jotakuinkin kaikkien .222 ja .223 kaliberin aseiden porausmittaa. .22 Hornetia ja "Fiirlingiä" ei saa tietenkään unohtaa..! Hauli on siis passeli sisärata- ja kesämökkiharjoitteluun lintuluodikolla, kun patruunat ladataan entisaikojen "kissanaivastusten" menettelytavalla. (Katso Gunwritersin juttu: "PAKINAA LÄHIPATRUUNOISTA" !)

Tähän väliin kuuluu taas yksi lisä-päivitys: NAUDANRASVAA löytyy lähikaupan tai marketin margariini-hyllystä myöskin tuotenimellä: "KULTA-MUNKKI".
Kookosrasvakin soveltuu luotivahaksi, mutta sen kilohinta on kaksinkertainen "Mansikki"-vainajan ihraan verrattuna, eikä kolesteroli-tohtoreiden mielipiteistä häädytä piittaamaan näissä (ravinto)rasvojen (väärin)käyttötapauksissa...

Pelkällä nallilla ammuttaessa ase ääntää kuin entis-aikojen "penniläisellä" ladattu pienoiskivääri - jos niinkään kovaa - ja luodin vaarallinen kantama on samaa luokkaa. Luotiloukun käyttö on silti tarpeen, tai maalitaulun takana tulee olla taustavalli. (Osaavasti rakennettu luotiloukku "pyydystää" luodin talteen vahingoittumattomana. Se voidaan kierrättää patruunoiden uudelleenlataukseen pinnan siloittelun jälkeen, tai käyttää vaikkapa haulikon kettupatruunoissa sinällään).

6.20 mm:n susihauli on sovelias 6.16 mm (.243 kaliberin) luodikoihin. Hiukkasen ruutiakin voi käyttää tehosteena, mutta EI kivääriruutia, vaan N 310:tä, tai vastaavaa "Hoktonia" (HP-38 tahi Universal/Clays). On syytä muistaa etenkin .243 Win. -patruunan erityinen alttius alilataus-detonaatioon, mutta näihin tarkoituksiin on kivääriruuti liian epäherkästi syttyvää ja epäpuhtaasti palavaa kaikissa muissakin patruunoissa.

6.45 mm:n hauli on sopiva tiukkareikäisiin 6.5 mm aseisiin, joista tavallisin lienee Ruotsin Mauser M/96. Arisaka-kiväärin ongelmana alkaa olla käyttökelpoisten hylsyjen puute, jos kohta harvinaisempiinkin kalibereihin alkaa jo olla tarjolla uusia (Boxer-nallipesäisiä) hylsyjä tahi hylsy-aihioita. "Kissanaivastus-latingeilla" ammuttaessa on hylsy IKUISESTI kestävä, ellei nallipesää saateta pilalle, joten investointi kannattaa, vaikka perushankinta-kustannukset tuntuisivatkin äkiksestään kovilta.

Jos 6.5 mm ase on piipultaan jo hieman "horo", mutta muuten käyttökelpoinen, voidaan harkita jopa 6.80 mm:n haulin käyttöä. Patruuna ei ole tällöin "kissanaivastus" vaan lähinnä vanhemman tyylinen "paviljonki-patruuna" (= engl. "Gallery Load"). Ei kovin suuriääninen sekään, mutta voi lyijyttää piippua. Luoti siis melko syvälle hylsynkaulan sisään, ja reilusti rasvaa päälle..!! ("Rasvalaukausten" epätarkkuus ei ole pallomaisten lyijyluotien ampujien ongelma ! Haitta tekee kiusaa lähinnä vain pitkähköjen vaippaluotien ampujille).

Samainen 6.80 mm:n hauli on jotenkuten käypäinen 7 mm aseiden "kissan aivastuksiin", kun taas 7 mm "paviljonki-patruunat" tulpitetaan suositeltavimmin 7.30 mm:n haulilla. Todennäköisimmäksi koko Suomen suosikiksi sukeutuu 7.65 mm:n nimellismittainen hauli, eli kaikkien 7.62 mm/.30/.300/.308 kaliberin aseiden kissanaivastusten ammus - historiallisista ja puhtaasti käytännöllisistäkin syistä: Tämä kaliberiluokka on yleisin meillä ja vissisti maailmallakin.

