<< guns.connect.fi   << Gunwritersin etusivulle    Gunwriters in English    Linkkisivu >>

PeTe   päivittelee!

Osa 4, päivitelty 18.11.2000. Edellinen: Osa 3 >>

Historiallisia henkilöitä

Unohdettu kansallissankari: Lennart Hohenthal (1877-1951)

Lennart Hohenthal nousi kuuluisuuteen alkuvuonna 1905, kun hän teloitti ampumalla myöntyväisyyssuuntausta edustaneen prokuraattori Eliel Johnssonin ja pakeni saman vuoden syksynä vankilasta aktivistitoveriensa tuella. Tekoa arvosteltiin laajasti, mutta toisaalla Hohenthalin ympärille yritettiin rakentaa sädekehää samaan tapaan kuin kenraalikuvernööri Bobrikovin ampuneen Eugen Schaumaninkin ympärille.


Santarmilaitos oli KGB:n tsaarinaikainen edeltäjä. Suomen suuriruhtinaskuntakin oli tuolloin jaettu santarmipiireihin. Viereisen kuvan santarmipiirien sineteistä erottuvat ainakin Neislotskago (Savonlinna), Fridrihsgamskago (Hamina) ja Kotkinskago (Kotka) Zandarms. Punkta. 


Myöntyvyyssuunnan propaganda paheksui erityisesti sitä, että "SUOMALAINEN hallintomies oli salamurhattu katalasti", vaikka sukunimi Johnsson ei viittaa suomalaiseen syntyperään, ja etunimi Eliel on kirjaimellisesti täyttä hebreaa. Propagandistit viljelivät aatelisnimeä "Soisalon-Soininen", korostaakseen Johnssonin täysin keinotekoista, aatelissäätyyn ylentämisen kautta saatua "suomalaisuutta", vaikka nimenmuutosta ei oltu edes ehditty vahvistaa virallisesti. Tuolla tekaistulla aatelisnimellään Johnsson mainitaan silti jopa tietosanakirjoissa ja muissakin hakuteoksissa.

Lennart Hohenthal (laus. "Huuhentaal", vaikka suku lienee lähtöisin Saksasta) oli Nivalan kirkkoherran poika, joka monien muiden suomalaisten tavoin kannatti vuoden 1899 Helmikuun Manifestin ja venäläistämistoimien vastustamiseksi passiivista vastarintaa, eli pientä kiusantekoa. Hän pääsi ylioppilaaksi 1900 ja toimi sen jälkeen hierojana, tai oikeammin kiropraktikkona, jolla oli suoritettuna jokin määrä lääketieteellisiä opintoja. (Varsinainen "selkärankatohtoreiden" eli naprapaattien ammattikunta syntyi vasta vuonna 1920 USA:ssa). Vuonna 1903 Hohenthal kierteli sairaan isänsä puolesta eri seurakunnissa keskustelemassa pappien kanssa.

Hän yritti taivuttaa pappeja jättämään sen vuoden asevelvollisten luettelot lähettämättä sortovaltiaille, sekä allekirjoittamaan kutsuntoja vastaan kirjoitetun vastalauseen. Tulos ei kuitenkaan ollut vaivannäön arvoinen. Monien pappien mielestähän: "Esivalta, olkoon kuinka kelvoton tahansa, on Taivaan lahjana (tai rangaistuksena) ihmisille annettu". Tuo sairas dogmi oli feodaaliruhtinaiden kätyriksi ostetun M. Lutherin propagandaa 1500-luvun talonpoikaiskapinoiden ajalta, eikä suinkaan Raamatun sanaa. Suomeen tuo esivallan ylimaallisuutta saarnaava harhaoppi istutettiin jo Kustaa Vaasan valtakaudella, mutta se on vallitseva käsitys meidänkin näennäis-valistuneina päivinämme.

Lennart Hohenthal alkoi vuoden 1903 aikana kääntyä passivismista aktiivisen vastarinnan kannattajaksi. Hän otti yhteyttä ystäviinsä, joilla oli samansuuntaisia ajatuksia, ja syksyllä 1903 Hohenthalin mielessä oli kypsynyt ajatus, että kenraalikuvernööri Bobrikov on tapettava hätävarjeluksi Suomelle. Helsinkiläistynyt Hohenthal hakeutui urkkijaksi, ryhtyen antamaan raportteja poliisille kuukausimaksua vastaan. Näin hän toivoi saavansa, ja saikin tietoa valtiollisesta urkkijajärjestelmästä ja siitä, "ketä poliisi epäili ja ketä vastaan se suunnitteli hyökkäystään - ylipäänsä kaikesta, mitä oli tekeillä." Moni etsitty aktivisti oli jo livistänyt, kun santarmit saapuivat ovelle, saatuaan ennakkovaroituksen Hohenthalin kaltaisilta kaksoisagenteilta.

Poliisin "vasikan" asema antoi Hohenthalille myös liikkumavapauden, jota tarvittaisiin tulevissa operaatioissa. Hänen raporttiensa perusteella tehdyissä razzioissa saatiin saaliiksi runsaastikin erilaisia kiellettyjä painotuotteita, mutta ei koskaan niiden tekijöitä tai levittäjiä. Propaganda-aineistoa tuotettiin tarkoitushakuisesti huomattavastikin yli tarpeen, syötiksi "nuottaa vetäville" santarmeille. Jos jotain saalista ei olisi saatu, olisi urkkijan ura, kuukausipalkka ja hänen monet etuoikeutensa piankin lakkautettu. "Vasikointikin" oli tulosvastuullista työtä. Lennart Hohenthal kykeni näyttelemään roolinsa uskottavasti "Grande Finaleen" saakka, vaarantamatta liittolaisiaan.

Bobrikovin murhaamiseksi laadittiin toukokuussa 1904 suunnitelma. Hohenthal otti yhteyttä Eugen Schaumaniin, jonka tunsi jo kouluajoiltaan Vaasasta ja pyysi tätä salahankkeeseen mukaan. Taitaviksi tiedettyjä ampujia ja asetekniikan tuntijoita tarvittiin. Poliisikontaktiensa kautta oli Hohenthal saanut vihiä Schaumanin harrastuksista ja erikoisosaamisista. Salaisista asehankinnoistakin oli poliisilla vihiä, mutta läheskään kaikki poliisimiehet eivät olleet uskollisia Bobrikovin hallintoalamaisia, vaan he salasivat tietonsa venäläisiltä esimiehiltään.

Schauman paljasti, että hänellä itselläänkin oli kenraalikuvernöörin likvidointisuunnitelma valmiina. Hän toivoi, ettei Hohenthal kumppaneineen olisi esteenä sen toteuttamiselle. Lopulta sovittiin, että Schauman, joka halusi toimia yksin, saisi aikaa Bobrikovin eliminointiin juhannuksen alusviikolle asti. Jos hän ei onnistuisi siihen mennessä, toteuttaisivat salaliittolaiset oman suunnitelmansa, johon olisi silloin aikaa enää muutama päivä ennen Bobrikovin kesäloman alkua ja matkustamista Venäjälle. Aiottuun tekotapaankin oli tullut viime hetken muutos.

Oli aiottu käyttää iskusytytteistä, japanilaisen käsikranaatin tyyppistä mutta suurikokoisempaa pommia. Bobrikov oli kuitenkin muuttanut yllättäen työmatkareittiään: Se ei enää kulkenut sen jyrkänteen vieritse, jonka reunalta pommi olisi pudotettu alas kadulle. (Lähes kymmenkiloista murkulaa ei olisi jaksanut heittää kukaan katutasolta, joutumatta itse räjähdyksen uhriksi). Vaihtoehtoinen menetelmä oli ampuminen kiväärillä tai salonkikiväärillä Hohenthalin vuokraaman asunnon ikkunasta. Ampujaksi valikoitui itse Hohenthal, jolta ei puuttunut tahtoa, taitoa - eikä rohkeuttakaan, mutta kun Schauman onnistui aikeessaan, joutuivat salaliittolaiset miettimään uusia suunnitelmia.

Vuoden 1905 vaihteessa Hohenthal liittyi "Aktiivisen Vastustuspuolueen taistelujärjestöön". Jo tuolloin oli kypsynyt ajatus prokuraattori Eliel Johnssonin likvidoinnista. Vuonna 1904 aateloitu Johnsson ei ehtinyt ennen kuolemaansa ottaa viralliseen käyttöön aatelisnimeään Soisalon-Soininen, vaikkakin hän sai kantelukirjeitä "rakuraattori Soiseli-soin" nimellä kuukausia kuolemansa jälkeenkin. Johnssonia pidettiin "laittomuushallinnon" symbolina ja Hohenthalin mukaan prokuraattori oli ollut kenraalikuvernöörin neuvonantajana karkoituksissa ja muissa Suomen vastaisissa toimissa: "Kun tarkastelin tuon miehen rikosten lukumäärää ja suuruutta, oli minusta käsittämätöntä, mitenkä hänen sallittiin elää! Minulle selvisi, että tuo hylkiö oli poistettava ennen muita; että hänen kuolemansa oli välttämätön, jotta joku toinen, arvokkaampi mies voisi ottaa vastaan prokuraattorin tärkeän tehtävän."

Eräs noista rikoksista oli Suomeen julistettu ampuma-aseiden hallussapidon luvanvaraisuus, jonka noudattamisen valvontaan nimenomaan Johnsson patisteli hallintoalaisiaan, läänien kuvernöörejä, joilta aseluvat olisi pitänyt "alamaisesti anoa". Kuvernöörit eivät kuitenkaan paljoja piitanneet Bobrikovin ukaasista tai Johnssonin holhouskirjeistä. Olisihan aselupahallinto ollut "tyhjästä nyhjäistynä" ylivoimainen urakka aikana, jolloin lähimainkaan kaikkia tehdastekoisiakaan aseita ei oltu sarjanumeroitu, puhumattakaan maasepän tekemistä luodikoista. Käsiaseet jäivät sentään luvanvaraisuuden ulkopuolelle; myöskin taskuaseet, joista Bobrikov ja Johnsson saivat rangaistuksensa.

Poliisin "vasikalle" kuuluvista etuoikeuksista ja erivapauksista koitui hyötyä, kun Hohenthal pistäytyi tammikuussa 1905 Pietarissa, teettämässä itselleen räätälintyönä viimeisen päälle täydellisen kaartinupseerin univormun. Huonosti istuva kostyymi upseerismiehen yllä olisi herättänyt kiusallista huomiota sotaa käyvässä ja muutenkin levottomassa suuriruhtinaskunnassa. Monet vakoilijat paljastuivat Suomessa viime sotienkin aikaan pukeutumisessaan ilmenneiden erheiden kavaltamina. Paluumatkalla ei tullissa ilmennyt vaikeuksia, eikä "pakaasia" tarkastettu, vaikka tunnelma oli kireä: Elettiin ns. Pietarin Verisunnuntain aikoja. Santarmilaitoksen leimaama "propushka" avasi tullipuomin keisarikunnan ja suuriruhtinaskunnan välisellä rajalla. (Suomen ja Venäjän välillä kulki todellakin raja, ja rajalla toimi tulli: Bobrikovin aikomus oli ollut tuon rajan poistaminen, mutta työ oli jäänyt keskeneräiseksi).

Helmikuun 6. päivän aamulla 1905 Lennart Hohenthal heräsi omien sanojensa mukaan "vahvana ja levänneenä." Erään ystävänsä avustuksella hän puki päällensä upseerin asun ja jäi odottamaan sanaa, että saisi tavata prokuraattorin. Pian toinen salaliittolainen saapuikin ja kertoi, että tapaaminen oli järjestetty puoli yhdeksitoista aamupäivällä. Hohenthal kulki poliiseja eksyttääkseen jalkaisin pitkän matkan, kunnes kutsui vossikan, jolla ajoi Johnssonin asunnolle. "Jo matkalla näytti upseerin nuttu turkiskauluksineen toivotun tenhovoimansa. Isvossikka suoritti tehtävänsä moitteetta ja passipoliisit tekivät katuvierillä tavattoman jäykkinä smirnoota. Prokuraattorin asunnon edessä seisoi passipoliisi vahdissa. Ajaessani pääsisäänkäytävän eteen hän kiiruhti auttamaan minua nousemaan pois reestä."

Hohenthal soitti prokuraattorin ovikelloa, jolloin lakeijapukuinen poliisi tuli avaamaan oven. Hän antoi miehelle käyntikortin, jossa luki "Alexander De Gadd, Lieutenant de la Garde, St. Petersbourg" (= Kaartin luutnantti, Pietari), ja pyysi tavata prokuraattoria. Kun Johnsson saapui paikalle toisesta huoneesta, Hohenthal veti esiin pistoolin ja ampui sillä kahdeksan laukausta häntä kohti. Prokuraattori tuupertui maahan. Alkoi laukaustenvaihto poliisin ja Hohenthalin välillä. Paikalle tuli prokuraattorin 17-vuotias poika, joka myös alkoi ampua Hohenthalia kohti. Attentaattiyritykseen oli siis varauduttu, mutta kaartinluutnantin univormu ja käyntikortti hämäsivät.

