Linkkisivu >> Gunwritersin osittainenkin
luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on
kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat
pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä
tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n
toimitus.
09.06.2001:
Kalkkiwaari kähisee
"Ei, metsästys ei sowi nuorille/
sillä se sopii wain meille wanhoille!"
Näin lauleskeli, vain paikoitellen nuotin vierestä, ammoin kuolleen
ryyppykaverinsa Rupert Kainulaisen sanoittaman kupletin kertosäettä (yhden sanan verran
päivitettynä) iki-aikainen ystävämme Tiitus J. Nyppylä, hengen (= latinaksi:
"Spiritus") vaikutuksessa ja viimeaikaisten uutistenkin elähdyttämänä. Waari
pistäytyi taannoin toimituksessamme kyselemässä, jos kohta ylössanotun ja Pielisjoen
siltojen alle karkoitetun, ynnä sinne kuoliaaksi paleltuneen Oikolukuosaston tenu-remmin
jäämistöön olisi jäänyt edes pikku tilkkanen liettualaista kompassinestettä.
Kuva: Tiitus J. Nyppylä erällisen korkeakulttuurin parissa.
(c) Feliks.
Jonkun edesmenneen "oionlukijan" piilopullo löytyi, sota-kissa Mimmin toimiessa
"huumekoirana": Litran muovipakkaus lähes puolillaan "America's Corn
Tradition"- tehotippoja! (Etiketin paino-asu tosin viittasi Baltian suuntaan).
Suoritimme tietenkin aineelle poltto-analyysin, todeten pullon sisällön palavan
kalpealla sinisellä liekillä hopeisessa analyysikupissa, jättämättä
palojäänteitä. "Ehtaa tavaraa, eikä mitään Kesä-Lysoolia! Ei ole edes
blandattua", riemuitsi waari. Teenkeitin ladattiin vedellä ja tsaju-heinillä, ynnä
kytkettiin virta päälle keittimeen, sekä sata vuotta vanhaan Telegraphon-aparaattiin,
jos vaikka saisimme magnetoiduksi terässiimalle kauan kaivattuja muistoja waarin
sotaretkistä Vironmaalle ja Aunuksen tienoille.
Kun ensimmäinen kolmanneslitran mukillinen kovaa teetä, terästyksenään desilitran
verran A.C.T:ia, oli kadonnut waarin nieluun ja alkanut kiivetä kohti hänen hopeisia
hapsiaan verenkierron kuljettamana, aloitti Tiitus-waari laulusoolon, mutta
pettymykseksemme ei äänenavaus-veisuna ollutkaan Tatu Pekkarisen kupletti, josta
löytyvät sanat: "Oun käynnä Virommuat ja Aunuksen tienoot/ ja ollunna
hötäkässä kovassa./ Ja nähnymminä oun ihan hirveitä/ pyssyjä, puukkoja,
kirveitä...!", vaan varhaisempi, otsikossamme siteerattu hupilaulun kertosäe.
Panimme kuitenkin Telegraphon-laitteen siimakelat pyörimään, vaikka
sotamuistelmia ei ilmeisestikään ollut odotettavissa. Waari oli kuulostellut radiosta
uusimpia uutisia metsästyspolitiikan alalta ja kertoi tohkeissaan, eikä tällä kertaa
yksinomaan kompassinesteen elähdyttämänä, vuosikymmeniä elättämiensä toiveiden
täyttymyksestä:
"Vielä minun elinaikanani loppuu huligaaninuorison tunkeileminen riistapoluille
tykkänään! Niinkuin hyvin muistatte, muutettiin metsästyslaki päin p.....tä,
ikäänkuin eivät MINUN sanelemani paragraafit olisi kelvanneet. Mutta eipä
hätäpäivää, eikä kuura-aamua: Vaikka salonkikivääreillä metsästäminen
sallittiin ja suurriistapatruunoitten tehdaslatauspakko kumottiin, niin pysyypä
metsästysoikeus yhä erämiesten jaloimman aateliston, eli meidän, kypsään ikään
varttuneiden vaarien, etuoikeutena. Tämä on raadiossakin äskettäin kerrottu: Vain
kuusi tuhatta metsästäjäntutkintoa ovat nuoret rakkarit onnistuneet suorittamaan vuoden
mittaan, kun tutkinnon kysymykset on opittu tekemään niin, etteivät kaikenkarvaiset
ryysyköyhälistön hengellisestikin köyhät kakarat selviä niistä milloinkaan.
