Linkkisivulle    Gunwritersin etusivulle    Gunwriters in English    T-34 osa 1/2

Tankki lähdössä Joensuun Jarmanka-kesätorilta entistettäväksi, päällään vastaanottamassa P-K:n asehistoriallisen killan jäseniä.

Sotka-tankki...

Jatkoa: Osa 2/2

Teksti ja kuvat: J. Hartikka

Pujottaudumme takakautta ohjaajanpukille kuulosuojaimet päässä, ja nostamme selkänojan pystyyn. Vaihdekeppiin kurotetaan oikealla kädellä samalla etuviistoon nojaten. Vaihteistossa on pakki ja viisi eteen, joista kaksi ensimmäistä ovat maastovaihteita. "Vaihteet on vähän sekaisin", kokeneempi kuski kertoo vaihteiden järjestyksestä. "En minäkään niitä aina muista". Kepin päässä on mopon kytkintä muistuttava hanikka, jolla isot vaihteet lukitaan vaijerin välityksellä päälle, etteivät hyppää ajossa pois päältä.

Käynnistys kuin liturgiaa, meno kuin orgiaa!

Koska kytkin, taakit, jarrut ja kaikki muutkin hallintalaitteet ovat mekaanisia, ohjaamon odottaa olevan oikea bodarin työsali. Painamme kytkintä. Se putoaa alas yllättävän kevyesti, muistamme ajaneemme henkilöautojakin jäykemmällä kytkimellä. Poljin ravistaa hieman saapasta ala-asennossaan, ja perän suunnasta kuuluu hienokseltaan painelaakerin vollotus. Kurkotamme vaihteeseen ja työnnämme kolmosta päälle, joka sopii liikkeellelähtöön tasaisella. Vaihteisto noituu synkronoimattoman loitsunsa "KRRrrrn-K-Klok" kuitaten vaihteen kytkeytymisen. Lisäämme hieman kaasua, kone rähähtää ja ottaa kierroksia. Nostamme kytkintä. Kone sammuu.

Niinpä tietenkin, kun asiaa ajattelee tarkemmin. Ne viisisataa hevosta tuntuvat mahtavalta määrältä, mutta kun niitä vertaa vaunun kolmenkymmenen tonnin massaan, jääkin yhtä vaunun kiloa liikuttamaan liki kymmenen kertaa pienempi hevosvoimamäärä kuin nykyaikaisessa henkilöautossa.

Kurkistus torninluukusta alas: Radio haastattelee parhaillaan paikallisia tankkimiehiä tykin alla.

Koska kone on lämmin ja voideltu, painamme kytkimen pohjaan ja puristamme starttinappulaa käyttämättä ölypumppua. Moottori käynnistyy heti. Annamme kaasua reilusti, ja lisäämme sitä kytkintä nostaessa. Sotkavauvamme lähtee telat pehmeästi kalkattaen liikkeelle!
Vedämme hiljaisessa vauhdissa kokeeksi oikeaa taakia, telakytkin irroittaa. Sotka näyttää miettivän, kääntyisikö. Sitten päättää, ettei viitsi vielä. Vedämme edelleen, mietimme, mahtavatko yhden käden voimat riittää tällaisen murikan kääntämiseen. Taaki toppaa, telajarru vetää. Sotka kääntyy välittömästi pehmeästi oikealle. Vedämme hieman lujempaa, käännös tiukkenee, telat myllertävät jäistä pihaa. Palautamme taakin, tankki oikaisee välittömästi, ja jatkaa tikkusuoraan. Kokeilemme taakeja. Liike on pitkä, mutta melko kevyt. Kahta kättä ei tarvita, T-34 kääntyy mukavasti kahdella sormella!