Hohenthal sai yhden osuman pohkeeseensa ja toisen sormiinsa. Hänet saatiin taltutettua. Prokuraattori Johnsson todettiin kuolleeksi ja Hohenthal vietiin venäläiseen varuskuntasairaalaan tiukan vartioinnin alaiseksi, odottamaan käräjiä. Juttua alettiin käsitellä Helsingin raastuvanoikeudessa huhtikuussa. Hohenthalin asianajajana toimi hovioikeuden asessori P. E. Svinhufvud; tuleva tasavallan presidentti. Svinhufvud kuvaili puolustuspuheessaan laajasti venäläistä hirmuvaltaa ja heidän tekemäänsä vallankaappausta sekä kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin hävitystyötä Suomessa. Hän katsoi, ettei Johnsson ollut vastustanut vallankaappausta eikä puolustanut kansan oikeuskäsitystä, vaikka nimenomaan Suomen kansan puolustaminen oli ja on prokuraattorin (nyk. oikeuskanslerin) virkavelvollisuus ylitse muiden.

Prokuraattori ei ollut yrittänyt estää tuomarien erottamisia, diktaattorivallan säätämistä, eikä santarmilaitoksen julistamista suomalaiseksi laitokseksi. Johnsson ei Svinhufvudin mukaan ollut syyllistynyt pelkkään passiivisuuteen ja alistumiseen "väkivaltahallinnolle", vaan hän oli työskennellyt omaehtoisesti tämän järjestelmän toteuttamiseksi ja juurruttamiseksi: "Näissä tapauksissa Johnsson todellisuudessa toimi vihollistemme neuvonantajana, opettaen heitä käyttämään oikeutuksen varjolla hyväkseen Suomen lakia suomalaisia vastaan." Lopuksi Svinhufvud vertasi Hohenthalin surmatyötä Eugen Schaumanin tekoon, jota hän piti oikeutettuna ja Suomen kansan siunaamana.

Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi Hohenthalin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa. Toinen sortovallan kumileimasin, hovioikeus, vahvisti vielä tuomion. Hohenthalia pidettiin vangittuna Katajanokan lääninvankilassa, jonne hänet oli siirretty venäläisestä sotilassairaalasta. Karkaus-suunnitelma oli kuitenkin jo valmiina. Kesäkuussa Hohenthal sai vieraakseen aktivistipiireissä toimivan neitosen, Alexandra Zetterbergin. Tämä teki lähtemättömän vaikutuksen tarinamme sankariin, joka muisteli ensitapaamista "love story"-tyyliin:

"Hänellä oli silmissään se välähdys, jota minä olin hakenut, mutta löytämättä. Sanoja meidän ei tarvinnut vaihtaa, silmämme puhuivat sydämiemme kieltä ja vapauden merkiksi hän poistuessaan painoi värähtelevän suudelman otsalleni." Aktivistityttö välitti Hohenthalille tiedon pakosuunnitelmasta, jonka vapaudessa olevat ystävät olivat laatineet. Viesti oli kirjoitettu Alexandran kalvosimeen. Hän näytti sen vangille tapaamisessa hihaa kohottamalla. Montakaan sanaa ei siis lausuttu: Tiedettiinhän, että seinilläkin olivat korvat - mutta ei silmiä.

Lokakuun 10. päivänä 1905 Hohenthal karkasikin "Nokalta". Eräs hänen tovereistaan tuli yöllä vankilan pihalle. Hohenthal laski ikkunastaan alas nuoran, johon toinen sitoi rautasahan. Vanki sahasi kalterin poikki ja laskeutui nuoraa pitkin alas. Ystävät heittivät Hohenthalille vankilan muurin yli nuoratikkaat, joita pitkin hän kiipesi vapauteen. Vankilan henkilökunnasta monet oli ilmeisimmin kyetty lahjomaan "sokeiksi ja kuuroiksi" yhden tai parin vahtivuoron ajaksi. Muurin harjalle hälyttimeksi kiinnitetty "räminäpelti" sai aikaan pirunmoisen metelin, mutta kukaan ei kuullut tai ei ollut kuulevinaan sen kolinaa.

Vankilan edustalla päivystävä poliisipartio oli sortunut maistamaan muutamat kopsut ystävällisen ohikulkijan ojentamasta taskumatista. Lämmikkeitä lienee maustettu "Toveripulverilla" tai "Pärekorin tipoilla": Pikku tuikku oli saanut jalat katoamaan järjestyksenvalvojien alta. Eräs pakomatkan jännittävä vaihe oli öinen soutumatka venäläisten sotalaivojen valonheittimien räikeiden valokiilojen risteyksessä. Venäläisten hysteerinen ampumaherkkyys oli tiedossa: Kovinkaan kauaa ei ollut kulunut siitä, kun tsaarin laivasto oli avannut tykkitulen Englannin Kanaalissa (SIC!) tapaamiaan kalastustroolareita kohti, luullen niitä japanilaisiksi (SIC!) torpeedoveneiksi. Pieneen soutuveneeseen ei kuitenkaan nähty aiheelliseksi tuhlata kranaatteja, koska se ei osoittanut hyökkäysaikeita.

Karkaamisesta syntyi etenkin myöntyvyyslinjaisessa lehdistössä hirmuinen "älämölöö": Ihmeteltiin, kuinka leväperäisesti niinkin vaarallista rikollista oli vartioitu. Prokuraattori suoritti asiassa tutkimuksen, havaiten lukuisia epäkohtia Hohenthalin vartioinnissa. Hän lähetti hysteerisiä kirjelmiä kenraalikuvernöörille, oikeustoimituskunnan päällikölle ja vankeinhoitohallituksen johtajalle, vaatien, että vankilanjohtajan toimet oli tutkittava tuomioistuimessa. Niinpä niin; sehän se huutaa, joka pelkää omankin henkiriepunsa menetystä!

Kenraalikuvernööri antoi vastauksen, jossa hän katsoi, että vastedes valtiolliset vangit olisi säilytettävä venäläisissä vankiloissa tai Suomen sotilaslinnoituksissa, koska tavalliset vankilat eivät kyenneet heitä pitelemään. Lennart Hohenthal pakeni Ruotsiin ja sitä kautta Englantiin. Hän alkoi käyttää nimeä Erik Alfvén ja meni naimisiin vapauttajiensa nokkelan sanansaattajan, Alexandra Zetterbergin, kanssa. He elivät loppuelämänsä Lontoossa. Hohenthal kuoli vuonna 1951. Hänet on haudattu Helsingin vanhalle hautausmaalle.

Hohenthalin uroteko järkytti myöntyväisyyslinjan kannattajia: Uudessa Suomettaressa tekoa paheksuttiin jyrkästi. Syyksi teolle lehdessä nähtiin "se vuosikausia kestänyt silmitön kiihotus, jota meillä salaisesti sekä julkisesti on harjoitettu kotimaisia hallitusmiehiä vastaan". Lehden toimituksella oli tietenkin oma lehmä louhitussa solassa: "Silmitöntä kiihotusta harjoittanut" Päivälehti (myöh. Helsingin Sanomat) oli lakkautettu Bobrikovin päätöksellä; Johnssonin aloitteesta. Olisi ollut Uuden Suomettaren julkaisijoiden kaupallisen edun mukaista, jos kilpailevan lehden lakkautuspäätös jäisi voimaan ikuisiksi ajoiksi. "Hesarinahan" lehti sitten jatkoikin ilmestymistään, eikä sen nyky-linjaa ainakaan voi kehua yltiö-isänmaalliseksi, tai patrioottiseksi ylimalkaan.

Perustuslaillisella kannalla olevat maltillisetkin suomalaiset ymmärsivät paremmin tekoa. Heillä oli parempi tieto Johnssonin osuudesta sortovallan pystyttämiseen ja sen otteen tiukentumiseen Suomessa. Samanlaista sankarihahmoa kuin Eugen Schaumanista ei Lennart Hohenthalista kuitenkaan ole toistaiseksi tullut. Hän kuoli jokseenkin tuntemattomana Erik Alfvénina, puolustamansa kansan häpeällisesti hylkäämänä ja hyljeksimänä.

Takavuosina hänet on mainittu oikeastaan vain Paavo Haavikon syvästi epä-isänmaallisessa pamfletissa: "Suuri Keinottelu Pariisin Maailmannäyttelystä Tarton Rauhaan", joka jäi ansaitusti vaille (oikeastaan minkäänlaista) huomiota, ilmestyessään - tai sittemminkään. Teoksen aktivismin aikakautta käsittelevät sivut 50 - 68 tuskalla läpikahlattuaan häätyy lukija todennäköisesti vilkaisemaan kirjan kannesta, että sen tekijä TODELLAKIN on Paavo Haavikko, eikä Tuure Lehén taikka Armas Äikiä.

Yleiseurooppalaisesta näkökulmasta tapahtumasarja ei ollut veretseisauttava, koska poliittiset likvidoinnit olivat tuohon aikaan yleisiä. Venäjälläkin anarkistit nirtsasivat useita vallashenkilöitä, esimerkiksi kaksi viikkoa Johnssonin kuoleman jälkeen Nikolai II:n sedän, Sergei Aleksandrovitshin.

Kaijus Ervastin historiikkia täydentäen, 2310 MM; PT

PS. Jos aihe kiinnostaa, tutustu myös sivuihin: http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19971022/kult/971022ku01.html . Paavo Haavikko: Suuri keinottelu Pariisin maailmannäyttelystä Tarton rauhaan. ISBN: 951-884-212-4, Art House 1997. Sivut 50-68.


Lisätietoja teoksesta "The Turner Diaries"

Kirjan kirjoittajaksi on merkitty "Andrew Macdonald". Luonnollisesti tämä on taiteilijanimi. Kirjan on kirjoittanut "National Alliance"-nimisen jenkkijärjestön johtaja Dr. Willian Pierce ( http://www.natall.com ) Kirjasta on julkaistu kaksi eri versiota. (Illustrated 1st edition 1978). Toisen julkaisuvuotta en muista. Toivottavasti auttoi edes hieman. 6.11. 2000: LK.


PT:n kommentti: Joitain tiivistelmiä sisällöstä (myös in English) olen ehtinyt silmäilemään "kursoorisesti". Teos ansaitsisi ehdottomasti tulla julkaistavaksi suomennettuna ja painettunakin! ("Erkkolaisten" lehtien kirja-arvostelijoilta tulevat haukkumiset takaisivat myyntimenestyksen! Vrt. "Tuntematon Rokka" by Petri Sarjanen). Julkaistiinhan myös George Orwellin "Vuonna 1984", vaikka elettiinkin Rähmä-Suomen aikakautta. Ja jopa "The Animal's Farm/ Eläinten Vallankumous", samalta tekijältä, kai luultuna joksikin pikkulasten satukirjaksi, vaikka sehän on äärimmäisen sarkastinen parodia Venäjän historiasta v.v. 1917 - 38.

Espanjan sisällissodan aikana olivat Ankean Aatteen aiemman kiivaan kannattajan G. Orwellin silmät auenneet kuin kissanpoikaselta, kun hän oli itsekin osallistunut kyseiseen sotaan "tasavaltalaisten" puolella, havaiten omakohtaisesti stalinistipunikkien menettelytavat ja lopulliset tavoitteet tuossa rettelössä. "Tasavallan kaaderien puhdistukset" alkoivat Espanjassa ennenkuin sodan lopputulos oli ennakoitavissa. Kenraali Francolla oli siis "kuudeskin kolonna" harventamassa vihollisen ruotuja jo aikoja ennen marssia Madridiin.

Monille TTD-teemasta kiinnostuneille kavereille on ollut yllätys se, että "The Turner Diaries" julkaistiin jo v. 1978. Monikin on lukenut vain nettiversion, josta ei ilmene alkuperäisversion julkaisemisvuosi. Vesan metsästyssivulla mellakoivat muutamat arvostelijamme eivät osanneet aavistaa, millaisen mielenkiinnon he onnistuivat nostattamaan Suomessa aiemmin lähes tuntematonta eeposta kohtaan: Ainahan "paha kello kuuluu kauimmaksi". Myös GOW:n kasvava suosio perustuu samaan ilmiöön.

1211 MM; PT


The Turner Diaries

PT:n tunnustus: "The Turner Diaries", jota yleisesti luullaan maailmankatsomukseni pohjaksi ja perustaksi, kuuluu yhä sarjaan "Lukemattomat Kirjat". Teoksen olemassaolosta sain tiedon vasta aivan taannoin Vesan Metsästyssivulla käydyn keskustelun niistä katkelmista, jotka tulivat sähköpostitse osoitteeseeni. Nykyisen työruuhkan keskellä ei lukuharrastuksille jää aikaa: Vuonna 1999 joululahjaksi saamani kotimainen fiktioromaanikin on jäänyt edes selailematta, vaikka lukaisisin sen noin neljässä tunnissa - JOS olisi ne neljä tuntia "luppo-aikaa". Mutku ei oo.