Jos tämänkokoinen hirvihauli puuttuu vuosituhannen vaihtuessa jonkin ampumatarvike-myymälän valikoimasta, kuulostaa kulunut fraasi "Hyvin Varustetusta Erätarvikeliikkeestä" ontolta kuin kottarais-pönttö, jos se esiintyy vaikkapa firman mainoksissa. 8.2 mm aseet jäävät "tiiron osalle" haulivalikoiman suhteen, mutta niihin käypiä "herneksiä" on jo useiden vuosien ajan valmistettu Suomessakin, joten tarjonnassa ei ole aukkoa. Myös .31 kaliberin nallilukkorevolverin palloluoti on somasti sopiva 8.2 mm aseiden "kissanaivastuksiin".

8.65 mm:n papu alkaa jo olla luokkaa "todellinen hirvihauli", ja se onkin sopiva kunnon hirvi-jyskäreiden harjoitusammukseksi (suositeltavimmin tietystikin pahvihirvien puhkontaan). Latausluokka on "sisäratapatruuna"; kaliberit .338 Win. Magnum ja sitäkin tyrnävämpi .338 Lapua Magnum. Pelkkä nalli ei ehkä enää riitä ajopanokseksi hylsyn tilavuuden takia. Haulikin on piipuntäyteinen, rihla-kuurnien pohjia myöten.

Lisäpanos-ruudin määrä voi lähennellä puolta grammaa N 310:tä tai Hodgdonin vastaavaa pistooliruutia, vaikkakohta vähempikin piisaa, jos ruudin päällä on välitulppana harsuksi pöyhötetty tukko dacron-kuitua, tai paremman puutteessa wc-paperia. On helppo kuvitella muiden ampumaradalla oleilevien aseveljien epäuskoiset ilmeet, kun odotettujen (tykkimäisten) jyrähdysten asemasta kuuluu vain pienoiskiväärimäisiä napsahduksia... Ampuja voi esittää repliikin: "Tämä on Keksintöjen Vuosisata.!"

Entisaikojen "petra-wäljän" kuulan kokoinen 9.10 mm:n hauli, eli ns."neljän nollan hirvihauli" amerikkalaisen luokituksen mukaan, saattaa päästä suosituimmuus-järjestyksen hopeasijalle. Se on kooltaan sovelias kaikkiin 9 mm pistooleihin (poislukien 9 mm Makarov ja Stetshkin, joihin kuuluu 9.25 mm läpimittainen luoti - vaikka mikäpä estää soveltamasta "kissanaivastusten" peri-ajatusta käsiaseissakaan ?).

Lipassyöttö ja automaattilataus on syytä unohtaa useimmissa tapauksissa, mutta eipä näillä latingeilla "Rätti-kaalia" ammuta muutenkaan. (F.N./BROWNING Modélé 1900 tosin TOIMI itselataavasti, ja se syötteli lippaasta palloluodillisetkin patruunat !! Mitäpä ei olisi tullut kokeiltua hurjassa nuoruudessa.. ).

Taloudellisesti ajattelevat saksalaiset suosittelivat ampujille ja metsästäjille suunnatuissa oppikirjoissaan lyijyisten 9 mm palloluotien käyttöä sisärata-ammuntaan 9 mm pistooleilla 1910-luvulta alkaen, ja vielä melko taannoinkin julkaistuissa kyseisten kirjojen painoksissa. Luodit ammuttiin "kuiviltaan" mutta pistoolin piipunputki sipaistiin "hiukkaisen öljystä kosteaksi" rasvaharjalla ennen jokaista laukausta. Kiirettä kun ei oltu vielä keksitty, ainakaan harrastus-toiminnoihin.

Tätä samaa kikkaa ei mikään seikka estä soveltamasta ammuntaan pitkillä pyssyilläkään, kunhan varotaan hinkkaamasta harjan varrella piipunreiän reunoja epäsymmetrisiksi. EUGEN SCHAUMANin suosittelema "nuohousnaru" on oivallinen keksintö tässäkin käyttötarkoituksessa.

REVOLVERINPATRUUNAIN LATAUSVIHJEITÄ

Revolvereihin on 9.1 mm:n pyöreä lyijyluoti "just' eikä melkein" sopiva, kalibereihin .38 Smith & Wesson (.38/200 Enfield), .38 Special, .357 Magnum,.357 Maximum/Super Magnum, ja mitä niitä lieneekään... Hirvihauli asetetaan hylsyyn kuten .38/.357-kaliberinen lyijyluoti yleensäkin, koska sen läpimitta on samaa luokkaa. Se voidaan painaa koko mittansa verran hylsyyn, tai niin, että se ulkonee hylsyn suusta noin 3 mm:n verran eli kolmanneksen läpimitastaan.