Jatkamme koeajolenkille lumiselle pellolle. Kulku on äänekästä, muttei mitään tärisevää kivirekikyytiä, niinkuin luulisi. Valtava paino jousitetuilla teloilla tasaa menon pehmeäksi. Ojan ylityksessä Sotka heilahtaa arvokkaaksi ja pöläyttää moista mitätöntä kuoppaa halveksuen moottoristaan pienen sinisen savumerkin taakseen, jatkaen matkaansa järeä tykinputki ylpeästi yläviistoon sojottaen, lumen pölistessä teloista hunnuksi vihreän jättiläisen taakse.

Nesteet liikkuvat kaasua painettaessa, kevyttä polttoöljyä tai naftaa palaa noin 250 litraa tunnissa. "Tankit täyteen"-käskystä saa maksaa kaksi ja puoli tuhatta itsenäisen Suomen markkaa. Jälkeäkin syntyy, umpihankeen jää leveä ura. Telat tavoittavat helposti kynnöspellon pinnan ja Sotka puskee laivamaisen pehmeästi keinahdellen vaivattomasti lumimeren läpi. Viiston nokan leikatessa korkean nietoksen pärskähtää ajajanluukusta ämpärillinen tai pari lunta syliimme.

Ohjaamme korkeaa multakasaa kohden. Muistamme viitata takaosaston "sokeita" matkustajia pitelemään kiinni. Edestä tulevaa maastoa kun ei näe kuin kuski tai torninluukusta mahdollisesti kurkistava vaunupäällikkö. Vaunumme kipuaa multakasalle kuin hinaaja ison aallon harjalle. Luukusta näkyy ainoastaan pilvistä taivasta. Emme osanneet aivan keskelle huippua. "Ei se mitään", Sotka näyttää tuumivan. Se kallistuu rauhallisesti ja liukuu hieman sivuttain, laskee arvokkaasti keulaansa ja aloittaa jyrkän myötäleen alaspäin.

Veikko Kosonen pitelee kiinni ampujanistuimesta kyydissä pysyäkseen, päässään tankkimiehistön "nakkipipo". Paikka on tornin alla, suunnilleen siinä missä olisi takapenkki, jos Sotka olisi henkilöauto. Selän takana murisee moottori, pään päällä roikkuu tykki, ja edessä kulkevat tornin sähkökaapelit.

Näkyviin noussut horisontti häviää jonnekin ylös ja muuttuu lähestyväksi valkeaksi hangeksi. Jarrutamme moottorilla. Juuri sukeltaessaan hankeen tankki oikaisee vaakasuoraan. Horisontti puurajoineen varmistaa meidän olevan oikeassa suunnassa. Vilkaisemme takaosastolle. Näemme oppaamme ylpeän ja ensikertalaisten kyytiläisten lievästi hermostuneet hymyt. Sotka otti taas omansa, lisäsi ihailijakaartiaan.

Tykinkantolupa

Tankinkyyti tornissa on aivan oma kokemuksensa. Ampujalle on varattu ylösnostettava jakkarankokoinen istuin tykin vasemmalle puolelle. Joka puolella ympärillä törröttää esiin härveleitä ja vipstaakeja, joiden välistä nelihenkisen miehistön kukin jäsen etsii oman pienen sijansa. Kaikkea hallitsee kuitenkin yksi ennen muita, se, jonka ympärille kaikki on rakennettu: Tykki.

Paukun eli "rättilaukauksen" etulappua hylsyyn työntämässä Olavi Suokas, pöydän takana Kari Haantio. Ruutisekoitusta menee elokuvajytkyyn likimain purkillisen verran.

Pitkäputkinen 85-millinen on sentin luokkaa järeämpi kuin aikoinaan Suomen rintamilla yleisemmin käytetyn hieman kevyemmän Sotkamallin putket. Se osaa itse avata lukkonsa ja heittää ammutun hylsyn ulos, kunhan joku vain lataa uuden patin piippuun. Nykyisessä käytössään tykki tosin ei toimi puoliautomaattina, koska rätti- eli paukkulaukauksissa ei ole rekyyliä.