Faktat USA:n valtionhallinnon vääristyneestä hierarkiasta ja esimerkiksi tietyn, pienen (mutta upporikkaan) rodullisen vähemmistön mittasuhteiltaan käsittämättömästä vaikutus- ja saneluvallasta Jenkkilän, sekä sen kautta koko läntisen maailman, joukkoviestimiin, ovat olleet tiedossani todennäköisesti jo aiemmin kuin The Turner Diaries:in tekijöillä. (Otaksun, että teos on kirjoitettu ryhmätyönä). Elokuvabisneksen tutut sukunimet Goldwein, Mayer tai Spiegelberg eivät ole lontoonkielisiä, ainakaan alkuperäisissä muodoissaan.

Yksinkertainen matemaattinen yhtälö (esim. 2 + 2 = 4) on fakta! Samoin on fakta se, että keillä on RAHAA, niillä on päätösvalta esimerkiksi valtalehdistön, TV:n ja radion välittämän informaation tendensseihin, ja tietysti myös elokuvien kautta avoimesti tai peitetysti julkituotavaan ajatustapaan. Faktat siis pysyvät faktoina, mutta jonkin verran tarvitaan omiakin hoksottimia sen älyämiseen, että Jenkkilän ja koko läntisen maailman "yleistä mielipidettä" ohjaillaan tietoisesti ja tarkoitushakuisesti samansuuntaiseksi, pyrkien sen yhdenmukaistamiseen ja ITSENÄISEN mielipiteenmuodostuksen saattamiseen vähintäänkin "epäilyttäväksi individualismiksi" tai "äärioikeistolaisuudeksi", ellei peräti "faschismiksi".

The Turner Diaries kuvailee (kuulemieni ja lukemieni juonen tiivistelmien mukaan) juuri sitä yhteiskunnallisen kehityksen tilaa, johon yksipuolisen "infokratian" keinoilla pyritään. Lähinnä on TTD siis rinnastettavissa George Orwellin romaaniin: "Vuonna 1984", ellei peräti Uuden Testamentin viimeiseen lukukappaleeseen: "Johanneksen Ilmestys". Ja huomattakoon, että TTD:n ennustukset ovat jo hyvin lähellä toteutumistaan. Eikä sen kuvailemaa ankeaa "orwellilaista" hirmuvaltaa yritetä pystyttää yksinomaan Jenkkilään, vaan koko läntiseen maailmaan, YK:n saneluvaltaan turvautuen. Koekenttinä olivat jo Englanti ja Australia. Kokeilu onnistui, ainakin alkuvaiheessaan, mutta profetialla on kuuleman mukaan Happy End.

Hirmuvallan edellytyksenä on yhteisen kansan aseistariisunta, jota muunmuassa Vladimir Iljitsh Uljanov/Lenin korosti ja tähdensi jo vuonna 1905. Lenin-elämänkertateos onkin jatkuvasti puhelinpöydälläni, kirjanmerkki sillä aukeamalla, jolle on painettuna julistus "porvariston aseistariisunnasta ja pakkoluovutuksista". (Termi "pakkoluovutus" lienee J.V. Dzhugashvilin = tuonaikaisen "toveri Koban" keksimä eufemismi pankkiryöstöille ja muille syyhkyille, joilla Venäjän Sos.Dem.-puolue rahoitti toimintaansa silloin, kun PUOLUETUKEA ei oltu vielä keksitty: Nythän tuon pakkoluovutuksen kohteena on ainakin Suomessa koko yhteinen kansa). Jatkanpa vielä tovin tunnustusten linjalla:

Elämänkatsomukseni hahmottumiseen lienee vaikuttanut vahvimmin Öhquistin teos "Kolmas Valtakunta", jonka luin ensimmäisen kerran muistaakseni 9-vuotiaana. Samoihin aikoihin lukemani A. Hitlerin "Taisteluni" ei ollut läheskään yhtä kiehtova: Pikemmin se on kuivaskaa jankutusta, joskin eräät poliittisia vastustajia tarkoittavat nimitykset ja rasistiset herjat ovat varsin meheviä suomennettuinakin. "Turnerin Päiväkirjoista" ei vuoden 1957 aikoihin ollut aavistustakaan; onhan teos ilmeisesti julkaistu melko äskettäin.

On loukkaavaa väittää, että OMILLA aivoillaan ajattelevan YKSILÖN maailmankatsomus hahmottuu jonkin tietyn teoksen pohjalle. Se on samaa, kuin väittäisi, ettei "sillä PTK:lla ole aivoja laisinkaan, vaan kaali täynnä pelkkiä muistilokeroita". (Löytyy toki niitäkin; Q.E.D.!). Herää epäilys, että muutamat Vesan Metsästyssivulla olleet kiistakirjoitukset ovat lähtöisin "från svinhuvud", tai ainakin ns. kypsäksi keitetystä lampaanpäästä. Joistakin vastineista on toki havaittavissa myös ankarien realiteettien heräävä ymmärtämys.

Kaikki keskusteluun osallistujat eivät sentään ole olleet sitä mielipuolta, että aseharrasteisiin kohdistuvat uhkat väistyvät, kunhan niistä tietäville/kertoville Tuomiopäivän Profeetoille syötetään riittävä annos ilopillereitä. Maistamatta ovat jääneet: Reseptin kyllä saisin, mutta ovat pirskeleen hintavia ostokykyyni suhteutettuina. Täytyy odottaa edes 75 % KELA-korvattavuutta, minkä jälkeen huumori saattaa ehkäpä puhjeta ennennäkemättömään kukoistukseen kuorestaan.

1610 MM; PT.


31.10.2000:

Arkiston aarre: "Kalkkisten Hymni"

(VAROITUS: Sisältää säälimätöntä yleissivistyksen pakkosyöttöä nenä-mahaletkulla ja per rectum! TOSIKOT: Loikatkaa seuraavaan otsikkoon!!).

Viihdetaiteilija Iivari Kainulaisen (1874 - 1946) esityksistä koostuvaa äänitekokoelmaa pitkästä aikaa soitellessani kiinnitin huomion erääseen aikalaisekseen Hi-Fi-tasoiseen levytaltioon, joka on kaiverrettu Helsingissä 27. tammikuuta 1913. High Fidelity-luokan levyäänitteiden raja kulkee oman luokitukseni mukaan aapiston 19. kirjaimen kohdalla: Jos konsonatti "S" erottuu, on äänite HiFi. Thomas A. Edison taisteli aikoinaan viikkokausia, saadakseen ässän tarttumaan fonograafinsa lieriölle.

Keksijän luultiin seonneen, kun hän karjui päiväkaudet laitteen "puhuriin" testisanaa: "SPEZIA", väliin kiroillen ja vähän itkienkin turhautuneena, kunnes löysi äänirasiaan riittävän herkästi värähtelevän kalvomateriaalin: Henkäyksenohuen lasin. Huomattavasti myöhemmin huomattiin muiden toimesta lasikuitujen erikoiset lujuus-/ jousto-ominaisuudet, joita Edison oli hyödyntänyt omaksuessaan fonograafiin lasikalvon kadonnutta ässää etsiessään: Toisin kuin paksumpi laatta, ohut lasikalvo ei ollut hauras, vaan yllättävän sitkeä ja joustava. Vetomurtolujuudeltaan se päihitti parhaatkin aikalaiset (v. 1888) teräkset.

Jos sotien aikaisia ja sodanjälkeisiäkin "Sointu"-levyjä herkällä korvalla kuuntelee, voi havaita yllätyksekseen, ettei korva erota 19. kirjainta, mutta kuulijan aivot "paikkaavat" puutoksen. Levyt oli prässätty kierrätysmassasta, eli vanhemmista äänilevyistä, jotka jauhettiin etiketteineen. Sekaan eksyi 1800-luvun yksipuolisia 7 tuuman eboniittikiekkojakin. Niiden materiaali shellakkamassassa haurastutti Sointu-levyt herkästi lohkeaviksi. "Kupittaan savi" ei siis ollut haurauden aiheuttaja, mutta esim. YLE:n musiikkitoimittajista vain harva tietää, millaiseen kulttuurin tuhontaan oltiin pula-aikaan pakotettuja "kulttuurin kehdossa", Turussa. Äänentoistokykyä puolestaan huononsi etiketeistä massaan jauhettu selluloosa).

Wanha äänite oli sinänsä helppo transkriboida, verrattuna vaikkapa moniin nykyajan räkärock-viisuihin, joista erottuu vain USA:n Kansallisen Kätilöliiton iskulause: "Kamoon beibee!" (= "Come on, baby!" = "Tulehan jo esiin, pienokainen!"). Joka sanasta sain selvän, mutta koska kirjoitusnopeuteni yhdellä sormella on verkkaisa (uskokaa tai älkää!), kului transkriptioon aikaa runsaat kaksi tuntia. Välimerkkien sijoituksen miettiminen vaati siitä puolet. Sehän on siirtokirjoittajan iäisyysongelma, pyrittäessä ajalle (1913) ominaiseen tyyliin ilman painetun tai kirjoitetun tekstin läsnäoloa. "Oikolukijan vaisto" tuppasi myös oikaisemaan sanojen kielelliset kömmähdykset. Jokainen säe piti kuunnella 2 - 3 kertaan.

Laulelma, joka kuvailee iankaikkista konfrontaatiota nuorison ja suvaitsemattomien "kalkkiwaarien" välillä, on alkuperältään saksalainen. Tekijä: Wilhelm Busch (1832 - 1908). Etevä sanoittaja, mutta vieläkin tunnetumpi pilapiirtäjänä ja nykyaikaisen humoristisen sarjakuvan pioneerina. Kuuluisimmat Buschin luomukset ovat Max ja Moriz, jotka "syntyivät" jo vuonna 1865 ja jatkoivat elämäänsä muiden piirtäjien toimesta "Kissalan poikina", meidän päiviimme saakka. Alkuperäisten Maxin ja Morizin terroristi-ura päättyi opettavaisesti myllynkivien väliin: "Pojat, joit' ei saatu hywix'./ Nyt on jauhettuina jywix'." Alkuperäiselle 8 tavua/ säe- runomitalle uskolliseen käännökseen ei mahtuisi sana: "makkaruxexi", saati: "werimakkara-massaxi".

Laulelman melodia alkaa marssin tahtiin, mutta kertosäkeeseen tultaessa se jatkuu valssina. Alkuperäisversion synty-ajankohta ei ole tiedossa, mutta aihe ei ole aikakauteen sidottu: Kaupunkilaisnuorison kujeet ovat olleet samanlaisia kai jo 1500-luvulta alkaen, kuin myös ahdasmielisten kalkkiwaarien suhtautuminen niihin. Sanojen suomentajaksi epäillään laulu-duon Iivari Kainulainen & Harald Björkman tenori-osapuolen veljeä, Rupert Kainulaista. Gramophone Co:n levyn luettelonumero on 284193. "Kalkkiwaarien Hymnin" alku menee H. Björkmanin ja I.Kainulaisen vuorolaulantana, ja valssintahtinen kertosäe (refr.) duettona.


SE SOPII VAIN VANHOILLE

1: Mitä nuoriso nyt tahtookaan?/ Sill' ei nyt ole rajaakaan!
On korwans' tuskin kuiwuneet./ Kuink' owatkaan jo muuttuneet?/ Raa'oiksi, nokka-wiisaiksi,/ ja suurta suutaan soittawiksi!
(Refr). Mutta suun-soitto ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille./ Mutta suun-soitto ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille!

2: Jo kuustoist'-wuotiaina - jaa,/ he seuran oman perustaa.
Siell' myöhään yöhön istuwat:/ Olutta, wiinaa latkiwat,/ ja haastawat kuin hullut juur'!/ Ja lopuks' syttyy tappelu suur'.
(Refr). Mutta tappelu ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille./ Mutta tappelu ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille!

3: Yöllä myöhäisennä - Ah ja woi, / he kapakasta hoippuroi./ Ja usein aamu-puolla yöt'/ viel' monet tekee ilki-työt/ he hanhen-marssiss' retkeillen/ ja puotien kyltit repien.
(Refr) Mutta retkuilu ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille./ Mutta retkuilu ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille!

4: Woi sunnuntaisin: Häpiä!/ Kun tansseist' yöllä saapuu nää:/ On tyttö joka nulkilla/ jota saattelewat kotia!/ Wiel' owenkin heill' awajaa:/ Moni salaan sisään puikahtaa!
(Refr). Sisään puikahtaa ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille./ Sisään puikahtaa ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille!

