Gunwritersin etusivulle Gunwriters in English Linkkisivulle
KALKKIVAARI - SATA VUOTTA (JA RISAT) !
Muistelukset ylöskirjoittanut: Tiitus J. Nyppylä
Kalkkivaari TIITUS JOAKIM ("JEHKIMÄ") NYPPYLÄ on lähestymässä
miehisen miehen ikää, joka ainakin Tippavaaran vanhan isännän aritmetiikan mukaan on
sataviisi vuotta ja risat. Riehakkaat synttärit juhlittiin helmikuun 15. päivänä 1999.
Kun kello tuli pykälään, 13:35 Pietarin aikaa, kohotettiin pontikkoviina-maljat,
tyhjennettiin ne Pohjanmaan kautta, ja laulettiin Lwoffin Keisarihymni:"Siunattu
olkohon/ turvamme tuoja/ mahtava, mahtava Ruhtinas..!" Kieliset kutsuvieraat
tietenkin sanoin:"Bosje, Tsarja hranii".
Hetkihän oli ikimuistettava kahdestakin syystä. Kuten jokainen yleissivistynyt lukija
muistaa, syntyi Tiitus J. Nyppylä sillä hetkellä, jolloin jalosukuinen tsaari Nikolai
II allekirjoitti "Helmikuun Manifestin", jonka siunauksellisuutta muutamat
höyrypäiset vouhottajat eivät tietenkään taipuneet ymmärtämään.
Jokainen aikakausihan nostaa esiin omat "PeeTeeKekkosensa", aktivistinsa ja
anarkistinsa - laillisen virkavaltaisuuden rattaiden hiekoittajiksi, ja hyvää
tarkoittavan lainsäädännön sinnikkäiksi arvostelijoiksi, tai suoran toiminnan
miehiksi: Tiitus J. Nyppylä muistaa varhaislapsuudestaan elävästi muunmuassa
Eugen-sedän, Lennart-sedän, ja 20-luvulta vielä kolmannenkin perhetuttavan, erään
liikemies Tandefeldtin, jota käytiin jouluisin säännöllisesti tervehtimässä --
hourujenhoitolassa.
Koska verkkolehtemme lukijakunta on hyvinkin nuorta tai ainakin nuorekasta, olemme
pakotettuja (vinssipumppuhaulikon merisuolapatruunan laukauksella uhattuina) julkaisemaan
uusintana täysinpalvelleen protokollaprokuraattori T.J. Nyppylän seikkailukertomuksen:
Petsamon hirvet ja ruutien ilveet...
Tarina alkaa 1980-luvun alkuvuosien radikaalinuorison anarkismin jyrkällä
tuomitsemisella, seuraavasti: -- Nykyajan ihminen se osaa olla tyytymätön ja
vaativainen. Mitä vähemmän on ikää, kokemusta ja tietoa, sitä varmemmat ovat
mielipiteet, joiden tueksi leväytetään pöydälle monimetrinen tietokoneliuska:
"HEH, vaari; siinä on yleismaailmallinen käytäntö ! Otanta 898716:sta
onnistuneesta hirvenkaadosta vähintäin .375 kaliiperin aseilla -- ja useimmat
kotilatauspatruunoilla !"
Samat tietokonepojat inttävät silmät tapillaan, että suurriistapatruunien teho-,
luoti- ja tehdaslatausvaatimukset ovat huiskittuja summittaisesti, SAKOkratian hengessä.
Kyllä jokainen pykälä on paikallaan, ja KOKEMUSperäisesti valmisteltu; viihtyisässä
ravintola-interiöörissä tietystikin.
Kyllähän vanhat suojeluskuntakaverit saivat asiantuntijalausuntojaan esittää, koskapa
he laskutkin maksoivat kitsastelematta. Olen yhä vankasti sitä mielipuolta, että VAIN
ase- ja patruunatehtaastamme löytyy asiantuntemusta. Omat kokemukseni pitkän
metsästäjänurani varrelta kuitenkin vaikuttivat ratkaisevasti lakien ja asetusten
sisältöön. Eräät kiellot ja rajoitukset huomasin tarpeellisiksi jo kauan ennen
liittymistäni siihen perässähiihtäjien raitoon, jonka jäsenyys antoi minulle valtaa
tarpeellisten säännösten saamiseen lainvoimaisiksi.