Haulin ja hylsynsuun välitilaan pannaan jotain voiteluainetta (vaikkapa edellämainittua Mansikin ihraa) - sulatettuna, tai paketista kaapaistuna ja peukalolla haulin ympäri levitettynä. Hylsynsuuta niipataan vain sen verran, kuin on tarpeen sen aiemman levityksen ("flaring") poistamiseksi. Pyöreillä luodeilla lataamista varten tuo suulaajennus onkin turha työvaihe. Riittää, kun hylsynsuun sisäreuna on lievästi viistetty, vaikkapa kovateräisen puukon vuolaisulla, ellei tarkoitukseen ole jo hankittu jotain turhaa erikoisvälinettä.

Kaikki hylsyä venyttävät ja sitä kutistavat toimenpiteet lyhentävät hylsyjen käyttöikää, jota EI mitata aikayksiköinä, vaan jälleenlatauskertoina. Ennätys = noin 40 000, mutta sata on jo varsin hyvä saavutus, koska "kestohylsyt" kuuluvat tänä kertakäyttö-kulttuurin aikana urheiluammunnan historiaan, josta EI SAA kertoa sanaakaan painetuissa joukkoviestimissä.

"HULLUILLA ON HALVAT HUVITUKSET !"

Näinhän sananparressa sanotaan, ja tässä(kin) tapauksessa tuo kansanviisaus pitää paikkansa. Esimerkiksi 7.65 mm:n kokoinen kuula No. 1 Buck eli Special L.G. painaa 2.57 grammaa, kun se on puristettu 1 % antimonipitoisesta lyijyseoksesta, joka on kaikkien edellä esiteltyjen puristehaulien materiaali. Kotimaiset pienoiskiväärinluodit valmistetaan tiemmä samaisesta lejeeringistä, joka on helposti muovautuvaa, mutta ei kaikkein pehmoisinta "räkälyijyä" kuitenkaan.

Kilon pussiin sisältyy 380 haulia, 2.5 kg:n vähittäismyyntirasiaan 950 "hernestä", 10 kg:n säkkiin tai kanisteriin 3800 haulia ja 25 kilon tukkupakkaukseen (säkki) 9500 lyijykuulaa. Kilogramma on laskennallinen yksikkö; pienin valmispakkaus painaa 2.5 kg netto. Kilohinta on Väinö Linnan kuva, 20:-. Jaettuna kappaleluvulla 380 saamme yksikköhinnaksi 5.263 penniä. Ei hinnan kiroissa, vaikka lähetyskulut lisätäänkin.

Toistaiseksi voimassaolevat hinnat ovat siis kilohintoja, jotka eivät riipu puristehaulien läpimitasta. Hiukan vajaan gramman painoinen 5.50 mm:n hauli maksaa siten hieman vaille kaksi penniä/kpl ja kookkain 9.10 mm:n revolverinkuula (4.54 grammaa; 220 kuulaa/kg) kustantaa hieman pyöristäen 9.1 penniä/kpl.

Laukauksen hinnasta oli ammuksen osuus aikoinaan suurin, ja on se sitä usein vieläkin, mutta näillä latingeilla urheiltaessa (etenkin jos ajopanokseksi riittää pelkkä nalli) pystyy jopa huono-osaisimpaan proletariaattiin lukeutuva rahkasuon tallaaja ylläpitämään ampumataitoaan tulevien tarpeiden varalle, ajautumatta suoritustilaan tai vaarantamatta naapurisopua.

HÄIRITSEMÄTÖNTÄ HARRASTELUA

Ampumaharrasteita kenties pahimmin rajoittava haittavaikutus, LAUKAUSTEN MELU, eliminoituu lähes "anhittomiin", ja jos aseessa on vaimennin, saattaa käydä niinkin, että tyhjään lyövän iskurin napsahdus on äänekkäämpi kuin luoditetun patruunan laukaus "kissanaivastuksia" ammuttaessa. Nallin pohja vaimentaa iskurinlyönnin ääntä. Laukauksen meluisimmaksi "signatuuriksi" sukeutuu luodin kopsahdus tai läpsähdys maaliin tai penkkaan, ammunnan kohteena ehkä olleen peltitölkin kalahdus, taikka ruohikon kahahdus, jos ammus kahlaa sen halki. Ammunta voi olla niinkin melutonta puuhaa.