5. Moni tyttö, wiiden-kuudentoist':/ Te tuskin ootte kuulleet moist'?/ Ei wellii puurost' eroita,/ mutt' öisin kulkee tansseista/ kanss' herrain, sekä sotilasten!/ Moista eihän sowi tehdä lasten?!
(Refr). Ei! Sellainen ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille./ Ei! Sellainen ei sowi nuorille/ sillä se sopii waan meille wanhoille!

Sanat on siis transkriboitu tasan sellaisina kuin ne levyltä kuuluvat, eli mikä näppäilyvirheeltä näyttää ei ole virhe.

2710 MM; PT


31.10.2000:

V.S.O.P.-ontelopanos

Lommopohjaisesta konjakki- tai viinipullosta ja jostakin detonoivasta räjähteestä, vaikkapa "vain" nopeapaloisesta nitraattiruudista koostuva ontelopanos tuli mainituksi ohimennen Schouboe-pistoolin esittelyartikkelin "rönsyssä", jossa kuvailtiin kevytluotipatruunoissa käytettyjä ruuteja. Sana "vain" kuuluu sitaattien sisään, koska riittävän voimakkaalla virikkeellä suljetussa tilassa räjäytetty savuton, syttymistä hidastavaa pintakerrosta vailla oleva, mieluiten pintahuokoinen ruuti pystyy kehittämään korkeampia detonaatiopaineita kuin konsanaan varsinaiset kiinteät räjähteet.

Tyrnävämpiä räjähteitä ovat vain jotkin nesteseokset, jos nekään. Kirjallisuus tuntee brisanteimpana "räjämenttinä" nesteen, jossa on mooli-painosuhteissa 3 osaa tetra-nitrometaania ja yksi osa tolueenia. Suomenkielisessäkin Talvitien teoksessa "ORGAANINEN KEMIA" (muistaakseni 1. osassa) opetetaan tetranitrometaanin valmistusprosessi etikkahapon anhydriidistä ja väkevöidystä, "savuavasta" typpihaposta. Lakoonisesti mainitaan, että TNM sisältää reaktiivista happea enemmän kuin nestemäinen happi, koska sen ominaispaino on suurempi.

(Puolisataa vuotta vanhan teoksen kyseistä osaa ei yleensä löydy kirjastoista tai lukusaleista: Niteet on varastettu! Samoissa kansissa on nimittäin spriin valmistusta ja jalostusta käsittelevä lukukappale). Ulkomaisissakaan spesifisissä räjähdekemian oppikirjoissa ei kerrota, millaisia varotoimia tarvitaan TNM:n tai "Tetratol" -seoksen käsittelyssä. Todetaan vain, että Tetratolilla on ehkä "akateemista merkitystä" mutta ei käyttöarvoa räjähteenä, koska TNM on herkästi haihtuvaa ja se haisee pahalle.

Niukemmin happipitoista nitrometaania myydään apteekkitavarana "Hot Rod"-ajoneuvojen alkoholisten polttoaineiden tehotipoiksi pieninä määrinä, tiiviisti suljetuissa pulloissa, vanutukkoon imeytettynä. Sen hölskyminen siis voisi aikaansaada pamauksen, vaikka nitrausaste on alhaisempi. Kiihdytysajo-kilpailuiden ajokkien polttoaineisiin, etanoliin tai metanoliin, annostellaan nitrometaania tipoittain, eikä edes lirauksittain. Kun Hotrod-kisat olivat vielä uusi ja outo laji Suomessa, kerrottiin jossain tekniikan erikoislehdessä polttoaineena käytettävän "nitroglyseriiniä, johon sekoitetaan tipoittain jotakin salaperäistä nestettä. Sen tarkoituksena on estää nitroglyseriinin räjähtäminen täydellä voimallaan sylintereissä tai polttoainesäiliössä". Sana "nitro" oli kai tarttunut reportterin korvaan huoltohenkilöstön keskusteluista, irrallaan asiayhteydestä. Vilkas mielikuvitus täydensi sitten sen, mikä moottoritoimittajan kemian tuntemuksesta puuttui.

Oman alamme harrastajien on viisainta tyytyä tutumpiin ja turvallisempiin kiinteisiin polttoaineisiin. Tyrnävää brisanssia löytyy niistäkin, kun se härnätään esiin riittävän vahvalla aloitepanoksella. Brisanssi tarkoittaa räjähteen suuresta palonopeudesta johtuvaa murtavaa ja pirstovaa voimaa, jota pyritään hillitsemään ampuma-aseissa käytettävissä ajoaineissa, mutta joka on hyödyksi mm. kranaattien, torpeedojen tai miinojen täytteissä ja aivan välttämätön suunnatun räjähdysvaikutuksen aikaansaamiseksi vaikkapa singon panssarinläpäisy-ammuksissa, kylki- tai pohjamiinoissa, ynnä muissa metallin tai betonin puhkaisuun tarkoitetuissa ampuma- tai sulutustarvikkeissa.

Tunnetuin siviilisovellutus lienee noin puolisataa vuotta sitten Suomessa suunniteltu RAIKKA-kivipommi, jolla voidaan rikkoa kookkaitakin irtokiviä helpommin poiskuljetettaviksi lohkareiksi, tarvitsematta porata kiveen panostusreikää. Haulikkoammunnassa käytettävän savikiekon kokoinen ja hieman sen näköinenkin "räikkäpommi" asetettiin kiven pinnalle. Sen alaspäin suuntautuva räjähdyssuihku halkaisi tai lohkoi kiven kuin kiila konsanaan. Nimitystä "räikkäpommi" käytettiin ainakin tekopitäjäni Tohmajärven paikallismurteessa. Kehittelijä ja valmistaja RAIKKA Oy on yhä olemassa elinvoimaisena.

Asealalla sen valmisteista kenties tunnetuin on haulikonpiipun pikavoitelu-patruuna, ja yhtiö tuo Suomeen (tai ehkä jo valmistaa lisenssillä) uudenlaista NONEL-sytytysjärjestelmää, jossa yhtyvät räjäytystöissä käytettävien tulilanka- ja sähkösytytysjärjestelmien edut, täydennettyinä räjähtävän tulilangan hyödyllisillä ominaisuuksilla. NONEL-tulilanka ei kuitenkaan hajoa tai halkea, vaikka liekki sen sisällä eteneekin räjähdysmäisellä nopeudella. Nykyiseen kännykkä-aikaan alkaa sähkösytytys olla jo riskaabeli menetelmä, koska radioaallot voivat laukaista panostetun ja "piuhoitetun" räjäytyskentän sopimattomalla hetkellä, sähkömagneettisella induktiolla.

Jo vuosikymmenet on radiopuhelimen käyttö ollut kiellettyä räjäytystyömaiden läheisyydessä, ja ensimmäiset tapaturmat sattuivat pian kipinämorsetuksen keksimisen jälkeen. Langaton lennätin sytytteli palamaan satojen metrien etäisyydeltä myös rautalangalla sidottuja puuvillapaaleja satamien varastohuoneissa, kun Popovin/Marconin keksintö oli otettu käyttöön laivoissa. Kun laivan "kipinä" morsetteli varustamokonttorin vastaanottimeen, että: "Möljälle on tultu!", alkoivat palokellot pian kilkattaa lähimmissä puuvilla- ja hamppukuituvarastoissa.

Alkuaan siviilikäyttöön lienee tarkoitettu myös routapanos, joka nopeuttaa mm. sähkö- tai puhelinpylväiden pystyttämistä routaiseen tai muuten kovaan maaperään. Suunnattu räjähdysvaikutus poraa maahan kohtalaisen siistin ja sopivansyvyisen reiän, johon pylväs voidaan istuttaa reiän reunojen täsmäämisen ja sen pohjustamisen jälkeen. Räjähdyssuihkukin tiivistää reikää ympäröivän maa-aineksen kovaksi ja kiinteäksi. Nykyään ovat tosin maakaapelit korvaamassa aiemmat tolppiin ripustetut ilmajohdot, mutta armeijalla on yhtä ja toista hyötykäyttöä routapanoksille muunmuassa sulutustoiminnassa. Latinki on riittävän tehokas toimimaan kylkimiinana panssaroimattomien ajoneuvojen tuhonnassa, sekä elävää vihollisvoimaa vastaan.

Kivipommin kehittelijäksi mainitaan edesmennyt tekn. tri ILMARI LIIKKANEN, jonka nimi on hyvinkin tuttu asiantunteville asealan henkilöille, mutta maallikoille tuntematon. Liikkanen toimi "johtavana sieluna" kevytsinkoa 55 S 55 kehiteltäessä, ja sen jälkeen hän suunnitteli useitakin variaatioita vastamassasingosta, jossa käytetään vastamassana vettä (+ jotain jäätymisen estävää lisäainetta). Sinkoon hän suunnitteli muotovakautuvan panssariammuksen, joka matkaansaatettiin pisimmästä sinkomallista yli 1500 m/s lähtönopeudella.

"Liikkasen Piirustusnasta" läpäisi lähietäisyydeltä T 34- panssarivaunun tykkitornin iskemäpuolelta ja joskus suojanpuoleltakin. Vahinko, ettei sitä ole miniatyrisoitu haulikon täyteisammukseksi, koska tehokas kantama jäisi liian lyhyeksi. On kuitenkin käyttötarkoituksia, joissa alle kymmenen metrin kantama riittäisi mainiosti. (Jatko "itsesensuroitu", mutta jokainen arvannee...).

Ilmeisesti juuri Ilmari Liikkanen demonstroi VihtaVuoren henkilökunnalle sen, mihinkä detonoiva huokoisruuti pystyy parhaimmillaan tai pahimmillaan. Oheinen arkistostani löytynyt (aikoinaan SUULIEKKI-liitelehdestä pois-sensuroitu) piirroskuva esittää sanallisen selonteon perusteella hahmotellun "V.S.O.P.- ontelopanoksen" rakenteen. Kirjainlyhenne tarkoittaa konjakin tai brandyn laatuluokkaa, eikä siis ole sotilaallinen koodinimitys, kuten on vaikkapa "A.P.I.L.A.S." Demonstraatiolatingit ladattiin tyhjennettyihin konjakkipulloihin, joiden pohjassa on tarkoituksenmukainen syvennys.


Latausjärjestelyt ilmenevät kuvasta. Koska ontelopanokset asetettiin pystyyn läpäisykohteina käytettyjen maassa lojuvien teräslevylen pinnalle, voitiin "etulatinkina" käyttää hiekkaa. Etutäyte lienee tosin tarpeeton, etenkin jos ontelopanoksen kuorena on katkaistu pullo. Jonkinlainen kansi tarvitaan kuitenkin tukemaan nalli kohdalleen panoksen keskiöön ja tarkoin pystysuoraan asentoon. Ruutia annosteltiin siten, että pullon pohjasyvennys peittyi kokonaan ja sen yläpuolelle tuli nallin räjähdekapselin ympäröivä ruutikerros, mutta ei enempää, koska suurempi ruutimäärä ei parantaisi suunnattua räjähdysvaikutusta.


Nalli keskitettiin huolellisesti pullon pohjasyvennyksen yläpuolelle. Kuvasta poiketen se oli ilmeisesti sähkönalli, aikalaisen luokituksen mukaan voimakkain räjäytysnalli N:o 8. Ensimmäinen panos laukaistiin 20 mm:n paksuisen teräslevyn pinnalla. Räjähdyssuihku meni läpi, tehden peukalonmentävän reiän. Seuraava latinki asetettiin 65 mm:n (tai 2 ½ tuuman) paksuisen teräslaatan päälle. Räjähdys tuotti siihen noin 30 mm:n läpimittaisen ja 25 mm:n syvyisen pyöreäpohjaisen kraaterin, jonka reunat ja pohja olivat lasittuneet somasti.

Koska jo ennen Panssarikauhun ja -nyrkin keksimistä oli yleisesti tunnettua, että ontelopanoksen räjähdyssuihkun metallinläpäisy on tehokkaimmillaan tietyn etäisyyden päässä kohteesta, (jolloin suihku "fokusoituu" kapeaksi, ja sen virtausnopeus kiihtyy ylimmilleen), asetettiin kolmas lataus noin pullon läpimittaa vastaavalle etäisyydelle teräslaatan pinnasta. Jalustana toimivat kolme rimanpätkää, jotka teipattiin eristysnauhalla pullon kylkiin. "Distanssi" oli noin 75 mm pullonpohjasta laatan pintaan. Räjähdyssuihku läpäisi 65-millisen teräslevyn tunteettomasti. Näin ainakin kerrotaan tapahtuneen.