Tiituksen Petsamon komennus
Vuosi 1923 oli elämäni antoisimpia. Olin silloin harjoittelemassa Ukko Kruunun siivellä
elämistä, konsuli Lammion johtamassa Petsamon Turska & Äyriäinen Oy:ssä, tienaten
neljännesvuosittain siihen aikaan opiskelijan palkaksi kunnioitettavat 3000 mk, ja
lisäksi erinäisiä luontoisetuja pienen omakotitalon hinnan joka kolmas kuukausi.
Laivanrakennusrahastohan oli vapaasti käytettävissämme.
Päätoimenani oli metsästys. Tuohon aikaan oli hirvijahti muussa Suomessa kiellettyä,
mutta armollisen metsästysasetuksen 13 # salli poikkeuksia. Toukokuun 18. vuonna 1923
annettiinkin asetus, joka valtuutti Petsamon kihlakunnan kruununvoudin myöntämään
vuodeksi kerrallaan lupia koirashirvien kaatamiseen.
Tietenkin oli PT & Ä:sen henkilökunta etuoikeutettu kaatolupien saantiin.
Paikallinen alkuasukasväestö ei niitä katsonut tarvitsevansakaan. Vähän aina
ihmeteltiin seinäkuivattujen poronlapojen ja -paistien valtavaa kokoa kolttaväestön
pöydissä, mutta kun meitä "Suomen gaspadineja" oli vain kourallinen, ja
hirviä paljon, annoimme armon käydä oikeudesta.
Sittemmin omaksuin kyllä Suomen Lapissa tiukemman linjan, eli perinteisen erällisen
korkeakulttuurin kirjaimen ja hengen: Riista kuuluu etuoikeutetun ylimystön
nautintaoikeuksiin, ja suurriista erityisesti - jo vanhan Ruotsin lain mukaankin.
Kelvokas ase; vääränkokoiset patruunat
Syyskuun ensimmäinen viikko läheni. Turska- ja äyriäisyhtiölle hankittua
Madsen-pikakivääriä voideltiin huolellisesti sieltä ja täältä, kuten entinen
taidemaalari Maria Magdalenan kuvaa, odottaen käypien patruunoitten saamista muonalaivan
mukana. Elokuun puolivälissä niitä tulikin, mutta Petsamon luostarin
kipinäsähköttäjä-munkki Parmen oli taas kallistellut liian monta kuksallista
englantilaista Navy-rommia, sekoillen Morsen aakkosten numeroissa. 8 x 57 mm
Mauser-patruunoitten asemasta tulikin lasti 7 x 57 millin patruunoita.
Ase toimi vain kertalaukauksin ja osumien hajonta oli kymmenen metriä sadan metrin
etäisyydelle. Tästä tapahtumasta periytyy hillitsemätön vihani kaikenlaisia
automaattisia aseita kohtaan. Metsästys niillä on ehdottomasti kiellettävä !
Mutta eipäs vain saada tämmöistä uudistusta aikaan. Päättäjät
NUKKUVAT !!
Tiitus hirvijahdissa
Eräältä koltalta sain ostetuksi 12.7 millin Ruotsin Remingtonin ja muutaman hylsyn 12
markalla ja varpusellisella Norjasta tuotua kompassinestettä, merkkiä "Royal
Fein-Spirit". Patruunoita ei pyssyyn saatu mistään, eikä edes nalleja. Nokkelaa
poikaa ei pula lannistanut: Nahistuneeseen perunaan kaivettuun koloon valamalla syntyi
pari sormenpään kokoista luotia, jotka manklasin paistinpannun pohjaa vasten oikeaan
kaliiperinmittaan ja rasvasin poron kuulla.