Vaimentimeen roiskuva luotirasva enentää tunnetusti sen tehoa, mutta ruudinpäällys-tulpan materiaalia valittaessa on syytä huomioida se, ammutaanko patruunoita "Con Sordino", vaiko ilman "mölypönttöä". Vaimenninpatruunoihin tarvitaan helposti sulava materiaali: Dacron-kuitu, Styrox-muovi tai vaikkapa ampumaradan roskalaatikosta dyykattu kertakäyttö-korvatulppa, jonka vaahtomuovi myös sulaa pikkuiseksi "helmeksi", lentäen luotia peesaten ulos vaimentimesta. Jos vaimenninta ei käytetä, tai sitä ei ole edes käytettävänä, monipuolistuu välitulppamateriaalien valikoima, ja jos taas patruunoiden ajopanokseksi riittää pelkkä nalli, ei välitulppaa tarvita mahdollisesti lainkaan.

KUKA TUO - KUKA MYY ?

Kuten jo aiemmin tuli mainituksi, löytynee ainakin halutuimpia hirvihaulikokoja vielä vuoden 1999 aikana toivoaksemme kaikista "hyvin varustetuista erätarvikemyymälöistä kautta maan." Maahantuoja ja tukkumyyjä on: ASEKAUPPA ERKKI LÄHDENIEMI. Osoite: Linjakuja 4, 35320 HIRSILÄ (Orivesi). Lankapuhelinnumero: (03) 334 1985, Telefax: (03) 334 1620.

Paikan päälläkin voi käydä ostoksilla, tai tilata hauleja suoraan maahantuojalta, kunnes vähittäismyynti käyttäjien kotipaikkakunnilla saadaan järjestettyä. Tarjonta riippuu tietenkin kysynnästä kaikissa markkinoinnin portaissa, ja temppelin harjalla seisoo viime kädessä kunkin tarvikkeen lopullinen käyttäjä - ostaja - JUURI SINÄ !!! Runsaiden kuuden vuosikymmenen ajan on edellä esitellyn tarvikeryhmän tavallisin tuotemerkki ollut Suomessa liiankin tuttu: "EI OO." Nyt on..!!

********

LÖYTYYKÖ LEVYTYKSIÄ/ TIETOJA ?

Viimeinen päivitys koskee hautajaishymniä, jota Vapaussodan veteraani Tiitus Joakim Knullberg (v:sta 1919 Nyppylä) sai kuulostella Vesilahden Punakaartin Kuoron esityksenä kuularuisku-säestyksellä, apteekkikonjakkia ja Pärekorin tippoja maistellen Siellä Jossakin vuonna 1918.

Hymni on levytetty U.S.A:ssa 26. lokakuuta 1926 COLUMBIA- yhtiön levylle 3031F (suomenkielistä sarjaa)/ 16147. Vokalistina: AINO SAARI "Finnish soprano with orchester". Laulun: "SORAKUMPUJEN VAINAJILLE" säveltäjäksi mainitaan taiteilijahakemistossa: E. LINDROS (lienee: LINDROOS ?). Alkuperäis-äänitteen käsiinsä saamisen todennäköisyys on noin kahden miljoonan markan lottovoiton luokkaa...

Joskus 1960-luvun lopulla julkaistiin (Suomessa ?) kuitenkin LP-levyllinen enimmäkseen amerikansuomalaisia "aatteellisia" äänitteitä, alkaen vuosikerrasta 1919, yhteisotsikolla: "PROLETAARIT, NOUSKAA !". Tälle vinyylille on kopioitu myöskin Columbian savikiekko 3031F. LP-levyn numero on: ETLP 301. Sen on kustantanut levy-yhtiö (?): "ETEENPÄIN".

C-kasettiäänitteitä tai CD-levytyksiä ei ole tiedossa. YLE:n äänitearkistosta löytynee ainakin LP-taltio, joten kyseisestä ääniteharvinaisuudesta kiinnostuneet esittäkööt soittopyynnön radion "Lauantain Toivottuihin" tai "Sävellahja"-ohjelmaan.


22051999 PeTe.  Lisää: Osa 2 >>>

Gunwritersin etusivulle   Gunwriters in English    Linkkisivulle