Kokeilut suoritettiin vuosia ennen oman ase-journalistin urani alkua, joten en ollut silminnäkijänä, enkä tiedä, oliko tapausta vuonna 1977 muistellut edesmennyt asesuunnittelija Jali Timari ollut itse paikan päällä, vai kertoiko kuulemaansa. Joitakin tri. Liikkasen keksintöjen testejä hän oli ollut seuraamassa kutsuvieraana; muunmuassa ammuntaa rautalankojen varassa vapaasti keinuvalla pitkäputkisella vastamassasingolla, jonka kattohuopanaulan muotoinen ammus lähti lentoon yli 1500 m/s nopeudella ja peräpäästä tuprahti kolmi-portaikkoisen rivitalon kokoinen vesihöyrypilvi, mutta singon putki ei heilahtanut tuumankaan vertaa suuntaan tai toiseen ripustuslankojensa varassa.

V.S.O.P.-ontelopanoksessa oli räjähteenä paukkupanosruuti N14, eli nykyinen N310. Testiin/ demonstraatioon käytetty ruutimäärä on tuntematon. Konjakkipullot olivat kokoa "heelan" eli 0.75 litraa, mutta alkuperäisen sisällön merkistä ei ole tietoa, eikä siten myöskään pullon muotoilun yksityiskohdista, paitsi että pohjasyvennys oli syvä, kartiomainen ja symmetrinen. Myöskin lävistyskohteina olleiden teräslevyjen laatu on tuntematon. Karkaistua panssarilevyä ne eivät kuitenkaan todennäköisesti olleet.

Konjakki- tai viinipulloon ladattu ontelopanos on keksintönä ylimuistoinen. Sabotaasikäytössä se oli ehkä jo viime vuosisadan vaihteessa, eli kauan ennen sotilaallisten sovellutusten käyttöönottoa vuonna 1940 (aluksi saksalaisten "H-Ladungeissa", joilla puhkottiin Maginot-linjan bunkkereita, kun ne oli ensin saatu mottiin). Alkuperäisissä V.S.O.P.-pommeissa käytettiin nestemäisiä "Sprengel-räjähteitä", eli typpihapon ja jonkin hiilivety-yhdisteen seoksia, jotka olisivat syövyttäneet metallisen kuoren pian puhki. Lasipullo kesti. Nalli ja se osuus tulilangasta, joka upotettiin happoseokseen, pinnoitettiin sulalla paraffiini- tai mehiläisvahalla haponkestäviksi.

1409 MM: PT


Toteutuuko oikeus vihdoinkin?

Voimassaolevan rikoslain 3 luvun 6 # sallii TEORIASSA hätävarjelun seuraavalla sanamuodolla: "Jos joku, suojellakseen itseään tahi toista, taikka omaansa tai toisen omaisuutta aloitetulta tahi kohta päätä uhkaavalta oikeudettomalta hyökkäykseltä, on tehnyt teon, joka, vaikka on muuten rangaistava, oli hyökkäyksen torjumiseksi välttämätön; älköön häntä tästä hätävarjeluksesta rangaistukseen tuomittako."

Tämän pitäisi olla yksiselitteisen selvää tekstiä! Saman luvun 7 # oikeuttaa turvaamaan kotirauhansa sen häiritsijään kohdistetuilla, kulloisenkin tarpeen vaatimilla voimakeinoilla. Nämä terveellä talonpoikaisjärjellä täysin ymmärrettävät oikeudet kumotaan kuitenkin lähes aina tuomioistuimissa, vedoten saman luvun 9 #:än, joka on seuraavansisältöinen. "Jos joku 6 tai 7 #:ssä mainituissa tapauksissa on tehnyt teon, joka ei ole ollut hyökkäyksen torjumiseksi, kotirauhan suojaamiseksi tai omansa takaisin ottamiseksi välttämätön, on tekijä tuomittava hätävarjelun liioittelusta tuomioistuimen harkinnan mukaan joko täyteen tai 2 #:n 1 momentin mukaan alennettuun rangaistukseen.

Jos olosuhteet ovat sellaiset, ettei hän ole voinut mieltänsä malttaa, häntä ei saa rangaistukseen tuomita." Siis jopa 9 #:n päätösmomentti kehottaa tuomioistuimia noudattamaan Olaus Petrin wanhaa tuomarinohjetta: "On parempi päästää kuin sitoa". Huomattakoon päätösmomentin imperatiivimuoto! Tuomioistuimet ovat syyllistyneet suoranaisiin lainrikkomuksiin, kieltäytymällä tottelemasta lain KÄSKYÄ: "...häntä EI SAA rangaistukseen tuomita". Miksi sitä ei noudateta käytännöllisesti katsoen milloinkaan? Miksi puolustautuja on miltei AINA rikollinen, kun taas oikeudettomaan hyökkäykseen syyllistynyt kriminaali on miltei AINA "vääryyttä kärsinyt osapuoli", kun hätävarjelutapauksia käsitellään tuomioistuimissa? (Taannoinen ennakkotapaus oli sentään yksi poikkeus yleisestä säännöstä).

Tiettävästi kukaan ei ole milloinkaan vaivautunut selittämään tyhjentävästi tuomioistumien omaksumaa käytäntöä. Joskus taistolaisaikaan mainitsi joku naispuolinen oikeusoppinut jotain siihen tapaan, että: "Rikollisuus kuuluu olennaisena osana demokraattiseen yhteiskuntaan. Se on väistämätön ja hyödyllinenkin osa yhteiskunnallista elämää..." Ainakin jotain sensuuntaista. (Sitaatti on muistinvarainen, eikä ehkä täysin sanatarkka). Itse olen valmis jopa osittain hyväksymään tuon lausuman! Esimerkiksi ampuma-aseen luvaton hallussapito ei ole rikos. Aseiden luvanvaraisuus sensijaan on jo vuodesta 1903 jatkettu rötös, johon syyllistyy valtiovalta: Ihmisten yksilönvapauden loukkaaminen ylimalkaan on rikosluontoista toimintaa, syyllistyköönpä siihen kuka tahansa tai mikä instanssi tahansa; vaikkapa valtiovalta.

Ja jos jokin instanssi harjoittaa suoranaista rosvousta, niin en katso rikokseksi toimintaa, jolla tuota rosvousta kierretään. Esimerkiksi ryöstöverotettujen kulutustarvikkeiden salakuljetus Suomeen on sankariteko, eikä rikos, mikäli tuotteet tai tarvikkeet myydään loppukäyttäjilleen huomattavasti kotimaista hintatasoa halvemmalla (mm. "virvoitusjuomat", polttoaineet tai tupakka), ja ilman nöyryyttäviä byrokraattisia muodollisuuksia (esimerkiksi ampuma-aseet). Rikoksia ovat vain sellaiset teot tai tuottamukset, jotka kohdistuvat kanssaihmisten koskemattomuuteen, heidän kotirauhaansa tai omaisuuteensa. Ne on saatava rankaista välittömästi ja ankarimmalla asteikolla. Tässä suhteessa olen täsmälleen yhtä mieltä RL:n 3 luvun 6 #:n ja 7 #:n kanssa.

Tuomioistuimet puolestaan ovat olleet useimmiten eri linjalla, tuomitessaan hätävarjeluun pakotetut kansalaiset täysin kohtuuttomiin rangaistuksiin lähes poikkeuksettomasti. Kuka tai ketkä mahtavatkaan suosia yksilöön kohdistuvaa rikollisuutta "suloisessa Suomessamme", ja MIKSI? Ehkäpä siksi, että rikollisuus TYÖLLISTÄÄ oikeusoppineita ja virkakoneistoa. Jos rosvoja, huijareita ja nyrkkipukareita ei olisi muualla kuin hautakivien alla, puoli päätä jonkin nopeasti lentävän pienehkön esineen tai sitäkin pienempien heittokappaleiden irtirepäisemänä, ja jos säädöskokoelmasta siistittäisiin pois kaikki ne teot ja tuottamukset, jotka eivät ole kansalaisiin kohdistuvia oikeudenloukkauksia, päätyisi valtaenemmistö tuomareista, juristeista ja lainvalvojista tuottaviin työtehtäviin, eläkkeelle, tai nauttimaan työmarkkinatukea (2200 mk/kk, miinus verot).

Tässä on eräs selitys miljoonia suomalaisia askarruttavaan mysteerioon, eli kysymykseen: "Miksi oikeusjärjestelmämme suosii rikollisuutta? Sen vastustamisestahan koneiston työntekijöille kuukausipalkka maksetaan!" Kysymyksessä on palkansaannin jatkuvuuden turvaaminen! Muuta selitystä oikeuslaitoksemme paradoksaalisille menettelytavoille en pysty keksimään.

Rikoslakimme on parhaillaan uudistusprosessin alaisena. Hätävarjelua koskevan lainsäädännön peruslinjat on jo vedetty ja oikeusministeriön lainvalmisteluosasto on jo toukokuussa julkaissut seuraavansisältöisen ehdotuksen: "Hätävarjelu on välittömästi uhkaavan tai jo aloitetun oikeudenvastaisen hyökkäyksen torjumiseksi tarvittavaa, vastahyökkäyksenä ahdistajaa vastaan tapahtuvaa puolustusta".

Hyökkäyksen kohteeksi joutunutta lähimmäistä ei saa enää ilmeisesti puolustaa. Eipähän ole saanut ennenkään, tuomioistuimien tekemistä ratkaisuista päätellen! Myöskään ei saa puolustaa omaisuuttaan, toisen omaisuutta, tai kotirauhaansa. Nooh, ei ole saanut ennenkään, joten oikeusmenettely, joka on ollut vallitsevana jo kauan "de facto" tulee olemaan ennallaan nyt myös "de jure". Ristiriita lain ja oikeuskäytännön väliltä sentään poistuu joiltakin osin, mutta ongelmat jäävät ennalleen.

Pantakoon merkille sanamuoto: "... vastahyökkäyksenä ahdistajaa vastaan". Puolustautujan ja hyökkääjän osat vaihtuvat heti, kun puolustukselliset toimenpiteet on aloitettu. "Vastahyökkääjää" odottaa aiempaakin ankarampi rangaistus, jos hän joutuu edesvastuuseen: Sitä on siis vältettävä koviakaan keinoja kaihtamatta. Jos puolustautumistapahtumalla on silminnäkijöitä, joutuvat hekin vaaravyöhykkeelle, koska vie aikansa, ennenkuin suomalaiset oppivat itämaisen "Kolmen Apinan Viisauden": Älä NÄE mitään! Älä KUULE mitään! Älä ainakaan PUHU mitään!

"Hätävarjelun liioittelu" (jollaista ei omasta mielestäni ole olemassakaan) jää teoriassa edelleen rankaisematta "jos tekijän käyttäytymistä pidetään vaikean motivointitilanteen vuoksi anteeksiannettavana. Voimakeinoja ehkä käytetään enemmän kuin on pidettävä puolustettavana, mutta tämä tapahtuu syistä, joita pidetään ymmärrettävinä ja siinä tapauksessa anteeksiannettavina". Siis vanhan lain teksti modernille kapulakielelle käännettynä. Tuomioistuimissa siihen omaksutaan tietenkin stalinistinen asenne: "Pumagi pumaga, a praktika jest praktika!" (= Paperit ovat paperia. Käytäntö on käytäntö). Puolustautuja on siis edelleenkin AINA väärässä ja hyökkääjä AINA viaton uhri.

&&&&&&&&&&&&&

Yhteisen kansan ja valtio- & virkavallan välinen ammottava kuilu tulee rikoslain "uudistuksen" myötä repeämään entistäkin leveämmäksi ja syvemmäksi. Näkemykseeni, ettei valtio ole yhtä kuin kansa, yhtynevät monet niistäkin suomalaisista, jotka ovat aiemmin kauhistelleet anarkkista maailmankatsomustani. Kaukana ei ole enää ajatus, että valtiovaltamme ja oikeusjärjestelmämme ovat kansallemme jo pahempia vihollisia kuin Piru ja ryssä yhteensäkään. Taas yhden kerran pääsen toteamaan, että: "Enkös minä ole tuota jo vuosikaudet saarnannut, mutta vähän on ollut niitä, jotka ovat uskoneet!" Hullunpapereiden suosittelijoita on kyllä riittänyt. (Oi, kunpa sellaiset saisin! Niukallakin eläkkeellä olisi sentään mukavampi elää kuin kerjuulla!).

Haaveet itsepuolustus- tai kodinturvakäyttöön laillisesti hankittavien ampuma-aseiden lupien saatavuudesta voidaan haudata hiljaisuudessa, ja ryhtyä pohdiskelemaan joukkomittaisen salakuljetuksen tai epävirallisen tuotannon vaihtoehtoja.

1509 MM; PT


Päivitelty 01.09.2000:

Riku Rotten:

Täydennystä prättikaaliin. Stage: "Hälytys! Kapinalliset!"