Ruudin musersin tulitikun myrkkypäistä, askillinen kumpaankin hylsyyn. Nallimyrkyksi
tarvittavia punapäisiä tulitikkuja ei ollut koko laajassa Petsamossa. Munkki Parmen
tilasi niitä kipinälennättimellä Helsingistä. Ilkesi kysyä, että:"Joko Jefim
on bolshevikiksi menjatjanut ?" En vastannut mitään. Suomenmaan ylväs ylioppilas
ei alentunut keskusteluun rasvaisiin haalareihin pukeutuneen, omatekoisia
automobiilejään, radiolaitteitaan ja gramofoonejaan rassailevan, täysin oppimattoman
puujalka-ukkelin kanssa.
Armeijan vesilentokone toikin kohta kokonaisen puntillisen halutunlaisia
punapää-tulitikkuja. Lentäjä irnui, että: "Olisi Hansa Brandenburgissa kulkenut
kiväärikin, ja muutama paketti patruunoita..!" En välittänyt hänen
veistelystään. Oma apu paras apu, ja valtiohan lentorahdin kustansi. Tokaisin, että:
"Mitä kevyempi kuorma, sitä pienemmät kulungit..!"
Eipä siinä muuta, kuin nallinkuoret ulos vesipaineella ja niiden pohjiin lyöttyneet
iskurinkuopat sileiksi raaspiikkinaulan kärjellä. Sitten parin tikun myrkyt sisään, ja
nallit hylsyihin kirveenhamaralla.
Konsuli Lammio lähti jahtiin joo-mieheksi, koteloperällinen mauserpistooli aseenaan, jos
vaikka armonlaukausta tarvittaisiin. Epäilin, että: "Tokkopa ! Periaate on, että
laaki ja vainaa..!" Sielläpä olikin hirvisonni laiduntamassa tunturin kainalossa.
Hiippailin 70 metrin etäisyydelle suuren kivenjärkäleen taakse. Sen suojassa aloin
keinotella patruunaa pyssyyn.
Vesipaineen laajentama vihreähomeinen hylsy ei mennyt sisään noin vain.
Nyrkinkokoisella kivellä hakaten sain sulkuläpän kiinni, mutta silloin pamahti pyssykin
viimeisestä iskusta. Sormi - samperi - oli unohtunut painamaan liipaisinta. Lähellä
kasvavan vaivaiskoivun runko meni poikki kuin korsi viikatteen vetämänä. Hirvi karkasi
ehjin nahoin.
Lopultakin hirvenpeijaisiin !
Seuraavana päivänä olimme taas kyttäämässä hirvien laidunpaikan liepeillä. Ainoa
patruunani oli pantu valmiiksi pyssyyn, kun pesään katkenneen hylsyn pätkä oli ensin
taisteltu pois siansalvuuveitsen kärjellä, asiaankuuluvia voimasanoja hoihkien.
Koirashirven, parin lehmän ja muutaman vasan lauma tuli ampumahollille. Tähtäsin sonnin
lapaan ja puristin liipaisinta... "KLIK !" Raskas hana löi, mutta laukaus ei
lähtenytkään. Viritin pyssyn uudelleen. Samassa alkoi sulkuläpän alta liuruta
kitkeränhajuinen savu. Sitten kuului häijy sihahdus; sulkuläppä remahti auki ja hylsy
lensi rakettina ulos, poskeani hipoen, jonnekin Murmanskin sataman suuntaan.
Konsulin kytispaikalta kuului:"POKS, POKS, POKS, POKS, POKS !" Hirvisonni lähti
hoipertelemaan kohti Jäämeren rantaa, mutta kolmenkymmenen metrin vaivalloisen paon
jälkeen se rojahti huokaisten kyljelleen - kuolleena. Lammio irrotti koteloperän
laiskasti savuavasta Ukko-Mauseristaan ja virkkoi knallihattua päässään suoristaen,
sateenvarjo yhä kyynärtaipeesta riippuen: "Armonlaukaukset oli määrässä ampua
tällä pelillä..! Menepäs, poika, pistämään, perkaamaan ja nylkemään..!"