Käy se erämiesporukan laadullinen jalostaminen näköjään päinsä tälläkin tavalla,
Saksan malliin, jota MINÄ olen aina ihannoinut ja pitänyt sitä esikuvana Suomenkin
erällisen korkeakulttuurin varjelemiseksi, sekä sen edistämiseksi nuoruusvuosieni
metsästyskultturellisesta alennustilasta alkaen. Silloinhan vallitsi täydellinen svaboda
muunmuassa metsästysaseiden suhteen: Metsästysasetuksessa mainittiin sana PYSSY vain
yhden kerran, pykälässä, joka kielsi ladatun pyssyn käyttämisen ansana petoeläinten
pyyntiin. Ei muita aseisiin kohdistuvia kieltoja. Ei minkäänlaisia kalimperia, luodin
painoa tai patruunan tehoa säänteleviä rajoituksia. Voihan..
(..joukko julkaisukelvottomia henkiolentojen nimiä ja gynekologian alueelle kuuluvia
alatyylisiä ilmaisuja. Vaarin nuoruudessa oli vielä voimassa Armollinen Keisarillinen
metsästysasetus; Wahvistettu Pietarissa Armon wuonna 1898. Toimituksen huomautus).
Arvata voi, että esimerkiksi salonkikivääreillä ammuttiin kaikenlaista riistaa, vaikka
sehän on sopiva vain oravien metsästykseen ja enintäin riekkojahtiin Lapin tuntureilla,
missä ilma on ohuempaa kuin eteläisemmässä Suomessa. Ja metsästysoikeus oli
jokaisella torpanmaansa Kapinan jälkeen omakseen lunastaneella köyhäläisellä, olipa
tuo maatilkku mitenkä pieni tahansa. Metsästyskorttia ja metsästäjän tutkintoa ei
tarvittu. Se riitti, että oli jonkinlainen torpparihaulikko tai vaikka vain
salonkikivääri, ellei Kapinan taistelukentältä besorkattu vintofka. Metsästäjiä oli
jo silloin liikaa, mutta Oikeita Metsästäjiä heistä pieni vähemmistö. Erällisestä
korkeakulttuurista ei puhettakaan, paitsi maaseudun harvalukuisen vallasväen keskuudessa.
Rovasteilla, nimismiehillä, kunnanlääkäreillä, apteekkareilla, pankinjohtajilla,
disponenteilla ja joillakin opettajilla oli jonkinlainen aavistus siitä, mitä
kultturelliin eränkäyntiin kuuluu. Lääkärit ja apteekkarit olivatkin tervetulleita
jäseniä metsästysyhdistyksiin. Elettiin Kieltolain aikaa... Ymmärtänette kai?!
Suojeluskuntalaiset napisivat hiukan, kun kielsin sotilaskiväärien käytön
kaikenlaisessa metsästyksessä, mutta ymmärsivät toki viimein, että kiellon
varsinaisina kohteina olivat köyhäläiset; erityisesti entiset torpparit, jotka
vankileiriltä vapauduttuaan ja maatilkkunsa omikseen lunastettuaan kaivoivat vintofkansa
jemmoistaan ja alkoivat riistan väijynnän, saatuansa torpanmaan myötä
metsästysoikeudenkin tiluksillaan. Lex Kallion säätäjät olivat unohtaneet muutoinkin
epäonnistuneesta laista tärkeän paragraafin jonka mukaan pinta-alaltaan sataa hehtaaria
pienempien maa-alojen metsästysoikeus jää tiluksien alkuperäiselle omistajalle, ellei
sitä lunasteta erikseen, jolloin torpanmaan lunastushinta kaksinkertaistuu.