Välineet: Rinne noin Eduskuntatalon portaiden kulmassa ja pituudessa sekä paljon tauluja. Ainoastaan itselataaville tai automaattiaseille. Asetetaan taulut "rynnäköimään ylös portaita" ja ammutaan alaspäin ryhmässä. Vähintään 5 taulua/ ampuja. Ampujat "tauolla" 5 metrin päässä asemista ja aika alkaa ensimmäisen ampujan tulosta asemaan. Ammutaan polvelta. Aikaa 10 sekuntia (tai mitattu aika juosta kyseiset portaat ylös).

Jos löytyy yksikin taulu ilman osumia tai yksi taulu/ ampuja alle 4 pistettä (automaateilla 10 pistettä) julistetaan koko joukko keltaisen/mustan/oranssin/punaisen/valkoisen/vihreän vallankumouksen vihollisiksi ja teloitetuiksi vääräuskoisina tai -oppisina. Suoritetaan mielellään pimeässä valaistuna halogeeneilla tai valopistoolilla ja hiilihapposavulla maustettuna. ERVA luodeista saa hyvää 1 piste/ taulu.

R.R.

PT:n välihuuto: Ei helskutissa IKINÄ tuommoista stagea! VASTUSTAJATHAN istuvat portaiden yläpäässä ja OMAT JOUKOT rynnistävät niittotyöhön portaita ylös, vallaten "yleisölehtereitä" markkeeraavat telineet: Sitten (tulikomennosta) kuularuiskut pauhaamaan kohti istuntosalin kokoista kenttää, johon taulut (150 - 195 kpl) on sijoiteltu todellista eduskuntaa vastaavaan istumajärjestykseen: Vasemmalle sijoitetut taulut värjätään suihkemaalilla punaisiksi (ilman mitään harhaanjohtavia "pinkkejä" sävyjä), ja oikealla sijaitsevat valkoisiksi.

Keskitaulut jätetään aaltopahvin värisiksi, mutta aivan äärivasemmalle (minne ne todellisuudessakin kuuluvat) asetetaan myrkynvihreitä tauluja ViLi:n/ ViPu:n parlamentaarisen edustuksen mukainen määrä. Pisteiden laskeminen olisi vaikeaa, koska vihreät taulut lienevät tuliryöpyn päätyttyä hienona pahvisilppuna, ja punaisetkin melko reikäisiä. Ruskeissa tauluissa voisi olla muutama osuma (montakin siinä, jossa on väyrys-naamari), mutta ennen valkoisiin tauluihin etenemistä lienevät ampujat jo polttaneet patruunansa loppuun.

Oma suositukseni stagen nimeksi on: "Eduskuntavaalit Lapuan Tapaan", viitaten 70 vuoden takaiseen uhoamiseen "kivääreillä äänestämisestä". (Jäi puheiden tasolle: Pari tovaristshia sentään muilutettiin eduskunnasta, mutta ei eliminoitu). Vaihtoehtoinen nimi on: "Nahoitus Kettutarhassa". Muistaakseni Vihtori Kosola käytti eduskunnasta enteellistä nimitystä: "Löyhkäävä Vaaleanpunainen Kettufarmi". Stage voitaisiin järjestää ampumapäivän päätösriehaksi, mutta kilpailun osioksi sitä on vaikea soveltaa pistelaskun vaikeuden, tarvittavan taulumäärän runsauden ja osumien epätasaisen jakautumisen takia.

2008 MM; PT


Terveiset Sensuuriministeriölle

Jäivätpä MTV 3:n kymmenen uutiset valitettavasti näkemättä viikon 34 alkupäivinä, kuten ne jäävät yleensäkin. Kuulopuheiden mukaan on joku Internet-viestintää "ex officio" tarkkaileva virkamies narissut jotain "yllytyksestä eräiden kansanryhmien tappamiseen", ym.ym. Tiedossani ei ole, oliko jeremiaadi yleisluontoinen, tarkoittaen saksankielisillä nettisivuilla julkaistavaa kansallissosialistista informaatiota, mutta jotkut ovat tulkinneet myös GOW:n tulleen "huomatuksi". Syytöksistä herää kysymys: "Mikä kansanryhmä on uhanalaistettu?" Kansa koostuu ihmisistä: Vihollinen ei ole ihminen! (Tämä on kautta aikojen ollut sotapropagandan lähtökohta). Yllytys on lisäksi täysin eri asia kuin patti-tilanteen toivottomuuden toteaminen aseharrastajien ja ase-vihailijoiden välisessä konfrontaatiossa.

Aseharrastajia ei suinkaan tarvitse yllyttää käymään vihollisen kimppuun: Pikemminkin on jouduttu lemppaamaan jäitä varsinkin niiden kavereiden hattuihin, joilta on esimerkiksi takavarikoitu luvattomia aseita tai evätty aselupia joillakin tekosyillä, kehottaen heitä odottamaan "Päiwän" sarastusta ilman sooloilua, mutta toki merkitsemään muistiin kaikenlaiset havainnot ase-vihamielisyyden ilmaisuista lähipiirissään. Huomioitakoon, että termi "aseharrastaja" ei tarkoita pelkästään aseenomistajia, saati sitten vain asekeräilijöitä. Joukkomme on huomattavasti luultua suurempi, eikä sen jäsenkunnan alaikäraja ole 15 vuotta: Pelkkä mielenkiinto asetekniikkaa kohtaan riittää!

Me haluamme vain askarrella harrastuksemme parissa, kenenkään häiritsemättä, ja mieluimmin ketään itsekään häiritsemättä, mutta koska meille ei rauhaa suoda, niin tulkoon sitten vaikka sota! Koska viholliset ovat jo järjestäytyneet esimerkiksi USA:ssa Handgun Control Inc.- yhdistyksen ja muutamien muidenkin salaseurojen riveihin, eskaloituu konfrontaatio Jenkeissä väistämättömästi avoimeksi aseelliseksi rettelöksi. Muistelen korostaneeni synkissä profetioissani aina sitä, että vihollisen tuhonta EI ala Suomessa, mutta se tulee olemaan maailmanlaajuinen prosessi, jolta Suomikaan tuskin välttyy.

Englantilaiset ja australialaiset aseharrastajat "nukkuivat vartiopaikoillaan". He maksoivat kalliin hinnan laiminlyönnistään, menettäen huomattavan osan ylimuistoisista kansalaisoikeuksistaan. Vaikka oikeudet palautuisivatkin ennalleen sosialistihallitusten vaihduttua muunlaisiin koalitioihin, eivät takavarikoidut tai pakkolunastetut omaisuusesineet palaudu milloinkaan omistajilleen: Ne on sulatettu teräsromun kierrätyslaitoksissa ja jo valssattu ratakiskoiksi tai profiilitangoiksiksi.

Vastaavanlaista yksityishenkilöiden "aseistariisuntaa" on suunniteltu maailmanlaajuiseksi operaatioksi. Yhtä tällaista suunnittelupalaveria on isännöinyt (tai silloin vielä emännöinyt) Suomen Ulkoministeriökin. Julkisen sanan edustajien pääsy tilaisuuteen estettiin, vaikka kymmenien tai satojen miljoonien ihmisten oikeuksia, vapautta ja turvallisuutta koskevien aiheiden käsittelyn pitäisi tapahtua mahdollisimman avoimesti, myös toista osapuolta kuullen. Muunmuassa tästä palaverista voidaan vetää johtopäätös, etteivät aseistariisunta-hankkeen vastatoimetkaan rajoitu johonkin maahan tai maanosaan.

Ken elää, hän näkee, toteutuuko ennustus! Sensuuriministeriön "nettisurffareille" voin esittää todellisen uhkauksenkin: Voimme, niin halutessamme ja vaikkapa vain piruillessamme, sammuttaa englanninkielisen GOW/ Universal- sivumme kokonaisuudessaan, ilmoittaen "asiakkaillemme", että sivun esilläpidon jatkaminen on käynyt mahdottomaksi Suomen Poliisiministeriön Sensuuriviraston taholta tulleen painostuksen takia. Emme häädy edes valehtelemaan, koska voimme nyt toteennäyttää painostuksen olemassaolon, ja osoittaa sen alkulähteenkin.

Suomen valtio joutuu ns. "outoon valoon", etenkin kun sivumme lakkautusilmoituksen taustoina esiintyvät vuoroin V.I.Leninin, vuoroin J. V. Stalinin ja Leonid Brezhnevin muotokuvat (neiti Tasavallan Presidentin edustus-valokuvaa tietenkään unohtamatta). GOW:n olemassaolo ei ole ollut sensaatio, mutta uutiskynnykset ylittyvät taatusti, jos jokin pikkuvaltio onnistuu siinä, missä kommunistinen Kiinakin on epäonnistunut: Internetin sensuroinnissa... Tähänastisen maailmanhistorian ensimmäisen ja ainoan VAPAAN viestintämedian toiminnan estämisessä!

Demokraattisen Kansantasavaltamme sananvapauden tilasta maailmalle tällä tavoin annettava käsitys ei ole hiukkaakaan harhaanjohtava: Ilmaisunvapauden alituiset näivertäjät ovat nyt omaehtoisesti ilmoittautuneet TV:n välityksellä: Enää ei ole tarpeen pohdiskella sitäkään ainaista ongelmaa, mikä taho on ylläpitänyt lehdistösensuuria Suomessa jo ainakin 20 viimeksi kuluneen vuoden ajan, laatien "mustia listojaan" ja ylittäen hallinnon reviirirajojakin: Painovapauslain noudattamisen valvonnanhan pitäisi kuulua Suomessa Oikeusministeriön toimenkuvaan. Eräs aseharrastajien pahimpien vihollisten lymypaikka on nyt löytynyt.

Emme tietenkään vakavissamme usko Suomen Sensuuriministeriön onnistuvan aikomuksissaan, koska edes huomattavasti vaikutusvaltaisemman Saksan vastaava instanssi ei pysty Internetin ruutuja pimentämään. Vieläkin mahtavammat voimat nimittäin puoltavat rajoittamatonta sananvapautta - sillä arvovallalla, jonka kaikkivaltiaat "Kapina-Generali Yrjö Washingtonin" painokuvat (dollarin seteleissä) ovat ehtineet tuottaa, ennenkuin byrokratia aloitti tehottomiksi jäävät vastaiskunsa. Todetkaamme taas kerran, että: "Sehän se huutaa, joka pelekää, ja kyllä maailmaan ääntä mahtuu!"

Pahimpaankin on tosin jo varauduttu. Sivujemme mahdollisen lakkauttamisen edellä julkaistu KAIKKI aineisto "poltetaan" CD-rompuille: Vain päivitykset loppuvat mutta GOW jatkaa olemassaoloaan uudenlaisessa muodossa. Ja siitä mihin jäätiin, voidaan jatkaa jonkin muun kotisivun välityksellä.

2408 MM; PT


Päivitelty 10.06.2000:

Kun Kusti polkee, niin posti kulkee!

Huomio, Pete ja kumppanit!

G.O.W:n toimitukselta puuttuu vielä jotain, joka on ehkäpä lakivelvoitteisesti jokaisella painettujen lehtien toimituksella. Tuo puutos on: Postiosoite! Vaikkapa "P.O. Box", suomeksi "postilokero". Hakkeroinnin ja kyttäilyn kohteena olevan sähköpostin välityksellä ei ole viisasta viestittää ihan kaikkea toimituksen tietoon osoitettua tekstiä. Asefirmojen painettuja tai monistettuja myyntiluetteloitakin on vaikeata lähettää, kun vastaanottajan kirjeluukun osoite ei ole tiedossa.

Ainainen valitus, että "G.O.W. pidetään ulkona tuotevalikoimia, uutuuksia, ym. koskevan tiedon jakelusta", johtuu muunmuassa mainitsemastani syystä, eli postiosoitteen puuttumisesta. On myös hyvä huomioonottaa eräitä taloudellisia seikkoja. Muinaisten aikojen aukotonta pankkisalaisuutta ei ole olemassa enää edes Sveitsissä. Tiettävästi kunnioitetaan yksityisyyttä enää vain Luxemburgissa. Suomessa ovat monet viranomaiset oikeutettuja saamaan pankeilta tilisiirtoja koskevia tietoja, vaikka tilillepantavat summat olisivat pienempiä kuin pankkien perimät tilisiirtomaksut. Tililtä tilille pikkusummiakin siirrettäessä rekisteröityvät tiedot G.O.W:n vuosimaksujen tai toimintatukien tilillepanijoista pankkien tiedostoihin. Ja joskus muuallekin.

Nuo tiedostot ovat melkeinpä minkä tahansa valtion viraston saatavissa, joka niihin osoittaa kiinnostusta. Monikin sivujenne lukija kyllä mielellään tukisi toimintaanne, mutta pelkää joutumista "Tasavallan Turvapoliisin" listoille, kun suorittaa tilisiirron. Sileät setelit ruskeassa kirjekuoressa ovat tietosuojaltaan turvallinen vaihtoehto. Kirjesalaisuus on vielä entisenlainen ja lain suojaama, ihme kyllä, vaikka pankkisalaisuus on ollut jo kauemman aikaa historiaa.