Käsiasemetsästys = kirjoituspöytäteoriaa !
Kuusi vuosikymmentä myöhemmin asiaa ajatellen, ja kun olen nyt nauttinut asiallista
valistusta sekä kestitystä, tuntuu mahdottomalta ajatuskin, että pistoolilla voi saada
hirven nurin ja hengiltä. Sattuma voi tietysti korjata joskus satoa..! En kuitenkaan
hyväksy minkäänlaisen lyhyen aseen käyttöä edes kyyhkynmetsästykseen, koska
pistoolin teho ei kertakaikkiaan ole tarkoitukseen riittävä -- väittäkööt
kiikaritähtäimillä varustettuja .45-70 kaliiperin taittopiippupistooleita heristelevät
kirjoituspöytäteoreetikot mitä tahansa..!
Kyseinen patruunakin on maamme arvostetuimman asiantuntijan kirjoitusten mukaan "jo
kaikkialla vanhentuneena hylätty"..! Vastuutonta yllytystä ja painovapauslain
rikkomista on myös kertoa painetussa sanassa joidenkin Pokan ja Ruotsalan veljesten
karhunkaadoista Ukko-Mausereilla. Tosiasiassahan pistoolit ovat olleet pelkästään
merkinantovälineitä!
Alalla on monenlaisia "eräkirjailijoita", ja kustannustoiminnassa ilmenee
täydellistä edesvastuuttomuutta, kun jonkun Hans Lidmanin kaltaisen teoreetikon teoksia
julkaistaan suomennettuina ja Suomen olosuhteisiin soveltamattomina. Pirulauta;
jonkinlainen KURI ja KONTROLLI pitäisi olla! Sensorit: VALVOKAA ! KIELTÄKÄÄ !!
Körökyydillä pois Petsamosta
Kaikki tämän maailman ihanuus loppuu aikanaan. Niin myös minun työni Petsamon Turska
& Äyriäinen Oy:n palveluksessa. Yhtiön kirjanpidossa oli ilmennyt joitakin pikku
unohduksia, joiden takia matkustimme Helsinkiin poliisisaatossa. Esimieheni oli
jalkaraudoissa; minä vain käsiraudoissa.
Körökyyti oli kylmä; poronpulkassa Rovaniemelle asti. Tuomioni oli lievä ja
ehdollinen. Se ei vaikuttanut tulevaan urakehitykseeni - paitsi ehkä myönteisenä
suosituksena. Säästönikin sain pitää. Niihin teki tosin melkoisen loven
maisterintutkinnon ostaminen, mutta "muodollisen pätevyyden" hankkiminen on
aina kannattavaa pitkässä juoksussa. Virka-aseman luontoisedut, kuten pitkät, kosteat
lounaat, sekä ilmaiset jahtivälineet ja -tarvikkeet vuosikymmenien ajan, toivat
sijoitukselleni hyvät korot ja osingot. Kaikkihan haluavat olla lakeja ja asetuksia
yksinvaltaisesti sanelevan protokollaprokuraattorin ystäviä...!
Jälleen hirvipassissa
Seuraavaan hirvijahtiin osallistuin kanta-Suomessa heti, kun kaatolupia alettiin
myöntää etelämpänäkin. Petsamon kokemuksista viisastuneena hankin aseekseni monien
kiittelemän Berdaanin, johon 1930-luvun alkuvuosina sai vielä patruunoitakin. Nykyään
(v. 1983; latojan huomautus) niitä saa vain keräilijöiltä varastamalla. Ostamalla ei
mistään..!
Nykyisen tyylisiä ajometsästyksiä järjestettiin jo suolakurkkutehtailija von dem
Phalerin riistakartanon laajoilla tiluksilla. Kieltolaki oli äskettäin kumottu, joten
saatoin lämmittää itseäni passiketjussa Monnet'n hienolla paloviinan makuisella
nelitähtisellä. Norjalaisen kompassinesteen kitkerä jälkimaku oli taaksejäänyttä
elämää. (Monnet**** Traditión: Maahantuonti on nyttemmin lopetettu aineen
epäpuhtauksien runsauden takia. Lat. huom.)