Tuohon aikaan ei metsästysoikeutta kuitenkaan osattu arvostaa, niinkuin Saksassa, missä
monet järki-avioliitot solmittiin ja solmitaan vieläkin sillä ainoalla perusteella,
että morsiamen myötäjäisinä saa vävypoika oikeuden metsästykseen appi-ukon
riistakartanon reviirillä. Ja epäonnistunuttakaan naimakauppaa ei yleensä pureta, koska
eron seuraamuksena olisi metsästysoikeuden menettäminen. Tämä on oiva esimerkki siitä
erällisestä korkeakulttuurista, jonka tuonti Suomeen meilläkin vallitsevaksi
käytännöksi on ollut elämäntehtävänäni lähes koko pitkän ikäni ajan. (102
vuotta. Toimituksen muistutus). Takaiskujakin olen kokenut, mutta taas on päivä alkanut
paistaa risukasaan.
Välillä jo tuntui, että koko elämäntyöni tulokset ovat valuneet tyhjiin kuin kusi
lumeen, mutta perimmäinen tavoitteeni taitaa sittenkin toteutua. Ainakin torjuntavoitto
häämöttää horisontissa. Näinhän raadiossa kerrottiin. Olipa lysti kuunnella
esimerkiksi Suomen Metsästäjäliiton tirehtöörin kitkerää urputusta
metsästäjäkunnan ukkoutumisesta, vaikka poikasiahan monet tutut jahtikaverini vielä
ovat: Hätäisesti yli kuusikymppisiä. Siinä iässä hiihtelin vielä kovakuntoisen
valtionpäämiehen kannoilla, joskus latuakin pyytäen, ja jättäen hikeä valuvat
perässähiihtäjät kauas jälkeeni. Hiihtäjäletka venyi joskus peninkulmankin
pituiseksi... Tjaa! Onpas tuo ryypinvälikin jo venähtänyt...!"
Tässä vaiheessa vaari terästi toisen mukillisen kovaa teetä. Sekoitussuhde oli jo
melkein puolet ja puolet. Puolen mukillisen pituinen hörppy ei yskittänyt jo
nuoruudessaan kompassinesteisiin tottunutta vaaria, joka jatkoi tarinointiaan, henkäillen
Liettuan perunapeltojen pisimmälle jalostetun tuotteen sikuna-huuruja Telegraphonin
mikrofoonia kohti. Toivoimme mielessämme, että sen hiilirakeet kestäisivät kemiallisen
kontaminaation ja kostumisen. Varaosien saaminen aparaattiin kun on ollut epävarmaa
muutaman (tarkemmin sanoen yhdeksän) vuosikymmenen ajan: Se on kaikenlaisten sähköisten
härveleiden ainainen kirous. Mutta näin jatkoi Tiitus-vaari pakinaansa:
"Kyllä siinä Metsästäjäliiton päänaatikan mussutuksessa jotain opiksi
otettavaakin oli, kun sitä tulkitaan niinkuin Piru Raamattua. Urputuksen eräänä
aiheena olivat metsästäjän tutkinnon mukamas asiaankuulumattomat knoppikysymykset,
jotka eivät liity millään tavalla metsästykseen tai riistanhoitoon. Metsästäjän
opaskirja on kuulemma osattava ulkoa kannesta kanteen. Joku kysymyshän voi kuulua, että
minkä yleishyödyllisen ja tarpeellisen yhdistyksen vaakuna on painettuna kirjan kannen
sisäsivulle? Sitä tähdennettiin, että Etelä-Suomen metsästäjien ei muka tarvitsisi
tietää mitään Lapin riistaeläimistä, eikä porompurija-Aslakeilta pitäisi vaatia
eteläisimmässä Suomessa asustelevien elukoiden, lähinnä lintujen, tunnistamista.
Tuommoiset knoppailut ovat kuitenkin hyödyllisiä, kun pyritään vähentämään
metsästäjien lukumäärää ja kohentamaan porukan laatutasoa. Kun riista vähenee,
pitää sen jakajienkin määrän vähentyä jonnekin kymmenykseen nykyisestä. Hitto
vieköön, kortillisia metsästäjiähän on melkein KOLMESATAA TUHATTA! Talvisodan
kenttäarmeijan vahvuuden verran! Ja luonnollinen poistuma harventaa ruotuja sen parhaasta
päästä. Jonkun erällistä korkeakulttuuria ihannoineen jahtikaverin nimen saa lukea
ainakin viikoittain Päivälehden - tai mikä hiton Hesari se nykyään on - siis sen
Erkon paksumman pilalehden kuolinilmoitus-sivulta.