Monikohan tietää, että ylistetyn "Palkka Pankkiin, eikä tilipussissa kouraan"-järjestelmän perimmäinen tarkoitus oli viranomaisvalvonnan mahdollistaminen myöhemmällä lainsäädännöllä? Kontrollia alettiin tiukentaa pienin askelin, ettei kansa säikähtäisi, ja siirtyisi takaisin pelkän käteisen käyttöön, viimeistään silloin kun shekit siirtyvät historiaan maksuvälineinä. Niidenkin kirjoittelun edellytys jo oli, että käyttäjällä on tili jossain pankissa ja tilillä katetta. Ennenmuinoisin kasvoivat säästöt korkoakin. Toisin on nyt: Tilin ylläpito maksupalveluineen tuottaa kuluja ja kaikki pankkipalvelut on hinnoiteltu.

Käteinen on aina kätevintä! Sitä saa vielä pankkiautomaateista, jos saldo on kolmenumeroinen tai suurempi. Kenenkään tiedostoon ei rekisteröidy, mihin tarkoitukseen OttoMatista kelatut Sibeliuksen kuvat käytetään. "Tililtä tilille"-siirtojen kuluihin verrattuna on ruskean kirjekuoren ja 1. lk kirjepostimerkin yhteishinta vielä siedettävä. Käytännön syistä joudutte korottamaan vuosimaksun 2 x 20 markaksi, mutta näyttääpä G.O.W:n laatutaso kohentuneen sen viitosen edestä. Ainakin 10 mk kolikko voisi kadota kuoresta matkallaan, ja samasta reiästä tipahtaa se viitonenkin. Kiinteät pikkuesineet pitäisi jotenkin topata tai postittaa ne pehmustetuissa kuorissa, joita on myynnissä mm. postitoimistoissa.

Toinen ystävän neuvo: Postiosoitteen pitää olla lyhyt! Esimerkiksi <GOW. PL xxx. Postinumero ja POSTITOIMISTO>. Postinumeron viimeinen nolla muuttuu ykköseksi, eräin poikkeuksin. Ihmiset ovat laiskuneet kirjoittamaan pitkiä vieraskielisiä sanoja. Pelkkä PL xxx riittää, tai P.O.BOX xxx, jos kirje tulee oikeaan postinumeroon. Etuliite FIN-, jos tulee ulkomailta. Voihan sen "FINLANDinkin" alimmalle osoiteriville pyytää lisäämään ja vielä alemmaksi sanan "EUROPE". Nämä capseilla eli keppikirjaimilla, koneella kirjoittaen, jos mahdollista. Pankkitilinne numerosarjan pituus on ollut este monille vuosi- tai kannatusmaksun suorituksille. Lunttilappu, johon se on kirjoittettu, unohtuu helposti kotiin pankkiasioille lähdettäessä. Niiltä palattua unohtuu vuosimaksu sitten kokonaan.

Ulkomailla asuvien lukijoitten osallistuminen englanninkielisen verkkolehden kustannusten kattamiseen on vieläkin vaikeampaa "tililtä tilille"-siirroilla. Pankin ehdottamat Eurogiro- ja SWIFT-systeemit on mitoitettu firmojenvälisiin valuutansiirtoihin, eli selkokielellä: Suolaisien laskujen maksamiseen ulkomaille tai ulkomailta Suomeen. Leonia-pankin tarra siirto-ohjeineen on tarkoitettu liimattavaksi laskun "tiedonantoja"-sarakkeille.

Kymmenen USDn siirto USAsta Suomeen maksaa lähettäjälle 40 dollaria, eikä vastaanottajan tiliä kai hyvitetä kymmenellä markallakaan, kun kotimainen pankki on siirrosta osuutensa ottanut. Pikkusummien suorituksiin ulkomailta Suomeen ei ole yksinkertaisesti olemassa muita keinoja kuin postiosoitteeseen lähetettävä shekki tai käteinen. Tilisiirtoja varten pitäisi esitettävänä olla lasku tai ainakin Pro-Forma Invoice eli faktuura, josta ilmenee maksun lähettäjän nimi ja saajan yhteystiedot, ynnä tilinnumero.

Shekki on vieläkin yleisesti käytetty maksuväline Anglo-amerikkalaisissa maissa, mutta jonkin 10 - 20 USD summalle kirjoitetun shekin vaihtaminen pankissa tuottaa taas yllätyksen: Koko summa hupenee pankin kuluihin, eikä meinaa edes riittää, vaikka "taalan" kurssi on ylhäällä. Käteisenkin valuutan vaihtaminen FIMoiksi maksaa, jos vaihto suoritetaan pankin valuuttaosastolla. Joku ulkomaanmatkalle lähdössä oleva ystävä tai tuttu lunastaa mielellään käteiset taalat päivän viralliseen myyntikurssiin. Säästö ja hyöty on molemminpuolinen. Ainakin Venäjälle tai Viroon matkustavaiset lunastavat mielellään dollareita, jotka ovat "voimapaperia" entisissä itäblokin maissa. Niitten koko rinnakkaistaloushan pyörii USDn voitelemana, eikä ruplien tai kroonien siirroilla.

Myös ulkomailta mahdollisesti tulevien pikkusuoritusten turvallisin siirtotapa on posti ja maksuväline seteli, ajatellen tietosuojaa. Monien maiden "gestapot" toimivat yhteistyössä Suomen "tatupon" kanssa. On helppo arvata, olematta hiukkaakaan vainoharhainen, että lukijat, jotka ovat kiinnostuneita G.O.W.-sivujen sisällöstä, joutuvat erilaisiin rekistereihin, jos heidät tunnistetaan. Kyttäysjärjestelmien periaate on ollut jo ainakin tsaari Iivana IV Julman ajoista asti sama kaikkialla: "Etsi ensin epäillyttävä henkilö. Sitten etsi jokin rikos tai väärinkäytös, josta epäilyn alainen voidaan asettaa syytteeseen."

Kirjeen postittaminen ei sinänsä saa ketään tarkkailun alaiseksi, eikä seteleissä ole korvamerkkejä. Pankkisiirto tietylle tilille sen sijaan tallentuu tiedostoihin. Shekin tai Money Orderin käsittelystä jää myös rekisteritietoja sekä lähettäjän, että vastaanottajan pankin tiedostoihin, joista nimet on helppo kammata esiin nykyisellä tekniikalla alta minuutin.

Nimim. "Pyöräilevä Kusti". (Ei ole sama henkilö kuin "Güstü". Toimituksen huomautus).


Peten kommentit: Ylläoleva, minimaalisesti editoitu aloite kuulostaa pankkisysteemeihin kyrsiintyneen posti-toimihenkilön myyntipuheelta - mutta postiosoitteen puute on huomattu itsekin epäkohdaksi. Siispä erityinen kiitos huomautuksesta ja asiantuntevasta informaatiosta! Aihe oli välillä jo unohduksissa "palvelimen" virittelyn sekä satunnaisten työkiireiden takia "Oionluku- & Morsetus-puolen" henkilökunnalta, mutta nyt räpsähtää PL:n osoite etusivuillemme - "Pro Forma" (= "muodon vuoksi") myös lontoonkielisille visitooreille. PL:n tarve on tiedostettu informaation saatavuus-syistä:

Esimerkiksi alan yritysten lehdistötiedotteita saavat painettujen joukkoviestimien toimitukset tai toimittajat aina "Kennel-Liiton Äänenkannattajaa" myöten, mutta G.O.W. jää useimmiten pimentoon. Voivathan tiedotteet joskus sisältää jotain (R)uutisoitavaakin! G.O.W. voisi julkaista uutiset ennen painettuja viestimiä, mutta näinollen joudumme kulkemaan jälkijunan jarrumiehen vaunussa.

Sinänsä ei asialla ole merkitystä, mutta tilanne on nolo viestimellemme, jonka kilpailuvaltti on ajantasaisuus. Tarvikkeiden tämänhetkisestä tarjonnasta ja hintatasosta olen ainakin itse monissa tapauksissa pihalla kuin lumiukko. On muutakin tulevaa informaatiota kuin kauppojen erikoistarjoukset ja tiedotteet edustusten tai maahantuontien siirtymisistä firmoilta toisille.

Suuri lienee niiden visitoorien joukko, jolla ei ole mahdollisuutta yhteydenpitoon sähköpostitse, ensisijaisesti ajanpuutteen takia: Tietokonevuorot esimerkiksi kirjastoissa tai oppilaitoksissa ovat vain 15 minuutin tai enintään tunnin pituisia, ehkä kerran viikossa. G.O.W:n tuoreimmat päivitykset ehtii hätäisesti vilkaista, mutta näppäilyyn ei jää aikaa, eikä kotimikroa tai nettiliitäntää ole läheskään kaikilla "kanta-asiakkaillakaan". Kerrottavaa saattaisi olla, ja sen voisi paperillekin panna, kunhan tuo Postin Kusti vain tietäisi, mihin luukkuun perinteisen KIRJEEN voisi pudottaa. Nyt hän tietää!!

"Finansionti-aihe" on myös ollut puheenalaisena. Varovaisimmat suomalaisetkin visitoorit jättäytyvät leimautumisen välttääkseen "salakatselijoiksi", vaikka rahasta ei olisi kiinni, eikä puuttuisi haluakaan osallistua ase-alan ainoan "salonkikelvottoman" median jatkuvuuden turvaamiseen. Siitäpä tulee mieleen joskus parikymmentä vuotta sitten (muistaakseni) "The American Rifleman"- lehdessä julkaistu lukijankirjoitus, jossa kehotettiin maksamaan kaikki ase- ja asetarvike-hankinnat käteisellä, eikä siis vinguttamaan VISAa tai muitakaan muovi-läpysköitä. Niillä maksetuista ostoksista nimittäin jää aina merkintä johonkin tiedostoon (= joihinkin rekistereihin! Huom! Monikkomuoto!).

Sivulauseista kävi ilmi, että kirjoittaja oli jonkin ylikansallisen luottokortti-firman ATK-operaattori, eikä suinkaan vainoharhainen "varjonsa pelkääjä": Hänellä sattui olemaan Parempi Tieto eräistä asioista, joita VISAn vinguttajat eivät ota huomioon. Vaikka lyhenteitä F.B.I. ja B.A.T.F. ei suoranaisesti mainittu, pystyi kokenut rivinväli-lukija hoksaamaan helposti sen, mihinkä osoitteisiin kulki tieto jokaisesta ostoksesta, liittyen jollakin tavoin aseellisiin harrasteisiin, maksettuna luotto- tai pankkikortilla taikka shekillä.

Näin siis Ameriikassa jo lähes 20 vuotta sitten, eikähän kyttäys-teknologia ole noista ajoista ainakaan huonontunut. Ja: "Kuinkas oisi Suomi myöskään muoditon?" kyseli Iivari Kainulainen "Tanko-laulussa" jo vuonna 1915. Eipä ole Suomi jäljessä muodista, vaan eturivin maita tietotekniikan ja stalinistisen kyttäys-mentaliteetin aloilla. Tietojen salausjärjestelmät kulkevat aina jälkijunassa, eikähän yksityishenkilöiden pankkitietojen tihkumista eräille valtiovallan koneistoille edes haluta ehkäistä. Enää! Missään!

Alituinen tilitietojen "ronkuminen", milloin minkin viraston tai laitoksen tongittaviksi, rasittaa jo pankkien toimihenkilöitä, jotka eivät panisi pahakseen piensäästäjien ryhtymistä "sukanvarsi-säästäjiksi", ja paluuta käteisen käyttöön. Kaikkiin maksujärjestelmiin liittyy omat riskinsä ja hankaluutensa. Sukanvarsi-säästöt voidaan varastaa, koska Valtiovalta kieltää ihmisiltä puolustautumisen oikeuden (ja välineet)! Samainen koneisto pohtii päät höyryten budjettiriihissään, mitenkä se voisi lohkaista siivunsa tietoonsa tulleista pienimmistäkin säästöistä: Suomen Yhteisen Kansan verivainolainen ei todellakaan ole enää aikoihin ollut Piru eikä Ryssä!

Milloinkahan opitaan viimein tajuamaan, ettei Valtio tarkoita samaa kuin Kansa - eli ihmiset, joiden yksinomainen elämäntarkoitus näyttää olevan pelkkä Valtion Koneistojen ylläpito: Tarvitseehan suolistossa lymyävä lapamatokin ihmistä - ruokkijakseen ja suojakseen. Ihmiselle taas ei koidu hyötyä lapamadosta, paitsi ehkä "pitkävaikutteisena laihdutuslääkkeenä".