Tihkusateesta huolimatta oli laulumieliala jo likellä, kun komea lapiosarvinen hirvisonni
rymisi lepikon läpi suoraan kohti passipaikkaani. Siinäpä olikin taiteileminen, kun
piti tähdätä suoraan edestä, välttäen osumasta ylös-alas keikkuvaan turpaan.
Nuhjuinen tihkusade hämärsi joskus jyvän, tai sai hirven näkymään kahtena: Kumpaako
tähdätä..? Siinä vasta kysymys !
Sain pitkän sohlon jotenkuten suunnatuksi... Niin, TODELLA PITKÄN, koska joku Vanhan
Kaartin veteraani oli neuvonut ampumaan Berdaanilla pistin kiinnitettynä, jolloin osuma
käy kohdalleen, ase on muutenkin vakaampi, ja pistimellä voi kätevästi laskea veret
hirvi-vainajasta.
"JYMPS !!"
Berdaanille ominainen hevospotku viskasi minut selkäpiilleni lepikkoon. Tihkusadehan
tunnetusti huonontaa tasapainoaistia. Jotkut raittius-kiivailijat väittävät kukaties
tasapainottomuuden aiheuttajaksi sisäistä villapaitaani, eli Monnet'n
"pontakkia"..? Kukin tulkoon autuaaksi omalla uskollaan..!
Jaloilleni vääntäydyttyäni näin passipaikan edessä vain kivitalon kokoisen
savupilven. Hirvivainajasta ei saatu havaintoa. Jahdin päättymissignaalin soitua menimme
tutkimaan kaatopaikan. Löydökset rajoittuivat kahteen katkenneeseen etuhampaaseen,
kylkiluun kappaleeseen, nahanriekaleeseen ja verilammikkoon, jota sade huuhtoi kulottuneen
ruohikon multaan.
Täyteis-metsästyksen dramaattinen loppu
Naapurikartanon hirviseurue sai sonnin kaadetuksi kolme päivää myöhemmin. Luotini oli
hipaissut hirven turpaa, irrottaen kolme hammasta. Sitten se oli painunut sisään
kaulantyvestä, kahlannut vasenta lapaluuta hipoen, pitkin kylkeä, ja tullut ulos
taaimmaisen kylkiluun kohdalta, taittaen siitä irti palasen, jonka olimme jo
tapahtumapaikalta löytäneetkin.
Hirven lopulta kaatanut naapurikartanon kotivävy oli päässyt pamauttamaan sivultapäin
haulikon täyteisluodilla ja toisen piipullisen kahdeksan millin hirvihauleilla, tappaen
sonnin seisoville jaloilleen. Leuhka nuorukainen erehtyi virnuilemaan, että: "Tiitus
Jehkimällä taisi olla rypäleensiemen silmässä, koskapa ei saanut hirveä seisahtumaan
Berdaanilla viiden metrin etäisyydeltä ! Oikean hirven ammunta on muuta-toista kuin
kiskoilla kulkevan pahvihirven metsästys Olumppian kisailuissa..!"
Solvaus ei jäänyt kostamatta ! Heti Helsinkiin palattuani otin yhteyden jo hyvin
tuntemaani Metsästysprotokolla-viraston ylijahtivoutiin, kertoen minuun kohdistetusta
häväistyksestä. Seuraavana syksynä ei hirviä enää rankaisematta metsästetty
haulikon täyteiluodeilla, eikä hirvihaulipatruunoilla.
Sen verran minulla oli jo vaikutusvaltaa metsästysasioissa, ampumaurheilullisten
ansioideni takia, vasta hieman yli kolmenkymmenen vuoden ikäisenä. Urheilijan,
iskelmätähden tai missin lausunnothan ohjailevat meidänkin päivinämme yleistä
mielipiteen muodostusta painavammin, kuin arvovaltaistenkaan tiedemiesten toisenlaiset
näkemykset..!