Onnitella sopii niitä Metsästäjän Oppaan tekijöitä ja metsästäjän tutkinnon
kysymyssarjojen laatijoita: Ovat keksineet keinot, joilla estetään kaikenlaisten
räkänokkaisten huligaanien pääsy todellisten herrasmiesten ja yleensä vallasväen
kastiin. Kokemuksesta tiedän, millaisen orgastisen nautinnon tuottaa kieltäminen ja
estäminen! Tutkinnon kysymysten tekijöillä oli varmasti lystiä siinä kabinetissa,
jossa niitä pirullisia knoppeja sorvattiin. Kyllä minä itsekin virassa ollessani tein
parhaani metsästäjien pääluvun vähentämisen eteen, mutta aseisiin, patruuniin ja
erilaisiin metsästyksen apuvälineisiin kohdistamani kiellot ja rajoitukset eivät
sellaisinaan riittäneet.
Monet niistä myös onnistuttiin kumoamaan vaivihkaa valmistellulla metsästyslain
niinsanotulla uudistuksella, jonka panivat alulle lehtien palstoilla valtoimenaan
riehuneet anarkistit. Pahin heistä jopa kerskui ja ylpeili, ettei harrasta metsästystä
lainkaan, voidakseen pysytellä puolueettomana ja antamatta Virallisen Valistuksen
vaikuttaa omiin mielipiteisiinsä, jotka oli muodostettu Ameriikan
kirjoituspöytä-teoreetikoitten älyttömyyksien pohjalle.
Kun konsulit heräsivät, ja sensorit puuttuivat lopulta asiaan, siivoten lehtien
sisällön, oli kaikki jo liian myöhäistä: Kulku-rokko oli ehtinyt levitä, ja
Metsästäjäliittokin oli saanut siitä tartunnan, josta ei ole toipunut vieläkään,
urputuksesta päätellen. No, sehän on vain kerho kerhojen joukossa! Päätökset
tehdään aivan muualla, kuunnellen terveen järjen ääntä. MINULTA kysellään yhä
vieläkin neuvoja, luottaen iän myötä karttuneeseen kokemukseeni erityisesti
hallinto-menettelystä.
Tuo systeemi, että metsästäjäkokelas joutuu lukemaan yli kolmesatasivuisen opaskirjan
useitakin kertoja kannasta kanteen ja melkeinpä osaamaan sen ulkoa, on minun keksintöni.
Edes joitakin Erällisen Korkeakulttuurin alkeita jää mieleen, vastapainoksi
huliganismiin ja anarkiaan yllyttävälle aivopesulle, jonka leviämistä ei ole pystytty
estämään täysin vieläkään. Suosittelin tekeillä olevan opaskirjan nimeksi
Eränkäynnin Ohjesääntö, mutta sitä ei hyväksytty, vaikka se antaisi sisällölle
arvovaltaa. Viittasi kuulemma liikaa armeijan touhuihin! Mutta mitäpä pahaa siinä on?
Jossakin Ameriikassa voi metsästys olla rentouttava vapaa-ajan harrastus, mutta täällä
Suomessa sen pitää olla armottoman kurin alaista, tiukkojen sääntöjen sitomaa
toimintaa, jota ohjailevat pelkästään KIELTO ja PAKKO!
Tuo ohut kirjanen ei tosin ole kuin väliaikainen eli alustava kielto- ja pakotekokoelma.