Suoritusten saamiseen ulkomailta suhtaudun kuitenkin skeptisesti: Käteinen raha maksuvälineenä on siirtymässä historiaan niissä (varakkaissa) sosiaaliryhmissä, joiden edustajat vierailevat G.O.W./ English-sivulla: "VISA-viulu vinkuu: Hiitula-tiituu!" J.Alfr. Tannerin kupletin kertosäettä mukaillen. Enää ei luottokortti ole edes "elvistelyn" väline eli status-symbooli, vaan joka käänteessä vilautettava kansalaisluottamuksen tunnus, kuin "propushka" Neuvosto-Venäjällä, tai vastaava maansisäinen passi Etelä-Afrikan Tasavallassa "erillis-kehityksen" aikaan: Vain köyhät maksavat käteisellä, tai vaivais-huollon maksusitoumuksilla. Käteinen ja "kunnan jauholaput" luokitellaan luottokelvottoman kurjaliston maksuvälineiksi ainakin Jenkkilässä.

Eräästä tragi-koomisesta ennakkotapauksesta on toisenkäden tietoa: USA:ssa aikoi muuan Sniper-teemaan keskittyneen nettisivun ylläpitäjä kerätä ansaitsemansa kolehdin, käteissuorituksina (postitse?) läpikuultamattomissa kirjekuorissa. Visiittejä snaipperisivulle oli ehtinyt tulla kai jo kymmeniä tuhansia. Kolehti tuotti seitsemän dollarin jättipotin, tasan yhdeltä lahjoittajalta, joka siis kutsui itseään nimellä "donor" (kas, kun ei "patron:iksi" eli "mesenaatiksi"). Armolahjan lähetekirjelmässä viljeltiin termiä: "mercifully".

Ei puhettakaan "palkasta" tai "ansioista"! Ennakkotapaus ei kannusta aherrukseen: "Lännelläkin" ymmärretään tiedonjulkistaminen pakkomielteen luonteiseksi harrasteeksi, eikä Oikeaksi Työksi, ellei tiedotustoiminta ole mainos-luonteista. Kaikkialla on siis vallitsevana evangeelis-lutherilainen työ-etiikka. Tosin jotkut pornografiikkaan erikoistuneiden sivujen julkaisijat ovat kuuleman mukaan onnistuneet pääsemään jopa "omilleen", eli kuolettamaan edes kaluston ja aineiston hankintakustannukset. Menettelytapa ei ole tiedossani, mutta otaksun kyseessä olevan "audio-visuaalisen" kahden viestintämuodon yhdistelmän.

Rahastus perustuu jollakin tavoin puhelimen käyttöön, ja se lienee mahdollista vain USA:n maaperällä. Käyttömaksut hoidetaan jonkin "Avant Cardin" kaltaisella läpyskällä. On siis ehkä synkronoitu Netistä tulevat kuvat joltain maksulliselta puhelimen "sexi-linjalta" kuuluvaan läähätykseen ja vinguntaan. Äänitteet: "Naapurin Labradorinnoutaja Kesähelteellä" ja: "Aamuruokailun Ääniä Vieroitettujen Porsaiden Karsinasta". Osattaisiin tuo tehoste-puoli tuottaa meillä Suomessakin!

Tyydymme kuitenkin asetietouden tykötekemiseen koska asetietoa on sattumalta karttunut yli kotitarpeen. Pornografiikka on meille vieras ala, jolla lienee kilpailua runsaastikin, ja siksi tuskin mahdollisuutta edes niukkoihin valuutta-määräisiin lisäansioihin. Käsite: "Kunniavelka" löytyy risaisesta vanhasta "Englantilais-suomalaisesta Koulusanakirjasta", mutta sen sisäistävät käytännössä kai vain suomalaiset. Mehän olemmekin monessa suhteessa poikkeuksellista rotua.

Kuten Kusti huomannee, on lontoonkielisen sivumme päivitysvauhti jo hidastunut. Joitakin kiinnostavimpia lataustesti-raportteja julkaistaneen vielä osittain kaksikielisinä (mukana perussanasto lontooksi, ja joitain kommentteja testiampujiemme havainnoista), mutta työmotivaatio hiipuu, koska pelkillä kehumisilla ei voi ostaa leipää eikä palanpainiketta. (Vähemmilläkin vakuutteluilla uskomme jo, että: "G.O.W. on Maailmankaikkeuden Paras Ase-sivu!"). Pakko on siis omaksua "Iloisten Tyttöjen Talon" periaate: "Se saa, joka maksaa!" Suomenkielisenkin G.O.W:n ruokkimisessa piisaa askaretta riittämiin, kun ryhdymme panostamaan tähänastista runsaampaan ja laadukkaampaan kuvitukseen.

Muunmuassa kotitekoisten ampuma-aseiden työpiirustusten kysyntä on enentynyt kiihkeäksi. Ihmisten henkilökohtaisen turvallisuuden tarve on vakio, mutta luvallisen aseen hätävarjelu-käyttöön liittyy omat riskinsä. Koska aseiden massiivinen salakuljetus Suomeen ei ole VIELÄKÄÄN käynnistynyt, on vain yksi vaihtoehto. Se EI ole aseettomaksi jättäytyminen: Aseeton kansahan on kelvoton kansa, eikä aseeton ihminen ole ihminen lainkaan! Itse olen taantunut aseista luopumiseni seuraamuksena pikemminkin tappamis-himoiseksi ahmaksi, kuin lauhkeaksi lampaaksi, tai edes äksyksi puskuri-pässiksi.

Tuo "psyykkinen regressio" tapahtui Joensuun apulais-poliisimestarin virkahuoneessa jo kesäkuussa 1985. Nuhdesaarnan vaikutus oli tasan päinvastainen tarkoitukseensa nähden - ja nuhtelija oli pian itse läänin poliisitarkastajan puhuttelussa: Silloin oli vielä olemassa Pohjois-Karjalan lääni. Aluksi pihtailtu aselupa myönnettiin, mutta päätin, etten enää milloinkaan vieraile siellä oma-aloitteisesti, ja alan taistelun ampuma-aseiden täyden lupavapauden puolestan. "Lääninluvan" taskuaseluvan saantiin jätin myös käyttämättä, vaikka se on voimassa ilman määräaikaa, eli periaatteessa kai vieläkin?!). Asepiirustuksia tokkopa julkaistaisiin Mettä-Kalassa, EVÄssä tai "Kennel-Liiton Lehdessä", muista sitten puhumattakaan, joten meidän osaksemme sekin urakka sälytetään.

Helppo muistettavuus on tärkeää: Samoin osoitteen lyhykäisyys. Oma katu-osoitteeni, kaksine "ä"-kirjaimineen, 17 kirjainta + kaksi numeroa, ei tulisi kyseeseen pituutensa vuoksi. Sitäkin harkittiin, mutta ei kauaa: Osoitteen saneleminen puhelimitsekin (merkki merkiltä) vie aikaa jo pelkästään suomenkielellä. Iltavirrestä tuttu boksinumero 555 oli varattu, mutta numero 525 vapaana. Vuoden 1938 Virsikirjan ko. numero alkaa sanoin: "Sun kiitos Isä olkohon/ Mun autoit päivän valohon." Toivottavasti tuo sattuman sanelema numeronvalinta on enteellinen!

Kotimaan postiosoitteemme on:

GOW,  PL 525,  80161 JOENSUU.

Tähänastinen tilinumeromme lakkautuu kesäkuun 30. päivänä 2000. Se olikin vain väliaikaiseksi omaksuttu todella kriittisessä vaiheessa, jolloin "elämästä/ kuolemasta kamppailtiin", wanhan Punakaartin Marssin sanoitusta siteerataksemme, karmean kirjaimellisesti: Oma surmanluotini oli/on jo valettuna!

Huomattakoon! Ken tahtoo vielä hoitaa "kunniavelkansa" pois päiväjärjestyksestä tilisiirtona muiden pankkiasioiden ohessa, tai "verkko-siirtona", joka on tiettävästi yleistynyt käytäntö Suomessakin, hän joutuu panemaan lunttilapulle viimeisen kerran julkaistavan tilinumeron: (Leonia) 800028 - 6450 515. Maksun saaja: GOW. Siis 30.06.2000 mennessä! Tietosuojan kannalta riskittömämpi "oravannahkojen aikakausi" alkoi 02. 06. 2000.

Käteis-vuosimaksu kihahtaa 40 mk:aan, jolloin summan voi postittaa setelien muodossa: (2 x sininen Väinö Linna). Sivun laatutaso kohentuu todellakin VÄHINTÄÄN viitosen edestä, tai on jo kohentunut, ja "mesenaattiemme" henkilöys pysyy nyt TODELLA visusti salassa aseharrastajien luontaisilta vihollisilta = Valtion virastoilta & laitoksilta. Voimmepa mekin nyt viimein toivotella: "Sähköttelemiin - tai KIRJOITTELEMIIN!"

3105 MM; Pete


24.05.2000:

"Vihreä vaihtoehto" sotilaspatruunain luodeiksi?

Wolfram-metallista ja tinasta sintrattua luotitäytettä on ehdotettu USA:ssa lyijyn vastikkeeksi sotilaspatruunoiden ympäristö-ystävällisiin viher-luoteihin" ilmeisen tarkoitushakuisesti! Bill Clintonin "administraatio" kiihdyttää - vaaleihin päättyvän väistämättömän loppunsa edellä - pyrkimyksiään sabotoida USA:n asevoimien iskukykyä ja saada ampumatarviketeollisuus tuontiriippuvaiseksi. Maan omat wolfram- ja tinavarannot ovat rajalliset. Jo nykyisin joutuu USA tuomaan ko. metallit pääsääntöisesti ulkomailta.

Omien "tungsteenikaivosten" tuotanto riittää hädintuskin hehkulamppujen filamenttien valmistuksen tarpeisiin, ja enitenhän wolframia käytetään leikkaavien tai muovaustyökalujen sekä erilaisten suuttimien valmistukseen, karbiidimuodossa; siis kovametalleina. Kenties eniten wolframia ja tinaa tuotetaan tällä hetkellä Kiinassa. Bill Clintonin viekkaat neuvonantajat ovat varmasti tietoisia siitä, millaisessa kiipelissä Saksa oli molemmissa maailmansodissa, kun wolframin tuonti Portugalista estyi, tai ainakin vaikeutui. Samanlaiseen "liruun" joutuisi laajemman aseellisen konfliktin sattuessa myös USA, ja sehän olisi maata (toistaiseksi) hallitsevien "Räikkö-Räähkien" mieleen.

Jo 1880-luvun keskivaiheilla haaveiltiin Saksassa wolframin omaksumisesta ammusmateriaaliksi, jolloin olisi saatu aikaan massavakavoituva nuoliammus, eikä kivääreissä olisi tarvittu lainkaan rihloja. Saksan ja sen siirtomaiden wolframikaivosten malmivarannot osoittautuivat kuitenkin riittämättömiksi ja haaveet jouduttiin hautaamaan, vaikka kiväärin nuoliammus olisi ollut täysin toimiva ratkaisu. Jos lyijytöntä "viher-luotia" todella tarvittaisiin, voisi kyseeseen tulla sorviteräksinen, muovisella johtorenkaalla vyötetty putkiluoti, malli Hebler & Krnka, tai sen yksinkertaistettu variaatio: "Kill-A-Kong". Toimivat myös 5.56-millisinä. Toimihan Hebler & Krnka-luoti 5 mm kiväärissä, yli sata vuotta sitten, senaikaisilla ruudeilla: Tehokasta kantamaa oli hiukan liikaakin.


Arkistokuva: Hebler & Krnka Tubular Bullet.

Clinton & Gore:n hallintokoneiston tavoitteena on ilmeisesti USA:n asevoimien a-tarvikehuollon kustannusten kohottaminen niin suuriksi, että veronmaksajien/äänestäjien kärsivällisyyden "vieteri" saavuttaa venymiskykynsä rajan. "Administraatio" voi kuitenkin vaihtua tyystin toisenlaiseksi presidentinvaalien seuraamuksena: USA:ssahan vaihtuu presidentin lisäksi myös koko joukko korkeita virkahenkilöitä.

Jos hallintokoneiston koostumus säilyy entisenlaisena Clintonin seuraajan virkaanastumisen jälkeenkin, kevättalvella 2001, ei muutos ole ehkä enää niin lohduttoman kaukana tulevaisuudessa kuin pessimistit uskovat sen olevan. Hirtehishuumoriksihan nuo ennustukset yleensä "krateerataan", mutta yksilönvapauden puolustamisesta ei veistellä vitsejä! Joidenkin tapahtumien on PAKKO tapahtua joskus: Vaihtoehtoja ei ole tarjolla, jos vapaus tahdotaan säilyttää, tai jopa enentää sitä.


2305 MM; Pete

Edelliset: Osa 3 >>  Osa 2 >>  Osa 1 >>

<< guns.connect.fi  Gunwritersin etusivulle   Gunwriters in English    Linkkisivulle   

Gunwriters on the Web Pete päivittelee, osa 4: http://guns.connect.fi/gow/petepai4.html