Kieltoja liukuhihnatyönä
Lyijyluotien käytön kieltävän ukaasin valmistelu vei jo enemmän aikaa, pillitupakkia
ja nelitähtistä, mutta saatiinpas sekin viimein säädöskokoelmaan. Kiellon voimalla
loppui Berdaanien, Graftoonien ynnä muiden muinaismuistojen käyttö hirvijahdissa.
Käsintehtyjä englantilaisia kaksoisluodikoita tahtoivat jotkut erällisen
korkeakulttuurin vaalijat yhä käyttää, ja koska emme halunneet pahoittaa
riistapolkujen jaloimman ylimystön edustajien mieltä, pidätimme
Metsästysprotokolla-virastolle oikeuden poikkeuslupien myöntämiseksi, kiellettyjen
aseiden ja tarvikkeiden käyttöön ukaasien estämättä, huolellisesti valikoiduille
ystävillemme.
Ryysy-vaatteisen torpparin pyssystä lähtevä lyijyluoti on tehoton, ja hirvijahtiin
kelvoton, mutta koristekaiverretusta ja kauniisti kullitetusta luxus-aseesta ammuttu luoti
tietää aina paikkansa, ja tekee aina tehtävänsä..! Petsamon tapahtumia muistaen
ehdotin jo 1930-luvun keskivaiheilla myöskin tehdaspatruunan
käyttöpakkoa hirvijahdissa, ja muussakin metsästyksessä, mutta tätä uudistusta
jouduttiin odottamaan kahden vuosikymmenen ajan, ja rajoittamaan patruunoitten
tehdaslatauspakko yksinomaan hirvenmetsästykseen.
Viivytys johtui siitä, että ase- ja patruunatehdas -- jonka asiantuntijat olivat
tärkeimpiä neuvonantajiani -- ei vielä pystynyt tyydyttämään patruunoitten
kysyntää.
Urani Metsästysprotokolla-virastossa oli "nousujohteinen" nykyaikaisen sanonnan
mukaan. Kävin läpi jahtivouti-hierarkian kaikki asteet, ja kun hiihtoseurueemme
esihiihtäjä oli ylennyt valtakunnalliseksi ladun aukaisijaksi, sain minäkin riittävät
valtuudet metsästyslainsäädännön uudistamiseen vastarintavoimien urputuksia
kuuntelematta.
Suuriruhtinaskunnan kolmas hiihtäjä
Virkanimitykseni oli nyt protokollaprokuraattori. Palkkaluokassani ja virka-asteikolla
olin tasavertainen oikeuskanslerin kanssa, mutta perässähiihtäjien letkassa olin heti
adjutantista seuraava lylyn lykkijä.
Nyt saatoin ryhtyä teettämään hallinto-alaisillani metsästystä koskevia kieltoja,
rajoituksia ja pakotteita liukuhihnatyönä.Metsästyshän on toimintaa, jota rajoittavat
KIELTO ja PAKKO, eikä niiden väliin saa jäädä mitään, koska Suomesta puuttuu
erällinen korkeakulttuuri; puuttuvat aatelis-arvoon taikka varallisuuteen sidotut
oikeudet metsästyksen harrastamiseen.
Piti saada edustuspatruunoita
Tehdaspatruunoitten käyttöpakolle piti keksiä selitys. Petsamon tapaus ei olisi yksin
riittänyt perusteluksi, mutta muistissani oli melko tuore kokemus itseladattujen
patruunien vaarallisuudesta. 1950-luvun vaihteessa sain yllättävän kutsun
edustushirvijahtiin, johon osallistuisi korkeita ulkomaisia sotilasviranomaisia. Kutsusta
ei siis käynyt kieltäytyminen...
Oli lauantai-ilta, ja viikonloppu-pulloni Monnet'a vajautunut melkein puolilleen.