Tykin lukko aukaistaan oikeassa kyljessä näkyvästä vivusta ja paukku työnnetään sisään.

"Usvaa putkeen!" Laukauksen jälkeen hylsy putoaa lukkoa avattaessa pois. Perässä seuraavan savupilven joutuu jokainen sisälläolija yskimään ulos keuhkoistaan aivan itse.

Tykille on anottu asianmukainen "kantolupa" lääninhallitukselta. Tykinkantaman säteellä Joensuusta asuvien ei silti tarvitse pelätä ampujan lipsahduksia, tykillä voi nimittäin ampua vain paukkulaukauksia. Sillä on jo jysäytetty mm. kenraali Ernroothin syntymäpäivälaukaukset. Ampumista haittaa sopivien hylsyjen puute ja paukun korkea hinta, ruutia menee yhteen elokuvapaukkuun parinsadan markan edestä.

Meteliä ja savua saa kyllä sitten koko rahalla. Panssari suojaa sisällä olijoiden kuuloa pahimmalta jytkyltä, mutta ampujalla ja lataajalla on silti tukalat oltavat tornissa. Lukkoa aukaistaessa piippuun jäänyt savu tuprahtaa tankin sisälle muuttaen tankin hetkellisesti savusaunaksi.

Ernroothin syntymäpäivälaukaukset ammuttiin lumituiskussa.

Työn orjat

- Kone ruikkii öljyä alleen.
- Lataus ei toimi.
- Sähköpumppu ei nosta painetta.
- Telan rasvakuppi on irti.
- Vuotaa jäähdytysnestettä.
- Telatappi katkennut.
- Voiteluputki poikki.

Ajosta tultua tarkastetaan vaunu. Joskus näyttää siltä, että mitään vikaa ei puutu. Työnteon arvon tämä vihreä jätti opettaa aikakautensa tyyliin, ilman puurtamista se ei pitkään liiku. Talkooporukka tekee joskus töitä vuorotta läpi vapaa-aikansa, kavuten vuorimaisen murikan päällä, pujotellen sen sisällä ja ryömien sen alla kuin muurahaiset keossaan.

Sotkan takaluukku on avattu kunnostuksen aloittamista varten. Keskellä takana vaihdelaatikko, sivuillaan molemmin puolin telajarrut ja -kytkimet. Keltainen väri ilmoittaa kyseessä olevan polttoainetankin ja sininen moottorin imuilman sisäänoton. Startti on yllättävän pienen näköinen musta murikka vaihdelaatikon päällä. Iso musta ja pyöreä murikka keskellä on moottorin vauhtipyörä.

Aina ei tiedetä, miten jonkin tekisi. Sitten tuumataan ja yritetään. Hiljalleen, melkein huomaamatta, yksi pikkuinen mutteri kerrallaan tankki karistaa suttuisen laiminlyödyn ulkonäkönsä ja aloittaa eläkepäivänsä uudistuneena. Se saa lisätankit kylkiensä koristeeksi, uuden vihreän maalitakin, kiiltävät valonheittimet nenälleen, ja paljon muuta, joista se suorastaan ylpistyy.

"Kerrankin pääsee käpistelemään oikeata tankkia!" Sotka yleisötilaisuudessa, jono johtaa torninluukusta sisälle.   Patruunan näköismalli on nostettu tornin päälle.

Eteenpäin kalkattaessaan se vaikuttaa rytmikkäästi kertovan omaa tarinaansa, yllyttäen jokaisen sen arvokkaan keinahtelevaa menoa katselevan ihmisen päästämään mielikuvituksensa liikkeelle: "Niin, paljossa olen minä ollut mukana", se sanoo. "En aina mielelläni, mutta aina olen oman osani kunnialla tehnyt." Ja jatkon erään Sotkan tarinaan me kuvittelemme itse.

* * * * * * *

<< Osa 1/2    Gunwritersin etusivulle    Gunwriters in English    Linkkisivulle