Raadiossa urputtanut Metsästäjäliiton mies antoi puheillaan arvokkaan vihjeen,
vaatiessaan metsästäjän tutkinnon jakoa siten, ettei Lapin heinäkengille esitetä
kysymyksiä aiheista, jotka koskevat metsästystä Etelä-Suomessa, eikä myöskään
päinvastoin. Tämmöistä jakoa ei voi tietenkään toteuttaa, koska harrastetaanhan
metsästysMATKAILUA, eikä pelkästään Lappiin, vaan ulkomaillekin. Eivätkä
erämatkailijoina ole enää pelkästään virkamieskunnan ja muun vallasväen edustajat,
niinkuin MINUN nuoruudessani: Rahvaallakin on nykyisin varaa matkustella jahtimatkoille
ulkomaille, vaikkapa vain kerran elinaikanaan. Niinpä Eränkäynnin Ohjesäännön
ulottuvuutta pitää laajentaa kattamaan myös ne ulkomaat, joissa keskiluokkaiset ja
jotkut alempiinkin kasteihin kuuluvat suomalaiset tapaavat käydä eräretkillään.
Kaukomaat joutunemme jättämään teoksen ulkopuolelle, koska esimerkiksi safarille
Afriikkaan on varaa matkustaa vain vauraimmalla vallasväellä, jonka harrastuksia en
suinkaan halua haitata, mutta esimerkiksi Ruotsin, Viron, Puolan, Venäjän ja Saksan
metsästyslainsäädännön tärkeimmät kiellot ja pakoitteet on turistimetsästäjänkin
opittava tuntemaan. Niin myös kussakin maassa vallitseva Erällinen Korkeakulttuuri.
Eikä unohtaa sovi ulkomaiden riistaeläinten tunnistamisen taitoa, jota varsinkin
Saksassa joudutaan opiskelemaan usein vähintäin kolmen vuoden ajan, jos on halut
selviytyä sikäläisestä metsästäjän tutkinnosta edes rimaa hipoen. Kunhan
Eränkäynnin Ohjesääntö aikanaan julkaistaan täydennettynä eli täydellisenä,
laskujeni mukaan jaettuna neljään osaan, jokaisessa osassa viisisataa sivua, lakkaa
lasten ja rakkari-nuorten tulva riistapoluillemme.
Kahden tuhannen sivun pänttääminen ulkoa osattaviksi vaatii oman aikansa. Jo yksin
Saksan metsästäjäntutkinnon opaskirjasta suomennettava osuus, joka koskee metsäkauriin
sekä sen jälkien ja jätöksien tunnistamista, tuottaa monelle pojalle rimakauhun:
Metsästäjäksi ryhtyminen jää pelkäksi haaveeksi. Vaihtuu sähkö-aivojen
näppäilyyn, tai pyöreän kumilaatan ynnä vastustajien hakkaamiseen luistinjäällä.
MINUN kautta aikojen vaalimani haavekuva, lukumäärältään noin kolmeenkymmeneen
tuhanteen harvenneesta ja samassa suhteessa jalostuneesta, harmaantuvasta erämieskunnasta
- SE TOTEUTUU! Toimenpiteet ovatkin jo alkaneet.
Ne muutamat sadat tai ehkä vain kymmenet metsästäjäkokelaat, jotka vuosittain
läpäisevät metsästäjän tutkinnon, tuntevat varmasti Perinteisen Suomalaisen
Metsästyskulttuurin kiellot ja käskyt. He myös noudattavat niitä orja-mielisesti,
asettamatta niiden tarpeellisuutta tai mielekkyyttä kyseenalaisiksi. Sodassakin totellaan
esimiehen käskyjä ja toimitaan ohjesäännön mukaan, eikä omin päin tai väärien
profeettojen neuvojen mukaan. Näin valikoituvat raa'an rahvaan sekalaisesta massasta ne
harvinaiset valio-yksilöt, jotka voimme hyvällä omallatunnolla toivottaa tervetulleiksi
riistapoluille ja sorsastusrannoille".
Toivotuksiin yhtyy myös: TIITUS J. NYPPYLÄ.
Edelliset kalkkikset:
Kalkkivaarin kähinät sananvapautta vastaan >>
Yli-oppinut Knullberg Suomea vapauttamassa >>
Kalkkivaari - sata vuotta (ja risat) >>
Gunwritersin osittainenkin luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n toimitus.
Gunwriters on the Web P.T. Kekkonen