Huomenissa piti lähteä riistakartanolle aamulla ani-aikaisin.
Hirvenmetsästyskausi oli lopuillaan, ja aseeni viety vuosihuoltoon Kruununhakaan, yhtä 8
x 57 millin kinos-Mauseria lukuunottamatta. Löysin siihen vain yhden ainoan patruunan. Se
oli laiton hirvijahtiin; ladattu B-Geschoss-luodilla, joka ei ollut lyijykärkinen, vaan
vajaatehoinen tarkoitukseeni. (B-luoti on räjähtävä sytytys-ammus, joka olisi
lähinnä YLItehokas hirvijahdissa..! Hirvenlihan nauttijaa uhkaa myös fosforimyrkytys.
Latojan huomautus).
En tavoittanut puhelimitse Kruununha'an asekauppiasta, joka oli jossain maaseudulla
ostelemassa sotamuistoaseita vietäviksi ulkomaiden asekeräilijöille
monikymmenkertaisilla hinnoilla. Latausvälineet minulla oli, ja tarvikkeitakin: Siispä
oma apu paras apu -- taas jälleen kerran..! Otin pöytälaatikostani ruutitölkin VRT:n N
16:tta, josta tiesin, että hylsyn saa täyttää hartioihin asti. Annostelin ruudin
tällä tavoin viiteen patruunaan ja vasaroin lailliset, raskaat lyijykärkiluodit
paikoilleen hylsyihin.
Aamulla tuli musta valtion auto minua noutamaan. Riistakartanolla vaihdettiin tervehdykset
ja esittelyt. Sitten nurkumatta passiketjuun..! Passipaikkanihan oli huonohko, mutta suuri
hirvisonni tuli ampumasektoriini. Tähtäsin mestariampujan rutiinilla, ottaen ennakon, ja
puristin liipaisinta...
Seuraava muistikuva oli ankea herääminen sairaalassa. Hoituri pesi kylmällä spriillä
ruutinokea otsastani. Eikä tarjonnut pullostaan edes pikku maistiaisia, vaan ryhtyi
nyppimään ruudin jyviä ja puutikkuja pinseteillä nahastani. Vasen käsi oli jo
kääreissä. Sormet sentään tallella, mutta ruhjeita ja tikkuja oli ollut ranteesta
olkapäähän asti. Kivääri oli katkennut kahtia. Lukko onneksi kesti..!. Pääsin
kotiin sidonnan ja parin päivän tarkkailun jälkeen.
"Voi tapahtua kenelle tahansa...!"
Tapaturman syy selvisi kotona: Ruutia N 16 sisältävän tölkin suusinetti oli
koskematon, mutta sen vierellä olevan, lintupyssyruutia N 19
sisältävän kanisterin ruuti oli vajaantunut. (Vuoden 1973 syyskuun 1. päivän jälkeen
ovat Vihtavuoren ruutien lajimerkinnät muuttuneet. Entinen N 19 = nykyinen N 110 ja
aiempi N 16 = nykyinen N 140. Latojan/lataajan huomautus).
Tehdaspatruunapakon arvostelijat ymmärsivät lopulta itsekin, että vastaavanlainen
sekaannus voi sattua kenelle tahansa metsästäjälle, koska se sattui
jopa itselleen Tiitus Joakim Nyppylälle...! Miehelle, joka on suomalaisen metsästäjän
arkkityyppi, suuri esikuva, sekä kautta koko maailman tunnettu metsästysaseiden ja
niiden ampumatarvikkeitten erikoisasiantun-tija. Mahtimies; jahtimies;
saht...(ITSESENSUROITU!!!!!)
Niinpä niin. Edellämainitut ja monen-monet muut edistykselliset - koko muulle maailmalle
esikuviksi kelvolliset säännökset eivät suinkaan ole hatusta nostettuja, vaan niiden
taustalla on vankka tieto ja kokemus. Paljonkohan omaa kokemusta lieneekään näiden
säädösten arvostelijoilla ??
Kysyy: Tiitus J. Nyppylä
Latoja-gunwriterin jälkihuomautus: Oliko teksti joteskin tuttua, mutta silti
ennenlukematonta ? Se on julkaistu aikoinaan lyhyempänä versiona ASE & ERÄ-lehden
neitsytnumerossa 1/-84, joka ilmestyi jakeluun parahiksi ennen vuoden 1984 erämessuja.
Lehdenvihkon painos, 40 000 kpl, on loppuunmyyty jo ammoin.
Historiallinen kipinämorsettaja
100-vuotisjuhliensa juomingeista jo tyydyttävästi toipunut vaari saneli väliin muutamia
vuosien vierressä mieleen palautuneita muistumia, muunmuassa Petsamon
kipinälennätintä vaihtelevalla menestyksellä käyttäneestä munkki Parmenista, joka
oli historiallinen henkilö; legenda jo eläessään, ja turistihoukutin: Venäjän
armeijan upseeri, polyteknikumin opinnot ennätysajassa suorittanut Pjotr Mihailovitsh
Matvejev, josta piti tuleman asekonstruktööri. Nuori insinöörikapteeni osallistui
myös taisteluihin Turkin sodassa 1870-luvulla. Hän menetti sodassa toisen jalkansa ja
kiinnostuksensa "tappokaluja" kohtaan, siirtyen sähköisen viestinnän alalle.
Pjotr M. Matvejev osallistui mm. Helsingin ja Pietarin välille Krimin sodan aikaan
(hosumalla eli "ryssiksi") vedetyn lennätinlinjan korjaustöihin 1880-luvulla
kipinämorsetuksen ja ääniradiotekniikankin pioneerin, Alexandr Stepanovitsh Popovin,
assistenttina, mutta vetäytyi sittemmin luostariin. Hän ei koskaan hurahtanut uskoon,
vaan vältteli hengellisiä menoja moninaisin tekosyin. Hyödyllisiä töitäkin oli
piisalta.
Varsinaiselta ammatiltaan Isä Parmenin munkki-nimen omaksunut Matvejev oli keksijä, ja
projekti-insinööri, joka sai luostarista ylöspidon ja työrauhan. Petsamon luostariin
hän suunnitteli mm. sähkövoimalan, konepajan ja tiilitehtaan, sekä rakensi
monipuolisilla toiminnoilla varustetun kello-soittorasiayhdistelmän, sekä lukuisia
ajanmukaisimpaan vahvistintekniikkaan perustuvia radiovastaanottimia ja levysoittimia
(joiden loppuunkuluneet levyt hän syötti koltta-lapsille. Levyt oli
prässätty tummasta keittosuklaasta).
P.M. Matvejev rakensi myös kolme automobiilia eli hyrysysyä, joista viimeinen oli
bussi-automobiili. Sillä hurjastellessaan hän kuoli sydänkohtaukseen 1930-luvun
keskivaiheilla -- Tiitus J.Nyppylän maininnan mukaan "kypsymättömänä
nuorukaisena" -- vain noin 85 vuoden iässä. (Niille, joita historia huvittaa,
suosittelee latoja-gunwriter lukemisiksi Tuulikki Soinin Petsamo-tetralogiaa).
Tiitus J. Nyppylä ei ollut ainoa "Suomen gospodin", joka erehtyi luulemaan Isä
Parmenia "oppimattomaksi musikaksi" epäsiistin ulkonäön perusteella.
Tosiasiassa "sähkö-munkki" seurasi ajan rajua rientoa saksan-, englannin ja
ruotsinkielisistä teknisistä julkaisuista, ja oli kirjeenvaihdossa alan miesten, mm. Lee
DeForestin, Emil Berlinerin, Thomas A. Edisonin sekä monien auto-alan keksijöiden kanssa
kunkin omalla äidinkielellä. Grammofoonin keksijän, Emil Berlinerin, kanssa oli
kirjeenvaihtokielenä jiddish.
Jehkimän nimipäivän (20. maaliskuuta) lähestyessä 1999 a.D.